Perustuloon

Kokoomuksen kansanedustajat Lasse Männistö ja Petteri Orpo ehdottavat, että Suomessa korvattaisiin nykyinen työttömyysturva perustulolla. Asia on ainakin selvittämisen arvoinen, he kirjoittavat Suomen Kuvalehdessä.

Nykysysteemissä työttömälle ei pienten töiden tekeminen kannata. Sadan euron tuloista työtön saa tulojen lisäyksenä vain 12 euroa, joten työnteko ei muiden sosiaalietujen vähentymisen vuoksi kannata ollenkaan.

Jos mentäisiin perustuloon, työttömälle joka tekee pienen työkeikan työttömänä jäisi enemmän käteen työnteosta.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo ja samalla yksi tärkeimmistä syistä kuulua ammattiliittoon saadaan eliminoitua. Päästään työntekijöiden osalta todelliseen hajoita ja hallitse- tilanteeseen jossa palkansaajan etuja ajavat henkilöt jotka toimivat harrastuspohjalta ja työnantajan etuja ajavat ammattilaiset henkilöstöosastolta.

Äänestä

Ennen kaikkea me Kokoomuksessa halutaan heikentää kaiken heikoimmassa asemassa olevien asemaa. Jokainen voi itse ratkaista haluaako olla vauras vaI köyhtä, työtön tai sairas.

Äänestä
  • Toi on sun ihan omaa keksintöä ja luuloa. Sä varmaan itse käyt potkimassa heikompiosaisia. Koska olet tehnyt mitään yhteiskuntasi eteen?

    Paljonko teet vapaaehtoistyötä, paljonko laitat rahaa keräyksiin?

    Käytkö edes töissä?

    Sitä arvelinkin. Itset et tee mitään yhteiskuntasi eteen, mutta olet vain käsi ojossa ja kirjoitat mitä sylki suuhun tuo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihan hyvä olisi kirjoitti:

Kokoomuksen kansanedustajat Lasse Männistö ja Petteri Orpo ehdottavat, että Suomessa korvattaisiin nykyinen työttömyysturva perustulolla. Asia on ainakin selvittämisen arvoinen, he kirjoittavat Suomen Kuvalehdessä.

Nykysysteemissä työttömälle ei pienten töiden tekeminen kannata. Sadan euron tuloista työtön saa tulojen lisäyksenä vain 12 euroa, joten työnteko ei muiden sosiaalietujen vähentymisen vuoksi kannata ollenkaan.

Jos mentäisiin perustuloon, työttömälle joka tekee pienen työkeikan työttömänä jäisi enemmän käteen työnteosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu