Pleksi, josta näkyy ulos muttei sisään.

Olen kuullut että kerrostaloissa on parvekkeita, joista näkyy ulos mutta ei sisään. Mistä sellaista pleksiä saa? Voisiko siitä rakentaan rivitalon terassin taakse aidan. Sain sellaisen idean. Olisi paljon ilmavampi kuin puuaita. Aurinko paistaa asuntooni siten, että takapihani takaa kulkevalta tieltä voi vaikka lukea sisällä olevan sanomalehden otsikot.
2507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ns. yksisuuntainen peili on essonbaarin legenda.

Niissä temppu perustuu siihen, että peli on puoliläpäisevä. Kun ulkona on paljon enemmän valoa kuin sisällä, peilin pinnasta tuleva heijastus on paljon kirkkaampi kuin peilin läpi tuleva valo ja peittää siksi sisänäkymän alleen. Pimeällä käy päinvastoin eli ulkoa näkee sisälle, mutta sisälläolijat ainoastaan oman peilikuvansa.

Toinen vaihtoehto on rei'itetty kangas (käytetään mm. aurinkosuojaverhoissa), tai tiheä rimoitus, esim. "kakkoskakkosta" 100 mm jaolla sekä vaaka- että pystysuuntaan laitettuna. Kun aukkojen pinta-ala on pieni suhteessa koko seinämän pinta-alaan (rimoituksen tapauksessa 25 % ja rei'itetyillä kankailla vieläkin vähemmän) & esteen takana on hämärämpää erottaa katselija vain tämä näkö/aurinkosuojan pinnan. Sisältä näkee kuitenkin yllättävän hyvin ulos KUN ulkopuolella on valoisampaa.

Jos aurinko pääsee paistamaan aidan yli = taustakin on kirkkaasti valaistu, veikkaan näkösuojavaikutuksen kärsivän.

Äänestä

Työpaikallani on ainakin toimistossa poliläpäisevät peilit ja molemminpuolin on yhtäkirkas loisteputkivalaistus. Hyvin näkee ulos vaan ei sisään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Privaattikirkkaus kirjoitti:

Olen kuullut että kerrostaloissa on parvekkeita, joista näkyy ulos mutta ei sisään. Mistä sellaista pleksiä saa? Voisiko siitä rakentaan rivitalon terassin taakse aidan. Sain sellaisen idean. Olisi paljon ilmavampi kuin puuaita. Aurinko paistaa asuntooni siten, että takapihani takaa kulkevalta tieltä voi vaikka lukea sisällä olevan sanomalehden otsikot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu