Neukkulan tarkoitus Talvisodassa oli siirtää Suomen Tasavalta entisten valtioden listalle siinä kuitenkaan onnistumatta.
Neukkulan tarkoituksena oli poistaa Suomen Tasavalta maailmankartalta hyökätessään maahamme marraskuussa 1939.
Asia ilmenee selvästi neukkulan vastauksessa Kansainliitolle 4.12.1939:
http://www.histdoc.net/historia/league1.html
Neuvostoliiton hallituksen 4 päivänä joulukuuta päivätty vastaus pääsihteerin sille osoittamaan kutsuun on näin kuuluva:
"Neuvostoliiton hallitukselta saamieni ohjeiden mukaisesti minulla on kunnia saattaa tiedoksenne, että tämä hallitus katsoo, että Herra Rudolf Holstin aloitteesta Kansainliiton peruskirjan 11 artiklan 1 §:n nojalla tehdyltä ehdotukselta kutsua Kansainliiton neuvosto koolle yhdeksäntenä ja yleiskokous yhdentenätoista päivänä joulukuuta, puuttuu peruste.
Neuvostoliitto ei ole sodassa Suomen kanssa eikä uhkaa Suomen kansaa sodalla. Näin muodoin vetoaminen 11 artiklan 1 §:ään ei ole paikallaan. Neuvostoliitto on rauhallisissa suhteissa Suomen kansanvaltaisen tasavallan kanssa, jonka hallitus on joulukuun 2 päivänä solminut Neuvostoliiton kanssa avunanto- ja ystävyyssopimuksen. Tällä sopimuksella on järjestetty kaikki ne kysymykset, joista Neuvostoliiton hallitus oli neuvotellut tuloksettomasti Suomen entisen ja nyttemmin vallasta poistetun hallituksen valtuutettujen kanssa.
"Ensimmäisenä päivänä joulukuuta antamassaan julistuksessa Suomen kansanvaltaisen tasavallan hallitus on kääntynyt Neuvostoliiton hallituksen puoleen pyytäen sitä avustamaan tätä tasavaltaa sotavoimilla tuhotakseen yhteistoiminnassa mahdollisimman pian Suomen entisten johtomiesten sinne perustaman mitä vaarallisimman sodan ahjon. Näissä oloissa Herra Rudolf Holstin Kansainliitolle esittämä vetoomus ei ole pätevä aihe Neuvoston ja Yleiskokouksen koolle kutsumiseen varsinkin, kun niitä henkilöitä, joiden nimessä Herra Rudolf Holsti on kääntynyt Kansainliiton puoleen, ei voida pitää Suomen kansan valtuutettuina."
Noin, siinä neukkula on jo poistanut Suomen Tasavallan maailmankartalta valehdelessaan, että maa ei olisi ollut sodassa Suomea vastaan. Suomella neukkula tarkoitti kuusisen kusipään Suomen Kansanvaltaista Tasavaltaa.
Joten neukkula oli jo poistanut Suomen Tasavallan maailmankartaltaan ja yritti sitten poistaa sen myös kaikkien muiden maiden maailmankartoilta myös siinä kuitenkaan onnistumatta. Suomen Kansanvaltainen Tasavalta ei koskaan pääsyt muiden kuin neukkulan maailmankartalle ja siitä piti suomalainen korpisoturi huolen niittämällä maahamme pyrkiviä iivanoita sadoin tuhansin.
Mot
..................
Neukkulan tarkoitus Talvisodassa
0
69
Luetuimmat keskustelut
- 1831799
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.113940Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo114840En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209684- 135646
- 56631
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 38568