Exä

pihalla

Mun on pakko avautua tänne kun en tiedä kenen kanssa tästä asiasta enää puhuisin. Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa melkein vuoden ja koko seurustelumme ajan hänen kaveripiiriinsä on kuulunut myös hänen exänsä, jonka kanssa hän on ollut muutama vuosi takaperin. Tapasin kyseisen naisen suhteemme alkupuolella, mutta tapaaminen oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Mieheni jätti minut täysin huomiotta, ei voinut pitää edes kädestä kiinni saatika koskea, hyvä jos edes katsoi minuun päin. Kuulemma hän ei halunnut loukata exäänsä, sillä exä ei olisi halunnut erota hänestä. Nyt hän on alkanut vähän aikaa sitten viettämään exänsä kanssa aikaa mielestäni oudon paljon, he viestittelevät joka päivä ja exä kirjoittelee mieheni seinälle kaikenlaista. He myös viettävät aikaa yhdessä joskus esim. leffaa katsellen. Olemme riidelleet asiasta monesti ja hän on kuulemma vain kaveri ja olen mustasukkainen..

Oikeastaan en epäile että mieheni pettäisi minua, enemmän rasittaa se ämmä, sillä tuntuu että se tekee sen ihan kiusallansa. Viestittäminen alkaa yleensä hänen johdostansa ja epäilyttää että hänellä olisi tunteita miestäni kohtaan :( Samaan kaveripiiriin kuuluu myös muita miespuolisia ihmisiä, mutta heidän kanssaan hän ei vietä aikaa/ kirjoittele fb-seinälle. Asumme kaukosuhteessa ja exä asuu samalla paikkakunnalla mieheni kanssa.

3

483

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sisällä

      Sanonpa nyt vaan oman mielipiteeni ja se on tässä.

      Miehesi ei rakasta sinua ja hänellä on selvästi flirttiä exänsä kanssa. Teidän suhteenne ei ole hyvällä pohjalla ja sinuna harkitsisin vakavasti, että kannattaako jatkaa. Rikot itsesi tuossa suhteessa.

    • e57k6rt8ukl

      Viestittelevät joka päivä, kirjoittelevat facebookissa, katsovat elokuvia yhdessä...

      Tuohan kuulostaa ihan seurustelulta :D

      Ei nyt kannata ihan kaikkea suvaita vaikka sinua kuinka haukuttaisiin mustasukkaiseksi.

      Jos nainen ei halunnut erota niin voit olla varma että yrittää lämmittää suhdetta uudelleen.

    • Lakonius

      Onneksi olkoon, olet yksipuolisessa "avoimessa suhteessa" :DD (jos siis et jo tiennyt)
      eksän kanssa ne vehkeet menee yhteen ihan vanhasta tottumuksesta, tuskin tarttee ees kädellä auttaa..
      Ota nyt ees joku hoito sieltä paikkakunnalta missä pääasiassa oot, niin ei sit satu niin paljon kun "paska osuu tuulettimeen"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      50
      2338
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      703
      1546
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      107
      1211
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      132
      1085
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      89
      973
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      71
      923
    7. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      764
    8. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      118
      743
    9. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      704
    10. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      23
      648
    Aihe