Olen ollut mieheni kanssa 17 vuotta avoliitossa. Miehelläni on 2 aikuista lasta ex liitosta ja yhteinen lähes aikuinen tytär.
Alussa olimme uusioperhe eli kakki kolme lasta asuivat samassa taloudessa nyt enää nuorin.
Yhteenmuuttomme jälkeen mieheni on epäillyt minua uskottomuudesta usein, ihan turhaan. Seksiä emme enää harrasta lähes ollenkaan. Seksielämä on kuihtunut ja vähitellen loppunut melkein kokonaan. Jotenkin ne tyhmät ja loukkaavat syytökset ovat syöneet kiinnostusta, enkä enää halua miestäni.
Ei seksihaluni ole kokonaan kadonneet harrastan sitä yksin, se on helpompaa. Ei tarvitse miettiä toisen haluja saa aina takuuvarmasti! En ole koskaan saanut orgasmia miehen kanssa aina on pitänyt jotenkin auttaa asiaa. Ei se ole minua haitannut. Epäilen että se on ollut miehelleni isompi juttu, vaikka on muuta väittänytkin.
Meillä ei ole ollut läheisyyttä oikein koskaan, eli ei siis mitään arki romantiikkaa. En ole osannut lähestyä miestäni eikä hän ole koskaan osoittanut tunteitaan minulle. Kun ei ole arjessa mitään sutinaa, erotiikka ja halut väkisinkin lopahtavat. Mistä sitä kipinää sänkyyn löytyisi?
Olen ajatellut että eroamme sitten kun tytär muuttaa kotoa pois ja saa oman elämän alkuun. Ymmärrän että mies on joutunut elämään selibaatissa takiani. En ole koskaan kieltäytynyt seksistä, en ole vain viime vuosina tehnyt aloitetta. Mieheni on ehkä 1-2/vuosi tehnyt aloitteeen enkä ole kieltäytynyt. Tuntuu kummalliseslta että monen kuukauden jälkeen tapahtuu taas jotain..
Haluttomat naiset on aina syyllistetty kylmiksi , mutta on siinä taustalla joku syy miksi näin on. Olen itse ehkä tehnyt sen virheen etten ole jättänyt suhdetta joka ei ole antanut kummallekkaan mitään. Olisi mieskin voinut ehkä löytää jonkun sopivamman. Lastamme kuitenkin olen eniten ajatellut ja sitä mitä erolapsena eläminen kenties olisi ollut. Nyt hänen ei tarvitse sitä kokea. Itse sen kokeneena tiedän.
Erotiikaton elämä
Ikuisestiko näin
0
123
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen665429Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2284247Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172552984Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk292672Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina922567Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3311969Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään51862Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik551622Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.121547Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21516