Lähempänä kuin koskaan. Olin rautatiesillalla vaarallisella alueella johon meneminen oli kielletty rangaistuksen uhalla. Kaide oli vain polvieni korkeuteen asti ja keikuin siellä ylhäällä, pari kertaa horjahdin pahastikkin kun olin juonut sen verran. Ei muuten kaukana ollut että olisi hypännyt alas tai tippunut. 1 tai 2 paukkua lisää niin tod. näk. olisin hypännyt alas...
Tänään oli itsemurha todella lähellä.
Stålberi
9228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitäs sitten?Itsehän omasta elämästäsi päätät.
Jokainen saa hyppiä ja pomppia ja keikkua ihan missä huvittaa,ainakin omasta mielestään.
Jos keikkumisiltasi kerkiät,katso elokuva "yksi lensi yli käenpesän".Siinä sulle miettimistä.
Olen masentunut, yksinäinen, surullinen, apea! En jaksa joka päivä taistella yksinäisyyttä, ujoutta ja kurjaa elämää vastaan! Olen alkanut käyttämään alkoholia runsain mitoin, välittämättä vaikka aamulla saattaisi olla vieläkin yli 0,5 promillea vaikka joudun ajamaan.
Tänäänkin oli mielessä rekan eteen juokseminen kun olin töissä vilkkaasti liikennöidyn tien laidalla.
PS. Tiedän että pitäisi mennä puhumaan psykiatrille ja kohta mennä aa kerhoon, mutta en pysty SIIHENKÄÄN. Vaikka olen kotona, juon salaa enemmän kuin olen sanonut ostavinani.
Ja jos säilyn hengissä siihen asti kunnes täytän 20v(alle kk:n päästä) niin sitten alkaa viinan säännöllinen juonti kun saan sitä ostaa.
Sama, en paljoa sinun iästäsi herjahda. Ja nyt etin hyvää itsemurha keinoa, etsin netin läpi ja löysin monta tuhatta riviä tekstiä toisten elämäntarinoista jotka on todennäkösesti päättynyt itsemurhiin. Paljon hyvää tarinaa joista myös tunnistan itseni. Olen vasta 17vuotias, ja masennusta jatkunut jo 5 kuukautta, ja en jaksa tätä ahdistusta enään ja monet on kysyneet minulta syytä että miksi aion tehdä sen ja yksinkertaisesti selvää syytä sihen ei vaan ole. Ei vaan kiinosta, huvita elää tässä helvetin tylsässä roolissa joka saa paskat niskaan. Ja onhan muutamakin iso syy, mutta se olisi vain saatanan turhaa paskanjauhantaa kertoa niistä kenellekkään. Alkoholin käyttöä en ole lisännyt yhtään ja en käytä sitä normaalisti ollenkaan. Tupakoin askin kaksi päivässä. Viiltelen ja tuhoan itseäni. Ja nyt vihdoinkin tulin sihen tulokseen että aion lähteä.. jatkaa matkaani seuraavaan paikkaan mikäli sellaista edes on. Olen lähiaikoina pohtinut todella paljon mitä on olla kuollut ja miten muut reagoivat sihen.
Aloittaja toivon todella että luet tätä vielä ketjua! kävi niin että äitini työkaverin tytär teki itsemurhan. äitini on asiasta hirveän järkyttynyt, mutta ajattelepas sen tytön äitiä!
jos olet yksinäinen etsi seuraa harrastuksista mistä tahansa! mutta yksinäisyys on huono syy päättää elämänsä. jos tuntuu ettet löydä seuraa, keksi jotain muuta mielihyvää tuottavaa esim. vapaaehtoistyötä? on todella itsekästä käpertyä itseensä ja valittaa. ota vastuu omasta tilanteestasi ja paikkaa elämäsi puutteet kuntoon mutta ÄLä missäään nimessä tapa itseäsi koska silloin parannusta ei tule tapahtumaan. kaikilla meillä on elämässä vaikeita vaiheita ja ne voivat kestää kuukausia, vuosia tms. mutta ihan varmasti tulee myös parempia aikoja! katsotaan elämä läpi eikä hätiköidä.
Olen vielä hengissä, älä murehdi! Tosiaan viime perjantaina olin niin masentunut että mielessäni hoin "jos en siihen tänään kykene niin sitten huomenna". Nyt tämän viikon on ollut nuo ajatuksen tähän päivään asti poissa kunnes taas tulivat mieleen. Tosin taidan rankan työviikon jälkeen olla niin väsynyt etten onnekseni jaksa lähteä mihinkään liikkeelle
Voi rakas StÅlberi, anna läheisesi auttaa sinua! Mieti haluatko oikeasti aiheuttaa tuskaa ja surua läheisillesi? Tämä tuska ja ikävä ja suru ja syyllisyys ei lähde meiltä läheisiltä ikinä, ei ikinä!!!!!!!!!!!!!!!!! Mikään ei voi olla niin vaikeeta etteikö siitä yhdessä selvitä, usko siihen!! Elämä on elämistä varten!!
alko ja tupakka sotkee lisää ja tekee levottomaksi. kaksi askia päivässä on paljon ja tuo juominen herkistää pinnan alla olevia ajatuksia.
Mitä jos antais sen tuskan vaan tulla mieleen ja miettisi, että miksi mulle tuli näin ahdistava ajatus eikä heti tukahduta sitä, antaa vaikka itkun tulla eikä koeta purra hammasta. itsekin olin masentunut teini-ikäisenä ja se ei ollut todellakaan mitään kevyttä ja ohimenevää, lääkäriä tarvitsin. mutta sitten sain elämästä kiinni ja tuosta ajasta on kohta 30vuotta, ylä- ja alamäkeä on ollut, mutta pakko vaan painaa eteenpäin. se on niin, että joskus joutuu tekemään tosi paljon töitä pienen onnen hetken takia ja kun se hetki on ohi, niin taas pitää lähteä etsimään sitä elämän tarkoitusta.
Koettakaa raahautua sinne ammattiauttajien luokse vaikka tuntuisi kuinka merkityksettömältä, teidän tilanne on vakava masennus ja se ei omin avuin lähde.
Itse en käytä mitään päihteitä, ehkä yksi olut vuodessa, mutta niin minimaalista, koetan pitää itseni toimintakykyisenä, jotta jaksaapi taistella joka päivä, siis joka päivä.