haluaisin tietää...

No, minulle tehtiin abortti, kun olin juuri täyttänyt 17 v. Olimme poikaystäväni kanssa seurustelleet n. puoli vuotta (nykyään asumme yhdessä, olemme kihloissa, takana 4 vuotta) ja tämä oli meidän yhteinen päätös.

Kun tajusin olevani raskaana, kerroin heti poikaystävälleni, ja sovimme että mietimme asiaa. Minä olin alusta asti abortin kannalla, ja niin myös poikaystäväni.
Päätös itsessään ei ollut vaikea, mutta se oli muuten elämäni pahinta aikaa. Olimme vielä niin nuoria, ja olin jo pari vuotta kärsinyt paniikkihäiriöstä ja masennuksesta (nykyään minulla on lääkitys niihin). Hormonit olivat ihan sekaisin, ja raskaus oli jo 8:nella viikolla. Kerroin myös äidilleni, joka sanoi tukevansa minua
tein sitten minkä päätöksen tahansa.

Pahinta oli odotus, jouduin odottamaan kaikkien lääkärissäkäyntien yms. jälkeen vielä viikon itse operaatiota. Eli lähinnä henkinen puoli oli todella kovalla koetuksella.

Mitäs kysyitkään... niin, eli sairaalassa kätilöopistolla se tehtiin, jouduin sielläkin odottelemaan joitakin tunteja, eikä sitä ennen saanut syödä tai juoda mitään eikä polttaa tupakkaa tms. Sain rauhoittavan n.puoli tuntia ennen operaatiota. Sitten leikkausaliin, missä oli pari sairaanhoitajaa, lääkäri ja nukutuslääkäri, joka esitteli itsensä ystävällisesti. Minulle se tehtiin imukaavinnalla ja nukutuksessa. Jälkeenpäinkään ei oikeastaan sattunut, oli vain vähän heikko ja kuvottava olo ja jälkivuotoa tuli pari päivää.

Sairaalahenkilökunta oli todella mukavaa ja ymmärtäväistä, vaikka en oikeastaan muistakaan kunnolla heitä, se oli niin sekavaa aikaa. Minua ei kyllä ole koskaan pelottanut niin paljon kun silloin kun minua kärrättiin leikkaussaliin, mutta jälkeenpäin oli pelkästään helpottunut olo.

En ole kertaakaan katunut päätöstäni, en milloinkaan. Silloin ei vain ollut oikea hetki.

Toivottavasti sait vastauksia. Kysele vain lisää jos on vielä jotain.

mun kohdalla se tehtiin lääkkeillä. olin 18 ja kans ollu poikaystävän kanssa puol vuotta yhdes. ekana kerroin tietenkin hänelle. vanhemmille en kertonut koska meidän välit ei oikeen koskaan ole olleet niin läheiset etten halunnut kokeilla millainen reaktio sieltä tulisi. kerroin kans parille kaverille ja siitä oli tosi paljon apua.

niinkun edellisessäkin viestissä pahinta oli odottaminen. koulu oli just loppumassa ja mun viimenen koeviikko meni ihan päin mäntyjä kun aamusin oli huono olo, oksetti ja huimasi. olin kahdeksannella viikolla raskaana. kävin ensin kätilöopistolla tutkimuksissa, jota ennen tietenkin terveyskeskuksessa. sitten parin päivän kuluttua hain ekat lääkkeet. siinä yksi päivä välissä ja sitten taas kättärille, jossa laitettiin pari lääkettä lisää emättimen pohjukkaan. meni n. tunti kun alkoi kamala supistelu ja vuoto. sitä kesti pari tuntia. vähintään 3 tuntia siellä olisi pitäny olla tarkkailtavana mutta mä olin sillä niin kauan kuin pystyi, mun kohdalla edes vahvat kipulääkkeet eivät oikeen meinanneet tehota. sattui eniten kun mikään tähän mennessä, mutta olenkin selvinnyt elämässä aika hyvin kaikilta kolhuilta ja haavereilta. henkilökunta oli tosiaan aivan mahtavaa, parasta mitä koskaan tavannut missään.

jälkivuotoa kesti n. 2 ja ½ viikkoa, jonka jälkeen tulivat ekat menkat. aloitin siis operaatioiltana e-pillerit. välillä toi tulee vieläkin mieleen, ei kaduta, mut kun sitä ajattelee niin silmät kostuu. mut ei se mikään ihme ole. näin se mulla meni.

Olen 8vkolla raskaana ja päätin tehdä abortin. Poikaystäväni, jonka kanssa olen seurustellut reilu 6kk olisi halunnut pitää lapsen. vanhempani olivat sitä mieltä että kannattaa keskeyttää. mietittyäni pääni puhki päädyin siis keskeytykseen. koska en saanut aikaa lääkkeelliseen keskeytykseen minulle tehdään kaavinta. jännittää todella paljon, enkä usko että tulen katumaan tätä päätöstä. ja vaikka tulisinkin mikä estää minua tekemästä silloin lapsia? :)