Taas vaaditaan pakkoruotsin aikaistamista

YLE:n radiouutisissa juuri kerrottiin, että taas joku työryhmä vaatii opetusministeriltä pakkoruotsin aikaistamista sekä ruotsin kielen ja kulttuurin ujuttamista muihin aineisiin.
21133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Aivopesua: "Työryhmä haluaa myös ujuttaa ruotsin kieltä ja kulttuuria alakoulun muihin oppiaineisiin."

Äänestä

Jotta ruotsin taitoja ei tarvitsisi paikkailla enää korkeakouluissa, tulisi toisen kotimaisen kielen opintoja tehostaa jo alemmilla kouluasteilla.

Tätä mieltä on opetusministeriön työryhmä, jonka mukaan ruotsin opiskelun aloittamista peruskoulussa nykyistä aiemmin pitäisi ainakin harkita.

Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) otti vastaan työryhmän raportin maanantaina.
http://www.hs.fi/kotimaa/Työryhmä Ruotsin opetuksen aikaistamista harkittava/a1305561499817

Äänestä
  • Uutisten hulluin perustelu oli että suomalaisten perustuslaissa määrätty ruotsin taito EI nykyisin täyty! Ei kuulemma voida palvella ruotsiksi!

    Onko meidät määrätty palvelemaan Suomen ruotsalaisia?

    Äänestä

  • Haloo!!! kirjoitti:

    Uutisten hulluin perustelu oli että suomalaisten perustuslaissa määrätty ruotsin taito EI nykyisin täyty! Ei kuulemma voida palvella ruotsiksi!

    Onko meidät määrätty palvelemaan Suomen ruotsalaisia?

    "Onko meidät määrätty palvelemaan Suomen ruotsalaisia? "

    Näköjään joitakin meistä on määrätty siihenkin. Toki huomattavasti suurempi määrä meistä on määrätty palvelemaan suomenkielisiä Suomessa. Minäkin olin aikanaan sellaisissa hommisssa. Ei auttanut itku markkinoilla. Eikä netissä.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    "Onko meidät määrätty palvelemaan Suomen ruotsalaisia? "

    Näköjään joitakin meistä on määrätty siihenkin. Toki huomattavasti suurempi määrä meistä on määrätty palvelemaan suomenkielisiä Suomessa. Minäkin olin aikanaan sellaisissa hommisssa. Ei auttanut itku markkinoilla. Eikä netissä.

    Älä palvele suomenkielisiä suomeksi. Puhu vain ruotsia. Tee sitten johtopäätökset.

    Äänestä

Radiossa toimittaja kuulosti aika sarkastiselta. Emme kuulemma pysty enää palvelemaan, kuten perustuslaissa vaaditaan, koska emme osaa ruotsia. Sanoi hen.
Kuulosti lievästi sanottuna piikittelyltä.

Äänestä
  • KO toimittaja pitäisi palkita....

    Äänestä

Hauska, että raportissa heitellään tällaisia "absoluuttisia faktoja", jotka ovat täysin irrallaan reaalimaailmasta:

"Ruotsin kieli kansallisena kielenä on keskeinen kaikilla yhteiskunnan alueilla"

Äänestä

Ruotsia lukujärjestykseen jo ennen teiniahdistuksen alkamista?

http://yle.fi/uutiset/ruotsia_lukujarjestykseen_jo_ennen_teiniahdistuksen_alkamista/6085009

Kotimaa 7.5.2012 klo 12:00 | päivitetty 7.5.2012 klo 12:09

Ruotsia lukujärjestykseen jo ennen teiniahdistuksen alkamista?

Kielityöryhmän mielestä ruotsin kielen opintojen aloittaminen vasta seitsemännellä luokalla on hankala ajankohta. Ruotsia ujutettaisiin alakouluun myös osaksi muita oppiaineita.

Suomenkieliset puhuvat ruotsia osin niin huonosti, ettei perustuslain ja kielilain takaama oikeus kaksikielisiin palveluihin täyty. Palvelutiskien lisäksi kieli kangertelee myös liike-elämässä. Bisnestä tehdessä englanniksi voi toki viestiä, mutta kaupat tehdään Pohjoismaissa yleensä skandinaaviskaksi.
Teini-iässä aloitetun ruotsin huonot oppimistulokset pakottavat korkeakoulut järjestämään kertauskursseja - eikä viidennes opiskelijoista silti saavuta riittävän hyvää virkamiesruotsin tasoa.
Opetusministeriön pyynnöstä ruotsin opiskelua pohtinut kielityöryhmä ehdottaa, että ruotsin kielen opiskelu pitäisi aloittaa nykyistä aikaisemmin. Seitsemättä luokkaa raportissa pidetään huonona ajankohtana.
Työryhmä ehdottaa muun muassa, että peruskouluikäisille tarjotaan mahdollisuus nykyistä laajemmille ruotsin opinnoille. Työryhmä haluaa myös ujuttaa ruotsin kieltä ja kulttuuria alakoulun muihin oppiaineisiin.
Raportin mukaan lisäksi erityisesti kaksikielisillä paikkakunnilla korkeakoulujen kurssitarjottimia pitäisi sekoittaa, ja maahanmuuttajien ruotsiin satsata työllistymisen nimissä.

Mistä on kyse?

Ruotsin kieli halutaan kouluaineeksi jo ennen seitsemättä luokkaa
Ruotsi voisi alakoulussa näkyä muutenkin kuin kieliaineena
Huono ruotsintaitoa paikataan englannilla niin palvelutiskeillä, virastoissa kuin liike-elämässäkin
Suomenkieliset puhuvat ruotsia osin niin huonosti, ettei perustuslain ja kielilain takaama oikeus kaksikielisiin

Äänestä

Kyllähän itä-Suomessa innostutaan. Ja niin paljon kun vappunaamari Henrikson ja tönkkösuolattu Wallin ovat tehnet siellä propagandaa svekoilun puolesta.

Äänestä

Eikä muuten voi kommentoida kuin svenska ylessä. Suomenkielisten ruotsin opinnot eivät kuulu suomenkielisille. Se on Ylen policy.

Äänestä

Kaikki kieltenopetus pitäisi aikaistaa. kieltenoppimisen herkkyysikä on alakoulussa ja sitä ennen.

Täysin ottamatta kantaa taaskaan siihen mitä kieliä pitäisi tai ei pitäisi lukea pakollisina ta valinnaisina. Sen päätöksen jtätän niille joilla on minua paremmat faktatiedot. Niin ja loppupelissä maamme 200 kansanedustalle.

Äänestä
  • Kielten opiskelut kannatta yleensä aikaistaa kun taas matikan opiskelut voisi vähän lykätä. Kielet oppi paremmin nuorena ja matikka kun aivojen abstraktifunktiot toimivat paremmin.

    Äänestä

Pravdassa yksi kieltenopettaja totesi että tuo tuhoaisi kaikkien muiden kielten opiskelun. Eipä taida löytyä resursseja eikä haluja tuohon.

Mutta hyvä että pakkoruotsittajien maailmakuva tulee selväksi kaikille, kuinka umpiossa he elävät. Pihalla kuin lumiukot.
Tekee nannaa pakkoruotsittajien maineelle Suomessa.

Äänestä

Hesarin ja Iltiksen kommenttipalsta tukkeutuivat vihaisten lukijoiden kommenteista!

Uskokaa minua, että tarkkavainuiset poliitikot kyllä sen huomaavat.

Tuo on VASTA esitys. Siitä on PITKÄ matka päätökseen.

Äänestä

Tod. näköisesti jääkin esitykseksi. Koulutuksessa on rahat vähissä, ja tuo on sen luokan uudistus, että ihan heittämällä se ei läpi mene.

Mutta goodvilliä se taas tuo pakkoruotsittajille, kuten Dragsvik, asuntokaupat ja oikeusuudistus. Ja kuntauudistus on vasta tulossa, mutta kuntaliitokset ovat jo nyt saaneet sapen kiehumaan siellä missä RKP on vahvoilla :-)

Äänestä

Paljon oli pukkeja kaalimaan vartijoina!

Bidee etunenässä!!

Ihmettelen miksei Suomalaisuuden Liiton edustajaa oltu kutsuttu?

KIROSANA, KIROSANA, KIROSANA.

Toisaalta, josko olivat nykyKIELIlakien puitteissa asialla niin selvää on, että kielilaki on mahdoton, idioottimainen, epätasa-arvoinen ym.

Tässä kontekstissa ymmärrän mutta eipä jostain syystä tullut heille mieleen, että nykyinen KIELILAKI ON MUUTETTAVA koska on mahdoton!

Äänestä

Ruotsin kielen aseman muuttaminen vähemmistökieleksi kuten saame ei ole enää vain Suomalaisuuden liiton ja joidenkin persujen hellimä ajatus.
Ruotsin kieli alkaa muistuuttaa Kreikkaa eurossa, lähtö voipi tulla sittenkin.

Aika monella taholla ollaan totaalisen kypsiä RKP:n vehkeilyyn ja päällekäyntiin. Kyllä siellä puhistaan suljettujen ovien takana että koko kielilaki joutaisi roskiin. Muutama vuosi sitten tuollaista ei olisi voinut kuvitellakkaan.

Ruotsinkielen puolestapuhujat ovat kuin Stasin viimeiset kommarit sortuvassa DDR:ssä.

Äänestä
  • Onneksi se on vain varovainen "suositus", jota ei ole vakavissaan esitettykään!

    Vain reservaattihurrien rauhoittamisesksi. varovaisuus on tarpeen, etteivät ihmiset muuttaisi kovin lukuisasti Perussuomalaisten leiriin!

    POIS PAKKORUOTSI!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lisää pakkoa kirjoitti:

YLE:n radiouutisissa juuri kerrottiin, että taas joku työryhmä vaatii opetusministeriltä pakkoruotsin aikaistamista sekä ruotsin kielen ja kulttuurin ujuttamista muihin aineisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu