Anne Flinkkilän johdolla keskusteltiin tästä aiheesta.
Se tuntui omalta, onhan niitä menetyksiä joutunut jo itsekin kokemaan ja kestämään, viimeksi ison siskon kuolema kaksi vuotta sitten. Hänessäkin oli sitä äidin tuntua, sillä hän oli parikymmentä vuotta minua vanhempi ja leskenä hän ehti olla kymmensen vuotta, hän oli kuollessaan 90-vuotias. Hänen viimeiset sanansa minulle olivat todella mieleenjäävät ja lämpimät.
Katsoitko eilisen ohjelman, jossa Kirsi-Kaisa Sinisalo, Sami Saari ja Anja Snellman kertoivat menetyksistään ja niiden aiheuttamista tunteista?
Se tuntui omalta, onhan niitä menetyksiä joutunut jo itsekin kokemaan ja kestämään, viimeksi ison siskon kuolema kaksi vuotta sitten. Hänessäkin oli sitä äidin tuntua, sillä hän oli parikymmentä vuotta minua vanhempi ja leskenä hän ehti olla kymmensen vuotta, hän oli kuollessaan 90-vuotias. Hänen viimeiset sanansa minulle olivat todella mieleenjäävät ja lämpimät.
Katsoitko eilisen ohjelman, jossa Kirsi-Kaisa Sinisalo, Sami Saari ja Anja Snellman kertoivat menetyksistään ja niiden aiheuttamista tunteista?
Vastaukset 18
Vanhimmat
tyksistä on ollut vaikeinta puhua, eikä niitä kenen kanssa tahhaa alkaisikaan miettiä, mutta sen olen huomannut, että kun saa osakseen ymmärrystä, kuulijan, joka tajuaa asioita, niin se auttaa elämässä eteenpäin, olo ikäänkuin huojentuu, kevenee.
Usein ihminen saa osakseen vain hylkäyksen, kuten ystävättäreni, joka yritti kertoa oman rakkaansa menetyksestä. Kuulija , oma sisar, sanoi, ettei sinulla ole koskaan ollut mitään hätää häneen verrattuna. Siitä tuli hänelle todella paha olo.
suhteet voivat olla voimavarana tai sitten päinvastoin, jos toinen on määräilevä eikä halua ymmärtää, että toisella on ollut vaikeata, silloin se voi olla vain voimia kuluttava suhde.
Ehkä silloin olisi hyvä ottaakin etäisyyttä, jos aina toistuu sama kuvio, että aina toinen sanoo ettei sinulla ole koskaan ollut mitään vaikeutta elämässäsi. Ja ellei pysty korjaamaan hänen vääristynyttä käsitystään.
Kyllä katsoin. Jokaisen jo meidän ikäisen luulisi saaneen kohdata surua silmästä silmään. Niin ainakin minä olen saanut.
En oikein ymmärrä nykyistä mediasurua, kollektiivista surua jonkun tunnetun ihmisen tai muun menetyksen aiheuttamaa.
Minusta siihen kätkeytyy osaltaan huono omatunto siitä, ettei ole aikaa tai kiinnostusta elää omien läheisten rinnalla.
Unohdetaan vanhat sukulaiset vanhainkoteihin, ja otetaan osaa koskaan tapaamattomien kuuluisuuksien poismenoon.Toki se on sallittua, mutta kannattaisi muistaa omiaan, niin kauan kuin heitä on.
ei ollenkaan. Eroahdistus läheisen menettämisen johdosta voi olla musertavan voimakasta, moni vanha ihminen kuolee pian puolisonsa mentyä siihen suruunsa.
Kirjailija Anja Snellman oli hoitanut vanhemman sisarensa asioita paljon ja siksi hän koki kuoleman sekä suruna että vapautuksena.
Tylsä ohjelmasarja. Turhamaista.
On tv:ssä tosin jotain vieläkin tylsempää, nimittäin jääkiekkoselostukset.
Kuka tykkää mistäkin. Minusta se on erittäin hyvä ohjelma.
Siinä ilman kiirettä ja hälinää päästään usein asiaan, jota käsitellään hienovaraisesti paneutuen, ei hakien mitään mässättävää.
Ohjelmaa tehdään osallistujien omilla arvoilla.
Ei juorumedian arvottomuudella.
Minua kiusaa se, että nuo ohjelmat ovat tehdyt ikäänkuin "paremmille" ihmisille.
Eihän tavallinen suomalainen osaa käydä tuollaista keskustelua. Katsotaanko surunkin kuuluvan vain parempiosaisille, rikkaille ja oppineille?
Hiukan omalaatuinen olen ajatuksineni. Mieluummin olisin omaperäinen, mutta kun olen Ruuneperi, niin ei käy.
Siinä olen kyllä erittäin paljon samaa mieltä. Vaikkapa tässä aloittajan mainitsemassa ohjelmassa kaikki olivat julkisuuden ihmisiä. Monesti olen minäkin miettinyt, ovatko julkimoiden surut ja murheet jollain lailla arvokkaampia, kuin tavan tallaajien.
Onhan se tietenkin yksi asia, jolla houkutellaan katsojia, kun on mukana kaikkien tuntemia ihmisiä.
Siitä lähinnä eniten pidän, että ohjelman tunnelma on rauhallinen ja asiallinen.
Minkä takia yleensäkään pitää julistaa joidenkin kansalasten vastoinkäymisiä, ikään kuin ne olisivat jotenkin arvokkaita? KaI ne mielellään menevät noihin ohjelmiin, kun saavat niistä rahaa.
Tulee noista tv:n surkuohjelmista mieleen vastaavanlainen radiosta 50-luvulta. Ohjelma tuli jonkin aikaa säännöllisesti sunnuntai-aamuisin. Ohjelman nimi ei tule nyt mieleen. Lukijat lähettivät kirjeitään toimittajille kertoen ikävistä kokemuksistaan ja toimittajat lukivat niistä valittuja paloja.
Niistä jäi mieleen etenkin seuraavansisältöinen kuvaus, jonka oli lähettänyt joku vanhus, muistin mukaan nainen.
Hänet oli päätetty lähettää kotoa maailmalle, perhettä oli nimittäin paljon ja hänelläkin oli ikää jo 13 vuotta.
Mitään ei kotoa saanut ottaa mukaan, ei edes vaatteita, silä "ilman vaatteita ole tähän taloon tullut ja ilman vaatteita saat tästä talosta lähteä". Niin kävikin, oli tosin kesäaika. Miten tytön elämäntarina jatkui, siitä ei liene paljoa kerrottu.
Tuolloin tapauksesta kertovana vanhuksenakaan hän ei kuitenkaan sanojensa mukaan tuntenut katkeruutta siitä, että oli joutunut tuolla tavoin jättämään lapsuudenkotinsa.
Muistaneeko kukaan muu tällaista radion ohjelmasarjaa 50-luvulta?
Vertaistuki on tunnustetusti hyvää jokaiselle vastoinkäymisiä kokeneelle.
Usein ajatellaan, että vain minulla on ollut vaikeuksia ja vastoinkäymisiä elämäntieni matkalla, mutta kyllähän
niitä on kaikilla ollut, vaikka olisi Ruotsin kuningas,
kuningatar, prinsessa tai prinssi, heilläpä niitä vasta
onkin ollut, - muista julkkiksista puhumattakaan.
Meidän julkkiksemme ovat tavallisia ihmisiä tuollaisiin verratttuna, luulenpa, että jotain voimme oppia heidän kokemuksistaan.
Iltamyöhään katselen ja kuuntelen mielelläni
jotain rauhallista keskusteluohjelmaa,
tärkeintä on, ettei ketään tapeta!
Siksikin kai nukun yöni hyvin!
:)
Eipä muistu mieleen kuin Maamiehen tietolaari, joka ihme kyllä oli
pienen tytönkin mielestä hyvin mielenkiintoinen.
Aikuisena olen monta kertaa miettinyt sotasukupolven ja sen jälkeisten ikäluokkien selviytymistä niukkuuden ja puutteen keskellä, monellakin menetyksien jälkeen raskas suru, pelko ja kauhu sydämeen kätkettynä. Ja työtä, ankaraa raskasta työtä oli jokaisen tehtävä.
Minusta on hyvä asia, että tunteista puhutaan -- ovathan ne jokaisen ihmisen oma voimavara, niin ilot kuin surutkin.
Itsekin Karjalan kansan orvoksi jääneen huutokauppalapsen jälkeläinen, virtojen ja vesien rantojen paju, johon menneet sukupolvet kanteleensa ja huilunsa ripustivat. Välillä soi duuris ja mollis, välillä muutenvaan halavutunmoista metakkaa -- riippuen mistä päin tuulee.
Vanhemmiten sitä kuitenkin opettelee hiljaa kuuntelemaan ja kävelemään.
Luonto hoitaa ja opettaa paljon vielä tälläkin iällä.
Turhamainen minunkin mielestä, lehdet ja televisio pullollaan julkiksia joista kirjoitetaan joka päivä, suruista ja iloista. Tavallinen ihminen tuntee yhtälailla tuskaa kun menettää vanhempansa, oman lapsensa, sisarensa tai veljensä, Kukaan ei juuri ole kiinnostunut asiasta paitsi omaiset tai lähimmät ystävät.
Tiedän omasta kokemuksesta, että on tärkeää vaikka oman sisaren vanhuus, jolla ei ollut lapsia eikä miestä käydä hönen luonaan ja hoitaa hänen asioitaan. Siitä jäi lämmin muisto hänen kuoltuaan.
Tuskinpa tekijöiden tarkoitus on ylentää julkimoiden tunnetiloja meidän muiden kokemia korkeammalle.
Silti on päivänselvää, että ohjelmaa katsoo moninkertainen määrä populaa, jos siinä esiintyy joku kuuluisuus mökin Miinaan verraten.
Ihmisen tunteet lienevät samanmoisia, tuntee ne sitten joku suurjulkku, kuin ihan tavallinen kaduntallaaja.
Ei enempää, muttei vähempääkään tunne kumpikaan.
eri merkitys, Late,
eli sanat turhamainen ja turha tarkoittavat aivan eri asioita.
Pyydän anteeksi turhamaisuutta.
Kuolema on lopullista, ikävä ja kaipaus jää jälkeen, mutta en kyllä usko minäkään noiden mitenkään helpottavan tavallisen ihmisen kuoleman kohtaamista.
Kuolema vaan on jokaisen koettava lähimmäisten kanssa, kunnes oma aika tulee.
Nuoren ihmisen väkivaltainen kuolema koskettaa, koska siihen liitty toisen ihmisen aiheuttama tuska ja kärsimys, omaisten tasapaino järkkyy ja miksi ei muidenkin kuin omaisten.
Jokainen varmasti osaa surra ja kaivata poismennyttä, toisille kuolema on luonnollinen poistuma.
Akateemikko Paavo Haavikko sanoi kuolemasta jotenkin näin: Se on korkein tuomari, eikä sen päätöksistä kannata valittaa.