Tuo Ruotsin tapaus on kiinnostava

http://www.youtube.com/watch?v=XcqyBZ5RlNs&feature=related

Viime talvena kuvattu, yhtäkkiä ajateltuna aika uskottava ja oikein mielenkiintoinen pätkä, vaan sinne jää taas tapausten sekaan, joista ei kait mitään isommin kerrota tai haastatella kuvaajaa vaikkapa.

Aika uuvuttavaa odotella sitä päivää, jolloin yleisesti paljastuu tai paljastetaan näitä asioita. Huijausjutut ovat oma lukunsa aihepiirin historiassa.
12225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

On se jo listattu yhdeksi parhaiksi viimeisen vuoden aikana tapahtuneista.
Jotta silleen ja ovat swedut haastatelleet ja tutkijat. Suomi, kun nyt on mitä se sattuu olemaan niin, eipä näitä juttuja suuremmalti täällä Ylen uutisissa viljellä. Onneksi ovat nuo vapaamielisemmät kanavatkin. Tosin telkkaa en ole aukaissut kuukausiin. Uutiset maailmalta katson mieluummin BBC. Tarkemmat ja totuudenmukaisemmat kuin Ylen puolueelliset jutskat.

Äänestä

Teihin tuntuu menevän ihan mikä vaan, tuohan on todettu feikiksi jo aikoja sitten.

Äänestä

Joulupukkihan se siellä lentelee!

Äänestä

Myös Joulupukki on feikkiä.Vai onko sittenkään?

Äänestä

Vaikkakin kyseessä on todennäköisesti HOAX niin "todettu huijaukseksi" on aika asenteellinen termi jos "todisteena" HOAXille on tuo edellä oleva sepustus ja pätkä videosta. Eihän tuo sepustus pidä lainkaan paikkaansa. Objekti liikkuu nopeasti ylös ja alas ja sivulle muutenkin.

Vahvempana merkkina HOAXista pidän sitä että kameramies seuraa erittäin nopean kohteen liikkeitä lähes ennakkoaavistuksen pohjalta ja saa pidettyä sen keskellä kuvaa liian hyvin.

Ei ihan mikä tahansa skeptinen selitys yksittäiseltä skeptikolta tarkoita että "on todettu huijaukseksi" vaikka se olisikin mieluisin keino kekek-kekekille päästä eroon kaikista videoista ja tapauksista.

Äänestä

http://www.youtube.com/watch?v=PA_T4YhwHL8

Tuossa tuo koko video. Resoluutio on melko kehno ja frame by frame hidasteissa on täysin selvää että kohde on ehtinyt liikkua. Siksi tuo hoax selitys on todella kehno selitys.

Äänestä

Onko teillä lentäviin lautasiin uskojilla lainkaan tiedossa se että liikkuvaan videokuvaan voi lisätä jälkeenpäin liikkuvia objekteja? Ja se ei todellakaan vaadi mitään supertietokoneita ja studiotekniikkaa. Näitähän voi tehdä ihan kotitietokoneilla käyttäen ilmaisia 3-d ohjelmistoja.

Äänestä
  • niikös se menee että aina kun on mahdollista huijat niin silloin on myös huijattu?
    siinä tapauksessa mä en usko enää kuussa käynteihin koska ne on mahdollista huijata enkä usko mars mönkijöihin koska ne on tosi helppo huijata ja en usko että päivi räsänen on oikeasti olemassa koska sellainen naamari on tosi helppo huijata koska se on kurtussa.

    Äänestä

  • kaikki on huijausta! kirjoitti:

    niikös se menee että aina kun on mahdollista huijat niin silloin on myös huijattu?
    siinä tapauksessa mä en usko enää kuussa käynteihin koska ne on mahdollista huijata enkä usko mars mönkijöihin koska ne on tosi helppo huijata ja en usko että päivi räsänen on oikeasti olemassa koska sellainen naamari on tosi helppo huijata koska se on kurtussa.

    Tuokin on mahdollista. Onhan moonhoaxeiden motiiviksi esitetty huippusuuren rahoituksen keräämistä valehankkeilla ja rahat kohdistetaan todellisuudessa "mustiin operaatioihin"
    Sama voi koskea Mars- projektiakin varmoja ei voida olla. Päivi Räsäsen tapaus saattaa olla jopa tarua ihmeellisempi. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Folio Mulder kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=XcqyBZ5RlNs&feature=related

Viime talvena kuvattu, yhtäkkiä ajateltuna aika uskottava ja oikein mielenkiintoinen pätkä, vaan sinne jää taas tapausten sekaan, joista ei kait mitään isommin kerrota tai haastatella kuvaajaa vaikkapa.

Aika uuvuttavaa odotella sitä päivää, jolloin yleisesti paljastuu tai paljastetaan näitä asioita. Huijausjutut ovat oma lukunsa aihepiirin historiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu