kuka on nähnyt kyseisen leffan?itse kävin eilen katsomassa ja huomenna menossa uudelleen!oli meinaan sen verran hyvä leffa!
ja todella hyvin tehty.
kertokaa oma mielipiteenne,oonko ainoa joka piti?
yksi parhaista leffoista jota olen nähnyt pitkiin aikoihin!yksinkertaisesti mahtava!
ja todella hyvin tehty.
kertokaa oma mielipiteenne,oonko ainoa joka piti?
yksi parhaista leffoista jota olen nähnyt pitkiin aikoihin!yksinkertaisesti mahtava!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllähän sen katsoi mielellään. Ihan jo pelkästään Kirstenin takia olisin katsonut. Vaikka oli kyllä ykkönenkin hyvä. Jatko-osa oli samalla tasolla. Sopivasti toimintaa ja ihmissuhteita. Aika paljon tuohon kyllä oli kerätty noita kliseitä siitä miten elämä voi mennä puihin ja miten peter menetti uskon itseensä.
Kirsteniä kauniimpaa en ole koskaan nähnyt.
Ei, en ole kranttu mutta silti...jotenkin. No, ehkä mä vain vertaan sitä liikaa sarjakuvan Mary Janeen.
Btw, harva voinee kieltää kuinka korni näky oli kun M.J./Kirsten juoksee häämekossaan kadulla, ainakin meikulta pääsi makeat naurut siinä kohtaa ^-^
Mutta kuten jo aiemmin olenkin kirjoittanut, kelpo leffa. Ja selkeästi parempi kuin ykkösosa monienkin kohtie suhteen.
No, jos katsoit noin tarkkaan Kirsteniä häämekossa, varmaan huomasit että vyötärö ei millään tavoin viitannut possuuteen. Pyöreäkasvoisten tyttöjen yleinen ongelma: sutjakka saattaa olla, mutta naamassa se ei näy. Ajatelepa vaikka Ruotsin Viktoriaa; kasvoista ei olisi arvannut että hän oli vallan anorektiseksi mennyt.
Häämekkojuoksukohtaus sai nauramaan sen tarkemmin vilkuilematta, mutta asiaan: tiedän kyllä että Kirstenillä on hyvä kroppa mutta kuten sanottu, vertasin häntä siihen Mary Janeen joka on itse sarjiksessa. Etsi jostain uudempia Hämis-lehtiä ja katso miltä M.J. näyttää niissä. Enkä tällä tarkoita tämän kuun numeron kantta...näin jälkeenpäin vanhana fanina harmittaa etteivät löytäneet mistään enemmän M.J.:n näköistä tyttöä rooliin. Sama juttu vaivaa ekaa Burtonin Batmania Jokerin suhteen. Kyllä kyllä, Jack Nicholson on ihan hyvä näyttelijä mutta hän nyt vaan on vanha läski. Ja "läskillä" tarkoitan tässä yhteydessä vanhuuden mukana tuomaa lievää mutta näkyvää ylipainoa. Oletan että kuulut siihen yleisöön joka katsoo leffat muttei lue alkuperäisiä sarjiksia. No, kerrottakoon sinullekin että Jokeri sarjiksissa on nuori (30 ) ja hoikka. Ja on yksi näyttelijä joka olisi sopinut erinomaisesti Jokeriksi jos hän olisi ollut elokuvanteon aikaan yhtä hyvin pinnalla kuin nyt. Tosin hän teki Arvuuttajan roolin Batman Foreverissä, joten ei toinen vastaava rooli samassa DC:n universumissa varmaankaan kolahtaisi.
Nyt kun tarkemmin muistelen niin onhan se M.J. uusimmassa Hämiksessä myös lehden sisällä. Tarkistahan. Ja jos nyt aletaan saivartelemaan, niin olisihan Leonardo DiCappucino näyttänyt enemmän Peteriltä kuin tämä vegaani-ihmeemme Tobey, joka tosin kieltämättä hoitaa nösvön roolin pelkällä naamallaan mainiosti mutta sen voin kyllä sulattaa koska en ole DiCapselin faneja.
Että kunnioitusta alkuperäisiä hahmoja kohtaan toivon leffatehtailijoilta. Itseasiassa J.Jonah Jamesonin ainoa puute näissä leffoissa on että häneltä puuttuu Chaplin/Hitler-viikset. Muuta nipottamista minulta ei sitten löydykään hänen suhteen, hahmo on viiksiä lukuunottamatta lähes täydellisesti hyväksyttävissä oleva versio alkuperäisestä. Mutta näin, kestipä taas jonkun aikaa vastata, kun Suoli24 oli nurin keskustelupuolelta. Nih.
Olen käynyt katsomassa Hämis 2:n jo kahteen otteeseen: ensin kundikaverin kanssa, ja sitten oli vielä aivan pakko nähdä pätkä uudestaan tyttöporukalla. Aivan uskomattoman hyvä viihdepläjäys!
Joo kävin kattomassa ja se oli tosi hyvä parempi kun se eka! Tobey Maguire on IHANA!