Hei!
Olen 20-vuotias tyttö, ja kiinnostukseni miehiin heräsi vasta noin vuosi kaksi sitten. En ole seurustellut kuin kerran, ja silloin kyseessä oli ujo poika, etäsuhde ja hän halusi aina tavata silloin kun oli muitakin paikalla, joten suhde ei edennyt oiken mihinkään. En ole edes suudellut kielellä muutakuin kerran niin kännissä, etten muista siitä mitään. Osa kavereistani aika varmasti tietää kokemattomuudestani, mutta ei sitä ole ääneen sanottu. Enkä sanokaan, häpeän sitä. Jos joku kysyy kokemuksistani, valehtelen, ja sanon, etten kerro makuuhuoneessa tapahtuvia asioita ulkopuolisille. Neitsyys ei niinkään ole se noloin juttu, vaan nimenomaan se suuteluneitsyys. En oikein osaa normaalioloissa puhua tuntemattomille, joten suuri osa uusista miestuttavuuksista tulee baarista. Useat kiinnostavat tapaukset jäävät kumminkin väliin, kun he luulevat etten ole kiinnostunut, kun mielummin en paljastaisi itsestäni kaikkea heti, ja kieltäydyn suudelmasta tai en lähde yöksi.
Olen myös todella ihastunut yhteen kaveriini, mutta olen valehdellut hänelle päin naamaa kokemuksistani, enkä enää kehtaa myöntää hänelle totuutta.. Jos en olisi valehdellut, olisin jopa voinut myöntää hänelle, etten osaa mitään, mutten enää tässä vaiheessa uskalla.
Ahdistaa.. Jotkin minun kaverini ovat myös neitsyitä, mutta he osaavat sentä suudella. Tuntuu, että olisin yksin "ongelmani" kanssa, eikä ole ketään kellä on samanlaisia kokemuksia, ja kenen kanssa voisin keskustella. En haluaisi, että tämä asia vaikeuttaisi elämääni näin paljon. Tuntuu, etten voi olla rehellinen edes itselleni, niin miten voisin olla rehellinen muille. Olen mielestäni ihan kivannäköinen, enkä edes lihava tai muuta. Tulee vain sellainen olo, että mun näkösellä pitäis olla ollut miehiä, vaikka oikeesti luonne/ulospäinsuuntautuneisuus on tärkeempi ihmisten löytämisessä kuin ulkonäkö.
Löytyykö ketään, kellä on vastaavia kokemuksia? Miltä se teistä tuntuu? Koetteko suutelemattomuuden tai neitsyyden ongelmana? Älkää vaivautuko vastaamaan, jos olette jotain 14-vuotiaita, kenen kuuluukin olla kokemattomia.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Moi!
Itelläni meni poikuus 23-vuotiaana. Olin seurustellut aikaisemmin, mutta kyseinen tyttö ei ollut valmis seksiin... Emme myöskään ikinä suudelleet kielisuudelmia.
Elämäni toinen seurustelusuhde olikin sitten jotain aivan muuta. Kyseinen tyttö ei muuta halunnutkaan kuin suudella ja rakastella. Hän oli myös todella romanttinen, hän teki paljon ihania yllätyksiä minulle ja aina ylisti, kuinka hän rakastaa minua yli kaiken.
Kaiken tämän seurauksena rakastuin häneen totaalisesti. 4kk:n jälkeen hän sitten ilman mitään varoitusta vain hylkäsi minut ja vaihtoi toiseen mieheen...
Murruin ja masennuin siitä totaalisesti...
Jälkikäteen ajateltuna minulle jäi sellainen olo, kuin hän olisi vain hetken halunnut käyttää minua hyväkseen. Hän leikki tunteillani ja tuhosi elämäni.
Tarinan opetus siis: Se, että olet neitsyt, ei ole paha asia. Se tarkoittaa sitä, että sinun ei ole koskaan tarvinnut pettyä totaalisesti keneenkään mieheen.
Seksin suhteen ei siis kannata kiirehtiä! Sen myötä rakastut liian helposti ja sen jälkeen, jos suhde menee niin sanotusti vituiksi, niin sen myötä koko elämäsi saattaa romahtaa.
Älä siis turhia murehdi! Suorastaan kadehdin sitä, että olet ollut noin onnekas! =)
Jälkikäteen ajateltuna voin vain todeta, että kunpa minullakin olisi vielä se poikuus tallella! Elämä hymyilisi vielä ja tulevaisuudellani olisi jotain toivoa. Nyt en voi enää ikinä rakatua keneenkään toiseen naiseen ja suunnittelen itsemurhaa joka ikinen päivä! Joku päivä menen vielä hänen luokseen ja annan hänelle 100 gramman kultaharkkoni (arvo yli 4000€) osoituksena siitä, kuinka paljon häntä rakastan, ja sen jälkeen tapan itseni, koska en voi yksinkertaisesti enää elää ilman häntä!
Suunnittelisit varmaan itsemurhaa, jos olisit tilanteessani eli 24v enkä ole edes koskenut naiseen elämäni aikana. Toisin sanoen heads, you lose, tails you lose.
En tiedä haluatko kuulla miespuoleisen kokemuksia, mutta voithan sinä tämän tekstin skipata.
Olen siis parikymppinen hoikanpuoleinen mies. Koskaan en ole ketään suudellut, edes juovuksissa.
Ei minussa siis luonteen puolesta tai edes ulkopuolenkaan takia mitään ongelmaa ole. En nyt mikään komea ole, ennemminkin "söpö". Vaan enemmänkin ujouteni takia. Tai kyllähän minä puhun ja vietän aikaa mielelläni, mutten uskalla kysyä keneltäkään ja olen sen verran laama, etten tajua vihjaisuja.
Kavereille en myönnä tilanneta, vaan yleensä sanon ettei tällä hetkellä ole ketään. Tottahan se on.
Kyllähän se harmittaa, kun ei tiedä miltä se tuntuu. Mutta enemmän harmittelen kun ei ole kenen vierelle käpertyisi iltaisin.
No mutta kyllä joku sinutkin löytää. Kunnon ihmiset eivät välitä kuinka kokenut olet, vaan rakastavat juuri sinua. Turhaa siis murehtia asiaa turhaan.
Toivotan hyviä jatkoja ja hyvää loppu elämää.
Hei neitsyys meni 23v:nä, ei pahalla, mutten tykännyt tarinastasi :/ Hakeudu ammattiauttajalle, itsetuhoisuus ei ole normaalia. Se ettei minullakaan ole ollut kunnon suhteita ei tarkoita etten olisi joutunut pettymään. Tiedän kyllä miltä tuntuu, kun kokee tulleensa hyväksikäytetyksi ja koko elämä murenee, mutta se menee ohi, ja voit oppia kokemuksestasi. Itsemurha ei ratkaise mitään. Olen menettänyt kaksi ystävää itsemurhalle, eikä sen tuska lähde mihinkään. Mikä saa sinut luulemaan, ettei tästä ole muuta keinoa pois kuin henkensä riistäminen? Oikeasti: puhelua läheiselle ystävälle tai lääkärille.
Laamanator, kyllä kelpaa miehenkin kokemukset. "No mutta kyllä joku sinutkin löytää. Kunnon ihmiset eivät välitä kuinka kokenut olet, vaan rakastavat juuri sinua. Turhaa siis murehtia asiaa turhaan." Uskotko tähän itse? Kyllä minäkin osaan noin muille sanoa, mutta se usein unohtuu, kun miettii itsensä kannalta. Onko se sinulle ihan ok, ettei itselläsi ole kokemuksia? Että se on vaan harmillista, kun ei ole sitä kumppania, mutta se ei häiritse sen ihmeemmin?
Löytyisikö jotain ei-neitsyitä ihmisiä (miehet ois aika jees), jotka osaisivat sanoa mielipiteensä kokemattomista naisista?
Itse olen 23-vuotias mies tai (poika) kun poikuus vieläkin tallella. Mietin itsemurhaa päivittäin tämän takia. Mikä tässä nyt sitten oli opetuksena on se että oli sitten takana pieleen mennyt suhde tai oli sitten täysin kokematon seksin ja seurustelun suhteen niin näköjään kummassakin tapauksessa suunnittelee tekevänsä itsemurhan. Mulle ei sitten kannata ehdottaa että hanki ammattiapua kun hankittu on eikä sellaiset mua auta yhtään. Paras apu mulle olis kun joku nainen veis minulta poikuuden.
19 7: haluan sanoa sinulle!
Etsivä löytää! Lähde vaan etsimään vaikka ulkomailta tai osta postimyyntivaimo Ukrainasta ennenkuin teet ittellesi mitään! Sulla on vielä kaikki mahikset hyvään elämään, kun sua ei ole hylätty!
PS. Sitten vasta, jos tuut rakastamasi naisen hylkäämäksi, sitten vasta kannattaa alkaa harkitsemaan itsaria.
Usko minua! Hylätyksi tuleminen on 100 kertaa pahempi asia kuin se, että on 23v ja neitsyt!!! Sä et edes voi käsittää, mitä todellinen tuska on!
Paskapuhetta. Et vain osaa päästää irti.
"Paras apu mulle olis kun joku nainen veis minulta poikuuden. "
Tiedätkö,jos poikuuden menettäminen on noin tärkeä asia niin
on kaksi vaihtoehtoa;
a) menet baariin ja isket keskitason tai sen alapuolella olevan
tytön jota sitten jyystät kotona.Tämä luokitus sitä varten että
flaksi käy varmasti.
b) menet huoriin.Et ole varmasti ensinmäinen joka näin
tekee.
B-vaihtoehto on varmasti mahdollinen kaikille (jos poisluetaan mahdolliset arvokysymykset, joita joillain ihmisille saattaa olla). Siinäkin se temppu vaan on, että kuinka voitat jännityksen? Kuinka voitat ahdistuksen, joka syntyy kun hupakko huomaa sinulla olevan pieni ja että et ole komea? Kuinka voitat ahdistuksen, joka syntyy kun et käytännössä uskalla edes koskea siihen naiseen? Etuna B-vaihtoehdossa on tietysti se, että ei tarvi hävetä niin paljoa sitä kokemattomuutta näin vanhana kuin ilmaisen naisen kanssa. Kyllähän sitä seuraa varmasti saisi ihan tavallisista naisista, jos vain pääsisi eroon sosiaalisesti jännityksestä.
Kyllä mä tiedän varsin hyvin mitä on todellinen tuska kun olen kärsinyt jo useita vuosia vakavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta joka rajoittaa minun elämää melkein joka osa alueella. Tunnen päivittäin voimakasta ahdistusta, pelkoa ja masennusta. Se jos mikä on täyttä tuskaa.
Mulla ei sen takia ole edes mahdollisuutta päästä minkäänlaiseen suhteeseen naisten kanssa. Tai ehkä on mutta se on häviävän pieni mahdollisuus enkä tiedä mitä siitäkään tulisi kun pelkään naisille juttelemistakin ja ahdistun. Se on erittäin masentavaa kun itsellä ei ole mahdollisuutta sellaisiin asioihin kuin normaaleilla ihmisillä joilla on mielenterveys kunnossa. Mun tilanteessa on syytäkin ajatella itsemurhaa.
Heips Lamaleidi
Kuulostaa niin tutulta tuo sinun tilanteesi. Ainut vaan että mä en ole seurustellut kertaakaan.. Itse olen suudellut myös vain kerran viime uutenavuotena, eli oli tullut otettua vähän rohkaisuryyppyä. Ja se tilaane tuli muutenkin niin nurkan takaa etten kerennyt ees tajuamaan mitä tapahtuu.
Itse myös välttelen aiheesta puhumista kaiken maailman ympäripyöreillä vastauksilla tai kiertelyillä. Vain pari parasta ystävääni tietävät kokemattomuudestani ja muiden utelut alkavat ahdistamaan.
Itse en uskalla lähestyä miehiä huonon itsetunnon ja ujouden takia. En osaa ajatella itseäni kiinnostavana miesten silmissä. Osasyynä tähän voi olla se että perheeseemme ei ole kuulunut miehiä. Baarissa ollessa tuntuu että kaikki miehet etsivät vain yhden illan juttuja, mistä en itse ole kiinnostunut. Paras kaverini yritti potkia minua persuksille, että olisin mennyt juttelemaan hänelle tutulle tyypille, mutta en uskaltanut..
Itse koen kokemattomuuden toisaalta ongelmana, koska en halua mitään yhden illan juttua ekaksi kerraksi, mutta taas kokemattomuuden takia en osaa lähestyä miehiä. Tuntuu et kunnollisia miehiä ei löydy mistään ja ne muutamat ketä tunnen on varattuja.
Ja minun mielestäni sun pitäis vaan ottaa härkää sarvista ja kertoo totuus sille sun kaverille ja syy siihen miks valehtelit asiasta.
Seksi on yliarvostettua, ei sen takia kannata itseään satuttaa. Opetelkaa olemaan onnellisia. Mitä jos harrastatte seksiä ja saatte loppuelämäksenne herpeksen, se vasta kamalaa olis. Jos seksi tuntuu niin tärkeeltä niin katso peiliin, elämässäs ei ole kaikki ihan reilassa. Läheisyys ontärkeämpää.
No se on totta, että hyvä puoli tässä on taudittomuus. Minullekin läheisyys ja vastavuoroisen välittämisen tunne olisi seksiä tärkeämpää. Valitettavasti vaan ilman seksiä elävät harvemmin ovat parisuhteessa.
Osaisinpa ajatella noin niin elämä olis paljon helpompaa mutta kun ei osaa niin ei osaa.