Kehitysapu

Ipulaisille annettavat mittavat tuet (maataloustuki, sosiaalituki, eläkkeet...) ovat tietynlaista kehitysapua, jota me työssäkäyvät ihmiset annamme ipulaisille. Kehitysapua kaivataan kuitenkin muuallakin, esimerkiksi Afrikassa. Afrikassa ihmisiä ei voi usein syyttää omasta kurjuudestaan, sillä he ovat syntyneet oloihin, joissa ei ole koulutusta ja hallinto on täysin korruptoitunut.

Suomen ipulaiset saavat kuitenkin syyttää itse itseään. Suomessa koulutus on ilmaista ja kokoomuksen ja vihreiden yhdessä EU:n kanssa johtama Suomi on maailman vähiten korruptoitunein maan. Jos täällä ei pärjää ilman kehitysapua, on syy oma.

Ipulaiset eivät edes kannata EU:ta, niin otetaan ainakin EU:n maataloustuki ipulaisilta pois ja lähetetään se Afrikkaan. Sosiaalitukia ja eläkkeitä leikkaamalla tai kokonaan poistamalla voidaan alentaa alentaa pääomaveroa niin saadaan Suomeen lisää työpaikkoja kun meillä hyvätuloisilla on niitä varaa luoda.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sinivihreä Nainen kirjoitti:

Ipulaisille annettavat mittavat tuet (maataloustuki, sosiaalituki, eläkkeet...) ovat tietynlaista kehitysapua, jota me työssäkäyvät ihmiset annamme ipulaisille. Kehitysapua kaivataan kuitenkin muuallakin, esimerkiksi Afrikassa. Afrikassa ihmisiä ei voi usein syyttää omasta kurjuudestaan, sillä he ovat syntyneet oloihin, joissa ei ole koulutusta ja hallinto on täysin korruptoitunut.

Suomen ipulaiset saavat kuitenkin syyttää itse itseään. Suomessa koulutus on ilmaista ja kokoomuksen ja vihreiden yhdessä EU:n kanssa johtama Suomi on maailman vähiten korruptoitunein maan. Jos täällä ei pärjää ilman kehitysapua, on syy oma.

Ipulaiset eivät edes kannata EU:ta, niin otetaan ainakin EU:n maataloustuki ipulaisilta pois ja lähetetään se Afrikkaan. Sosiaalitukia ja eläkkeitä leikkaamalla tai kokonaan poistamalla voidaan alentaa alentaa pääomaveroa niin saadaan Suomeen lisää työpaikkoja kun meillä hyvätuloisilla on niitä varaa luoda.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu