Pitäisikö olla silmä silmästä periaatteella tuomiot, vai riittääkö vaan yhdyskuntapalvelu?
Mikä olisi oikeutettu tuomio yliajosta?
jjlähtö
25507
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Arto Merisalo sai 6 vuotta ehdotonta vankeutta. Mitä hän teki? Pyöritteli hämärä bisneksiä ja vehtasi rahan kanssa. Mutta kukaan ei kuollut, vammautunut, kärsinyt fyysisesti. En sano etteikö tuomiota ansaitsi. Mutta kova on, suhteutettuna tekoon.
Mutta nyt vaakakupissa on pienen tytön kuolema. Kuolema, joka on aiheutunut aikuisen törkeästä piittamattomuudesta. Minkä arvoinen on ihmishenki ja sen riistäminen? Humalassa autolla ajaen? Lieventääkö se jotenkin tekoa, että se tapahtuu autolla päälle ajaen. Ei nyrkillä tai puukolla. Mielestäni ei. Vaikka tarkoitus ei ollutkaan. Mutta aseen henkilö latasi silloin kun tietoisesti hyppäsi auton rattiin humalassa. Siitä on enää lyhyt matka aseen laukeamiseen.
Itse sanoisin, että 10 vuotta ehdotonta olisi kohtuullinen tuomio. Tiedän, että tekijä pääsee mahdollsimaan vähällä. Ja uusimisriskistä kukaan ei edes välitä. Auto ja vapaa liikkuminen on tässä yhteiskunnassa lasten oikeuksia korkeammassa arvossa.
Yhdyskuntapalvelua pari viikkoa, jota ei valvo kukaan?
Ehdotonta tulee, veikkaisin 3 vuotta. Sinällään ihan sama, onko uhri lapsi, aikuinen, vaiko vanhus! Tekohan on tuomittava, mutta se on yhteiskunnan tehtävä, ei nettikirjoittelijoiden.
Ihan sama tuomio kuin ajaa suojatiellä lasten päälle on kuin että moottoritiellä kiilaa mootoripyörilijän huvikseen ojaan eli 150e sakkoa ja 2kk ehdollista.
Taitaa päästä ehdollisella, kuten tämäkin joensuulaismies. Kyllä iIä-suomi on raiskaajien ja rattijuoppojen paratiisi.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Törkeä kuolemantuottamus toi ehdollista vankeutta Joensuussa/1135249921175
NAISEN NIMI.KUVA.IKÄ. AUTO.OSOITE.PERHE VST TIEDOT JULKISUUTEEN. MEDIA OSAA KYLLÄ ANTAA KIVAN SANKTION. EI SAA PUOLUSTELLA RATTARIA NYTKÄÄN.
Uutisjousen mukaan tytöt olivat pyöräilemässä yleisellä tiellä, jota käytetään yleisesti lenkkeilytienä.
Tiellä ei juuri ole piennarta, jossa mahtuisi edes jalan kulkemaan. Polkupyöräillessäkin on noudatettava suurta varovaisuutta, eikä ainakaan rinnakkain saa pyöräillä ajoradalla.
Polkupyöräilijät pitäisi saada pois ajoradoilta pyöräteille.
Ja tytöillähän ei ollut pyöräilykypäriä.
Toivottovasti turman olosuhteet tulevat julkisuuteen, jotta "kansantuomioistuinkin" voisi antaa oikeudenmukaisen tuomion.
Virallisen tuomioistuimen tuomion oikeudenmukaisuuteen luotan täydellisesti.
Kuten kuvasta näkyy tie on kapea ja kirkonkylältä lähdettäessä päällystetty, mutta jossain vaiheessa muuttuu soratieksi eikä ainakaan levene. Ajoradan reunaviivan takana ei juuri ole pientareella tilaa.
Kyllä tuollaisella tiellä on ahdasta, jos siellä samalla ajoradalla seikkailevat autot, pyöräilijät ja lenkkeilijät.
http://g.co/maps/67jf9
Eli rattijuoppous ei ole sulle nähtävästi iso ongelma, sensijaan kypärätön polkupyöräilijä on suurempi ongelma, johon pitäisi keksiä ratkaisu. Pyöräilijän syy jos kuolee rattijuopon auton alle, niinkö?
Eikö rattijuopot pitäisi saada teiltä pois ihmisiä tappamasta? Keksipä siihen ongelmaan ratkaisu.
Älä syytä kahta lasta ko. onnettomuudesta, tiedät itsekin olevasi ihan väärässä etsiessäsi syytä näistä. Kypärän käyttö ei olisi asiaa muuksi muuttanut. Rattijuoppo ajoi takaa päälle 100 km/h. Auto ruhjoo takuu varmasti ihmisen hengettömäksi tuolla nopeudella, käytti kypärää tai ei.
Eli rattijuoppo on syytön ja pyöräilijä lusimaan törkeästä autoon kohdistuneesta vahingonteosta.
Miksi puolustelet rattijuoppoa ja yrität tehdä uhreista syyllistä? Oletko kyseisen rattijuopon ystävä tai sukulainen vai jopa rouva itse?
Voihan tuota kuvaa katsoa, mutta todellisuudessa kys. tie on koht. suuressa pyöräilijöiden käytössä kesän aikaan, vaikka ei olekkaan sitä pyörätietä, pyörätietä on sinne kyläläisten mukaan puuhailtu ja anottu, mutta kunta on säästösyistä vissiin sen aina kumonnut.
Pakkohan sitä on jossain kulkea pyörillä, niinkuin jalankin, ei jokaisella ole autoa kulkuvälineenä ja lapsia paljon tällä seudulla, kuntapäättäjienkin pitäis ruveta miettimään viimeistään nyt pyörätien tarpeellisuus.
Tässä onnettomuus kohdassa on ihan asfalttitie, soratie alkaa n. 5km keskustasta, et taida tietää asiasta juurikaan.
Autoilijoitten pitäis huomioida erityisesti tuossa kohdassa lapsi liikennemerkki, täällä on nimittäin paljon lapsia liikenteessä, erityisesti aamuisin/ iltapäivisin kouluaikaan.
Näkyvyyshän on hyvä, suora tie kys kohdassa ja tie ei niin kapea etteikö pysty ohittamaan pyöräilijää:)
Kyseiset lapset olivat ajaneet peräkkäin tien reunassa niinkuin kuuluukin, se ettei ollut kypäriä päässä, ei varmaan lopputulokseen vaikuttane, koska vauhti autolla on ollut niin kova, että kypärä ei olisi siinä auttanut.
Sekö tässä nyt suurin ongelma on että pyöräilijät pois teiltä?
Rattijuopot siis saa ajaa sinun mielestäsi mutta pyöräilijät ei!
Suksi suolle!
En puolustele tätä kyseistä rattijuoppoja. Selvinpäin hän olisi hiljentänyt vauhtia ja väistänyt tarpeeksi kaukaa tytöt.
Kuten sanoin, niin toivottovasti onnettomuusolosuhteet tulevat julkisuuteen.
Tiellähän on mäkiä ja painanteita.
Onnettomuuskohtaa en tiedä, niin en osaa tarkemmin spekuloida.
Lopetan aiheesta keskustelun tähän, ettei tule väärinkäsityksiä. Vielä kerran, en puolustele rattijuoppoa.
Kun te lapinlahtelaiset tunnutte tietävän toistenne asiat, niin minkälainen
näköaisti sillä rattijuopolla lienee ?
Kun ainakin kuvassa tie näyttää melko selkeältä.
Selkeähän tuo tie on ja sillä ei paljon ole väliä mikä näkökyky naisella norm olisi, 2 promillen humalassa se ei hyvä ole vaikka kuinka hyvä näkö norm olisi...
No kyllä näkökyvyllä on merkitystä, jos autolla ajetaan. Toki pitää olla
myös muuten ajokunnossa.
Joo tietysti on näkökyvyllä merkitystä, enhän minä sitä sanonut, vaan tuossa humalassa on huono näkökyky vaikka olisi huippu hyvä normaalisti...
2,2 promillen humalassa suora ja selkeekin tie näyttää sumeelta...luulisin....näköaistista ei voi sanoa, kun en tunne muutenkaan kun ulkonäöltä kys. henkilön...onneksi....
Entä jos joku olisi selvinpäin ajovirheen takia ajanut tyttöjen päälle?
Mikä olisi oikea tuomio?
Sekin olisi törkeää huolimattomuutta ja piittamattomuutta.
Moni kolari tapahtuu, kun kuski alkaa kurottelemaan milloin mitäkin hansikaslokerosta, takapenkiltä yms.
Pysy aiheessa ja faktoissa, älä jatkuvasti muuntele perusasiaa.
Tämä kuski ajoi 2.2 promillen kännissä 11-vuotiaan tytön hengiltä. Kysymyksessä oli aikuinen ihminen, jolta sopii odottaa tilannetajua ja harkintaa tekemistensä suhteen. Jo se, että hänen rattijuoppoilunsa on ollut ilmeisesti vuosikausia jatkuvaa, kertoo täydellisestä piittamattomuudesta itsensä ja muiden turvallisuudesta.
Nämä pitää laittaa edesvastuuseen teoistaan, ei etsiä kaikkia kieroja perusteita, millä tuomiota voidaan lieventä. Tuomio pitää olla ankara.
Tukiaisilla ostettu uusi mersu valtiolle ja rattijuoppoakka 10 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen vailla tuomion lyhtentämismahdollisuutta. Siinä olisi minusta asianmukainen tuomio.
Vieläköhän se viittii mennä lähikaupasta hakemaan kaljaa?
Rattijuoppous lisääntyi kyseisen kuolonkolarin jälkeen http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kuolonkolari-ei-vaikuttanut-rattijuoppoihin-mitenkaan/1194094
Minnekäs rattijuopot muka Suomesta katoasi, outoa ajattelua !
Kun minun ja ystävättäreni päälle ajoi rattijuoppo,ystäväni kuoli,kuusikymmen luvulla, tuomio oli 2v 6 kk kuritushuonetta.
En vieläkään osaa ottaa kantaa oliko tuomio oikeanlainen.
Koko se hirveys on hyvin kirkkaana mielessä.
Nuori elämä loppui.
Totuushan on ettei tekoa saa tekemättömäksi mikään tuomio. Olisi pitänyt puuttua asiaan paljon aiemin. Osan ottoni molemmille osapuolille!
murhasta 15vuotta vankeutta. Näin oppi pahinkin juoppo.