sairaalapäivystykseen.
Ketä saamme näistä kilometreistä kiittää?
Toivotaan, että hoito on edes lähellä Riksun tasoa.
Ketä saamme näistä kilometreistä kiittää?
Toivotaan, että hoito on edes lähellä Riksun tasoa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Vastaan itte ittelleni, kun en pannut aloitukseen kommenttiani.
Käsienpesua luin tänäpänä lukijalta kirjoituksesta.
Jarmo Levänen (sd) huom. rivikaupunginvaltuutettu nyttemmin tittelin perässä
on lukenut joskus huhtikuussa, että Ryksin arkkuun lyödään viimeisiä nauloja sekä
kuullut kaikensortin huhuja.
Näitä huhuja ja kirjoituksia ei kukaan ole katkaissut; jota hän olisi odottanut virka-
miehiltä ja luottamusmiehiltä.
Jampon asemassa olisin kysellyt asiaa ystävä ja toveri Koistiselta.
Siellä on esimiehet pa$kat housuissa kun ei uskalleta henkilökunnalle tiedottaa tulevasta. Pelkäävät oman suojatyöpaikkansa puolesta. Porukkaa töissä pillereiden voimalla ja sairaspoissaolot lisääntyy. Työsuojelupiirikin voisi toimia, häh.
K0@istista kölin ali, jooko?
Tämä on taas täysin miklun syytä.
Se on koko kauden häiriköinyt siihen malliin, että muut joutuu jatkuvasti
olemaan varpaisillaan. Pelkäävät, että milloin se alkaa "napsia" yksi kerrallaan
kanssavaltuutettuja ja kaivella niitten heikkouksia, kuten esim. äskettäin
Jorma Höökin helmasyntejä.
Se on suoranaista työpaikkakiusausta.
Olisi edes hieman tarmostaan keskittänyt sairaala-asioiden hoitamiseen,
niin meidän ei tarvitsisi hakeutua muualla hoitoon.
Varmaankaan ei motivaatio riitä, koska se ei ole köyhä eikä kipee.
Tässä olisi nyt Mikolle oikeaa asiaa, jossa puolustaa tavallista riihimäkeläistä! Mutta ei, herra ei ole pukahtanutkaan tästä asiasta, kun on niin kiire yrittää saada oikeudesta päätös, että hänestä pitää kaikkien tykätä ja hänen tahtoaan noudattaa. Nyt tarvittaisiin riuskaa otetta ja jos herra Lund tässä asiassa saisi homman hoidettua, ääniä satelisi niin, että pääsisi kaupunginhallitukseen asti vastuullisia päätöksiä tekemään. Mikko hoi, kiinnostaako? Tee jotain!
Pitkä pyyntö meni väärään luukkuun,se ei asialle mitään osaa tehdä mutta kun tulee moittimisen aika jo löytyy toisista virheitä
joo ketttutytto on hajuilla.
jonnekin joku kerkiskin jo kirjotella, et se tekee tästä vielä vaalivaltin.
oli sille pääasioita toi meidän terveys 2008 ja oiskos nyt sitten vuorossa se,
että se ei ollut muiden pääasia, eikä se yksin mitään pystyny tekemään
jatkossa se hoitaa asiat kuntoon, kun nyt on nähty, että väärät tyypit asialla
on ollu
Tässä asiassa ei taida olla mikään miltä se näyttää; tai eihän tässä
mikään miltään näytäkään.
Se ihmetyttää, jos 2003 on sovittu, että molempia lasarettejä kehitetään
yhtälailla ja sieltä pitäisi olla mustaa valkosella, niin eikös se pitäisi
uusi päätös käydä valtuustossa?
Nyt tänään lehti kertoi, että tyypit, ilm. Kaistiset ja muut veljekset oli vaan
sanonut kysyttäessä, että se oli silloin se, mitä sitä vanhoja asioita
muistelemaan.
Se on mökillä!
Kaistinen vai?
Onneks on kova tuuli, pientä toivoa et vene kaatuu
Rityssä
prkl, kyllä joku tosta vastuuseen on saatava, vuositolkkujen tolkuttomasta
tilanteesta.
tietää ketä ei ainakaan äänestä syksyllä.
Tota sairalaa ei voi vissiin repolaisen piikiin laittaa, vaikkakin se yrittää lonkeroitua joka asiaan.
Itselläni on sellainen tuntuma juttuun että näin se oli jo aikojen alusta suunniteltu, ehkä saikkujen lähdötkin oli ilkeilemällä järjestetty, päästään nopeammin päämäärään.
Saa sitten nähdä mitenkä asia etenee, elikkä kuinka ihmiset tottuu tilanteeseen.
Eihän täällä ole ennenkään ollut yöpäivystystä vakaville tapauksille, leikkuri sen kummemmin kuin labrakaan ei toimi yöllä. Muuaalle on ennenkin viety nyt vain useammin
Jonkun asteinen päivystys täytyy kuitenkin mielestäni olla jos ei muuta niin paikka mistä kiireesti hoidetaan asiakas sinne mihin tarpeen mukaan kuuluu
ei kait, se puhuu selvitysmiestä hyvinkään suuntaan (liitosmyönteistä).
Kuunteliko kukaan tänään 11.30 Hämeen radiota tai jotain, missä oli
Heinonen jne ilm. tätäkin asiaa sivuten.
Keskarinhan mietteet on luettavissa alueista. Se meinaan vielä tiukentaa
terveydenhuollonkin budjettia.
Onkohan se muuten loppujen lopuksi sittenkään niinkuin noin hintansa
väärti ja mies paikallaan.
Mutta kahta en vaihda repolainen ja törkeä omahyväinen edun-
tavoittelu keinoja kaihtamatta laskeloiden vääryydellä ja viekkaudella ja
muilla paheilla!
Eikös tätä alettu oikein urakalla järjestellä ja mitä ilmeisemmin suljettujen ovien takana vuonna 2009 jälkeen....jolloin Lintumäki ja Kiemunki astuivat remmiin ? Vai miten se lienee ollut ? Siellä hyvä veli järjeselmä pyörii -- otetaa vähä viiniä ja viinaa niin kyllä ne sopimukset siitä syntyy. Vedetään mahdoll. vielä kotiin päin sukulaisen ym kummin kaimat, se tekee hommat edullisesti ym ym..... Mitähän mahtaa kaikkea löytyä sieltä suljettujen ovien takaa josta vain muutamat ehkä tietävät ? Kyllä nyt olisi Kanta Hämeen alueen - niin Hämeenlinnan kuin Riihimäen seudun - asukkaiden ja kaupunkilaisten/kuntalaisten ja kaikkien veronmaksajien edun mukaista, että asia pengotaan oikein perin pohjin. Käänetään jokaikinen kivi. Jos on tultu töppäiltyä niin ne pitäisi tunnustaa ja antaa tilaa uusille - ja uusi sakki kehiin ja toteuttamaan strategiaa kuten se on yhdistyessä v. 2003 sovittu !
Motti vois kiinnostua tosta.
Esim. viime su Mirja Lammin stoori liitteenä sinne.
Se on vaan, että sinne täytyy meilata omalla nimellä.
Ehkä joku kaltoinkohdeltu SH on vinkannut, toiv.
Ei täällä ole tietoa, että kuka äänesti tossa mitä.
- suoraan Hämeenlinnaan
- rixu yleislekuritasoisena
Nyt vain nimet jostain julki, että kuka äänesti suoraan siirtoa Hämeenlinnaan?
Olisi mielenkiintoista tietää.
Terveydenhuollon yöpäivystyksen järjestämispaikasta - Riihimäki vai Hämeenlinna - on taitettu peistä pitkään. Kaupunginhallitus päätti esittää kuntayhtymälle, että yöpäivystys säilytettäisiin Riihimäellä yleislääkäritasoisena.
Terveydenhuollon yöpäivystys saattaa sittenkin säilyä Riihimäellä. Riihimäen kaupunginhallitukselle esitettiin maanantaina kokouksessa, että yöpäivystys siirrettäisiin kokonaan Hämeenlinnaan.
Esitys sai kuitenkin Juulia Tuomisen esittämän vastaehdotuksen, jonka mukaan Riihimäki etenisi toisen esillä olleen vaihtoehdon mukaan eli yöpäivystys järjestettäisiin Riihimäellä yleislääkäritasoisena.
Tuomisen ehdotus voitti äänestyksen jälkeen. Hallitus päätti esittää lausuntonaan terveyskeskuksen kuntayhtymälle, että päivystyksen suunnittelussa edetään yöpäivystyksen säilyttämisen pohjalta ja hyväksytyn vaihtoehdon kustannuksia tarkastellaan erikseen.
Lisäksi hallitus päätti, että kaupungin lisäpanostukset Riihimäen seudun päivystysjärjestelmän kehittämiseen näkyvät täysimääräisesti vuoden 2013 sairaanhoitopiirin talousarvion valmistelussa ja Riihimäen seudun kuntien maksuosuuksissa.
Lisäksi Riihimäen pitää käydä sairaanhoitopiirin kanssa keskustelua yhdistymissopimuksen ehtojen toteutumisesta.
Tänään kaupungilla kuulin varmalta taholta, että kaupunginhallituksen eilisessä kokouksessa Riihimäen sairaalan yöpäivystyksen siirtoa Hämeenlinnaan ovat kannattaneet seuraavat henkilöt :
- Kari Kaistinen
- Ilpo Ropponen
- Maija Auvinen.
Onneksi siellä on ollut monta omilla aivoilla ajattelevaa ja lähipalvelujen puolestapuhujaa - kiitos heille kaikille !
Ja nämä ovat varmasti asioita joita äänestäjät muistavat syksyn tullen - kun tulee taas aika äänestää.
Raha on tärkeä, mutta terveys paljon tärkeämpi !
Kaistisen motiivit ihmetyttävät. Eikös hän olekaan heikkojen ja sorrettujen puolella?
Samoin ihmetyttää Hausjärven kunnanhallituksen motiivit - taitaa olla kaikki tyynni kaistislaista sakkia vai onko terävä, järvinen ym kumppanit aivopesseet ko kunnanhallituksen ?
Siis Hausjärven kunnanhallitus hyväksyi Riihimäen yöpäivystyksen meneväksi Hämeenlinnaan. Sananmukaisesti näin : "Kunnanhallitus päättää esittää lausuntonaan terveyskeskuksen kuntayhtymälle, että päivystyksen toiminnallisessa suunnittelussa voidaan edetä vaihtoehto B:n pohjalta (ei yöpäivystystä). "
Ns. toiminnallisessa suunnitelmassa sanotaan, että potilaita käy siellä 5,5 / yö. Minkähänlainen se puolikas potilas on ; ) ? Ja äsken aamun uutisissa sanottiin, kun se yöpäivystys on niin kallista eli hinta on 500 000 € kalliimpaa / vuosi, eli 500 000 / 365 päivää = 1369 € / yö eli 1369€ / 4 työntekijää = 342 € / työntekijä / yö. Tuollaisia hoitajien palkkoja ei kyllä Suomessa ole - jos olisi niin ei olisi hoitajapulaakaan - siitä olen varma ! Voisiko joku kertoa mitä yksi ambulanssikyyti maksaa yöllä Hämppylinnaan vaikka sieltä Hausjärven äärimmäisestä nurkasta ?
Epäilen vahvasti, että henkilökunnalle kuuluu muutakin kuin pelkkä päivystyspotilaiden vastaanotto mm. avunanto osastoille jos siellä on jotain extraa ? Toivoisin vastauksia kysymyksiin mm. ambulanssikyytien suhteen - potilashan siitä maksaa sen reilu 9 € / meno ja paluu erikseen, mutta mitä ovat todelliset kustannukset ??? Ja se kyyti kerrottuna esim. 5,5 (toi. luku) ja sitten lasketaan muut yölliset kela kyytien korvaukset (jotka nekin lopulta otetaan kuntalaisten pussista) ja sitä summaa verratan tuohon 1369 € / yö / 4 työntekijää. Jotenkin tällaisena tavallisena tallaajana uskallan epäillä, että yöpäivystyksen säilyttäminen tulee halvemmaksi ja kuin sen lopettaminen loppupelissä. Ja nyt on kyllä turha vatvoa niitä hiton kuntaliitoksia ja soteuudistuksia - ne tulee sitten kun tulee.
ps. ja mitenköhän tuo laskennallinen luku 500 000 € on laskettu, onko totuudenmukainen vai hihasta vetäisty ?
Konkurssi-Kaistinen Kokoomuksesta, päivää!
Tämä tarina taisi olla myös lehdessä, siis täältä poimittuna lähdeviitteineen.
Prk:een demarit!!!!! Kaistinen on ollut sotkemassa niin monet asiat, että eikun kenkää hälle sairaanhoitopiirin hallinnosta......näin on
Haus fucking järvi menee ihan niide kahden ämmän narussa.
Toinen istuu kuntayhtymän hallituksessa ja toinen on sairaalan sossu.
Em. on oma yksityinen SH -palveluha tarjoava Palveluneliö -firma.
Tuosta toisesta en niin tiedä, mutta tuskin se pelkillä SH -tuloilla elää.
Olen aiemminkin sanonut, että ne on siis sen kyläpahasen päättävä
elin ja se on huomattu mm. facebook keskustelua seuraamalla, (sieltä
saa nykyisin parhaat tiedot; lisäksi ne kaksi ämmää yrittää jatkuvasti
udella, että missä Riksu ja Loppi menee ennenkuin ne tekee päätöksiä.
Harvinaisen nopea tämä oli, koska se oli valmiiksi sovittu kuntayhtymän
hallituksessa.
Kaistisen marjat on pelaillut mm. lätkää.
Näin on näreet - ne kaksi naista vie Hausjärveä minne lystää ja terävän ohjeiden mukaan ja hallituksen ukot eiku vikisee. Naisena hävettää hietanen -ristavaara toiminta ja oman edun tavoittelu, edm toinen esittää ja toinen kannattaa tai sitten silvan. Hävetä pitäisi, olette sentään saaneet kuntalaisilta ko mandaatin toimia kunnan edun mukaisesti ja taitaa siellä olla jotain lähialuepalveluiden säilyttämisestä eikä vain oman palvelun tuottamisen hyväksi. Mitähän mahdoitte vastata vaalikoneessa 2008 ?
On teillä kyllä varaa ostaa kunnalle jotain hel....n golf osakkeita kentältä jota ei edes ole olemassa, mutta terveydenhuollosta ette viis veisaa. Se taitaa olla niitä kokoomuslaisten metkuja ja muut menee perässä - suurta ja mahtavaa....!
Kuten keskustelupalstalla aiemmin oli maininta mitä yksi yö ns kustantaa / työntekijä, 342 € (tosi hyvä palkka noilla hoitajilla on, kukaan tuttavani-hoitsu- ei kyllä yöstä tollasta palkkaa saa - kysyin )ja jos se jaetaan kolmen kunnan kesken ymmärtääkseni siitä jää 114 ekeä / työntekijä.
Suomi syytää Kreikkaan rahaa vaikka kuinka, niin sitten kun yksi yöpäivystys maksaisi kunnille 500 000 ekeä niin siinä on liikaa !!! Älyvapaata toimintaa. Jos siis kaikki kolme kuntaa lähtee hommaan mukaan niin hinta on 500 000 kolmelle kunnalle - eli yhdelle 166 666 / vuosi. Eikö hausjärvi maksanut niitä golffariosakkeita jo 60 000 eken eestä ?
Lasketaan toisin. Alueella asuu 46 236 asukasta (Rmk 28018, Hausjärvi 8840, Loppi 8378) sekä kesäasukkaita niin Lopella kuin jonkin verran Hausjärvellä ja Riihimäessä.
Jos ajatellaan, että kustannus olisi yöpäivystykselle se 500 000 € ja alueella on tuo asukasmäärä niin silloin vuotuinen kustannus / asukas olisi 10,82 € ! Tai vaikka se olis 600 000 ekeä / vuosi kustnnus olis 12,97 €/ asukas. Se on kyllä pieni maksu siitä, että pääset nopeasti hoitoon läpi vuoden esim. lapsen kurkunpään tulehdus tai sappikohtaus tai virtsatiekivivaiva - kaikki voi olla hel..tin kipeitä ja lapsella vielä kurkunpää voi ahtautua ja tukehtuminen on lähellä, infarkti ym. vaivoja unohtamatta. Kuka päättäjä haluaa ottaa vastuun jos tai kun joku menehtyy matkalla Hämylinnaan ?? Kysyn vaan.
Ai niin eikä auta unohtaa ikäihmisiä/liikuntarajotteisia ym., jotka asuvat palvelutaloissa tai vanhainkodeissa onhan nyt riksun lääkäriin sairaalaan yöllä lyhyempi matka kun hämylinnaan kuljetaan sitä sitten Lopelta tai Hausjärveltä tai Riihimäestä.
Käsittääkseni yhden ambulanssin pelkkä hankinta maksaa 300 000- 500 000 € varustuksesta riippuen - pitääkö paikkansa. Ja siihen muut vuotuiset kulut päälle - ja tunnetusti niin bensa kun dieselkin on päättäjien mielestä ilmeisesti halpaa ??!!
Lopen päättäjillä on vielä vara valita - tehkää järkevä päätös ihmisten kannalta ! Älkää aina ajatelko rahaa ensimmäisenä ! vaan niitä ihmisiä joita teillä kunnassa asuu - ja saatattehan te itsekin joskus tarvita apua päivystyksellisesti.
Et ole pannut merkille, että Hausjärvi on aina ollut ryksiä vastaan, vaikka
se tuo leivänkin yhdelle niiden bigshoteista.
Se kuntayhtymä viritys passaa niille paremmin kuin en sano mikä minne.
Mitäs kommentaattorit sanoo Lopen ratkaisusta, että meneekö
kyläläiset Hämptowniin päivystykseen vai harkitsevatko Riihimäen
kanssa?
Minä luulen, että ne kulkee suoraan sinne, eikä pahemmin enää
kieroiluja katsele.
Paljonko Kaistinen kerkisi syytää rahaa näihin uusiin systeemeihin;
jotka heti puretaa. Se ei ole pikkuraha; puhelinkeskuksineen,
remontteineen ja uudelleenorganisointeineen puolen vuoden takia.
Nyt se sitten on täyttä totta.
Jos hitsaat illalla sitä autopahasta ja yöllä huomaat, että silmässä on vaikka se metallinsiru - eiku Hämeenlinnaan. Muista sitten pyytää se kela -lappu että saat matkakulut takasi. Ja halpaa on yhteiskunnalle.
Katoin ihan uteliaisuuttani hoitohintoja kunnalle nii Riksussa sellanen simppeli käynti on 300 euroa ja Hämeenlinnassa 690 euroa - sellasta säästöö siitä sitten tulee.
Et katsonut, mitä hyvinkää valoittaa, oliskos kallein?
Prkl, tunarit.
Tee testi ja soita hyvinkäälle tai vielä parempi, että menet paikan päälle.
Ne on hoomoilasena.
Ei Suomessa ole totuttu siihen, että asoidaan ventovieraala terveysasemalla,
paitsi mökkiläiset.
Mikä on Hämpy?
Entä Riksu?
Käytä oikeita termejä,pökiö.
Mikä on pökiö?
Ps. jätä pilkun jälkeen tyhjä väli.
Säästäväisyys on aina hyve ja viisasta varautumista tulevaan. Välejä ei kannata tuhlata, ne voivat loppua, taikka h-läiset voivat ne huomata ja vohkia itselleen.
Se sai kakastua ulos, että hyvinkää -korttiia ei ole katsottu.
Prkl, urpo laittoi siihen ässän, niin samalla kertaa voidaan alkaa
hyvinkääläisiksi.
Niin ja perusvittuilut valtuustolle.
Kuka: Herajoen hanslankari, stadin kingi.
Ei kukaan satu tietämään, että mitä tapahtu vuos takaperin ryksis.
Joku Hakala ties kertoo tänään apessa, että sillo olis saatu kaikki
mallilleen, mut joku tai jotkut oli menny ja ryssiny koko homman.
Hämppärikin oli sen tietojen mukaan oikein tyrkyttänyt tänne loisto-
oloja, mutta ei ollu kelvannu.
Joku demari (kai) keskustelupuolella väittää, että KOK Aittola sekä
H:järven jotkut? oli muninu muka asiat.
Ts demareilla ei olis ollu mitään osaa eikä arpaa siinä väännössä.
Oli muuten hyvä kirjoitus siltä Hakalalta; sen verran muistan; että
oli silloin jossain työryhmässä ja otti loparit, kai burnout tms.
Onkohan se siirtyny hyvinkäälle leikkaamaan, kun nimen alla oli sen
paskakaupungin nimi, vai olisko jo eläköitynyt.
Kaikki valtuutetut, jotka jotain sanoneet on puhuneet ittensä pussiin.
Hakala vaikuttaa edelleen sairaanhoitopiirissä... Hämeenlinnassa.
Ja asuu Hyvinkäällä.
Tiedoksi, että aamuspostissa kirjottanut Kalle Hakala on lääkäri, Riksuun joskus 2007-2008 ylilääkäriks, Käy vilkasees khshp.fi hallituksen pöytäkirjoja sieltä löytyy tietoo - on nyt valittu Hämpyyn ylilääkäriksi ! Miten ihmeessä Hämpyyn ? ! Onkoha joku tullut tilalle Riksuun ? Ja se on muuten hyvinkääläinen kokoomus vaikuttaja, aiemmista aamupostin artikkeleista ja kaupunkiin liittyvistä teksteistä päätellen.
Yksi kaveri tiesi sen joskus olleen Hyvinkäälläkin lekuri sisätautilääkäri ja jossain Hesassa ilmeisesti parissa paikassa. Herää kysymys mikä on ku vaihtaa paikkaa usein vai eikö tuu juttuun työkavereitten kanssa vai mikä on ? Vaan onko vaihtelunhalunen muuten ?
Nyt kunnat käy nokkapokkaa, ensin Riksu erosi kuntayhtymästä ja jätti ns Lopen ja Hausjärven omilleen. Sitten Riksu katsoikin tarpeelliseksi säilyttää terveydenhuollon täällä palasi "ruotuun" ja otti aikalisän - no siitähän Loppi ja Hausjärvi otti herneen nenäänsä.
Nyt olisi ehdottoman tärkeää ja taloudellistakin sekä lähipalveluihin vedoten säilyttää alueen terveydenhuolto tällä seudulla. Päättäjät on saaneet kuntalaisilta mandaatin toimia kuntalaisten edun mukaisesti ja nyt ei niin ole käynyt. Nyt jos koska kuntien pitäisi katsoa niitä alueen asukkaita ja nopeaa hoitoon pääsyä (kaikki kasvavia kuntia). Ja usein esiintyy se väite, että matkaa on vaan 35 km sinne Hämeenlinnaan. Ei se kyllä pidä paikaansa Lopelta esim Karkkilan rajalta on varmasti enemmän kuin 35 km, samoin on Hausjärven reunamilta vaikka taka-hikiältä ja Mäntsälän rajalta ym . Hausjärven öky-hoitaja ja sossu sekä kokoomus ( siellä päätös oli kait yks mielinen - mitä demokratiaa sen on ?- onko pakotettu olemaan samaa mieltä ?) vei lähipalvelut pois toivottavasti Loppi on viisaampi.
Nämä kaikki kunnat on muuttovoittokuntia, ja jatkuvasti mainostetaan jos mitä tonttimarkkinoita ja väätetään väkeä - turha sitä sakkia on tänne väättää jos eil ole mitä tarjota ja toimiva terveydenhuolto kuuluu siihen. Käsittääkseni myös terveyskeskus voi olla ns. ent aluesairaalan tasoinen paikka jos vaan on ruutia kehittää sitä vertaa Forssa. Kuulin muuten yhdeltä kunnanvaltuuston jäseneltä, että siellä on henkilökunta tehnyt jonkin kehittämissuunnitelman Riksusta.
sissos
ei o mikään lekuri, ei tiedä ees ampulanseista mitää
demu vain 30 v kokemuksella muka joku neropatti
Hyvä kirjotus ja tosi.
Mitä hemmettii joku pöllo Tammista kommentoimaan pyytää, vai onko
se jokin boss nyttemmin.
Se on hyvä ortopedi; operoi mutkin ja hyvää jälkee tuli.
No se on tollanen möte sitten ke, keistinen oli kehotellu lukeen 83 (vars)
Oli laittanu ekaks onan linkin, joka ei ees menny minnee.
http://ktweb.riihimaenseudunterveyskeskus.fi/ktweb/
Ei muuten tu ku korkeintaa sitä, et saadaan yleislääkäripäivystys, mikä
selin tyhjää parempi.
Mitäs tällä sitellä sanotaa tästä herrasta, joka ei seuraa paikallislehteä?
Tamminen ei ole ortopedi vaan yleiskirurgi.
Ottakaa nyt hyvät ihmiset tästä opiksenne, ja lopettakaa se demareiden äänestäminen. Ne ovat kusettaneet vanhemman väestön entisillä, ylevillä aatteillaan, ja äänet saatuaan kiittävät kyseenalaisilla toimillansa.
Muuankin demari- mela kävi ennen vaaleja vähän väliä vanhuksia tapaamassa paikallisessa vanhustenhoitolaitoksessa. Eipä ole nykyään juuri näkynyt "sympaattinen, empaattinen hyväntekijä" kyseisillä kulmilla!
Jotenka menkää demarit sinne Eldorado- Hämpyynne nyt vain ihan tyytyväisinä, vaikkapa aatteenne innoittamina. Päättäjänne ovat puhuneet!
Juuri luin, että Kaistinen % co hakee neljää lisäpaikkaa seuraavissa vaaleissa.
Pitävät tavoitetta täysin realistisena.
Sasse.
Kaikki mitä on kuultu valtuutetuilta, temu Levänen, se viheriä, Mirja joku kepu
ja viimeks Leskimaa puhu paskaa.
Ainot johon mä luotan on se lekuri Hakala.
Kuistiseen vähiten.
Ei varsinaisesti tähän kuulu (paitsi H:järvi on kuin lundi).
Ristavaaran ukolla on rakennuspisnis H:järvellä ja siihen Hietasen
palveluneliöön kuuluu kaikenlainen jopi; esim. kolf kentän nurmikon
leikkuu.
Ja eiköhän noista porukoista löydy myös maansiirrot ja yms.
jotta kenttä saadaan valmiiks.
Oli muuten fiksua näin vaalikauden loppuun tehdä pikku sijoitus
tulevaisuuteen.
Eikös justiisa sillä Ristavaaran miehell ole maansiirto firma ja kaikkee muuta hommaa kans sen lisäksi.
Kyllä on Hausjärvellä ökyjä kun sijoittavat kolffiin eikä terveyteen !
Mitenköhän loppi mahtoi päättää - siellä on yleensä kyllä ihan tervejärkistä sakkia eiät söhlää minkään kolffin kanssa !
en tiedä kuka mitä, mutta 6 vastaa, ts meitä vastaa.
hausjärveltäkään en tiedä kuka päätti mitä ja lukuja.
varmaan kepulien piikkin pitkälti, heinonen kiinnostais, noilla muilla on ihan
vväli.
kyllä se palvelukolkko aina laastarit laittaa ja eiks sil ole lääkäritkin sekä
piikkioikedet handyssä.
Nuo kaks on täysin mafia/HV -mielenkiinnolla odotetaan, että kuka
urakoitsija alkaa hommiin.
Ai niin, toin palvelu mikälie käppyrät näyttää laskua, joten jotain tartteis
tehrä, asiakkaitahan tällä jokunen tulee, kun lekuripalvelut on mitä on.
sais Riksu laittaa rajalla pääsymaksun tai sitten kaikki kulut jaetaan
esi. jäähallista, jota ne molemmat käyttää ja ei ihan vähääkään ja remonttiin
panisivat ne myös osallistumaan.
Alkas niillä veroprossat nousta, stana saidat pihit.
Sairaalan sossu elvistelee liikaa ittestään sähkösessä muodossa, että...
Kamalaa lukea tuollaista teksiä. Siinä on varmaan paljon asiaa, mutta ei jaksa ruveta edes alun jälkeen jatkamaan.
Heinonen liputtu Riksun psta.
Siellä oli vastaan ne, ketkä ei ikinä sairasta, kuten H:järvelläkin.
Luin hieman kokemuksia H:townin päivystyksestä; paikalliset olivat
kommentoineet.
Suoraan sanoen: OJASTA ALLIKKOON. Jumalaton kiiremma päällä, eli
ventit tosi pitkät parhaillaan 4h, joku lapsen kera ja suoraan osolle.
loistava tulevaisuus.
http://ktweb.riihimaenseudunterveyskeskus.fi/ktweb/
ja tosta vai huomenna jutellaan?
pysyisivät kotona, niin säästyisi rahaa.
Vai mitäs toi uutta tuo tullessaan, lausuntoja pyydetään taas naapureilta...
ou yeah.
Paskaa jauhavat.
Ei muuta asiaa, kuin että mihin henkensä heittäneet kipataan.
Linnatuulesta on kuulemma puhuttu, siellä on jo kylmätilat valmiina.
Pääsee ambulanssit nopeemmin takaisin Riksuun.
Oletko sä Satu Hausjärven kunnanhallituksessa? Mä olen huolissani jos tuolla tiedolla olet päätöstä siellä ollut tekemässä? Nythän ei siis ole ollut puhe eikä päätöksiä ole tehty erikoissairaanhoidosta vaan nimenomaan perusterveydenhoidosta. Toivottavasi olet ainoa joka nyt näin on luullut, sillä muuten asia on aika huolestuttava.
Näin H:jällä, erik SH:n eroa ei tunneta perussellaiseen, mutta ei se mitään,
vastustus kaikkeen on pääasia.
Miti sit, politikikko tekevälle sattuu ja toi voi olla jokin väärinkässäri.
Poikettiin Riihisalos tänättäin ja siin linnatuulen kohil, yks frendi välähti,
että ruumiit (ne, jotka ei kestä perille) voi kipata sinne, siellähä on valmiiks kylmätilatkin.
On sitä mautonta juttuja.
Irtopojot pois!!
On turhaa luetella lehdessä nimiä koska päätetty on yhteistuumin kuulemma jo aikoja sitten että päivystys lähtee 1.10 -12 Riihimäeltä jos nyt poistuukin vähän aikaisemmin (työvoimapula) siitä on turha köyttä vetää ja vaatia pysymään päätetyssä aikataulussa, mitä 4kk asiaa pyhittää.
Käydään nyt missä tahansa H:käällä tai H:linnassa ei vielä olla lähelläkään pitkiä matkoja eikä vaikeakulkuisia paikkoja.
Se on vaan silleen "kun ei rahat riitä jukolauta"
Jäi huomauttamatta että onhan niitä ihmisiä täältä kiireesti jouduttu ennenkin viemään muualle hoitoa saamaan, eikä se ampparikuskin kaasujalka kai keventynyt tämän takia.Hyviä poikia!
Ei täällä mitään erikoisii palveluja ois tarvittukaan.
Perusterkkari, kunhan se on läpi yöt ja päivät riittää.
Aatelkaa ny ite, mummo soittaa ja jonottaa jonnee yötuimaan,
niin kyllä se kärsii joutuu.
ps. milloinkohan alkaa valitus, että pussi ei kulje...
Kaistien sai eilettäin järkättyy asiat mallilleen
H:jven naiset on vauhkona, kaikki maksuperusteet menee uusiks ja niiltä
mm. vähennetään sh -palveluja siellä maalla.
Mutta se on ollut tässä keskustelussa mielenkiintoista huomata, että arjessa kuntatasolla keskustalaiset ovat kovimpia palveluiden keskittäjiä. Kun taas eduskunnassa Kiviniemi yrittää kovaa puhua, että keskusta puolustaa lähipalveluita ja vastustaa palveluiden keskittämistä. Saan tästä herkullisen arjen esimerkin seuraavaan eduskunnan debatiin siitä miten eduskunnan puheet ja arjen teot ovat suloisesti ristissä.
Perunalajikkeen kommentti on loistavasti sanottu.
Saas nähdä, että saako KK risut vai ruusut.
Aika pirusti sitä risuu on viime aikoina joka tuutti sille syöttäny.
Niin ja eihän se ole kuin yks päättäjä, mut täytyy sanoo, et se osas aika
hyvän linkin laittaa tonne lehden puolella.
Kukakohan oli herrojen "kirjoituksen" lehteen oikeasti kirjoittanut? Siis KK:n ja JH:n.
KK:n käsialaa.
Melkomoista äänienkeruuta, kun kaikki yhteen ääneen vinkuvat
erikoisSH. lokakuun loppuun asti?
Monikohan noistakin tiesi, että se on finito nyt; toisaalta tyhmää muutama
kk sitä olisikaan jatkaa.
Paree kehittää sitä uutta perusterv. systeemiä (joka varmaan vituiks sekin
menee), kun on toi H:järvi, toisaaalta ei niillä mitään sanottavaa taida olla,
koska päätös on tehty SHP:n kuntayhtymän hallituksessa.
Mielenkiintosta kattooo, että onnistuuko.
Älä nyt naurata, että KK osaisi kirjoittaa tuollaisia. Jos osaisi olisi hänen pitänyt kertoa suunnitelmistaan aikaisemmin, eikä vasta sitten kun on kiemungit housussa. Sehän on petos kuntalaisia kohtaan jos kuntalaisia edustava valtuutettu pelaa omaa peliään ja tekee päätöksiä kuntalaisia vastaan.
Mielestäni tämä KK:n negatiivinen toiminta kuntalaisia kohtaan on ollut ohjattua ja ohjaaja sijaitsee Hämeenlinnassa erään puoluetoverin ominaisuudessa. Riksun alasajo on ollut suunnitelmallista alusta asti ja jos joku muuta väittää on lääkäri antanut väärät lääkkeet.
No ei ainakaan siis Höökin käsialaa, Kaistinen on voinut kirjoittaa
sanelusta.
Tosin aika vaikeatajuista juttu on, kun sen uudelleen lukasin, niin ehkä
se on tullut meilin liitteenä.
On noita KK blogeja luettu, mutta ne on aika selko/kansanomaista
tekstiä.
Varmaankin olet oikeassa.
Mutta nythän se on hävinnyt khshp:n suunnitellun yöpäivystyksen ja
ainakin saadaan se TK: kuntayhtymän kautta pitää "terveyskeskus-
sairaalana".
Se ainakin on hyvä, että Heinonen taitaa olla täysillä mukana; toisinkuin
eräät rouvashenkilöt H:veltä.
Perseelleen toi varmaan menee...KK häslää vielä jotakin...
Muuten:
Heimonen ja Höök lipes ruodusta, Kaistinen ja Auvinen ei
mitä tulee Kh:n äänestykseen, mitä tulee yöpäivystyksen siirtoon Hämppy.
Täytyy kyllä ajatella, että onko niillä termit OK, pelkkä erikoisSH vai koko
päivystys.
H:vellä ilm. ei S. Hietanen tiennyt, että mistä puhuttiin.
Kaistinenhan on sitten jees, mikäli se ajoi pelkkää erikoisSH sinne,
mutta hieman epäilen.
Ai, Bitter%Co äänestämällä läpi.
Kunnanhallitukset jäi nuolee persettä demari Kaistisen ja kepumaalaisten
johdolla; outoa.
Hyvä päätös, saas nähdä, että mitä vielä seuraa; jääkö nyt tähän ja aletaan
hommiin?
Epäilen, että ei jää, vaan demarien pomolla on jotain hihassa.
Vai, luotatteko te, että Riksuun jää perusterveydenhuoltopäivystys yleislääkä-
reineen?
Minä toivon niin.
Kuis usein sitä pitää öisin käydä ensiavussa?
Otsikko lehdessä:Valtuutetut eivät hyväksy yöpäivystyksen siirtoa ennen 1.10 hämppyn.
Kaikkien muiden nimi; paitsi KK ja Auvinen hyväksyy siirron aikaistamisen jo
1.6.
Tässäkin miettii, että onko termit sekaisin, koska asia koskee erikoissai-
raanhoitoa.
Vastaako ne olleskaan perusterveydenhuollon päivystykseen, joka tällä tietoa
toteutuu?
Sullehan on jo kerrottu, että n. 5 hlö/yö, joka laksettu keskiarvon mukaan.
Voi olla öitä, että ei kukaan käy ja sitten se toinen äärilaita.
Jos multa kysyt, niin veikkaan, että tarve tulee kasvamaan ihan lähitulevai-
suudessa.
Lähipiirissä on pari sydänfilmiä otettu vuoden aikana ja yön yli pidetty
tarkkailussa. (ihan pikku mitätön esimerkki).
Sitten tuolta nuorisopuolelta, varsinkin kesältä on pikku paikattavaa ja vatsa
huuhtelua, mm. designhuumeiden takia.
Vielä yksi. rattijuopot voidaan puhalluttaa tarkkuusalkometriin täällä.
jnejne
Hausjärvellä toimitaan joutuisasti.
Tänään luin Aamupostista jakunkäännöksen tai enemmänkin
se oli äänestäjien takaisinsaannos.
Ei ihme.
Niiden koko ryhmä pani vastaan äänestäen.
Ei varmaan ole Ristavaara viimeinen selittäjä.
Normiheinis ei halunnut hämppyyn mennä.
Parempi hoito siel on tääl ei ees sairaalassa voidah´haavaa hoitaa kun ei ole haavahoito välineitä ENSIAVUSSA