Olen ollut naimisissa 20 vuotta. Omasta halussamme liitossamme ei lapsia. Meillä ei ole ollut päihdeongelmia, väkivaltaa, ei kolmansia osapuolia. Perustavallinen ja mielestäni turvallinen liitto. Olemme 45-/46-vuotiaita.
Mieheni ilmoitti minulle 1.5 viikkoa sitten yllättäen, että haluaa avioeron. Hänen mukaansa ei toista naista. On vain kyllästynyt yhteiseen arkemme, ei rakasta minua tarpeeksi, jatkaakseni avioliittoamme. Kokee ahdistusta kanssani (lähinnä talousasiat kuulemma) ja haluaa kokea kaikenlaista uutta elämässään. Olemme yhdessä matkustelleet paljon, kokenee ja nähnneet. Emme todellakaan ole vain istuneet kotisohvalla televisiota tuijottaen. En ymmärrä, mitä sellaista hän haluaa kokea, jossa minä olen tiellä? Paitsi tietysti toisia naisia.
Tämä ilmoitus oli minulle täydellinen shokki. Itkin, raivosin, anelin, pyysin - ei, mieheni oli täysin järkähtämätön. Keskusteluissamme mieheni oli täysin tunteeton, tuijotti minua vain kylmästi ja ilmoitti, etteihän se mitään hyödytä, jos hänkin itkeä volisee samoin kuin minä. Minkäänlaista ymmärrystä, sympatiaa en häneltä saanut. Hän ei kyennyt käsittämään/käsittelemään tuskaani. Tuo satutti minua todella paljon.
Hän ei suostu lähtemään keskustelemaan minnekään, ainoa paikka, jonne suostuu lähtemään, on käräjäoikeus ja jättää avioerohaemus sinne. En ymmärrä änen kiirettään. Hän kertoi, että vuosien pohdinnnan ja ajattelun tulokset ovat tuoneet hänet tähän pisteeseen eli vaatimaan avioeroa. Minulle kyse on siitä, että olen tiennyt asiasta 1.5 vkoa, en millään ole voinut vielä sopeutua ajatukseen.
Koen valtavan epäreiluna sen, ettei hän ole näiden pohdintansa vuosien aikana kertonut minulle ajatuksistaan, istuttanut minua tuolille viereensä ja puhunut. Keronut, ewttä aviooero on mahdollinen jos liittomme ei...sitä tai sitä..Olisin kyllä kuunnellut hiirenhiljaa ja tehnyt kaikkeni pelastaakseni avioliittoni.
TIlanteelle kuvaavaa lienee mys se, että samalla kun minä sunnittelin pieni 20v hääpäiväkutsuja ystävillemme, niin hän suunnittelli avioeroa. En ole siis lainkaan ollut "perillä" tlanteesta. Mieheni ei ole edes käyttäytynyt mitenkään poikkeavasti, vaaan on ollut toisinaan aivan ihana ja toisinaan perusäreä.
Työssään ei ole viihtynyt kymmeneen vuoteen ja on ollut sieltä yhtä kauan pois lähdössä, vaan ei ole siinä onnistunut. Olen sitä mieltä, että osa tätä tilannetta johtuu tuosta työstä.
Olen hakenut ammattiapua, hyvää keskusteluapua kyllä ja lääkitystä. Ne eivät silti auta, koska poistavat oiretta, eivät syytä. Minulla on paha a epätodellinen olo joka ainoa hetki. En osaa olla oikein mitenkään päin. Jokainen hetki on vaikea hengittää, pitää keskittyä, että jaksan olla. Asumme samassa asunnossa edelleen, täältä ei ole helppoa saada asuntoa "yhdessä yössä". Ystäviä minulla on jonkin verran, joiden kanssa olen saanut keskusteltua.
Ero tästä tulee, vaikka minä en sitä halua. Kerokaa hyvät kohtalotoverit, miten te olette selvinneet tälläisestä iskusta? Olen lisäksi tehnyt ns. keikkaluonteista työtä, johon nyt olen kykenemätön ja palkkatuloni ovat tasan 0 euroa tällä hetkellä. Tämä on sellainen vyyhti, etten näe tästä mitenkään ulospääsyä. Mieheni ilmoittaa, että haluaa olla kuitenkin ystäväni. miten ihmeessä pystyn siihen? Pystynkö, haluanko sitä koskaan? Moeheni on ollut minulle todella rakas, paras ystäväni ja erhdyin niin luulemaan, myös sielunkumppanini. Miksi siis näin? En ole ollut maailmman paras vaimo, vikani on minullakin mutta olen ollut riittävän hyvä kumminkin! Olen aina pitänyt mieheni puolta ja pitänyt änestä huolta muutoinkin.
Olkaa kilttejä, kertokaa minulle, mitä tehdä! Miten jaksaa eteenpäin. Pelottaa yksin jääminen. Pelottaa näin keski-ikäisenä naisena se, että jään lopullisesti yksin. Pelottaa tulevat juhlapyhät ym. En ymmärrä, miksi tilanne on tämä. En jaksa tajuta tätä pahaa oloa, joka uhkaa syöstä minut jonekin mustaan aukkoon. Auttakaa minua!
Avioero täytenä yllätyksenä
443
11699
Vastaukset
- 10
En pysty auttamaan sinua. Voin vain toivottaa voimia. Mieheltäsi todella väärin tuollainen kylmyys ja ymmärtämättömyys, ja että ei antanut teille yhtään aikaa selvitellä asioitanne.
Muista se, että kaikesta selviää. Yritä löytää voimaa ystävistä. Etsi itsellesi vaikka mieluinen harrastus ja yritä hitaasti päästää irti. Miehesi on tyytymätön elämäänsä ylipäätään ja "helpoin" ratkaisu muuttaa elämää, on lähteä parisuhteesta. Ei siinä mitään järkeä ole, mutta näin se menee. Et tälle kuitenkaan voi mitään, jos hän ei itse sitä tajua. Varmasti sattuu ja tuntuu epäreilulta, mutta et voi parisuhdettanne yksin pelastaa, pelasta itsesi.
Voimia!- Elina.
Sinä selviät!
Ex-mihelläni ja minulla tuli ero kaksi vuotta sitten, aika samanlainen kaava kun teillä. Olin kaksi vuotta salaa haaveillut yhteenpaluusta ja uskoin todella haluavani miehen takaisin. Emme olleet yhteydessä eron jälkeen ollenkaan.
Yhtenä päivänä sitten törmäsin häneen, moikkasimme ja vaihdoimme kuulumiset yms. Samalla sekunnila kun näin miehen, niin tajusin etten rakastanutkaan häntä enää. Kaksi vuotta kuvittelin romahtavani täysin jos vielä miehen kohtaan. Voi sitä ilon ja riemun tunnetta, tunnen olevani oikeasti vapaa ja aidosti iloinen ihan vaan itsenäni. Miehen mentyä nauroin ja itkin ilosta ääneen ja kovaa julkisella paikalla :D. Uskomatonta. Minä olen kai vaan kasvanut irti tuosta miehestä ja löytänyt uuden tavan olla Minä.
Joten usko pois, sinä selviät vaikka veisi kaksi vuotta tai enemmän. Se on sen arvoista. Itse en oikeasti tunne olleeni koskaan aiemmin näin kokonainen ja onnellinen, vaikka rakkaussuhde olikin miehen kanssa.
- Ja elämä on...
Ei näitä eroja voi ennustaa. Tsemppiä!!
- Petetty ja jätetty
Sinulla on nyt eron shokkivaihe meneillään. Itse elin sen noin kaksi kuukautta sitten. Tuntui, että olin siinä kilahtamisen rajoilla koko ajan, mutta en kilahtanut. Se tieto, että aika auttaa, on niin totta. Turvaudu läheisiisi nyt kun Sinulla on vaikeaa. Opettele pyytämään apua, sillä apua Sinä tarvitset nyt. Sen hyväksyminen auttaa jo paljon.
- hetki vielä...
Tsemppiä - selviät kyllä, käyt syvällä tuskan syövereissä, mutta pääset sieltä ylös, vahvempana kuin miehesi koskaan tulee olemaan.
Pidä se mielessäsi ja yritä kestää. Nyt on vaikeaa, mutta kyllä se helpottaa. Oikeasti. Vaikka nyt tuntuu, että ei jaksa sängystä nousta, eikä näe edes aurinkoa, niin kyllä se siitä alkaa sujumaan. Aikaa se vie, mutta selviät aivan varmasti!
Ja kun alat olemaan selvillä vesillä, voit huomata, että se, mikä on elämästäsi lähtenyt, on antanut tilaa jollekin uudelle. Se voi olla uusi harrastus, mielenkiinnon kohde, ehkä uusi ihmissuhde jossain vaiheessa.
Mutta kun jotain jää pois, se kolo täyttyy aina jollain uudella. Ja sinä voit pitää huolta siitä, että se kolonen täyttyy kaikella positiivisella ja sellaisilla asioilla, joista sinä oikeasti pidät ja haluat elämässäsi vaalia!
Tsemppiä, kyllä se henki alkaa kulkemaan jälleen vapaasti ja ahdistus katoaa! Lupaan sen! - nähty
En sano tätä pahalla, mutta ei ole ensimmäinen kerta, kun kuulen että suhteessa toiselle osapuolelle tulee 'täytenä yllätyksenä' toisen pitkään harkitsema ero. Itse seurasin melko läheltä perhettä, jossa mies voi pahoin vuodesta toiseen, vaimo ei 'nähnyt' mitään. Eli tyytyväisenä kun hänen tarpeensa tyydytettiin ja tahto toteutettiin, ei koskaan pysähtynyt tunnustelemaan tilannetta, toinen joutui aina antamaan periksi. Sitten oli todella ihmeissään kun toinen halusi erota ja oman elämän. Enää ei edettykään vain vaimon tahdon mukaan.
Toisaalta ihmettelen myös sitä, että eroa halunnut alistui tilanteeseensa, eikä tehnyt mitään sen parantamiseksi. Kyllä suu pitäisi aukaista... Mutta yleensä repäisyn saa aikaiseksi vasta, kun jotain parempaa on tiedossa eikä silloin ole juuri mitään enää tehtävissä...- Niin järjettömän pa
Olen keskustelun aloittaja. Olet oikeassa, tuollaistakin varmasti on. En kuitenkaan usko, että mieheni olisi ollut kanssani 20 vuotta huonossa parrisuhteessa, niin "munaton" hän ei todellakaan ole. Jos toinen ihminen ei ole onnellinen avioliitossaan/parisuhteessaan, kyllä se suu täytyy saada ajoissa auki ja keskustella. Jos toinen on tuppisuuna, mistä ihmeestä se toinen voi tietää jonkin olevan vialla? Ennustajaksiko pitäsi ryhtyä?
- milla*
Niin järjettömän pa kirjoitti:
Olen keskustelun aloittaja. Olet oikeassa, tuollaistakin varmasti on. En kuitenkaan usko, että mieheni olisi ollut kanssani 20 vuotta huonossa parrisuhteessa, niin "munaton" hän ei todellakaan ole. Jos toinen ihminen ei ole onnellinen avioliitossaan/parisuhteessaan, kyllä se suu täytyy saada ajoissa auki ja keskustella. Jos toinen on tuppisuuna, mistä ihmeestä se toinen voi tietää jonkin olevan vialla? Ennustajaksiko pitäsi ryhtyä?
Tuohon sanoisin, ettei mikään keskustelu, mikään terapia eikä.. mikään muukaan yksin tee kuitenkaan toista yhtään onnellisemmaksi, ei millään saralla. Päinvastoin: toinenkin voi tulla todella onnettomaksi, kun hänelle esitetään "vaatimuksia", joita ei ehkä vaatimuksiksi ole tarkoitettu, mutta sellaiseksi ne jäävät toisen mieleen. Ehkä ikiajoiksi. "Vaatijasta" tulee helposti myös syntipukki: "sinä pilasit liittomme. Mikset voinut olla onnellinen?"
Kaikilla asioilla on myös kääntöpuolensa. On hyvä, että mies kertoi haluavansa eron eikä vain häipynyt, kun sai tarpeekseen. Niinikään on hyvä, ettei teidän pidä elää vuosikausia "eipäs-vai-juupas" elämää, miettien kannattaisiko tätä nyt jatkaa vai ei. Kyllä varmaan. Tai ei sittenkään. No ehkä. - Niin järjettömän pah
milla* kirjoitti:
Tuohon sanoisin, ettei mikään keskustelu, mikään terapia eikä.. mikään muukaan yksin tee kuitenkaan toista yhtään onnellisemmaksi, ei millään saralla. Päinvastoin: toinenkin voi tulla todella onnettomaksi, kun hänelle esitetään "vaatimuksia", joita ei ehkä vaatimuksiksi ole tarkoitettu, mutta sellaiseksi ne jäävät toisen mieleen. Ehkä ikiajoiksi. "Vaatijasta" tulee helposti myös syntipukki: "sinä pilasit liittomme. Mikset voinut olla onnellinen?"
Kaikilla asioilla on myös kääntöpuolensa. On hyvä, että mies kertoi haluavansa eron eikä vain häipynyt, kun sai tarpeekseen. Niinikään on hyvä, ettei teidän pidä elää vuosikausia "eipäs-vai-juupas" elämää, miettien kannattaisiko tätä nyt jatkaa vai ei. Kyllä varmaan. Tai ei sittenkään. No ehkä.Olen keskustelun aloittaja. Ymmärrän pointtisi. Parisuhde vaatii kuitenkin työtä, rakkautta, avoimuutta puolin ja toisin. Parisuhdetta täytyy kastella kuten kukkaa, ettei se vallan nahistu. Mitä pitempi parisuhde, sitä enemmän siihen mahtuu kaikenlaista, niin hyvä kuin huonoa. M ielestäni parisuhteessa on erittäin tärkeätä, että psytytään puhumaan kaikesta eikä omaa pahaa oloa mahdollisesti kasata omaan sisimpään.
Mieheni on ollut hiukan sellainen, ettei juuri puhu eikä pussaa. Hyvä mies hän on ollut kaikkiaankin muutoin ja olen sen hänelle useasti sanonut. Tokko päivittäin sanonut, viikoittain kyllä.
Totta, on hyvä, ettei mieheni vain ottanut ja häipynyt luotani. Se olisi toisaalta ollut hänelle outoa käytöstä, koska olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta ja niin raukkamainen käytös olisi ollut häneltä jotain täysin...pöyristyttävää.
Toivon vain, että hän olisi vuosien varrella enemmän puhunut, ottanut minusta kiinni, istuttanut sohvalle ja sanonut, että nyt haluaa käydä kanssani vakavan keskustelun. Ehkä sitten minulla olisi ollut mahdollisuus tehdä toisin/muuttaa niitä asioita (kuten harmaata arkeamme), jos olisin ymmärtänyt ettei hänelle se riitä. Arkemme on mielestäni ollut samanlaista kuin varmasti kenellä tahansa muullakin, mutta se, että vapaalla olemme tehneet kaikkea mahdollista liki ympäri maapalloa on mielestäni ollut hyvää vastapainoa arjellemme.
Se on kyllä myös muistettava, että tavallinen ihminen elää perusarkeaan suurimman osan elämästään, se juhla on sitten harvinaisempaa ja sitäkin parempaa!
Lämmin kiitos teille kaikille ihanille ihmisille kommenteistanne ja kannustuksestanne! - ninnununnu
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Olen keskustelun aloittaja. Ymmärrän pointtisi. Parisuhde vaatii kuitenkin työtä, rakkautta, avoimuutta puolin ja toisin. Parisuhdetta täytyy kastella kuten kukkaa, ettei se vallan nahistu. Mitä pitempi parisuhde, sitä enemmän siihen mahtuu kaikenlaista, niin hyvä kuin huonoa. M ielestäni parisuhteessa on erittäin tärkeätä, että psytytään puhumaan kaikesta eikä omaa pahaa oloa mahdollisesti kasata omaan sisimpään.
Mieheni on ollut hiukan sellainen, ettei juuri puhu eikä pussaa. Hyvä mies hän on ollut kaikkiaankin muutoin ja olen sen hänelle useasti sanonut. Tokko päivittäin sanonut, viikoittain kyllä.
Totta, on hyvä, ettei mieheni vain ottanut ja häipynyt luotani. Se olisi toisaalta ollut hänelle outoa käytöstä, koska olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta ja niin raukkamainen käytös olisi ollut häneltä jotain täysin...pöyristyttävää.
Toivon vain, että hän olisi vuosien varrella enemmän puhunut, ottanut minusta kiinni, istuttanut sohvalle ja sanonut, että nyt haluaa käydä kanssani vakavan keskustelun. Ehkä sitten minulla olisi ollut mahdollisuus tehdä toisin/muuttaa niitä asioita (kuten harmaata arkeamme), jos olisin ymmärtänyt ettei hänelle se riitä. Arkemme on mielestäni ollut samanlaista kuin varmasti kenellä tahansa muullakin, mutta se, että vapaalla olemme tehneet kaikkea mahdollista liki ympäri maapalloa on mielestäni ollut hyvää vastapainoa arjellemme.
Se on kyllä myös muistettava, että tavallinen ihminen elää perusarkeaan suurimman osan elämästään, se juhla on sitten harvinaisempaa ja sitäkin parempaa!
Lämmin kiitos teille kaikille ihanille ihmisille kommenteistanne ja kannustuksestanne!"Parisuhde vaatii kuitenkin työtä, rakkautta, avoimuutta puolin ja toisin. Parisuhdetta täytyy kastella kuten kukkaa, ettei se vallan nahistu. Mitä pitempi parisuhde, sitä enemmän siihen mahtuu kaikenlaista, niin hyvä kuin huonoa. M ielestäni parisuhteessa on erittäin tärkeätä, että psytytään puhumaan kaikesta eikä omaa pahaa oloa mahdollisesti kasata omaan sisimpään."
Tuo on vähän niin ja näin. Parisuhde ei vaadi mitään :). Parisuhteen molemmilla osapuolilla on sensijaan oma käsitys hyvästä suhteesta. Mitä sen pitäisi olla, ja miten, millä keinoilla se saavutetaan. Teillä on mitä ilmeisemmin mennyt sukset ristiin jo tässä asiassa aika päivät sitten. Nyt kun mies haluaa lähteä, ei sille mitään enää voi. Ehkei olisi voinut aiemminkaan. - Annemari ja Emmi
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Olen keskustelun aloittaja. Ymmärrän pointtisi. Parisuhde vaatii kuitenkin työtä, rakkautta, avoimuutta puolin ja toisin. Parisuhdetta täytyy kastella kuten kukkaa, ettei se vallan nahistu. Mitä pitempi parisuhde, sitä enemmän siihen mahtuu kaikenlaista, niin hyvä kuin huonoa. M ielestäni parisuhteessa on erittäin tärkeätä, että psytytään puhumaan kaikesta eikä omaa pahaa oloa mahdollisesti kasata omaan sisimpään.
Mieheni on ollut hiukan sellainen, ettei juuri puhu eikä pussaa. Hyvä mies hän on ollut kaikkiaankin muutoin ja olen sen hänelle useasti sanonut. Tokko päivittäin sanonut, viikoittain kyllä.
Totta, on hyvä, ettei mieheni vain ottanut ja häipynyt luotani. Se olisi toisaalta ollut hänelle outoa käytöstä, koska olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta ja niin raukkamainen käytös olisi ollut häneltä jotain täysin...pöyristyttävää.
Toivon vain, että hän olisi vuosien varrella enemmän puhunut, ottanut minusta kiinni, istuttanut sohvalle ja sanonut, että nyt haluaa käydä kanssani vakavan keskustelun. Ehkä sitten minulla olisi ollut mahdollisuus tehdä toisin/muuttaa niitä asioita (kuten harmaata arkeamme), jos olisin ymmärtänyt ettei hänelle se riitä. Arkemme on mielestäni ollut samanlaista kuin varmasti kenellä tahansa muullakin, mutta se, että vapaalla olemme tehneet kaikkea mahdollista liki ympäri maapalloa on mielestäni ollut hyvää vastapainoa arjellemme.
Se on kyllä myös muistettava, että tavallinen ihminen elää perusarkeaan suurimman osan elämästään, se juhla on sitten harvinaisempaa ja sitäkin parempaa!
Lämmin kiitos teille kaikille ihanille ihmisille kommenteistanne ja kannustuksestanne!Hei
Minä olen saman kokenut kun sinä, oltiin vaan 10vuotta kauemmin yhdessä ja nuorin lapsistamme on nyt vasta 11v. mies lähti mitään sanomatta tai sano se, että muuttaa pois, kuulemma mun kanssa on huono olla !!
Oli salassa kerännyt itselleen rahaa ja hankkinut asunnon, me lapsen kanssa jäätiin shokissa kotiin itkemään..
Meillä oli aikaa 10 minuuttia tajuta asia !
Siitä on nyt 5kk... mutta joka kerta kun mietin sitä kyyneleet tulvii silmistä .
Minulla on työ, asunto ja terveys.joten.. Enköhän minä joku päivä pääse tämän asian yli !!! Ensin halusin kovasti mieheni takaisin mutta nyt olen alkanut miettiä, että ei siinä taitais olla mitään järkeä jos ei 30v. olla oppittu puhumaan asioista niin ei sitten varmaan koskaan.. tsemppiä sulle ja mulle kyllä me pärjätään !!! - naurahdus
No toi nyt kuulostaa kyllä jonkun munattoman miehen selityksiltä baaritiskillä, että "en ole onnellinen, AINA olen elänyt vaimoni tahdon mukaan mutta ehkä nyt..."
- siitä
Annemari ja Emmi kirjoitti:
Hei
Minä olen saman kokenut kun sinä, oltiin vaan 10vuotta kauemmin yhdessä ja nuorin lapsistamme on nyt vasta 11v. mies lähti mitään sanomatta tai sano se, että muuttaa pois, kuulemma mun kanssa on huono olla !!
Oli salassa kerännyt itselleen rahaa ja hankkinut asunnon, me lapsen kanssa jäätiin shokissa kotiin itkemään..
Meillä oli aikaa 10 minuuttia tajuta asia !
Siitä on nyt 5kk... mutta joka kerta kun mietin sitä kyyneleet tulvii silmistä .
Minulla on työ, asunto ja terveys.joten.. Enköhän minä joku päivä pääse tämän asian yli !!! Ensin halusin kovasti mieheni takaisin mutta nyt olen alkanut miettiä, että ei siinä taitais olla mitään järkeä jos ei 30v. olla oppittu puhumaan asioista niin ei sitten varmaan koskaan.. tsemppiä sulle ja mulle kyllä me pärjätään !!!Hei, pärjäätte varmasti! Sinä teet lapsellesi ja sinulle uuden kodin (K). Siitä se lähtee ihan varmasti.
- ifplkwmm
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Olen keskustelun aloittaja. Ymmärrän pointtisi. Parisuhde vaatii kuitenkin työtä, rakkautta, avoimuutta puolin ja toisin. Parisuhdetta täytyy kastella kuten kukkaa, ettei se vallan nahistu. Mitä pitempi parisuhde, sitä enemmän siihen mahtuu kaikenlaista, niin hyvä kuin huonoa. M ielestäni parisuhteessa on erittäin tärkeätä, että psytytään puhumaan kaikesta eikä omaa pahaa oloa mahdollisesti kasata omaan sisimpään.
Mieheni on ollut hiukan sellainen, ettei juuri puhu eikä pussaa. Hyvä mies hän on ollut kaikkiaankin muutoin ja olen sen hänelle useasti sanonut. Tokko päivittäin sanonut, viikoittain kyllä.
Totta, on hyvä, ettei mieheni vain ottanut ja häipynyt luotani. Se olisi toisaalta ollut hänelle outoa käytöstä, koska olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta ja niin raukkamainen käytös olisi ollut häneltä jotain täysin...pöyristyttävää.
Toivon vain, että hän olisi vuosien varrella enemmän puhunut, ottanut minusta kiinni, istuttanut sohvalle ja sanonut, että nyt haluaa käydä kanssani vakavan keskustelun. Ehkä sitten minulla olisi ollut mahdollisuus tehdä toisin/muuttaa niitä asioita (kuten harmaata arkeamme), jos olisin ymmärtänyt ettei hänelle se riitä. Arkemme on mielestäni ollut samanlaista kuin varmasti kenellä tahansa muullakin, mutta se, että vapaalla olemme tehneet kaikkea mahdollista liki ympäri maapalloa on mielestäni ollut hyvää vastapainoa arjellemme.
Se on kyllä myös muistettava, että tavallinen ihminen elää perusarkeaan suurimman osan elämästään, se juhla on sitten harvinaisempaa ja sitäkin parempaa!
Lämmin kiitos teille kaikille ihanille ihmisille kommenteistanne ja kannustuksestanne!Puhe on silta kahden sydämen välillä. Jos puhe ei toimi, ei ole siltaakaan. Ja sitten käy näin. Minusta aloittaja on oikeassa että miehen olisi pitänyt puhua ennen kuin päätös on tehty. Se olisi ollut reilua. Eri asia on se jos toinen ei kuuntele.
- Siltainsinööri
Harmin paikka. älä ala anelemaan jatkoa, se ei kannata jos toinen todella haluaa eroa. Itse eron kokeneena tiedän miten kova homma se on, itse kuljin pari kuukautta kuin mustassa putkessa. Erosta lopullisen toipumiseen meni itselläni varmaan pari vuotta. Nyt kuitenkin ymmärrän, että tuo ero oli minulle hyvä asia, sillä edellinen liitoni oli ainaista tappelua ja takana oli vaimoni mustasukkaisuus. Nyt olen uusissa naimisissa ja takana pari vuotta avioliittoa, eikä ole tarvinnut tapella yhtään kertaa.
- erotakana
Kipu on vain koettava, muutos on suuri, mutta kyllä siitä selviää, muutkin ovat selvinneet.
Monet jättäjät haluavat "olla ystäviä" eron jälkeen. Ehkä se on heidän omantuntonsa paikkuuta, ehkä halua kaapia vielä ns. rusinat pullasta, eli pitää itsellään entisestä puolisosta ne puolet (pitkä yhteinen tunteminen, lojaliteetti), joita ei sitten halua jättää. Minusta se on hyväksikäyttöä, joka pitkittää jätetyn tuskaa, ja helposti luo jätetylle väärää illuusiota suhteen mahdollisesta jatkumisesta. Eron jälkeen on parasta pitää ainakin aluksi välit viileän etäisinä ja asiallisina, ystävyys on mahdollista vasta kun erosta on niin paljon aikaa että jätetty on kunnolla toipunut, jos nyt on mahdollista silloinkaan.
Voimia. Uutta ja hyvää on edessä sinullekin, ihan varmasti: jotain mitä et enää uskonut enää eteesi tulevankaan. Uusi rakastuminen, uudet kuviot, uudet harrastukset. Suru on vain työtä, kuka nainen siitä nyt ei selviäisi. En voi edes kuvitella tuskasi määrää, todella surullinen tilanne kaiken kaikkiaan.
Ottaisin sellaisen asian esille,,, jos miehesi kertoo, ettei vika ole nimenomaisesti sinussa, ja ettei toista suhdetta ole, tai ole näköpiirissä, hän valehtelee toisessa näistä asioista, (Kiire kertoo myös tästä). Taloudellinen tilannehan ei nyt selvästikään ainakaan parane eron myötä, uusien asioiden kokemisen puolestaan voi aloittaa myös puolison kanssa, ei siinä tarvitse koko "korttipakkaa" sekoittaa.
Toivon jaksamista sinulle!- elossa62
Voi miten tutulta tarinasi kuullostikaan. Elin itse vastaavan tilanteen noin viisi vuotta sitten. Mieheni ilmoitti 15 yhteisen vuoden jälkeen miltei samoin erosta. Musta aukko kutsui minua ja oli alkuun vaikea edes uskoa koko asiaa. Vuoden verran varmaan itkin päivittäin, piinasin ystäviäni asialla jatkuvasti...kyllästymiseen asti, en oikein kyennyt mihinkään järkevään toimintaan. Laihduin varmaan n.10 kg, vaikka olin ihan normaali painoinen, joten menin aika heikkoon kuntoon muutenkin. En halunnut mihinkään enkä varsinkaan mihinkään missä olisi ollut ihmisiä.
Ajan kuluessa sitten toivuin pikku hiljaa. Vieläkin, silloin tällöin tunnen kipua menneistä ja kaipaan häntä kovastikin. Elämäämme liittyi niin paljon kaikkea yhteistä. Luottamuksen ihmisiin kadotin siinä rytäkässä kylläkin niin, etten usko että uuteen suhteeseen enää ryhdyn. Joitain säätöjä on tietenkin tullut tässä vastaan, mutta ei niistä mitään tule. Helpompi on olla yksin tai sitten jonkun on tosiaankin vietävä jalat alta.
Ota ihan tunti kerrallaan...niin tein minäkin...ja itke niin paljon kuin ikinä jaksat. - koettu on
Uskomatonta...prikulleen samat sanat tuli minunkin mieheltä n. kaks kuukautta sitten, että on kyllästynyt yhteiseen arkeemme, ei rakasta minua tarpeeksi, jatkaakseni avioliittoamme. Kokee ahdistusta kanssani (lähinnä talousasiat kuulemma) ja haluaa kokea kaikenlaista uutta elämässään.
Olimme yhdessä 28 vuotta ja todella teimme matkoja ympäri maailmaa, meillä on myös yhteiset lapset, joista toinen on muuttanut jo omilleen ja teini asuu kotona.
Elin kyllä tyytyväisenä niinkuin nimimerkiltä "nähty on" kunhan tarpeeni tyydytettiin, mutta mutta, pysähdyin kyllä aika ajoin kysymään, miten meillä menee, johon mieheni vastaukset olivat aina aika yksioikoisia ja oli myös haluton enempää asioita käsittelemään, joten kuvittelin, ettei hätää ole ja suhteemme on vakaalla pohjalla, jo pelkästään pitkän yhteisen aikamme takia, jota arvostin....
Ehkä ei ole olemassa suhteen loppua, joka tapahtuu taiteen sääntöjen mukaan, ja uutta elämää opettelen minäkin, välillä paremmin ja yleiseensä huonommin. Se mikä kivistää nyt on, se aika, josta kaikki sanovat, etttä se parantaa..mutta en millään jaksaisi odottaa, että elämässä olisi muutakin, kun tätä ahdistavaa oloa ja että voisi tuntea jotakin, edes pieniä ilon pyrskäyksiä...ja kauan tätä mahtanee kestää.
Mutta yritetään jatkaa ja jaksaa....- Anonyymi
Keskustelua pitäisi olla enemmän jokaisessa avioliitossa .
Samoin yhteyttä monin tavoin pitäisi uskaltaa päivittäin .
Pikku erimielisyyttä on jokaisessa avioliitossa,mutta viisautta on ettei niitä muistele liiaksi .
Huumoria olisi hyvä pitää yllä , jopa olla naurun yllä pitäjä.
Totta on ,että toisen sairaus voi erottaa ,mutta kyllä se voi myöskin lähentää ja tukea yhteistä elämän taivalta .
Liian paljon on Suomessa avioeroja ja yksinäisyyttä .
- samaa 7 kk sitten
Ikävä kuulla, että teillekin kävi noin keski-iänkriisistä ja testosteronin laskusta kärsivien miesten kanssa.
Minun käsitykseni mukaan on hyvin tavanomaista tuon ikäisille (eritoten miehille) päätyä puhumattomuuden ja tunteiden käsittelytaitojen puutteesta johtuen tilanteeseen, jossa oman pahanolonsa syyt latoo mielellään puolisonsa syyksi. Puolison niskaan ne on helpointa heittää, koska hän on usein se lähin ja turvallisin vaihtoehto, kelle lähteä kostamaan omat epävarmuuden ja väsymyksen tunteet. Usein nämä kriiseilijät muistuttavat käytökseltään teinejä. Kyvyttömyys katsoa peiliin ja arvioida oikein elämäntilanne on monta kertaa vaikeaa, usein mahdotonta kys kriiseihin sortuville ihmisille. He kun eivät ahdistuneisuudessaan ja turhautumisensa keskellä kykene tunnistamaan itsessään tapahtuvia muutoksia, stressin ja normaalin elämänkierron mukanaan tuomia tunteita ja tuntemuksia.
Usein käy myös niin, että muutaman kuukauden/parin vuoden aikana nämä kriiseilijät tuntevat tehneensä oikean päätöksen ja "nauttivat" elämästään. Mutta kun henkinen tila tasoittuu ja olo rauhoittuu, havahtuvat he usein siihen, että tekivät väärät valinnat. Sitten alkaa ruikutus ja epätoivoiset yritykset takaisin ex-puolison luo. Usein valitettavasti nämä (yleensä) täyspäisinä pysyneet ex:ät eivät enää ole valmiita noita haahuilijoita takaisin ottamaan. Oppimisen tie on kova ja kivinen, ennenkaikkea niille, jotka tekevät päätöksensä tavalla tai toisella ahdisttuneessa taikka epämäräisessä tunnetilassa.
Sinulle ap, ja muille kohtalotovereille, toivotan voimaa ja jaksamista. On surullista olla osallisena kun aviopuoliso rikkoo perheen tulevaisuuden unelmat ja suunnitelmat sekä ennenkaikkea pariskunnan keskenäisen luottamuksen oman asenneongelmansa tähden. Mutta usko pois, tuostakin selviää, varsinkin me naiset. Muista puhua läheisillesi, jaa ajatuksesi ja uskalla surra, vihata ja halveksia. Vielä koittaa päivä, jolloin huomaatkin eläväsi taas mukavaa, turvallista ja tasaista arkea. Todennäköisesti löydät siihen vielä jonkun jakamaankin tuon tulevan arjen, kunhan annat vain ensin itsellesi aikaa toipua ja nousta jaloillesi. Oikea onni kun kuitenkin aina löytyy omien korvien välistä ja asennoitumisesta elämään, ei toisista ihmisistä, ei maallisesta omaisuudesta eikä varsinkaan haahuilevasta, epäluotettavasta ja syyllistävästä puolisosta.Olen huomannut saman ympäristössäni, useampi, ei siis vain yksi ikätoverini (keski-ikäinen/-ikäistyvä mies, jonka olen mieltänyt tasaisuuden ja yllätyksettömyyden perikuvaksi, on yhtäkkiä "sekoittanut koko pakan"! Vaimo pihalle, talo myyntiin, moottoripyörän osto ja nuori, mielellään vielä ulkomaalainen "tyttis", huhhuh! Ja kaikki vielä tuntematta minkäänläistä huonoa omaatuntoa, tai katumusta.
Myönnän itsekin muutokseni itsessäni, levotonta oloa ärtyisyyttä, varsinkin uusien asioiden ja kokemuksien puutteeseen. Kuitenkin helpottaa oloa huomattavasti seurata muiden "sekoilua" ja niiden aiheuttamaa tuskaa niin asianomaiselle, kuin varsinkin ympäristölleen, niille joita kuitenkin on ollut halukas rakastamaan. Oma elämä tuntuu sittenkin aika auvoiselta!- mk
mies.mina kirjoitti:
Olen huomannut saman ympäristössäni, useampi, ei siis vain yksi ikätoverini (keski-ikäinen/-ikäistyvä mies, jonka olen mieltänyt tasaisuuden ja yllätyksettömyyden perikuvaksi, on yhtäkkiä "sekoittanut koko pakan"! Vaimo pihalle, talo myyntiin, moottoripyörän osto ja nuori, mielellään vielä ulkomaalainen "tyttis", huhhuh! Ja kaikki vielä tuntematta minkäänläistä huonoa omaatuntoa, tai katumusta.
Myönnän itsekin muutokseni itsessäni, levotonta oloa ärtyisyyttä, varsinkin uusien asioiden ja kokemuksien puutteeseen. Kuitenkin helpottaa oloa huomattavasti seurata muiden "sekoilua" ja niiden aiheuttamaa tuskaa niin asianomaiselle, kuin varsinkin ympäristölleen, niille joita kuitenkin on ollut halukas rakastamaan. Oma elämä tuntuu sittenkin aika auvoiselta!Se johtuu siitä kun nuorempana ei ole vietetty kunnon sinkkuaiakaa ja naisia olisi kaadettu riittäväst ija vasta 30 kympin jälkeen vakiinnuttu ja kun se on jäänyt tekemättä niin sitten yli 40 kymppisenä yritetään ottaa takisin ja niin edelleen.
- koettu on
Hienoja ajatuksia teillä ja ymmärrän exäni levottomuudet ja ärtyisyydet ja ajan muuttumisen alkuajoista erilaiseksi, koimme yhdessä sen moottoripyörän ostonkin ja teimme silläkin retket, mutta jos jotain positiivistä etsin miehen lähdöstä tällä hetkellä, niin ei tarvitse tutkailla olotiloja ja moodeja, peläten pahempaa..sehän on jo tapahtunut, joten olkoon.....yritän nyt arvostaa itseäni mutta kieltämättä pelkään yksinäisyyttä...
Toivottavasti ymmärsit, etten tarkoittanut noiden oireiden olevan minkäänlainen puolustus loukkaaville teoille!
Toivon todella, että nyt kun olet yksin, ettet olisi kuitenkaan yksinäinen!
- erosta jo aikaa
totta, eli onni löytyy lopulta itsestä, ja vaikka onkin paniikinomaisia tunteita kun alkaa elää yksin, muistaa pitää, että muillakin on ihan samat tuntemukset suuressa muutoksessa, eli olemme ihmisiä, eikä niitä tunteita tarvii pelätä..
Toivoisin sinun, (kuten muidenkin), kertovan omia käytännön selviytymiskeinoja, "kohtalotovereillesi", millä itse olet "selvinnyt" tuon yli, tähän asti.
- santra
mies.mina kirjoitti:
Toivoisin sinun, (kuten muidenkin), kertovan omia käytännön selviytymiskeinoja, "kohtalotovereillesi", millä itse olet "selvinnyt" tuon yli, tähän asti.
Näin minä selvisin: Raivoa, itke, valvo ja sure, mutta muista arkirutiinit ja ole avoin tapahtuneesta. Älä häpeä, iltasanomienkin lööpit unohtuvat viikossa, niin myös ihmisten juoruilu. Älä jossittele; molemmissa on vikaa. Hyväksy tosiasiat, tästä päästään vain eteenpäin. Omasta erostani 2vuotta, yhdessäoloa 22v. Yksinäisyyttä en kiistä, en ole kuitenkaan ollut valmis uuteen suhteeseen. Ja kaikista tärkein selviytymiskeino tulee tässä: anna exälle mielessäsi anteeksi tietoisesti yhä uudelleen ja uudelleen. Se puhdistaa ja antaa voimia. Päivä kerrallaan eteenpäin.
- samaa 7 kk sitten
Itseni pelastukseksi sain ystäväni, sukulaiseni, mieheni sukulaiset ja jopa lapseni.He tukivat ja muistuttivat minua omasta ja mieheni roolista suhteessamme, varsinkin kun välillä syyllistyin itsesääliin ja/tai itseni syyllistämiseen. Minä en oikeasti ollut huono vaimo, lähestulkoon kaikessa ajattelin mieheni ja lasteni parasta ja luovuin monesta omasta unelmasta vapaaehtoisesti tehdäkseni perheeni onnelliseksi. Luovuin noista, koska minulle tärkeimmät unelmat koskevat lapsiani ja heidän onnellisuuttaan sekä ennen näitä tapahtumia myös mieheni onni ja tulevaisuus. Tämä miehen onni ei vain ole enää minun juttuni, hänen pitää se itse löytää, eikä hän enää halunnut minua tuolla matkalla auttamaan.
Minun nykyisestä asumuseropuolisosta tuli vuosien varrella kärsimättömämpi, tyytymättömämpi ja äkäisempi. Hänelle ei enää riittänyt mikään normaali arkijuttu, häntä ei enää kiinnostanut muu kuin työ. Pikkuhiljaa suhteemme loppuaikoina, hän sulkeutui kuoreensa - oli paikalla, muttei läsnä. Ajattelen nykyään jo selkeästi, että mieluummin iloinen ja vastuunsa isänä kantava ex, kuin paskapäinen puoliso. Mikäli palaamme yhteen, on myös kys miehen opittava jotain oleellista itsestään suhteessa muuhun maailmaan... Ongelmana luultavasti oli se, että hän ei enää osannut nähdä hyviä puolia ja asioita elämässään. Liikaa "sisäfilettä ja hummeria" sai mieheni kaipaamaan elämää hernekeiton rinnalla. Hänen valintansa - itse ajattelin nauttia elämän minulle suomista "fileistä ja hummereistä" vaikka sitten ilman kys herraa. Osaan kyllä nähdä etuoikeutetun asemani / koko maailma ja kaiken sen hyvän mitä ympärilläni on. Minulla on rakkaat lapseni, sukulaiseni ja ystäväni - paljon ihmisiä, joihin voin luottaa ja joiden luottamuksen arvoinen yritän olla. Minulle elämä on ollut suopea, minun ei tarvi taistella verissä päin toimeentuloni eteen, eikä miettiä millä päivittäin ruokin lapseni.
Mutta kyllä tämä erosta selviäminen vaati suon rämpimisen. Niinkuin yksi ystäväni sanoi, kun vajoaa tarpeeksi pohjalle, löytyy sieltä aina kova maa, miltä ponnistaa. Tämä on niin totta. Koin kieltämisen, surun, vihan ja tuskan tunteet - annoin niiden tulla, jyrätä ja nujertaa - ja nousin taas. Pakko, koska jos en itse lopulta nosta itseäni jaloilleni, ei sitä kukaan muukaan voi puolestani tehdä. Läheisiltä voi pyytää siihen tarvittavan tuen, kyllä minäkin mielelläni heitä autan aina kun voin.
Niin kuin aikaisemmin kirjoitin, elämisen onni on asennekysymys. Voi katsoa lasinsa puolitäydeksi, puolityhjän asemasta. Voi ottaa rennosti ja muistaa, että tärkeintä on löytää harmonia sisältään ja suhteuttaa oma asemansa muihin oikein ja nöyrästi. Sillä pääsee jo tosi pitkälle.
En tiedä auttaako tämä ketään, minua se auttoi. Yhdestä miehestä ei onneni ole kiinni!- onpas meitä paljon
Voi, tekstisi kuulostaa niin omalta tarinaltani ja niiltä keinoilta mitä itse yritän vielä haparoiden käydä läpi.
Minun keski-ikäinen tuleva ex-puoliso ilmoitti 2kk sitten, ettei enää rakastakaan minua. Yllätys yllätys myöhemmin selvisi, että oli rakentanut uuden elämän jo muualla. Siihen jäi samantein yhteinen 20v taival, lapset ja kaikki.
Tsemppiä sinulle ja kaikille muille saman kokeneille! On niin lohduttavaa lukea näitä selviytymiskertomuksia. Kyllä tästä selvitään entistä vahvempina!
Sitä vaan ihmettelen mikä riivattu näitä miehiä ja joitain naisiakin vaivaa kun näitä tarinoita on NIIN paljon ja toinen toistaan törkeämpiä.... - kirsikkasa
onpas meitä paljon kirjoitti:
Voi, tekstisi kuulostaa niin omalta tarinaltani ja niiltä keinoilta mitä itse yritän vielä haparoiden käydä läpi.
Minun keski-ikäinen tuleva ex-puoliso ilmoitti 2kk sitten, ettei enää rakastakaan minua. Yllätys yllätys myöhemmin selvisi, että oli rakentanut uuden elämän jo muualla. Siihen jäi samantein yhteinen 20v taival, lapset ja kaikki.
Tsemppiä sinulle ja kaikille muille saman kokeneille! On niin lohduttavaa lukea näitä selviytymiskertomuksia. Kyllä tästä selvitään entistä vahvempina!
Sitä vaan ihmettelen mikä riivattu näitä miehiä ja joitain naisiakin vaivaa kun näitä tarinoita on NIIN paljon ja toinen toistaan törkeämpiä....Keski-ikäinen mieheni "masentui" keväällä, oikein diagnoosit ja lääkkeet. Luulin vetäytymisen ja tylyyden johtuvan masennuksesta, ja otin vastaan kaiken tukien sairasta.
Eilen mies kärähti sivusuhteesta, joka oli alkanut yllätysyllätys juuri samaan aikaan kuin "masennus". Samoin paljastui koko valheiden vyyhti. Kaikki tuli minulle täytenä yllätyksenä, enkä ikinä olisi voinut uskoa/odottaa tätä. Luotin mieheeni sataprosenttisesti.
Illalla kun olin poissa kotoa, mies oli sillä aikaa pakannut vaatekaappinsa ja "muuttanut" tuon uuden naisen luo. Ilman mitään viestiä. Hyppäsi siis perheestä toiseen tuosta vaan. Olen aivan shokissa. Minä en osannut valmistautua asiaan ollenkaan, luulinhan kakkien oireiden johtuvan tuosta masennuksesta ja olin päättänyt kestää sairauden, rakastanhan miestäni.
Olen aivan hukassa. En millään tajua vielä koko tapahtunutta.
Miten tästä voi ikinä selvitä?
Koko elämä uusiksi, kun mies ei antanut mitään mahdollisuuksia selvittää asioita. Talo myyntiin, avioero, lapset ovat ihmeissään...
En käsitä. Kaikki on kuin pahaa unta, josta toivon herääväni.
Millainen ihminen toimii noin? Olenko tuntenut miestäni ollenkaan? Muuttaako masennus ihmistä näin paljon? - kohtalosisar
kirsikkasa kirjoitti:
Keski-ikäinen mieheni "masentui" keväällä, oikein diagnoosit ja lääkkeet. Luulin vetäytymisen ja tylyyden johtuvan masennuksesta, ja otin vastaan kaiken tukien sairasta.
Eilen mies kärähti sivusuhteesta, joka oli alkanut yllätysyllätys juuri samaan aikaan kuin "masennus". Samoin paljastui koko valheiden vyyhti. Kaikki tuli minulle täytenä yllätyksenä, enkä ikinä olisi voinut uskoa/odottaa tätä. Luotin mieheeni sataprosenttisesti.
Illalla kun olin poissa kotoa, mies oli sillä aikaa pakannut vaatekaappinsa ja "muuttanut" tuon uuden naisen luo. Ilman mitään viestiä. Hyppäsi siis perheestä toiseen tuosta vaan. Olen aivan shokissa. Minä en osannut valmistautua asiaan ollenkaan, luulinhan kakkien oireiden johtuvan tuosta masennuksesta ja olin päättänyt kestää sairauden, rakastanhan miestäni.
Olen aivan hukassa. En millään tajua vielä koko tapahtunutta.
Miten tästä voi ikinä selvitä?
Koko elämä uusiksi, kun mies ei antanut mitään mahdollisuuksia selvittää asioita. Talo myyntiin, avioero, lapset ovat ihmeissään...
En käsitä. Kaikki on kuin pahaa unta, josta toivon herääväni.
Millainen ihminen toimii noin? Olenko tuntenut miestäni ollenkaan? Muuttaako masennus ihmistä näin paljon?Otan osaa! Kymmenen vuotta sitten minulle kävi suunnilleen samoin. Syytä kertomatta otti minusta yksipuolisesti eron. Ei maksanut minulle lasten elatusmaksuja (maksoi lasten tilille muutaman satkun kuussa), ei huolehtinut sovituista lasten tapaamisista, vaan tapaili lapsia minulta salaa, tulin kaikkien silmissä leimatuksi pahikseksi. Olen eristäytynyt omiin oloihini, kasvattanut lapseni mallikelpoisiksi kansalaisiksi. Vieläkin ahdistaa, en luota enää yhteenkään ihmiseen. Ihmettelen vain millä oikeudella joku voi pilata näin puolisonsa, lastensa , vieläpä lastenlastensa, vanhempiensa, ym elämän itsekkäistä syistä, pelkästä mieliteosta
- elossa62
Minäkin selvisin kuten edellinenkin kirjoittaja, hyvien ystävien ja sukulaisten tuella. Eron tulessa olin työtön, isäni kuoli syöpään samaan aikaan ja vielä tuli asunnottomuuskin tähän lisäksi. Kaikki tuntui ylitsepääsemättömän toivottomalta. Mieheni jäi meidän kotiin ja minä lähdin saman tien ystäväni luo asumaan. Shokkivaiheen aikana etsin kyyneleet silmissä äkkiä itselleni asunnon. Itkin asuntonäyttelyissä ja jopa kaupantekohetkellä vuolaasti. Viisas äitini jaksoi valaa minuun uskoa siihen, että elämällä on tapana järjestyä aina jollain tavoin. Ja oikeassahan hän oli, niin oikeassa, vaikka en olisi sitä silloin uskonut. Meni ehkä puoli vuotta niin sain vakinaisen työpaikan. Olin siis jo 45v silloin, enkä uskonut enää työllistyväni, koska olin jo kauan etsinyt töitä jo aiemminkin. Isäni haudattiin ja samalla kait hautasin jotain myös itsestäni.
Kun olin saanut nämä perusasiat hoidettua opettelin siihen ajatukseen, että tästä eteenpäin vietän kaikki juhlapyhät ja vkonloput ja tietenkin arjen todellakin pääsääntöisesti yksin. Elämä meni siis totaalisen uusiksi kaikin puolin ja todellakin yksinäisyys iski. Aloin lenkkeilemään ja talvisin hiihtämään. Muistan vieläkin kun juoksin ja itkin, itkin ja juoksin kunnes olin itkenyt riittävästi eikä enää itkettänyt.
Pikku hiljaa teki mieli jo ihmisten ilmoille ja niin teikin hyvien ystävien kanssa. Mikään ei ole niinkuin ennen, en minä eikä elämäni ja se pitää vaan hyväksyä. Mennyt tulee tietyissä tllanteissa mieleen ikävänä kipuna, mutta siihen tunteeseen ei kannata jäädä. Työnnän sen syrjään ja päätän vaan elää tätä hetkeä...MInulla tämä on kestänyt aika kauan, mutta rakastin todella miestäni ja meidän elämäämme.
Ja tällä tiellä ollaan vielä 5v jälkeenkin. - ex toiseen ex2
No millainen kokemus teillä, onko monet näistä "hurahtaneista" miehistä katuneet ja tulleet/yrittäneet tulla takaisin?
- samaa 7 kk sitten
Piti oikein hetki miettiä ja laskeskella... Paljon tunnen ihmisiä, eikä kellään naimisissa olo ole mennyt kriiseittä - tasot vain ovat vaihdelleet.
Minun tuttavapiiristä eri asuntoihin päätyneistä miehistä n 7-8 / 10:stä on halunnut takaisin ex-puolisonsa luo. Vanhemmista pariskunnista yhdessä on nykyään 6 / 10, nuoremmista ex -haahuilijaa ei ole takaisin huolinut kuin kolme naista 10:stä. Loput miehistä ovat alkoholisoituneet tai elävät edelleen jotain teinivaihetta, useat ovat menettäneet läheiset suhteensa lapsiinsa. Naiset ovat kaikki löytäneet halutessaan jonkun uuden, miehille se on ollut vaikeampaa, varsinkin jos mukaan kuvaan on tullut reipas alkoholin käyttö. Lyhyitä suhteita heilläkin on kyllä kaikilla takanaan, mutta aika epäonnistuita nuo ovat olleet.
Mitä olen tässä katsonut, niin kummastelen sitä, miksi naisilla tuntuu menevän usein eron jälkeen paljon paremmin kuin miehillä, vaikka usein miehet ovat olleet erossa aktiivisempia? ja nyt kirjoitan kokemuksiani nimenomaan 40-50 vuotiaiden eroista...
- koettu on
Juurikin noin, onni ja rauha pitää löytää itsestä, eikä sitä voi miehelle/toiselle tuputtaa, hänen pitää itse löytää se itsestään, ikävää on, että suhde piti lopettaa sen vuoksi, ettei löytynyt .....
ja minun tapauksessa mies teki tämän lähdön ensimmäisen kerran 19 vuotta sitten, hurahti ja halusi kokeilla "omaa elämää" ja palasi takaisin 10 kuukauden päästä, siitä kokemuksesta oppineena kaikki oli tähän asti suht ok, enkä voinut pienessä mielessänikään enää uskoa ja odottaa, että tämä tapahtuisi toistamiseen, koska silloin asiat selvitettiin mielestäni perusteellisesti, ja olimme yhdessä sitä mieltä, että rakkaus oli se mikä yhdessä pitää.
Epäreiluksi koen, että se pitää taas kokea, siis tuska, suru, rämpiminen..noh kokemusta kerttyy..... - elämä ei lopu
Minun mieheni aikoinaan sanoi yksi aamu pitkän avioliiton jälkeen, että ei tule enää takaisin. Olin minäkin hänen hyvä ystävänsä. Hän oli minun mieheni "kunnes kuolema meidät erottaa" mutta niin vaan sinä aamuna hän itse erotti meidät ihan yllättäen. Sain yhden päivän sairaslomaa. Lääkäri vain sanoi, että kokoa itsesi, että sinulla on lapsi. Illalla lapsi sitten mietti, missä isä on ja jouduin sitten kertomaan, että isä ei enää tule kotiin. Kokosin itseni ja päätin antaa miehen mennä. Uneni tosin menetin. Uusi rakkaus on kuitenkin lääke vanhan menettämiseen. MInäkin löysin aika nopeasti uuden rakkauden mutta miehen tahdosta se ei jatkunut. Mutta se ei jäänyt viimeiseksi rakkaudekseni. Olen elänyt mieheni lähdön jälkeen, rakastunut ja menettänyt, rakastunut uudelleen ja menettänyt uudelleen ja lapsenkin olen saanut...ja nyt minulla on ihana miesystävä, kiltti hyvä mies. Toivon, että ajan saatossa meillä on yhteinen koti ja perhe. Paljon murhetta toi ero tullessaan mutta toisaalta myös uusia mahdollisuuksia ja toivoa. Ei elämä lopu avioeron jälkeen mutta on paljon sotkuisempaa ja ihmissuhteet epävarmempia. Mutta itse en ole koskaan menettänyt toivoani. Joku päivä aion olla jälleen "turvallisesti" avioliiton satamassa. Toivottavasti se satama on nykyinen miesystäväni...
- tammönen tapaus
Minun lopullisesta erosta on kohta viisi vuotta. Ero oli tosi riitaisa siitä selviäminen kesti melkein kaksi vuotta.Kävin terapiassa, puhuin ystävien kanssa. Liikunta, tanssikurssi olivat henkireikiäni samoin uusi työ jossa viihdyn erinomaisesti. .
Sitten tapasin uuden miehen. mahtavan meillä synkkasi heti. Samat ajatukset, harrastukset, elämänkatsomus. Puhuttiin jo yhteenmuutosta sitä ei vain saatu aikaiseksi. Oltiin varovaisisa koska exäni joka oli minut jättänyt toisen vuoksi ei hyväksynytkään uutta suhdettani. hän ja entinen kakkonen kylvi epäsopua, epäilyksiä mustasukkasuutta.Pari kertaa päätettiin ottaa tosi iisisti ja odottaa että jospa rauhottus. Mutta mitä hulluja kaikille mahdollisille tahoille levittivät juttua kuinka mahdoton ja paha ihminen olen. Jopa ystäväni vuokraisännälle.
Joulunaikoihin päätin että en jaksa enää. Mielestäni oli väärin että syytön ihminen joutui kuulemaan minun jo monta vuotta sitten tapahtuneesta erosta ja senaikisista riidoista exnyxäparilta.
Eihän niilllä asioilla ollut mitään tekemistä uuden suhteeni kanssa. En tiedä miksi noin toimivat. Kait heillällä syynsä siihen.
Nuo tapahtumat ovat nostaneet esille avioeroomme johtaneet tapahtumat ja olen saanut niin valtavia takaumia että on ollut tosi vaikea ymmärtää sitä itsekin.
Toivon että pääsen takaisin samaan mielentilaan mikä minulla jo oli ennen exnyxäparin sekaantumista elämääni.- Romppaisen Eetu
Täällä itketään ja haetaan neuvoja. Olist kuunnellut ukkoasi ja tämän tarpeita aikanaan. Älytön ajatus että ero tulee täytenä yllätyksenä. Kyllä se mies on kertonut ongelmista, se on eri asia kuuntleeko nainen. Jos mies on päätöksen tehnyt, niin sitten voi olla vaikea enää korjata tilannetta. Valitettavasti.
- tämmönen tapaus
Romppaisen Eetu kirjoitti:
Täällä itketään ja haetaan neuvoja. Olist kuunnellut ukkoasi ja tämän tarpeita aikanaan. Älytön ajatus että ero tulee täytenä yllätyksenä. Kyllä se mies on kertonut ongelmista, se on eri asia kuuntleeko nainen. Jos mies on päätöksen tehnyt, niin sitten voi olla vaikea enää korjata tilannetta. Valitettavasti.
vastasko eetu alottajalle?
- PampamPamelaa
Romppaisen Eetu kirjoitti:
Täällä itketään ja haetaan neuvoja. Olist kuunnellut ukkoasi ja tämän tarpeita aikanaan. Älytön ajatus että ero tulee täytenä yllätyksenä. Kyllä se mies on kertonut ongelmista, se on eri asia kuuntleeko nainen. Jos mies on päätöksen tehnyt, niin sitten voi olla vaikea enää korjata tilannetta. Valitettavasti.
Romppasen Eetu sä oot niin paras. Tuossa oli kaikki.
- Niin järjettömän pah
Romppaisen Eetu kirjoitti:
Täällä itketään ja haetaan neuvoja. Olist kuunnellut ukkoasi ja tämän tarpeita aikanaan. Älytön ajatus että ero tulee täytenä yllätyksenä. Kyllä se mies on kertonut ongelmista, se on eri asia kuuntleeko nainen. Jos mies on päätöksen tehnyt, niin sitten voi olla vaikea enää korjata tilannetta. Valitettavasti.
Eetu, olen aloittaja. Mistä sinä voit tietää, kuka meidän suhteessamme on kuunnellut ja kuka puhunut? Kyllä se ero voi tulla oikeasti täytenä yllätyksenä, jos ei toinen koskaaan mitään puhele, ei kerro, a syitä voi toki olla lukuisia muitakin. Ei se ole aina naisesta kiinnni, etteikö tämä kuuntelisi. Niinkin pitkä suhde kuinn meillä oli (yli 20v) mahtuu siihen jo niin paljon kaikenlaista, hyvää ja pahaa ja kaikkea siltä väliltä, ettei niitä asioita vain kuuntelemisella tai sen jättämisellä voi selittää.
Jos sinulla ei ole mitään annettavaa tähän mielestäni tähän asti ihan mielenkiiintoiseen ja asialliseen kirjoitteluun, niin voisit vaihtaa jollekin muulle palstalle. Ilkeilyä en tällä hetkellä kaipaa, edes sinulta, tuntemattomalta. - samaa 7 kk sitten
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Eetu, olen aloittaja. Mistä sinä voit tietää, kuka meidän suhteessamme on kuunnellut ja kuka puhunut? Kyllä se ero voi tulla oikeasti täytenä yllätyksenä, jos ei toinen koskaaan mitään puhele, ei kerro, a syitä voi toki olla lukuisia muitakin. Ei se ole aina naisesta kiinnni, etteikö tämä kuuntelisi. Niinkin pitkä suhde kuinn meillä oli (yli 20v) mahtuu siihen jo niin paljon kaikenlaista, hyvää ja pahaa ja kaikkea siltä väliltä, ettei niitä asioita vain kuuntelemisella tai sen jättämisellä voi selittää.
Jos sinulla ei ole mitään annettavaa tähän mielestäni tähän asti ihan mielenkiiintoiseen ja asialliseen kirjoitteluun, niin voisit vaihtaa jollekin muulle palstalle. Ilkeilyä en tällä hetkellä kaipaa, edes sinulta, tuntemattomalta.No tuota Eetun mielipiteestä on varmasti turhaa ottaa itseensä, katkeroituneelta mieheltä vaikuttaa. Liekö vaimo väsähtänyt valitukseen eikä ole häntä jaksanut enää kuunnella? Ja tuo "jos mies on päätöksen tehnyt..." - aikamoista machouhoilua... Niin monta kertaa vaihtavat miehet mieltänsä, varsinaisia tuuliviirejä, kuten teinitkin.
Ja totta on, että aina ei miehet saa sanottua mikä vaivaa. Johtunee siitä, etteivät itsekään tiedä, mikä aiheuttaa levottoman ja ahdistuneen olon. Eivätkä usko, kun heille kerrotaan sen johtuvan hormoniheitoista ja iästä. Luonne ja kasvatuskin vaikuttavat tuohon miesten kyvyttömyyteen puhua ja analysoida tunteitaan.
Eetu ilmeisesti haluaa, kuten monet muutkin katkeroituneet haahuilijat, kostaa huonon olonsa niille, joiden tietävät olevan siinä asemassa etteivät välttämättä jaksa puolustautua? Näinkö on Eetu? - puhukaa ihmiset
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Eetu, olen aloittaja. Mistä sinä voit tietää, kuka meidän suhteessamme on kuunnellut ja kuka puhunut? Kyllä se ero voi tulla oikeasti täytenä yllätyksenä, jos ei toinen koskaaan mitään puhele, ei kerro, a syitä voi toki olla lukuisia muitakin. Ei se ole aina naisesta kiinnni, etteikö tämä kuuntelisi. Niinkin pitkä suhde kuinn meillä oli (yli 20v) mahtuu siihen jo niin paljon kaikenlaista, hyvää ja pahaa ja kaikkea siltä väliltä, ettei niitä asioita vain kuuntelemisella tai sen jättämisellä voi selittää.
Jos sinulla ei ole mitään annettavaa tähän mielestäni tähän asti ihan mielenkiiintoiseen ja asialliseen kirjoitteluun, niin voisit vaihtaa jollekin muulle palstalle. Ilkeilyä en tällä hetkellä kaipaa, edes sinulta, tuntemattomalta.Eetusta en tiedä mutta jos mies ei puhu on minusta sekin merkki jostakin. Puhumattomuus ei ole normaalia avioliitossa. Ainakaan minä en sitä hyväksyisi.
- samaa 7kk sitten
puhukaa ihmiset kirjoitti:
Eetusta en tiedä mutta jos mies ei puhu on minusta sekin merkki jostakin. Puhumattomuus ei ole normaalia avioliitossa. Ainakaan minä en sitä hyväksyisi.
Puhumattomuus on usein merkki ihmisestä, joka ei osaa analysoida omia tunteitaan ja/tai pukea niitä sanoiksi. Se ei ole puolison vika. Vaikka kuinka yrittäisi saada toista aukeamaan ja keskustelemaan/puhumaan, ei se onnistu, jos toiselta jostain syystä puuttuu osaaminen. Aina puolisokaan ei pysty opettamaan toiselle sellaisia asioita, jotka olisi pitänyt oppia jo lapsena. Samoin elämä saattaa jumittaa ihmiset siihen tilaan, jossa he unohtavat aikaisemmin osaamansa taidon, esim puhumisen.
Minulla mies (nyt asumuserossa) sai joissain asioissa suunsa auki, nimenomaan sellaisissa missä syyt pystyi laittamaan muiden niskoille. Niiden ongelmien suhteen, mitkä hän oli itse aiheuttanut (liika työn haaliminen, onnistumisen pakko, oma käytös suhteessa muihin) hän ei vieläkään ole pystynyt katsomaan peiliin eikä kantamaan vastuutaan omasta huonosta olostaan. Jos aikuinen ihminen ajaa itsensä vapaaehtoisesti, läheisten varoituksista ja pyynnöistä huolimatta, henkisesti piippuun, ei sille pysty kukaan tekemään mitään. Ei, ennenkuin kys henkilö itse näkee omien päätöstensä vaikutuksen. Samoin asenneongelmat ei selkiä ennenkuin ne suostuu itse "päivittämään". Nämä kaikki vaativat läpi elämän kestävää itsearviointia ja halua kehittyä ihmisenä. Jos halua/kykyä tähän ei löydy, ei mitään ole tehtävissä. Joidenkin täytyy rämpiä henkisesti pohjamutia myöten, että he oppivat totuuksia itsestään. Sääli, että nämä kovan koulun läpikävijät usein kostavat tuon koulutuksen myös läheisilleen. Ja sääli, että he usein oppivat vasta kun on liian myöhäistä korjata jo tehdyt vauriot.
Minusta on outoa, että kerrot miten et hyväksyisi puhumattomuutta avioliitossasi? Luuletko tosiaan, että meiltä joku kysyi hyväksymistämme tähän? Miten ajattelit pakoittaa tulevaisuudessa kumppanisi puhumaan, jos hän ei siihen yksinkertaisesti kykene - taikka puhuu korkeintaan asioista, jotka eivät liity itse perusongelmaan?
Itse en suostu kantamaan syyllisyyttä siitä, miten mieheni reagoi omaan huonoon oloonsa. Tiedän olleeni hyvä, rakastava ja kannustava puoliso. Omat virheeni ja puutteeni minussakin on, muttei mitään sellaista, mitä en olisi itse antanut anteeksi vastaavassa tilanteessa. Ja toisin kuin kohta-ex-mieheni, minä tiedostan hyvin omat vajaavuuteni, jatkuvasti pystyn niistä PUHUMAAN ja ne myöntämään. Ja senpä tähden voinkin yrittää parantaa käytöstäni enemmän muita huomioonottavaksi. Tuon tiedostamisen takia olen onnellisempi, koska tunnen omat kykyni ja tiedän mihin minusta on.
Älkää tuomitko ja syyllistäkö täällä surussa eläviä, tädennäköisesti ongelmat ovat oikeasti olleet noiden haahuilija-ukkojen aivoituksissa, ei siinä elämässä mitä he ovat eläneet... - Syyssade
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Eetu, olen aloittaja. Mistä sinä voit tietää, kuka meidän suhteessamme on kuunnellut ja kuka puhunut? Kyllä se ero voi tulla oikeasti täytenä yllätyksenä, jos ei toinen koskaaan mitään puhele, ei kerro, a syitä voi toki olla lukuisia muitakin. Ei se ole aina naisesta kiinnni, etteikö tämä kuuntelisi. Niinkin pitkä suhde kuinn meillä oli (yli 20v) mahtuu siihen jo niin paljon kaikenlaista, hyvää ja pahaa ja kaikkea siltä väliltä, ettei niitä asioita vain kuuntelemisella tai sen jättämisellä voi selittää.
Jos sinulla ei ole mitään annettavaa tähän mielestäni tähän asti ihan mielenkiiintoiseen ja asialliseen kirjoitteluun, niin voisit vaihtaa jollekin muulle palstalle. Ilkeilyä en tällä hetkellä kaipaa, edes sinulta, tuntemattomalta.Samaa mieltä aloittajan kanssa. Oma ex oli niin munaton, että vaikka kuinka välillä ehdotin jotain parisuhdeleiriä tai muuta, hän vain totesi, ettemme me niitä tarvitse, koska meillä on kaikki hyvin. Työkiireitä syytteli. Sen verran oli munaton, tai ehkä juuri sen puutteessa (nyt siis asuu miehen kanssa ja pelkää yli kaiken, että asia paljastuu hänen työpaikallaan tai sukulaisilleen, vaikka pahaksi onneksi löytyy jo nimikin netistä tietyn homosivuston hallituksen jäsenistöstä), ettei ollut kanttia avioerosta ilmoittaa muuten kuin antamalla kirje käteen lähtiessäni reissuun lapsen kanssa: pilasi siis kauan odotetun matkan meiltä molemmilta ja sai aikaa viedä kaikki tärkeät asiapaperini ositusta varten. Roisto mikä roisto!
- Tuossa iässä
Mies yleensä tajuaa kuolevaisuutensa ja vauvakuume herää.
- jaksaa
Tuttua minullekin, muutimme viimein vuosi sitten erilleen.Kolme lasta,hieno talo ja minä luulin sen olevan ikuista...Mies sanoi,ei rakasta enää..taustalla yllättävä irtisanominen,väsymys.luuli, että asumme erillään ja mietitään, sillävälin vaati minua allekirjoittamaan lopullisen eropaperin.olin sen tietty valmis tekemäänkin.mutta nyt mies sanoo erottuamme,ettei se avioliitto merkitse mitään ja jutellaan..misst' fittanista pitäisi jutella...?sitä halusit,jaksan lapset ja harrastukset, sun ei tartte.pyysin vaan, että olisit isä lapsillesi..kertoi ettei hänelläkään ole ollut...joten vahinko kiertoon.Mullaa meni vuosi..nyt en ota tota itsekästä p..tä takaisin .rakastan lapsiani ja suojelen heitä tolta..
SÄ SELVIÄT.EI OLE NAISEN VIKA,JOS MIEHEN PÄÄSSÄ SUTTAA.Oikeesti, ole onnellinen kun pääsit eroon moisesta.Me ei tarvita ketään, joka ei RAKASTA.
JAKSA - Ilman siipiä
Tämä oli täsmälleen kuin oma tarinani ! Aivan samoin sain tietää ennen joulua että mies haluaa erota. Ja aivan samoin on "miettinyt" hiiren hiljaa sitä pari vuotta. Meillä on vaan se ero, että miehelläni oli kutkuttava etäsuhde joka ilmeisesti muuttui niin, että se meni yhteisten vuosien ja lasten yli. Täällä istun, murehdin ja istun särkyneiden toiveiden ja sydämeni kanssa. Tiedän varmasti miltä sinusta tuntuu. Yli kaksikymmentä vuotta yhdessä olimme. Voimia!
- hällä väliä...
yli 20v olin minäkin aviossa ja mies viittas kintaalla lopulta, ettei ole koskaan edes rakastanut..
- sory!!
Itse erosin pitkästä liitosta pari vuotta sitten ja voin sanoa vaan että sun pitää tehä se suru työ läpi, siihen ei paljon auta mikään muu kuin että yrität parhaas pitää ittes kiireenä ja pikku hiljaa alkaa panostaa ittees enemmän ja etsiä mikä sinä olet. Kyllä se alkaa tuntua paremmalta mutta ei ihan heti. Älä ole liian kova ittelles vaan ota aikaa ja jos on todella pahaa niin käy lekurissa ja hae uni lääkkeet ja vaikka rauhotus lääkkeet niin niillä pääset eteenpäin paremmin.
Mä aloin juoksee, ja pitkiä matkoja, siitä tuli hyvä olo ja alko kroppakin näyttää hyvältä.
Olen muuten aivan varma että hänellä on uusi nainen koska noin käyttäytyy. Olen nähnyt tän saman niin monta kertaa. Miehet käyttäytyy aika paljon näin kun on toinen, ne harvemmin lähtee noin tai haluaa lähteä ja haluaa eroa tosta vaan ilman että on toinen nainen jo kuviossa. Jos nyt ajattelet vähän tarkemmin niin oon ihan varma että tää ei tuu ihan yllätyksenä ny kumminkaan sulle eli ole rehellinen ittelles. Pahinta on se yhdessä asuminen vielä, parempi olis ottaa vähän väliä ja kattoo asiat sitten taas. Enemmän kun asutte vielä yhessä niin kiduttavampaa se on.- Niin järjettömän pah
Hei Sory,
olen se alkuperäinen kirjoittaja. Monet ystävänikin ovat tuosta toisesta naisesta melko varmoja. Itse en oikein tiedä, mitä uskoa, tosin tässä vaiheessa asia on täysin sama. Keskiviikkona mieheni lähetti käräjäoikeudelle avioerohakemuksen, jonka myös minä allekirjoitin. En tehnyt sitä lainkaan mielelläni, itkin, mutta kun mieheni saa sen eron joka tapauksessa, niin en näe sitten syytä siihen, että miksi minun kannattaisi vastaankaan räpiköidä. Miksi stten edes haluaisin koettaa pitää itselläni miehen, joka ei halua olla kanssani?
Kerro hyvä Sory (ja te muutkin tietenkin), että miksi mieheni ei edes tässä vaiheessa kerro minulle, jos hänellä t oinen nain on. Mitä hän tässä enää menettäisi? Vanha isoisänikin sanoi minulle, ettei se mies lähde nykyisestä liitostaan uuteen, petaamattoaan sänkyyn. Se on mielestäni hyvin sanottu ja osuvasti oivallettu.
Nyt on Äitienpäiväaamu (onnea teille kaikille äideille!) ja mieheni lähti jo kiiruusti pyöräilemään, siis ennen klo 8 tässä aamuna ja kertoi pyöräilevänsa 2-3 h lenkin. Menee toisen naisen luokse? Asutaan toisaalta edelleen tässä saman katon alla (olosuhteiden pakko), eli ei tällä mahdollisella naisellakaan ole sitten sellaista huushollia, johon voisi mieheni majoittaa. Olenkin miettinyt sitä, että mitäpä jos tämä mahdollinen toinen nainenkin on parisuhteessa asuen jonkun miehen kanssa ja siellä sama tilanne päällä? Eli silloinhan heillä ei olisikaan vielä yhteistä paikkaa, minne muuttaa. Voisiko tuo osaltaaan selittää myös kiirettä tähän avioeroon? Pahimmalta tuntuisi, jos tämä mahdollinen uusi nainen olisi raskaana ja sen vuoksi olisi syytä kiirehtiä, jotta pääsisivät naimisiin, ennenkuin lapsi syntyy.
Tuollaistakin olen tässä miettinyt itsekseni ja tuo tuntuisi todella pahalta. Todella pahalta sen vuoksi, koska vapaaehtoinen lapsettomuutemme on oikeasti meidän yhteinen päätöksemme. Siitä aina silloin tällöin keskustelimme, että vieläkö olemme samaaa mieltä ja aina kyllä olimme. Kun täytin 40v, lakkasin asiasta kyselemästä, koska ajattelin, että olen jo liian vanha ensisynnyttäjäksi/synnyttäjäksi joka tapauksessa. Mikäli näin olisi, että miehelläni olisi oikeasti raskaana oleva toinen nainen, olisi se minulle niin kova pettymys, ettei tosikaan. Silloin mieheni olisi valehdellut lapsentekohaaveistaan minulle koko suhteemme ajan.
Pyydän, aläkää pitäkö minua parannoidisena naisena vaan ymmärtäkää se, että joka ainoa hetki mietin syytä tähän tilanteeseen. Nyt tuosta "ilmoituksesta" on kulunut 2vkoa 2 pv ja yllätyksekseni olen vielä henkisesti hengissä. Paha olo iskee ylleni kuin hyökyaalto useita kertoja päivässä, pimeys uhkaa nielaista.
Eilen istuin yksinäni kahvilla Helsingin Forumissa ja mietin, ettei minulla ole mikään kiire kotiin, koska minua ei enää kukaan siellä odota. Se sattui kuin puukonpisto minuun, koska samalla tajusin, että niin asia on tästä eteenpäin aina niin. Kova tilanne tulee olemaaan se, kun oikeasti muutamme tästä erillemme (kunhan se toinen asunto järjestyy) mutta toisaalta se voi olla myös helpotus, kun en sitten enää näe mistäni joka päivä kuten nyt. Olen kuitenkin realisti, eli en tässä yhteisasumistilanteessa ajattele, että kyllä tämä tästä. Ero tästä tulee, se on ihan varma. Muuton eteen = pakkaamista ym. en ole lainkaan kyennyt tekemään, pääpaino on ollut se, että elän ja hengitän sekunnin/minuutin kerrallaan.
Kun olen täässä lukenut noita teidän kaikkien viestejänne, niin kiitos tosiaan niistä kaikista! On lohduttavaa, vaikkakin todella surullista, että meitä kohtalotovereita on niin paljon! Eniten tässä itse pelkään sitä, että jään kokonaan yksin eli ettei minulla tulevaisuudessakaan ole uutta ihmistä, jonka kainaloon käpertyä, olla siinä ihan liki ja joka kuiskaisi, että minä tykkään sinusta...ja sitten tuonnempana, että minä rakastan sinuua!
Nimimerkkini EI muuten tarkoita, että olen jäjettömän pa (siis persaukinen, vaikka kkyllä sitäkin olen=), se tarkoittaa paha olla, vaan kun ei mahtunut tuohhon minimerkkikenttään, niin se tuli tuolleeen hassusti näkyviin. Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei Sory,
olen se alkuperäinen kirjoittaja. Monet ystävänikin ovat tuosta toisesta naisesta melko varmoja. Itse en oikein tiedä, mitä uskoa, tosin tässä vaiheessa asia on täysin sama. Keskiviikkona mieheni lähetti käräjäoikeudelle avioerohakemuksen, jonka myös minä allekirjoitin. En tehnyt sitä lainkaan mielelläni, itkin, mutta kun mieheni saa sen eron joka tapauksessa, niin en näe sitten syytä siihen, että miksi minun kannattaisi vastaankaan räpiköidä. Miksi stten edes haluaisin koettaa pitää itselläni miehen, joka ei halua olla kanssani?
Kerro hyvä Sory (ja te muutkin tietenkin), että miksi mieheni ei edes tässä vaiheessa kerro minulle, jos hänellä t oinen nain on. Mitä hän tässä enää menettäisi? Vanha isoisänikin sanoi minulle, ettei se mies lähde nykyisestä liitostaan uuteen, petaamattoaan sänkyyn. Se on mielestäni hyvin sanottu ja osuvasti oivallettu.
Nyt on Äitienpäiväaamu (onnea teille kaikille äideille!) ja mieheni lähti jo kiiruusti pyöräilemään, siis ennen klo 8 tässä aamuna ja kertoi pyöräilevänsa 2-3 h lenkin. Menee toisen naisen luokse? Asutaan toisaalta edelleen tässä saman katon alla (olosuhteiden pakko), eli ei tällä mahdollisella naisellakaan ole sitten sellaista huushollia, johon voisi mieheni majoittaa. Olenkin miettinyt sitä, että mitäpä jos tämä mahdollinen toinen nainenkin on parisuhteessa asuen jonkun miehen kanssa ja siellä sama tilanne päällä? Eli silloinhan heillä ei olisikaan vielä yhteistä paikkaa, minne muuttaa. Voisiko tuo osaltaaan selittää myös kiirettä tähän avioeroon? Pahimmalta tuntuisi, jos tämä mahdollinen uusi nainen olisi raskaana ja sen vuoksi olisi syytä kiirehtiä, jotta pääsisivät naimisiin, ennenkuin lapsi syntyy.
Tuollaistakin olen tässä miettinyt itsekseni ja tuo tuntuisi todella pahalta. Todella pahalta sen vuoksi, koska vapaaehtoinen lapsettomuutemme on oikeasti meidän yhteinen päätöksemme. Siitä aina silloin tällöin keskustelimme, että vieläkö olemme samaaa mieltä ja aina kyllä olimme. Kun täytin 40v, lakkasin asiasta kyselemästä, koska ajattelin, että olen jo liian vanha ensisynnyttäjäksi/synnyttäjäksi joka tapauksessa. Mikäli näin olisi, että miehelläni olisi oikeasti raskaana oleva toinen nainen, olisi se minulle niin kova pettymys, ettei tosikaan. Silloin mieheni olisi valehdellut lapsentekohaaveistaan minulle koko suhteemme ajan.
Pyydän, aläkää pitäkö minua parannoidisena naisena vaan ymmärtäkää se, että joka ainoa hetki mietin syytä tähän tilanteeseen. Nyt tuosta "ilmoituksesta" on kulunut 2vkoa 2 pv ja yllätyksekseni olen vielä henkisesti hengissä. Paha olo iskee ylleni kuin hyökyaalto useita kertoja päivässä, pimeys uhkaa nielaista.
Eilen istuin yksinäni kahvilla Helsingin Forumissa ja mietin, ettei minulla ole mikään kiire kotiin, koska minua ei enää kukaan siellä odota. Se sattui kuin puukonpisto minuun, koska samalla tajusin, että niin asia on tästä eteenpäin aina niin. Kova tilanne tulee olemaaan se, kun oikeasti muutamme tästä erillemme (kunhan se toinen asunto järjestyy) mutta toisaalta se voi olla myös helpotus, kun en sitten enää näe mistäni joka päivä kuten nyt. Olen kuitenkin realisti, eli en tässä yhteisasumistilanteessa ajattele, että kyllä tämä tästä. Ero tästä tulee, se on ihan varma. Muuton eteen = pakkaamista ym. en ole lainkaan kyennyt tekemään, pääpaino on ollut se, että elän ja hengitän sekunnin/minuutin kerrallaan.
Kun olen täässä lukenut noita teidän kaikkien viestejänne, niin kiitos tosiaan niistä kaikista! On lohduttavaa, vaikkakin todella surullista, että meitä kohtalotovereita on niin paljon! Eniten tässä itse pelkään sitä, että jään kokonaan yksin eli ettei minulla tulevaisuudessakaan ole uutta ihmistä, jonka kainaloon käpertyä, olla siinä ihan liki ja joka kuiskaisi, että minä tykkään sinusta...ja sitten tuonnempana, että minä rakastan sinuua!
Nimimerkkini EI muuten tarkoita, että olen jäjettömän pa (siis persaukinen, vaikka kkyllä sitäkin olen=), se tarkoittaa paha olla, vaan kun ei mahtunut tuohhon minimerkkikenttään, niin se tuli tuolleeen hassusti näkyviin.Luin kirjoituksesi ja se kosketti todella! Voi, miten toisiamme voimmekaan loukata.
Ulkona, katsoessani kuinka kauniisti kevät aurinko taivaalla paistaa ja liput äitienpäivänä liehuvat, nousi väistämättä mieleen, miten tämäkin päivä kuitenkin voi monelle olla raskas.
Toivon koko sydämestäni, että rakkaus vielä mielesi täyttää ja voit kokea niitä asioita, joita tuossa kirjoituksessasi kerrot kaipaavasi ja tällähetkellä niiden puuttumista pelkäät.- kantava voima
mies.mina kirjoitti:
Luin kirjoituksesi ja se kosketti todella! Voi, miten toisiamme voimmekaan loukata.
Ulkona, katsoessani kuinka kauniisti kevät aurinko taivaalla paistaa ja liput äitienpäivänä liehuvat, nousi väistämättä mieleen, miten tämäkin päivä kuitenkin voi monelle olla raskas.
Toivon koko sydämestäni, että rakkaus vielä mielesi täyttää ja voit kokea niitä asioita, joita tuossa kirjoituksessasi kerrot kaipaavasi ja tällähetkellä niiden puuttumista pelkäät.Niin järjettömänpaha olo.
Toivon sinulle voimia. Itse tuon kokeneena ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu.
Minunkin mies toi joulukuunalusa paperit allekirjoitettavaksi. en voinut muuta kuin allekirjoittaa. Hän kielsi tomerasti pettäneensä. Hänellä ei ole ketään. EN saisi uskoa mitään sellaista. Syytti raha-asiotia eroon Väitti että tulee edullisemmaksi olla eronnut pari kuin avioliitossa. En voi tarkemmin tuota selittää että en paljastasi itseäni. Mutta nuo hänen valheet meni minuun täydestä.
Olin niin loukkaanutnut ja vihanen että en halunnut olla missään tekemisisä hänen kanssaan vaikka hän oli toivonut ystävyyttä. (Joulu vietettiin erillään.) Hän auttaisi minua talon kanssa kuten aikasemminkin. Hällä ei mitäänn tarkoitusta katkaista välejään minuun
TOisena JOulunpyhänä hän soitti ja kysyi että jos saa tulla käymään. Lupasin. HÄn tuli kukkien kanssa ja itkien rukoili anteeksi tekoaan. SAnoi käsittäneensä että teki elämänsä pahimman virheen.
Siitä sitten jatkettiin yhdessä avoparina, hän ei luopunut omasta asunnostaan.
HAlmikuussa ilmestyi eteeni nainen joka kertoi hällä olevan suhteen mieheni kanssa. ollut jo toista vuotta.
En tietnkään voi sanoa että sinun mies on yhtä petollinen kuin exäni mutta meitä samankokeneita on paljon. toivon sinulle voimia.
Älä jää yksin. Vaikka tuntuu ettäet jaksa olla yhteydessä kenkään kanssa niin yritä kuitenkin ystävät ovat kantava voima. - emmi*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei Sory,
olen se alkuperäinen kirjoittaja. Monet ystävänikin ovat tuosta toisesta naisesta melko varmoja. Itse en oikein tiedä, mitä uskoa, tosin tässä vaiheessa asia on täysin sama. Keskiviikkona mieheni lähetti käräjäoikeudelle avioerohakemuksen, jonka myös minä allekirjoitin. En tehnyt sitä lainkaan mielelläni, itkin, mutta kun mieheni saa sen eron joka tapauksessa, niin en näe sitten syytä siihen, että miksi minun kannattaisi vastaankaan räpiköidä. Miksi stten edes haluaisin koettaa pitää itselläni miehen, joka ei halua olla kanssani?
Kerro hyvä Sory (ja te muutkin tietenkin), että miksi mieheni ei edes tässä vaiheessa kerro minulle, jos hänellä t oinen nain on. Mitä hän tässä enää menettäisi? Vanha isoisänikin sanoi minulle, ettei se mies lähde nykyisestä liitostaan uuteen, petaamattoaan sänkyyn. Se on mielestäni hyvin sanottu ja osuvasti oivallettu.
Nyt on Äitienpäiväaamu (onnea teille kaikille äideille!) ja mieheni lähti jo kiiruusti pyöräilemään, siis ennen klo 8 tässä aamuna ja kertoi pyöräilevänsa 2-3 h lenkin. Menee toisen naisen luokse? Asutaan toisaalta edelleen tässä saman katon alla (olosuhteiden pakko), eli ei tällä mahdollisella naisellakaan ole sitten sellaista huushollia, johon voisi mieheni majoittaa. Olenkin miettinyt sitä, että mitäpä jos tämä mahdollinen toinen nainenkin on parisuhteessa asuen jonkun miehen kanssa ja siellä sama tilanne päällä? Eli silloinhan heillä ei olisikaan vielä yhteistä paikkaa, minne muuttaa. Voisiko tuo osaltaaan selittää myös kiirettä tähän avioeroon? Pahimmalta tuntuisi, jos tämä mahdollinen uusi nainen olisi raskaana ja sen vuoksi olisi syytä kiirehtiä, jotta pääsisivät naimisiin, ennenkuin lapsi syntyy.
Tuollaistakin olen tässä miettinyt itsekseni ja tuo tuntuisi todella pahalta. Todella pahalta sen vuoksi, koska vapaaehtoinen lapsettomuutemme on oikeasti meidän yhteinen päätöksemme. Siitä aina silloin tällöin keskustelimme, että vieläkö olemme samaaa mieltä ja aina kyllä olimme. Kun täytin 40v, lakkasin asiasta kyselemästä, koska ajattelin, että olen jo liian vanha ensisynnyttäjäksi/synnyttäjäksi joka tapauksessa. Mikäli näin olisi, että miehelläni olisi oikeasti raskaana oleva toinen nainen, olisi se minulle niin kova pettymys, ettei tosikaan. Silloin mieheni olisi valehdellut lapsentekohaaveistaan minulle koko suhteemme ajan.
Pyydän, aläkää pitäkö minua parannoidisena naisena vaan ymmärtäkää se, että joka ainoa hetki mietin syytä tähän tilanteeseen. Nyt tuosta "ilmoituksesta" on kulunut 2vkoa 2 pv ja yllätyksekseni olen vielä henkisesti hengissä. Paha olo iskee ylleni kuin hyökyaalto useita kertoja päivässä, pimeys uhkaa nielaista.
Eilen istuin yksinäni kahvilla Helsingin Forumissa ja mietin, ettei minulla ole mikään kiire kotiin, koska minua ei enää kukaan siellä odota. Se sattui kuin puukonpisto minuun, koska samalla tajusin, että niin asia on tästä eteenpäin aina niin. Kova tilanne tulee olemaaan se, kun oikeasti muutamme tästä erillemme (kunhan se toinen asunto järjestyy) mutta toisaalta se voi olla myös helpotus, kun en sitten enää näe mistäni joka päivä kuten nyt. Olen kuitenkin realisti, eli en tässä yhteisasumistilanteessa ajattele, että kyllä tämä tästä. Ero tästä tulee, se on ihan varma. Muuton eteen = pakkaamista ym. en ole lainkaan kyennyt tekemään, pääpaino on ollut se, että elän ja hengitän sekunnin/minuutin kerrallaan.
Kun olen täässä lukenut noita teidän kaikkien viestejänne, niin kiitos tosiaan niistä kaikista! On lohduttavaa, vaikkakin todella surullista, että meitä kohtalotovereita on niin paljon! Eniten tässä itse pelkään sitä, että jään kokonaan yksin eli ettei minulla tulevaisuudessakaan ole uutta ihmistä, jonka kainaloon käpertyä, olla siinä ihan liki ja joka kuiskaisi, että minä tykkään sinusta...ja sitten tuonnempana, että minä rakastan sinuua!
Nimimerkkini EI muuten tarkoita, että olen jäjettömän pa (siis persaukinen, vaikka kkyllä sitäkin olen=), se tarkoittaa paha olla, vaan kun ei mahtunut tuohhon minimerkkikenttään, niin se tuli tuolleeen hassusti näkyviin.Jos tai kun miehelläsi on toinen nainen, niin älä sitä turhaa mieti. Ei tuo toinen ole syy eroonne, vaan se, ettei mies halua jatkaa liitossa. Tilanteesi helpottaa varmasti, kun saat oman asunnon.
"Eniten tässä itse pelkään sitä, että jään kokonaan yksin eli ettei minulla tulevaisuudessakaan ole uutta ihmistä, jonka kainaloon käpertyä, olla siinä ihan liki ja joka kuiskaisi, että minä tykkään sinusta...ja sitten tuonnempana, että minä rakastan sinuua!"
Minua kiinnostaisi tietää, milloin viimeksi käperryit miehesi kainaloon. Milloin hän viimeksi kuiskasi sinulle "rakastan sinua". - Niin järjetttömän pa
emmi* kirjoitti:
Jos tai kun miehelläsi on toinen nainen, niin älä sitä turhaa mieti. Ei tuo toinen ole syy eroonne, vaan se, ettei mies halua jatkaa liitossa. Tilanteesi helpottaa varmasti, kun saat oman asunnon.
"Eniten tässä itse pelkään sitä, että jään kokonaan yksin eli ettei minulla tulevaisuudessakaan ole uutta ihmistä, jonka kainaloon käpertyä, olla siinä ihan liki ja joka kuiskaisi, että minä tykkään sinusta...ja sitten tuonnempana, että minä rakastan sinuua!"
Minua kiinnostaisi tietää, milloin viimeksi käperryit miehesi kainaloon. Milloin hän viimeksi kuiskasi sinulle "rakastan sinua".Se alkuperäinen tässä taas... Olen hakenut mieheni läheisyyttä ihan viime aikoihin asti. Lähelle meneminen, halaaminen, suukottelu. Usein nostan jalkani hänen reitensä päälle ja pyydän, että rapsutteletko jalkojjani. Hieron hänen selkäänsä. Eli sellaisia kaikkia pieniä juttuja, joista on tullut vain meidn kahdenkeskisiä juttuja ja ojoita ulkopuolinen ei välttämätttä ymmärrä. Herkästi kosketan hänen käsiään, sanon, kuinka kauniit ne ovat. ihastelen selkänsä ihoa, niin tasainen, kaunis. Rakastan hänen "ominaistuoksuaan" ja sanon sen hänelle. Eli tiedäthän, sellaisia pieniä tykkkäämisen ja rakastamisen tekoja. Mielestäni kehun miestäni paljon, en kehuakseni vaan tarkoittaakseni niitä asioita, joita sanon. Uskon kyllä, että mieheni on tietänyt olleensa rakastetttu.
Kysyit, että milloin hän kuiskasi minulle rakastavansa minua. Pysähdyin. Mietin tuota edelleenkin. En muista. En osaa vastata kysymykseesi. Usein kysyn, rakastatko minua ja vastaus on: Rakastan, rakastan. Toinen kommentti häneltä on esim. hyvää yötä, sä olet rakas. Mutta milloin mieheni on sanonut, omaehtoisesti, että minä rakastan sinua...Sitä en oikeasti muista. En ole ajatellut tuota asiaa noin "yksinkertaiselta" kantilta lainkaan. Havahduin ajattelemaan........ - Irtirevitty
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei Sory,
olen se alkuperäinen kirjoittaja. Monet ystävänikin ovat tuosta toisesta naisesta melko varmoja. Itse en oikein tiedä, mitä uskoa, tosin tässä vaiheessa asia on täysin sama. Keskiviikkona mieheni lähetti käräjäoikeudelle avioerohakemuksen, jonka myös minä allekirjoitin. En tehnyt sitä lainkaan mielelläni, itkin, mutta kun mieheni saa sen eron joka tapauksessa, niin en näe sitten syytä siihen, että miksi minun kannattaisi vastaankaan räpiköidä. Miksi stten edes haluaisin koettaa pitää itselläni miehen, joka ei halua olla kanssani?
Kerro hyvä Sory (ja te muutkin tietenkin), että miksi mieheni ei edes tässä vaiheessa kerro minulle, jos hänellä t oinen nain on. Mitä hän tässä enää menettäisi? Vanha isoisänikin sanoi minulle, ettei se mies lähde nykyisestä liitostaan uuteen, petaamattoaan sänkyyn. Se on mielestäni hyvin sanottu ja osuvasti oivallettu.
Nyt on Äitienpäiväaamu (onnea teille kaikille äideille!) ja mieheni lähti jo kiiruusti pyöräilemään, siis ennen klo 8 tässä aamuna ja kertoi pyöräilevänsa 2-3 h lenkin. Menee toisen naisen luokse? Asutaan toisaalta edelleen tässä saman katon alla (olosuhteiden pakko), eli ei tällä mahdollisella naisellakaan ole sitten sellaista huushollia, johon voisi mieheni majoittaa. Olenkin miettinyt sitä, että mitäpä jos tämä mahdollinen toinen nainenkin on parisuhteessa asuen jonkun miehen kanssa ja siellä sama tilanne päällä? Eli silloinhan heillä ei olisikaan vielä yhteistä paikkaa, minne muuttaa. Voisiko tuo osaltaaan selittää myös kiirettä tähän avioeroon? Pahimmalta tuntuisi, jos tämä mahdollinen uusi nainen olisi raskaana ja sen vuoksi olisi syytä kiirehtiä, jotta pääsisivät naimisiin, ennenkuin lapsi syntyy.
Tuollaistakin olen tässä miettinyt itsekseni ja tuo tuntuisi todella pahalta. Todella pahalta sen vuoksi, koska vapaaehtoinen lapsettomuutemme on oikeasti meidän yhteinen päätöksemme. Siitä aina silloin tällöin keskustelimme, että vieläkö olemme samaaa mieltä ja aina kyllä olimme. Kun täytin 40v, lakkasin asiasta kyselemästä, koska ajattelin, että olen jo liian vanha ensisynnyttäjäksi/synnyttäjäksi joka tapauksessa. Mikäli näin olisi, että miehelläni olisi oikeasti raskaana oleva toinen nainen, olisi se minulle niin kova pettymys, ettei tosikaan. Silloin mieheni olisi valehdellut lapsentekohaaveistaan minulle koko suhteemme ajan.
Pyydän, aläkää pitäkö minua parannoidisena naisena vaan ymmärtäkää se, että joka ainoa hetki mietin syytä tähän tilanteeseen. Nyt tuosta "ilmoituksesta" on kulunut 2vkoa 2 pv ja yllätyksekseni olen vielä henkisesti hengissä. Paha olo iskee ylleni kuin hyökyaalto useita kertoja päivässä, pimeys uhkaa nielaista.
Eilen istuin yksinäni kahvilla Helsingin Forumissa ja mietin, ettei minulla ole mikään kiire kotiin, koska minua ei enää kukaan siellä odota. Se sattui kuin puukonpisto minuun, koska samalla tajusin, että niin asia on tästä eteenpäin aina niin. Kova tilanne tulee olemaaan se, kun oikeasti muutamme tästä erillemme (kunhan se toinen asunto järjestyy) mutta toisaalta se voi olla myös helpotus, kun en sitten enää näe mistäni joka päivä kuten nyt. Olen kuitenkin realisti, eli en tässä yhteisasumistilanteessa ajattele, että kyllä tämä tästä. Ero tästä tulee, se on ihan varma. Muuton eteen = pakkaamista ym. en ole lainkaan kyennyt tekemään, pääpaino on ollut se, että elän ja hengitän sekunnin/minuutin kerrallaan.
Kun olen täässä lukenut noita teidän kaikkien viestejänne, niin kiitos tosiaan niistä kaikista! On lohduttavaa, vaikkakin todella surullista, että meitä kohtalotovereita on niin paljon! Eniten tässä itse pelkään sitä, että jään kokonaan yksin eli ettei minulla tulevaisuudessakaan ole uutta ihmistä, jonka kainaloon käpertyä, olla siinä ihan liki ja joka kuiskaisi, että minä tykkään sinusta...ja sitten tuonnempana, että minä rakastan sinuua!
Nimimerkkini EI muuten tarkoita, että olen jäjettömän pa (siis persaukinen, vaikka kkyllä sitäkin olen=), se tarkoittaa paha olla, vaan kun ei mahtunut tuohhon minimerkkikenttään, niin se tuli tuolleeen hassusti näkyviin.Tässä vielä yksi vuosi ja 5 kk sitten yllätetty. 26 v. yhteistä taivalta takana ja mies tuli kotiin, ilmoitti hakevansa avioeroa ja muuttavansa pois. Ei vastannut kysymykseen toisesta naisesta, jota oli ystävänä auttanut ja kärynnyt minulle. Itkin, laihduin, roikuin kiinni, mutta lopulta irrotin. Tapasin uuden miehen; mukava, puhui, kertoi kuinka ihana olen jne. Tässä välissä kuulin huhun, että epäilty nainen (34v) on raskaana. Kysyin mieheltä (52v) asiaa, hän vaan sanoi älä usko huhuja, ei syytä hermostua. Kolme päivää ennen lapsen syntymää ilmoitti tyttärellemme, että hänestä tulee sisko. Järkytys kaikille. Sen koommin en ole exäni kanssa tekemisissä ollut.
Suhde uuden miehen kanssa jatkui. Välillä ajatus mielessä, ettei tämä ole ihan sitä mitä haluan suhteelta. En kuitenkaan uskaltanut lopettaa, koska pelkäsin yksinjäämistä ja yksin oloa. Oli tunne että koko maailma on minut hylännyt, jos nyt lopetan suhteen.
4 viikkoa sitten mies itse ehdotti olemista omillamme. Hiukan koski, mutta hyvä näin. Uskallan nyt olla yksin. Tämä oli laastarisuhde minulle, sain exän pois ajatuksistani. Ikävä on iskenyt myös tätä uutta miesta kohtaan, mutta olen miettinyt, että niin paljon oli asioita, jotka olisin halunnut muuttaa. Enhän voi muuttaa toista, minun on kohdattava ihminen, jota ei tarvitse muuttaa vaan kaikki sujuu jouhevasti.
Sanonpa vaan, että vaikeaa tulee aika sinulla olemaan. Yksinäisyys, hyljätty ym. tunteet velloo. Mutta aika kuluu ja uudet tuulet alkavat pikkuhiljaa puhaltamaan. yritä olla miettimättä teidän yhteistä aikaa ja jos uusi suhde tulee eteen, tartu siihen vaikkapa vain laastarina, jos vain pystyt, koska se vie ajatukset muualle. - joku123
Niin järjetttömän pa kirjoitti:
Se alkuperäinen tässä taas... Olen hakenut mieheni läheisyyttä ihan viime aikoihin asti. Lähelle meneminen, halaaminen, suukottelu. Usein nostan jalkani hänen reitensä päälle ja pyydän, että rapsutteletko jalkojjani. Hieron hänen selkäänsä. Eli sellaisia kaikkia pieniä juttuja, joista on tullut vain meidn kahdenkeskisiä juttuja ja ojoita ulkopuolinen ei välttämätttä ymmärrä. Herkästi kosketan hänen käsiään, sanon, kuinka kauniit ne ovat. ihastelen selkänsä ihoa, niin tasainen, kaunis. Rakastan hänen "ominaistuoksuaan" ja sanon sen hänelle. Eli tiedäthän, sellaisia pieniä tykkkäämisen ja rakastamisen tekoja. Mielestäni kehun miestäni paljon, en kehuakseni vaan tarkoittaakseni niitä asioita, joita sanon. Uskon kyllä, että mieheni on tietänyt olleensa rakastetttu.
Kysyit, että milloin hän kuiskasi minulle rakastavansa minua. Pysähdyin. Mietin tuota edelleenkin. En muista. En osaa vastata kysymykseesi. Usein kysyn, rakastatko minua ja vastaus on: Rakastan, rakastan. Toinen kommentti häneltä on esim. hyvää yötä, sä olet rakas. Mutta milloin mieheni on sanonut, omaehtoisesti, että minä rakastan sinua...Sitä en oikeasti muista. En ole ajatellut tuota asiaa noin "yksinkertaiselta" kantilta lainkaan. Havahduin ajattelemaan........". Havahduin ajattelemaan........ " Mitä ajattelet nyt, "Niin järjettömän pah"..?
- ------------
joku123 kirjoitti:
". Havahduin ajattelemaan........ " Mitä ajattelet nyt, "Niin järjettömän pah"..?
"Havahduin ajattelemaan........ " Minua myös kiinnostaisi tietää mitä ajattelet nyt "Niin järjettömän pah.."?
Haluaisin myös kuulla, koska miehesi on viimeksi tullut oma-aloitteisesti lähellesi, halannut ja suukotellut, hieronut selkääsi? Onko hän viime päiviin asti ihaillut tai kehunut sinua, silmiäsi, käsiäsi yms tai tekojasi?
- kieroja miehiä
Voimia aloittajalle.
Olen törmännyt aika kataliin miehiin etsiessäni netistä seuraa sinkkunaisena. Viime syksynä juttelin jo yli 50v. miehen kanssa, joka on pitänyt profiilia eronneen statuksella, vaikka on naimisissa. Mies kertoi olevansa tyytymätön avioliittoonsa ja haluavansa erota jossain vaiheessa. Eli miten tämän miehen tapauksessa varmaan käy: Hän etsii vaimoltaan salaa seuraa esim. netin treffipalstoilla. Sitten kun löytyy sopiva nainen, hän ilmoittaa vaimolleen haluavansa erota. Tämäkin mies vaikuttaa hyvin laskelmoivalta, suorastaan kierolta, epäempaattiselta. Ei siinä varmaan paljon vaimon tuntemukset paina, kun mies haluaa lähteä. Tämäkin mies on rauhallisuuden perikuva, ei heti arvaisi, mitä puuhailee. Olen miettinyt useaan otteeseen, että vihjaisisin miehen vaimolle, mitä mies puuhailee, mutta ehkä asia ei minulle kuulu. Toisaalta voisi olla vaimolle parempi tietää jo nyt kuin sitten, kun mies jo pakkaa laukkujaan. Niin selvennykseksi vielä, en ole itse missään tekemisissä tuon miehen kanssa, enkä missään tapauksessa halua tutustua häneen sen kummemmin.- 10
Ilmoita vaimolle, hänen kuuluu tietää. Minä ainakin haluaisin tietää.
- kieroja miehiä
10 kirjoitti:
Ilmoita vaimolle, hänen kuuluu tietää. Minä ainakin haluaisin tietää.
Se olisi varmaan viisasta. Mietin asiaa.
- kannatan
kieroja miehiä kirjoitti:
Se olisi varmaan viisasta. Mietin asiaa.
Jep. Voit tehdä sen nimettömästi tms. Kunhan mies jää nalkkiin niin että joutuu kohtaamaan vaimonsa asiassa.
Elämässä täytyy vain mennä eteenpäin. Toivot vain toisillenne hyvää jatkoa elämäänne.
- emmi*
Kuten laulussakin sanotaan "kaikkeen tottuu". Niin myös sinä totut muutokseen, jonain päivänä. Et varmasti kuitenkaan kovin nopeasti. Hyvä, että olet jo kääntynyt ammattiauttajan puoleen. Mielestäni sinun kannattaisi keksiä itsellesi jotain toimintaa, osallistu vaikkapa vapaaehtoistyöhön. Pääsit ajattelemaan muita asioita ainakin vähäksi aikaa. Yritä pitää itsesi aktiivisena, älä jää kotiin suremaan.
- hertta
Löysin tämän ketjun pari päivää sitten.
Nyt on kulunut viikko siitä kun mieheni ilmoitti kirjeellä, ettei rakasta minua enää ja on ollut jo usean vuoden tyytymätön suhteeseemme. Hänellä on asuntoasiat vireillä ja laskelmat taloudellisesta pärjäämisestä tehtynä.
Takana 20 yhteistä vuotta, kaksi lasta ja koira. Lapset 17 ja 14v. Lapsille emme ole kertoneet, koska esikoisella koeviikko vielä edessä. Olen itkujani selittänyt aikuisten riidoilla ja kertonut, että selvitellään isin kanssa asioita.
Mieheni on ollut se, joka hoitaa kaikki lasku/vakuutus/yms asiat. Auton huollot, katsastukset jne... Pelkään tulevaisuutta kouristuksenomaisesti. Tunnen valtavaa turvattomuutta ja yksinäisyyttä. Olemme olleet nuoria kun tutustuimme, hän on elämäni tärkein ihminen. Olen kasvanut hänen rinnallaan, tullut äidiksi ja naiseksi. Hän on ollut peruskallioni. Luotettava ja tyyni.
Jään kahden lapsen ja koiran kanssa yksin. Tunnen tukehtuvani tähän paniikkiin. Minulla on minipieni suku. Olen ainoa lapsi ja minulla on vain äitini, lasten mummi. Sen lisäksi minulla on kolme rakasta ystävää, joista kaksi itsekin eronneita... Mutta tukiverkostoni on siinä. Lapset ovat suurin voimavarani ja koira onneksi pakottaa ulkoilemaan.
Eilen yritin keskustella mieheni kanssa ja toivoin, että kävisimme parisuhdeterapiassa edes muutaman istunnon. Itkin ja rukoilin meille mahdollisuutta löytää toisemme. Mieheni mielestä olemme etääntyneet toisistamme; ja tottahan se onkin. Läheisyyttä ja kahdenkeskeistä aikaa ei ole ollut. Olemme muuttuneet hiljalleen ystäviksi, kämppiksiksi. Erona se, että minä rakastan ja haluaisin yrittää, hän ei.
Itken kuumia, polttavia kyyneleitä myös lasten takia. Lapset menettävät isän, joka on mukana heidän arjessaan. Mieheni menettää arjen lastensa kanssa. Hauskat sutkautukset, pohdiskelevat keskustelut ja yhdessäolemisen. On niin kovin vaikea löytää tästä mitään hyvää... Pelkään yksinäisiä iltoja. Kenen kanssa jaan päivän tapahtumia? Kenelle soitan kun jotain erityistä on tapahtunut? Kuka halaa mua iltaisin ennen unta?
Miten tästä voi selvitä? Miksi elämä on näin julma?
Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville ja kiitos teille, jotka jaksatte kirjoittaa kauniita ja kannustavia sanoja. Tekstini on sekava, kuvaa täysin sieluni tilaa. Suru on kaikkialla.- Niin järjettömän pah
Huomenta Hertta, olen tämän ketjun aloittaja. Olen todella, sydämestäni pahoillani sinunkin puolestasi. Minun mieheni ilmoitti minulle saman asian, haluavansa eron, tosin suu-sanallisesti kasvokkain n. 2.5 viikkoa sitten. Sillä hetkellä tuntui, että tukehdun, kuolen, en osaa, en pysty elämään yksin. Tuolloin kyksenin ajattelemaan elämää vain sekunti, minuutti kerrallaan. Nyt huomaan, että tuosta elämäni pysäyttäneestä hetkestä on aikaa 2,5 viikkoa.
Olen käynyt ammattiauttajalla (psykiatrilla psykiatriseella sairaanhoitajalla) muutamia kertoja. Minulla on uni-ja rauhoittavia lääkkeitä. Eivät no lääkkeet ole siinä määrin auttaneet kuin toivoisin, mutta etenkin tuo rauhoittava auttaa siihen, jos seinät meinaavat oikeasti kaatua päälleni ja ahdistus on kova. Uneni, nukkumiseni on ollut sitä sun tätä ja sairauslomalla olen nyt kolmatta viikkoa. Ruoka ei maistu, väkisin syön. Arkiaskareiden teko, (astioiden pesu, roskien vieminen, ruokkakaupassa käyminen) ovat liki ylivoimaisia tehtäviä, mutta hiljalleen selviän niistäkin.
Aamut eli se heräämisen hetki siinä ovat minulle tosi pahoja. Sekunnin ajan olen ihan kuin ennenkin ja sitten totuus taas tunkeutuu tajuntaani ja menen aivann sekaisin. Koen saavani jonkinlaisen paniikkireaktion (sydän hakkaa, en tiedä miten päin olla, tunnen kuin pakahtuisin pahaan olooni, oksettaa, maha on sekaisin jne.). Jollain lailla olemme samassa tilanteessa sikäli, että me haluaisimme jatkaa liittojamme, miehemme eivät ja että he kokevat että rakkaus on lopunut. Olen kysynyt mieheltäni, että mitä hänen mielestään se rakkaus sitten oikein on?
Minun mielestäni aikuinen rakkaus, pitkän suhteen mukanaan tuoma rakkaus, on läheisyyttä, kiintymystä, toisen arvostamista ja kunnioitusta, sitä että se toinen on kuin vanha rukkanen. Ei niin kaunis välttämättä enää, kulahtanutkin. Sauma ratkennnut sieltä, ja reikä tuollakin. Mutta kun sen laittaa käteen, niin se sopii niin mukavasti siihen omaan käteen, juuri kuin olisi siihen vartavasten tehty. Siinä se lämmittää ja kulkee mukavasti mukana eikä sitä kumminkaan vaihtaisi hienoonkaan pariin uusia rukkasia, koska aikansahan se ottaaa ennenkuin ne uudet edes mukavilta tuntuvat. Tuota on minun mielestäsni todellinen, aikuinen rakkaus.
Miehelläni ja minulla on yhteistä taivalta jkv yli 20 vuotta, naimisissa 20 vuotta. Jotenkin tuntuu niin järjettömän pahalta, että tässäkö tämä nyt sitten oli? Elettyä, yhteistä elämää niin kauan aikaa. Seon jo ihmisikä, jos niin haluaa ajatella.
Sattuu. Pelottaa. Suututtaa. Yksinäiset ilat pelottavat minuakin ja se, ettei kukaan pidä minua enäää maailman tärkeimpänä ihmisenä, lapsiahan minulla ei ole. Vihata en osaa vielä miestäni, katkera olen hiukan. Eniten ihmettelen hänen asennettaan, kun hän on aivan kjuin mitään ei olisi tapahtunut jja jatkaa omaa toimintaansa ja elämistään aivan kuin ennenkin. Se tuntuu siltä, ettei pitkään aikaan ole minusta välittänyt.
Mutta sinä, kohtalotoverini. En tiedä, misspäin Suomea asut ja millaiset ovat sinun mahdollisuutesi saada ammattiapua itsellesi? Vaikka sinulla olisi yksikin ystävä, niiin hae silti myös ammattiapua. Ysstävä saattaa olla liian lähellä tilannettasi ja asettuu herkästi sinun puolellesi tässä asiassasi. Ulkopuolinen ihminen osaa olla objektiivisempi ja tarkastella tilannettasi kokonaisuutena ja ehkä osaa antaa sinulle hyviä oivalluksen hetkiä, kuten minä olen onneksi saanut. Ota vastaan lääkitystä, jos sinulle sitä tarjotaan. Et sinä siihen koukkuun jää, käytät kun on aivan pakko. Puhu. Minä olen soittanut muutamaan kertaan pitkiåä puheluita Suommen Mielenterveysseuran puheimeen ja kohdannut siellä aina kuuntelevan ihmisen, joka on ollut läsnä siinä ja nyt. Numeron löydät heidän nettisivuiltaaan. Puhu kaikki paha mieli itsestäsi ulos, itse. älä häpeä näyttää heikkouttasi. Koeta ajatella asioita pieninä palasina, älä edes koeta saada koko elämääsi kasaan yhdessä hetkessä. Ole armollinen itsellesi ja anna itsellesi aikaa. En tiedä suhdettasi kirkkoon, mutta myös kirkosta voit saada itsellesi apua.
Elämäsi, minunkin elämäni tulee muuttumaaan erittäin paljon mutta nyt mielestäni kannattaa panostaa itseensä niin paljon kuinikinä pystyy. Se on sijoittamista tulevaisuuteen. Emmehän me halua olla kanssasi katkeria naisia ja vielä läpikäydä erojamme viiden vuoden kuluttua? Minä en enä tule naimisiin menemään enkä yhteiseen kotiin kenenkäämn kanssa muuttamaaan. Olen yhden kerran seissyt alttarilla Jumalan edessä ja luvannut rakastaa puolisoani niin hyvinä kuin huonoina hetkinä aina kuolemaan asti. Minä olisin pitänyt lupaukseni, puolisoni ei pitänyt. Se koskee ja kovasti. Toista kertaa en noita lupauksia tee. Koska joudun nyt "hajottamaan" kotini ja muuttamaan itsekseni, en enää koskaan yhteistä kotia kenenkään kansssa halua. En uskalla enää luottaa toiseen ihmiseen, en kestäisi enää toista tälläistä jättämistä. En ikinä, se rikkoisi minut lopullisesti!
Jaksamista sinnulle Hertta hyvä ja myös lapsillesi!
terv. Kohtalotoverisi - eroava
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Huomenta Hertta, olen tämän ketjun aloittaja. Olen todella, sydämestäni pahoillani sinunkin puolestasi. Minun mieheni ilmoitti minulle saman asian, haluavansa eron, tosin suu-sanallisesti kasvokkain n. 2.5 viikkoa sitten. Sillä hetkellä tuntui, että tukehdun, kuolen, en osaa, en pysty elämään yksin. Tuolloin kyksenin ajattelemaan elämää vain sekunti, minuutti kerrallaan. Nyt huomaan, että tuosta elämäni pysäyttäneestä hetkestä on aikaa 2,5 viikkoa.
Olen käynyt ammattiauttajalla (psykiatrilla psykiatriseella sairaanhoitajalla) muutamia kertoja. Minulla on uni-ja rauhoittavia lääkkeitä. Eivät no lääkkeet ole siinä määrin auttaneet kuin toivoisin, mutta etenkin tuo rauhoittava auttaa siihen, jos seinät meinaavat oikeasti kaatua päälleni ja ahdistus on kova. Uneni, nukkumiseni on ollut sitä sun tätä ja sairauslomalla olen nyt kolmatta viikkoa. Ruoka ei maistu, väkisin syön. Arkiaskareiden teko, (astioiden pesu, roskien vieminen, ruokkakaupassa käyminen) ovat liki ylivoimaisia tehtäviä, mutta hiljalleen selviän niistäkin.
Aamut eli se heräämisen hetki siinä ovat minulle tosi pahoja. Sekunnin ajan olen ihan kuin ennenkin ja sitten totuus taas tunkeutuu tajuntaani ja menen aivann sekaisin. Koen saavani jonkinlaisen paniikkireaktion (sydän hakkaa, en tiedä miten päin olla, tunnen kuin pakahtuisin pahaan olooni, oksettaa, maha on sekaisin jne.). Jollain lailla olemme samassa tilanteessa sikäli, että me haluaisimme jatkaa liittojamme, miehemme eivät ja että he kokevat että rakkaus on lopunut. Olen kysynyt mieheltäni, että mitä hänen mielestään se rakkaus sitten oikein on?
Minun mielestäni aikuinen rakkaus, pitkän suhteen mukanaan tuoma rakkaus, on läheisyyttä, kiintymystä, toisen arvostamista ja kunnioitusta, sitä että se toinen on kuin vanha rukkanen. Ei niin kaunis välttämättä enää, kulahtanutkin. Sauma ratkennnut sieltä, ja reikä tuollakin. Mutta kun sen laittaa käteen, niin se sopii niin mukavasti siihen omaan käteen, juuri kuin olisi siihen vartavasten tehty. Siinä se lämmittää ja kulkee mukavasti mukana eikä sitä kumminkaan vaihtaisi hienoonkaan pariin uusia rukkasia, koska aikansahan se ottaaa ennenkuin ne uudet edes mukavilta tuntuvat. Tuota on minun mielestäsni todellinen, aikuinen rakkaus.
Miehelläni ja minulla on yhteistä taivalta jkv yli 20 vuotta, naimisissa 20 vuotta. Jotenkin tuntuu niin järjettömän pahalta, että tässäkö tämä nyt sitten oli? Elettyä, yhteistä elämää niin kauan aikaa. Seon jo ihmisikä, jos niin haluaa ajatella.
Sattuu. Pelottaa. Suututtaa. Yksinäiset ilat pelottavat minuakin ja se, ettei kukaan pidä minua enäää maailman tärkeimpänä ihmisenä, lapsiahan minulla ei ole. Vihata en osaa vielä miestäni, katkera olen hiukan. Eniten ihmettelen hänen asennettaan, kun hän on aivan kjuin mitään ei olisi tapahtunut jja jatkaa omaa toimintaansa ja elämistään aivan kuin ennenkin. Se tuntuu siltä, ettei pitkään aikaan ole minusta välittänyt.
Mutta sinä, kohtalotoverini. En tiedä, misspäin Suomea asut ja millaiset ovat sinun mahdollisuutesi saada ammattiapua itsellesi? Vaikka sinulla olisi yksikin ystävä, niiin hae silti myös ammattiapua. Ysstävä saattaa olla liian lähellä tilannettasi ja asettuu herkästi sinun puolellesi tässä asiassasi. Ulkopuolinen ihminen osaa olla objektiivisempi ja tarkastella tilannettasi kokonaisuutena ja ehkä osaa antaa sinulle hyviä oivalluksen hetkiä, kuten minä olen onneksi saanut. Ota vastaan lääkitystä, jos sinulle sitä tarjotaan. Et sinä siihen koukkuun jää, käytät kun on aivan pakko. Puhu. Minä olen soittanut muutamaan kertaan pitkiåä puheluita Suommen Mielenterveysseuran puheimeen ja kohdannut siellä aina kuuntelevan ihmisen, joka on ollut läsnä siinä ja nyt. Numeron löydät heidän nettisivuiltaaan. Puhu kaikki paha mieli itsestäsi ulos, itse. älä häpeä näyttää heikkouttasi. Koeta ajatella asioita pieninä palasina, älä edes koeta saada koko elämääsi kasaan yhdessä hetkessä. Ole armollinen itsellesi ja anna itsellesi aikaa. En tiedä suhdettasi kirkkoon, mutta myös kirkosta voit saada itsellesi apua.
Elämäsi, minunkin elämäni tulee muuttumaaan erittäin paljon mutta nyt mielestäni kannattaa panostaa itseensä niin paljon kuinikinä pystyy. Se on sijoittamista tulevaisuuteen. Emmehän me halua olla kanssasi katkeria naisia ja vielä läpikäydä erojamme viiden vuoden kuluttua? Minä en enä tule naimisiin menemään enkä yhteiseen kotiin kenenkäämn kanssa muuttamaaan. Olen yhden kerran seissyt alttarilla Jumalan edessä ja luvannut rakastaa puolisoani niin hyvinä kuin huonoina hetkinä aina kuolemaan asti. Minä olisin pitänyt lupaukseni, puolisoni ei pitänyt. Se koskee ja kovasti. Toista kertaa en noita lupauksia tee. Koska joudun nyt "hajottamaan" kotini ja muuttamaan itsekseni, en enää koskaan yhteistä kotia kenenkään kansssa halua. En uskalla enää luottaa toiseen ihmiseen, en kestäisi enää toista tälläistä jättämistä. En ikinä, se rikkoisi minut lopullisesti!
Jaksamista sinnulle Hertta hyvä ja myös lapsillesi!
terv. Kohtalotoverisiniin samat ajatukset. Juuri noi aamut pahimpia, herään ja tuska pamahtaa saman tien tietoisuuteen. Unet ja syömiset sekaisin. Olen sairaslomalla, lääkitys myös mukana, en jaksa muuten.
Olis kiva jakaa ajatuksia ihan privaaatistikin.
Jaksamista meille kaikille!!!!! - Tuskainen olo
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Huomenta Hertta, olen tämän ketjun aloittaja. Olen todella, sydämestäni pahoillani sinunkin puolestasi. Minun mieheni ilmoitti minulle saman asian, haluavansa eron, tosin suu-sanallisesti kasvokkain n. 2.5 viikkoa sitten. Sillä hetkellä tuntui, että tukehdun, kuolen, en osaa, en pysty elämään yksin. Tuolloin kyksenin ajattelemaan elämää vain sekunti, minuutti kerrallaan. Nyt huomaan, että tuosta elämäni pysäyttäneestä hetkestä on aikaa 2,5 viikkoa.
Olen käynyt ammattiauttajalla (psykiatrilla psykiatriseella sairaanhoitajalla) muutamia kertoja. Minulla on uni-ja rauhoittavia lääkkeitä. Eivät no lääkkeet ole siinä määrin auttaneet kuin toivoisin, mutta etenkin tuo rauhoittava auttaa siihen, jos seinät meinaavat oikeasti kaatua päälleni ja ahdistus on kova. Uneni, nukkumiseni on ollut sitä sun tätä ja sairauslomalla olen nyt kolmatta viikkoa. Ruoka ei maistu, väkisin syön. Arkiaskareiden teko, (astioiden pesu, roskien vieminen, ruokkakaupassa käyminen) ovat liki ylivoimaisia tehtäviä, mutta hiljalleen selviän niistäkin.
Aamut eli se heräämisen hetki siinä ovat minulle tosi pahoja. Sekunnin ajan olen ihan kuin ennenkin ja sitten totuus taas tunkeutuu tajuntaani ja menen aivann sekaisin. Koen saavani jonkinlaisen paniikkireaktion (sydän hakkaa, en tiedä miten päin olla, tunnen kuin pakahtuisin pahaan olooni, oksettaa, maha on sekaisin jne.). Jollain lailla olemme samassa tilanteessa sikäli, että me haluaisimme jatkaa liittojamme, miehemme eivät ja että he kokevat että rakkaus on lopunut. Olen kysynyt mieheltäni, että mitä hänen mielestään se rakkaus sitten oikein on?
Minun mielestäni aikuinen rakkaus, pitkän suhteen mukanaan tuoma rakkaus, on läheisyyttä, kiintymystä, toisen arvostamista ja kunnioitusta, sitä että se toinen on kuin vanha rukkanen. Ei niin kaunis välttämättä enää, kulahtanutkin. Sauma ratkennnut sieltä, ja reikä tuollakin. Mutta kun sen laittaa käteen, niin se sopii niin mukavasti siihen omaan käteen, juuri kuin olisi siihen vartavasten tehty. Siinä se lämmittää ja kulkee mukavasti mukana eikä sitä kumminkaan vaihtaisi hienoonkaan pariin uusia rukkasia, koska aikansahan se ottaaa ennenkuin ne uudet edes mukavilta tuntuvat. Tuota on minun mielestäsni todellinen, aikuinen rakkaus.
Miehelläni ja minulla on yhteistä taivalta jkv yli 20 vuotta, naimisissa 20 vuotta. Jotenkin tuntuu niin järjettömän pahalta, että tässäkö tämä nyt sitten oli? Elettyä, yhteistä elämää niin kauan aikaa. Seon jo ihmisikä, jos niin haluaa ajatella.
Sattuu. Pelottaa. Suututtaa. Yksinäiset ilat pelottavat minuakin ja se, ettei kukaan pidä minua enäää maailman tärkeimpänä ihmisenä, lapsiahan minulla ei ole. Vihata en osaa vielä miestäni, katkera olen hiukan. Eniten ihmettelen hänen asennettaan, kun hän on aivan kjuin mitään ei olisi tapahtunut jja jatkaa omaa toimintaansa ja elämistään aivan kuin ennenkin. Se tuntuu siltä, ettei pitkään aikaan ole minusta välittänyt.
Mutta sinä, kohtalotoverini. En tiedä, misspäin Suomea asut ja millaiset ovat sinun mahdollisuutesi saada ammattiapua itsellesi? Vaikka sinulla olisi yksikin ystävä, niiin hae silti myös ammattiapua. Ysstävä saattaa olla liian lähellä tilannettasi ja asettuu herkästi sinun puolellesi tässä asiassasi. Ulkopuolinen ihminen osaa olla objektiivisempi ja tarkastella tilannettasi kokonaisuutena ja ehkä osaa antaa sinulle hyviä oivalluksen hetkiä, kuten minä olen onneksi saanut. Ota vastaan lääkitystä, jos sinulle sitä tarjotaan. Et sinä siihen koukkuun jää, käytät kun on aivan pakko. Puhu. Minä olen soittanut muutamaan kertaan pitkiåä puheluita Suommen Mielenterveysseuran puheimeen ja kohdannut siellä aina kuuntelevan ihmisen, joka on ollut läsnä siinä ja nyt. Numeron löydät heidän nettisivuiltaaan. Puhu kaikki paha mieli itsestäsi ulos, itse. älä häpeä näyttää heikkouttasi. Koeta ajatella asioita pieninä palasina, älä edes koeta saada koko elämääsi kasaan yhdessä hetkessä. Ole armollinen itsellesi ja anna itsellesi aikaa. En tiedä suhdettasi kirkkoon, mutta myös kirkosta voit saada itsellesi apua.
Elämäsi, minunkin elämäni tulee muuttumaaan erittäin paljon mutta nyt mielestäni kannattaa panostaa itseensä niin paljon kuinikinä pystyy. Se on sijoittamista tulevaisuuteen. Emmehän me halua olla kanssasi katkeria naisia ja vielä läpikäydä erojamme viiden vuoden kuluttua? Minä en enä tule naimisiin menemään enkä yhteiseen kotiin kenenkäämn kanssa muuttamaaan. Olen yhden kerran seissyt alttarilla Jumalan edessä ja luvannut rakastaa puolisoani niin hyvinä kuin huonoina hetkinä aina kuolemaan asti. Minä olisin pitänyt lupaukseni, puolisoni ei pitänyt. Se koskee ja kovasti. Toista kertaa en noita lupauksia tee. Koska joudun nyt "hajottamaan" kotini ja muuttamaan itsekseni, en enää koskaan yhteistä kotia kenenkään kansssa halua. En uskalla enää luottaa toiseen ihmiseen, en kestäisi enää toista tälläistä jättämistä. En ikinä, se rikkoisi minut lopullisesti!
Jaksamista sinnulle Hertta hyvä ja myös lapsillesi!
terv. KohtalotoverisiVarsinkin viimeisessä kappaleessa aivan kuin omia ajatuksiani. Minulle on ollut ja on erittäin vaikeaa myöntää, että avioliitto päättyi. Lopullinen eropäätös tuli huhtikuun lopussa, asumme toistaiseksi yhdessä. Mies ei ole halunnut hoitaa mitään asioita, ei asunnon myyntiä, ositusta, tms. Esittää vaan jatkuvasti vaatimuksia ja nauraa ivallisesti, kun vastaan hänelle, että miksi hän itse ei hoida mitään. Olisin halunnut lunastaa asunnostamme hänen osuutensa, mutta sekään ei onnistu, koska hän pyytää osuudestaan mansikoita. Olen kohta 50, en voi ottaa enkä saakaan kohtuuttoman suuria lainoja. Oman kodin menetys tuntuu erittäin pahalta. Mieheni haluaa ilmeisesti tuhota elämäni kokonaan. Huomenna menen asianajan luo, koska viimeinen vaatimus mieheltä oli, että minun pitäisi jotenkin huomioida hänen eläkkeellänsä olo, koska muutoin hän ei pysty kuulema ostamaan itselleen asuntoa.
Ero tuli hänen uskottomuutensa ja kaikesta eristämisen takia. Hän kielsi jo yli vuosi sitten minulta kaiken yhteudenpidon omiin sukulaisiinsa ja ei suostunut olemaan minun sukuni kanssa missään tekemisissä. Hän tuki aina ex-perhettänsä, nimenomaan poikaansa. Poika meni naimisiin ja tuli meille kyläilemään tulevan vaimonsa kanssa. He antoivat hääkutsun miehelleni ja meidän tyttärellemme. Minua ei kutsutta, en kuulema osaa käyttäytyä. He eivät tervehtineet tai vastanneet tervehdykseeeni, kun tulivat meille kyläilemään. He eivät puhuneet minulle, pyysivät kylään heille vain miestäni ja tytärtämme, mutta kuitenkin se olin minä, joka en osannut käyttäytyä.
Ilmoitin miehelleni, että jos hän nyt menee noihin häihin, eikä ole edes kerran minun tukenani, haen eron. En pyytänyt häntä hylkäämään poikaansa (tyttäremme olisi voinut edustaa heitä häissä ja viedä lahjat), vaan osoittamaan, että hän ei hyväksy sitä, kuinka hänen poikansa kohtelee minua. Häissä mies istui yhdessä ex:n kanssa ja tanssi, ym.
Nyt mieheni syyttää minua kaikesta silloin harvoin, kun hän jotain puhuu. Yli vuoden hän on ollut lähes puhumatta, vaikka olen monet kerrat pyytänyt puhumaan ja sopimaan, mitä ja miten tehdään. Yli vuoteen hän ei ole suostunut lähtemään kanssani mihinkään, kun pyydän, kuuluu vastaus:"Mä en lähde sun kanssa mihinkään."
Kaikesta huolimatta tuntuu tosi pahalle. Yksinäisyys pelottaa, ahdistaa. Olisi kiva, jos olisi joku muukin kuin siskot, joiden kanssa purkaa tilannetta. Terapiassa kävin, se helpotti hetkeksi.
Kysyin häneltä, eikö yhteisellä 26 vuodella ole mitään merkitystä hänelle, en saanut vastausta. Minulle vakuutetaan koko ajan, että parempi kuin pääsen eroon, mutta tunteillensa vaan ei voi mitään. Tällä hetkellä ajattelen, että en voi luottaa enää yhteenkään mieheen, enkä todennäköisesti koskaan pysty suhteeseen toisen miehen kanssa. Tällä hetkellä olen katkera, mutta pyrin pääsemään jollain keinoin siitä eroon. Pahinta on, kun on kesäloma menossa, eikä ainakaan tämän loman aikana rentoudu ja virkisty.:(
Voimia me kaikki tarvitsemme ja toivon sitä kaikille eroasioiden kanssa painiville.
Olen lukenut viestisi moneen kertaan ja yrittänyt löytää jotain lohduttavaa sanottavaa. En löydä sanoja. Voin vain sanoa, että olen niin kovin, kovin pahoillani. Pahoittelut myös kaikille muille vastaavan kokeneille.
Olen kuullut vastaavia kertomuksia, miten mies äkkiä, monenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen äkkiä päättääkin lähteä. Tuo on vain niin väärin. Eikö vaimo, pitkäaikainen kumppani, ansaitsisi edes jotain selitystä? Miksei voida yrittää käydä yhdessä juttelemassa jossain ja yrittää edes selvittää asioita. Julmaa jättää toinen ihan noin vain, keskustelematta. Jos on niin isoja ongelmia, että niistä ei pääse yli, niin sitten niitä on eikä niille voi mitään, mutta mielestäni pitkäaikainen kumppani ansaitsee edes jonkinlaisen selityksen.
Joku joskus kommentoi minulle siitä, kun "valitin" miehen puhumattomuudesta, että pitäisi vain hyväksyä se, että toinen ei puhu. Juuri tästä syystä yritän saada hänet puhumaan, koska jos asiat jäävät nakertamaan johonkin mielen sopukoihin, niin sitten siinä helposti käy näin... Ei nähdä mitään muuta vaihtoehtoa, kuin pamauttaa eropaperit toisen eteen.
Kaikki tämä, mitä täältä luen on vain väärin, väärin, väärin. Kunpa voisin auttaa, mutta en voi kuin toivottaa voimia kestää tulevat kuukaudet. Aika parantaa.- ghdoijgisofjgsjgps
Itselle kävi näin 7 v sitten, mies kirjoitti kirjeen (sähköpostilla) ettei enää rakasta ja haluaa erota. Vaikeaa meillä oli ollut, en sitä kiellä tai ollut sokea sille. yritin tehdä kovasti itse muutosta ja hakea hyvää, mutta turhaan, ei auttanut se että vein lapset hoitoon ja järjestin kahdenkeskistä aikaa ja yritin jutella, liian myöhään.
Olin tosi aikaisemmin jutella ja yrittänyt korjata asioita välillämme.
Kaikki, aivan kaikki sanoivat että taustalla toinen nainen, muuten mies ei haluaisi niin nopeasti kiikuttaa papereita oikeuteen, hänellä oli kamala kiire, en enää muista ottiko jopa lomaa tai muuta että sai avioeron vireille. En uskonut ystäviäni, eihän mun miehellä voi olla toista naista, hän on maailman uskollisin ja kiltein mies, mutta olivat ystävät oikeassa, siellä taustalla oli työkaveriin ihastuminen mikä antoi vauhtia ja puhtia laittaa elämä uuteen uskoon.
Olen pahoillani ap:n puolesta, mutta en ole kuullut vielä tähän päivään mennessä sellaista tarinaa jossa mies ottaa eron (nopeasti) ja taustalla ei olisi ollut ihastusta toiseen naiseen... Miehet ei osaa olla yksin, ei uskalleta lähteä ellei siellä ole sitä olkapäätä ja hellyyttä tarjolla...
Voimia ja jaksamista, keskity nyt itseesi ja itki ja anna tuskan tulla ulos, joku päivä se alkaa helpottaa, pieni pala kerrallaan ja olet vahvempi kuin koskaan. - koettu on
kyllä se on näin, eli toinen nainen on taustalla usein kun mies hakee eroa, tai mies alkaa käyttäytymään nii, että vaimo hakee eron..
- Yksin onnellinen
Näin oli omalla kohdallani. Mies puhui tästä naisesta kuinka paha mies hänellä oli ja kun sanoin jotain vastaukseksi tuli vain etten ymmärrä tilannetta. Sitten alkoivat iltajuoksut eli pitkät lenkit. arvasin tässä vaiheessa jo jotain olevan meneillään ja naisen mies ilmoitti minulle mikä oli homman nimi. Tiesin kyllä naisen muuttaneen pois, sillä tunsin naisen entuudestaan.Ihmettelin vain mitä hän näki miehessäni 20 v. vanhemmassa eikä todellaakaan komeassa.
Kysyessäni asiasta en saanut suoraa vastausta. Hassua kyllä toivoin vain että mies lähtee ja helvetti loppuu, sillä hän oli todella hankala elämänkumppani (26v.).Suruni olen surrut jo aikaisemmin. Yritin vuosia keskustella ja ymmärtää, mutta raja tulee vastaan jos koskaan ei osaa tehdä oikein tai koskaan ei kelpaa mihinkään seuralaiseksi vain minä olen tärkein. Muista naisista en tiedä, mahtaa niitäkin olla. Hän osaa olla hyvin miellyttävä josa haluaa.
Vielä lähdettyään hän väitti ettei mistään suhteesta ollut kysymys, mutta auto seisoi naisen pihassa joten se siitä uskottavuudesta.Taloudellisesti minulla ei ole ongelmia. Tähänkin asti olen hoitanut maksut eli siinä ei tapahtunut muutosta. Talokin on tietyistä syistä minun, sillä hän ei ole halunnut sitoutua mihinkään.
olen onnellinen etten ole tarvinnut ammattiapua selviämiseen ja ihmettelen itsekin sitä. Edes kyyneleet eivät nousseet silmiin hänen ilmoittaessaan lähdöstään. Luulisin että apua olisin tarvinnut jos vielä olisimme jatkaneet yhdessä. sillä niin raskasta oli arkipäivä.
Nyt olen tyytyväinen omaan tilanteeseeni ja nautin kesästä. Ehkä jostain löytyy minullekin joku jolle olen ihminen...Teille kaikille jätetyille toivon jaksamista elämän arjessa eteenpäin ja hakekaa apua ettei tuska vie elämältä pohjaa. Aina on syytä jatkaa eteenpäin.
- samaa 7kk sitten
Ei voi kuin ihmetellä. Kuinkahan monta naista tässäkin ketjussa kirjoittaa vastaavista kokemuksista, en jaksa edes laskea. Eikä tämä ketju/palsta suinkaan ole ainoa ja kuinka moni ei edes kirjoita näille eri sivustoille, vaan kärsivät muilla foorumeilla?
Mikä näitä keski-ikäisiä miehiä vaivaa? Onko heillä pää pettämässä kautta linjan, sukupolvi täynnä arkea kestämättömiä ja ymmärtämättömiä miehiä? Mikseivät nämä miehet osaa ajatella, kuten me naiset, järjellä ja logiisesti. He eivät ymmärrä, että arki on kaikille puuduttavaa ja tasaista suorittamista, joskus jopa ahdistavaa. Mutta ei se paremmalta maistu yksinkään, ja jopa uuteen suhteeseen se arki saapuu joskus väistämättä. Eivätkä nämä miehet osaa arvostaa sitä tasaista, turvallista arkea, joka perustuu enemmän ystävyyteen ja toisen kanssa elämän jakamiseen, kuin suuriin, mukanaan vieviin ihastumisen ja seksuaalisen halun tunteisiiin. Ja valitettavan usein näillä miehillä ei tapahdu edes sitä henkistä kasvua, että he kykenisivät elämään uudessakaan suhteessa ilman samoja, omassa päässä tapahtuvia ongelmia. Voisiko joku viisas tutkia tätä ilmiötä ja kirjoittaa siitä julkisuudessa tarpeeksi, jotta nuo miehetkin ottaisivat oppia ja saisvat heikkouksistaan tietoa, ennenkuin rikkovat perheitään?
Olen pahoillani sinunkin puolesta. Tiedän, mitä joudut kestämään. Helppo tuo tie eheytymiseen ja uuden ilon & onnen löytämiseen ei ole. Tosin kun se hetki tulee, saatat huomata, ettet enää haluaisikaan ex-miestäsi takaisin. Nämä loukkaukset mitä miehet tälläisissä tilanteissa auliisti ääneen sanovat, eivät ole omiaan ylläpitämään luottamusta, arvostusta, kunnioitusta eikä näin oleen rakkauttakaan.
Kaikki arjen asiat sinä kyllä pystyt oppimaan, ja saat ne varmasti hoidettua - ilman miestäsi. Voi tehdä jopa hyvää itsetunnollesi, kun huomaat pärjääväsi. ja tukea hae niiltä, keitä sinulla on. Jopa 1 hyvä tukija riittää. Mutta avaa rohkeasti suusi muussakin seurassa, huomaat, että suurin osa ihmisistä (naisista) ymmärtää sinua hyvin ja sitä tukea saatat löytää tahoilta minkä puoleen sinulla ei olisi aiemmin tullut mieleesi kääntyäkään ongelmatilanteissa. Kuten kirjoitin, et ole ikäisistämme ainoa, joka tämän suon joutuu läpirämpimään.
Rukoilemalla ja anelemalla miestäsi järjen polulle, et tee muuta kuin vahvista hänen vääristynyttä itsetuntoaan. Mitä suuremmaksi hänen luulonsa itsestään kasvaa, sitä pidempi prosessi eheytymisessä (niin sinulla kuin hänelläkin) on edessä. Itse tein tuon virheen, kuvittelin, että aikaisemmin hyvinkin fiksusti toiminut mieheni olisi ymmärtänyt mielettömyyden mihin meidät heitti. Näin ei käynyt. Nyt minusta tuntuu jo, etten haluakaan häntä enää takaisin. Miten voisin häntä enää tulevaisuudessa arvostaa ja hänen järkeensä luottaa, kun se osoittautui näinkin vajaaksi ja heikoksi. Yhä rakastan häntä, mutta tähän rakkauteen ei mahdu enää mitään parisuhteen rakennusaineita, en halua että hän koskee minua, en haluaisi hänen kanssaan rupatella mitään, enkä kaipaa enää hänen seuraansa. Rakastan häntä vanhasta tottumuksesta - tosin rakkaus vähenee päivä päivältä. Rakastan häntä myös jollain tasolla, koska hän on lasteni isä - siksi tärkeä hahmo lastemme ja minun elämässäni sekä pakollinen paha loppuelämäni ajan, tulevat lapsenlapset ja juhlat pitävät meidät aina jonkinasteisessa kontaktissa.
Lapsenne kyllä kestävät tämän, vaikka suru heidänkin on läpikäytävä. Mutta jos he tietävät, että sinun rakkautesi ja läsnäolosi on taattua, niin he selviävät. Sinun on oltava vahva rakkaudessasi lapsiasi kohtaan, mutta saat toki myös hakea lapsiltasi lohtua siinä, missä he hakevat sitä sinulta. Yhteinen suru on helpompi kantaa, etkä tee mitään väärää vaikka surusi lapsillesi näyttäisitkin. Minut yllätti se, kuinka lopunperin tyynesti varsinkin meidän teinit ottivat isän poismuuton. Ja totta on, että ilmapiiri on kotona nykyään rennompi ja iloisempi. Ei tarvitse miettiä ja varoa, koska yksi mörökölli taas ärähtää, kun ei kestä normaaleja arjen ääniä ja menoja. Pienet lapsemme surevat kyllä isän lähtöä, mutta ovat tasoittuneet nopeasti. Heidän isänsä näkee heitä paljon ja liian usein itseasiassa minäkin - hän kun käy tässä lähestulkoon päivittäin.
Ja suru sekä yksinäiset illat ovat aluksi aivan kamalia, mutta usko pois, tulet selviämään niistäkin. Kaiken tämän ikävän ajan jälkeen tulet olemaan vahvempi, empaattisempi ja viisaampi. Anna vain itsellesi aikaa ja lupa surra & kokea itsesääliä, ryve rauhassa huono olo pois ja tulet huomaamaan joku päivä kuinka totta tuo kirjoitukseni on. Sinä selviät. Ja elämä on julmaa, mutta kaikesta siitä voi seurata jotain hyvää ja kasvua ihmisenä. Jaksamista tähän hetkeen ja tulevaan.- enni*
Hmm. Mikäköhän keski-ikäisiä naisia vaivaa? Jos naiset ajattelisivat järjellä ja loogisesti, niin avioero ainoastaan miehen toiveesta olisi itsestäänselvyys, jota ei tarvitsisi edes pohtia.Kuka haluaa jatkaa suhteessa, jossa toinen ei halua jatkaa?
- samaa 7kk sitten
enni* kirjoitti:
Hmm. Mikäköhän keski-ikäisiä naisia vaivaa? Jos naiset ajattelisivat järjellä ja loogisesti, niin avioero ainoastaan miehen toiveesta olisi itsestäänselvyys, jota ei tarvitsisi edes pohtia.Kuka haluaa jatkaa suhteessa, jossa toinen ei halua jatkaa?
No kun tietäisivätkin nuo keski-ikäiset miehet mitä haluavat ja perustelisivat ajatuksensa kuten aikuiset, niin keski-ikäisten naisten ei tarvitsisi yrittää saada syistä selvää taikka puhua heille jarkeä eikä arpoa tulevia. Nuo naiset voisivat vain jatkaa elämäänsä ja etsiä halutessaan jonkun täyspäisen rinnalleen (onnea vaan etsintään, onhan noita, mutta todella harvassa). Mutta kun nuo ukot rupeavat haahuilemaan, ensin lähdetään rinta rottingilla täynnä uhoa ja kohta vingutaan takaisin. Kun aikuisen kanssa joutuu käymään itsestään selvyyksiä läpi rautalankaa vääntämällä niinkuin teinin kanssa, niin siinä joutuu sormi suuhun jo älykkäilläkin (keski-ikäisillä) naisilla..
- veronikaS
samaa 7kk sitten kirjoitti:
No kun tietäisivätkin nuo keski-ikäiset miehet mitä haluavat ja perustelisivat ajatuksensa kuten aikuiset, niin keski-ikäisten naisten ei tarvitsisi yrittää saada syistä selvää taikka puhua heille jarkeä eikä arpoa tulevia. Nuo naiset voisivat vain jatkaa elämäänsä ja etsiä halutessaan jonkun täyspäisen rinnalleen (onnea vaan etsintään, onhan noita, mutta todella harvassa). Mutta kun nuo ukot rupeavat haahuilemaan, ensin lähdetään rinta rottingilla täynnä uhoa ja kohta vingutaan takaisin. Kun aikuisen kanssa joutuu käymään itsestään selvyyksiä läpi rautalankaa vääntämällä niinkuin teinin kanssa, niin siinä joutuu sormi suuhun jo älykkäilläkin (keski-ikäisillä) naisilla..
Tietävätkö keski-ikäiset naiset mitä haluavat ja perustelevat kaikki ajatuksensa?
Jos mies joskus puhuu ja perustelee, niin pian nainen kertoo miehen olevan väärässä ;). Tämä sama tapahtuu myös, kun mies kertoo erohaluistaan. Nainen ei usko todeksi. Mies on väärässä, sekaisin, ajattematon jne.
"naisten ei tarvitsisi yrittää puhua heille järkeä eikä arpoa tulevia"
Jokaisella ihmisellä, myös miehillä, on oma tahto ;). Jokainen tekee omat valintansa. Naiset eivät voi eikä heidän pidäkään voida tehdä miehen valintoja! Eikä myöskään arpoa tulevia!!!! Edes naiset eivät tiedä mitä huominen tuo tullessaan..
Jos mies "vinkuu takaisin", niin siinähän vinkuu. Naisen oma valinta, jos ottaa miehen takaisin.
"Kun aikuisen kanssa joutuu käymään itsestään selvyyksiä läpi rautalankaa vääntämällä .."
- Joku juttu on yhdelle itsestäänselvyys, toiselle ei ollenkaan. Ja toisinpäin. Parisuhteessa kuten kaikissa muissakin ihmissuhteissa pitäisi unohtaa kokonaan itsestäänselvyydet. Tai ainakin muistaa, että ihmisten itsestäänselvyydet ovat lähes aina täysin erilaisia. - ----------
veronikaS kirjoitti:
Tietävätkö keski-ikäiset naiset mitä haluavat ja perustelevat kaikki ajatuksensa?
Jos mies joskus puhuu ja perustelee, niin pian nainen kertoo miehen olevan väärässä ;). Tämä sama tapahtuu myös, kun mies kertoo erohaluistaan. Nainen ei usko todeksi. Mies on väärässä, sekaisin, ajattematon jne.
"naisten ei tarvitsisi yrittää puhua heille järkeä eikä arpoa tulevia"
Jokaisella ihmisellä, myös miehillä, on oma tahto ;). Jokainen tekee omat valintansa. Naiset eivät voi eikä heidän pidäkään voida tehdä miehen valintoja! Eikä myöskään arpoa tulevia!!!! Edes naiset eivät tiedä mitä huominen tuo tullessaan..
Jos mies "vinkuu takaisin", niin siinähän vinkuu. Naisen oma valinta, jos ottaa miehen takaisin.
"Kun aikuisen kanssa joutuu käymään itsestään selvyyksiä läpi rautalankaa vääntämällä .."
- Joku juttu on yhdelle itsestäänselvyys, toiselle ei ollenkaan. Ja toisinpäin. Parisuhteessa kuten kaikissa muissakin ihmissuhteissa pitäisi unohtaa kokonaan itsestäänselvyydet. Tai ainakin muistaa, että ihmisten itsestäänselvyydet ovat lähes aina täysin erilaisia.Aivan oikein. Ihmisillä on erilaisia itsestäänselvyyksiä ja jokaisella oma tahto. Jokaisen liitossa olevan pitäisi tämä ymmärtää.
Olin jo päättänyt etten osallistu kirjoitteluun täällä, mutta kun lukaisin läpi "hertan" kirjoituksen oli vielä kirjoitettava.
"Akateeminnan" kirjoituksen mukaiset tuntemukset nousivat itsellekin. Nuo eilen kirjoittamani ajatukset nousivat uudelleen mielessäni pintaan myöskin.
"samaa 7kk sitten", esittämät kysymykset ovat minullakin vailla vastauksia, vaikka mies olen itsekin.
En voi mielikuvalleni mitään, vaan samaistun niissä "koettu on", käsitykseen. Toivon hartaasti, ettei sellainen "sydämen valtaaja", vastaani tule! Ja siinäkin tapauksessa, että tulee, pystyn itseni hillitsemään ja pitämään mielessä, mille elämäni ja onneni rakentuu.
Täysin käsittämättömän ajattelematonta käytöstä, em. erokokemuksissa puolisoa, perhettä ja myöskin omaa ihmisyyttä kohtaan!
Vielä, kuten ylläkin kirjoitettiin, olen myöskin pahoillani, tietäen, että tuollaisten em kuvattujen tilanteiden kokeneiden oloa se ei paljoa varmaankaan lohduta, toivon todellakin jaksamista tänään ja tulevaisuudessa!- samaa 7kk sitten
mies.mina - oletpa rohkaiseva ihminen valamaan jotain uskoa y-kromosomien kantajia kohtaan. Hienoa, että miehistäkin löytyy ajattelevia ja empaattisia yksilöitä!
samaa 7kk sitten kirjoitti:
mies.mina - oletpa rohkaiseva ihminen valamaan jotain uskoa y-kromosomien kantajia kohtaan. Hienoa, että miehistäkin löytyy ajattelevia ja empaattisia yksilöitä!
"samaa 7kk sitten", kiitos kirjoituksestasi. Toivon silti todella, kaikesta huolimatta, kuuluvani ajatuksieni kanssa enemmistöön!?! (näistä kirjoituksista kyllä välittyy, että vähemmistöön kuulun).
Tuosta sukupuolielämästä, , , jos avioliitto päättyy toisen puolesta perusteluun seksin puutteesta, ei kovin vahvalla pohjalla olla oltukaan liikkeellä. (Huom, jos se on ainoa perustelu)
- ....................
Miehesi on ollut epäreilu kun ei ole kertaakaan puhunut sinulle aidoista tunteistaan. Miksi näin...onko teillä ollut luottamuspulaa suhteessa? Itse olen siinä tilanteessa, että olen saanut liitosta tarpeekseni mutten ole lähdössä noin vain. Kaikki pitää tehdä liiton pelastamiseksi ensin ja olen omalle kumppanilleni puhunut ja kertonut rehellisesti siitä, että tahdon ehkä erota. Toinen juttu on sitten ottaako vastapuoli asiaa vakavasti vai ei. Annan suhteelle ja meille aikaa, mutta jos tämä vielä ensi syksynäkin on tätä samaa niin voi olla ero edessä.
- hertta
Miehelläni on ollut aina vaikea puhua negatiivistista tunteista ja tuottaa muille "pahaa mieltä". Osittain ehkä sen takia ei ole kertonut minulle ajatuksiaan suoraan. Tietysti olen asioista vaistonnut ja kysellyt, mutta vastaukset ovat liittyneet aina työstressiin tms... Olen luottanut siihen.
Osittain tämä "kiltteys" on myös johtanut siihen, ettei hän ole saanut kerrottua asioita ja mielipiteitään rehellisesti ajallaan. Esim. nyt sain kuulla, että koirankin hankinta oli minun painostuksen tulosta... Vaikka olen aivan varma, että olimme yhdessä keskustelleet asioista ja hän oli yhtä innostunut kuin minäkin koiran hankinnasta...
En osaa vastata luottamuspula-kysymykseen. Minulla alkaa kyllä sellainen olemaan. - Mietteliäs....
hertta kirjoitti:
Miehelläni on ollut aina vaikea puhua negatiivistista tunteista ja tuottaa muille "pahaa mieltä". Osittain ehkä sen takia ei ole kertonut minulle ajatuksiaan suoraan. Tietysti olen asioista vaistonnut ja kysellyt, mutta vastaukset ovat liittyneet aina työstressiin tms... Olen luottanut siihen.
Osittain tämä "kiltteys" on myös johtanut siihen, ettei hän ole saanut kerrottua asioita ja mielipiteitään rehellisesti ajallaan. Esim. nyt sain kuulla, että koirankin hankinta oli minun painostuksen tulosta... Vaikka olen aivan varma, että olimme yhdessä keskustelleet asioista ja hän oli yhtä innostunut kuin minäkin koiran hankinnasta...
En osaa vastata luottamuspula-kysymykseen. Minulla alkaa kyllä sellainen olemaan.Mies jolle on vaikea tuottaa toiselle 'pahaa mieltä' muuttuu täysin päinvastaisesti kylmäksi ja etäiseksi joka haluaa välttämättä eron. Kiteytettynä tämän käsityksen kirjoituksestasi sai. Ihminen joka itse loukkaantuu helposti ei mielellään loukkaa toista.
Epärehelliseltä tuo kuulostaa siinä jos ei 'kiltteyttään' voisi kertoa omia todellisia tunteitaan syyttämättä toista.
Mistä tuee nyt tuo voima irrottautua suhteesta? Taustalla saattaisi olla laskelmoiva nainen tai oman mielentilan muutos ja katkeroituminen.
Et saa niitä todellisia eroon johtaneita vastauksia jos hän ei itse kerro, järkeilet eron syytä nyt omasta näkökulmastasi ja omista tuntemuksistasi käsin.
Tuossa tilanteessa haluaa vastauksia. Toivottavasti aika tuo niitä, se olisi teille molemmille eduksi. - veronikaS
hertta kirjoitti:
Miehelläni on ollut aina vaikea puhua negatiivistista tunteista ja tuottaa muille "pahaa mieltä". Osittain ehkä sen takia ei ole kertonut minulle ajatuksiaan suoraan. Tietysti olen asioista vaistonnut ja kysellyt, mutta vastaukset ovat liittyneet aina työstressiin tms... Olen luottanut siihen.
Osittain tämä "kiltteys" on myös johtanut siihen, ettei hän ole saanut kerrottua asioita ja mielipiteitään rehellisesti ajallaan. Esim. nyt sain kuulla, että koirankin hankinta oli minun painostuksen tulosta... Vaikka olen aivan varma, että olimme yhdessä keskustelleet asioista ja hän oli yhtä innostunut kuin minäkin koiran hankinnasta...
En osaa vastata luottamuspula-kysymykseen. Minulla alkaa kyllä sellainen olemaan."Esim. nyt sain kuulla, että koirankin hankinta oli minun painostuksen tulosta... Vaikka olen aivan varma, että olimme yhdessä keskustelleet asioista ja hän oli yhtä innostunut kuin minäkin koiran hankinnasta..."
Parisuhteessa tarvitaan pelisilmää. Useilta se on puuttunut ammoisten aikojen alusta. Tiedän lukuisia pareja, jotka periaatteessa käyvät keskustelua, mutta täysin naisen johdolla. Kun nainen haluaa, esim. koiran ja on siitä innoistaan, ei miehelle tule mieleenkään kieltää asiaa, koska siitä tulee riita. Ellei jopa sota, joka vaikuttaa koko perhe-elämää lamaannuttavasti. Hyvin usein hallitseva nainen käyttää me-muotoa "olemme puolisoni kanssa sitä mieltä, että..." "Meidän mielestämme..". Vaikka oikeasti tämä tarkoittaa - karrikoiden sanottuna "olen tätä mieltä ja haluan puolisonikin olevan".
Minusta on melko hupaisaa, että naiset hyvin usein sanovat, ettei miestä saa millään puhumaan, avautumaan ja kertomaan tunteistaan. Sitten kun mies yhden kerran uskaltaa avata suunsa, sanoa mitä todella ajattelee, se onkin naisen mielestä huonompi juttu. Ellei jopa hyökkäys naista vastaan :).
Eli arvon daamit, kanssasisaret. Jos mies ei puhu teille, miettikää mikä teissä, tavoissanne/sanoissanne//käytöksessänne on sellaista, joka sulkee miehen suun. Muistakaa myös, ettei mies ehkä halua jutella ihan joka asiasta. Ainakaan juuri siitä ja sillä hetkellä, kuin te haluaisitte. Ajoitus on tärkeä. Siinäkin tarvitaan pelisilmää. - veronikaS
Mietteliäs.... kirjoitti:
Mies jolle on vaikea tuottaa toiselle 'pahaa mieltä' muuttuu täysin päinvastaisesti kylmäksi ja etäiseksi joka haluaa välttämättä eron. Kiteytettynä tämän käsityksen kirjoituksestasi sai. Ihminen joka itse loukkaantuu helposti ei mielellään loukkaa toista.
Epärehelliseltä tuo kuulostaa siinä jos ei 'kiltteyttään' voisi kertoa omia todellisia tunteitaan syyttämättä toista.
Mistä tuee nyt tuo voima irrottautua suhteesta? Taustalla saattaisi olla laskelmoiva nainen tai oman mielentilan muutos ja katkeroituminen.
Et saa niitä todellisia eroon johtaneita vastauksia jos hän ei itse kerro, järkeilet eron syytä nyt omasta näkökulmastasi ja omista tuntemuksistasi käsin.
Tuossa tilanteessa haluaa vastauksia. Toivottavasti aika tuo niitä, se olisi teille molemmille eduksi.Monet eivät erota puolison tunteita syytöksistä. Erotilanteessa tunteiden kertomisen kanssa on oltava hyvin tarkkana ja varovainen. Olen elämäni varrella kuullut lukuisia syitä eroon. Tasantarkkaan ne johtuvat johtuvat juuri kumppanista. Kenestä muustakaan, kun vain hänen kanssaan ollaan liitossa, josta halutaan eroon.
- Hertta
veronikaS kirjoitti:
"Esim. nyt sain kuulla, että koirankin hankinta oli minun painostuksen tulosta... Vaikka olen aivan varma, että olimme yhdessä keskustelleet asioista ja hän oli yhtä innostunut kuin minäkin koiran hankinnasta..."
Parisuhteessa tarvitaan pelisilmää. Useilta se on puuttunut ammoisten aikojen alusta. Tiedän lukuisia pareja, jotka periaatteessa käyvät keskustelua, mutta täysin naisen johdolla. Kun nainen haluaa, esim. koiran ja on siitä innoistaan, ei miehelle tule mieleenkään kieltää asiaa, koska siitä tulee riita. Ellei jopa sota, joka vaikuttaa koko perhe-elämää lamaannuttavasti. Hyvin usein hallitseva nainen käyttää me-muotoa "olemme puolisoni kanssa sitä mieltä, että..." "Meidän mielestämme..". Vaikka oikeasti tämä tarkoittaa - karrikoiden sanottuna "olen tätä mieltä ja haluan puolisonikin olevan".
Minusta on melko hupaisaa, että naiset hyvin usein sanovat, ettei miestä saa millään puhumaan, avautumaan ja kertomaan tunteistaan. Sitten kun mies yhden kerran uskaltaa avata suunsa, sanoa mitä todella ajattelee, se onkin naisen mielestä huonompi juttu. Ellei jopa hyökkäys naista vastaan :).
Eli arvon daamit, kanssasisaret. Jos mies ei puhu teille, miettikää mikä teissä, tavoissanne/sanoissanne//käytöksessänne on sellaista, joka sulkee miehen suun. Muistakaa myös, ettei mies ehkä halua jutella ihan joka asiasta. Ainakaan juuri siitä ja sillä hetkellä, kuin te haluaisitte. Ajoitus on tärkeä. Siinäkin tarvitaan pelisilmää.Miksi lainaat minun tekstiäni, kun puhut parisuhteen "pelisilmästä" veronikaS? Viittaatko ehkä, että minulta puuttuu "pelisilmä" ja olen elänyt mainitsemassasi yksipuoleisessa liitossa? Vai vihjaatko, ettei mieheni olisi parisuhteessaan täysivaltainen ja -järkinen olento, joka on vastuussa itse puheistaan ja päätöksistään?
Minusta on hupaisaa, mikäli näin on.
Mielestäni aikuinen ihminen on vastuussa itsestään, sanoistaan ja teoistaan riippumatta siitä, miten toinen osapuoli asiaa käsittelee. Voin vastata ainoastaan itsestäni.
On myös naiivia väittää, että nainen olisi omalla käytöksellään vastuussa miehen mahdollisesta puhumattomuudesta. Tai että naisen tulisi muuttua, jotta mies alkaisi puhua? Hmm... Vuorovaikutuksessa voi olla monenlaisia ongelmia, mutta harvoin ne kuitenkaan ovat sellaisia, joihin vain toinen osapuoli voi vaikuttaa. Sukupuolesta riippumatta. VeronikaS yrittänee tehdä tästä voimakkaasti sukupuoleen liittyvän asetelman: Mies ei puhu ja syy siihen on naisessa... Ja lisäksi yksinkertaistaa hyvin monimutkaista asiaa.
No tarpeensa kullakin. Itse en ymmärtänyt, miksi tulin lainattua tähän holhoavaan ja yksinkertaistettuun kirjoitukseen, mutta ei se liene tarpeellistakaan.
Eli arvon daamit, kanssasisaret. Elämä on joskus monimutkaista ja hankalaa. Onneksi syy siihen ei ole naisten:) - --------------
Hertta kirjoitti:
Miksi lainaat minun tekstiäni, kun puhut parisuhteen "pelisilmästä" veronikaS? Viittaatko ehkä, että minulta puuttuu "pelisilmä" ja olen elänyt mainitsemassasi yksipuoleisessa liitossa? Vai vihjaatko, ettei mieheni olisi parisuhteessaan täysivaltainen ja -järkinen olento, joka on vastuussa itse puheistaan ja päätöksistään?
Minusta on hupaisaa, mikäli näin on.
Mielestäni aikuinen ihminen on vastuussa itsestään, sanoistaan ja teoistaan riippumatta siitä, miten toinen osapuoli asiaa käsittelee. Voin vastata ainoastaan itsestäni.
On myös naiivia väittää, että nainen olisi omalla käytöksellään vastuussa miehen mahdollisesta puhumattomuudesta. Tai että naisen tulisi muuttua, jotta mies alkaisi puhua? Hmm... Vuorovaikutuksessa voi olla monenlaisia ongelmia, mutta harvoin ne kuitenkaan ovat sellaisia, joihin vain toinen osapuoli voi vaikuttaa. Sukupuolesta riippumatta. VeronikaS yrittänee tehdä tästä voimakkaasti sukupuoleen liittyvän asetelman: Mies ei puhu ja syy siihen on naisessa... Ja lisäksi yksinkertaistaa hyvin monimutkaista asiaa.
No tarpeensa kullakin. Itse en ymmärtänyt, miksi tulin lainattua tähän holhoavaan ja yksinkertaistettuun kirjoitukseen, mutta ei se liene tarpeellistakaan.
Eli arvon daamit, kanssasisaret. Elämä on joskus monimutkaista ja hankalaa. Onneksi syy siihen ei ole naisten:)"On myös naiivia väittää, että nainen olisi omalla käytöksellään vastuussa miehen mahdollisesta puhumattomuudesta"
Nainen ei tietenkään ole vastuussa miehen käytöksestä eikä mies ole vastuussa naisen käytöksestä. Sanomattakin on selvää, että molempien käytös vaikuttaa toiseen. Eli kumpainenkin saa sitä MITEN tilaa. Loppuviimein: jos ei saa toista puhumaan ja kokee sen ongelmaksi, on kaksi vaihtoehtoa: erota tai opetella hyväksymään toisen puhumattomuus. Kun naiset paasaavat miehen puhumattomuudesta, tulisi muistaa, ettei pelkällä puhumisella ole kovinkaan paljon edes merkitystä, ellei vuorovaikutusta synny. Nainen helposti jyrää miehen tässä asiassa. Naiset eivät myös harvoin miettivät miltä tuntuisi, kun mies kehottaisi heitä jatkuvasti olemaan hiljaa. Edes sen ajan, että mies voisi ajatella omia ajatuksiaan :).
Itse olen perehtynyt miehen sielunelämään sen verran, että tiedän heidänkin elämän olevan joskus monimutkaista ja hankalaa. Onneksi syy siihenkään ei ole miesten :). - -----------
veronikaS kirjoitti:
Monet eivät erota puolison tunteita syytöksistä. Erotilanteessa tunteiden kertomisen kanssa on oltava hyvin tarkkana ja varovainen. Olen elämäni varrella kuullut lukuisia syitä eroon. Tasantarkkaan ne johtuvat johtuvat juuri kumppanista. Kenestä muustakaan, kun vain hänen kanssaan ollaan liitossa, josta halutaan eroon.
Nimenomaan varovaisuutta täytyy noudattaa. Miksi kumppanille pitäisi kertoa kaikki ikävät asiat hänestä ennen eroa? Erotessa on muutenkin ihan tarpeeksi kaikenlaisia riitoja, sotkuja ja harmeja.
- ------------
hertta kirjoitti:
Miehelläni on ollut aina vaikea puhua negatiivistista tunteista ja tuottaa muille "pahaa mieltä". Osittain ehkä sen takia ei ole kertonut minulle ajatuksiaan suoraan. Tietysti olen asioista vaistonnut ja kysellyt, mutta vastaukset ovat liittyneet aina työstressiin tms... Olen luottanut siihen.
Osittain tämä "kiltteys" on myös johtanut siihen, ettei hän ole saanut kerrottua asioita ja mielipiteitään rehellisesti ajallaan. Esim. nyt sain kuulla, että koirankin hankinta oli minun painostuksen tulosta... Vaikka olen aivan varma, että olimme yhdessä keskustelleet asioista ja hän oli yhtä innostunut kuin minäkin koiran hankinnasta...
En osaa vastata luottamuspula-kysymykseen. Minulla alkaa kyllä sellainen olemaan.Miehelläsi on myös ollut luottamuspulaa sinuun. Muuten hän olisi kertonut sinulle enemmän ajatuksistaan ja tunteistaan.
Hertta kirjoitti:
Miksi lainaat minun tekstiäni, kun puhut parisuhteen "pelisilmästä" veronikaS? Viittaatko ehkä, että minulta puuttuu "pelisilmä" ja olen elänyt mainitsemassasi yksipuoleisessa liitossa? Vai vihjaatko, ettei mieheni olisi parisuhteessaan täysivaltainen ja -järkinen olento, joka on vastuussa itse puheistaan ja päätöksistään?
Minusta on hupaisaa, mikäli näin on.
Mielestäni aikuinen ihminen on vastuussa itsestään, sanoistaan ja teoistaan riippumatta siitä, miten toinen osapuoli asiaa käsittelee. Voin vastata ainoastaan itsestäni.
On myös naiivia väittää, että nainen olisi omalla käytöksellään vastuussa miehen mahdollisesta puhumattomuudesta. Tai että naisen tulisi muuttua, jotta mies alkaisi puhua? Hmm... Vuorovaikutuksessa voi olla monenlaisia ongelmia, mutta harvoin ne kuitenkaan ovat sellaisia, joihin vain toinen osapuoli voi vaikuttaa. Sukupuolesta riippumatta. VeronikaS yrittänee tehdä tästä voimakkaasti sukupuoleen liittyvän asetelman: Mies ei puhu ja syy siihen on naisessa... Ja lisäksi yksinkertaistaa hyvin monimutkaista asiaa.
No tarpeensa kullakin. Itse en ymmärtänyt, miksi tulin lainattua tähän holhoavaan ja yksinkertaistettuun kirjoitukseen, mutta ei se liene tarpeellistakaan.
Eli arvon daamit, kanssasisaret. Elämä on joskus monimutkaista ja hankalaa. Onneksi syy siihen ei ole naisten:)"veronicaS" ottaa kyllä aivan todellisenkin näkökulman esille. Tosiaan monesti mies alistuu vaimon, kuten myös vaimo miehen, mielipiteeseen asioista vain välttääkseen riidan tai jopa tuon sodan. (Tähän "syyllistynyt", myös allekirjoittanut).
Mutta, , "Hertta" on oikeassa, ihminen on vastuussa teoistaan ja ei ole oikein heittää pyyhettä kehiin ainoastaan lähtemällä.
Tätä aihetta on käsitelty jo useammassakin viestketjussa, joihin itsekin olen osallistunut.
Oman liittoni alussa olin myöskin tuollainen "myötäilevä" hissukka, kansankielellä siis "tossun alla". Mutta olihan se selviö mihin tämä alkoi johtaa, siis kummankinpuoleiseen tyytymättömyyteen.
Kun vihdoin aloin pitää pintani ja totesin auton vaihdon noustua esiin, yksikantaan, ettei meillä ole nyt tuohon varaa, , ja kas kummaa, keskustelun, (hieman tiukkasävyisen sellaisen), jälkeen sopi se myös puolisollekin. Tästä hetkestä muodostui käännekohta, jonka jälkeen olen tuntenut hänen kunnioitukseni ja arvostuksensa kohonneen minua kohtaan. Jälkeenpäin olen useasti miettinyt tuota alkuaikaa, minä hiljaisena itseasiassa toivoin koko ajan, ettei vaimoni oikeastaan puhuisi mistään, ettei minun tarvitsisi pyöritellä ja piilotella mielipiteitäni ja hänen kulkiessa perässäni puhuen suunnitelmiaan. Vasta myöhemmin tajusin, ettei tuossa käännekohdassa kyseessä ollut mikään "kurinpalautus", tai "kaapin paikan" osoittaminen, vaan yksinkertaisesti se, että puolisoni haki, puhuessaan, ainoastaan tukipintaa omille ajatuksilleen ja ideoilleen ja itseasiassa toivoen, etten kaikkea "purematta nielekään".
Tänäpäivänä on todella vapauttava tilanne, kun kumpikin voi, ja saa esittää "hullujakin" ideoita ja ajatuksia, voiden luottaa puolisoonsa niin, että hän tukee tai tarvittaessa "palauttaa maanpinnalle". Korostan vielä, että kummankin oli opittava parisuhteemme anatomiaa, myös tiedostan ettei tuo opiskelu ole vieläkään loppunut kait alkupuolella pikemminkin ja erehdyksiä tässäkin asiassa tekee kai molemmatkin
Ehkä tuo "pelisilmällä", on eri merkitys toisille, mutta itse henkilökohtaisesti en katso sellaista ainakaan oma suhteeni tarvitsevan, mutta tietty hienotunteisuushan tietysti on oltava läsnä keskusteluissa, jotta vältetään tahallinen toisen loukkaaminen.- kaikenlaista*
mies.mina kirjoitti:
"veronicaS" ottaa kyllä aivan todellisenkin näkökulman esille. Tosiaan monesti mies alistuu vaimon, kuten myös vaimo miehen, mielipiteeseen asioista vain välttääkseen riidan tai jopa tuon sodan. (Tähän "syyllistynyt", myös allekirjoittanut).
Mutta, , "Hertta" on oikeassa, ihminen on vastuussa teoistaan ja ei ole oikein heittää pyyhettä kehiin ainoastaan lähtemällä.
Tätä aihetta on käsitelty jo useammassakin viestketjussa, joihin itsekin olen osallistunut.
Oman liittoni alussa olin myöskin tuollainen "myötäilevä" hissukka, kansankielellä siis "tossun alla". Mutta olihan se selviö mihin tämä alkoi johtaa, siis kummankinpuoleiseen tyytymättömyyteen.
Kun vihdoin aloin pitää pintani ja totesin auton vaihdon noustua esiin, yksikantaan, ettei meillä ole nyt tuohon varaa, , ja kas kummaa, keskustelun, (hieman tiukkasävyisen sellaisen), jälkeen sopi se myös puolisollekin. Tästä hetkestä muodostui käännekohta, jonka jälkeen olen tuntenut hänen kunnioitukseni ja arvostuksensa kohonneen minua kohtaan. Jälkeenpäin olen useasti miettinyt tuota alkuaikaa, minä hiljaisena itseasiassa toivoin koko ajan, ettei vaimoni oikeastaan puhuisi mistään, ettei minun tarvitsisi pyöritellä ja piilotella mielipiteitäni ja hänen kulkiessa perässäni puhuen suunnitelmiaan. Vasta myöhemmin tajusin, ettei tuossa käännekohdassa kyseessä ollut mikään "kurinpalautus", tai "kaapin paikan" osoittaminen, vaan yksinkertaisesti se, että puolisoni haki, puhuessaan, ainoastaan tukipintaa omille ajatuksilleen ja ideoilleen ja itseasiassa toivoen, etten kaikkea "purematta nielekään".
Tänäpäivänä on todella vapauttava tilanne, kun kumpikin voi, ja saa esittää "hullujakin" ideoita ja ajatuksia, voiden luottaa puolisoonsa niin, että hän tukee tai tarvittaessa "palauttaa maanpinnalle". Korostan vielä, että kummankin oli opittava parisuhteemme anatomiaa, myös tiedostan ettei tuo opiskelu ole vieläkään loppunut kait alkupuolella pikemminkin ja erehdyksiä tässäkin asiassa tekee kai molemmatkin
Ehkä tuo "pelisilmällä", on eri merkitys toisille, mutta itse henkilökohtaisesti en katso sellaista ainakaan oma suhteeni tarvitsevan, mutta tietty hienotunteisuushan tietysti on oltava läsnä keskusteluissa, jotta vältetään tahallinen toisen loukkaaminen.Mielestäni taas on ihan oikein "heittää pyyhe kehään" ja lähteä. Jos näin on päättänyt. Miksi pitäisi jäädä liittoon, jota ei varmasti halua jatkaa?
kaikenlaista* kirjoitti:
Mielestäni taas on ihan oikein "heittää pyyhe kehään" ja lähteä. Jos näin on päättänyt. Miksi pitäisi jäädä liittoon, jota ei varmasti halua jatkaa?
Lähinnä, tarkoitin tuolla sanonnalla, lähtemistä ilman selitystä, ilman ennakkovaroitusta, antamatta toiselle edes aikaa ymmärtää tilannetta.
Korostaisin vielä kerran, että tässä viestiketjussa oleellisena osana on tuo yksikantaisena ilmoitusluontoisena asiana esitetty ero.- mira*
mies.mina kirjoitti:
Lähinnä, tarkoitin tuolla sanonnalla, lähtemistä ilman selitystä, ilman ennakkovaroitusta, antamatta toiselle edes aikaa ymmärtää tilannetta.
Korostaisin vielä kerran, että tässä viestiketjussa oleellisena osana on tuo yksikantaisena ilmoitusluontoisena asiana esitetty ero.Tuossa oli edellä jo epäilyksiä toisesta naisesta ja miehen vauvakuumeesta. Erittäin usein näissä "äkkilähdöissä" on niistä todellakin kysymys. Harva kuitenkaan hennoo kertoa tätä lähtiessään. Ettei tule enempää selvitettävää, riitaa, mielipahaa, kärsimystä. Olisiko ap:lla helpompaa käsitellä erotuskaansa, jos kuulisi toisesta naisesta - ja mies kertoisi avoimesti haluavansa vielä lapsiakin tämän kanssa?
Järkkyesimerkkini elävästä elämästä: selvisi, että tuttavani miehellä oli perhe toisaalla, vaimo ja kaksi lasta 2 ja 4 -vuotiaat (silloin). Ollut jo kuusi vuotta! Tuttavalla ei ollut lapsia. Hänen miehellään oli matkatyö. Järkyttävintä oli se, ettei tuttava voinut saada lapsia. Häneltä myös kaikki kysyivät: etkö huomannut mitään merkkejä. Löytyi niitä sitten todella paljonkin jälkikäteen. Mutta tuttavani rakasti miestä niin intensiivisesti, ettei ollut huomannut. - ansku*
mies.mina kirjoitti:
Lähinnä, tarkoitin tuolla sanonnalla, lähtemistä ilman selitystä, ilman ennakkovaroitusta, antamatta toiselle edes aikaa ymmärtää tilannetta.
Korostaisin vielä kerran, että tässä viestiketjussa oleellisena osana on tuo yksikantaisena ilmoitusluontoisena asiana esitetty ero."tarkoitin tuolla sanonnalla, lähtemistä ilman selitystä, ilman ennakkovaroitusta, antamatta toiselle edes aikaa ymmärtää tilannetta."
Tässä on selitys tarjottimella:
"On vain kyllästynyt yhteiseen arkemme, ei rakasta minua tarpeeksi, jatkaakseni avioliittoamme. Kokee ahdistusta kanssani (lähinnä talousasiat kuulemma) ja haluaa kokea kaikenlaista uutta elämässään"
Minusta ap:n mies teki niin oikein kuin vain tuossa tilanteessa voi. Mitä hyödyttää jäädä ahdistuneena liittoon odottelemaan, jotta toinen ymmärtäisi. Eipä se olisi ap:kaan etu. Pahimmillaan estäisi täysin kohtaamasta totuutta, jos mies olisi sanonut "lähden vuoden, parin tai kolmen päästä". - elli*
Hertta kirjoitti:
Miksi lainaat minun tekstiäni, kun puhut parisuhteen "pelisilmästä" veronikaS? Viittaatko ehkä, että minulta puuttuu "pelisilmä" ja olen elänyt mainitsemassasi yksipuoleisessa liitossa? Vai vihjaatko, ettei mieheni olisi parisuhteessaan täysivaltainen ja -järkinen olento, joka on vastuussa itse puheistaan ja päätöksistään?
Minusta on hupaisaa, mikäli näin on.
Mielestäni aikuinen ihminen on vastuussa itsestään, sanoistaan ja teoistaan riippumatta siitä, miten toinen osapuoli asiaa käsittelee. Voin vastata ainoastaan itsestäni.
On myös naiivia väittää, että nainen olisi omalla käytöksellään vastuussa miehen mahdollisesta puhumattomuudesta. Tai että naisen tulisi muuttua, jotta mies alkaisi puhua? Hmm... Vuorovaikutuksessa voi olla monenlaisia ongelmia, mutta harvoin ne kuitenkaan ovat sellaisia, joihin vain toinen osapuoli voi vaikuttaa. Sukupuolesta riippumatta. VeronikaS yrittänee tehdä tästä voimakkaasti sukupuoleen liittyvän asetelman: Mies ei puhu ja syy siihen on naisessa... Ja lisäksi yksinkertaistaa hyvin monimutkaista asiaa.
No tarpeensa kullakin. Itse en ymmärtänyt, miksi tulin lainattua tähän holhoavaan ja yksinkertaistettuun kirjoitukseen, mutta ei se liene tarpeellistakaan.
Eli arvon daamit, kanssasisaret. Elämä on joskus monimutkaista ja hankalaa. Onneksi syy siihen ei ole naisten:)Jos mies ei puhu, niin onhan "vika" naisessakin. Miksi nainen on mennyt naimisiin miehen kanssa, joka ei puhu? Jos mies on aiemmin puhunut, ja lakkaa myöhemmin puhumasta eikä enää uudelleen aloita, niin miksi nainen edelleen jatkaa liittoa, jos kerran arvostaa puhuvaa miestä ja kommunikaatiota liitossa? Aivan turha etsiäkään syyllistä mihinkään, vaan toimivaa ratkaisua.
- hertta
Kiitos ihanasta kirjoituksestasi.
Yritän uskoa siihen, että elämä kantaa minuakin. Että aika parantaa ja asioilla on merkitys.Nyt kaikki nämä, joihin olen aiemmin uskonut epäilemättä, tuntuvat sanahelinältä. Jopa pilkalta omiin korviini. Olen elänyt ystävieni kanssa läpi heidän eronsa ja nähnyt eheytymisen sekä uuden alun. Nyt olen itse siinä sumuisessa, hapettomassa putkessa, jossa ainoita tunteita ovat kauhu, suru ja paniikki.
Mietin äsken, miten helpolla mieheni pääseekään. Hänen ei tarvitse töiden jälkeen syöksyä ruokakauppaan, valmistaa terveellistä ruokaa lapsille, viedä koiraa ja pestä koneellista pyykkiä päivässä. Hän on yksin.Vapaa. Hän saa tehdä ylitöitä ja tienata ylimääräistä rahaa, hän saa ostaa kotiin vain tölkin jogurttia, jos haluaa. Nukkua viikonloppuisin pitkään. Olen toisaalta hetkittäin niin katkera hänelle; toisaalta en antaisi mistään hinnasta lasteni arkea pois. Yritän hokea, että lapseni ovat jo isoja, osallistuvat arkeen jo muutenkin paljon ja pärjäävät hyvin yksin illalla, jos käyn esim. lenkillä.
Kai pahin pelko on se, että jään ainaiseksi yksin. Etten koskaan enää kelpaa kenellekään tai että olen sellainen, jota kohtaan ei rakkaus voi kestää. Että minussa on jotain perustavaa laatua olevaa vikaa.
Olen itse kasvanut erolapsena ja tullut sen takia jopa syrjityksi. (olen 40v.) Pihayhteisössämme oli vanhempia, jotka ilmoittivat ettei heidän lapsensa saa leikkiä kanssani, koska vanhempani olivat eronneet. No, ero ei ollut siisti ja siihen liittyi taustalla alkoa/väkivaltaa. Kai he pelkäsivät, että tartutan jonkun eroviruksen...Olen aina kokenut olevani huonompi kuin muut... Äidin puolen suvusta kukaan ei ole eronnut. Minusta sanottiin jo pienenä, että Hertta se valitsee itselleen isänsä kaltaisen miehen. Minäpä valitsin vastakohdan. Enkä silti onnistunut.
Sinä kirjoitit ihanasti lasten selviämisestä "samaa 7kk sitten". Se lohdutti minua kovasti. Vaikka suru ja kyyneleet sumentaakin sillmäni.
Kirjoituksesi tuntuu niin realistisen positiiviselta. Mieheni ilmoitti, ettei aio sitten eron jälkeen alkaa miksikään Puuha-peteksi ja olla käytettävissä kaikkiin talonmiehen/mikrotukihenkilön/kodinkoneasentajan hommiin...(niinkuin häneltä sellaista odottaisinkaan...) Ei aio pitää ylimääräisiä yhteyksiä eikä halua olla ystävä. Haluaa asialliset välit. Eli ei varmaankaan "poikkeile" meille enää lähtönsä jälkeen. Eikä tarjoa apuaan vaikeissa tilanteissa. Tietysti tämä asenne saattaa pehmetä hieman myöhemmin, mutta pahimpaan varaudun.
Luoja, miten pahalta voikaan tuntua... mutta kirjoittaminen jotenkin helpottaa. Kiitokset taas tukijoukoille.- sääli niin sääli
Mitä ihmettä näihin kertomuksiin voi sanoa? Miehet on paskoja? Onko perhe ollut vain naisen projekti, kun se on näemmä noin helppo hylätä? Helppo elämä viehättää miestä, vastuuttomuus ja ilakointi? Voi Jumala, auta.
- niia-liia
sääli niin sääli kirjoitti:
Mitä ihmettä näihin kertomuksiin voi sanoa? Miehet on paskoja? Onko perhe ollut vain naisen projekti, kun se on näemmä noin helppo hylätä? Helppo elämä viehättää miestä, vastuuttomuus ja ilakointi? Voi Jumala, auta.
Kysy, auttaisko se Jumala sua?
Esim. tuntemaan hieman empatiaa...
täällä ihmiset kirjoittaa omista tunteistaan, jotka tällä hetkellä päällä. Suuria, surullisia tunteita ja isoja juttuja, johon liittyy huolta lapsista ja tulevaisuudesta. Miten tämä liittyy siihen, et joku olis paska? Tai perhe vain naisen projekti? Ei mitenkään. Ei näissä väitetä mitään sellaista, kerrotaan vain kokemuksia ja tunnetiloista. En usko, et sun kaltaisia negatiivisia tulkintoja tarvitaan tässä.
Miksi sä et voi vaan antaa olla? - sääli niin sääli
niia-liia kirjoitti:
Kysy, auttaisko se Jumala sua?
Esim. tuntemaan hieman empatiaa...
täällä ihmiset kirjoittaa omista tunteistaan, jotka tällä hetkellä päällä. Suuria, surullisia tunteita ja isoja juttuja, johon liittyy huolta lapsista ja tulevaisuudesta. Miten tämä liittyy siihen, et joku olis paska? Tai perhe vain naisen projekti? Ei mitenkään. Ei näissä väitetä mitään sellaista, kerrotaan vain kokemuksia ja tunnetiloista. En usko, et sun kaltaisia negatiivisia tulkintoja tarvitaan tässä.
Miksi sä et voi vaan antaa olla?Luepa kommenttini ao. provoon niin siinä on sulle tieto siitä, mitä vastaan käyn. Turha mua tulla tökkimään. Negaatiot on kuule sangen hyödyllisiä tunteita ja se mitä täällä juuri EI kaivata on kaltaiseksi kielteisten tunteiden kieltäjät. Just tuollaiset tyypit torppaa kehitystä keskusteluissa ja elämässä!
- Nainen murheellinen
Minulla lähes samanlainen tilanne olemme olleet naimisissa 29v. Olen 48v nainen ja mieheni 50v lapset aikuisia. Aloimme kahden ystävän kanssa 5v. sitten
pitämään selibaattia vaikkakin mieheni kielsi. Kunnes maaliskuussa mieheni tuli ystävänsä (hänenkin nainen selibaatissa ) kanssa tunturista ja ukot samaalla viikolla ilmoittivat erostaan vaimoilleen. Minä murruin täysin asiasta ,enkä ymmärrä
vieläkään miestäni miksi hän minut jätti.
Viimeiset sanat mieheni sanoi ,että jatka vain selibaattiasi. Soitin ja itkin ystävälle puhelimessa joka itki itsekin ja sanoi miehensä ilmoittaneen erosta.
Olen yrittänyt lapsille sanoa ,että puhuisivat mieheni takaisin.- sääli niin sääli
Just. Kenen sä kuvittelet ostavan näin surkean provon? Täällä ihmiset oikeesti jakaa vaikeita kokemuksiaan ja sä kehtaat ilkkua tuolla lailla??! Tuskinpa nämäkään naiset ovat kylmiä olleet miehilleen ja silti palkka on tuo! Häpeäisit.
- jösses
Oliko tämä jokin viisaus on täällä -kommentti?
- samaa 7kk sitten
eli "nainen murheellinen" oletkin tuollainen luuseri-haahuilija -ukko, jota nyt ottaa päähän omat väärät valinnat ja kostat sen täällä käyttämällä omaa tekosyytäsi, millä erosi aikoinaan perustelit vaimollesi? Olisit edes kirjoittanut oman sukupuolesi myöntäen ...
Ja jos liittosi kaatui seksin vähyyteen, niin olisit pitänyt itsesi vähän enemmän haluttavana, ehkä vaimosi olisi halunnut seksiä ja läheisyyttä kanssasi. Nutiseva ja valittava (mahdollisesti myös haiseva ja läski) ukko on major turn-off naiselle kuin naiselle...
Minä olin liittoni aikana aina halukas ja olen edelleen. Nunnaksi en aio ruveta loppuelämäkseni, vain sen takia ettei oman siipan pää kestänyt arkea ja elämän totuuksia.
kaiken maailman surkeita provoilijoita joutuu vielä ihmettelemään, oman haahuilevan kohta-ex-ukon lisäksi?
Yritän kovasti välttää sitä tyypillistä "miehet sitä, naiset tätä" -yleistämistä, koska olen sitä mieltä, että yksilöt ovat yksilöitä ja tekevät ratkaisunsa sukupuolesta riippumatta. Nyt on kuitenkin ihan pakko todeta siitäkin huolimatta seuraava asia...
Naisia usein syytetään liiallisesta tunteellisuudesta ja siitä, että ovat tunteidensa heiteltävissä. Kuten näissäkin kirjoituksisa nähdään ja "oikeassa elämässä" olen huomannut, ne ovat usein miehiä, jotka lähtevät haahuilemaan ulkopuolisen ihastuksen perään. Eli miehet eivät osaa erottaa rakkautta ja ihastumista toisistaan. En todellakaan sano, että näin on jokaisen miehen kohdalla, tai sitä, että naiset hallitsisivat tuon aina jotenkin paremmin. Väitän kuitenkin, että naiset ovat myös näissä ihastumistapauksissa valmiita keskustelemaan kumppaninsa kanssa asiasta, eivätkä ihan suin päin hyppää uuteen suhteeseen. Ainakaan kypsemmät naiset eivät _yleensä_ toimi näin. Nuoret tytöt tällaista toki voivat tehdä. Edelleen, ei kaikki ole mustavalkoista eikä se todellakaan aina mene näin, mutta taitaa olla yleisempää noin päin, että mies alkaa hölmöilemään.
Minä itse osaan ottaa pienet ihastumiset ihastumisina eivätkä ne suhdetta heilauta suuntaan tai toiseen, vaikka voin myöntää, että hyvin lähellä olen ollut nuorempana itsekin sitä, että "lähden vieraan matkaan", koska olen ollut tyytymätön elämäntilanteeseeni. Tiedostan nykyään sen, että rakkaus on sitä arkea ja todellakin päätös olla yhdessä. Tiedän sen, että uusi rakkaus tai ihastus ei pelasta minua omilta ongelmitani jne. Ja jos vaikeuksia kohtaan, niin olen valmis sekä henkilökohtaisesti että parisuhteessa hakemaan apua sekä puhumaan asioista. Olen myös valmis katsomaan peiliin. Uskoisin, että tämä monesti käy naisilta helpommin. Miehet helpommin näkevät asiat hyvinkin mustavalkoisesti joko/tai. Ja miehet ovat usein niitä, jotka jälkikäteen katuvat enemmän eroa kuin naiset. Tämä oman kokemukseni mukaan, voin toki olla väärässä.
Tuo on ehkä se asia, mikä pitäisi jokaiselle pariskunnalle opettaa, kun naimisiin menevät. Pitäisi antaa heidän lukea eronneiden kertomuksia ja kertoa, että arki on arkea, mutta että siihen puolisoonsankin voi rakastua uudelleen ja uudelleen, mikäli tahtoa on. Viimeistään siinä vaiheessa, kun eropaperit saapuvat, jokinlainen pakollinen neuvonta pitäisi olla molemmille. Niiiiin monta turhaa eroa tällä vältettäisiin, kun ihmiset saataisiin puhumaan. En väitä, etteikö ero olisi joissain tapauksissa järkevä ja jopa välttämätönkin, mutta nämä elämän kriisikohdissa tehdyt erot ovat mielestäni täysin turhia, jos muuten on pääasiassa liitossa riittänyt rakkautta.- hertta
Haluaisin vain kysellä, miten teillä muillä jätetyillä tänään menee? Millaisia ajatuksia on päällimmäisenä mielessä?
Luopuminen ja luovuttaminen on vaikeaa. Tuntuu epäreilulta, että toinen on saanut aikaa sopeutua ajatukseen jo kauemmin. Tehnyt päätöstä yksin, selkäni takana... Aika raukkamaista. Huomaan, että miehelläni on hyvin vaikea kestää mun tunnereaktioita ja liittäää itkuni negatiivisten piirteiden listaan, joita hänellä minusta on nyt luotuna. Hän ei pysty ajatella mitä hyvää meillä on ollut tai mitä hyvää meissä on ollut. Hän on jo toinen henkisesti kaukana...
Ihmeellistä tässä on se, ettei ilmekään värähtänyt kun kysyin et onko hän miettinyt lapsia tässä asiassa... Miten hän ylläpitää suhdetta 17 vuotiaaseen tai 14 vuotiaaseen, jos on pois lasten arjesta...? Minä tai lapset emme halua viikko/viikko periaatetta. Oma koti on yhdessä paikassa ja sisarukset asuvat siellä yhdessä, äidin kanssa. Näin meidän tapauksessa siis. Joka toinen viikonloppu? Kuinka kauan kestää kun lapset ovat niin vieraantuneita isästään, etteivät halua käydä siellä ollenkaan.... Tätä siis pelkään ja esitin tämän pelkoni miehelleni. Hän katsoi minua ja oli hiljaa. Ei kyyneliä, ei liikutusta. Ei mitään tunnetta. Illalla hänen ollessa jo peiton alla, minä istuin sängyn reunalla ja sanoin, että haluaisin halata. Ihan vain halata. Hän ei sanonut siihen mitään. Täysi hiljaisuus.
Pahinta tässä on se, että minusta alkaa tuntua, etten tunne tuota ihmistä ollenkaan. Kuka tämä ihminen on, jonka kanssa asun? Rakastanko häntä vielä vai haluaisinko vain rakastaa? Onko totutusta lupuminen niin vaikeaa, että kuvittelen rakkautta... Haluanko koskettaa häntä tai antaa hänen koskettaa minua? En osaa vastata... Haluanko yrittää parantaa välejämme? Ehkä, mutta mikä on siinä motiivina?
Samaan aikaan nousee kauhun aalto päälleni taas: mitä mun elämässä tapahtuu??? Jään yksin. Minusta tulee yh. Neljäkymmentävuotiaana. Tässä yhteiskunnassa... Ja levy yalkaa taas pyöriä: Kenelle soitan kun tapahtuu jotain merkityksellistä... Kuka rauhoittelee mua kun jotain kurjaa on tapahtunut? Miten muistan milloin auto pitää katsastaa ja huollattaa? Kuka muistaa mua mun syntymäpäivänä? Miten sulakkeet? Miten raha-asiat? Miten etukortit? Koiran rokotukset? Renkaidenvaihto? Nukun yksin, herään yksin ja olen yksin illat. Teen päätökset yksin. Kannan vastuun yksin. Menen kotiin, jossa kukaan ei odota mua... Ja olen taas kouristuksenomaisessa kauhussa. Olossa, jossa tekisi mieleni kaivaa puukolla vatsasta kaikki paha pois...Olossa, jossa hengittäminenkin sattuu... Vain lyhyt uni vie kaiken pois ja sekunti ennen heräämistä en muista tätä...
Toivon edelleen, että mieheni suostuu pariterapiaan. Tämä tilanne on meille molemmille tosi hankala enkä haluaisi, että hän joutuu katsomaan asioita negatiivisuuden kautta saadakseen "syitä" lähteä. Minulle tämä on hankala siksi, että asia tuli silmille puun takaa... Haluan, että saan käsitellä asiaa sen ihmisen kanssa, joka tämä aiheuttaa. Hänelle kuuluu vastuu hoitaa asia vastuullisesti loppuun asti. Enkä halua katsoa lapsia silmiin tietäen, etten yrittänyt kaikkea mahdollista.
Tässä tätä sokkihulluutta tänään... Oksettaa. Uni ei tule. Paleltaa vaikka aurinko jo lämmittää. Silmät ovat itkemisestä lähes umpeen muurautuneet.. En pysty syömään...Nieleminen on vaikeaa. Onneksi posti toi Fisherin erokirjan. Ilmoittauduin myös eroryhmään, joka alkaa syyskuun alussa. Eli syyskuuhun jaksan. :)- Niin järjettömän pah
Hei Hertta,
huomasitko, että olen kirjoittanut sinulle tänään tässä ketjussa klo 10.02 eli nämä vastaukset/kirjoitukset eivät näemmä tukekaan tänne kronologisessa järjestyksessä. Kurkkaatko viestini, jollet ole sitä jo lukenut. - enni*
Selviät kyllä, vaikka nyt tuntuisi miltä. Asiat ovat siinä mielessä vallan mahdottoman hyvin, kun lapset ovat noin iäkkäitä ;).
Olet hyvin huolissasi siitä miten osaat ja muistat kaiken. Vaihtaa sulakkeet, huollattaa auton, raha-asiat, koiran rokotukset jne. Kaikki sujuu, kun on suunnitelmia ja muistilappuja, kalenteri. Kun huomaat kaiken sujuvan, saat siitä myös erinomaista nostetta itsetunnollesi. Alat myös arvostaa itseäsi enemmän kuin koskaan. Jotenkin kirjoituksesi kuulsi läpi, että olet tukeutunut vallan mahdottomasti mieheesi. Niin ei tasa-arvoisessa suhteessa saisi olla. Suhteesta tulee epätasapainoinen. Se puolestaan on erinomainen keino "kasvaa erilleen".
Tässä tapauksessa vain miehesi on kasvanut erilleen. Vaikka asia tuli ns puun takaa, yritä ymmärtää miestäsi. Hän on tehnyt vaikean ratkaisun. Mieti ihan tosissasi, onko yhtään helpompaa olla "jättäjä" kuin "jätetty". Usein ajatellaan, myös sinä tunnut ajattelevan niin, että ero on jättäjän "vika", vaikkei se ole. Eihän ole vika, jos ei enää rakasta tai rakasta tarpeeksi toista. Tunteita ei voi pakottaa. Tai ellei ole tahtoa jatkaa ihan mistä tahansa syystä. Tuskinpa edes haluaisit olla yhdessä miehen kanssa, joka on vastoin tahtoaan kanssasi. Se, että miehesi on päätynyt eroon, on todella vaikea asia hänelle, vaikka se on todella vaikeaa myös sinulle. Mitä enemmän ymmärrät miehen ratkaisua, sitä paremmin ymmärrät myös itseäsi - ja asiat kääntyvät kohti valoa. - oma elämä hallintaan
Ensiksikin haluan sanoa, että melko varmasti näillä keski-ikäisillä miehillä on uusi nainen kiikarissa kun haluavat eron, ei näistä passatuista miehistä ole yksineläjiksi.
Toiseksi voin lohduttaa Herttaa, että käytännön asiat tulevat järjestymään, usko pois.
Katsastuksesta tulee kyllä ilmoitus postitse. Seuraavan autohuollon voit tarkistaa huoltokirjasta, sulakkeen vaihto pelkkä ranneliikkeen pyöritys, renkaat vaihtaa siihen erikoistunut liike, ilmoituksia kyllä lehdet pullollaan ja tiedotusvälineet ilmoittavat viimeisen vaihtopäivän.
Et mene kotiin, jossa kukaan ei sinua, sinulla on lapset ja he muistavat sinun syntymäpäiväsi ja ystäville voit soittaa merkityksellisistä asioista.
Se on virhe, että naiset jäävät liitoissaan aivankuin laakereilleen lepäämään, antaen miehen hoitaa käytännön asiat. Ei saa luottaa liikaa siihen että toinen hoitaa kaiken, elämä on niin yllätyksellistä ja lopuksi vielä sellainen viisaus, että yksi ovi kun sulkeutuu, toinen avautuu.
- kantava voima
Hei hertta ja järjettömän pahaolo
Kerroin yhdessä kommentissani jo omaa tarinaani kunka mies halusi eron,väitti että ei ole toista ja kuitenkin sieltä paljastui toinen nainen.
Meillä meni vain niin että mies halusikin sopia kanssani jatkaa yhtesitä elämäämme. Emme enää saaneet rauhaa siihen. . Yritin kannustaa miestä hakemaan apua koska hän voi tosi huonosti aiheuttamiensa asioiden vuoksi.
Kuitenkin aivan turhaan.
Itse kävin terapiassa j asain apua käsittelemään asioita mutta en saanu tapu aunohtamiseen. Siihen ei mikään terapia pysty.
Tuli uusi romahdus. Siitä selviämiseen kului aikaa.
Viimeisin romahdu tapahtui nyt talvella kun sain huomata kuinka valtava voima pahoilla puheilla on.
Eikö jättäjästä pääse koskaan totaalisesti erooni? Toivoisin saavani elää rauhassa, mielstäni olen sen ansainnut. - Hertta
Löysin viestisi. Kiitos.
Jäljet tämä tulee jättämään, se on selvää. Saan suuresti lohtua kirjoituksestasi. Vaikken tätä oloa kenellekään haluaisi, koskaan. Olen silti kiitollinen kohtalotovereista, jotka ovat kokeneet samaa. Ajatus siitä, että näin käy muillekin helpottaa häpeää jota koen... Miksi minä häpeän?
Ajattelin käydä huomenna ostamassa erityisen kauniin, tyhjän muistikirjan johon alan kirjoittaa iltaisin muutaman sanan. Lopetan jokaisen kirjoituksen hyvään ja kiitän jostain, mikä elämässäni on hyvää. Ehkä vielä löydän itsestänikin jotain hyvää, jonka voin kirjata kirjaani...
Hassua, miten mielialat voivat vaihdella... tällä hetkellä olen tyyni ja rauhallinen. Pitää nauttia tästä hetkestä. Tiedän, että kun seuraavan kerran puhumme taas käytännönasioista tms... niin ero muuttuu taas todeksi ja kauhu asettuu sieluun. Uskon, että jokainen kerta on kuitenkin kevyempi edellistä ja kestää vähemmän aikaa...
Saatan saada nukuttuakin muutaman tunnin... Se olisi luksusta.
Jaksamisia kohtalontovereille.- kantava voima
Hertta tuo muistikirja on hyvä juttu. Minulla oli sellainen myös. Kirjoitin päivittäin ajatuksiani siihen. Ensialkuun kirjoitin monta sivua pitkiä kertomuksi ja tuntemuksia päivän tapahtumista. Kerkesin täyttää kolme kirjaa.
Kun tuosta akuutti jaksosta pääsin niin lopetin kirjoittelun. Luen niitä joskus.Itseänikin pelottaa se synkkyys mikä minua silloin vallitsi.
Tuon tapahtuman jälkeen olen suhtutunut elämään eritavalla enää en anna kennkään saada minua voimaan niin pahoin.
.
- erosta vuosia
Minulla toimi kirjoittaminen, sillä en halunnut stressata sukulaisia ja ystäviä liikaa, huomasin, ettei kukaan jaksa kuunnella koko aikaa..
kirjoitin todella paljon ja kun ahdisti, luin aiempia kirjoituksia ja se auttoi, sillä huomasin, et toivun koko ajan ja lopulta ihmettelin, miten otin niin raskaasti eroni?
Nyt nautin yksin elämisestä ja olen hävittänyt kaikki kirjoitukseni, selasin niitä monta, monta kertaa läpi ja lopulta tuntui hyvälle ne hävittää..
Kesti kuitenkin enempi kuin vuosi, että aloin ajatella muutakin kuin eroa, ja kyllä kirjoittaminen auttaa ja muut jutut, vaikkapa lintujen laulun kuuntelu, näin aikaisin aamulla! - santra
Kun erostani oli kolme kuukautta, minäkin ostin suuren kalenterin, johon kirjoitin joka päivä. Mutta vain siitä, kuinka se päivä oli mennyt, kuinka siitä selvisin ja miten olin huomioinut itseäni. Päivä päivältä itsetuntoni kasvoi, kirjoitin vuoden ajan. En jossitellut tapahtunutta, en kirjoittanut peloistani vaan siitä, missä olen pärjännyt tänään. On alettava huolehtimaan, suojelemaan ja rakastamaan itseään. Katse eteenpäin, elämä jatkuu! Voimia!
- särkynyt luottamus
Täällä kirjoittelu on ehkä sama asia kuin tuo muistikirjaan kirjoittelu, täällä vain tulee toisinaan lunta tupaan ihan linkoamalla mutta sekin antaa uutta katsontakantaa omiin asioihin ja autta osaltansa menemään eteenpäin.
Voimia teille, tänään on taas uusi päivä ja aurinko paistaa meille kaikille.- Niin järjettömän pah
Hei taas kaikille, olen se ap. Tänään on ollut tosi huono päivä. Itkettänyt, musta nielu tuntuu odottavan vain nielaistakseen minut. Enpä ole edelleenkään nukkunut kovinkaan kummoisesti ja herään aina painajaismaiseen, epätodelliseen tuntuun.
Mieheni on tänään lähdössä mökillemme vietttämään ns. pitkää viikonloppua. Oli kyllä aliunalkaen piuhetta, että minäkin lähtisin sinne mutta vain ja ainoastaan pakkaamaan tavaroitani pois sieltä. En tiedä, kykenenkö tai haluanko tehdä sitä juuri nyt. Surettaa, raivostutttaa, väsyttää katsoa miestäni, kun hän touhuaa tätä avioeroa kiihkeämmin kuin mitään muuta asiaa ikinä avioliittomme aikana. Hän on aina ollut tietyllä tavalla ns.loivaliikkeinen, passiivisempi kuin minä ja monen asian käynnistyminen on ollut hänellä verkkaista, usein olen minä ollut se eteepäin potkiva voima. Nyt sitten tälläinen tarmonpuuska. Mistä hemmetistä johtuu? Miksi hänellä on niin suunnaton kiire minusta eroon? Voihan se olla, ettei tämä vanheneva, jo hiukan ryppyinen naamani oikein enää jaksa miellyttää mutta en kuitenkaan olisi ihan tälläistä kiirettä ymmärtänyt. ja odottanut.
Kertokaa, onko minun parempi jäädä yksin tännne kotiin? Mpkillä oloni voisi ola täyttä kidutusta. Lisäksi mieheni sukulaisia asuu tosi lähellä mökkiämme ja heitäkin olisi sitten tietenkin tavattava. En tiedä jaksanko ja haluavatko he ylipäätään enää nähdä minua. Ihmisillä kun on valitettavasti tapana valita puolensa näissä eroasioissa.
Olen täysin neuvoton, yksinäinen, henkisesti pahoilla ruhjeilla. Paras ystäväni asuu kaukana täältä (ulkommailla) ja muilla ystävillä/kavereilla on omat perheensä ja elämänsä, en voi koko ajan häiritä heitä asioillani. Taa mielesssäni pyörivät ajatukset...Miten jouluna? Minulla ei ole ketään. Kenen kannssa teen hauskoja matkoja? Kenelle kerrnon iloiset ja surulliset asiat? Miksi kukaan ei kohta enää tule luokseni kotiin tai odota minua kun tulen tse kotiin? Yksinäisyyden merkitys on nyt todella valjennut minulle ja pelkään sitä ihan hirvittävästi. Toki on sinkkuina onnellisina eläviä ihmisiä, mutta se lienee heidän valintansa, että he ovat yksin. Minä olen yksinäinen.
Tein äsken pitkän kävelylenkin, mietin asioita ja ymmärsin, että vaika minä jonakin päivänä olen tästä erosta selvinnytkin, tuskin tulen enää löytämään ihmistä rinnalleni. Jokainen kyllä tietää, mitä sattumanpeliä se toisen ihmsen löytäminen on. Itse luulin lötäväni sielunkumppanin miehestäni ja se olikin valhetta. En enää ikinä uskalla luottaa, koska en pysty käymään tälläistä eroa toista kertaa läpi, mikäli sellainen tilanne uudessa suhteessa eteen tulisi. Lisäksi, luottamus miehiin on mennyt. Pidin miestäni aina kunnnian miehenä, luotettavana ja sanansa mittaisena. Vaan näin sitten kävi - minut hylätään äkillisesti 20v avioliiton jälkeen.
Itkettää.... - yksin myös
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei taas kaikille, olen se ap. Tänään on ollut tosi huono päivä. Itkettänyt, musta nielu tuntuu odottavan vain nielaistakseen minut. Enpä ole edelleenkään nukkunut kovinkaan kummoisesti ja herään aina painajaismaiseen, epätodelliseen tuntuun.
Mieheni on tänään lähdössä mökillemme vietttämään ns. pitkää viikonloppua. Oli kyllä aliunalkaen piuhetta, että minäkin lähtisin sinne mutta vain ja ainoastaan pakkaamaan tavaroitani pois sieltä. En tiedä, kykenenkö tai haluanko tehdä sitä juuri nyt. Surettaa, raivostutttaa, väsyttää katsoa miestäni, kun hän touhuaa tätä avioeroa kiihkeämmin kuin mitään muuta asiaa ikinä avioliittomme aikana. Hän on aina ollut tietyllä tavalla ns.loivaliikkeinen, passiivisempi kuin minä ja monen asian käynnistyminen on ollut hänellä verkkaista, usein olen minä ollut se eteepäin potkiva voima. Nyt sitten tälläinen tarmonpuuska. Mistä hemmetistä johtuu? Miksi hänellä on niin suunnaton kiire minusta eroon? Voihan se olla, ettei tämä vanheneva, jo hiukan ryppyinen naamani oikein enää jaksa miellyttää mutta en kuitenkaan olisi ihan tälläistä kiirettä ymmärtänyt. ja odottanut.
Kertokaa, onko minun parempi jäädä yksin tännne kotiin? Mpkillä oloni voisi ola täyttä kidutusta. Lisäksi mieheni sukulaisia asuu tosi lähellä mökkiämme ja heitäkin olisi sitten tietenkin tavattava. En tiedä jaksanko ja haluavatko he ylipäätään enää nähdä minua. Ihmisillä kun on valitettavasti tapana valita puolensa näissä eroasioissa.
Olen täysin neuvoton, yksinäinen, henkisesti pahoilla ruhjeilla. Paras ystäväni asuu kaukana täältä (ulkommailla) ja muilla ystävillä/kavereilla on omat perheensä ja elämänsä, en voi koko ajan häiritä heitä asioillani. Taa mielesssäni pyörivät ajatukset...Miten jouluna? Minulla ei ole ketään. Kenen kannssa teen hauskoja matkoja? Kenelle kerrnon iloiset ja surulliset asiat? Miksi kukaan ei kohta enää tule luokseni kotiin tai odota minua kun tulen tse kotiin? Yksinäisyyden merkitys on nyt todella valjennut minulle ja pelkään sitä ihan hirvittävästi. Toki on sinkkuina onnellisina eläviä ihmisiä, mutta se lienee heidän valintansa, että he ovat yksin. Minä olen yksinäinen.
Tein äsken pitkän kävelylenkin, mietin asioita ja ymmärsin, että vaika minä jonakin päivänä olen tästä erosta selvinnytkin, tuskin tulen enää löytämään ihmistä rinnalleni. Jokainen kyllä tietää, mitä sattumanpeliä se toisen ihmsen löytäminen on. Itse luulin lötäväni sielunkumppanin miehestäni ja se olikin valhetta. En enää ikinä uskalla luottaa, koska en pysty käymään tälläistä eroa toista kertaa läpi, mikäli sellainen tilanne uudessa suhteessa eteen tulisi. Lisäksi, luottamus miehiin on mennyt. Pidin miestäni aina kunnnian miehenä, luotettavana ja sanansa mittaisena. Vaan näin sitten kävi - minut hylätään äkillisesti 20v avioliiton jälkeen.
Itkettää....Rutistus sinulle,
Olen muutaman vuoden sinua vanhempi nainen, jolla on ollut elämässä epäonnea miessuhteissa. Minullakaan ei ole lapsia. Tälläkin hetkellä olen yksin.
Haluaisin jotenkin rohkaista sinua tulevaisuuden suhteen. Tämä hetki on varmasti raskas, mutta tulevaisuuden ei tarvitse olla sitä. Yksinoleminen ei ole mukavaa, varsinkin juhlapyhien aika voi olla rankkaa, mutta niin vain elämä vie eteenpäin. Kärsin itsekin siitä, että ei ole ketään, jonka kanssa voisi jakaa elämää, vaihtaa ajatuksia, tehdä asioita yhdessä. Olen oppinut selviytymään ja löytämään tapoja nauttia elämästä. Vaikka en ole enää kovin kummoisessa asemassa parisuhdemarkkinoita ajatellen, suhtaudun kuitenkin toiveikkaasti myös siihen ajatukseen, että löytäisin hyvän turvallisen kumppanin. Onhan kaikenikäisiä yksinäisiä ihmisiä olemassa.
Jaksamista sinulle. - näinon
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei taas kaikille, olen se ap. Tänään on ollut tosi huono päivä. Itkettänyt, musta nielu tuntuu odottavan vain nielaistakseen minut. Enpä ole edelleenkään nukkunut kovinkaan kummoisesti ja herään aina painajaismaiseen, epätodelliseen tuntuun.
Mieheni on tänään lähdössä mökillemme vietttämään ns. pitkää viikonloppua. Oli kyllä aliunalkaen piuhetta, että minäkin lähtisin sinne mutta vain ja ainoastaan pakkaamaan tavaroitani pois sieltä. En tiedä, kykenenkö tai haluanko tehdä sitä juuri nyt. Surettaa, raivostutttaa, väsyttää katsoa miestäni, kun hän touhuaa tätä avioeroa kiihkeämmin kuin mitään muuta asiaa ikinä avioliittomme aikana. Hän on aina ollut tietyllä tavalla ns.loivaliikkeinen, passiivisempi kuin minä ja monen asian käynnistyminen on ollut hänellä verkkaista, usein olen minä ollut se eteepäin potkiva voima. Nyt sitten tälläinen tarmonpuuska. Mistä hemmetistä johtuu? Miksi hänellä on niin suunnaton kiire minusta eroon? Voihan se olla, ettei tämä vanheneva, jo hiukan ryppyinen naamani oikein enää jaksa miellyttää mutta en kuitenkaan olisi ihan tälläistä kiirettä ymmärtänyt. ja odottanut.
Kertokaa, onko minun parempi jäädä yksin tännne kotiin? Mpkillä oloni voisi ola täyttä kidutusta. Lisäksi mieheni sukulaisia asuu tosi lähellä mökkiämme ja heitäkin olisi sitten tietenkin tavattava. En tiedä jaksanko ja haluavatko he ylipäätään enää nähdä minua. Ihmisillä kun on valitettavasti tapana valita puolensa näissä eroasioissa.
Olen täysin neuvoton, yksinäinen, henkisesti pahoilla ruhjeilla. Paras ystäväni asuu kaukana täältä (ulkommailla) ja muilla ystävillä/kavereilla on omat perheensä ja elämänsä, en voi koko ajan häiritä heitä asioillani. Taa mielesssäni pyörivät ajatukset...Miten jouluna? Minulla ei ole ketään. Kenen kannssa teen hauskoja matkoja? Kenelle kerrnon iloiset ja surulliset asiat? Miksi kukaan ei kohta enää tule luokseni kotiin tai odota minua kun tulen tse kotiin? Yksinäisyyden merkitys on nyt todella valjennut minulle ja pelkään sitä ihan hirvittävästi. Toki on sinkkuina onnellisina eläviä ihmisiä, mutta se lienee heidän valintansa, että he ovat yksin. Minä olen yksinäinen.
Tein äsken pitkän kävelylenkin, mietin asioita ja ymmärsin, että vaika minä jonakin päivänä olen tästä erosta selvinnytkin, tuskin tulen enää löytämään ihmistä rinnalleni. Jokainen kyllä tietää, mitä sattumanpeliä se toisen ihmsen löytäminen on. Itse luulin lötäväni sielunkumppanin miehestäni ja se olikin valhetta. En enää ikinä uskalla luottaa, koska en pysty käymään tälläistä eroa toista kertaa läpi, mikäli sellainen tilanne uudessa suhteessa eteen tulisi. Lisäksi, luottamus miehiin on mennyt. Pidin miestäni aina kunnnian miehenä, luotettavana ja sanansa mittaisena. Vaan näin sitten kävi - minut hylätään äkillisesti 20v avioliiton jälkeen.
Itkettää....Mees katsomaan sinne mökille salaa, toinen nainen löytyy sieltä, tai sitten ei löydy miestäkään, vaan on toisen naisensa luona.
Pyydän anteeksi töksäyttävää tekstiä, mutta tämä on totuus.
Totuus on myös se, että sinäkin pääset yli, niinkuin me muutkin. - Kuutamo
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei taas kaikille, olen se ap. Tänään on ollut tosi huono päivä. Itkettänyt, musta nielu tuntuu odottavan vain nielaistakseen minut. Enpä ole edelleenkään nukkunut kovinkaan kummoisesti ja herään aina painajaismaiseen, epätodelliseen tuntuun.
Mieheni on tänään lähdössä mökillemme vietttämään ns. pitkää viikonloppua. Oli kyllä aliunalkaen piuhetta, että minäkin lähtisin sinne mutta vain ja ainoastaan pakkaamaan tavaroitani pois sieltä. En tiedä, kykenenkö tai haluanko tehdä sitä juuri nyt. Surettaa, raivostutttaa, väsyttää katsoa miestäni, kun hän touhuaa tätä avioeroa kiihkeämmin kuin mitään muuta asiaa ikinä avioliittomme aikana. Hän on aina ollut tietyllä tavalla ns.loivaliikkeinen, passiivisempi kuin minä ja monen asian käynnistyminen on ollut hänellä verkkaista, usein olen minä ollut se eteepäin potkiva voima. Nyt sitten tälläinen tarmonpuuska. Mistä hemmetistä johtuu? Miksi hänellä on niin suunnaton kiire minusta eroon? Voihan se olla, ettei tämä vanheneva, jo hiukan ryppyinen naamani oikein enää jaksa miellyttää mutta en kuitenkaan olisi ihan tälläistä kiirettä ymmärtänyt. ja odottanut.
Kertokaa, onko minun parempi jäädä yksin tännne kotiin? Mpkillä oloni voisi ola täyttä kidutusta. Lisäksi mieheni sukulaisia asuu tosi lähellä mökkiämme ja heitäkin olisi sitten tietenkin tavattava. En tiedä jaksanko ja haluavatko he ylipäätään enää nähdä minua. Ihmisillä kun on valitettavasti tapana valita puolensa näissä eroasioissa.
Olen täysin neuvoton, yksinäinen, henkisesti pahoilla ruhjeilla. Paras ystäväni asuu kaukana täältä (ulkommailla) ja muilla ystävillä/kavereilla on omat perheensä ja elämänsä, en voi koko ajan häiritä heitä asioillani. Taa mielesssäni pyörivät ajatukset...Miten jouluna? Minulla ei ole ketään. Kenen kannssa teen hauskoja matkoja? Kenelle kerrnon iloiset ja surulliset asiat? Miksi kukaan ei kohta enää tule luokseni kotiin tai odota minua kun tulen tse kotiin? Yksinäisyyden merkitys on nyt todella valjennut minulle ja pelkään sitä ihan hirvittävästi. Toki on sinkkuina onnellisina eläviä ihmisiä, mutta se lienee heidän valintansa, että he ovat yksin. Minä olen yksinäinen.
Tein äsken pitkän kävelylenkin, mietin asioita ja ymmärsin, että vaika minä jonakin päivänä olen tästä erosta selvinnytkin, tuskin tulen enää löytämään ihmistä rinnalleni. Jokainen kyllä tietää, mitä sattumanpeliä se toisen ihmsen löytäminen on. Itse luulin lötäväni sielunkumppanin miehestäni ja se olikin valhetta. En enää ikinä uskalla luottaa, koska en pysty käymään tälläistä eroa toista kertaa läpi, mikäli sellainen tilanne uudessa suhteessa eteen tulisi. Lisäksi, luottamus miehiin on mennyt. Pidin miestäni aina kunnnian miehenä, luotettavana ja sanansa mittaisena. Vaan näin sitten kävi - minut hylätään äkillisesti 20v avioliiton jälkeen.
Itkettää....Hei ap.
Olen hengessä mukana. Lukenut viestejäsi, mielestäni pystyt hienosti jo noin alkuvaiheessa purkamaan tunteitasi, se on tärkeätä. Minä tulin myös pikavauhtia jätetyksi n. 5 sitten 30 vuoden avioliiton jälkeen. Ihanat murkut ja elämä mallillaan, todellakin luulin elämän seestyneen. Ei se ollutkaan niin. Puoliso lähti pikavauhtia uuden ihastuksensa matkaan, ei siinä paljon keskusteltu (myöhemmin kuulin että tämä uusi tiesi etten tiedä puolisoni kyllästymisvaiheesta mitään). Elin varmasti elämäni rankinta vaihetta, lähes kuihduin maisemista ja nousu otti aikaa kuukausia ellei nyt sitten vuosia. Mutta nyt on jo parempi ja ollut jo jonkin aikaa. Koettu kulkee jossain määrin mukana lopun elämää, mutta niin tekee kaikki muukin eletty ja koettu. Olen varma että selviät kokemuksestasi, niin me muutkin olemme ajan kanssa tehneet. Tulee uusia asioita ja jossain vaiheessa huomaat (vaikka olisit yksin) että elämä kannattaa. Itkuja tulee ja menee (itse itkin lähes joka paikassa, autossa, kaupan hyllyjen välissä etc) Kaipaus hellittää. Elämääsi tulee muutakin ihan varmasti, ehkä jopa uusi rakkaus sitten kun olet siihen valmis. Voimia ja jaksamista Sinulle!
- särkynyt luottamus
Hei taas
VOi kun tuntuu pahalta tuo sun tila "järjettömän paha olo". Kunpa voisin jotenkin auttaa. Muistan omasta kokemuksestani sen että vaikka ystävät kuuntelivat ja halusivat tukea niin kuitnekin olin yksin tuskani kanssa.
Minä halusinkin olla yksin en halunnut mennä mukaan mihinkään. en syönyt laihduin. valtavasti.
Sitten sain puhtia jostakin lähdin tanssikursseille. Löysin uusia ystäviä joiden kanssa en jaa tuskaani vaan kivat hetket Heistä ei varmaan kukaan tiedä minkälaisen helvetin jouduin läpikäymään. Siellä olin kuin toinen ihminen. Se toinen ihminen minussa on alkanut ottamaan enämpi ja enämpi sijaa. Nykyisin voin melko hyvin tuota talvellista takaumaa lukuunottamatta ja sekin alkaa pikkuhiljaa muuttua muistoksi.
Jos neuvostani on apua niin neuvoisin sinua olemaan menemättä mökille. Tee jottain kivaa itsellesi. Värjää hikset tai tila aika kauneushoitolaan. Nauti kävelyretkistä. Mene tanssimaan, tapaaman muita ihmisiä.
. Jouluun on tosi pitkä aika ja sitä ennen kerkeää tapahtua paljon. Ei uutta suhdetta aloiteta väkisin se tulee jos on tullakseen. Elä tästä lähtien itsellesi laita omat tarpeesi etusijalle, äläkä mieti mitä mies niistä ajattelee. Ne ei kuulu hänelle jos kerta on päättänyt lähteä niin näytä että sinä präjäät.
elä päivä kerrallaan. - lellu...
Mies on hautonut eroa pitkään mielessään. Nyt kun hän on päätöksen tehnyt, hän haluaa päästä nopeasti uuden alkuun. Onko miehellä jo asunto katsottuna ?
Väistämättä tästä tulee mieleen että jossain taustalla on toinen nainen. Nainen, joka ei suostu aloittamaan seurustelua ukkomiehen kanssa. Asia selviää viimeistään kun asutte erillänne.
Hyvä että olet hakenut apua. Olen lehdistä lukenut eroseminaareista. Kannattaisiko sinun hakeutua sellaiseen ? On olemassa paljon kaikenlaista toimintaa johon voit hakeutua, kun taas jaksat. - .........
miehet menee liian nopeasti monesti uuden ihastuksen kanssa yhteen ja katuvat katumisesta päästyään kun huomaavat mitä tuli tehtyä eli laita oma elämäsi kuntoon ja anna miehen mennä kun on mennäkseen...
- Hertta
Voi sua järjettömän p a. Olen pahoillani, että sulla oli vaikea päivä ja kaikki tuntui mustalta. Toivottavasti nyt jo parempi hetki.
Ymmärrän niin hyvin tuon yksinäisyyden kauhun... ajatukset siitä, ettei koskaan enää löydä toista ihmistä rinnalleen... Surun yksinäisistä illoista ja ne hetket ennen nukahtamista... Voi tunnen siitä kamalaa tuskaa myös. Uskon, että se kuuluu tähän prosessiin.
Aika auttaa ihan varmasti siihen. Minun on nyt helppo sanoa, koska tänään on minulla parempi päivä. Touhukas ja mukava. Näistä hetkistä pitää ammentaa voimaa ja uskoa tulevaan. - BB
Been there, experienced that. Mutta vain miehen näkökulmasta. Ihan yhtä kovalta se tuntuu ihan mitn päin vaan. Vaikka aluksi luulin ettei tästä voi selvitä ainakaan selväjärkisenä niin tässä sitä vain puoli vuotta myöhemmin edelleen porskutetaan. Monenlaisia tunteita on käyty läpi ja käydään edelleen mutta kyllä voimat ovat palautumassa - ei tähän kuollutkaan. Päinvastoin olen vahvempi kuin koskaan vaikka tuntisinkin itseni ajoittain yksinäiseksi. Life finds a way :)
- King Corvax
"Perustavallinen ja mielestäni turvallinen liitto."
Sinulle hyvä. Hänelle ei.
"mukaansa ei toista naista. On vain kyllästynyt yhteiseen arkemme, ei rakasta minua tarpeeksi, jatkaakseni avioliittoamme. Kokee ahdistusta kanssani (lähinnä talousasiat kuulemma) ja haluaa kokea kaikenlaista uutta elämässään. "
Eiköhän tuossa ole ihan riittävästi syytä. Et vain ole sellainen kuin mitä hän haluaa. Hyväksyt vaan asian ja jatkat.
"Olemme yhdessä matkustelleet paljon, kokenee ja nähnneet. Emme todellakaan ole vain istuneet kotisohvalla televisiota tuijottaen. En ymmärrä, mitä sellaista hän haluaa kokea, jossa minä olen tiellä? Paitsi tietysti toisia naisia."
No tottakai! Sinun aikasi miesten kanssa on ollut. Nyt on miehesi vuoro. Hän on parhaassa iässä. Sinun junasi tuli, hyppäsit kyytiin ja nyt hyppäät pois. Nyt on miehesi juna tulossa.
" mieheni oli täysin järkähtämätön. "
Mikset kunnioita sitä?
" Minkäänlaista ymmärrystä, sympatiaa en häneltä saanut. "
No et sinäkään näytä ymmärtävän häntä. Mitä sitä totuutta hyssyttelemään. Miehesi hoiti jutun tosi asiallisesti. Ei ollut sulle ilkeä eikä haukkunut. Olisit kiitollinen.
"Hän ei kyennyt käsittämään/käsittelemään tuskaani. Tuo satutti minua todella paljon."
Hetkinen!!! Siis HÄNEN pitäisi käsitellä sinun tuskasi. Taitaapa siinäkin olla osa syy eroon. SINUN pitäisi käsitellä sinun tuskasi ja olla aikuinen ihminen.
"En ymmärrä änen kiirettään. Hän kertoi, että vuosien pohdinnnan ja ajattelun tulokset ovat tuoneet hänet tähän pisteeseen "
Mikä kiire se on jos vuosia on suunnitellut tuota? Nyt on vaan aika. Miksi viivyttää?
"Koen valtavan epäreiluna sen, ettei hän ole näiden pohdintansa vuosien aikana kertonut minulle ajatuksistaan, istuttanut minua tuolille viereensä ja puhunut. Keronut, ewttä aviooero on mahdollinen jos liittomme ei...sitä tai sitä..Olisin kyllä kuunnellut hiirenhiljaa ja tehnyt kaikkeni pelastaakseni avioliittoni."
Niin... niinpä niin. Olisiko kenties niin, että liittonne alussa kävi niin että kun kysyit miehen ajatuksia ja halusit että hän kertoo, hän kertoi, ja sitten sinä loukkaannuit ja aloit valittaa että hänen ajatuksensa ovat vääriä. Niin se yleensä on.
"Mieheni ilmoittaa, että haluaa olla kuitenkin ystäväni. miten ihmeessä pystyn
siihen? Pystynkö, haluanko sitä koskaan? "
Ei sinun tarvitse olla jos et halua ja parempi ettet ole.
"En ole ollut maailmman paras vaimo, vikani on minullakin mutta olen ollut riittävän hyvä kumminkin! Olen aina pitänyt mieheni puolta ja pitänyt änestä huolta muutoinkin."
Et nyt ymmärrä sitä, että ei sinussa ole vikaa! Mies vaan ei halua olla naimisissa KENENKÄÄN kanssa eikä varsinkaan sinun. Mies haluaa olla yksin, vapaa, done, deal!
"Pelottaa yksin jääminen. "
Hanki kavereita ja ystäviä... onko sukua elossa?
"Pelottaa näin keski-ikäisenä naisena se, että jään lopullisesti yksin."
Noh, kuten sanoin.... sinun aikasi oli ja meni. Miehelläsi oli tuo aika myös joskus elämässään. Mutta tietysti jos olet kivassa kunnossa niin voit kääntyä nuorten kitttien poikien puoleen koska heillä ei ikäistensä kanssa mene kovin hyvin parisuhdemarkkinoilla. He huolivat vähän vanhempaakin.- Tarpeeksiontarpeeksi
Miksi sinun, King Corvax, tarvitsee kirjoitella jokaiseen ketjuun näitä katkeria viestejäsi? Etkö voi antaa naisten surra rauhassa? Mikä sinut on noin katkeroittanut? Yritätkö tällä tavalla jotenkin selitellä omaa huono käyttäytymistäsi? Pyytäisin sinua nyt jättämään viattomat rauhaan ja suremaan, pysyttele jossain sellaisissa ketjuissa, joissa mielipiteitäsi kaivataan. Jos et osaa sanoa mitään rakentavaa tai kirjoittaa ystävällisesti, niin jätä kirjoittamatta.
- Järjettömän paha olo
En ymmärrä tahallisen ilkeämielistä kirjoitustasi. Mitä sillä tavoittelet? Olet ilmeisen katkera henkilö jollekin ja jostakin. Ehkä sinut on äkillisesti ja julmasti jätetty tai onko kukaan kaltaistasi edes huolinutkaan.
Tuskinpa olisimme mieheni kanssa olleet yli 20v yhdessä, jos hänellä noin kamalaa olisi ollut. Munaton mieheni ei ole koskaan ollut.
Viittauksesi keski-ikäisten naisten pysäkille jäämiseen, hoh hoitaa. Jospa kasvaisit aikuiseksi ja kstselisit ympärillesi hiukan tarkemmin .... - Hertta
Järjettömän paha olo kirjoitti:
En ymmärrä tahallisen ilkeämielistä kirjoitustasi. Mitä sillä tavoittelet? Olet ilmeisen katkera henkilö jollekin ja jostakin. Ehkä sinut on äkillisesti ja julmasti jätetty tai onko kukaan kaltaistasi edes huolinutkaan.
Tuskinpa olisimme mieheni kanssa olleet yli 20v yhdessä, jos hänellä noin kamalaa olisi ollut. Munaton mieheni ei ole koskaan ollut.
Viittauksesi keski-ikäisten naisten pysäkille jäämiseen, hoh hoitaa. Jospa kasvaisit aikuiseksi ja kstselisit ympärillesi hiukan tarkemmin ....Järjettömän paha olo.
Olen käynyt kurkkimassa, josko kuulisin kuulumiasi. Miten voit tänään?
Maailmasta löytyy aina kyynisiä, ilkeämielisiä ihmisiä. Voimme itse vaikuttaa vain siihen, miten heihin suhtaudumme... Silloin kun on valmiiksi vereslihalla, niin ilkeät sanat vaikuttavat tietysti pahemmin. Asiathan voidaan sanoa niin monella eri tapaa. Joku valitsee tahallisesti ilkeilyn ns. "realismin" tai "järjen" nimissä, toinen sanoo saman asian lohduttavasti ja toivoa antavalla tavalla... Kuulija ei voi vaikuttaa siihen, millaisen valinnan toinen tekee...
Olen taas viime yönä pillittänyt niin, etten näe kunnolla eteeni. Luomet ovat niin turvonneet, että itseäkin hirvittää. Onneksi paistaa aurinko. Voi pitää aurinkolaseja.
Tuntuu edelleen osittain epätodelliselta. Tapahtuuko tämä todella? - King Corvax
Järjettömän paha olo kirjoitti:
En ymmärrä tahallisen ilkeämielistä kirjoitustasi. Mitä sillä tavoittelet? Olet ilmeisen katkera henkilö jollekin ja jostakin. Ehkä sinut on äkillisesti ja julmasti jätetty tai onko kukaan kaltaistasi edes huolinutkaan.
Tuskinpa olisimme mieheni kanssa olleet yli 20v yhdessä, jos hänellä noin kamalaa olisi ollut. Munaton mieheni ei ole koskaan ollut.
Viittauksesi keski-ikäisten naisten pysäkille jäämiseen, hoh hoitaa. Jospa kasvaisit aikuiseksi ja kstselisit ympärillesi hiukan tarkemmin ...."En ymmärrä tahallisen ilkeämielistä kirjoitustasi. Mitä sillä tavoittelet?"
Koitan saada ihmiset hyväksymään elämän realiteetit ja hyppäämään alas pilvilinnoista, koska siten ihminen lopulta löytää todellisen onnen.
Kyllä myönnän olleeni turhan piikikäs kirjoittaessani ja kirjoittaisin nyt ehkä toisella tavalla. Ymmärrän että tässä tilanteessa on kyse ihmisistä, jotka luultavasti ovat ekaa kertaa nokitusten tällaisen tilanteen kanssa eivätkä ole ajatelleet asioita siltä kantilta kuin minä ne näen.
"Olet ilmeisen katkera henkilö jollekin ja jostakin. "
Eli koska kerron siitä, mitä monet ihmiset elämässään käyvät läpi ja kokevat katkeria asioita, niin minä olen ilmeisen katkera.
"Ehkä sinut on äkillisesti ja julmasti jätetty tai onko kukaan kaltaistasi edes huolinutkaan."
No on noita kosintojakin tullut ja pitkiä parisuhteita takana sekä jätettynä että jättäjänä. Tosin enää en moiseen lähde ja toivon että muutkin säästyvät paljolta. Pääpointtini kuitenkin yleensä on, että parisuhde on hieno asia mutta vain silloin, kun ihmiset ryhtyvät siihen oikeista syistä. Suurimmassa osassa tapauksista se ei toteudu, varsinkaan miesten kohdalla.
"Tuskinpa olisimme mieheni kanssa olleet yli 20v yhdessä, jos hänellä noin kamalaa olisi ollut. Munaton mieheni ei ole koskaan ollut."
Herääminen voi tapahtua äkkiarvaamatta tai sitten on käynyt vain niin, että on tapahtunut muutos. Sekin on ihan mahdollista
"Viittauksesi keski-ikäisten naisten pysäkille jäämiseen, hoh hoitaa. Jospa kasvaisit aikuiseksi ja kstselisit ympärillesi hiukan tarkemmin"
No voin sanoa ainakin näin nuoria miehiä keski-iän lähestyessä seuranneena, että nuoret miehet eivät kovin hyvin pääse toteuttamaan itseään naisten kanssa. Mitä olen seurannut niin aika pitkälle mennään naisten junaan kun satutaan joku saamaan. Niillä, joilla on menestystä ja vähän enemmän ikää, ei ole vaikeuksia naisten kanssa halusivatpa parisuhteen tai irtokarkkia. Ja tiedän myös että olen haluttua tavaraa keski-ikäisille naisille. Viimeksi vuosi sitten 42v nainen halusi kanssani naimisiin. En tiedä mistä se johtuu mutta arvelen sen johtuvan siitä, että näille ei ole enää kysyntää.
Silti en tarkoittanut sitä, että parisuhteetta sinä jäisit. Enemmänkin tuo junavertaus kertoo siitä, että naiset saavat irtosuhteita paljon nuorempina (jos ja yleensä kun haluavat) ja vanhempina yleensä vähän vähemmän ja miehet taas vasta vanhempina vaikka haluavat niitä (toiset tieten, toiset tiedostamattaan) läpi elämän. Kuulostaa näet siltä, että miehesi vapauden kaipuu on nyt nostanut päätään kun hän on huomannut kysyntänsä kasvaneen. Mutta tämä kaikki on spekulaatiota. Yleensä se vaan menee niin.
Tätä voi olla naisen vaikea käsittää. Kun lukee naisten palstoja niin siellähän on aivan normaalia, että nainen on esim harrastanut irtosuhteita ja romansseja vaikkapa jopa 5:stä eri maasta olevien miesten kanssa ja sitten avioidutaan jonkun suomalaisen turvallisen vaihtoehdon kanssa eikä sitä mietitä sen kummemmin. Tässä ei siis ole mitään pahaa mutta se kuvastaa sitä kokemusmaailman erilaisuutta. Ja joo on paljon niitä naisia joilla on ollut vain 2 kumppania eivätkä muuta kaipaakaan mutta heilläkin on ollut tietoisuus siitä, että heillä olisi ollut/on tuo seikkailuvaihtoehtokin käytettävissä jos haluavat. Naisten on vaikea käsittää että miesten kaipuu moiseen hurjasteluun olisi kova mutta parisuhteisiin mennään jos satutaan viehättämään edes joku. Sitten tulee näitä mörköjä ennen pitkää kurkkimaan.
Minulla ei ole katkeruutta. Päinvastoin, olen vapautunut kaikesta harmittelusta kun olen vain hyväksynyt tosiasiat ja oppinut taiteilemaan niiden seassa. Olen alkanut saada elämässä sitä mitä oikeasti haluan ja suosittelen sitä kaikille! - 10
King Corvax kirjoitti:
"En ymmärrä tahallisen ilkeämielistä kirjoitustasi. Mitä sillä tavoittelet?"
Koitan saada ihmiset hyväksymään elämän realiteetit ja hyppäämään alas pilvilinnoista, koska siten ihminen lopulta löytää todellisen onnen.
Kyllä myönnän olleeni turhan piikikäs kirjoittaessani ja kirjoittaisin nyt ehkä toisella tavalla. Ymmärrän että tässä tilanteessa on kyse ihmisistä, jotka luultavasti ovat ekaa kertaa nokitusten tällaisen tilanteen kanssa eivätkä ole ajatelleet asioita siltä kantilta kuin minä ne näen.
"Olet ilmeisen katkera henkilö jollekin ja jostakin. "
Eli koska kerron siitä, mitä monet ihmiset elämässään käyvät läpi ja kokevat katkeria asioita, niin minä olen ilmeisen katkera.
"Ehkä sinut on äkillisesti ja julmasti jätetty tai onko kukaan kaltaistasi edes huolinutkaan."
No on noita kosintojakin tullut ja pitkiä parisuhteita takana sekä jätettynä että jättäjänä. Tosin enää en moiseen lähde ja toivon että muutkin säästyvät paljolta. Pääpointtini kuitenkin yleensä on, että parisuhde on hieno asia mutta vain silloin, kun ihmiset ryhtyvät siihen oikeista syistä. Suurimmassa osassa tapauksista se ei toteudu, varsinkaan miesten kohdalla.
"Tuskinpa olisimme mieheni kanssa olleet yli 20v yhdessä, jos hänellä noin kamalaa olisi ollut. Munaton mieheni ei ole koskaan ollut."
Herääminen voi tapahtua äkkiarvaamatta tai sitten on käynyt vain niin, että on tapahtunut muutos. Sekin on ihan mahdollista
"Viittauksesi keski-ikäisten naisten pysäkille jäämiseen, hoh hoitaa. Jospa kasvaisit aikuiseksi ja kstselisit ympärillesi hiukan tarkemmin"
No voin sanoa ainakin näin nuoria miehiä keski-iän lähestyessä seuranneena, että nuoret miehet eivät kovin hyvin pääse toteuttamaan itseään naisten kanssa. Mitä olen seurannut niin aika pitkälle mennään naisten junaan kun satutaan joku saamaan. Niillä, joilla on menestystä ja vähän enemmän ikää, ei ole vaikeuksia naisten kanssa halusivatpa parisuhteen tai irtokarkkia. Ja tiedän myös että olen haluttua tavaraa keski-ikäisille naisille. Viimeksi vuosi sitten 42v nainen halusi kanssani naimisiin. En tiedä mistä se johtuu mutta arvelen sen johtuvan siitä, että näille ei ole enää kysyntää.
Silti en tarkoittanut sitä, että parisuhteetta sinä jäisit. Enemmänkin tuo junavertaus kertoo siitä, että naiset saavat irtosuhteita paljon nuorempina (jos ja yleensä kun haluavat) ja vanhempina yleensä vähän vähemmän ja miehet taas vasta vanhempina vaikka haluavat niitä (toiset tieten, toiset tiedostamattaan) läpi elämän. Kuulostaa näet siltä, että miehesi vapauden kaipuu on nyt nostanut päätään kun hän on huomannut kysyntänsä kasvaneen. Mutta tämä kaikki on spekulaatiota. Yleensä se vaan menee niin.
Tätä voi olla naisen vaikea käsittää. Kun lukee naisten palstoja niin siellähän on aivan normaalia, että nainen on esim harrastanut irtosuhteita ja romansseja vaikkapa jopa 5:stä eri maasta olevien miesten kanssa ja sitten avioidutaan jonkun suomalaisen turvallisen vaihtoehdon kanssa eikä sitä mietitä sen kummemmin. Tässä ei siis ole mitään pahaa mutta se kuvastaa sitä kokemusmaailman erilaisuutta. Ja joo on paljon niitä naisia joilla on ollut vain 2 kumppania eivätkä muuta kaipaakaan mutta heilläkin on ollut tietoisuus siitä, että heillä olisi ollut/on tuo seikkailuvaihtoehtokin käytettävissä jos haluavat. Naisten on vaikea käsittää että miesten kaipuu moiseen hurjasteluun olisi kova mutta parisuhteisiin mennään jos satutaan viehättämään edes joku. Sitten tulee näitä mörköjä ennen pitkää kurkkimaan.
Minulla ei ole katkeruutta. Päinvastoin, olen vapautunut kaikesta harmittelusta kun olen vain hyväksynyt tosiasiat ja oppinut taiteilemaan niiden seassa. Olen alkanut saada elämässä sitä mitä oikeasti haluan ja suosittelen sitä kaikille!"Enemmänkin tuo junavertaus kertoo siitä, että naiset saavat irtosuhteita paljon nuorempina (jos ja yleensä kun haluavat) ja vanhempina yleensä vähän vähemmän ja miehet taas vasta vanhempina vaikka haluavat niitä (toiset tieten, toiset tiedostamattaan) läpi elämän. "
Ja höpön löpön. Keski-ikäiset miehet eivät todellakaan ole mitään haluttuja suhdemarkkinoilla. Haluttuja eivät tosin ole pikkupojatkaan, mutta kyllä nuorehkot, aikuiset miehet kaikkein halutuinpia yhden yön juttuihin. Se on kyllä totta, että vanhemman miehen voi olla helpompi huijata itselleen huonoitsetuntoinen nuori nainen, joka etsii itselleen isää, mutta se onkin jo ihan eri juttu. Ja nämä nuoret naiset ovat usein sellaisia, joita nuoremmat miehet eivät itselleen halua, mutta vanhemmalle, kriisinsä kanssa kamppailevalle kelpaa... Kyse on siis enemmän siitä, että mies laskee tasoaan iän kuluessa ja hänelle alkaa kelpaamaan ne vähän, hmm, höttöpäisemmät tapaukset, kunhan vain on ikää saman verran kuin omalla tyttärellä. Yleisestä käsityksestä huolimatta, nuoremmat miehet tuntuvat arvostavan myös sitä, että naisella on kaikki palikat kohdallaan, myös päässä. 10 kirjoitti:
"Enemmänkin tuo junavertaus kertoo siitä, että naiset saavat irtosuhteita paljon nuorempina (jos ja yleensä kun haluavat) ja vanhempina yleensä vähän vähemmän ja miehet taas vasta vanhempina vaikka haluavat niitä (toiset tieten, toiset tiedostamattaan) läpi elämän. "
Ja höpön löpön. Keski-ikäiset miehet eivät todellakaan ole mitään haluttuja suhdemarkkinoilla. Haluttuja eivät tosin ole pikkupojatkaan, mutta kyllä nuorehkot, aikuiset miehet kaikkein halutuinpia yhden yön juttuihin. Se on kyllä totta, että vanhemman miehen voi olla helpompi huijata itselleen huonoitsetuntoinen nuori nainen, joka etsii itselleen isää, mutta se onkin jo ihan eri juttu. Ja nämä nuoret naiset ovat usein sellaisia, joita nuoremmat miehet eivät itselleen halua, mutta vanhemmalle, kriisinsä kanssa kamppailevalle kelpaa... Kyse on siis enemmän siitä, että mies laskee tasoaan iän kuluessa ja hänelle alkaa kelpaamaan ne vähän, hmm, höttöpäisemmät tapaukset, kunhan vain on ikää saman verran kuin omalla tyttärellä. Yleisestä käsityksestä huolimatta, nuoremmat miehet tuntuvat arvostavan myös sitä, että naisella on kaikki palikat kohdallaan, myös päässä."king corvax", miksi niin voimakkaasti olet "myymässä" omaa elämäntapaasi/-katsomustasi? Mielestäni on todellakin hyvä, että olet myöntänyt ja sisäistänyt, mitä haluat elämältäsi. En kuitenkaan ymmärrä, miksi muiden täytyisi siten elää.
Korostaisin vielä, että tämän viestiketjun aloittaja mielestäni on suunnattoman pettynyt ja surullinen, että hänet on jätetty rakkaimpansa toimesta ulkopuoliseksi parisuhteen, niin suuntaviivoista, kuin tilasta yleensäkin. Tuohon tunteeseen on helppo, vaikka en sitä ole kokenutkaan, samaistua. Se omien tunteiden ja ajatusten ulkopuolelle jättäminen askarruttaa niin viestiketjun aloittajaa, kuin muutamaa muutakin tähän ketjuun osallistujaa, itseni mukaanlukien. Ts. tässä ketjussa on ilmeisestikin ollut tarkoitus keskittyä parisuhteen päättymisen ajankohtaan liittyviä tuntoja.mies.mina kirjoitti:
"king corvax", miksi niin voimakkaasti olet "myymässä" omaa elämäntapaasi/-katsomustasi? Mielestäni on todellakin hyvä, että olet myöntänyt ja sisäistänyt, mitä haluat elämältäsi. En kuitenkaan ymmärrä, miksi muiden täytyisi siten elää.
Korostaisin vielä, että tämän viestiketjun aloittaja mielestäni on suunnattoman pettynyt ja surullinen, että hänet on jätetty rakkaimpansa toimesta ulkopuoliseksi parisuhteen, niin suuntaviivoista, kuin tilasta yleensäkin. Tuohon tunteeseen on helppo, vaikka en sitä ole kokenutkaan, samaistua. Se omien tunteiden ja ajatusten ulkopuolelle jättäminen askarruttaa niin viestiketjun aloittajaa, kuin muutamaa muutakin tähän ketjuun osallistujaa, itseni mukaanlukien. Ts. tässä ketjussa on ilmeisestikin ollut tarkoitus keskittyä parisuhteen päättymisen ajankohtaan liittyviä tuntoja.Hienoa mies.minä! Olin juuri kirjoittamassa jotain samansuuntaista siitä, miten ihmiseksi, joka väittää olevansa hyvinkin sinut itsensä tai ratkaisujensa kanssa. King Corvax ja hänen muut aliaksensa vaikuttavat vähän turhankin halukkailta todistelemaan omien ratkaisujensa ja ajatusten oikeutta tai saarnaamaan omaa, oikeaa totuuttaan. Ihmiset, jotka ovat oikeasti sinut itsensä kanssa, eivät yleensä koe noin suurta tarvetta todistella muille omien ratkaisujensa tai ajatustensa paremmuutta.
Fiksut ihmiset myös huomaavat, mikä on oikea paikka esittää ajatuksiaan ja millä tavalla se kannattaa tehdä. Joskus voi jättää asioita sanomatta, jos niillä ei ole keskustelun kannalta muuta merkitystä, kuin toisten tahallinen provosoiminen/satuttaminen. Jos toinen ihminen on jo valmiiksi rikki, niin sitä pahaa oloa on ihan turha lisätä tuontapaisilla "kertomuksilla".
Tuolle Kingin aihealueelle (mikä se edes on?) voi avata ihan oman ketjunsa, jossa kaikki aliakset voivat keskustella keskenään ja taputella toisiaan selkään.- kaikenlaista*
mies.mina kirjoitti:
"king corvax", miksi niin voimakkaasti olet "myymässä" omaa elämäntapaasi/-katsomustasi? Mielestäni on todellakin hyvä, että olet myöntänyt ja sisäistänyt, mitä haluat elämältäsi. En kuitenkaan ymmärrä, miksi muiden täytyisi siten elää.
Korostaisin vielä, että tämän viestiketjun aloittaja mielestäni on suunnattoman pettynyt ja surullinen, että hänet on jätetty rakkaimpansa toimesta ulkopuoliseksi parisuhteen, niin suuntaviivoista, kuin tilasta yleensäkin. Tuohon tunteeseen on helppo, vaikka en sitä ole kokenutkaan, samaistua. Se omien tunteiden ja ajatusten ulkopuolelle jättäminen askarruttaa niin viestiketjun aloittajaa, kuin muutamaa muutakin tähän ketjuun osallistujaa, itseni mukaanlukien. Ts. tässä ketjussa on ilmeisestikin ollut tarkoitus keskittyä parisuhteen päättymisen ajankohtaan liittyviä tuntoja.Tunnen todella monta eronnutta ja "erotettua". Vaikka erotettujen mielestä ero tuli ensialkuun täydellisenä yllätyksenä, jokainen on ollut myöhemmin täysin eri mieltä. Merkkejä suhteen ongelmista oli ollut vaikka kuinka paljon ja kauan. Ne vain kiellettiin. Kieltäminenhän on maailman vanhin keino välttyä ongelmien kohtaamiselta. Tämä puolestaan ilmenee ajattelemalla sitkeästi, että itsellä/parisuhteessa on "kaikki hyvin". Puoliso vain ei tee niin tai näin, ei osaa, ei hallitse. Tuntee ja ajatteleekin väärin. Sitten kun puoliso ottaa ja lähtee, niin erotettu on masentunut, surullinen ja pettynyt. Kaikki kun oli niin hyvin. Vaikka itse olisi toistanut toistamisen jälkeen kumppanilleen, jopa vuosia, miten tämä ei ole sellainen kuin pitäisi.
Erotetut ovat huomanneet eron jälkeen, etteivät he ole olleet tyytyväisiä ja onnellisia liitossaan eikä kumppaniinsa, joltain perustavanlaatuiselta osin. Ei siis mikään ihme, että kumppani lähti. Kun on prosessoinut eronsa, niin jokainen on hoksannut myös "hyvä kun lähti". Muuten he olisivat jatkaneet ongelmien kieltämistä. Eivätkä olisi saaneet uutta mahdollisuutta toiseen parisuhteeseen tai vapaaseen elämään. - King Corvax
10 kirjoitti:
"Enemmänkin tuo junavertaus kertoo siitä, että naiset saavat irtosuhteita paljon nuorempina (jos ja yleensä kun haluavat) ja vanhempina yleensä vähän vähemmän ja miehet taas vasta vanhempina vaikka haluavat niitä (toiset tieten, toiset tiedostamattaan) läpi elämän. "
Ja höpön löpön. Keski-ikäiset miehet eivät todellakaan ole mitään haluttuja suhdemarkkinoilla. Haluttuja eivät tosin ole pikkupojatkaan, mutta kyllä nuorehkot, aikuiset miehet kaikkein halutuinpia yhden yön juttuihin. Se on kyllä totta, että vanhemman miehen voi olla helpompi huijata itselleen huonoitsetuntoinen nuori nainen, joka etsii itselleen isää, mutta se onkin jo ihan eri juttu. Ja nämä nuoret naiset ovat usein sellaisia, joita nuoremmat miehet eivät itselleen halua, mutta vanhemmalle, kriisinsä kanssa kamppailevalle kelpaa... Kyse on siis enemmän siitä, että mies laskee tasoaan iän kuluessa ja hänelle alkaa kelpaamaan ne vähän, hmm, höttöpäisemmät tapaukset, kunhan vain on ikää saman verran kuin omalla tyttärellä. Yleisestä käsityksestä huolimatta, nuoremmat miehet tuntuvat arvostavan myös sitä, että naisella on kaikki palikat kohdallaan, myös päässä.10, olen kanssasi samaa mieltä kaikesta, mitä kirjoitit paitsi:
"Ja nämä nuoret naiset ovat usein sellaisia, joita nuoremmat miehet eivät itselleen halua"
Yleensä hyvännäköiset huonoitsetuntoiset naiset kelpaavat mukavaksi seuraksi nuorille miehille.
"ja hänelle alkaa kelpaamaan ne vähän, hmm, höttöpäisemmät tapaukset,"
Samaa mieltä. Se johtuu siitä että mies on siinä vaiheessa oppinut, ettei se höttöpäisyys haittaa yhtään siihen, mitä mies on naisestaan vailla. Ei noista naisista elämänkumppania haeta ja eipä se fiksuus tehnyt naisesta hyvää elämänkumppania.
"Yleisestä käsityksestä huolimatta, nuoremmat miehet tuntuvat arvostavan myös sitä, että naisella on kaikki palikat kohdallaan, myös päässä. "
Niin koska heille on niin opetettu, että npitää tehdä jotakin sellaista naisen kanssa, joka edellyttää sitä. Ikävä kyllä useimmat saavat tyytyä siihen, että kaikki palikat on vähän vinossa paitsi se, että on se suhde : D. - King Corvax
akateeminna kirjoitti:
Hienoa mies.minä! Olin juuri kirjoittamassa jotain samansuuntaista siitä, miten ihmiseksi, joka väittää olevansa hyvinkin sinut itsensä tai ratkaisujensa kanssa. King Corvax ja hänen muut aliaksensa vaikuttavat vähän turhankin halukkailta todistelemaan omien ratkaisujensa ja ajatusten oikeutta tai saarnaamaan omaa, oikeaa totuuttaan. Ihmiset, jotka ovat oikeasti sinut itsensä kanssa, eivät yleensä koe noin suurta tarvetta todistella muille omien ratkaisujensa tai ajatustensa paremmuutta.
Fiksut ihmiset myös huomaavat, mikä on oikea paikka esittää ajatuksiaan ja millä tavalla se kannattaa tehdä. Joskus voi jättää asioita sanomatta, jos niillä ei ole keskustelun kannalta muuta merkitystä, kuin toisten tahallinen provosoiminen/satuttaminen. Jos toinen ihminen on jo valmiiksi rikki, niin sitä pahaa oloa on ihan turha lisätä tuontapaisilla "kertomuksilla".
Tuolle Kingin aihealueelle (mikä se edes on?) voi avata ihan oman ketjunsa, jossa kaikki aliakset voivat keskustella keskenään ja taputella toisiaan selkään.Ei se muuta miesilmiötä miksikään vaikka olisin maailman epävarmoin ja epäkypsin ihminen. Joo, minulle pitäisi kyllä varata ihan oma keskustelualue, koska ihmiset tosiaan mieluummin keskittyvät arvailemaan ja ruotimaan sitä, millainen kirjoittaja täällä kirjoittelee kuin itse asiaa.
Ad hominem. - King Corvax
mies.mina kirjoitti:
"king corvax", miksi niin voimakkaasti olet "myymässä" omaa elämäntapaasi/-katsomustasi? Mielestäni on todellakin hyvä, että olet myöntänyt ja sisäistänyt, mitä haluat elämältäsi. En kuitenkaan ymmärrä, miksi muiden täytyisi siten elää.
Korostaisin vielä, että tämän viestiketjun aloittaja mielestäni on suunnattoman pettynyt ja surullinen, että hänet on jätetty rakkaimpansa toimesta ulkopuoliseksi parisuhteen, niin suuntaviivoista, kuin tilasta yleensäkin. Tuohon tunteeseen on helppo, vaikka en sitä ole kokenutkaan, samaistua. Se omien tunteiden ja ajatusten ulkopuolelle jättäminen askarruttaa niin viestiketjun aloittajaa, kuin muutamaa muutakin tähän ketjuun osallistujaa, itseni mukaanlukien. Ts. tässä ketjussa on ilmeisestikin ollut tarkoitus keskittyä parisuhteen päättymisen ajankohtaan liittyviä tuntoja.""king corvax", miksi niin voimakkaasti olet "myymässä" omaa elämäntapaasi/-katsomustasi?"
Enhän mä mitään ole myymässä vaan heittelen kysymyksiä ilmaan. Myymistä siitä varmaan tekee lähinnä se, että lähestymistapani on niin erilainen kuin mihin ollaan totuttu. Varmaan kirjoittelen samoista motiiveista kuin kuka tahansa täällä. On kuin kirjoittaisit: "Miksi kirjoittelet täällä palstalla, kun et kerta ajattele samoin?"
"Mielestäni on todellakin hyvä, että olet myöntänyt ja sisäistänyt, mitä haluat elämältäsi. En kuitenkaan ymmärrä, miksi muiden täytyisi siten elää."
Missäs niin kirjoitin? Ei toki täydykään. Useimmat ihmiset vaan haluavat olla onnellisia ja minusta ihminen tulee onnellisimmaksi kun hän hyväksyy totuuden ja toimii sitten sen mukaisesti luovimalla. Minusta on ihan parasta, jos joku oikeasti on onnellinen parisuhteessa ja vieläpä mennyt parisuhteeseen tieten että oikeasti haluaa sitä (ei tarvitse vaan haluaa). Ikävä vaan että "Järjettömän paha olo" nimimerkin mies meni parisuhteeseen ilman, että oli miettinyt tätä asiaa ihan loppuun asti tai sitten hän muuttui ja nyt ap ei osaa vielä asiaan suhtautua.
- king corvax
Niin, no tämä on avoin mielipidepalsta. Provosoituminen teksteistäni johtunee vain siitä, että ihmisten mielestä terve mies ja terve nainen automaattisesti tahtovat elää elämänsä monogamiassa. En ole katkera. Mikä tuossa oli katkeraa? Hassua, että jos puhuu parisuhteettomasta elämästä tai siitä, miten suhteet alkaa ja mikä eroon vie, niin on katkera.
Ap ilmaisi ettei ymmärrä miehen käytöstä ja koitin valaista asiaa. Ei ap'ssä ole varmaan vikaa vaimona, mutta mies vain ei halua. Miksi se on vaikea tajuta?
Jos ap pystyy suhtautumaan ehdottamallani tavalla eikä siis jää yksin tai katso taakse, hän selviää erosta tehokkaasti. Sen verran korjaan, että puheeni vaimon ja miehen kommunikaatiosta oli turhan piikikäs ja ilmaansohaisu joten otan takas.- ihan hyvä kirj
Minä en tajua, miksi noin paljon kielteistä suhtautumista sinun kommenttiisi. MInä olin kanssasi ihan samaa mieltä paitsi yhdestä: siitä että naisen aika on ohi. Mielestäni aika ei ole ohi ja vielä on mahdollisuus löytää hyvä kumppani. Minäkin olen yli 40 v ja luulen lopultakin löytäneeni hyvän ja minulle sopivan miehen. Ero minulle oli jotain 5 vuotta sitten pitkästä liitosta ja väliin mahtuu sitten epäonnistuneita yrityksiä. Olen ihan samaa mieltä kuin sinä siinä, ettei tarvitse jäädä suremaan ja tuskailemaan jotain ukkoa.
- anneli*
"Ap ilmaisi ettei ymmärrä miehen käytöstä ja koitin valaista asiaa. Ei ap'ssä ole varmaan vikaa vaimona, mutta mies vain ei halua. Miksi se on vaikea tajuta?"
Joskus, tai oikeastaan useinkin tuntuu/näyttää siltä, ettei halutakaan ymmärtää toisen käytöstä. Eikä haluta myöntää tosiasioita. Ihan kuin haluttaisiin rypeä pohjamudissa ja murehtia sitä, ettei puoliso halua sitä mitä itse haluaa. Se ei elämää helpota, ei auta eteenpäin. Ainoastaan katkeroittaa.
- santra
Tämän viestin tarkoitus on kannustaa alkuperäistä kirjoittajaa, itse saman kokeneena! Haluaisin antaa hieman kovuutta ja sisua Sinulle! Ole hieman "kova jätkä", näytä että tajuat tilanteen. Keskustele käytännön asioista tämän" vieraan" miehen kanssa, ethän oikeasti häntä nyt enää tunnekaan. Tee selväksi ettei Sinua tämän enempää loukata. Mitäs siitä, hän haluaa oman elämän, anna mennä! Älä pelkää itsesi seuraa, se on tällä hetkellä ainoa johon voit luottaa. Joulut ja juhannukset tulevat, mutta kaikki ajallaan. Et ole tehnyt mitään väärää, pidä itsestäsi nyt huolta! Älä turhaan mieti, onko hänellä toinen vai ei, kyllä se ajallaan selviää. Minun exälläni oli, so what. Itse ajattelin silloin, etten rupea viisikymppisenä ketään kyttäilemään ja anelemaan, hyvin sinisilmäinen kun olin ollut 22v. Jos ratkaisu arjen" tylsyyteen ja velvollisuuksiin" on toinen nainen, mielestäni hän se on luuseri etkä sinä tai minä. Ku exäni tajusi että minäkin olen tosissani tämän hänen haluamansa eron suhteen, hän pelästyi; tämähän onkin totta! Alkoi anelemaan takaisin. En kuitenkaan ottanut, en todellakaan alkaisi odottelemaan koska sama toistuisi. Enkä päätöstäni ole katunut. Voimia, sisua ja rohkeutta.
- Hertta
Itse en edes jaksanut lukea King Corvaxin viestiä läpi. Ensimmäisestä lauseesta näki viestin olevan tahallisesti ilkeämielinen. Hahmon nimikin muistuttaa jotain kuningas korvavahanpoistajaa... Voi tylsyys.
Olin tänään pitkällä kävelylenkillä koiran kanssa. Yritin tietoisesti huomata kauniin luonno, rentukat ja valkovuokot. Yritin kuunnella lintuja ja pysähdyin katselemaan joutsenia. Siinä kohtaa alkoi hillitön itku... Joutsenet pariutuvat loppuiäkseen... En osaa nauttia luonnosta, hiton rentukoista tai linnunlaulusta. Tyhjää. Näin vihreää, mutta se ei ollut muuta kuin vihreää... Näin rentukat...joo, keltaisia ovat. Ei iloa, ei tunnetta. Jäätävä tuuli riepotteli hiuksiani ja se oli ainoa, jonka tunsin... tuntui kun tuuli olisi halunnut tarttua minuun ja halata lujaa.
Ajattelin, että kuljen näitä metsäpolkuja tänään ja tästä eteenpäin yksin. Katselen näitä rakkaita rantoja yksin ja näille kalliolille kiipeän yksin. Ketä pyydän kanssani? Kuka pitää mua kädestä vaikeissa paikoissa ja vetää jyrkänteelle... Kenelle teen eväät reppuun? Yksin on kurja syödä...
Kyyneleet eivät lopu. Loppuvatko ne koskaan?
AP. Millainen vointi sinulla on? Tai muilla erouutisen äskettäin saaneilla?
Tuntuu niin epäreilulta, ettei toinen ole kertonut ajatuksiaan ja tunteitaan aiemmin... Olisin saanut mahdollisuuden yrittää vaikuttaa asioihin, muuttaa toimintaani ja tehdä ehkä jotain toisin...- anneli*
Hertta. Yritä kunnioittaa miehen päätöstä kertoa erosta juuri niin kuin se tapahtui. Hän oli tehnyt päätöksensä. Eikä se ehkä johtunut juurikaan sinusta, vaan hänestä. Ei ketään voi pakottaa haluamaan liiton jatkumista, ellei hän oikeasti halua. Olisit onnellinen, ettei hän vuosikausia vaatinut sinua muuttumaan tai tekemään sitä tai tätä, jotta "liitto saataisiin pelastetuksi". Olet antanut erossasi järjettömän merkityksen asialle, jolla ei ole erossa merkitystä. Vain sillä on oikeasti merkitystä, että miehesi halusi erota. Siihen sinun täytyy sopeutua, muuten tuhlaat elämääsi. "Mutta" tai "jos" ei auta.
Tärkeintä jokaisen elämässä on rakastaa itseään. Ystävät vaihtuvat, puoliso jättää. Oman itsensä kanssa on aina. Siksi pitää rakastaa itseään, ymmärtää itseään, olla itselleen hyvä ja hellä. Vasta kun rakastaa itseään, voi rakastaa muita. - Niin järjettömän pah
Hei Hertta ja muut saman kokeneet, se ap tässä. Nyt on ollut jo sellaisia päiviä, etten ole itkenyt. Aamun edelleen pahoja, iltaa kohden helpottaa. Toivon tässä enää sitä, että mieheni olisi jo aiemmin puhunut tuntemuksistaan ja olenkin kehottanut, että tulevaisuuden suhteessaan/suhteissaan olisi suorapuheisempi.
Olo on edelleen epätodellinen ja kuten tässä joku kehottikin, niin jonakin päivänä olen se "kova jätkä" miestäni kohtaan ja sanon, että senkun menet. Kokemusta on näet minullakin siitä, että melko monet miehet säikähtivät vaimojensa päättäväisyyttä tai sitten jo lähteneinä pyrkivät nöyrinä hattu kirjassa takaisin. Minun mieheni tokko noin toimisi vaan nyt jo ajattelen, ettei olisi väliksikään. Eihän tuollaiseen voi luottaa. Toisesta naisesta en ed tiedä vaan eipä sillä ole oikeasti enää väliä. Siinäpähän sitte tuo nainen ottaa eroprosessissaan kesken olevan
miehen ja miten luotettavan?
Kyllä tässä sattuu ja kovasti, sama yht koti edelleen. Kuten Hertallakin, tunteet heittelevät mutta hei - hengissä olen edelleen. Yli kolme viikkoa jo tuosta ilmoituksesta....kuin siitä olisi jo ihmisikä!
Koetetaan me kaikki jätetyt ja petetty jaksaa, ehkäpä meillä kaikilla on se todellinen onni vasta tuloillaan... - Hertta
anneli* kirjoitti:
Hertta. Yritä kunnioittaa miehen päätöstä kertoa erosta juuri niin kuin se tapahtui. Hän oli tehnyt päätöksensä. Eikä se ehkä johtunut juurikaan sinusta, vaan hänestä. Ei ketään voi pakottaa haluamaan liiton jatkumista, ellei hän oikeasti halua. Olisit onnellinen, ettei hän vuosikausia vaatinut sinua muuttumaan tai tekemään sitä tai tätä, jotta "liitto saataisiin pelastetuksi". Olet antanut erossasi järjettömän merkityksen asialle, jolla ei ole erossa merkitystä. Vain sillä on oikeasti merkitystä, että miehesi halusi erota. Siihen sinun täytyy sopeutua, muuten tuhlaat elämääsi. "Mutta" tai "jos" ei auta.
Tärkeintä jokaisen elämässä on rakastaa itseään. Ystävät vaihtuvat, puoliso jättää. Oman itsensä kanssa on aina. Siksi pitää rakastaa itseään, ymmärtää itseään, olla itselleen hyvä ja hellä. Vasta kun rakastaa itseään, voi rakastaa muita.Htyvä anneli*
Kirjoitan tunteista, jotka ovat akuutisti päällä kirjoittamisen hetkellä. Kunnioitusta en voi taikoa taikurin hatusta, vaikka se mahdollisesti auttaisikin tilannettani. Myöskin asioille antamat merkitykset ovat tällä hetkellä ne, mitä ovat. Tämä on minun henkilökohtainen prosessini. "Mutta" ja "jos" ovat hyvinkin tärkeitä ajatuksia tiettyyn prosessin vaiheeseen. Toki niistä tulee päästä yli ja todeta, ettei niillä ollutkaan varsinaista merkitystä.
Mielestäni on täysin epäoleellista ajatella asioita, jotka voisivat olla huonommin, esim. "ei meillä sentään ollut väkivaltaa" tai "mieheni ei sentään pakottanut minua muuttumaan"... Ei niillä asioilla ole m itään merkitystä. Merkitys on sillä, että jään tahtomattani yksin. kahdenkymmen yhteisen vuoden jälkeen minun on saatava käydä suhdettani läpi, surra ja luopua. Rauhallisesti. Omaan tahtiini.
Mielestäni en tuhlaa elämääni sillä, että yritän sopeutua, omassa tahdissani ja omalla tavallani. Tulkitsen, että tarkoitat kirjoituksellasi kuitenkin hyvää. Kiitos siitä. - särkynyt luottamus
Hertta ja ketjun aloittaja
MInun erouutisesta on jo useampi vuosi mutta silloin kun sen sain meni jalat alta. Maailma pysähtyi.
Maailmani oli pysähdyksissä pitkään. Jähmetyin kauhun ja vihan tunteeseen.
Jouduin tietoisesti tekemään työtä päästäkseni eteenpäin.
VIeläkin tuosta jo vuosia kuluneena tulee hetkiä jolloin pysähdyn ja mietin, että MIKSI
On tutkittu asia että avioero jättää koko elämän kestävät jäljet. se tulee aina varjostamaan elämää tavalla tai toisella.
Toivon kaikkea hyvää ja voimia kaikille näiden asioiden kanssa painiville. - vera*
Hertta kirjoitti:
Htyvä anneli*
Kirjoitan tunteista, jotka ovat akuutisti päällä kirjoittamisen hetkellä. Kunnioitusta en voi taikoa taikurin hatusta, vaikka se mahdollisesti auttaisikin tilannettani. Myöskin asioille antamat merkitykset ovat tällä hetkellä ne, mitä ovat. Tämä on minun henkilökohtainen prosessini. "Mutta" ja "jos" ovat hyvinkin tärkeitä ajatuksia tiettyyn prosessin vaiheeseen. Toki niistä tulee päästä yli ja todeta, ettei niillä ollutkaan varsinaista merkitystä.
Mielestäni on täysin epäoleellista ajatella asioita, jotka voisivat olla huonommin, esim. "ei meillä sentään ollut väkivaltaa" tai "mieheni ei sentään pakottanut minua muuttumaan"... Ei niillä asioilla ole m itään merkitystä. Merkitys on sillä, että jään tahtomattani yksin. kahdenkymmen yhteisen vuoden jälkeen minun on saatava käydä suhdettani läpi, surra ja luopua. Rauhallisesti. Omaan tahtiini.
Mielestäni en tuhlaa elämääni sillä, että yritän sopeutua, omassa tahdissani ja omalla tavallani. Tulkitsen, että tarkoitat kirjoituksellasi kuitenkin hyvää. Kiitos siitä.Jokainen suree tavallaan. Joku ei sure eroa ollenkaan. Sinun pitäisi vain muistaa, ettet suinkaan jää erossa "yksin". Vaikka on sinkku, uussinkku niin ei se tarkoita yksinäisyyttä.
Minulle ero oli suuri helpotus. Liitossa myös tunsin itseni todella yksinäiseksi. Eron jälkeen en ollenkaan. - sanna*
särkynyt luottamus kirjoitti:
Hertta ja ketjun aloittaja
MInun erouutisesta on jo useampi vuosi mutta silloin kun sen sain meni jalat alta. Maailma pysähtyi.
Maailmani oli pysähdyksissä pitkään. Jähmetyin kauhun ja vihan tunteeseen.
Jouduin tietoisesti tekemään työtä päästäkseni eteenpäin.
VIeläkin tuosta jo vuosia kuluneena tulee hetkiä jolloin pysähdyn ja mietin, että MIKSI
On tutkittu asia että avioero jättää koko elämän kestävät jäljet. se tulee aina varjostamaan elämää tavalla tai toisella.
Toivon kaikkea hyvää ja voimia kaikille näiden asioiden kanssa painiville."On tutkittu asia että avioero jättää koko elämän kestävät jäljet. se tulee aina varjostamaan elämää tavalla tai toisella."
Ex-liitto jäi varjoksi elämääni. Ero sensijaan ei varjosta elämääni enää mitenkään. Ei ole koskaan varjostanut.
- Arja S
Voi Hertta, toivon niin, että tulevaisuudessa tajaisit, ettei se entinen liittosi ollutkaan niin ihmeellinen ja tulisit oikein onnilliseksi tulöevaisuudessa jonkun muun rinnalla.
Itsekkin vielä tavallaan suren eroani, joka tapahtui jo 7kk sitten,( mies löysi toisen,) mutta alan kyllä jo olla selvemmillä vesillä ja on jo iloisempiakin päiviä paljon. - xy
Kuullostaa järjettömältä laittaa 20 vuoden avioliitto menemään. Itsestä tuntuu, että miehesi on enemmän hukassa itsensä kanssa kuin sinä. Mielestäni miehesi puhumattomuus osoittaa henkistä epäkypsyyttä. Jotkut ihmiset oppivat ymmärtämään vain kantapään kautta mitä tekevät.
- anneli*
Järjettömämpää on jatkaa liitossa, oli sitten miten vanha tahansa, jossa tuntee olonsa kurjaksi.
- Niin järjettömän pah
anneli* kirjoitti:
Järjettömämpää on jatkaa liitossa, oli sitten miten vanha tahansa, jossa tuntee olonsa kurjaksi.
Mielestäni jokaisen ihmissuhteeen eteen tulee tehdä töitä. Jos tulee vaikeuksia, niin mielestäni ratkaisu ei ole lopettaa ihmssuhde siihen. Toki nyt riippuu asiastakin, esim.väkivaltainen suhde. Jokainen, joka on elänyt vähänkin pitemmässä ihmissuhteessa, tietää, ettei mikään suhde ole helppo.
Jos tuntee olonsa kurjaksi omassa liitossaan, pitäisi mielestäni pohtia, että mistä se johtuu. Puhua sitten kumppaninsa kanssa ihan tosissaan ja sitten katsoa, tuleeko niihin huonoihin asioihin muutosta vaiko ei.
Kurja olo ihmissuhteessa ei välttämättä johdu edes itse siitä suhteesta vaan tyytymättömyydestä esim. työhönsä. Oma mieheni, kohta ex-mieheni on valittanut runsaat 10 vuotta sitä, että inhoaa työtään ja haluaa lähteä sieltä pois. Vaan eipä ole lähtenyt ja kyllä se totaalinen työhön kyllästyminen ja siitä valittaminen/pahoinvointi on osittain vaikuttanut parisuhteeseemme. Työssä kumminkin ollaan niin iso osa elämästä.
Niin tai näin, ihmisillä on erilainen suhtautuminen parisuhteeseen ja sen hoitamiseen. Itse olisin halunnut ongelmamme ainakin koettaa selvittää, mutta sitä mieheni ei nähnyt tarpeelliseksi. Olen siitä surullinen, pettynyt, pahoillani mutta jonakin päivänä olen päässyt jaloilleni ja olen yhtä kokemusta viisaampi ja entistä varovaisempi ihmissuhteissani. - vera*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Mielestäni jokaisen ihmissuhteeen eteen tulee tehdä töitä. Jos tulee vaikeuksia, niin mielestäni ratkaisu ei ole lopettaa ihmssuhde siihen. Toki nyt riippuu asiastakin, esim.väkivaltainen suhde. Jokainen, joka on elänyt vähänkin pitemmässä ihmissuhteessa, tietää, ettei mikään suhde ole helppo.
Jos tuntee olonsa kurjaksi omassa liitossaan, pitäisi mielestäni pohtia, että mistä se johtuu. Puhua sitten kumppaninsa kanssa ihan tosissaan ja sitten katsoa, tuleeko niihin huonoihin asioihin muutosta vaiko ei.
Kurja olo ihmissuhteessa ei välttämättä johdu edes itse siitä suhteesta vaan tyytymättömyydestä esim. työhönsä. Oma mieheni, kohta ex-mieheni on valittanut runsaat 10 vuotta sitä, että inhoaa työtään ja haluaa lähteä sieltä pois. Vaan eipä ole lähtenyt ja kyllä se totaalinen työhön kyllästyminen ja siitä valittaminen/pahoinvointi on osittain vaikuttanut parisuhteeseemme. Työssä kumminkin ollaan niin iso osa elämästä.
Niin tai näin, ihmisillä on erilainen suhtautuminen parisuhteeseen ja sen hoitamiseen. Itse olisin halunnut ongelmamme ainakin koettaa selvittää, mutta sitä mieheni ei nähnyt tarpeelliseksi. Olen siitä surullinen, pettynyt, pahoillani mutta jonakin päivänä olen päässyt jaloilleni ja olen yhtä kokemusta viisaampi ja entistä varovaisempi ihmissuhteissani.Minä en ainakaan tiedä ketään, joka olisi halunnut ja hakenut eroa "vahingossa". Eli kaikki ovat tietäneet tasan tarkkaan kurjan olon johtuvan parisuhteesta. Eihän ihminen nyt pohjimmiltaan ihan hölmö ole :). Yksin ei pysty mitään suhteessa selvittämään, joten molemmille ero on paras, vaikka vain toinen sitä haluaa.
- riuhtaisu
vera* kirjoitti:
Minä en ainakaan tiedä ketään, joka olisi halunnut ja hakenut eroa "vahingossa". Eli kaikki ovat tietäneet tasan tarkkaan kurjan olon johtuvan parisuhteesta. Eihän ihminen nyt pohjimmiltaan ihan hölmö ole :). Yksin ei pysty mitään suhteessa selvittämään, joten molemmille ero on paras, vaikka vain toinen sitä haluaa.
"molemmille ero on paras, vaikka vain toinen sitä haluaa. "
Hyvä pointti, näin se loppuviimein on. - -.-.-.-.-.-
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Mielestäni jokaisen ihmissuhteeen eteen tulee tehdä töitä. Jos tulee vaikeuksia, niin mielestäni ratkaisu ei ole lopettaa ihmssuhde siihen. Toki nyt riippuu asiastakin, esim.väkivaltainen suhde. Jokainen, joka on elänyt vähänkin pitemmässä ihmissuhteessa, tietää, ettei mikään suhde ole helppo.
Jos tuntee olonsa kurjaksi omassa liitossaan, pitäisi mielestäni pohtia, että mistä se johtuu. Puhua sitten kumppaninsa kanssa ihan tosissaan ja sitten katsoa, tuleeko niihin huonoihin asioihin muutosta vaiko ei.
Kurja olo ihmissuhteessa ei välttämättä johdu edes itse siitä suhteesta vaan tyytymättömyydestä esim. työhönsä. Oma mieheni, kohta ex-mieheni on valittanut runsaat 10 vuotta sitä, että inhoaa työtään ja haluaa lähteä sieltä pois. Vaan eipä ole lähtenyt ja kyllä se totaalinen työhön kyllästyminen ja siitä valittaminen/pahoinvointi on osittain vaikuttanut parisuhteeseemme. Työssä kumminkin ollaan niin iso osa elämästä.
Niin tai näin, ihmisillä on erilainen suhtautuminen parisuhteeseen ja sen hoitamiseen. Itse olisin halunnut ongelmamme ainakin koettaa selvittää, mutta sitä mieheni ei nähnyt tarpeelliseksi. Olen siitä surullinen, pettynyt, pahoillani mutta jonakin päivänä olen päässyt jaloilleni ja olen yhtä kokemusta viisaampi ja entistä varovaisempi ihmissuhteissani.Parisuhteen pitäisi olla puolisoiden molemminpuolinen energianlähde eikä työmaa. Ellei hyväksy puolisoaan sellaisena kuin tämä on, ei puhuminen auta mitään. Usein vain huonontaa tilannetta entisestään. Vai haluaisitko sinä kuulla mitä kaikkea puolisosi inhoaa sinussa?
- irtirevitty
Samoja tunteita me eronneet tunnemme; yksin kuljen, yksin teen sitä ja sitä jne. Alkuun se tuntuu pahalta ja kyllä se vielä 1,5 kk jälkeenpäinkin tuntuu. Nyt alkaa jo ajatukset olemaan kasassa ja pystyy reagoimaan kauniiseen luontoon ja uusiin asioihin. Eron alkumetreillä mikään ei tuntunut miltään, sitä vaan meni ja teki asioita, koska oli ne tehtävä. Ajatuksissa pyöri vain se ja sama asia, miksi juuri mulle kävi näin, mitä tein väärin, miksei voida yrittää uudelleen jne. Näin se vaan menee. Aika tekee tehtävänsä. Kyllä me selvitään ja hyvääkin tulee, se on varmaa.
Voimia teille kaikille, jotka rämmitte näiden asioiden parissa. Oispa joku paikka, johon voisi extemporee mennä tapaamaan meitä erossa kamppailevia ja voisi porukalla lähteä vaikka luontoon kävelemään ja purkaa murheensa samassa tilanteessa olevien kanssa.- erokävelylle
Eikö sellaisen tapaamisen voisi sopia vaikka täällä netissä? Ainakin pk-seudulla on paljon samassa tilanteessa olevia varmasti helppo saada kokoon.
- irtirevitty
erokävelylle kirjoitti:
Eikö sellaisen tapaamisen voisi sopia vaikka täällä netissä? Ainakin pk-seudulla on paljon samassa tilanteessa olevia varmasti helppo saada kokoon.
Pitää korjata omassa viestissä ollut aika, aikaa on siis kulunut nyt jo 1,5 v. Varmaankin voisi sopia tapaamisen, aika ja paikka vaan tiedoksi. Itse en ole pääkaupunkiseudulta, olen Päijät-Hämeestä, mutta autolla pääsee liikkumaan paikkaan kun paikkaan.
- Hertta
irtirevitty kirjoitti:
Pitää korjata omassa viestissä ollut aika, aikaa on siis kulunut nyt jo 1,5 v. Varmaankin voisi sopia tapaamisen, aika ja paikka vaan tiedoksi. Itse en ole pääkaupunkiseudulta, olen Päijät-Hämeestä, mutta autolla pääsee liikkumaan paikkaan kun paikkaan.
Onpa mukava ajatus. Olisi kiva tavata jossain ja vaihtaa kuulumisia, jakaa vertaistukea. Olen itse niin romuna vielä, ettei musta ole organisoimaan mitään.
Mä olen myös pääkaupunkiseudulta ja tiedän, että meitä "jätettyjä" on täällä runsain mitoin. - erokävely
Hertta kirjoitti:
Onpa mukava ajatus. Olisi kiva tavata jossain ja vaihtaa kuulumisia, jakaa vertaistukea. Olen itse niin romuna vielä, ettei musta ole organisoimaan mitään.
Mä olen myös pääkaupunkiseudulta ja tiedän, että meitä "jätettyjä" on täällä runsain mitoin.Tapaaminen olisi varmasti monen mielestä hyvä ajatus. Itsellä erosta on jo aikaa ja olen mennyt elämässä eteenpäin. Mutta varmaan moni voisi osallistua.
Tuosta aiheesta voisi aloittaa uuden ketjun ja kerätä osallistujia. - sanna*
Hertta kirjoitti:
Onpa mukava ajatus. Olisi kiva tavata jossain ja vaihtaa kuulumisia, jakaa vertaistukea. Olen itse niin romuna vielä, ettei musta ole organisoimaan mitään.
Mä olen myös pääkaupunkiseudulta ja tiedän, että meitä "jätettyjä" on täällä runsain mitoin.Parhaiten omia ajatuksia auttaa selvittämään vastakkainen vertaistuki. Kun kuulee kokemuksia omien ajatusten toiselta puolelta, niin se avaa myös silmät näkemään asiat ihan uudessa valossa. Jätettyjen pitäisi kohdata jättäjiä ja toisinpäin.
- eroava
erokävely kirjoitti:
Tapaaminen olisi varmasti monen mielestä hyvä ajatus. Itsellä erosta on jo aikaa ja olen mennyt elämässä eteenpäin. Mutta varmaan moni voisi osallistua.
Tuosta aiheesta voisi aloittaa uuden ketjun ja kerätä osallistujia.joo hyvä idea, koitetaan järkätä joku tapaaminen...
- laastariksi joutuu
sääli, sitä naista joka ottaa vasta eronneen miehen..
- niinpä12
No monesti tuo on totta, ei varmaan ihan aina.
- ------------------
Sääli? Eikun päinvastoin. Miehen erosta saa olla korkeintaan 2,5 v aikaa. Mitä vähemmän, sitä parempi. Miehet villiintyy varsin pienessä ajassa, eikä heitä sen jälkeen kukaan nainen kestä :D.
- erikiper
Tai jos menee yhteen entisen kakkosen kanssa. Ei tule kestämään.
- -----------
Kyllä kestää, miksei kestäisi? Sitäpaitsi eihän 1. liittokaan kestänyt. Miksi 2. olisi pakko? Ja oikeastaan mikään mikä meni ns. läpi 1. liitossa, menee harvoin läpi enää 2. liitossa. Ihmisen itsetunto yms. nousee sen verran iän myötä, ettei hän enää alistu ja sopeudu samoin kuin nuoruuden liitossa. Ei tarvitse. Parempi yksin kuin huonossa seurassa.
- särkynyt luottamus
Hertta, ja niin järjettömän paha olo.
Mikä olo tänään? alkaako yhtään helpottaan? Järjettömän paha olo ethän mennyt mökille?
Meitä on monia saman läpikäyneitä jotka ymmärttä ja haluaa tukea.
Voimia teille tähän päivään- Niin järjettömän pah
Hei, huomenta järkytttävän pahalta ololta! Kyllä menin sinne mökille. Se oli virhe ja ei ollut. Eli osan aikaa riitelimme, osan aikaa olimme ok. Pahalta tuntui, että näenkö koskaan enää minulle niitä rakkaita paikkoja. Mökillä oli jotenkin outoa olla. Se oli kaikki niin tuttua ja omaa ja toisaalta ei enää ollutkaan. Koin olevani vieras siellä. Mieheni on sen mökin omin käsin rakentanut ja se on siksi niin rakas, tunnearvoltaan, ei juurikaan rahallisesti. Mieheni sanoi, että voin mennä sinne elokuussa viikoksi lomailemaan. Ei se ole sama olla siellä ilman häntä ja vielä tietää, ettei odota sitten kotonakaan kun mökiltä pois tulisin.
Osaisiko joku oikeasti vastata siihen kysymykseeni, joka minua eniten ahdistaa. Miksi mieheni on ja toimii täysin järkevästi, toimii kuten aina ennenkin. Ei ole itkenyt kertaakaan, ei ovaikuta surulliselta, ei pelkäävän uuden arjen edessä. Lähinnä oleva tunne hänestä tulee mieleeen kun hän vaikuttaa olevan ärtynyt läsnäolostani. Voiko ihminen lakata rakastamasta toista ihmistä täysin äkillisesti? Vaikka mitään ei ns. olekaan tapahtunut? Siis ainakaaan minulla ei ole toista miestä enkä ole koskaan miestäni pettänyt. Voisiko sitten olla se toinen nainen jossakin odottamassa, jonka takia mieheni selvästi ärtyy nähdessään minut ja haluaaa edetä kaikessa niin valtavan nopeasti?
En ymmärrä edelleenkään mieheni toimintaa tässä, olen siis vissiin hidasälyinen. Voisiko olla niin, että hän on tätä kokonaisuutta mielessään hahmotellut ja ajatellut niin kauan, että on jo mielessään eronnut minusta ja elää jo eron jälkeistä uutta elämää ajatuksensa tasolla. Ymmärrättehän, mitä tarkoitan? Eli olen hänelle jo taakse jäänyttä elämää ja hän haluaaa mennä kovaa vauhtia eteenpääin, joko yksin tai sen uuden naisensa kanssa. Vai osaako joku ajatella/tietää/keksiä paremman keinon?
Mainnintana muuten vielä (en ole varma, olenko tästä ennen tässä kertonutkaaan)...torstaina keskustelimme mieheni tulevasta kesämatkasta autolla pohjoiseen ja perjantaina hän ilmoitti haluavansa avioeron. Että näin. Aivan kuin yön aikana tai perjantain aikana olisi tapahtunut jotakin, josta minulla ei tälläkään hetkellä ole aavistusta. Tilannettta helpottaisi edes hiukan, jos tietäisin, että miksi oikeasti olemme tässä tilanteessa ja jos mieheni on jo kauan ajatellut tiettyjä asioita, niin miksei hän keskustellut niistä sitten aikanaan kanssani? Eli olisimme mahdollisesti eronneet jo muutama vuosi sitten, jos hän on kerran tuo noin kauan pohdiskellut.
Kertokaa ajatuksianne, tuntemuksianne tai kokemuksianne. Kiitokset! Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei, huomenta järkytttävän pahalta ololta! Kyllä menin sinne mökille. Se oli virhe ja ei ollut. Eli osan aikaa riitelimme, osan aikaa olimme ok. Pahalta tuntui, että näenkö koskaan enää minulle niitä rakkaita paikkoja. Mökillä oli jotenkin outoa olla. Se oli kaikki niin tuttua ja omaa ja toisaalta ei enää ollutkaan. Koin olevani vieras siellä. Mieheni on sen mökin omin käsin rakentanut ja se on siksi niin rakas, tunnearvoltaan, ei juurikaan rahallisesti. Mieheni sanoi, että voin mennä sinne elokuussa viikoksi lomailemaan. Ei se ole sama olla siellä ilman häntä ja vielä tietää, ettei odota sitten kotonakaan kun mökiltä pois tulisin.
Osaisiko joku oikeasti vastata siihen kysymykseeni, joka minua eniten ahdistaa. Miksi mieheni on ja toimii täysin järkevästi, toimii kuten aina ennenkin. Ei ole itkenyt kertaakaan, ei ovaikuta surulliselta, ei pelkäävän uuden arjen edessä. Lähinnä oleva tunne hänestä tulee mieleeen kun hän vaikuttaa olevan ärtynyt läsnäolostani. Voiko ihminen lakata rakastamasta toista ihmistä täysin äkillisesti? Vaikka mitään ei ns. olekaan tapahtunut? Siis ainakaaan minulla ei ole toista miestä enkä ole koskaan miestäni pettänyt. Voisiko sitten olla se toinen nainen jossakin odottamassa, jonka takia mieheni selvästi ärtyy nähdessään minut ja haluaaa edetä kaikessa niin valtavan nopeasti?
En ymmärrä edelleenkään mieheni toimintaa tässä, olen siis vissiin hidasälyinen. Voisiko olla niin, että hän on tätä kokonaisuutta mielessään hahmotellut ja ajatellut niin kauan, että on jo mielessään eronnut minusta ja elää jo eron jälkeistä uutta elämää ajatuksensa tasolla. Ymmärrättehän, mitä tarkoitan? Eli olen hänelle jo taakse jäänyttä elämää ja hän haluaaa mennä kovaa vauhtia eteenpääin, joko yksin tai sen uuden naisensa kanssa. Vai osaako joku ajatella/tietää/keksiä paremman keinon?
Mainnintana muuten vielä (en ole varma, olenko tästä ennen tässä kertonutkaaan)...torstaina keskustelimme mieheni tulevasta kesämatkasta autolla pohjoiseen ja perjantaina hän ilmoitti haluavansa avioeron. Että näin. Aivan kuin yön aikana tai perjantain aikana olisi tapahtunut jotakin, josta minulla ei tälläkään hetkellä ole aavistusta. Tilannettta helpottaisi edes hiukan, jos tietäisin, että miksi oikeasti olemme tässä tilanteessa ja jos mieheni on jo kauan ajatellut tiettyjä asioita, niin miksei hän keskustellut niistä sitten aikanaan kanssani? Eli olisimme mahdollisesti eronneet jo muutama vuosi sitten, jos hän on kerran tuo noin kauan pohdiskellut.
Kertokaa ajatuksianne, tuntemuksianne tai kokemuksianne. Kiitokset!Itse olisin taipuvainen ajatusmalliin, minkä itsekin tuossa maalailit. Miehesi on luultavasti kohdallaan pohtinut nämä eroasiat valmiiksi mielessään jo pidemmän ajan saatossa ja ikäänkuin vain odottanut "oikeaa" hetkeä niiden julkituomiseksi.
Tunteettomuus johtunee sittä, että omalta kohdaltaan on asian jo käsitellyt ja ikäänkuin närkästyy asian "vatvomisesta". Todennäköistä myös on se, että hän elää jo uutta vaihetta elämässään, mihin hänen ajatuksissaan sinä et kuulu. Julmia, todella julmia kuvia tässä maalailen, mutta en voi vältyyä kuvailemasi perusteella näiltä olettamuksilta.
Se, miksi hän ei ole ottanut asiaa esille kanssasi voisi johtua esimerkiksi siitä, että tuntee sinun tapasi reagoida niihin ja haluaa välttyä niiltä.
Siitä huolimatta, etten tietenkään puolisosi "versiosta" tapahtumista ole tietoinen, omasta mielestäni tuon kertomasi pohjalta, aikamoisen julmasti sinua on kohdeltu.- --------
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei, huomenta järkytttävän pahalta ololta! Kyllä menin sinne mökille. Se oli virhe ja ei ollut. Eli osan aikaa riitelimme, osan aikaa olimme ok. Pahalta tuntui, että näenkö koskaan enää minulle niitä rakkaita paikkoja. Mökillä oli jotenkin outoa olla. Se oli kaikki niin tuttua ja omaa ja toisaalta ei enää ollutkaan. Koin olevani vieras siellä. Mieheni on sen mökin omin käsin rakentanut ja se on siksi niin rakas, tunnearvoltaan, ei juurikaan rahallisesti. Mieheni sanoi, että voin mennä sinne elokuussa viikoksi lomailemaan. Ei se ole sama olla siellä ilman häntä ja vielä tietää, ettei odota sitten kotonakaan kun mökiltä pois tulisin.
Osaisiko joku oikeasti vastata siihen kysymykseeni, joka minua eniten ahdistaa. Miksi mieheni on ja toimii täysin järkevästi, toimii kuten aina ennenkin. Ei ole itkenyt kertaakaan, ei ovaikuta surulliselta, ei pelkäävän uuden arjen edessä. Lähinnä oleva tunne hänestä tulee mieleeen kun hän vaikuttaa olevan ärtynyt läsnäolostani. Voiko ihminen lakata rakastamasta toista ihmistä täysin äkillisesti? Vaikka mitään ei ns. olekaan tapahtunut? Siis ainakaaan minulla ei ole toista miestä enkä ole koskaan miestäni pettänyt. Voisiko sitten olla se toinen nainen jossakin odottamassa, jonka takia mieheni selvästi ärtyy nähdessään minut ja haluaaa edetä kaikessa niin valtavan nopeasti?
En ymmärrä edelleenkään mieheni toimintaa tässä, olen siis vissiin hidasälyinen. Voisiko olla niin, että hän on tätä kokonaisuutta mielessään hahmotellut ja ajatellut niin kauan, että on jo mielessään eronnut minusta ja elää jo eron jälkeistä uutta elämää ajatuksensa tasolla. Ymmärrättehän, mitä tarkoitan? Eli olen hänelle jo taakse jäänyttä elämää ja hän haluaaa mennä kovaa vauhtia eteenpääin, joko yksin tai sen uuden naisensa kanssa. Vai osaako joku ajatella/tietää/keksiä paremman keinon?
Mainnintana muuten vielä (en ole varma, olenko tästä ennen tässä kertonutkaaan)...torstaina keskustelimme mieheni tulevasta kesämatkasta autolla pohjoiseen ja perjantaina hän ilmoitti haluavansa avioeron. Että näin. Aivan kuin yön aikana tai perjantain aikana olisi tapahtunut jotakin, josta minulla ei tälläkään hetkellä ole aavistusta. Tilannettta helpottaisi edes hiukan, jos tietäisin, että miksi oikeasti olemme tässä tilanteessa ja jos mieheni on jo kauan ajatellut tiettyjä asioita, niin miksei hän keskustellut niistä sitten aikanaan kanssani? Eli olisimme mahdollisesti eronneet jo muutama vuosi sitten, jos hän on kerran tuo noin kauan pohdiskellut.
Kertokaa ajatuksianne, tuntemuksianne tai kokemuksianne. Kiitokset!Miehelläsi ei ole ollut hyvä olla kanssasi aikoihin. Harva eroaa heti, kun ensimmäinen ajatus erosta tulee mieleen. Tuskin ketään kertoo puolisolleen erohaluistaan ennenkuin on itse varmistunut niistä. Vasta silloin ryhdytään eroon, kun tapaa jonkun toisen ta/ja olo liitossa tulee sietämättömäksi. En usko, että olisit yhtään tyytyväisempi, vaikka miehesi kertoisi kuinka kurjaksi hän tuntee olonsa kanssasi.
Minusta keskityt liikaa siihen mitä mies tekee ja ajattelee. Keskity itseesi. Mieti mitä elämältä haluat ja miten sen voit saavuttaa. - Niin järjettömän pah
-------- kirjoitti:
Miehelläsi ei ole ollut hyvä olla kanssasi aikoihin. Harva eroaa heti, kun ensimmäinen ajatus erosta tulee mieleen. Tuskin ketään kertoo puolisolleen erohaluistaan ennenkuin on itse varmistunut niistä. Vasta silloin ryhdytään eroon, kun tapaa jonkun toisen ta/ja olo liitossa tulee sietämättömäksi. En usko, että olisit yhtään tyytyväisempi, vaikka miehesi kertoisi kuinka kurjaksi hän tuntee olonsa kanssasi.
Minusta keskityt liikaa siihen mitä mies tekee ja ajattelee. Keskity itseesi. Mieti mitä elämältä haluat ja miten sen voit saavuttaa.En sitten tiedä mieheni hvvästä tai pahasta olosta, mutta jos asiat eivät liitossa ole hyvin, niin eikö asioista pitäisi keskustella? Jos toinen ei koskaan näytä huonoa oloaan/tunteitaan vaan on oma tavallinen itsensä, niin mistä tiedän, etttä missä mennään? Oloni olisi huomattavasti parempi, jos tietäisin todelliset syyt eroomme. Niitä mieheni tuskin minulle kertoo, koska ei ole kertonut aiemminkaan.
Uskallan väittää, että jokaisessa pitkässä suhteessa eron/asumuseron mahdollisuus on käynyt mielessä ainakin jonkin pahan riidan aikana.
Mikäli miehelläni olisi ollut liitossamme sietämätön olo, sen olisin varmasti huomannut tai viimeistäänkin hänen perheensä ja ystävänsä, jos minä niin lähellä olevana olisin ollut täysin sokea sille.
Liitossa on AINA kaksi aikuista ihmistä, jotka ,olemmat ovat vastuussa liitosta ja sen toimimisesta. Vastuu ei ole koskaan ainoastaan sen toisen osapuolen. - .-.-.-
Niin järjettömän pah kirjoitti:
En sitten tiedä mieheni hvvästä tai pahasta olosta, mutta jos asiat eivät liitossa ole hyvin, niin eikö asioista pitäisi keskustella? Jos toinen ei koskaan näytä huonoa oloaan/tunteitaan vaan on oma tavallinen itsensä, niin mistä tiedän, etttä missä mennään? Oloni olisi huomattavasti parempi, jos tietäisin todelliset syyt eroomme. Niitä mieheni tuskin minulle kertoo, koska ei ole kertonut aiemminkaan.
Uskallan väittää, että jokaisessa pitkässä suhteessa eron/asumuseron mahdollisuus on käynyt mielessä ainakin jonkin pahan riidan aikana.
Mikäli miehelläni olisi ollut liitossamme sietämätön olo, sen olisin varmasti huomannut tai viimeistäänkin hänen perheensä ja ystävänsä, jos minä niin lähellä olevana olisin ollut täysin sokea sille.
Liitossa on AINA kaksi aikuista ihmistä, jotka ,olemmat ovat vastuussa liitosta ja sen toimimisesta. Vastuu ei ole koskaan ainoastaan sen toisen osapuolen.Parisuhteessa molempien pitää hyväksyä toinen sellaisena kuin tämä on. Se on ehdoton edellytys suhteen onnistumiselle. Keskustelemalla voi muuttaa (ehkä) joitain pienempiä yksityiskohtia, muttei puolisoa. Miehesi ei haluaisi erota, jos hänellä olisi kanssasi tarpeeksi hyvä olla. Miehesi ei haluaisi erota, jos ajattelisi suhteellanne olevan mahdollisuuksia kehittyä. Tämä on myös perimmäinen ja todellinen syy jokaiseen eroon.
- Niin järjettömän pah
.-.-.- kirjoitti:
Parisuhteessa molempien pitää hyväksyä toinen sellaisena kuin tämä on. Se on ehdoton edellytys suhteen onnistumiselle. Keskustelemalla voi muuttaa (ehkä) joitain pienempiä yksityiskohtia, muttei puolisoa. Miehesi ei haluaisi erota, jos hänellä olisi kanssasi tarpeeksi hyvä olla. Miehesi ei haluaisi erota, jos ajattelisi suhteellanne olevan mahdollisuuksia kehittyä. Tämä on myös perimmäinen ja todellinen syy jokaiseen eroon.
Eli tuolla ajatuksella, mieheni on ollut onneton kanssani 21 vuotta ja on nyt lähdössä pois suhteestamme, koska ei ole voinut muuttaa minua = ei ole hyväksynyt minua sellaisena kuin olen?
Kyllä kuule parisuhteessa tulee olla vuorovaikutusta, keskustelua, asioiden pohtimista ja ihmettelyä ja paljon. Ihmistä ei voi muuttaa, voi vain muuttaa omaa ajattelutapaansa toisesta ihmisestä. Niin järjettömän pah kirjoitti:
Eli tuolla ajatuksella, mieheni on ollut onneton kanssani 21 vuotta ja on nyt lähdössä pois suhteestamme, koska ei ole voinut muuttaa minua = ei ole hyväksynyt minua sellaisena kuin olen?
Kyllä kuule parisuhteessa tulee olla vuorovaikutusta, keskustelua, asioiden pohtimista ja ihmettelyä ja paljon. Ihmistä ei voi muuttaa, voi vain muuttaa omaa ajattelutapaansa toisesta ihmisestä.Ensimmäisestä kirjoituksestasi on parikymmentä päivää, mikä on tilanteesi ja mielialasi nyt?
"Kyllä kuule parisuhteessa tulee olla vuorovaikutusta, keskustelua, asioiden pohtimista ja ihmettelyä ja paljon". Näinhän se on ja tuleekin olla. Kyllähän yksilö muuttuu jatkuvasti, eihän ihminen pysty olemaan vaikutteista täysin vapaa. Jo seurusteluvaiheessahan on syytä miettiä, onko valmis "muuttumaan" puolison mukana ja parisuhteen ideanahan onkin juuri, että muutumme puolisoina samaan suuntaan, mikäli mielimme kestävää suhdetta ja muutakin kuin kumppanuutta.- yksin minäkin
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Eli tuolla ajatuksella, mieheni on ollut onneton kanssani 21 vuotta ja on nyt lähdössä pois suhteestamme, koska ei ole voinut muuttaa minua = ei ole hyväksynyt minua sellaisena kuin olen?
Kyllä kuule parisuhteessa tulee olla vuorovaikutusta, keskustelua, asioiden pohtimista ja ihmettelyä ja paljon. Ihmistä ei voi muuttaa, voi vain muuttaa omaa ajattelutapaansa toisesta ihmisestä.Olen myös sitä mieltä, että parisuhteen osapuolten tulee hyväksyä toisensa sellaisina kuin he ovat. Muuten yhdessäolosta tulee hankalaa, aina jokin hiertää. Kun ero tulee pitkän liiton jälkeen, ei varmasti kyse ole siitä, etteikö eroa haluava olisi hyväksynyt puolisoaan, mutta ihminen myös muuttuu ja eri asiat saattavat tulla tärkeiksi.
Ihmistä ei varmaan pohjimmiltaan voi paljonkaan muuttaa, mutta hän voi muuttua, jos itse niin haluaa. Vuorovaikutus on suhteissa olennaista. Sillä ei kai kuitenkaan pyritä muuttamaan toista, vaan ymmärtämään toisen näkökantoja ja erilaisuutta, löytämään kompromisseja, nauttimaan toisen erilaisuudesta ja myös yhteisestä sävelestä.
Hyvää kesää sinulle niin järjettömän paha olo. Toivottavasti valo alkaa löytymään pikku hiljaa. - ronja*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Eli tuolla ajatuksella, mieheni on ollut onneton kanssani 21 vuotta ja on nyt lähdössä pois suhteestamme, koska ei ole voinut muuttaa minua = ei ole hyväksynyt minua sellaisena kuin olen?
Kyllä kuule parisuhteessa tulee olla vuorovaikutusta, keskustelua, asioiden pohtimista ja ihmettelyä ja paljon. Ihmistä ei voi muuttaa, voi vain muuttaa omaa ajattelutapaansa toisesta ihmisestä.No teillähän ei ole ollut vuorovaikutusta, keskustelua , asioiden pohtimista ym miehesi kanssa. Kirjoitustesi perusteella ainakaan. Miehesikin saattaa haluta vuorovaikutusta ja keskusteluita, muttei sinun kanssasi. Hän on sanonut, ettei rakasta sinua tarpeeksi, seurasi ahdistaa ja haluaa kokea jotain uutta elämässään. Minusta se on varsin perusteellisesti sanottu. Ei miehesi ole tarvinnut välttämättä 21 vuotta olla onneton kanssasi. Ehkä viimeiset vuodet vain, tai jotain. Ja mitä väliä sillä on, kun mies kerran nyt on päättänyt erota, eikä halua sen enempää kummastella asiaa kanssasi. Teet myös itsellesi palveluksen, kun päästät irti ja hyväksyt tosiasian.
- Niin järjettömän pah
ronja* kirjoitti:
No teillähän ei ole ollut vuorovaikutusta, keskustelua , asioiden pohtimista ym miehesi kanssa. Kirjoitustesi perusteella ainakaan. Miehesikin saattaa haluta vuorovaikutusta ja keskusteluita, muttei sinun kanssasi. Hän on sanonut, ettei rakasta sinua tarpeeksi, seurasi ahdistaa ja haluaa kokea jotain uutta elämässään. Minusta se on varsin perusteellisesti sanottu. Ei miehesi ole tarvinnut välttämättä 21 vuotta olla onneton kanssasi. Ehkä viimeiset vuodet vain, tai jotain. Ja mitä väliä sillä on, kun mies kerran nyt on päättänyt erota, eikä halua sen enempää kummastella asiaa kanssasi. Teet myös itsellesi palveluksen, kun päästät irti ja hyväksyt tosiasian.
Ronja hyvä, eivät asiat ole noin musta-valkoisia. Saat avioeron kuulostamaan siltä, kuin öljynvaihdon autoon - vanhat pihalle ja uutta sisään. Eli helpoksi hyväksyä ja käsitellä. Avioero tuskin koskaan on helppo. Jätetyksi tuleminen satuttaa ja ei aina jättäjälläkään helppoa ole. Katsos, kun siinä vellovat niin monenlaiset tunteet, ettet välttämättä edes ymmärräkään. Monilla ihmisillä menee vuosia, että ovat sinut tapahtuneen = avioeron kanssa.
Ei minulle myöskään riitä se, että mieheni sanoo pitkän yhdessäolon jälkeen noita mainitsemiasi asioita. Haluan tietää, että MIKSI. Miksi joku asia on niin tai näin. Olisiko jotakin asiaa mahdollista muuttaa vaiko ei. Kahden aikuisen välisessä suhteessa täytyy molempien osapuolten kyetä keskustelemaan.
Ehkäpä ymmärrät näitä asioita lisää, kun sinulle tulee hiukan ikävuosia ja jos oma parisuhteesi päättyy suuriin kysymysmerkkeihin äkillisesti. Kestän kyllä kipeätkin tosiasiat, mutta en mitään salailua tai vastaaavaa. Asioista tulee puhua niiden oikeilla nimillä jotta avvioerosta toipuminen eheytyminen pääsee alkamaan.
Päästä irti ja hyväksy tosiasia...voi kunpa tuo olisikin noin yksinkertaista ja helppoa! - Niin järjettömän pah
mies.mina kirjoitti:
Ensimmäisestä kirjoituksestasi on parikymmentä päivää, mikä on tilanteesi ja mielialasi nyt?
"Kyllä kuule parisuhteessa tulee olla vuorovaikutusta, keskustelua, asioiden pohtimista ja ihmettelyä ja paljon". Näinhän se on ja tuleekin olla. Kyllähän yksilö muuttuu jatkuvasti, eihän ihminen pysty olemaan vaikutteista täysin vapaa. Jo seurusteluvaiheessahan on syytä miettiä, onko valmis "muuttumaan" puolison mukana ja parisuhteen ideanahan onkin juuri, että muutumme puolisoina samaan suuntaan, mikäli mielimme kestävää suhdetta ja muutakin kuin kumppanuutta.Hei mies.mina, aikaaa kulunut nyt jo kuukausi tuosta mieheni äkillisestä ilmoituksesta. Hän on 1.6 muuttamassa pois kotoamme ja se ajatus ahdistaa suuresti. Pelkän sitä hetkeä, kun ovi hänen takanaaan sulkeutuu ja jään yksin. Todellisen yksin. En ymmärrä, mitä tuolla hetkellä teen. Itken, itken ja itken. Mitä muuta? Lasken koko ajan tavallaan tässä lähtölaskentaa, enää neljä aamua, enää kolme aamua...Kun tuota väkisinkin ajattelen, tuntuu että kuolen. Sydän hakkaa, seinät kaatuvat päälle, oksettaa, olo on fyysisesti ja psyykkisesti huono.
Olen tarkoituksella pyrkinyt siihen, etten ajattele mehdän pitkää yhteistä menneisyyttämme ja "historiaamma", koska se satuttaisi niin paljon, etten varmaan selviäisi siitä täysipäisenä. Olen ikäänkuin lukinnut menneisyytemme jonnekin mieleni perukoille ja josta ne sitten jostain, vuosien kuluttua voin halutessani ottaa esille ja haikein, mutta hyvin mielin muistella niitä kaikkia yhteisiä asioita ja tapahtumia.
Viikonloppuna autoin miestäni pakkaamaan tavaroitaan ja jokainen hetki siinä sattui kuin veitsenpisto, mutta siitä huolimatta halusin tehdä sen. Se tavallaan saattoi minut ymmärtäämään tilanteen todellisuuden, kun niitä hänen kirjojaa, levyjään, vaatteitaan pakkasin. Kykenin päällisin puolin olemaan rauhallinen ja asiallinen tuossa tilanteessa, mutta sisälläni myllersi.
Mieheni selkeästi odottaa muuttoaan (tietenkin) ja minä pelkään sitä tavattoman paljon (tietenkin). Edelleenkin toisen naisen kieltää, mutta en tiedä...
Kertokaa te muut, te jätetyiksi tulleet naiset ja miehet, mitä teitte niinä päivinä heti siinä kun puolisonne oli muuttanut pois yhteisestä kodistanne? Muistatteko edes? Itse epäilen, että nuo tulevat lähipäivät ainakin menevät minulla sellaisessa sumussa, etten luultavasti muista niistä sitten mitään tuonnempana. Miten selvisitte? Minulla kun ei tosiaan ole noita lapsiakaaan, ei myöskään lemmikkiä jolle jutella ja jonka kanssa ulkoilla. Kesä on tulossa ja osa kavereista jäämässä jo nyt lomalle ja lähtevät pois Helsingistä. Eli kesä-heinä-elokuu yksinäistä aikaa minulle jo tuonkin takia. Omaa työyhteisöä mminulla ei ole, koska olen ns. keikkalainen (omasta tahdostani), joten työyhteisöstäkään ei apua minun tilanteeseeni ole.
Nyt tajuan, miten järjetöntä on rakentaa oma tulevaisuutensa ja elämänsä jonkun toisen ihmisen varaan. Niin ei saisi ikinä tehdä. Opin tämän nyt katkerimman kautta. Vaikka on parisuhteessa, niin silti täytyy olla oma elämä. Olemmehan me toki tehneet asioita meiheni kanssa yhdessä ja erikseen, mutta silti olemme aina olleeet "me" emmekä "minä".
Kuten olen kirjoittanutkin, olen nyt juuri täyttänyt 47v ja se tuntuu niin kovin paljolta ainakin juuri nyt. Olen elänyt elämästäni jo yli puolet ja nyt aloittamassa alusta. En halua, en jaksa, en kykene. Ahdistaa ja vaikka ulkona paistaa aurinko, on sisälläni vain tyhjyyttä ja pimeyttä. Tilanteen lopullisuus pelottaa ja luo tyhjää kangasta elämääni. En jaksa maalata siihen mitään. En ymmärrä,, mistä otan kiinni, mihin tarttua. Mikä estää minnua hukkumasta? On hetkiä, jotka tuntuvat hiukan paremmilta, mutta ne menevät liian nopeasti ohi.
On otettava päivä kerrallaan, sanovat monet, mutta niitä yksittäisiä päiviä tulee n iin paljon, että tokko jaksan niitä edes laskea.
Jaksamista kaikille muillekin! - samaa 7kk sitten
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Ronja hyvä, eivät asiat ole noin musta-valkoisia. Saat avioeron kuulostamaan siltä, kuin öljynvaihdon autoon - vanhat pihalle ja uutta sisään. Eli helpoksi hyväksyä ja käsitellä. Avioero tuskin koskaan on helppo. Jätetyksi tuleminen satuttaa ja ei aina jättäjälläkään helppoa ole. Katsos, kun siinä vellovat niin monenlaiset tunteet, ettet välttämättä edes ymmärräkään. Monilla ihmisillä menee vuosia, että ovat sinut tapahtuneen = avioeron kanssa.
Ei minulle myöskään riitä se, että mieheni sanoo pitkän yhdessäolon jälkeen noita mainitsemiasi asioita. Haluan tietää, että MIKSI. Miksi joku asia on niin tai näin. Olisiko jotakin asiaa mahdollista muuttaa vaiko ei. Kahden aikuisen välisessä suhteessa täytyy molempien osapuolten kyetä keskustelemaan.
Ehkäpä ymmärrät näitä asioita lisää, kun sinulle tulee hiukan ikävuosia ja jos oma parisuhteesi päättyy suuriin kysymysmerkkeihin äkillisesti. Kestän kyllä kipeätkin tosiasiat, mutta en mitään salailua tai vastaaavaa. Asioista tulee puhua niiden oikeilla nimillä jotta avvioerosta toipuminen eheytyminen pääsee alkamaan.
Päästä irti ja hyväksy tosiasia...voi kunpa tuo olisikin noin yksinkertaista ja helppoa!Näin juuri. Täällä kommentoivat hölmöyksiä ihmiset, joilla selvästikään ei ole takanaan tarpeeksi henkistä kasvua ja/tai kokemusta pitkästä liitosta. Samoin heillä ei ilmeisesti ole tietoa siitä, miten henkisesti epävakaat ihmiset käyttäytyvät ja miten heillä voi heittää päässään asiat. Saattaa jopa olla, että ovat juuri näitä "henkisesti epävakaita" ja yrittävät nyt näillä "puolustuspuheilla" (avio)eron puolesta selittää itselleen omat tekonsa.
Minä ymmärrän täysin sinun olosi. On uskomatonta, että joku lähtee kävelemään ilman kunnon syitä ja selityksiä. Ja miten nämä lähtijät kuvittelevat voivansa paeta tilannetta? Ei tälläisiä asioita pääse pakoon, ne seuraavat niin kauan, että ne on kunnolla puitu läpi ja jos ei niitä puida, ne kostautuvat myöhemmin tavalla tai toisella. Lähtijä on aina velvollinen selittämään tilanteensa jätetylle, jotta jätetty saa oman elämänsä kasaan. Lähtijälle tämä kokoamisvaihe tulee yleensä viiveellä - ja silloin valitettavasti useat aloittavat takaisinvinkumisen...
Jaksamista sinulle. Minäkin odotan edelleen kunnon selityksiä. Saattaa tosin olla, että ne saan vasta kun ex ymmärtää, että eromme syyt pitää käydä läpi, jotta meidän välimme voisivat edes jollain tasolla normalisoitua. Siihen asti halveksin hänen heikkoa mieltään ja kyvyttömyyttänsä kantaa vastuunsa. Raukkamaisia ihmisiä ja sekopäisesti toimivia on mahdotonta arvostaa. Ja koska en enää häntä arvosta, on yhteinen tulevaisuus mahdoton, siitäkin huolimatta, että hän nykyään toivoo jonkinlaista ihmeparannusta suhteeseemme. Haluan ne selitykset - aidot ja oikeat - joskus. Todennäköisesti takana on toinen nainen, jos ei muuten niin ihastuksena jo ohi mennyt juttu... - särkynyt luotamus
samaa 7kk sitten kirjoitti:
Näin juuri. Täällä kommentoivat hölmöyksiä ihmiset, joilla selvästikään ei ole takanaan tarpeeksi henkistä kasvua ja/tai kokemusta pitkästä liitosta. Samoin heillä ei ilmeisesti ole tietoa siitä, miten henkisesti epävakaat ihmiset käyttäytyvät ja miten heillä voi heittää päässään asiat. Saattaa jopa olla, että ovat juuri näitä "henkisesti epävakaita" ja yrittävät nyt näillä "puolustuspuheilla" (avio)eron puolesta selittää itselleen omat tekonsa.
Minä ymmärrän täysin sinun olosi. On uskomatonta, että joku lähtee kävelemään ilman kunnon syitä ja selityksiä. Ja miten nämä lähtijät kuvittelevat voivansa paeta tilannetta? Ei tälläisiä asioita pääse pakoon, ne seuraavat niin kauan, että ne on kunnolla puitu läpi ja jos ei niitä puida, ne kostautuvat myöhemmin tavalla tai toisella. Lähtijä on aina velvollinen selittämään tilanteensa jätetylle, jotta jätetty saa oman elämänsä kasaan. Lähtijälle tämä kokoamisvaihe tulee yleensä viiveellä - ja silloin valitettavasti useat aloittavat takaisinvinkumisen...
Jaksamista sinulle. Minäkin odotan edelleen kunnon selityksiä. Saattaa tosin olla, että ne saan vasta kun ex ymmärtää, että eromme syyt pitää käydä läpi, jotta meidän välimme voisivat edes jollain tasolla normalisoitua. Siihen asti halveksin hänen heikkoa mieltään ja kyvyttömyyttänsä kantaa vastuunsa. Raukkamaisia ihmisiä ja sekopäisesti toimivia on mahdotonta arvostaa. Ja koska en enää häntä arvosta, on yhteinen tulevaisuus mahdoton, siitäkin huolimatta, että hän nykyään toivoo jonkinlaista ihmeparannusta suhteeseemme. Haluan ne selitykset - aidot ja oikeat - joskus. Todennäköisesti takana on toinen nainen, jos ei muuten niin ihastuksena jo ohi mennyt juttu...Ymmärrän täysin kaikkien kysymysten kanssa painivien surun ja halua saada tietää että miksi toinen tekee niinkuin tekee.
Ihmisluonne haluaa pohjimmiltaan ymmärttä ja tutkia, hyväksyä saamansa selitykset. Mutta silloin kun niitä ei anneta kun toinen ajatelee että jätetty ei ole selityksen arvoinen. Asetaa jätetyn tilaan johon tämä ei halua mutta meidän jätettyjen pitää silloin ajatella että toinen on heikko. Hänellä ei ole selkärankaa pystyä vastaamaan teoistaan saatikka antamaan minkäänlaista selostusta siihen miksi teki niinkuin teki.
Pitkään säälin tuota selkärangatonta olentoa, mutta olen päättänyt että ei enää. Olen halveksinut häntä enämpi kuin mitään muuta maailmassa, mutta sekään ei paranna oloani.
. Olen tuhlannut aivan liian paljon aikaa miettimisen. Kun toinen ei suostu eikä pysty kertoon miksi teki niinkuin teki niin syy ei ole minun vaan hänen. - samaa 7kk sitten
särkynyt luotamus kirjoitti:
Ymmärrän täysin kaikkien kysymysten kanssa painivien surun ja halua saada tietää että miksi toinen tekee niinkuin tekee.
Ihmisluonne haluaa pohjimmiltaan ymmärttä ja tutkia, hyväksyä saamansa selitykset. Mutta silloin kun niitä ei anneta kun toinen ajatelee että jätetty ei ole selityksen arvoinen. Asetaa jätetyn tilaan johon tämä ei halua mutta meidän jätettyjen pitää silloin ajatella että toinen on heikko. Hänellä ei ole selkärankaa pystyä vastaamaan teoistaan saatikka antamaan minkäänlaista selostusta siihen miksi teki niinkuin teki.
Pitkään säälin tuota selkärangatonta olentoa, mutta olen päättänyt että ei enää. Olen halveksinut häntä enämpi kuin mitään muuta maailmassa, mutta sekään ei paranna oloani.
. Olen tuhlannut aivan liian paljon aikaa miettimisen. Kun toinen ei suostu eikä pysty kertoon miksi teki niinkuin teki niin syy ei ole minun vaan hänen.totuuden sanoja. Ongelmana ei varsinaisesti minullakaan ole ero, siitä pääsen kyllä yli. Pärjään ja tulen varmaan joskus olemaan onnellinen ilman tuota ex:ää ärisemässä ja kiukuttelemassa kuin teini vierelläni. Piinatkoon jotain toista.
Syy ei ole meidän jätettyjen, sillä mitään niin kauheaa ei miestemme elämässä ollut että siitä pitäis ahdistua, ei ainakaan minun exäni. Ei, jos ei lasketa sitä, että hyvä ja rikas elämäkin voi ruveta ahdistamaan? Liikaa sisäfilettä ja ei koskaan hernekeittoa -ajatuksella??? Minä ainakin siivosin talon, hoidin lapset, remontit, autojen huollot, pihan, sukulaisten (myös miehen) muistamiset, juhlat jne. Seksiä mieheni sai aina halutessaan, ja ainakin vaikutti kovin tyytyväiseltä elämäänsä aikaisempina vuosina. Hän sai keskittyä (tärkeisiin ja vaativiin) töihinsä ja omiin sairauksiinsa, sekä tietysti tv:n katseluun ja netissä surffailuun. Annoin hänelle anteeksi vuosien varrella uskomattomat kiukuttelut ja loukkaukset sekä monta muuta asiaa, joita ei voi hänen edukseen laskea. Itsekin on myöntänyt, että olen 18 vuoden aikana loukannut häntä vain kerran, hän taas minua toistuvasti ja usein! Itseasiassa tarkemmin ajateltuna, miksi ottaisin hänet takaisin - mitä apua/iloa minulle hänestä oli?
Mutta joo, ex-mieheni päässä nämä ongelmat ovat, sääli että onnistui hetkeksi järkyttämään minun ja lastenkin elämää sillä ettei osaa loogista ja järkevää ajattelua, vaan antaa lapsenomaisesti tunteidensa hallita. - Irtirevitty
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei mies.mina, aikaaa kulunut nyt jo kuukausi tuosta mieheni äkillisestä ilmoituksesta. Hän on 1.6 muuttamassa pois kotoamme ja se ajatus ahdistaa suuresti. Pelkän sitä hetkeä, kun ovi hänen takanaaan sulkeutuu ja jään yksin. Todellisen yksin. En ymmärrä, mitä tuolla hetkellä teen. Itken, itken ja itken. Mitä muuta? Lasken koko ajan tavallaan tässä lähtölaskentaa, enää neljä aamua, enää kolme aamua...Kun tuota väkisinkin ajattelen, tuntuu että kuolen. Sydän hakkaa, seinät kaatuvat päälle, oksettaa, olo on fyysisesti ja psyykkisesti huono.
Olen tarkoituksella pyrkinyt siihen, etten ajattele mehdän pitkää yhteistä menneisyyttämme ja "historiaamma", koska se satuttaisi niin paljon, etten varmaan selviäisi siitä täysipäisenä. Olen ikäänkuin lukinnut menneisyytemme jonnekin mieleni perukoille ja josta ne sitten jostain, vuosien kuluttua voin halutessani ottaa esille ja haikein, mutta hyvin mielin muistella niitä kaikkia yhteisiä asioita ja tapahtumia.
Viikonloppuna autoin miestäni pakkaamaan tavaroitaan ja jokainen hetki siinä sattui kuin veitsenpisto, mutta siitä huolimatta halusin tehdä sen. Se tavallaan saattoi minut ymmärtäämään tilanteen todellisuuden, kun niitä hänen kirjojaa, levyjään, vaatteitaan pakkasin. Kykenin päällisin puolin olemaan rauhallinen ja asiallinen tuossa tilanteessa, mutta sisälläni myllersi.
Mieheni selkeästi odottaa muuttoaan (tietenkin) ja minä pelkään sitä tavattoman paljon (tietenkin). Edelleenkin toisen naisen kieltää, mutta en tiedä...
Kertokaa te muut, te jätetyiksi tulleet naiset ja miehet, mitä teitte niinä päivinä heti siinä kun puolisonne oli muuttanut pois yhteisestä kodistanne? Muistatteko edes? Itse epäilen, että nuo tulevat lähipäivät ainakin menevät minulla sellaisessa sumussa, etten luultavasti muista niistä sitten mitään tuonnempana. Miten selvisitte? Minulla kun ei tosiaan ole noita lapsiakaaan, ei myöskään lemmikkiä jolle jutella ja jonka kanssa ulkoilla. Kesä on tulossa ja osa kavereista jäämässä jo nyt lomalle ja lähtevät pois Helsingistä. Eli kesä-heinä-elokuu yksinäistä aikaa minulle jo tuonkin takia. Omaa työyhteisöä mminulla ei ole, koska olen ns. keikkalainen (omasta tahdostani), joten työyhteisöstäkään ei apua minun tilanteeseeni ole.
Nyt tajuan, miten järjetöntä on rakentaa oma tulevaisuutensa ja elämänsä jonkun toisen ihmisen varaan. Niin ei saisi ikinä tehdä. Opin tämän nyt katkerimman kautta. Vaikka on parisuhteessa, niin silti täytyy olla oma elämä. Olemmehan me toki tehneet asioita meiheni kanssa yhdessä ja erikseen, mutta silti olemme aina olleeet "me" emmekä "minä".
Kuten olen kirjoittanutkin, olen nyt juuri täyttänyt 47v ja se tuntuu niin kovin paljolta ainakin juuri nyt. Olen elänyt elämästäni jo yli puolet ja nyt aloittamassa alusta. En halua, en jaksa, en kykene. Ahdistaa ja vaikka ulkona paistaa aurinko, on sisälläni vain tyhjyyttä ja pimeyttä. Tilanteen lopullisuus pelottaa ja luo tyhjää kangasta elämääni. En jaksa maalata siihen mitään. En ymmärrä,, mistä otan kiinni, mihin tarttua. Mikä estää minnua hukkumasta? On hetkiä, jotka tuntuvat hiukan paremmilta, mutta ne menevät liian nopeasti ohi.
On otettava päivä kerrallaan, sanovat monet, mutta niitä yksittäisiä päiviä tulee n iin paljon, että tokko jaksan niitä edes laskea.
Jaksamista kaikille muillekin!Mitäkö tein kun mieheni oli lähtenyt pois. Oli talvi ja heti kun pääsin töistä kotiin, menin hiihtämään 11 km. Hulluna vaan hiihdin ja myös itkin siellä. Oli pimeää ja tuntui olevan turvassa, kun ei kukaan nähnyt ja tuntenut minua. Laiduin 8kg, ruoka ei maistunut, oksetti. Hiihdon jälkeen söin jäätelöä. Itkin ja välillä huusin suoraa huutoa. Kuormitin ystävätärtäni, enää hän ei ole ystäväni, sanoi, ettei jaksa kuunnella. Lopetin suhteen siihen vaikka aiemmin olin kuunnellut hänen työongelmia.
Kevät tuli ja pikkuhiljaa uskalsin olla ihmisten ilmoilla, olinhan laihtunut ja laitoin itseni aina hyvän- ja siistinnäköiseksi kun menin esim. vain ruokakauppaan ostamaan sitä jäätelöä ja salaattitarpeita.
Kesä tuli ja menin lavalle, ei siellä komeita miehiä ollut, mutta haettiin ja tunsin, että minua katsottiin. Itsevarmuus nousi. Keskikesällä vasta päästin irti miehestäni, kun ymmärsin, etten voi roikkua hänessä kiinni.
Ei sitä osaa eritellä mitä teki, piti vain mennä päivästä toiseen. Keksiä tekemistä ja edelleenkin on mietittävä mitä tekisi. Yksinoleminen on rankka juttu 26 v yhdessäolon jälkeen. En voi sanoa, että nautin yksinolemisesta, niinkuin toiset. Tunnen olavani puolikas jostain, jokin puuttuu viereltäni. Iältäni olen nyt 53 ja erosta on 1.5 v. - wilma*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Ronja hyvä, eivät asiat ole noin musta-valkoisia. Saat avioeron kuulostamaan siltä, kuin öljynvaihdon autoon - vanhat pihalle ja uutta sisään. Eli helpoksi hyväksyä ja käsitellä. Avioero tuskin koskaan on helppo. Jätetyksi tuleminen satuttaa ja ei aina jättäjälläkään helppoa ole. Katsos, kun siinä vellovat niin monenlaiset tunteet, ettet välttämättä edes ymmärräkään. Monilla ihmisillä menee vuosia, että ovat sinut tapahtuneen = avioeron kanssa.
Ei minulle myöskään riitä se, että mieheni sanoo pitkän yhdessäolon jälkeen noita mainitsemiasi asioita. Haluan tietää, että MIKSI. Miksi joku asia on niin tai näin. Olisiko jotakin asiaa mahdollista muuttaa vaiko ei. Kahden aikuisen välisessä suhteessa täytyy molempien osapuolten kyetä keskustelemaan.
Ehkäpä ymmärrät näitä asioita lisää, kun sinulle tulee hiukan ikävuosia ja jos oma parisuhteesi päättyy suuriin kysymysmerkkeihin äkillisesti. Kestän kyllä kipeätkin tosiasiat, mutta en mitään salailua tai vastaaavaa. Asioista tulee puhua niiden oikeilla nimillä jotta avvioerosta toipuminen eheytyminen pääsee alkamaan.
Päästä irti ja hyväksy tosiasia...voi kunpa tuo olisikin noin yksinkertaista ja helppoa!Huomaatko "Niin järjettömän pah" että asetat vaatimuksia tosiasioille? Se on sama kuin hakkaisit päätäsi seinään. Lisäksi haluat vastauksia kuvitellen, että ne parantaisivat oloasi. Ei se niin mene. Elämässä on hyvin paljon kysymyksiä ,kriisejäkin, joihin ei koskaan saa vastausta. Ei ainakaan sellaista vastausta, joka tyydyttäisi. Sen asian kanssa vain on opittava elämään. Sinun täytyy selvitä avioerokriisistäsi yksin. Ainakin ilman miehesi apua. Oppia ottamaan vastuu itsestäsi. Sinun on ymmärrettävä, että sinulta salataan, jos tahdotaan eikä puhuta, ellei haluta.Aivan kuten kaikilta muiltakin. Mitään vaihtoehtoja ei ole.
Avioerosta toipuu parhaiten hyvällä itsetunnolla ja -luottamuksella. - wilma*
samaa 7kk sitten kirjoitti:
Näin juuri. Täällä kommentoivat hölmöyksiä ihmiset, joilla selvästikään ei ole takanaan tarpeeksi henkistä kasvua ja/tai kokemusta pitkästä liitosta. Samoin heillä ei ilmeisesti ole tietoa siitä, miten henkisesti epävakaat ihmiset käyttäytyvät ja miten heillä voi heittää päässään asiat. Saattaa jopa olla, että ovat juuri näitä "henkisesti epävakaita" ja yrittävät nyt näillä "puolustuspuheilla" (avio)eron puolesta selittää itselleen omat tekonsa.
Minä ymmärrän täysin sinun olosi. On uskomatonta, että joku lähtee kävelemään ilman kunnon syitä ja selityksiä. Ja miten nämä lähtijät kuvittelevat voivansa paeta tilannetta? Ei tälläisiä asioita pääse pakoon, ne seuraavat niin kauan, että ne on kunnolla puitu läpi ja jos ei niitä puida, ne kostautuvat myöhemmin tavalla tai toisella. Lähtijä on aina velvollinen selittämään tilanteensa jätetylle, jotta jätetty saa oman elämänsä kasaan. Lähtijälle tämä kokoamisvaihe tulee yleensä viiveellä - ja silloin valitettavasti useat aloittavat takaisinvinkumisen...
Jaksamista sinulle. Minäkin odotan edelleen kunnon selityksiä. Saattaa tosin olla, että ne saan vasta kun ex ymmärtää, että eromme syyt pitää käydä läpi, jotta meidän välimme voisivat edes jollain tasolla normalisoitua. Siihen asti halveksin hänen heikkoa mieltään ja kyvyttömyyttänsä kantaa vastuunsa. Raukkamaisia ihmisiä ja sekopäisesti toimivia on mahdotonta arvostaa. Ja koska en enää häntä arvosta, on yhteinen tulevaisuus mahdoton, siitäkin huolimatta, että hän nykyään toivoo jonkinlaista ihmeparannusta suhteeseemme. Haluan ne selitykset - aidot ja oikeat - joskus. Todennäköisesti takana on toinen nainen, jos ei muuten niin ihastuksena jo ohi mennyt juttu...Eipäs taas arvostella. Minullakin on pitkä liitto takana. Onneksi se on takana. Liiton aikana en olisi enää kestänyt sitä henkisen kasvun ja venymisen määrää.
Erosta saa oikein epämukavan ja välttyy henkiseltä kasvulta, jos jää selityksiä odottelemaan. Lisäkisi katkeroituu. Keksikää hyvät ihmiset itse ne selitykset ja jatkakaa elämää. Se on lyhyt! Turha käyttää murehtimiseen. - wilma*
särkynyt luotamus kirjoitti:
Ymmärrän täysin kaikkien kysymysten kanssa painivien surun ja halua saada tietää että miksi toinen tekee niinkuin tekee.
Ihmisluonne haluaa pohjimmiltaan ymmärttä ja tutkia, hyväksyä saamansa selitykset. Mutta silloin kun niitä ei anneta kun toinen ajatelee että jätetty ei ole selityksen arvoinen. Asetaa jätetyn tilaan johon tämä ei halua mutta meidän jätettyjen pitää silloin ajatella että toinen on heikko. Hänellä ei ole selkärankaa pystyä vastaamaan teoistaan saatikka antamaan minkäänlaista selostusta siihen miksi teki niinkuin teki.
Pitkään säälin tuota selkärangatonta olentoa, mutta olen päättänyt että ei enää. Olen halveksinut häntä enämpi kuin mitään muuta maailmassa, mutta sekään ei paranna oloani.
. Olen tuhlannut aivan liian paljon aikaa miettimisen. Kun toinen ei suostu eikä pysty kertoon miksi teki niinkuin teki niin syy ei ole minun vaan hänen.Minä mietin ex-liittoni aikana paljonkin, miksi ex käyttäytyi/teki kuten teki tai oli tekemättä asioita. Kysyin niistä saamatta vastauksia. Erossa en todellakaan enää odottanut saavani yhtään mitään - paitsi vapauden. Kysymysten kanssa ei tarvitse painia, kun lopettaa kysymisen.
Irtirevitty kirjoitti:
Mitäkö tein kun mieheni oli lähtenyt pois. Oli talvi ja heti kun pääsin töistä kotiin, menin hiihtämään 11 km. Hulluna vaan hiihdin ja myös itkin siellä. Oli pimeää ja tuntui olevan turvassa, kun ei kukaan nähnyt ja tuntenut minua. Laiduin 8kg, ruoka ei maistunut, oksetti. Hiihdon jälkeen söin jäätelöä. Itkin ja välillä huusin suoraa huutoa. Kuormitin ystävätärtäni, enää hän ei ole ystäväni, sanoi, ettei jaksa kuunnella. Lopetin suhteen siihen vaikka aiemmin olin kuunnellut hänen työongelmia.
Kevät tuli ja pikkuhiljaa uskalsin olla ihmisten ilmoilla, olinhan laihtunut ja laitoin itseni aina hyvän- ja siistinnäköiseksi kun menin esim. vain ruokakauppaan ostamaan sitä jäätelöä ja salaattitarpeita.
Kesä tuli ja menin lavalle, ei siellä komeita miehiä ollut, mutta haettiin ja tunsin, että minua katsottiin. Itsevarmuus nousi. Keskikesällä vasta päästin irti miehestäni, kun ymmärsin, etten voi roikkua hänessä kiinni.
Ei sitä osaa eritellä mitä teki, piti vain mennä päivästä toiseen. Keksiä tekemistä ja edelleenkin on mietittävä mitä tekisi. Yksinoleminen on rankka juttu 26 v yhdessäolon jälkeen. En voi sanoa, että nautin yksinolemisesta, niinkuin toiset. Tunnen olavani puolikas jostain, jokin puuttuu viereltäni. Iältäni olen nyt 53 ja erosta on 1.5 v.On mielestäni uskomatonta, miten täälläkin teidän tunteitanne vähätellään. Onhan selvää, että käytte surutyötä läpi, eikä kukaan voi sanoa tai kertoa ,mitä tunnette, ainoastaan te itse sen tiedätte. Puolisoillanne, kertomastanne päätellen, ei ainakaan ole siitä "hajuakaan". Yhtään enempää ei muilla ole oikeutta, tai kykyä kertoa, mitä teidän "kuuluisi" tuntea.
Olen kyllä samaa mieltä, kuten alempana, "Wilma" toteaa, että liiaksi asioita pyörittelemällä uhkana on katkeruus, joka on tunteistä myrkyllisintä ja vahingollisinta ja juurikin itselle. Tuo katkeruus mielestäni on se tunne jota tulisi pyrkiä välttämään kaikin keinoin.
"Niin jarjettömän pah", voin kuvitella tuon yksinäisyyden pelon tunteen, en ehkä kokemallasi tavalla, mutta kuitenkin. Toivonkin todella, että siitä ja "Irtirevitty", puolikkaana olemisen tunteesta selviätte, ilman katkeruutta. Toivon yhtäläillä, että ette todellakaan menetä uskoanne ja mahdollisuutta tosi- ja täyteen rakkauteen ja -luottamukseen.- qwerttty
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Ronja hyvä, eivät asiat ole noin musta-valkoisia. Saat avioeron kuulostamaan siltä, kuin öljynvaihdon autoon - vanhat pihalle ja uutta sisään. Eli helpoksi hyväksyä ja käsitellä. Avioero tuskin koskaan on helppo. Jätetyksi tuleminen satuttaa ja ei aina jättäjälläkään helppoa ole. Katsos, kun siinä vellovat niin monenlaiset tunteet, ettet välttämättä edes ymmärräkään. Monilla ihmisillä menee vuosia, että ovat sinut tapahtuneen = avioeron kanssa.
Ei minulle myöskään riitä se, että mieheni sanoo pitkän yhdessäolon jälkeen noita mainitsemiasi asioita. Haluan tietää, että MIKSI. Miksi joku asia on niin tai näin. Olisiko jotakin asiaa mahdollista muuttaa vaiko ei. Kahden aikuisen välisessä suhteessa täytyy molempien osapuolten kyetä keskustelemaan.
Ehkäpä ymmärrät näitä asioita lisää, kun sinulle tulee hiukan ikävuosia ja jos oma parisuhteesi päättyy suuriin kysymysmerkkeihin äkillisesti. Kestän kyllä kipeätkin tosiasiat, mutta en mitään salailua tai vastaaavaa. Asioista tulee puhua niiden oikeilla nimillä jotta avvioerosta toipuminen eheytyminen pääsee alkamaan.
Päästä irti ja hyväksy tosiasia...voi kunpa tuo olisikin noin yksinkertaista ja helppoa!Hyvä "Niin järjettömän pah"
Sanoit, ettei miehesi kertomat syyt riitä sinulle? Mikä riittäisi? Mikä olisi sellainen syy, jonka hyväksyisit? Suhteellisuudentaju on hyvä olla matkassa mukana koko elämän ajan. Olet kertonut monessa viestissäsi, ettei miehelläsi ole tarvetta eikä halua puhua. Teidän vuorovaikutuksessa on suuria puutteita. Mies ei ole kertonut ajatuksistaan, tunteistaan jne. pitkän liittonnekaan aikana. Ihmettäkö odotat, että hän tekisi yhtäkkiä kaiken sen nyt, kun olette eroamassa??????? Silloin, kun erotaan mitään asiaa ei ole enää mahdollista muuttaa.
Tiedätkö miksi reagoit miehen eroilmoitukseen siten kuin reagoit? Mikset voi hellittää? Miksi sinun pitää vaatia toista puhumaan, vaikka hän ei sitä halua? Miten sinut saa puhumaan asiasta, josta et halua puhua? Jos haluat puhua ihan kaikesta, miksi? Sanoit kestäväsi ikävät tosiasiat, kunhan ei salailla. Tässä tapauksessa salailu tai oikeammin kertomatta jättäminen on se ikävä tosiasia, joka on kestettävä.
Puhuin ex-miehelleni ensin asioista, joita halusin parisuhteessa muutettavan. Puhuin lempeästi, suorastaan kukkaiskielellä. Välillä järeämmin. Ei mitään vaikutusta. 15 v liiton jälkeen aloin puhua erosta. Pari viimeistä vuotta puhuin erosta lähes jokapäivä. Ellen puhunut yhtenä päivänä, mies kuvitteli meillä olevan taas kaikki hyvin! Vein erohakemuksen oikeuteen yksin. Ex sanoi, että tein sen "äkkipikaistuksissa, hetkellisen tunteen vallassa". Joopa joo. Ihmiset voivat olla tuhansien kilometrien (ellei valovuosien) päässä toisistaan henkisesti, vaikka asuvat vielä saman katon alla.
Mielessäni, salaa ja äänettömästi loppuvuosina huusin ja raivosin miehelleni, haukuin häntä, parjasin. Osoittelin ikäviä yksityiskohtia hänen luonteenpiirteistään, tekemisistään, ihan kaikesta mikä hänessä herätti minussa aggressioita, patoutunutta vihaa ja turhautumista. Exälle kuitenkin kerroin hakevani eroa sen tähden, ettei meidän vuorovaikutus toimi, hänen läsnäolo ahdistaa eikä meillä ole kerrassaan mitään yhteistä. Mikä myös oli totta. Onneksi ex ymmärsi heti, ettei itkemällä eikä muutenkaan saa minua takaisin, kääntämään kelkkaa. Alkuun yritti kaikenlaista jäynää, mutta lopetti senkin. - ulla*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Eli tuolla ajatuksella, mieheni on ollut onneton kanssani 21 vuotta ja on nyt lähdössä pois suhteestamme, koska ei ole voinut muuttaa minua = ei ole hyväksynyt minua sellaisena kuin olen?
Kyllä kuule parisuhteessa tulee olla vuorovaikutusta, keskustelua, asioiden pohtimista ja ihmettelyä ja paljon. Ihmistä ei voi muuttaa, voi vain muuttaa omaa ajattelutapaansa toisesta ihmisestä.Miehesi tuskin on ollut onneton kanssasi 21 vuotta. Tosin ei varmaan ole ollut onnellinenkaan, etenkään viime vuosiin. Kun vuorovaikutusta ei ole, niin parisuhdetta ei voi muuttaa. Parisuhteeseen tarvitaan ehdottomasti tahtoa puhaltaa yhteiseen hiileen ja halua jatkaa suhdetta. Miehelläsi ei tuota tahtoa ollut, joten mitään ei ole eikä enää olisi ollut tehtävissä yhteiselonne jatkamiseksi.
- särkynyt luottamus
Hei
voi voi sinua. Mitä odotit kun mneit mökille?
Minulle kävi näin. Oltiin erossa puolivuotta, kehotin häntä hakeen apua ongelmiinsa, Tein niin itsekin. Meidän eron aiheutti toinen nainen. NAisia oli sitten useampia. Jonkka vuoksi kieltäyyin olemasta missään tekemisissä kanssaan.
Meni muutmia viikkoja ja hän soitti. HAlusi palata luokseni koska on ymmärtänyt tehneensä väärin, Nyt hulluttelut loppuu. Mielenrauha löytyy vain luotani.
Hän vaikutti aivan eriltä mitä koko aikana kun eroa tehhtiin. Olin varma että ei ole enää ketään toistaa naista.
Sain elää uutta unelmaa kolme viikkoa kun nainen joka oli alunperin ollut kakkonen iilmestyii takasin.
Mies meni samantien. Ei enää mitään yhteyttä ,Kauheaa sotaa kaksvuotta. Ilkeilyä parjaamsita. ym.
Väliin tuntut että en ole ihminenkään heidän silmissä.
En ollut tehnyt mitään väärää olin vain antanut miehelle jälleenkerran uuden mahdollisuuden ja se päättyi riitelyyn käräjiin poliisi.-ilmoituksiin häirinnästä ym.
En siis ymmärrä ollenkaan mihin kaikkeen miehet kykenee. Olen pahoillani puolestasi mutta samalla vähän pelottaa miehes reaktio jos olet lähettyvillä. Hän selvästi ärtyy siitä. Ehkä huono omatunto tai jos taustalla kuitenkin toinen nainen niin pelko siitä että nainen saa tietää olleensa kanssasi tekemisissä.
Toivon kuitenkin että hänellä ei ole toista vaan ärtyisyys johtuu siitä että tuntee itsensä naurkkaan ajetuksi, ehkä haluaisi selvitellä ajatuksiaan ihan rauhassa. Kokee ehkä että painostat häntä.
Näissä asioisa ei ole mitään pisteneuvoa.
Muistan kun minulle sanottiin että mitä tuota petturia suret ole onnellinen että pääsit erilleen. Toisten neuvot tuntuivat kiusallisilta joskus jopa vihastuin. Kukaan ei tiedä miltä minusta tuntuu kukaan ei voi tietää mitä koin niinä viimisinä viikkoina ennen lopullista eroa.
Siksi en osaa antaa mitään niin hyvää neuvoa joka poistaisi tuskasi vaan kehotan edelleenkin elään itsellesi. Päivä kerrallaan voimiesi mukaan. Muista et ole yksin meitä on muitakin.
Kerro tuntemuksistasi. Se helpottaa.- qwertttty
"Mielenrauha löytyy vain luotani"
Mielenrauha löytyy aina omasta itsestä, ei kenenkään toisen luota.
- kokemus kasvattaa
Vähän samalla tavalla kävi minullekin. Oma ex-mieheni oli ollut joskus väkivaltainenkin, mutta koska terapia tuntui auttavan ja mitään ei ollut sattunut enää yli 10 vuoteen jatkoimme yhdessäeloa. Kunnes sitten, 16 vuotta naimisissa oltuamme, mies kävi taas käsiksi. Muuten liittomme oli mielestäni onnellinen ja miehenikin puhui vain muutamaa viikkoa sitä ennen, kuinka onnellinen on, ja että toivoo, että olemme vielä 30 vuodenkin kuluttua yhdessä.
Tuohon lyöntiin kuitenkin kaatui sitten kaikki. Mieheni meni välittömästi puolustuslinjalle ja alkoi syyttämään minua väkivaltaisuudestaan. Hän ei pyytänyt anteeksi puoleen vuoteen ja sinä aikana minä surin. Sitten mies meni yhtäkkiä terapiaan muka hakemaan apua. Ja yhtäkkiä hän pudotti pommin ja kertoi jättävänsä minut ja lapsemme.
Olimme juuri uudessa elämäntilanteessa, muuttaneet uuteen paikkaan hänen työnsä perässä. Lapset uudessa koulussa. Kyllä siinä meni aluksi jalat alta.
Mies oli minua kohtaan hirvittävän kylmä ja ilkeä, lapsetkin kiinnittivät siihen huomiota. Aikoi laittaa oman elämänsä kuntoon, ja siihen kuului kuulemma, että hän jättää minut.
No, laitoimme tavarat erilleen. Elin kuukausien ajan kuin sumussa. Toki tuo väkivaltaisuus oli kalvanut mieltä jo pitkään, mutta jotenkin olin naiivisti toivonut, että asia vielä korjaantuisi. Mies ilmoitti kylmästi, että minä jään sitten taloudellisesti puille paljaille (näin ei kuitenkaan käynyt) ja ettei häntä kiinnosta, kuinka tulen sen jälkeen toimeen.
Parin kuukauden kuluttua miehen mieli kuitenkin muuttui. Hän tuli ryömien takaisin ja itki. Oli kuulemma tehnyt hirvittävän virheen. Ja päätimmekin aluksi kokeilla uutta alkua. Mutta aika näytti, että oli tapahtunut liikaa. Luottamus oli mennyt niin täysin ja aloin halveksumaan miestäni. Lapsetkaan eivät enää arvostaneet isäänsä kuten ennen. Perheessä oli jatkuvia ristiriitoja. Lisäksi paljastui, että mieheni oli valehdellut aika lailla. Ja löytyihän sieltä taustalta sittenkin toinen nainen. Suhdetta ei ollut ollut, mutta ex-mieheni oli ihastunut nuorempaan naiseen ja kuvitellut tämänkin pitävän itsestään. Näin ei kuitenkaan ollut ja mies oli saanut pakit. Siinä vaiheessa oli sitten kai tullut ikävä entistä vaimoa. Ja veikkaan, että myös sinun mieheltäsi löytyy kuitenkin jostain toinen nainen.
Joka tapauksessa me riitelimme ja sovimme, riitelimme ja sovimme. Appivanhemmatkin vielä haamuilivat taustalla ja katkaisin välit heihin kokonaan. Ja lopuksi pakkasin tavarani ja muutin lasten kanssa takaisin sinne, missä ennen asuimme.
Nyt olemme olleet täällä omillamme puoli vuotta ja täytyy sanoa, että vaikka vieläkin olen joskus katkera ja ikävöin niitä hyviä aikoja, niin koskaan en olisi muuten avannut silmiäni ja nähnyt, millaisen ihmisen kanssa olin naimisissa. Oli elämäni paras päätös lähteä niistä kuvioista lopullisesti. Takerruin koko avioliittomme ajan johonkin, mitä ei itse asiassa ollutkaan. Kerroit muistaakseni, että vanhempasi erosivat, kun olit pieni. Oletko varma, ettei sinulla on samanlaista läheisriippuvaistaipumusta, kuten minä ymmärsin itselläni olevan? Silloin pitää liian kauan kiinni asioista, jotka eivät tee hyvää.
Nyt olen onnellinen. Lapsetkin sanovat, että olen paljon iloisempi ja kotona on rauhallisempaa. Riitelemme ex-miehen kanssa edelleenkin, koska halveksuntani häntä kohtaan on niin syvää. Mutta onneksi joudumme olemaan niin harvoin tekemisissä keskenämme. Nyt olen oppinut elämään yksin (siis tietenkin lasten kanssa) omaa elämääni olematta riippuvainen kenestäkään.
Joka kerta hän muistaa mainita puhelimessa, että oli niin hyvä asia päästä minusta eroon. Asuu yksinään, on alkanut taas polttamaan tupakkaa ja juo liikaa kuin hyvää tekisi (myönsi sen itsekin). Kiloja on tullut lisää ja työstä on tullut elämän ainoa kiintopiste. Eli en tiedä, onko hänellä tuo elämä nyt onnellista. Mutta ei kyllä kiinnostakaan.
Ala elämään omaa elämääsi. Se kestää aikansa päästä kaiken yli ja vieläkin tulee hetkiä, jolloin itkettää. Mutta se kuuluu siihen ja jälkeenpäin olet entistä vahvempi.- kaikenlaista*
Ole onnellinen, että pääsit viimein eroon tollaisesta miehestä! Älä turhaa edes halveksu moista. Siihen menee energiaasi hukkaan.
- Riitii
"Voisiko olla niin, että hän on tätä kokonaisuutta mielessään hahmotellut ja ajatellut niin kauan, että on jo mielessään eronnut minusta ja elää jo eron jälkeistä uutta elämää ajatuksensa tasolla. Ymmärrättehän, mitä tarkoitan? Eli olen hänelle jo taakse jäänyttä elämää ja hän haluaaa mennä kovaa vauhtia eteenpääin, joko yksin tai sen uuden naisensa kanssa. Vai osaako joku ajatella/tietää/keksiä paremman keinon?"
Luulen että olet aika oikeilla jäljillä tässä asiassa. Erosin miehestäni 2.vuotta sitten, ei kolmasia osapuolia puolin eikä toisin mutta haudottuani eroa mielessäni kolmisen vuotta, huomasin käyttäytyväni aivan kuten miehesi nyt. Sen surutyön oli tavallaan jo tehnyt ennen todellista eroa. - kokemus kasvattaa
Huomasin muuten vielä, että taidat sinäkin asua Helsingissä, kun kerroit käyneesi Forumissa kahvilla. Haluaisitko jutella ihan livenä? Olemme ihan saman ikäisiäkin.
- Niin järjettömän pah
Hei sinä Kokemus kasvattaa,
kyllä tosiaan asun Helsingissä ja tapaan sinut tosi mielelläni. Ehdotankin heti tälläistä aikaaa ja paikkaa: Lauantai 26.5 klo 10 Forumissa. Mannerheimintien puolella, vaikka heti siinä ovien sisäpuolella, missä on se kultasepän liike, sen edessä?? Olen tälläinen aikainen herääjä, nykyään heräilen jo siinä klo 5 aikaan eli siksi näin aikainen kellonaikaehdotus. Jos tämä sopii sinulle, niin laitan sitten tuntomerkkini tähän myös. - Kokemus kasvattaa
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei sinä Kokemus kasvattaa,
kyllä tosiaan asun Helsingissä ja tapaan sinut tosi mielelläni. Ehdotankin heti tälläistä aikaaa ja paikkaa: Lauantai 26.5 klo 10 Forumissa. Mannerheimintien puolella, vaikka heti siinä ovien sisäpuolella, missä on se kultasepän liike, sen edessä?? Olen tälläinen aikainen herääjä, nykyään heräilen jo siinä klo 5 aikaan eli siksi näin aikainen kellonaikaehdotus. Jos tämä sopii sinulle, niin laitan sitten tuntomerkkini tähän myös.Hei,
lähetä minulle sähköpostia: [email protected]
- krissa,
Ilman muuta on toinen nainen jo katsottuna, täysin päivänselvä juttu :( olen pahoillani,
- wwww+
Erosta selviää parhaiten, kun keskittyy itseensä eikä anna ikäville tunteille ja ajatuksille valtaa. Tämä tapahtuu huomioimalla ja erittelemällä ikäviä tunteita sekä ajatuksia. Sinä itse päätät mitä teet. Älä anna tunteidesi ja ajatustesi syöstä sinua mustaan aukkoon.
Suosittelen kirjallisuuden lukemista ja vaikka itsetutkiskelun kurssia. - Onnellinen Nainen---
Hei ap ja muut!
Minulla on vastaava kokemus, ja tunnistan ap sinun ajatuksia vastaaviksi kuin omani olivat. Ja todellakin olivat, ei ole enää.
Olimme mieheni kanssa yhdessä n. 16 vuotta. Yhtenä päivänä kuin salama kirkkaalta taivaalta hän ilmoitti suhteemme olevan lopussa. Minä en osannut odattaa mitään sellaista. Hän oli jo miettinyt asiaa pidemmän aikaa yksikseen ja suunnitellut mistä saa asunnon, paljonko haluaa yhteisestä talostamme jne. Minä en tätä ollut huomannut. Olin shokissa ja tunsin kuolevani. Olin pettynyt ja vihainen. Pelkäsin, etten pärjää yksin. Minulla ei ollut juurikaan kavereita. Suurin osa kavereista hänen kauttaan minunkin elämääni tulleita. Hän ei myöskään ollut koskaan mikään aikaansaava tyyppi, mutta eron hoiti nopeasti, asunnon myös. Kävi hetkessä pakkaamassa tavaransa ja häipyi. Minä olin kuulemma tukahduttanut hänet. Ei saanut olla oma itsensä. Olen samaa mieltä. Hän pitää baareista ja alkoholista, kavereiden kanssa piti olla joka ilta kahvilla, ajelemassa, harrastuksissa jne. Minä olisin halunnut yhtestä aikaa, enkä juo alkoholia. Baareissa en viihdy. Joten kyllä minä tukahdutin, tai yritin, kun halusin meidän keskittyvän toisiimme eikä kavereihin ja juomiseen.
Kun hän lähti ajattelin, että elämä loppuu. Hän jatkoi samaa elämää kuin ennenkin, baareja, kavereita ja juomista. Minä itkin viikkoja, en syönyt enkä nukkunut. Mietin miksi hän ei enää rakasta minua, vaikka tein kaiken hyväksi hänelle. Psein pyykit, tein ruoat, annoin rahaa, maksoin laskut ja toivoin yhteistä aikaa. Olin typerä. Kun alkushokki väistyi ja sain keskusteluapua ja unilääkkeitä aloin tajuta, etten halua sellaista elämää. Olin niin sokeasti rakastunut, etten tajunnut, etten voi muuttaa ketään sellaiseksi kuin itse haluan. Vain ihminen itse voi muuttaa itsensä, jos oikeasti haluaa. Kukaan ulkopuolinen ei siihen pysty. Niinpä aloin keskittymään itseeni. Halusin tietää kuka minä olen ja mitä minä haluan elämältä. Uskon oikeasti siihen, että ensin pitää pystyä olemaan yksin ennenkuin voi olla jonkun toisen kanssa.
Minä ripustauduin mieheeni ja unohdin oman elämäni, kun yritin vain rakentaa (yksin) meidän avioliittoa ja yhteistä elämää. Enää en tekisi niin. Minun elämä alkoi erosta. Sain uusia harrastuksia ja uusia ystäviä. Rupesin käymään elokuvissa, liikuntaharrastuksissa, erilaisissa tapahtumissa ja tutkiskelin itseäni. Tutustuin erilaisiin ihmisiin. Alan ymmärtää omia halujani ja tarpeitani paremmin kuin koskaan. En odota, että joku muu tekee minut onnelliseksi, vaan sen täytyy olla minä itse joka vastaan onnellisuudestani. Ennen luulin, että parisuhde, toinen ihminen tekee minut tyytyväiseksi ja onnelliseksi. Mutta ei elämää voi rakentaa jonkun toisen varaan. Silloin käy juuri kuten minulle, kun se toinen lähtee niin onni ja minä romahtaa.
Kun olen itse tyytyväinen elämääni ja löydän onnen itselleni itsestäni ja itselleni tärkeistä asioista voi joku päivä eloani täydentää uusi rakas ihminen. Mutta edelleenkään koko elämä ei voi rakentua hänen varaan. Vaan se perusta on jo tehtynä ja hän voi olla lisänä. Jos se lisä joskus häviää niin se sattuu toki, mutta ei romahduta koko minun elämää, koska olen jo tehnyt perustan kuntoon itselleni. Itse.
Avioliitossa olin yksinäinen. Ensimmäisen vuoden erosta olin yksinäinen ja onneton. Erosta on nyt kaksi vuotta. En ole enää yksinäinen, olen yksin ja tyytyväinen. En halua koskaan enää sellaista suhdetta tai sellaista elämää.
Voimia. Sinä pärjäät kyllä.- särkynyt luottamus
Onnellinen nainen. Tuota samaa sanoisin minäkin. Minulla eheytymiseen meni pitempään.
MInäkin olen tänäpäivänä erittäin tyytyväinen elämääni. - En jaksa enää
Niin järjettömän paha olla ja Onnellinen Nainen, kun kirjoitatte:
"Nyt tajuan, miten järjetöntä on rakentaa oma tulevaisuutensa ja elämänsä jonkun toisen ihmisen varaan. Niin ei saisi ikinä tehdä. Opin tämän nyt katkerimman kautta. Vaikka on parisuhteessa, niin silti täytyy olla oma elämä."
"En odota, että joku muu tekee minut onnelliseksi, vaan sen täytyy olla minä itse joka vastaan onnellisuudestani. Ennen luulin, että parisuhde, toinen ihminen tekee minut tyytyväiseksi ja onnelliseksi. Mutta ei elämää voi rakentaa jonkun toisen varaan. Silloin käy juuri kuten minulle, kun se toinen lähtee niin onni ja minä romahtaa."
- Olette osuneet naulan kantaan! Samaan lopputulokseen olen minäkin tullut lukuisien pettymysten ja kriisien jälkeen. Kun alan miettiä miten monta vuotta elämästäni olen uhrannut rakkaushuolien tuottamaan helvetilliseen pahaan oloon, niin kauhistun. Ei oikea rakkaus voi sattua ja satuttaa näin paljon!
- sari*
Hyvällä itsetunnolla, terveellä narsismilla ja iloisella mielellä selviää ihan mistä vain. Hyvä, että olet hakenut ammattiapua ja lääkitystä. Jatka niitä. Kannattaisi myös hakeutua ihmisten seuraan eikä vain murehtia kotona. Sellaisesta jokainen tulee hulluksi ennenpitkään. Siis jos murehtii. Vielä voit iloitakin kotona, nauttia omasta rauhasta ja yksinolosta. Ole lempeä itsellesi ja viis veisaa mitä tuleva ex miehesi tekee, ajattelee. Ennenkaikkea käsittelet itse oman tuskasi (sitä ei kukaan muu voi tehdäkään). Otat miestä kädestä ja viette erohakemuksen käräjäoikeuteen (ellei sitä ole tehty). Haet asuntoa itsellesi.
Koska miehesi vaikuttaa olevan sinulle rakas, niin älä missään tapauksessa ole hänen "ystävänsä". Ainakaan muutamaan vuoteen. Ystävyyden jatkaminen tai yleensä pelkät tapaamiset ei edesauta sinua yhtään erosta toipumisesta. Ja jos todella rakastat, päästät miehesi vapaasti menemään, koska sitä hän haluaa ja tarvitsee.- Niin järjettömän pah
Hei Sari,
tässä ap. Mahdoitkohan vastata minulle tai monelle näistä lukuisista muista kohtalotovereista? Kirjoitat, että päästä miehesi vapaaasti menemään, koska sitä hän haluaa ja tarvitsee. Voi kun se irtipäästäminen olisikin niin helppoa! Kun on elänyt 21 vuotta saman ihmisen kanssa, one hänen menettämisensä suuri tuska. Jossainhan sanotaaan, että avioero on suuri kriisi, jonka ihminen voi kohdata. Eli kuolemaakin pahempi. Näin pitkä, rauhallinen yhteiselo ja sen äkillinen päättyminen ovat suistaneeet ainakin minun maailmani täysin raiteiltaan ja niin se tuntuu tehneen monella muullakin. Mielenkiintoista on se, että varsin monella tuntuu sikäli olevan sama tilanne kuin minulla, että liitto päättyy miehen lähtemiseen iinä main, kun ollaan oltu yhdessä 20 vuotta eli keskimäärrin kun aletaan lähestyä sitä kuuluisaa viidenkympin villitystä.
Kirjoitat tuosta ystävyydestä. Niin. Luulen, että ainakin minulle se olisi jonkinlaista tekohengitystä ja salaista toivetta siitä, että jos me vielä kumminkin... Siinä satuttaa itsensä uudelleen kun sitten yht äkkiä mies tuleekin ja sanoo minulle, ystävälleen, että on löytänyt uuden naisystävän. Siinä varmasti ne loputkin pilvilinnat sortuisivat. Mutta. Kun haluan nähdä häntä, olla valheellisestikin hännen "ystävänsä". Tiedän, etten osaa erottaa ystävyyttä ja rakkautta häntä kohtaan, en ainakaaan tosiaan vielä. Teen sitten niiin tai näin, niin aina tuntuu tosi pahalta. Uskon, että odotan tapaamisiamme "ystävinä" kuin maailman tärkeintä asiaa ja hänelle ne olisivat oikeasti pelkkää ystävyyttä. Tuossa viestissäsi on niin kovin osuva pointti, että koskee sydämeen kun sitä ajattelee. Mutta miten unohdan ihmisen, jota olen rakastanut 21 vuotta ja jota valitettavasti rakastan edelleen?
Järki ja tunteet kun eivät kohtaa näissä asioissa välttämättä koskaan! - afrodite :)
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei Sari,
tässä ap. Mahdoitkohan vastata minulle tai monelle näistä lukuisista muista kohtalotovereista? Kirjoitat, että päästä miehesi vapaaasti menemään, koska sitä hän haluaa ja tarvitsee. Voi kun se irtipäästäminen olisikin niin helppoa! Kun on elänyt 21 vuotta saman ihmisen kanssa, one hänen menettämisensä suuri tuska. Jossainhan sanotaaan, että avioero on suuri kriisi, jonka ihminen voi kohdata. Eli kuolemaakin pahempi. Näin pitkä, rauhallinen yhteiselo ja sen äkillinen päättyminen ovat suistaneeet ainakin minun maailmani täysin raiteiltaan ja niin se tuntuu tehneen monella muullakin. Mielenkiintoista on se, että varsin monella tuntuu sikäli olevan sama tilanne kuin minulla, että liitto päättyy miehen lähtemiseen iinä main, kun ollaan oltu yhdessä 20 vuotta eli keskimäärrin kun aletaan lähestyä sitä kuuluisaa viidenkympin villitystä.
Kirjoitat tuosta ystävyydestä. Niin. Luulen, että ainakin minulle se olisi jonkinlaista tekohengitystä ja salaista toivetta siitä, että jos me vielä kumminkin... Siinä satuttaa itsensä uudelleen kun sitten yht äkkiä mies tuleekin ja sanoo minulle, ystävälleen, että on löytänyt uuden naisystävän. Siinä varmasti ne loputkin pilvilinnat sortuisivat. Mutta. Kun haluan nähdä häntä, olla valheellisestikin hännen "ystävänsä". Tiedän, etten osaa erottaa ystävyyttä ja rakkautta häntä kohtaan, en ainakaaan tosiaan vielä. Teen sitten niiin tai näin, niin aina tuntuu tosi pahalta. Uskon, että odotan tapaamisiamme "ystävinä" kuin maailman tärkeintä asiaa ja hänelle ne olisivat oikeasti pelkkää ystävyyttä. Tuossa viestissäsi on niin kovin osuva pointti, että koskee sydämeen kun sitä ajattelee. Mutta miten unohdan ihmisen, jota olen rakastanut 21 vuotta ja jota valitettavasti rakastan edelleen?
Järki ja tunteet kun eivät kohtaa näissä asioissa välttämättä koskaan!Kaikki on tilannekohtaista, mutta ennenkaikkea omasta toiminnasta ja asenteesta kiinni. Irtipäästämiseen, luopumiseen tarvitaan usein oma oivallus siitä miten omat valinnat vaikuttavat kaikkeen. Eritoten omaan elämään! Miestäsi ei paljon kiusaa eikä hetkauta, jos tapaatte, vaikka sinä olet sitä odottanut kuin kuuta nousevaa. Sinun on mahdotonta päästä tasapainoon itsesi kanssa, erosta yli, mikäli et ala eron jälkeen rakastaa miestäsi kuin ystävää.
Sinun kannalta olisi parasta ja järkevintä erota määräajaksi miehestäsi aivan täydellisesti. Esim. kahdeksi-kolmeksi vuodeksi. Sen jälkeen voisitte tavata, jos molemmat siihen tuntee tarvetta. Voi olla, että parinkin vuoden päästä alat ihmetelllä miksi ylipäänsä rakastit miestäsi. Mitä hänessä näit niin ylitsepääsemättömän erikoista ja ihanaa, joka (muka) puuttui kaikista muista miehistä.
Elämässäni olen rakastanut paljon ja rakastan yhä. Minun suuri oivallukseni on ollut, ettei pelkkä rakkaus riitä parisuhteeseen. Tarvitaan kaikennäköistä muutakin. Nuoruuden rakkauteni kanssa olen pitänyt yhteyksiä yli 30v. Eräästä intohimoisesta rakkaudesta toipumiseen meni kaksi vuotta, vaikka suhde kesti reilun vuoden! En ole sen koommin nähnyt tätä miestä. Yhtä ystävämiestä rakastan. Parisuhde hänen kanssaan olisi mahdoton. Ainoaa ex-aviomiestäni luulin rakastavani muutamia vuosia. Sitten hän muuttui muuttumistaan vuosien varrella. Eräiden syiden vuoksi aloin inhota koko miestä. Erottiin lopulta, hän laittoi hanttiin, vaikka olin puhunut erosta hänelle tiiviisti yli kaksi vuotta. Minulle ero 24v liitosta ei ollut suuri tuska, vaan helpotuksen huokaus. Näemme erittäin harvoin. Lasten ja sukulaisten synttäreillä yms. Siinäkin on kestämistä.
Exää voi rakastaa kuten kaikkia muitakin ihmisiä, jos rakastaa ja tahtoo rakastaa. Omaa itseä kohtaan tekee väärin, ellei lopeta tapaamisia rakastamansa ihmisen kanssa mikäli tapaamiset häiritsevät mielenrauhaa.
- lellu..
Ap. Olen lukenut kirjoituksia. Eniten minua ihmetyttää eroilmoituksen yllätyksellisyys. Etkö nähnyt pienintäkään merkkiä siitä mitä oli tulossa ? Voitko tulkita jotkut asiat näin jälkikäteen sellaisiksi ? Missä oli naisen vaistosi ?
Ap etkö voi ottaa työkeikkoja nyt kesän aikana, että saisit ajatukset hetkellisesti jonnekin muualle ?
Minusta on hyvä pakkasit miehesi tavaroita. Asia konkretisoituu ja avioliiton päättymisen surutyö jatkuu.
Olen myös ollut 20 vuotta naimisissa ja kertomukseksi kautta pohdin millaisia reaktioita itselleni voisi tulla jos mies ilmoittaisi että haluaa eron. Toisin kuin teillä minulle oli tärkeää saada lapsi. Lapsi on myös sitonut meitä perheeksi ja antanut paljon erilaisia kokemuksia, joita en lapsettomana koskaan olisi saanut. Nyt lapsi on lentämässä pois pesästä.
Miehesi on hautonut eroa pitkään. Kun hän oli tehnyt päätöksensä, hänelle tuli kiire uuteen elämään. Mies vaikuttaa niin varmalta ja ehdottomalta päätöksessään että hän tuskin on palaamassa kotiin, vaikka elämä jatkossa tuottaisi pettymyksen.
Näet tilanteesi tästä eteenpäin synkkänä, tulossa yksinäinen kesä , yksinäinen juhannus ja muut juhlapyhät, viikonloput. Kuitenkin on paljon mahdollisuuksia, joilla täyttää elämäänsä esimerkkeinä Yhdistys- ja järjestötoiminta, kansalaisopiston ryhmät, erilaiset sinkkutapahtumat, vaikkapa iltarastit, teemamatkat, antiikki j.n,e. Kehitä itseäsi ja näytä miehellesi mitä hän menetti.
Elämä jatkuu ..- Niin järjettömän pah
Hei Lellu, tässäpä taas ap. Olen pohtinut tuota kysymystäsi tosi, tosi paljon ja en oikeasti osannut mitään tälläistä odottaa. Mieheni on ollut kireä ja kärttyinen aika pitkään mutta on aina laittanut työnsä syyksi sen (en voi nyt tähhän kirjoittaa, mitä tekee työkseen mutta on varmaan jo 10 vuotta pohtinut työpaikan vaihtoa, ei ole saanut aikaiseksi). Näin jälkikäteen ajatellen, en edelleenkään osaa ajatella mitään tiettyjä asioita, joista olisin huomannut sen, mitä tulossa on. Mieheni on aina ollut sellainen aika hiljainen, ei puhu eikä pussaa-tyyppi (no, kyllä pussasi), mutta keskusteleminen ym. eivät koskaan ole olleet hännen vahvimpia puoliaaan. Hyvin tasainen tyyppi, ollut hyvä aviomies. Onhan meillä toki ollut omat ongelmamme ja riitamme, mutta ne on mielestäni kaiki käyty läpi ja sovittu. Eli se kuuluisa naisen vaisto ei toiminut minun tapauksessani eikä kaikkien muidenkaan.
Kahdelle puolitutulle naiselle on myös käynyt tällä tavalla eli yhdessä n 20 vuotta ja mies sitten yllättäen tuli ja jätti. Toisella oli toinen nainen, toisella ei. Kumpikaan miehistä ei kestänyt sitä perusarkea, halusivat kokea lisää jne. Molemmat miehet jkv alle 50v. Itse ajattelen nyt, että vaikka olisin tehnyt mitä jja toiminut miten tahansa, olisi tämä ero tullut joka tapauksessa. Olen pitkälti sitä mieltä, että miehelläni kyse on ns. ikäkriisistä, jolloin katsotaan eteen- ja taaksepäin ja pohditaan, että mitä on vielä jäljellä ja mitä olisi mukavaa vielä tehdä ennen sitä "elämänehtoota". Toisen naisen mahdollisuutta en voi tietenkään sulkea pois vaikka tosiaankaan ei sillä enää ole mitään merkitystä.
Kirjoitat, että mieheni tuskin on palaamassa kotiin, vaikka nyt kokisi pettymyksenkin että lienet aivan oikeassa. Kunhan sen minäkin sisäistäisin, niin ehkä hiukan helpottaisi. Vaan.....
- vielä elossa
Hei. Kirjoittelin tähän ketjuun jossain alkuvaiheessa vähän omasta erostani n. 6v sitten. Minun exältäni löytyi myöskin se toinen nainen, vaikka kielsi moneen kertaan...ja piti minua miltei vainoharhaisena. Hänkin olisi halunnut olla ystäväni eron jälkeen, mutta itse en voinut, en mitenkään. Jälkikäteen olin todella tyytyväinen siihen ratkaisuuni, koska eihän meistä olisi tuollaisen jälkeen mitenkään voinut tulla ystäviä. Hän oli niin ilkeä ja kylmä minua kohtaan ihan loppuvaiheessa. Hän mm. jätti minut yksin jakamaan irtainta omaisuuttamme, vaikka pyysin, että tekisimme sen yhdessä. Hän lähti uuden naisensa kanssa Lappiin rentoutumaan siksi aikaa kunnes sain pakattua. En ottanut juurikaan muuta kuin omat henkilökohtaiset tavarani, olin niin shokissa jotenkin...en vain pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi. Muistan sen vieläkin hyvin, enkä varmaan koskaan unohda. Hirveimpiä asioita, joita olen joutunut tekemään. Sen jälkeen en ole häntä enää nähnyt kuin kerran pankissa, kun oli pakko hoitaa nekin asiat. Siihen kaikki loppui, kuin seinään.
Älä jää ystäväksi, jos mitenkään pystyt olemaan. Nimittäin, jos sieltä paljastuu se suhde, niin se erosta toipuminen on vielä pahempaa....ainakin minulla oli.
Pääset tuosta vielä yli, tiedän sen. - ..........
vielä elossa, olen kokenut ihan samanlaista ja en ole ystävä ex.ni kanssa, enkä halua olla, minua kohteli myös todella törkeästi, väittäen hulluksi kun epäilin ja oli ollut vuosien suhde kun paljastu.
En ottanut minäkään kaikkea mikä minulle olisi kuulunut, se oli valtava shokki, mutta nyt elän ja nautin omasta elämästäni, tuskin uskallan asua enää kenekään kanssa, sillä haluan, että minulla on oma koti josta en joudu lähtemään toisen käytöksen takia enää ikinä.
Meni aikaa toipua, mutta vieläkin välillä ihmettelen, miten toinen nainen sai silloisen miehen käyttäytymään minua kohtaan todella törkeästi.- ...........
onneksi elämässä kaikilla on välillä kriisejä eli ollaan siinä mielessä tasa-arvoisia ja kyllä uudenkin naisen kanssa tulee kriisi, jos on ollut aidot tuntee, mutta jos kulissia silloin sitä ollaan kuin kavereita ja voihan se niinkin onnistua..
- Niin järjettömän pah
........... kirjoitti:
onneksi elämässä kaikilla on välillä kriisejä eli ollaan siinä mielessä tasa-arvoisia ja kyllä uudenkin naisen kanssa tulee kriisi, jos on ollut aidot tuntee, mutta jos kulissia silloin sitä ollaan kuin kavereita ja voihan se niinkin onnistua..
Näinpähän tämä on!
Kertokaa te kohtalotoverit, millainen puolisonne oli kotoa poismuuttonsa alla? Minun mieheni muuttaaa nyt lauantaina ja pelkään sitä päivää todella paljon. Nyt jo itku kuristaa kurkkua kun ajattelenkin. Pelkään la-su yötä ja yksinäiseen sunnunntaihin heräämistä. Olen puhunut miehelleni ja vielä koettanut saada häntä mietttimään sitä, mitä on nyt tekemässä. Olen pyytänyt vakaasti harkitsemaan. Itkukin siinä puhellesssa on tullut, mutta hän ei reagoi sanomaani oikeastaan millään tavoin (muutakuinn tietenkin toteamalla, etttä kyllä hän nyt lähtee). Hän on edelleenkin kuinn mitään ei olisi tapahtumassa ja sanoinkin hänelle, että hyvänen aika...täytyyhän nyt sinullakin jossakin tuntua se, että 21 vuotta kestänyt ihmissuhde on nyt päättymässä. Ja eikai se nyt kaikki ole sentään pelkkää huonoa aikaaa ollut. Tuohonn sitten rauhallisesti toteaa, että niinpä on päättymässä ja että kaipa tässä hiukan haikea olo on ja taaas vain katsoa tuijottelee minua.
Hän ottaa nyt mukaansa ns. välttämättömimmän ja olen luvannut lähteä hänelle sen verran avuksi muutossaan, että pidän lähinnä ovia auki, jotta hän saa tavaransa kannetuksi asuntoonsa. Pyysin, että tuon "operaation" jälkeen hän käyttäisi minua isossa ruokamarketissa, jotta voisin ostaa itselleni sellaisia painavia, isoja tarvikkeita, joita autottoman on hiukan hankalampi bussilla kuljetella (iso paketti vessapaperia, muutama pyykinpesuainepullo ja sellaista) ja että sen jälkeen kävisimme yhdessä vaikkapa pizzalla, hampurilaisela tai jotain ja pyysin, että hän toisi minut takaisin tänne tyhjään kotiin vasta siinä joskus alkuillasta.
Siitäpä hän ei sitten enää pitänytkään vaan olisi halunnut, etttä minä tulen tänne kotiin jo päivemmällä. Kysyin tuohon syytä, että miksi et 21 vuoden jälkeen haluaisi antaa minulle muutamaa tuntia (siis täysin itsekkäästi ajattelen nyt) ja hän jotain selitti, etttä kun nyt erotaan kumminkin...haluaa istua ja ottaa muutaman oluen...Sanoin, että onhan sinnulla siinä sitten koko tulevaisuus istuskella ja oluesta nauttia. Tuossa tuli vain mieleen, että olisiko hän heti siitä sitten ollut jo iltapäivästä ollut lähdössä jonkun luoksa tai odottaako hän jotakuta luokseen? Eli se toinen nainen, vaikka on hänkin vannonut ja vakuuttanut ettei ketään eikä mitään ole? Miksi muuten moinen reaktio? Luulisi nyt hänelle olevan sinänsä samantekevää, tuoko hän minut kotiin klo 16 vai klo 20.
Ottakaa kantaa kohtalotoverini ja älkääkä te jotkut "tuomitko" minua ihan höpsöksi vaikka sitä olenkin. Joku ehkä sanoo, että miksi hitossa sinun on mentävä sitä muuttoa ylipäätään tekemään. Niinpa, mentävä jotenkin kuitenkin vain on. Toivon kannanottojanne siihen, että miksi mieheni haluaa minut pois uudesta kotoaaan ja ennnenkaikkea läheltään pois niinpian kuin suinkin? Kuitnekin, kun ajatukseni on, että käyn kaupassa ja kävisimme syömässä, niin emmehän me edes olisi hänen uudessa asunnossaan?
Onko hänellä siis kiire toisen naisen luokse vai mitenkä? Eihän tuokaan minulle enää kuulu, vaan kun mietityttää kuitenkin. - Niin järjettömän pah
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Näinpähän tämä on!
Kertokaa te kohtalotoverit, millainen puolisonne oli kotoa poismuuttonsa alla? Minun mieheni muuttaaa nyt lauantaina ja pelkään sitä päivää todella paljon. Nyt jo itku kuristaa kurkkua kun ajattelenkin. Pelkään la-su yötä ja yksinäiseen sunnunntaihin heräämistä. Olen puhunut miehelleni ja vielä koettanut saada häntä mietttimään sitä, mitä on nyt tekemässä. Olen pyytänyt vakaasti harkitsemaan. Itkukin siinä puhellesssa on tullut, mutta hän ei reagoi sanomaani oikeastaan millään tavoin (muutakuinn tietenkin toteamalla, etttä kyllä hän nyt lähtee). Hän on edelleenkin kuinn mitään ei olisi tapahtumassa ja sanoinkin hänelle, että hyvänen aika...täytyyhän nyt sinullakin jossakin tuntua se, että 21 vuotta kestänyt ihmissuhde on nyt päättymässä. Ja eikai se nyt kaikki ole sentään pelkkää huonoa aikaaa ollut. Tuohonn sitten rauhallisesti toteaa, että niinpä on päättymässä ja että kaipa tässä hiukan haikea olo on ja taaas vain katsoa tuijottelee minua.
Hän ottaa nyt mukaansa ns. välttämättömimmän ja olen luvannut lähteä hänelle sen verran avuksi muutossaan, että pidän lähinnä ovia auki, jotta hän saa tavaransa kannetuksi asuntoonsa. Pyysin, että tuon "operaation" jälkeen hän käyttäisi minua isossa ruokamarketissa, jotta voisin ostaa itselleni sellaisia painavia, isoja tarvikkeita, joita autottoman on hiukan hankalampi bussilla kuljetella (iso paketti vessapaperia, muutama pyykinpesuainepullo ja sellaista) ja että sen jälkeen kävisimme yhdessä vaikkapa pizzalla, hampurilaisela tai jotain ja pyysin, että hän toisi minut takaisin tänne tyhjään kotiin vasta siinä joskus alkuillasta.
Siitäpä hän ei sitten enää pitänytkään vaan olisi halunnut, etttä minä tulen tänne kotiin jo päivemmällä. Kysyin tuohon syytä, että miksi et 21 vuoden jälkeen haluaisi antaa minulle muutamaa tuntia (siis täysin itsekkäästi ajattelen nyt) ja hän jotain selitti, etttä kun nyt erotaan kumminkin...haluaa istua ja ottaa muutaman oluen...Sanoin, että onhan sinnulla siinä sitten koko tulevaisuus istuskella ja oluesta nauttia. Tuossa tuli vain mieleen, että olisiko hän heti siitä sitten ollut jo iltapäivästä ollut lähdössä jonkun luoksa tai odottaako hän jotakuta luokseen? Eli se toinen nainen, vaikka on hänkin vannonut ja vakuuttanut ettei ketään eikä mitään ole? Miksi muuten moinen reaktio? Luulisi nyt hänelle olevan sinänsä samantekevää, tuoko hän minut kotiin klo 16 vai klo 20.
Ottakaa kantaa kohtalotoverini ja älkääkä te jotkut "tuomitko" minua ihan höpsöksi vaikka sitä olenkin. Joku ehkä sanoo, että miksi hitossa sinun on mentävä sitä muuttoa ylipäätään tekemään. Niinpa, mentävä jotenkin kuitenkin vain on. Toivon kannanottojanne siihen, että miksi mieheni haluaa minut pois uudesta kotoaaan ja ennnenkaikkea läheltään pois niinpian kuin suinkin? Kuitnekin, kun ajatukseni on, että käyn kaupassa ja kävisimme syömässä, niin emmehän me edes olisi hänen uudessa asunnossaan?
Onko hänellä siis kiire toisen naisen luokse vai mitenkä? Eihän tuokaan minulle enää kuulu, vaan kun mietityttää kuitenkin.Hei,
vielä lisäys omaan tekstiini. Olen nyt tarkkaillut tässä tuota miestäni, ja hän EI teeskentele kovaa, kylmää, välinpitämätöntä, kyllästynyttä, epäkohteliasta vaan hän ON sitä oikeasti. Eli ei peittele omaa pahaaa oloaan kylmyyteen tms. Eli mikä on miehen oikeasti noin muuttanut tuollaiseksi? - Irtirevitty
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Näinpähän tämä on!
Kertokaa te kohtalotoverit, millainen puolisonne oli kotoa poismuuttonsa alla? Minun mieheni muuttaaa nyt lauantaina ja pelkään sitä päivää todella paljon. Nyt jo itku kuristaa kurkkua kun ajattelenkin. Pelkään la-su yötä ja yksinäiseen sunnunntaihin heräämistä. Olen puhunut miehelleni ja vielä koettanut saada häntä mietttimään sitä, mitä on nyt tekemässä. Olen pyytänyt vakaasti harkitsemaan. Itkukin siinä puhellesssa on tullut, mutta hän ei reagoi sanomaani oikeastaan millään tavoin (muutakuinn tietenkin toteamalla, etttä kyllä hän nyt lähtee). Hän on edelleenkin kuinn mitään ei olisi tapahtumassa ja sanoinkin hänelle, että hyvänen aika...täytyyhän nyt sinullakin jossakin tuntua se, että 21 vuotta kestänyt ihmissuhde on nyt päättymässä. Ja eikai se nyt kaikki ole sentään pelkkää huonoa aikaaa ollut. Tuohonn sitten rauhallisesti toteaa, että niinpä on päättymässä ja että kaipa tässä hiukan haikea olo on ja taaas vain katsoa tuijottelee minua.
Hän ottaa nyt mukaansa ns. välttämättömimmän ja olen luvannut lähteä hänelle sen verran avuksi muutossaan, että pidän lähinnä ovia auki, jotta hän saa tavaransa kannetuksi asuntoonsa. Pyysin, että tuon "operaation" jälkeen hän käyttäisi minua isossa ruokamarketissa, jotta voisin ostaa itselleni sellaisia painavia, isoja tarvikkeita, joita autottoman on hiukan hankalampi bussilla kuljetella (iso paketti vessapaperia, muutama pyykinpesuainepullo ja sellaista) ja että sen jälkeen kävisimme yhdessä vaikkapa pizzalla, hampurilaisela tai jotain ja pyysin, että hän toisi minut takaisin tänne tyhjään kotiin vasta siinä joskus alkuillasta.
Siitäpä hän ei sitten enää pitänytkään vaan olisi halunnut, etttä minä tulen tänne kotiin jo päivemmällä. Kysyin tuohon syytä, että miksi et 21 vuoden jälkeen haluaisi antaa minulle muutamaa tuntia (siis täysin itsekkäästi ajattelen nyt) ja hän jotain selitti, etttä kun nyt erotaan kumminkin...haluaa istua ja ottaa muutaman oluen...Sanoin, että onhan sinnulla siinä sitten koko tulevaisuus istuskella ja oluesta nauttia. Tuossa tuli vain mieleen, että olisiko hän heti siitä sitten ollut jo iltapäivästä ollut lähdössä jonkun luoksa tai odottaako hän jotakuta luokseen? Eli se toinen nainen, vaikka on hänkin vannonut ja vakuuttanut ettei ketään eikä mitään ole? Miksi muuten moinen reaktio? Luulisi nyt hänelle olevan sinänsä samantekevää, tuoko hän minut kotiin klo 16 vai klo 20.
Ottakaa kantaa kohtalotoverini ja älkääkä te jotkut "tuomitko" minua ihan höpsöksi vaikka sitä olenkin. Joku ehkä sanoo, että miksi hitossa sinun on mentävä sitä muuttoa ylipäätään tekemään. Niinpa, mentävä jotenkin kuitenkin vain on. Toivon kannanottojanne siihen, että miksi mieheni haluaa minut pois uudesta kotoaaan ja ennnenkaikkea läheltään pois niinpian kuin suinkin? Kuitnekin, kun ajatukseni on, että käyn kaupassa ja kävisimme syömässä, niin emmehän me edes olisi hänen uudessa asunnossaan?
Onko hänellä siis kiire toisen naisen luokse vai mitenkä? Eihän tuokaan minulle enää kuulu, vaan kun mietityttää kuitenkin.Noin suurinpiirtein samalla lailla etsin ja yritin minäkin keksiä vielä jotain yhteistä. Mutta se on turhaa. Roikut kiinni exässä niin kauan kuin haluat. Ymmärrän tapasi toimia, koska olet paniikissa ja pelkäät tulevaa. Niin minäkin tein.
Minun exäni ei todennäköoisesti halunnut tehdä mitään kanssasi enää muuton hetkellä ja jälkeenkinpäin, koska näki sen tuskan ja pahanolon mikä minulla oli. Yritti varmaankin säästää minua. Ja uskon, että hänelläkin oli paha olo. Lähti välillä itkien pois. Ja toinen nainen oli taka-alalla. Ota sinäkin se mahdollisuus huomioon, vaikka se on kauhea tuntemus.
Yritä keksiä jotain viikonlopuksi, ettet olisi ihan yksin. Voimia sinulle ystäväni. - mira*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei,
vielä lisäys omaan tekstiini. Olen nyt tarkkaillut tässä tuota miestäni, ja hän EI teeskentele kovaa, kylmää, välinpitämätöntä, kyllästynyttä, epäkohteliasta vaan hän ON sitä oikeasti. Eli ei peittele omaa pahaaa oloaan kylmyyteen tms. Eli mikä on miehen oikeasti noin muuttanut tuollaiseksi?Tiedätkö "Niin järjettömän pah", ettei miehesi oikeasti ole tunteeton. Sinusta vain vaikuttaa siltä. Sen verran pahasti roikut vielä miehessä kiinni. Miksi roikut hänessä? Miltä sinusta tuntuisi, jos joku roikkuisi sinussa?
Teehän mielikuvaharjoitus. Et olisi enää pitkään aikaan rakastanut miestäsi, olisit täysin kyllästynyt häneen, sinua ahdistasi miehesi läsnäolo. Päättäisit jättää hänet. Alkuun hän itkisi, anelisi, raivoaisi ja pyytäisi. Myöhemminkin vielä anelisi ja pyytäisi. Kun eron hetki viimein tulee, miksi jaksaisit enää yhtään enempää pyyntöjä ja aneluja?
Tiedät varmaan sisimmässäsi, että pyyntösi poiketa automarkettiin on ihan tekosyy, saada pitkitettyä jo muutenkin tuskaista eronhetkeä. Pesuaineet sinulle mies voi hakea yksinkin ennen muuttoa, jos on hakeakseen. Sinun täytyy ottaa vastuu itsestäsi ja asioistasi. Keksiä miten saat hoidettua asiat ilman miestä ja ilman autoa. Vähän ryhtiä peliin, sisko. Jätä tuo roikkuminen ja toimi. Saat nähdä, että itsetuntosi kasvaa, kun pystyt todistamaan itsellesi pärjääväsi ilman miestäsi. Itse olen jo kovin pahoillani luettuani viestejäsi; sinun vuoksesi. Vaikutat todella säälittävältä. Yrityksesi "pitää miehesi" ovat olleet ja ovat vieläkin epätoivoisia. Lopeta miehesi ajattelu ja keskity itseesi. Mikä sinussa on niin kamalaa, ettet millään viihdy itseksesi? - mira*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei,
vielä lisäys omaan tekstiini. Olen nyt tarkkaillut tässä tuota miestäni, ja hän EI teeskentele kovaa, kylmää, välinpitämätöntä, kyllästynyttä, epäkohteliasta vaan hän ON sitä oikeasti. Eli ei peittele omaa pahaaa oloaan kylmyyteen tms. Eli mikä on miehen oikeasti noin muuttanut tuollaiseksi?Unohdin sanoa, että miehesi käytös sinua kohtaan on ihan normaalia. Takertuvan kumppani ei yksinkertaisesti voi muuta kuin päättäväisesti erota, koska muuten ei oikeasti pääsisi tästä koskaan eroon.
Jos kumppanini sanoisi minulle ahdistuvansa läsnäolostani, niin minusta erossa ei olisi enää mitään mietittävää. Aivan käsittämätöntä, ettet ymmärrä miehesi suoraa puhetta. Mutta tässäkin taitaa olla taustalla sinun takertuminen. Kun joskus huomaat olleesi miehestäsi kovin riippuvainen, huomaat samalla, että myös sinun rakkaus häneen pohjautui suurelta osin tuosta riippuvuudesta.
Tee netissä tunnelukkotesti
http://www.tunnelukkosi.fi/testi.php - Niin järjettömän pah
mira* kirjoitti:
Unohdin sanoa, että miehesi käytös sinua kohtaan on ihan normaalia. Takertuvan kumppani ei yksinkertaisesti voi muuta kuin päättäväisesti erota, koska muuten ei oikeasti pääsisi tästä koskaan eroon.
Jos kumppanini sanoisi minulle ahdistuvansa läsnäolostani, niin minusta erossa ei olisi enää mitään mietittävää. Aivan käsittämätöntä, ettet ymmärrä miehesi suoraa puhetta. Mutta tässäkin taitaa olla taustalla sinun takertuminen. Kun joskus huomaat olleesi miehestäsi kovin riippuvainen, huomaat samalla, että myös sinun rakkaus häneen pohjautui suurelta osin tuosta riippuvuudesta.
Tee netissä tunnelukkotesti
http://www.tunnelukkosi.fi/testi.phpMira hyvä, kyse on yksinkertaisesti siitä, että rakastan yhä häntä. Miten luulet, että 21 vuoden rakkaus häviää minulta, tässä tapauksessa jätetyltä? Etkö itse tajua sitä ,että näin pitkässä suhteessa on jo niin paljon kaikkea, ettei siitä osaa luopua ihan noin vain? Ehkä itse, jos sinut jätetään pitkässä suhteessa, niin ymmmärrät paremminin minua tuolloin.
En tiedä, onko mikään minussa niin kamalaa, etten viihdy itsekseni mutta täysin äkillinen jätetyksi tuleminen pitkän parisuhteen jälkeen tuntuu kamalalta. Kenties sinäkin tulet sen joskus vielä kokemaan ja ymmärtämään.
Siinä olet väärässä, että yritän epätoivoisesti pitää mieheni, haluaisin kyllä mutta ymmärrän, että se on mahdotonta. Luopuminen tapahtuu hitaasti, vähitellen. Toivon joskus vuoden kuluttua olevani jo vahva ilman häntä ja ilman ketään miestä enää koskaan elämässäni! - mira*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Mira hyvä, kyse on yksinkertaisesti siitä, että rakastan yhä häntä. Miten luulet, että 21 vuoden rakkaus häviää minulta, tässä tapauksessa jätetyltä? Etkö itse tajua sitä ,että näin pitkässä suhteessa on jo niin paljon kaikkea, ettei siitä osaa luopua ihan noin vain? Ehkä itse, jos sinut jätetään pitkässä suhteessa, niin ymmmärrät paremminin minua tuolloin.
En tiedä, onko mikään minussa niin kamalaa, etten viihdy itsekseni mutta täysin äkillinen jätetyksi tuleminen pitkän parisuhteen jälkeen tuntuu kamalalta. Kenties sinäkin tulet sen joskus vielä kokemaan ja ymmärtämään.
Siinä olet väärässä, että yritän epätoivoisesti pitää mieheni, haluaisin kyllä mutta ymmärrän, että se on mahdotonta. Luopuminen tapahtuu hitaasti, vähitellen. Toivon joskus vuoden kuluttua olevani jo vahva ilman häntä ja ilman ketään miestä enää koskaan elämässäni!Sinä toivot saavasi pitää miehesi, mutta tiedät sen olevan mahdotonta. Se ei ole epätoivoista. Toimit kuitenkin tavalla, joka on epätoivoista. Pyynnöt, anelut, niiden jankkaaminen, on epätoivoista toimintaa. Epätoivoista on myös, ettet ymmärrä eroa miehesi kannalta yhtään. Sanot miehesi olevan oikeasti kova, kylmä, välinpitämätön, kyllästynyt ja epäkohtelias. Hän ei sitä kuitenkaan ole (kukaan ei ole tuollainen). Paitsi sinulle. Jotain toista kohtaan hän voi olla hyvä, lämmin ja hellä, saattaa rakastaakin. Varmaan monia kohtaan on ystävällinenkin. Mutta ei sinua kohtaan, vähiten tässä tilanteessa. Hän on sanonut, ettei rakasta sinua, ahdistat häntä. Ei ole hänen vikansa, että sinä sisukkaasti rakastat häntä yksipuolisesti. Minusta yksipuolinen rakkaus on kuluttavaa ja kovin epätoivoista. Ihan kuin maailmassa ei olisi ketään toista, jota rakastaisi.
Olen kokenut, nähnyt, kuullut elämässäni kaikenlaista. Minulle on kerrottu ihmeellisiä, vaikeita, traagisiakin asioita. Ehkä sen takia, että osaan suhtautua. Tunnen niin jättäjiä kuin jätettyjä. Toimin molempien uskottuna tuttavapariskunnalle heidän eronsa aikaan ja vielä sen jälkeenkin. Ero on kuin syksyn ensimmäinen lumisade: se tulee aina yllättäen, vaikka sitä olisi osattu odottaakin. Jos eroilmoitus tulee ihan puun takaa, niin syitä on kaksi: totaalinen kyllästyminen toiseen, ahdistuksen huippu, jolloin ei kertakaikkiaan enää kestä, vaan pitää tehdä irtiriuhtaisu liitosta (Ystäväni isä lähti aikoinaan kioskille tupakkaa ostamaan ja jäi sille tielle.) Kumppani voi myös löytää uuden miehen/naisen. Sanomattakin on selvää, ettei rakkaus puolisoon kuole siinä samalla, kun toisen kohtaa, vaan se on kuollut jo aikapäivät sitten. - Niin järjettömän pah
mira* kirjoitti:
Sinä toivot saavasi pitää miehesi, mutta tiedät sen olevan mahdotonta. Se ei ole epätoivoista. Toimit kuitenkin tavalla, joka on epätoivoista. Pyynnöt, anelut, niiden jankkaaminen, on epätoivoista toimintaa. Epätoivoista on myös, ettet ymmärrä eroa miehesi kannalta yhtään. Sanot miehesi olevan oikeasti kova, kylmä, välinpitämätön, kyllästynyt ja epäkohtelias. Hän ei sitä kuitenkaan ole (kukaan ei ole tuollainen). Paitsi sinulle. Jotain toista kohtaan hän voi olla hyvä, lämmin ja hellä, saattaa rakastaakin. Varmaan monia kohtaan on ystävällinenkin. Mutta ei sinua kohtaan, vähiten tässä tilanteessa. Hän on sanonut, ettei rakasta sinua, ahdistat häntä. Ei ole hänen vikansa, että sinä sisukkaasti rakastat häntä yksipuolisesti. Minusta yksipuolinen rakkaus on kuluttavaa ja kovin epätoivoista. Ihan kuin maailmassa ei olisi ketään toista, jota rakastaisi.
Olen kokenut, nähnyt, kuullut elämässäni kaikenlaista. Minulle on kerrottu ihmeellisiä, vaikeita, traagisiakin asioita. Ehkä sen takia, että osaan suhtautua. Tunnen niin jättäjiä kuin jätettyjä. Toimin molempien uskottuna tuttavapariskunnalle heidän eronsa aikaan ja vielä sen jälkeenkin. Ero on kuin syksyn ensimmäinen lumisade: se tulee aina yllättäen, vaikka sitä olisi osattu odottaakin. Jos eroilmoitus tulee ihan puun takaa, niin syitä on kaksi: totaalinen kyllästyminen toiseen, ahdistuksen huippu, jolloin ei kertakaikkiaan enää kestä, vaan pitää tehdä irtiriuhtaisu liitosta (Ystäväni isä lähti aikoinaan kioskille tupakkaa ostamaan ja jäi sille tielle.) Kumppani voi myös löytää uuden miehen/naisen. Sanomattakin on selvää, ettei rakkaus puolisoon kuole siinä samalla, kun toisen kohtaa, vaan se on kuollut jo aikapäivät sitten.Ihmettelen hiukan, että sinulle kerrotaan kaikenlaisia asioita ja kirjoitat, että osaat suhtautua. Minusta suhtautumisesi on varsin puolueelliista, eli pidät mieheni puolta ja arvostelet minua. Kirjoitat, että yksipuolinen rakkaus on kuluttavaa ja kovin epätoivoista. Mieheni ilmoitti minulle vasta hetki sitten, että haluaa avioeron. Joko minun tulisi mielestäsi olla täysin toipunut asiasta ja olla rakastamatta miestäni? Oletko koskaan kuullut, että joillakin ihmisillä saattaa mennä vuosiakin ennenkuin on toipunut erostaan?
Rakastan häntä sisukkaasti yksipuolisesti? Kyllä, vielä nyt mutta ajastaan myös minun rakkauteni häntä kohtaan haalenee, vähenee ja loppuu.
Onneksi kaltaisiasi ihmisiä on aika harvassa, joka ei todellakaan ymmärrä akuutin kriisin (nyt avioeron) aiheuttamaaa tuskaa vaan on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka osaavat myötäelää toisen surussa, ymmärtää ja sitten jossain vaiheessa osaavat "ohjata" surijan ajatuksia jo muualle.
Olen omassa surussani vasta aivan alkutaipaleella, joten pyydän, ette arvostele minua siitä, että vielä (vajaa viisi vkoa avioeroilmoituksen jälkeen) yhä rakastan miestäni. Se ei ole mitenkään outoa, kummallista, väheksyttävää. Sinun asenteesi on loukkaava ja omituinen. Lopetan sinulle kommentointini tähän. Niin järjettömän pah kirjoitti:
Ihmettelen hiukan, että sinulle kerrotaan kaikenlaisia asioita ja kirjoitat, että osaat suhtautua. Minusta suhtautumisesi on varsin puolueelliista, eli pidät mieheni puolta ja arvostelet minua. Kirjoitat, että yksipuolinen rakkaus on kuluttavaa ja kovin epätoivoista. Mieheni ilmoitti minulle vasta hetki sitten, että haluaa avioeron. Joko minun tulisi mielestäsi olla täysin toipunut asiasta ja olla rakastamatta miestäni? Oletko koskaan kuullut, että joillakin ihmisillä saattaa mennä vuosiakin ennenkuin on toipunut erostaan?
Rakastan häntä sisukkaasti yksipuolisesti? Kyllä, vielä nyt mutta ajastaan myös minun rakkauteni häntä kohtaan haalenee, vähenee ja loppuu.
Onneksi kaltaisiasi ihmisiä on aika harvassa, joka ei todellakaan ymmärrä akuutin kriisin (nyt avioeron) aiheuttamaaa tuskaa vaan on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka osaavat myötäelää toisen surussa, ymmärtää ja sitten jossain vaiheessa osaavat "ohjata" surijan ajatuksia jo muualle.
Olen omassa surussani vasta aivan alkutaipaleella, joten pyydän, ette arvostele minua siitä, että vielä (vajaa viisi vkoa avioeroilmoituksen jälkeen) yhä rakastan miestäni. Se ei ole mitenkään outoa, kummallista, väheksyttävää. Sinun asenteesi on loukkaava ja omituinen. Lopetan sinulle kommentointini tähän.Pidän omituisena olettamusta, että sinun tulisi lopettaa miehesi rakastaminen, olkoon se sitten yksipuolista tai ei. Lähinnä, mielestäni et olisi rakastanutkaan, jos sen voisit päättämisellä lopettaa.
Voisin kuvitella tuon surun kokemisen olevan nimenomaisesti tunne siitä, että rakastamasi henkilö on "kuollut" jo aikoja sitten ja sinut on, jos ei nyt suoranaisen valheen avulla, mutta kuitenkin puhumattomuudella, tai tunteiden ulkopuolelle jättämisellä annettu jatkaa harhakuvaa henkilöstä, johon sinä rakkautesi olet kohdistanut. Tästä syystä tunnet voimakasta pettymyksen ja epätietoisuuden tunnetta.- Irtirevitty
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Mira hyvä, kyse on yksinkertaisesti siitä, että rakastan yhä häntä. Miten luulet, että 21 vuoden rakkaus häviää minulta, tässä tapauksessa jätetyltä? Etkö itse tajua sitä ,että näin pitkässä suhteessa on jo niin paljon kaikkea, ettei siitä osaa luopua ihan noin vain? Ehkä itse, jos sinut jätetään pitkässä suhteessa, niin ymmmärrät paremminin minua tuolloin.
En tiedä, onko mikään minussa niin kamalaa, etten viihdy itsekseni mutta täysin äkillinen jätetyksi tuleminen pitkän parisuhteen jälkeen tuntuu kamalalta. Kenties sinäkin tulet sen joskus vielä kokemaan ja ymmärtämään.
Siinä olet väärässä, että yritän epätoivoisesti pitää mieheni, haluaisin kyllä mutta ymmärrän, että se on mahdotonta. Luopuminen tapahtuu hitaasti, vähitellen. Toivon joskus vuoden kuluttua olevani jo vahva ilman häntä ja ilman ketään miestä enää koskaan elämässäni!Hei Niin järjettömän pah,
yksinolemisen tunne on aivan kamalaa. Se vie mennessään ja saa ihmisen sekaisin.
Jos haluat kirjoitella minulle, laita meiliä [email protected] - särkynyt luottamus
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Ihmettelen hiukan, että sinulle kerrotaan kaikenlaisia asioita ja kirjoitat, että osaat suhtautua. Minusta suhtautumisesi on varsin puolueelliista, eli pidät mieheni puolta ja arvostelet minua. Kirjoitat, että yksipuolinen rakkaus on kuluttavaa ja kovin epätoivoista. Mieheni ilmoitti minulle vasta hetki sitten, että haluaa avioeron. Joko minun tulisi mielestäsi olla täysin toipunut asiasta ja olla rakastamatta miestäni? Oletko koskaan kuullut, että joillakin ihmisillä saattaa mennä vuosiakin ennenkuin on toipunut erostaan?
Rakastan häntä sisukkaasti yksipuolisesti? Kyllä, vielä nyt mutta ajastaan myös minun rakkauteni häntä kohtaan haalenee, vähenee ja loppuu.
Onneksi kaltaisiasi ihmisiä on aika harvassa, joka ei todellakaan ymmärrä akuutin kriisin (nyt avioeron) aiheuttamaaa tuskaa vaan on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka osaavat myötäelää toisen surussa, ymmärtää ja sitten jossain vaiheessa osaavat "ohjata" surijan ajatuksia jo muualle.
Olen omassa surussani vasta aivan alkutaipaleella, joten pyydän, ette arvostele minua siitä, että vielä (vajaa viisi vkoa avioeroilmoituksen jälkeen) yhä rakastan miestäni. Se ei ole mitenkään outoa, kummallista, väheksyttävää. Sinun asenteesi on loukkaava ja omituinen. Lopetan sinulle kommentointini tähän.Niin järjettömään paha olla.
. Täällä palstalla on jos jonkinlaista kirjoittajaa ja mielipidettä.Joidenkin tarkoitus on vain provosoida toisia kirjoittajia. Kenenkään ei saa kysenalaistaa toisen surua.
Yhtääkkiä tapahtnut ero ja senkin jälkeen ilkeilyt ovat vaikuttaneet minuun vuosia ja saanut minut melkeinpä häpeämään että olen olemassa.
Olenkin useasti sanonut että en häpeä enää, eivät saa enää minua lannistumaan.
Sinun tilanteesi on nuori ja kaikki tunteet on pinnassa. Ymmärrän täysin jos olet rukoillut miestä perumaan päätöksensä. Sillä niin toimii jokainen jätetty jolle ei ole suotu selitystä että miksi hänet on jätetty.
Sinun ei todellakaan tarvi hävetä tai edes miettiä noita tyhmiä viestejä joissa sinua syyllistetään.
Jokainen jätetty joutuu ryömimään sellaisen itsetutkistkelun ja itsesyytösten viidakon läpi että ulkopuolisten on turha syyllistää enää mitenkään.
Ei ole olemassa nappulaa josta voisi kääntää tunteet nolla asentoon. Olemme erinlaisia ja surutyömme kestää juuri niin pitkään kuin oma tapamme käsitellä asioita jatkaa sitä. Sinulla on takana pitkä liitto. Surutyö voi kestää vuosia.
Mutta päiväpäivältä helpottaa.
Sure aivan rauhassa. puhu, hae tukea. - särkynyt luottamus
mira* kirjoitti:
Sinä toivot saavasi pitää miehesi, mutta tiedät sen olevan mahdotonta. Se ei ole epätoivoista. Toimit kuitenkin tavalla, joka on epätoivoista. Pyynnöt, anelut, niiden jankkaaminen, on epätoivoista toimintaa. Epätoivoista on myös, ettet ymmärrä eroa miehesi kannalta yhtään. Sanot miehesi olevan oikeasti kova, kylmä, välinpitämätön, kyllästynyt ja epäkohtelias. Hän ei sitä kuitenkaan ole (kukaan ei ole tuollainen). Paitsi sinulle. Jotain toista kohtaan hän voi olla hyvä, lämmin ja hellä, saattaa rakastaakin. Varmaan monia kohtaan on ystävällinenkin. Mutta ei sinua kohtaan, vähiten tässä tilanteessa. Hän on sanonut, ettei rakasta sinua, ahdistat häntä. Ei ole hänen vikansa, että sinä sisukkaasti rakastat häntä yksipuolisesti. Minusta yksipuolinen rakkaus on kuluttavaa ja kovin epätoivoista. Ihan kuin maailmassa ei olisi ketään toista, jota rakastaisi.
Olen kokenut, nähnyt, kuullut elämässäni kaikenlaista. Minulle on kerrottu ihmeellisiä, vaikeita, traagisiakin asioita. Ehkä sen takia, että osaan suhtautua. Tunnen niin jättäjiä kuin jätettyjä. Toimin molempien uskottuna tuttavapariskunnalle heidän eronsa aikaan ja vielä sen jälkeenkin. Ero on kuin syksyn ensimmäinen lumisade: se tulee aina yllättäen, vaikka sitä olisi osattu odottaakin. Jos eroilmoitus tulee ihan puun takaa, niin syitä on kaksi: totaalinen kyllästyminen toiseen, ahdistuksen huippu, jolloin ei kertakaikkiaan enää kestä, vaan pitää tehdä irtiriuhtaisu liitosta (Ystäväni isä lähti aikoinaan kioskille tupakkaa ostamaan ja jäi sille tielle.) Kumppani voi myös löytää uuden miehen/naisen. Sanomattakin on selvää, ettei rakkaus puolisoon kuole siinä samalla, kun toisen kohtaa, vaan se on kuollut jo aikapäivät sitten.mira. ihmettelen viestiäsi kerrot ystäväsi isän lähteneen ostaan tupakkia ja jääneen sille teilleen. Hyväksyikö hänen perheensä tapahtuneen ilman kysymyksiä????????.
Luulenpa että eivät, sinä haluat vain provosoida.Ei tuollaisia katoamisia hyväksy kukaan. MInunkin mies aikoi tulla syömään mutta katosi myös. Odotin ruuan kanssa monta tuntia mutta ei tullut koskaan. Ei sitä niin vain hyväksy. Ensinäkin pelko että on sattunut jotain pahaa, jokin onnettomuus tai vastaavaa. tuollainen ihminen on niin selkärangaton että katoamalla siirtää oman pahanolonsa toisen kannettavaksi. Tuolla teolla haluaakin taata sen että jätetty voi hunosti ja yrittää selvittää mitä tapahtui.
.
Juuri syksyllä oli tapaus jossa mies katosi palatessaan juhlista. Perhe haki ja teki katoamisilmoituksen eikä miestä koskaan löydetty. Nyt keväällä löytyi hukkuneena lähijärvestä.
Ei ketään voi kieltää rakastamasta ja yrittämästä selvittää asioita. On vähintäänkin järkevää yrittää selvittää että mikä meni pieleen. Jätettyä pitäisi kunnioittaa senverran että hänelle kerrotaan miksi hänen kans ei voi enää elää. - sumusta valoon
mira* kirjoitti:
Sinä toivot saavasi pitää miehesi, mutta tiedät sen olevan mahdotonta. Se ei ole epätoivoista. Toimit kuitenkin tavalla, joka on epätoivoista. Pyynnöt, anelut, niiden jankkaaminen, on epätoivoista toimintaa. Epätoivoista on myös, ettet ymmärrä eroa miehesi kannalta yhtään. Sanot miehesi olevan oikeasti kova, kylmä, välinpitämätön, kyllästynyt ja epäkohtelias. Hän ei sitä kuitenkaan ole (kukaan ei ole tuollainen). Paitsi sinulle. Jotain toista kohtaan hän voi olla hyvä, lämmin ja hellä, saattaa rakastaakin. Varmaan monia kohtaan on ystävällinenkin. Mutta ei sinua kohtaan, vähiten tässä tilanteessa. Hän on sanonut, ettei rakasta sinua, ahdistat häntä. Ei ole hänen vikansa, että sinä sisukkaasti rakastat häntä yksipuolisesti. Minusta yksipuolinen rakkaus on kuluttavaa ja kovin epätoivoista. Ihan kuin maailmassa ei olisi ketään toista, jota rakastaisi.
Olen kokenut, nähnyt, kuullut elämässäni kaikenlaista. Minulle on kerrottu ihmeellisiä, vaikeita, traagisiakin asioita. Ehkä sen takia, että osaan suhtautua. Tunnen niin jättäjiä kuin jätettyjä. Toimin molempien uskottuna tuttavapariskunnalle heidän eronsa aikaan ja vielä sen jälkeenkin. Ero on kuin syksyn ensimmäinen lumisade: se tulee aina yllättäen, vaikka sitä olisi osattu odottaakin. Jos eroilmoitus tulee ihan puun takaa, niin syitä on kaksi: totaalinen kyllästyminen toiseen, ahdistuksen huippu, jolloin ei kertakaikkiaan enää kestä, vaan pitää tehdä irtiriuhtaisu liitosta (Ystäväni isä lähti aikoinaan kioskille tupakkaa ostamaan ja jäi sille tielle.) Kumppani voi myös löytää uuden miehen/naisen. Sanomattakin on selvää, ettei rakkaus puolisoon kuole siinä samalla, kun toisen kohtaa, vaan se on kuollut jo aikapäivät sitten.Mira, väität että osaat suhtautua... Näiden kirjoitusten perusteella et osaa suhtautua oikein ihmiseen, joka on juuri kokemassa suurta menetystä elämässään. Avioero on todella kova paikka lähes aina ja tässä tapauksessa mielestäni jopa traumaattinen kokemus. Aloittajan mies toimii suorastaan epäinhimillisesti. Hänen pitäisi voida keskustella siitä, miksi haluaa erota. Se on osa vaimon toipumista. Kun kysymyksiin ei tule vastauksia, syitä vatvoo pitkäänkin.
Jos minulle olisi käynyt kuin aloittajalle, olisin itse varmasti hyvin surullinen. Toivoisin miehen jäävän jne. Ihminen ei toimi tuollaisissa tilanteissa rationaalisesti, eikä mielestäni tarvitsekaan.
Kyllähän avioliittoja päättyy joka vuosi huikeat määrät, mutta kunkin ihmisen elämässä valtava suru. Ja kun eroilmoitus tulee keskelle tavallista arkea, niin on se hirveää. En osaa edes kuvitella miten hirveää.
Mutta sitten pitää muistaa, että elämä kyllä avaa uusia ovia. Vaikka eron keskellä ei uskoisi, voi tulla päivä, jolloin voi todeta, että ero oli parasta, mitä saattoi tapahtua. Sitä toivon aloittajalle. - jkijaofujl
särkynyt luottamus kirjoitti:
mira. ihmettelen viestiäsi kerrot ystäväsi isän lähteneen ostaan tupakkia ja jääneen sille teilleen. Hyväksyikö hänen perheensä tapahtuneen ilman kysymyksiä????????.
Luulenpa että eivät, sinä haluat vain provosoida.Ei tuollaisia katoamisia hyväksy kukaan. MInunkin mies aikoi tulla syömään mutta katosi myös. Odotin ruuan kanssa monta tuntia mutta ei tullut koskaan. Ei sitä niin vain hyväksy. Ensinäkin pelko että on sattunut jotain pahaa, jokin onnettomuus tai vastaavaa. tuollainen ihminen on niin selkärangaton että katoamalla siirtää oman pahanolonsa toisen kannettavaksi. Tuolla teolla haluaakin taata sen että jätetty voi hunosti ja yrittää selvittää mitä tapahtui.
.
Juuri syksyllä oli tapaus jossa mies katosi palatessaan juhlista. Perhe haki ja teki katoamisilmoituksen eikä miestä koskaan löydetty. Nyt keväällä löytyi hukkuneena lähijärvestä.
Ei ketään voi kieltää rakastamasta ja yrittämästä selvittää asioita. On vähintäänkin järkevää yrittää selvittää että mikä meni pieleen. Jätettyä pitäisi kunnioittaa senverran että hänelle kerrotaan miksi hänen kans ei voi enää elää.Mira ja särkynyt luottamus, miten mies voi noin kadota? tupakan ostoon ja toisella jäi ruoka lautaselle? Miten heidän henkilökohtaiset vaatteet ja muu omaisuus? Ei mies voi nuin vain kadota kuin p.... saharaan??? Mitä te tarkoitatte tuolla?
Mira olen samaa mieltä sinun kanssasi, olen käynyt läpi avioeroprosessin, tuo mitä jäjettömän pahaolo kuvaa on yksi alkutaipaleen vaihe. Tuollaiset tunteet on käytävä läpi mutta niihin ei saa jäädä asumaan. Jos hän lukee näitä kirjoituksiaan vuoden kuluttua hän on jo aivan eri mieltä ja ei välttämättä tunne niistä itseään.
Sitten tuo kysymys miksi joku on jättänyt. Eikö se ole päivänselvää? Mies ei enää rakasta miksi se täytyy kirjoittaa norsunkokoisilla kirjaimilla silmien eteen, että se ymmärretään. - mira*
särkynyt luottamus kirjoitti:
mira. ihmettelen viestiäsi kerrot ystäväsi isän lähteneen ostaan tupakkia ja jääneen sille teilleen. Hyväksyikö hänen perheensä tapahtuneen ilman kysymyksiä????????.
Luulenpa että eivät, sinä haluat vain provosoida.Ei tuollaisia katoamisia hyväksy kukaan. MInunkin mies aikoi tulla syömään mutta katosi myös. Odotin ruuan kanssa monta tuntia mutta ei tullut koskaan. Ei sitä niin vain hyväksy. Ensinäkin pelko että on sattunut jotain pahaa, jokin onnettomuus tai vastaavaa. tuollainen ihminen on niin selkärangaton että katoamalla siirtää oman pahanolonsa toisen kannettavaksi. Tuolla teolla haluaakin taata sen että jätetty voi hunosti ja yrittää selvittää mitä tapahtui.
.
Juuri syksyllä oli tapaus jossa mies katosi palatessaan juhlista. Perhe haki ja teki katoamisilmoituksen eikä miestä koskaan löydetty. Nyt keväällä löytyi hukkuneena lähijärvestä.
Ei ketään voi kieltää rakastamasta ja yrittämästä selvittää asioita. On vähintäänkin järkevää yrittää selvittää että mikä meni pieleen. Jätettyä pitäisi kunnioittaa senverran että hänelle kerrotaan miksi hänen kans ei voi enää elää."Luulenpa että eivät, sinä haluat vain provosoida.Ei tuollaisia katoamisia hyväksy kukaan."
Kannattaa hyväksyä tyynesti se, mille ei mahda mitään. Paasikivi sanoi "tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku".
Elikkäs en tosiaan halua provosoida, vaan kertoa sen, että elämässä sattuu ja tapahtuu, hyväksyi sen tai ei. Omaksi ja toisten parhaaksi on hyväksyä, koska tosiasioille ei voi mitään. Ellei hyväksy joutuu omien tunteiden ja ajatusten vangiksi eikä löydä tasapainoa. - mira*
jkijaofujl kirjoitti:
Mira ja särkynyt luottamus, miten mies voi noin kadota? tupakan ostoon ja toisella jäi ruoka lautaselle? Miten heidän henkilökohtaiset vaatteet ja muu omaisuus? Ei mies voi nuin vain kadota kuin p.... saharaan??? Mitä te tarkoitatte tuolla?
Mira olen samaa mieltä sinun kanssasi, olen käynyt läpi avioeroprosessin, tuo mitä jäjettömän pahaolo kuvaa on yksi alkutaipaleen vaihe. Tuollaiset tunteet on käytävä läpi mutta niihin ei saa jäädä asumaan. Jos hän lukee näitä kirjoituksiaan vuoden kuluttua hän on jo aivan eri mieltä ja ei välttämättä tunne niistä itseään.
Sitten tuo kysymys miksi joku on jättänyt. Eikö se ole päivänselvää? Mies ei enää rakasta miksi se täytyy kirjoittaa norsunkokoisilla kirjaimilla silmien eteen, että se ymmärretään."jkijaofujl"
Ystäväni isä ei kadonnut kuin päiväksi, illaksi ja yöksi. Soitti sitten Tukholmasta aamulla (tämä tapahtui lankapuhelinaikaan) ja kertoi jäävänsä sinne. Ystävän äiti sai pitää tavarat ja heittää hänen vaatteet roskiin. Isäänsä ystäväni ei lapsena enää nähnyt. Tapasi parikymppisenä isänsä tämän muutettua Suomeen ja siitä lähtien ovat pitäneet yhteyksiä. - mira*
sumusta valoon kirjoitti:
Mira, väität että osaat suhtautua... Näiden kirjoitusten perusteella et osaa suhtautua oikein ihmiseen, joka on juuri kokemassa suurta menetystä elämässään. Avioero on todella kova paikka lähes aina ja tässä tapauksessa mielestäni jopa traumaattinen kokemus. Aloittajan mies toimii suorastaan epäinhimillisesti. Hänen pitäisi voida keskustella siitä, miksi haluaa erota. Se on osa vaimon toipumista. Kun kysymyksiin ei tule vastauksia, syitä vatvoo pitkäänkin.
Jos minulle olisi käynyt kuin aloittajalle, olisin itse varmasti hyvin surullinen. Toivoisin miehen jäävän jne. Ihminen ei toimi tuollaisissa tilanteissa rationaalisesti, eikä mielestäni tarvitsekaan.
Kyllähän avioliittoja päättyy joka vuosi huikeat määrät, mutta kunkin ihmisen elämässä valtava suru. Ja kun eroilmoitus tulee keskelle tavallista arkea, niin on se hirveää. En osaa edes kuvitella miten hirveää.
Mutta sitten pitää muistaa, että elämä kyllä avaa uusia ovia. Vaikka eron keskellä ei uskoisi, voi tulla päivä, jolloin voi todeta, että ero oli parasta, mitä saattoi tapahtua. Sitä toivon aloittajalle."Aloittajan mies toimii suorastaan epäinhimillisesti. Hänen pitäisi voida keskustella siitä, miksi haluaa erota. Se on osa vaimon toipumista"
Tämä ei ole todellakaan ole näin, sen verran eroja olen nähnyt (ja itsekin kokenut, mutta se on asia ihan erikseen). Kirjoittajan mies toimii aivan normaalisti, ystävällisesti tai vähintään ystävällisellä mielellä. Se on jo paljon se. Mies on ilmoittanut monta syytä erota ap:lle, mutta ne eivät riitä. Missään nimessä oma toipuminen ei ole kiinni kumppanin eron syistä. - eteenpäin!
mira* kirjoitti:
"Aloittajan mies toimii suorastaan epäinhimillisesti. Hänen pitäisi voida keskustella siitä, miksi haluaa erota. Se on osa vaimon toipumista"
Tämä ei ole todellakaan ole näin, sen verran eroja olen nähnyt (ja itsekin kokenut, mutta se on asia ihan erikseen). Kirjoittajan mies toimii aivan normaalisti, ystävällisesti tai vähintään ystävällisellä mielellä. Se on jo paljon se. Mies on ilmoittanut monta syytä erota ap:lle, mutta ne eivät riitä. Missään nimessä oma toipuminen ei ole kiinni kumppanin eron syistä.Niinhän se on, toipumiseen tarvitaan lujasti uskoa tulevasta ja on ihan turhaa miettiä miksi kumppani halusi erota tai miksi hän kokee suhteen niin huonona. Asioiden vatvominen ei auta mitään.
Kun katsoo syvyyteen liian pitkään, alkaa syvyys tuijottamaan takaisin. - -----------------
mies.mina kirjoitti:
Pidän omituisena olettamusta, että sinun tulisi lopettaa miehesi rakastaminen, olkoon se sitten yksipuolista tai ei. Lähinnä, mielestäni et olisi rakastanutkaan, jos sen voisit päättämisellä lopettaa.
Voisin kuvitella tuon surun kokemisen olevan nimenomaisesti tunne siitä, että rakastamasi henkilö on "kuollut" jo aikoja sitten ja sinut on, jos ei nyt suoranaisen valheen avulla, mutta kuitenkin puhumattomuudella, tai tunteiden ulkopuolelle jättämisellä annettu jatkaa harhakuvaa henkilöstä, johon sinä rakkautesi olet kohdistanut. Tästä syystä tunnet voimakasta pettymyksen ja epätietoisuuden tunnetta.Rakastamista ei tarvitse lopettaa, vaikka suhde loppuukin. Luopumisen tuska on kuitenkin sitä suurempi mitä enemmän jää kiinni rakkauden tunteeseen. Yksipuoliseen rakkaudentunteeseen jää vielä helpommin kiinni. On kuvitellut puolison aivan erilaiseksi kuin hän todellisuudessa on. Ap on itse luonut puolisostaan harhakuvan johon on uskonut. Jotakuinkin ap on hyvä esimerkki ihmisestä, joka rakastaa yksipuolisesti. Erotilanteessa tämä yksipuolinen rakkaus iskee kovaa omille kasvoille. Se ei ole ap:n miehen vika, jos ap elää unelmissaan. Unelmissaan elää, ellei osaa tulkita toisen suoria viestejä eikä tekoja. Ellei toinen halua jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan toisen kanssa, on selvää, ettei hän rakasta. Jos toisen tarvitsee kysyä "rakastatko minua?" ja toinen vastaa "rakastan rakastan" tämäkin on oikeasti merkki, ettei toinen rakasta. Jo pelkästään se, että toinen kysyy rakastaako. Ellei tunne toisen rakkautta, niin sitä ei ole. Ei ainakaan sellaista rakkautta, jota toinen tarvitsisi ja hakee.
Itse rakastan tavallaan edelleen nuoruuden rakastettua, jonka kanssa olen tapaillut epäsäännöllisen säännöllisesti, vuosikymmeniä. Ellei hän haluaisi tavata ja käydä henkeviä keskusteluja yms kanssasi, tuskin enää rakastaisin. Ainakin oma rakkauteni toista kohtaan lähtee vastavuoroisuudesta. Ap haluaa mieheltään enemmän vastauksia kysymyksiinsä eron syistä. Ellei eron syyksi riittäisi jo yksinäänkin ahdistuminen toisen seurasta, niin mikä sitten? Missä on ap:n itsetunto ja ylpeys? - ------------
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Ihmettelen hiukan, että sinulle kerrotaan kaikenlaisia asioita ja kirjoitat, että osaat suhtautua. Minusta suhtautumisesi on varsin puolueelliista, eli pidät mieheni puolta ja arvostelet minua. Kirjoitat, että yksipuolinen rakkaus on kuluttavaa ja kovin epätoivoista. Mieheni ilmoitti minulle vasta hetki sitten, että haluaa avioeron. Joko minun tulisi mielestäsi olla täysin toipunut asiasta ja olla rakastamatta miestäni? Oletko koskaan kuullut, että joillakin ihmisillä saattaa mennä vuosiakin ennenkuin on toipunut erostaan?
Rakastan häntä sisukkaasti yksipuolisesti? Kyllä, vielä nyt mutta ajastaan myös minun rakkauteni häntä kohtaan haalenee, vähenee ja loppuu.
Onneksi kaltaisiasi ihmisiä on aika harvassa, joka ei todellakaan ymmärrä akuutin kriisin (nyt avioeron) aiheuttamaaa tuskaa vaan on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka osaavat myötäelää toisen surussa, ymmärtää ja sitten jossain vaiheessa osaavat "ohjata" surijan ajatuksia jo muualle.
Olen omassa surussani vasta aivan alkutaipaleella, joten pyydän, ette arvostele minua siitä, että vielä (vajaa viisi vkoa avioeroilmoituksen jälkeen) yhä rakastan miestäni. Se ei ole mitenkään outoa, kummallista, väheksyttävää. Sinun asenteesi on loukkaava ja omituinen. Lopetan sinulle kommentointini tähän.Pari ystävääni, toinen mies ja toinen nainen, on kokenut pikaisen eron. Kumpikaan ei ole jäänyt tunteidensa ja ajatustensa valtaan. Molemmat ovat siten päässeet asian yli suhteellisen nopealla aikataululla. Minkä tahansa kriisin yli pääsee sitä paremmin, mitä enemmän osaa ohjailla ajatuksiaan tulevaan, itseensä keskittyen.
- tilu*
mies.mina kirjoitti:
Pidän omituisena olettamusta, että sinun tulisi lopettaa miehesi rakastaminen, olkoon se sitten yksipuolista tai ei. Lähinnä, mielestäni et olisi rakastanutkaan, jos sen voisit päättämisellä lopettaa.
Voisin kuvitella tuon surun kokemisen olevan nimenomaisesti tunne siitä, että rakastamasi henkilö on "kuollut" jo aikoja sitten ja sinut on, jos ei nyt suoranaisen valheen avulla, mutta kuitenkin puhumattomuudella, tai tunteiden ulkopuolelle jättämisellä annettu jatkaa harhakuvaa henkilöstä, johon sinä rakkautesi olet kohdistanut. Tästä syystä tunnet voimakasta pettymyksen ja epätietoisuuden tunnetta.Rakkaus on ennenkaikkea tahdon asia.
- tilu*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Ihmettelen hiukan, että sinulle kerrotaan kaikenlaisia asioita ja kirjoitat, että osaat suhtautua. Minusta suhtautumisesi on varsin puolueelliista, eli pidät mieheni puolta ja arvostelet minua. Kirjoitat, että yksipuolinen rakkaus on kuluttavaa ja kovin epätoivoista. Mieheni ilmoitti minulle vasta hetki sitten, että haluaa avioeron. Joko minun tulisi mielestäsi olla täysin toipunut asiasta ja olla rakastamatta miestäni? Oletko koskaan kuullut, että joillakin ihmisillä saattaa mennä vuosiakin ennenkuin on toipunut erostaan?
Rakastan häntä sisukkaasti yksipuolisesti? Kyllä, vielä nyt mutta ajastaan myös minun rakkauteni häntä kohtaan haalenee, vähenee ja loppuu.
Onneksi kaltaisiasi ihmisiä on aika harvassa, joka ei todellakaan ymmärrä akuutin kriisin (nyt avioeron) aiheuttamaaa tuskaa vaan on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka osaavat myötäelää toisen surussa, ymmärtää ja sitten jossain vaiheessa osaavat "ohjata" surijan ajatuksia jo muualle.
Olen omassa surussani vasta aivan alkutaipaleella, joten pyydän, ette arvostele minua siitä, että vielä (vajaa viisi vkoa avioeroilmoituksen jälkeen) yhä rakastan miestäni. Se ei ole mitenkään outoa, kummallista, väheksyttävää. Sinun asenteesi on loukkaava ja omituinen. Lopetan sinulle kommentointini tähän."Oletko koskaan kuullut, että joillakin ihmisillä saattaa mennä vuosiakin ennenkuin on toipunut erostaan?"
Tuohon kysymykseen on pakko vastata, vaikkei sitä minulle esitettykään.
Olen kuullut, että joku suree eroaan vuosia, ja jopa ettei joku selviä erostaan ollenkaan. Minusta on tosi ikävää, ettei ihmiset itse osaa ohjailla ajatuksiaan säädyllisen ajan kuluessa muualle, vaan jäävät ajatustensa ja tunteidensa vangiksi. Joku älyttömän pitkäksi aikaa, joku ainiaaksi.
Elämä on lahja. Sitä ei kannata käyttää suremiseen kuin aivan pieneksi toviksi. Jotta tietäisi mitä suru on. Eppujen sanoin "elämän tarkoitus on murheen karkoitus". - yllättäväero2
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Ihmettelen hiukan, että sinulle kerrotaan kaikenlaisia asioita ja kirjoitat, että osaat suhtautua. Minusta suhtautumisesi on varsin puolueelliista, eli pidät mieheni puolta ja arvostelet minua. Kirjoitat, että yksipuolinen rakkaus on kuluttavaa ja kovin epätoivoista. Mieheni ilmoitti minulle vasta hetki sitten, että haluaa avioeron. Joko minun tulisi mielestäsi olla täysin toipunut asiasta ja olla rakastamatta miestäni? Oletko koskaan kuullut, että joillakin ihmisillä saattaa mennä vuosiakin ennenkuin on toipunut erostaan?
Rakastan häntä sisukkaasti yksipuolisesti? Kyllä, vielä nyt mutta ajastaan myös minun rakkauteni häntä kohtaan haalenee, vähenee ja loppuu.
Onneksi kaltaisiasi ihmisiä on aika harvassa, joka ei todellakaan ymmärrä akuutin kriisin (nyt avioeron) aiheuttamaaa tuskaa vaan on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka osaavat myötäelää toisen surussa, ymmärtää ja sitten jossain vaiheessa osaavat "ohjata" surijan ajatuksia jo muualle.
Olen omassa surussani vasta aivan alkutaipaleella, joten pyydän, ette arvostele minua siitä, että vielä (vajaa viisi vkoa avioeroilmoituksen jälkeen) yhä rakastan miestäni. Se ei ole mitenkään outoa, kummallista, väheksyttävää. Sinun asenteesi on loukkaava ja omituinen. Lopetan sinulle kommentointini tähän."Mieheni ilmoitti minulle vasta hetki sitten, että haluaa avioeron. Joko minun tulisi mielestäsi olla täysin toipunut asiasta ja olla rakastamatta miestäni?"
Ystäväni rakasti miestään aivan hirmu paljon, hän oli onnellinen. Yhtenä päivänä hän meni töistä kotiinsa. Mies raivosi, huusi ja käski vihaisesti ystävääni poistumaan kotoaan, heti paikalla. Ystäväni lähtikin. Soitti pojalleen, ettei hänkään menisi kotiin. Molemmat tulivat luokseni. Siinä vähän aikaa ihmeteltiin mitä nyt. Edes ystävälleni ei kuitenkaan ollut epäselvää, että liitto loppui siihen. Rakkaus myös. Tässä tapauksessa sanoisin, että ero tuli todella yllättäen ja erittäin ilman ennakkovaroitusta. Kolmen viikon päästä ystäväni muutti pojan kanssa kaupungilta saamaansa vuokra-asuntoon. Kävimme hakemassa suuremmalla porukalla vaatteet/tavarat/ huonekaluja ystäväni miehen luota.
Myöhemmin mies otti yhteyttä. Pyysi ystävääni muuttamaan takaisin. Ystäväni ei lähtenyt.
Toisen suruun ei saa mennä mukaan. Se vain vahvistaa hänen kriisiään. Mitä vahvempi kriisi, sitä vaikeampaa siitä on selvitä. - Niin järjettömän pah
yllättäväero2 kirjoitti:
"Mieheni ilmoitti minulle vasta hetki sitten, että haluaa avioeron. Joko minun tulisi mielestäsi olla täysin toipunut asiasta ja olla rakastamatta miestäni?"
Ystäväni rakasti miestään aivan hirmu paljon, hän oli onnellinen. Yhtenä päivänä hän meni töistä kotiinsa. Mies raivosi, huusi ja käski vihaisesti ystävääni poistumaan kotoaan, heti paikalla. Ystäväni lähtikin. Soitti pojalleen, ettei hänkään menisi kotiin. Molemmat tulivat luokseni. Siinä vähän aikaa ihmeteltiin mitä nyt. Edes ystävälleni ei kuitenkaan ollut epäselvää, että liitto loppui siihen. Rakkaus myös. Tässä tapauksessa sanoisin, että ero tuli todella yllättäen ja erittäin ilman ennakkovaroitusta. Kolmen viikon päästä ystäväni muutti pojan kanssa kaupungilta saamaansa vuokra-asuntoon. Kävimme hakemassa suuremmalla porukalla vaatteet/tavarat/ huonekaluja ystäväni miehen luota.
Myöhemmin mies otti yhteyttä. Pyysi ystävääni muuttamaan takaisin. Ystäväni ei lähtenyt.
Toisen suruun ei saa mennä mukaan. Se vain vahvistaa hänen kriisiään. Mitä vahvempi kriisi, sitä vaikeampaa siitä on selvitä.Hei yllättäväero2, selvisikö koskaan, mikä tuossa tilanteessa oli "takana?" Miksi se miesä siellä kotona huuusi ja raivosi? Kamala tilanne tuolle ystävällesi. Sitä vain aina ihmettelen, miten joillekin voi tuo rakkaus olla sellainen on-off-nappula. Helpommalla minäkin pääsisin, kun siinä ei olisi noita muita asteikkoja tuossa välissä.
- amelia e
------------ kirjoitti:
Pari ystävääni, toinen mies ja toinen nainen, on kokenut pikaisen eron. Kumpikaan ei ole jäänyt tunteidensa ja ajatustensa valtaan. Molemmat ovat siten päässeet asian yli suhteellisen nopealla aikataululla. Minkä tahansa kriisin yli pääsee sitä paremmin, mitä enemmän osaa ohjailla ajatuksiaan tulevaan, itseensä keskittyen.
jep, jep. niin minunkin x on päässyt nopeasti yli kahdesta avioliitosta ja kahdesta avoliitosta, joista viimeinen yli pääsy kohdistui minuun. minä en ole päässyt yli, kaksi vuotta siitä jo on. ja nyt hänellä on menossa viides.
- asdi
amelia e kirjoitti:
jep, jep. niin minunkin x on päässyt nopeasti yli kahdesta avioliitosta ja kahdesta avoliitosta, joista viimeinen yli pääsy kohdistui minuun. minä en ole päässyt yli, kaksi vuotta siitä jo on. ja nyt hänellä on menossa viides.
Kahdessa vuodessa pitäisi kyllä päästä erosta yli. Tsemppiä sinulle!
- Hämmästynyt
asdi kirjoitti:
Kahdessa vuodessa pitäisi kyllä päästä erosta yli. Tsemppiä sinulle!
Pitkästä liitosta eli yli 20 v toipumiseen menee 2 - 10 v. Kaksi vuotta on huippusuoritus, jolloin jotain on haudattu maton alle. Toisille ei 10 v edes riitä.
Ei tarvitse varata aikaa psykiatrille, jos 3 v kuluttua erosta koee vielä, ettei ole päässyt erosta yli. Mutta se miten ihmiset kokevat sen milloin on päässyt erosta yli onkin sitten eri juttu. Miten se mitataan, että on päässyt erosta yli.
- särkynyt luottamus
Minun ex sanoi että minun kans ei voi olla edes ystävä. Itse teki mitä tekin kaikki ilkeilyt ja työpaikkalla käynnit ja yritykset pilata maineeni ja sen jälkeen sanoi vielä että minun kans ei voi olla ystävä. Aivankuin olisin ystävyyttänsä vailla. Ehei, en koskaan sano edes heitä hänelle ja nyxälle. He eivät merkitse minulle enää mitään.
Viisi vuotta siihen meni mutta ehkä se aika oli tarpeen.
Kuten aikasemmin jo sanoin minulla on kaikkea. En ole tarvinnut luopua mistään eron vuoksi.Talouteni on paljon parempi nyt mitä oli avioliittomme aikana. HAssua kun luullaan että sitä ei pärjää jos toinen lähtee mutta ainakin meillä pieneni kaikki kulut puoleen. Koska pääasiallisesti hoidin kaiken itse niin säästöä on tullut melkoisesti.
Eihän rakkaus ole rahasta kiinni mutta ei kannatta surra että pärjääkö koska yksinäinen henkilö pärjää aina. - eronnu myös
ihmisten pitäs opetella olemaan yksinkin, ihan jotain kursseja vaikka, miten selviän itseni kanssa, siinä olis ideaa..
- vielä elossa...
Antaisin sinulle sellaisen neuvon nyt lauantaiksi. Lähde miehesi muuton ajaksi jonkun ystäväsi luo. Kun mies on lähtenyt, ota ystäväsi mukaan ja mene takaisin kotiisi. Ihan vaan siksi, koska tuo päivä tulee olemaan tosi ahdistava ja on hyvä jos vierellä on joku jolle puhua (itkeä). Älä ihmeessä jää pitelemään mitään ovia auki, kidutat itseäsi ihan turhaan tuollaisella (vaikka kuinka rakastaisit). Siihen hommaan löytyy varmasti joku muukin.
Eikä apusi muuta enää yhtään mitään, vaikka niin toivoisit. Enkä tarkoita, että tekisit sitä ilkeilläksesi, vaan ihan vaan siksi, että nyt, heti, tästä päivästä alkaen on sinun aikasi ajatella vain sinua, itsekkäästi. Pyri siirtämään ajatuksesi voimakkaasti sinuun, sinun asioihisi, pois miehestäsi ja hänen tekemisistään.
Vaikka oman eroni loppuvaiheet n.6v sitten menivät erilailla, niin itsekin pyrin (ja vaikeaa oli) tälläiseen ajatteluun ja kyllähän se jossain vaiheessa onnistui. Ihanaa olla välillä itsekäs ja minä keskeinen.
Minäkin ajattelin erotessa, että en mitenkään pärjää ilman tuota ihanaa miestäni. Yksinäisyys päällimmäisenä, talous, käytännön asiat jne. Tuokin, että kaikenmaailman asiat pelottivat ihmetyttää nyt, koska olinhan suhteessa itse se, joka sai hoitaa juurikin miltei kaikki käytännön asiat. Huomasin muuten senkin, että minua auttoi huomattavasti yksinkertaisesti se, että sain sisustaa uuden kotini täysin erilaiseksi kuin meidän yhteinen oli. En halunnut nähdä yhtään entisestä kodistani peräisin olevaa tavaraa enkä pienintäkään hilavitkutinta.
Voi, jos olisin silloin tiennyt sen, miten minulla nyt menee, niin en olisi pelännyt enkä surrut yhtään mitään. - särkynyt luottamus
vielä elossa
SAmaa mieltä minäkin.
On täysin ymmärretttävää että erotilanteessa ei osaa ajatella eteenpäin vaan on täysin uppoutunut omaan suruunsa. Läheisten ja ystävien neuvot ja tukikin tuntuu lässyn lässyltä.
Muistan kun eräs ystäväni yritti neuvoa ja olla objektiivinen niin tokaisin että" jos ei heti lopeta niin suutun.". Kaikki tunteet oli niin pinnalla ja niin voimakkaina että niitä oli vaikea hallita. Minä heittelin kartanolle ukon tavaroita ja vein hänen asuntonsa rappuhäytävään sellaiset tavarat joita ei ollut aikonut ottaa.
Jotkut tavarat kävin viemässä autonsa konepellille asuntonsa parikkipaikalla.
Joitakin lasitavarota vein appivanhemmille.(miehen pyynnöstä kun ei halunnut että tavaransa ovat rapukäytävässä)
Teoillani halusin kertoa kaikille kuinka väärin mies minulle teki.
Nykyisin lähinnä huvittaa kaikki tuo mutta tuossa tilassa ei osaa toimia oikein. Tuskalleen yrittää hakea tietä purkautua.
Onneksi tuosta tulee kesällä 5 vuotta ja elämä on ihanaa. Minun surutyötä jatkoi exnyxäparin kiusa mutta nykyisin on ollut rauhallista ja toivon että tämä rauha jatkuukin.
Aloittajalle toivon kaikkea hyvää ja toivottavasti hällä on ystäviä joden kans voi jakaa tämän raskaan ajan. Minäkin olen sitä mieltä että älä jää ovenpitäjäksi kun mies muuttaa.
Ota aikaa itsellesi, hemmottele itseäsi. - reilu dnes
Elämä on niin lyhyt. Nauti vapaudesta jos tulevat ex- puoliso ei halua enää olla samassa taloudessa kanssane. Ihmiset ei voi pakotaa ja selaisia " asijasta täytyy keskustella jne" jos toinen ei enää halua mitään yhteistä elämä vain jatkuu. Kaikille meille on annettu yksi elämä joten NAUTTIA ELÄMÄÄN. Aika on parhain lääke ihmis murheet ja surut.
Tsempia kaikille. - Harha katoaa
10000- 15000 vuoden takainen aivopesu metsästäjä-keräilijästä maata esineitä ja ihmisiä omistavaksi esine ihmiseksi alkaa palata takaisin vanhaan luontoonsa ja avioliitto menettää merkityksensä yhtenä ihmistä eniten esineellistävänä rakenteena. Ehkä 1000 vuoden kuluttua kun muodostamme uuttä käsiteistöä geneettiseltä pohjalta elämme onnellisepaa elämää ilman mustasukkaisuutta ja omistamiseen liittyviä turhia riitoja.
- vahvanainen100
Mikä ihme teitä naiset vaivaa kun annatte miehen livetä vastuusta lapsista? Eiköhän ala muuttua "suunnitelmat" kun sanotte että lapset tulee sitten sun luokse asumaan ja mä (nainen siis) haluan nyt vihdoinkin sen oman elämän. Kyllä lapset ymmärtää ratkaisun ihan takuulla koska niille voi selittää sen, vaikka aikuisena. Äitiydestä on tehty sellainen myytti että äidin o huolehdittava, kannettava kaikki vaikka mikä olisi. Sanotte vaan ukollenne joka noin törkeesti erosta ilmoittaa yhtääkkkiä että joo oon mä oottanukkii että pääsen vapaudesta nauttimaan ja sä huollat nää lapset nyt. Se ei teidän äitikruunua sumenna. Siinäpähän mies voi miettiä uudestaan että onko se aina mies joka nostaa kytkintä ilman vastuuta mistään.
- vera*
Kuulehan "vahvanainen100"
Jonkun on hoidettava lapset. Kun lasten isä ei heitä hoida, homma jää äidille. Mikäli äiti ei lapsia hoida eikä äidillä ole tukijoukkojakaan, niin homma jää lastensuojelulle. Kun isä ei ole liiton aikana lapsia hoitanut, niin erossa on väärin lapsia kohtaan yrittää väkisin tunkea lapsia isälleen. Se on lapsilla kostamista isälle. - Sorrow Sue
vera* kirjoitti:
Kuulehan "vahvanainen100"
Jonkun on hoidettava lapset. Kun lasten isä ei heitä hoida, homma jää äidille. Mikäli äiti ei lapsia hoida eikä äidillä ole tukijoukkojakaan, niin homma jää lastensuojelulle. Kun isä ei ole liiton aikana lapsia hoitanut, niin erossa on väärin lapsia kohtaan yrittää väkisin tunkea lapsia isälleen. Se on lapsilla kostamista isälle.Niin järjettömän paha olo:
Olen 47 v nainen joka tuli vuosi sitten jätetyksi jotakuinkin samalla tavalla kuin sinä. Täysin yllättäen. Mieheni käyttäytyi aivan kuten kuvasit, vaikutti tunteettomalta eikä selittänyt mitään. Kielsi toisen naisen olemassaolon. Pari viikkoa pois muuttonsa jälkeen sain tietää, että uusi nainen oli jo täysillä kuvioissa ja muuttivatkin syksyllä yhteen. Minä koin KAIKKI samat tunteet kuin sinäkin. Olin aivan lamaantunut, ei työyhteisöä, ei ystäviä. Aloitin aamuni itkemällä hysteerisesti. Olin kuin hulluksi tullut. Tuota akuuttia hulluutta kesti ehkä pari viikkoa miehen pois muutettua. Sen jälkeen kesä meni kurjana kärvistellessä. Syyskuun alussa tuntui jo hetken, että olo helpottuu. Mutta sitten tuli omituisia häpeän tunteita. Häpesin sitå, etten pääse surusta eroon. Häpesin sitä, että olin luottanut mieheen sokeasti. Häpesin miehenkin puolesta, hän kun itse ei hävennyt mitään. Sitten tulivat oudot ajatukset siitä, että jos nyt sairastuisin vakavasti, se voisi olla ihan hyvä. En uskaltanut lähteä maantielle autoilemaan, etten tappaisi itseäni. Itkin taas lohduttomasti. Tätä kesti pari kuukauitta. Joulu oli katastrofi. Surin itsekseni ja itkin paljon. Mutta: pääsiäisen aikaan koin oudon tunteen. Olin jonain päivänä iloinen! Ilman mitään erityistä syytä. Yhtäkkiä vaan huomasin, että olo on normaali, ei kurja, kuten oli ollut n. 11 kk ajan. Nyt pystyn jo iloitsemaan asioista ja keskitttymään esimerkiksi lukemiseen.Havainnoin kesän etenemistä ja iloitsen siitä. Viime kesänä en jaksanut katsoa kukkapenkkeihini päinkään.
Hyvä ap, olen lukenut kirjoituksesi tarkkaan ja tunnistan sinussa omia piirteitäni. Sinulle on tärkeää ymmärtää, miksi tämä tapahtui etkä voi olla ajattelematta. Minulla on sama taipumus, on pakko ymmärtää miksi jotain tapahtuu. Ei pelkästään ero, vaan ylipäätään mietin asioita. Halusin kertoa, että sinäkin selviät. Anna itsellesi aikaa surra ja vatvoa asioita päässäsi niin kauan kuin se on tarpeen. Älä välitä siitä, kun muut neuvovat, että miettiminen ei kannata ja sinun on reipastuttava ja keksittävä uusia harrastuksia. Usko pois, kun tarpeeksi kauan itkee ja märehtii niin eräänä päivänä asia ikään kuin haalistuu eikä tunnu niin akuutilta. Jospa sinullakin siihen menee "vain" vuosi. Itse inhosin sitä, kun kaikki sanoivat ajan parantavan haavat. Kun sitä aikaa ei ole silloin kun on akuutti suru, lama ja pelko yksin elämisestä. Jokainen päivä on ikuisuus, yksinäisistä öistä puhumattakaan.
Vielä siitä toisesta naisesta, kumma kyllä jonkin kuukauden kuluttua asian valkenemisesta se toisen naisen olemassaolo on oikeastaan helpotus. Ei tarvitse enää kuvitella miehen tulevan takaisin. On ihan pakko uskoa, että liitto on ohi. Todennäköisesti miehesi liitto uuden naisen kanssa ei ole kestävää sorttia, laastarit harvoin ovat. Mutta sinulle se osoittaa, että sinä et ollut miehesi pahan olon syy. Luultavasti se oli vain triviaali keski-iän kriisi. Mies oli meittinyt eroa vuosikaudet omassa päässään eikä puhunut siitä sinulle koska ei ymmärtänyt tunteitaan itsekään. Kun olo on tympeä, työ ei miellytä, mikään ei tunnut miltään, niin mitä mies tekee? Vaihtaa naista. Lähtee touhukkaasti pitkästä liitosta. Olo paranee taatusti joksikin aikaa. Eikä siinä euphoriassa muista ajatella, miltä sinusta tuntuu. Mutta kun aikaa kuluu, mies todennäköisesti alkaa taas arvostaa sinuakin. En kuitenkaan tarkoita, että menisitte vielä yhteen. Liikaa on tapahtunut. - 17+3
Sitä kun kuvittee vihoissaan, että annetaan täysilaidallinen, mutta siitä melkoinen reboundi takaisin. Tunnen yhden 3 lapsen äidin, joka teki saman. Yksihuoltajuus myönnettiin isälle, äippä makseli elatusta 3 lapselle ja tapasi lapsiaan kerran 2 viikossa. Tätä tuskin haluaa kukaan mamma.
Itse olen eronnut (mies) ja näen lapsia 3-4 viikolla kertaa viikossa toivottavasti taaten lapsille mahdollisimman tasapainoisen elämän tilanteesta huolimatta. - tanjaTW
Sorrow Sue kirjoitti:
Niin järjettömän paha olo:
Olen 47 v nainen joka tuli vuosi sitten jätetyksi jotakuinkin samalla tavalla kuin sinä. Täysin yllättäen. Mieheni käyttäytyi aivan kuten kuvasit, vaikutti tunteettomalta eikä selittänyt mitään. Kielsi toisen naisen olemassaolon. Pari viikkoa pois muuttonsa jälkeen sain tietää, että uusi nainen oli jo täysillä kuvioissa ja muuttivatkin syksyllä yhteen. Minä koin KAIKKI samat tunteet kuin sinäkin. Olin aivan lamaantunut, ei työyhteisöä, ei ystäviä. Aloitin aamuni itkemällä hysteerisesti. Olin kuin hulluksi tullut. Tuota akuuttia hulluutta kesti ehkä pari viikkoa miehen pois muutettua. Sen jälkeen kesä meni kurjana kärvistellessä. Syyskuun alussa tuntui jo hetken, että olo helpottuu. Mutta sitten tuli omituisia häpeän tunteita. Häpesin sitå, etten pääse surusta eroon. Häpesin sitä, että olin luottanut mieheen sokeasti. Häpesin miehenkin puolesta, hän kun itse ei hävennyt mitään. Sitten tulivat oudot ajatukset siitä, että jos nyt sairastuisin vakavasti, se voisi olla ihan hyvä. En uskaltanut lähteä maantielle autoilemaan, etten tappaisi itseäni. Itkin taas lohduttomasti. Tätä kesti pari kuukauitta. Joulu oli katastrofi. Surin itsekseni ja itkin paljon. Mutta: pääsiäisen aikaan koin oudon tunteen. Olin jonain päivänä iloinen! Ilman mitään erityistä syytä. Yhtäkkiä vaan huomasin, että olo on normaali, ei kurja, kuten oli ollut n. 11 kk ajan. Nyt pystyn jo iloitsemaan asioista ja keskitttymään esimerkiksi lukemiseen.Havainnoin kesän etenemistä ja iloitsen siitä. Viime kesänä en jaksanut katsoa kukkapenkkeihini päinkään.
Hyvä ap, olen lukenut kirjoituksesi tarkkaan ja tunnistan sinussa omia piirteitäni. Sinulle on tärkeää ymmärtää, miksi tämä tapahtui etkä voi olla ajattelematta. Minulla on sama taipumus, on pakko ymmärtää miksi jotain tapahtuu. Ei pelkästään ero, vaan ylipäätään mietin asioita. Halusin kertoa, että sinäkin selviät. Anna itsellesi aikaa surra ja vatvoa asioita päässäsi niin kauan kuin se on tarpeen. Älä välitä siitä, kun muut neuvovat, että miettiminen ei kannata ja sinun on reipastuttava ja keksittävä uusia harrastuksia. Usko pois, kun tarpeeksi kauan itkee ja märehtii niin eräänä päivänä asia ikään kuin haalistuu eikä tunnu niin akuutilta. Jospa sinullakin siihen menee "vain" vuosi. Itse inhosin sitä, kun kaikki sanoivat ajan parantavan haavat. Kun sitä aikaa ei ole silloin kun on akuutti suru, lama ja pelko yksin elämisestä. Jokainen päivä on ikuisuus, yksinäisistä öistä puhumattakaan.
Vielä siitä toisesta naisesta, kumma kyllä jonkin kuukauden kuluttua asian valkenemisesta se toisen naisen olemassaolo on oikeastaan helpotus. Ei tarvitse enää kuvitella miehen tulevan takaisin. On ihan pakko uskoa, että liitto on ohi. Todennäköisesti miehesi liitto uuden naisen kanssa ei ole kestävää sorttia, laastarit harvoin ovat. Mutta sinulle se osoittaa, että sinä et ollut miehesi pahan olon syy. Luultavasti se oli vain triviaali keski-iän kriisi. Mies oli meittinyt eroa vuosikaudet omassa päässään eikä puhunut siitä sinulle koska ei ymmärtänyt tunteitaan itsekään. Kun olo on tympeä, työ ei miellytä, mikään ei tunnut miltään, niin mitä mies tekee? Vaihtaa naista. Lähtee touhukkaasti pitkästä liitosta. Olo paranee taatusti joksikin aikaa. Eikä siinä euphoriassa muista ajatella, miltä sinusta tuntuu. Mutta kun aikaa kuluu, mies todennäköisesti alkaa taas arvostaa sinuakin. En kuitenkaan tarkoita, että menisitte vielä yhteen. Liikaa on tapahtunut."Älä välitä siitä, kun muut neuvovat, että miettiminen ei kannata ja sinun on reipastuttava ja keksittävä uusia harrastuksia. Usko pois, kun tarpeeksi kauan itkee ja märehtii niin eräänä päivänä asia ikään kuin haalistuu eikä tunnu niin akuutilta. "
Ikävä vain monilla asia ei haalistu ikinä, vaan surraan, murehditaan ja märehditään maailman tappiin asti. Hyvin useasti vielä aivan yksin. - vahvanainen100
17+3 kirjoitti:
Sitä kun kuvittee vihoissaan, että annetaan täysilaidallinen, mutta siitä melkoinen reboundi takaisin. Tunnen yhden 3 lapsen äidin, joka teki saman. Yksihuoltajuus myönnettiin isälle, äippä makseli elatusta 3 lapselle ja tapasi lapsiaan kerran 2 viikossa. Tätä tuskin haluaa kukaan mamma.
Itse olen eronnut (mies) ja näen lapsia 3-4 viikolla kertaa viikossa toivottavasti taaten lapsille mahdollisimman tasapainoisen elämän tilanteesta huolimatta.no höh, en tarkoittanut että asiat pitäisi hoitaa tuolla tavoin vaan heittää ilmaan ajatus että jos mies niin kovasti haluaa sitä vapautta niin entäs jos siinä sitten menisikin toisinpäin. Että kun tähän asti mies ei ole hoitanut lapsiaan niin nyt olisi hänen vuoronsa. Usein miehet lähtee sillä astumalla että he saa rillutella ja ex hoitaa asiat niinkuin tähänkin asti. JA kyllähän se vaan on niin että jos mies ei kykene hoitamaan lapsia niin pakkohan naisen on olla yksinhuoltaja. Mutta kun usein just saattaa iskeä se vauhdinhurma ettei aatella ettei aina asiat mee kun on suunnitellut. Esim just ei tuukkaa sitä toivottua vapautta. Mutta on kyllä aika keljuja ihmisiä ne jotka tuosta vaan pystyy jättämään omien halujensa takia perheensä. Noh sit vuodenkuluttua on turha ruikuttaa ettei mennykkää hyvin. Ei tuollainen mies ansaitsekaan perhettään.
- eimieh
17+3 kirjoitti:
Sitä kun kuvittee vihoissaan, että annetaan täysilaidallinen, mutta siitä melkoinen reboundi takaisin. Tunnen yhden 3 lapsen äidin, joka teki saman. Yksihuoltajuus myönnettiin isälle, äippä makseli elatusta 3 lapselle ja tapasi lapsiaan kerran 2 viikossa. Tätä tuskin haluaa kukaan mamma.
Itse olen eronnut (mies) ja näen lapsia 3-4 viikolla kertaa viikossa toivottavasti taaten lapsille mahdollisimman tasapainoisen elämän tilanteesta huolimatta.17 3 kiinnostaisi ihan tietää että nostitko sinäkin kytkintä ja jätit asiat niin että mamma hoitaa.... MAMMA :D
- Niin järjettömän pah
Sorrow Sue kirjoitti:
Niin järjettömän paha olo:
Olen 47 v nainen joka tuli vuosi sitten jätetyksi jotakuinkin samalla tavalla kuin sinä. Täysin yllättäen. Mieheni käyttäytyi aivan kuten kuvasit, vaikutti tunteettomalta eikä selittänyt mitään. Kielsi toisen naisen olemassaolon. Pari viikkoa pois muuttonsa jälkeen sain tietää, että uusi nainen oli jo täysillä kuvioissa ja muuttivatkin syksyllä yhteen. Minä koin KAIKKI samat tunteet kuin sinäkin. Olin aivan lamaantunut, ei työyhteisöä, ei ystäviä. Aloitin aamuni itkemällä hysteerisesti. Olin kuin hulluksi tullut. Tuota akuuttia hulluutta kesti ehkä pari viikkoa miehen pois muutettua. Sen jälkeen kesä meni kurjana kärvistellessä. Syyskuun alussa tuntui jo hetken, että olo helpottuu. Mutta sitten tuli omituisia häpeän tunteita. Häpesin sitå, etten pääse surusta eroon. Häpesin sitä, että olin luottanut mieheen sokeasti. Häpesin miehenkin puolesta, hän kun itse ei hävennyt mitään. Sitten tulivat oudot ajatukset siitä, että jos nyt sairastuisin vakavasti, se voisi olla ihan hyvä. En uskaltanut lähteä maantielle autoilemaan, etten tappaisi itseäni. Itkin taas lohduttomasti. Tätä kesti pari kuukauitta. Joulu oli katastrofi. Surin itsekseni ja itkin paljon. Mutta: pääsiäisen aikaan koin oudon tunteen. Olin jonain päivänä iloinen! Ilman mitään erityistä syytä. Yhtäkkiä vaan huomasin, että olo on normaali, ei kurja, kuten oli ollut n. 11 kk ajan. Nyt pystyn jo iloitsemaan asioista ja keskitttymään esimerkiksi lukemiseen.Havainnoin kesän etenemistä ja iloitsen siitä. Viime kesänä en jaksanut katsoa kukkapenkkeihini päinkään.
Hyvä ap, olen lukenut kirjoituksesi tarkkaan ja tunnistan sinussa omia piirteitäni. Sinulle on tärkeää ymmärtää, miksi tämä tapahtui etkä voi olla ajattelematta. Minulla on sama taipumus, on pakko ymmärtää miksi jotain tapahtuu. Ei pelkästään ero, vaan ylipäätään mietin asioita. Halusin kertoa, että sinäkin selviät. Anna itsellesi aikaa surra ja vatvoa asioita päässäsi niin kauan kuin se on tarpeen. Älä välitä siitä, kun muut neuvovat, että miettiminen ei kannata ja sinun on reipastuttava ja keksittävä uusia harrastuksia. Usko pois, kun tarpeeksi kauan itkee ja märehtii niin eräänä päivänä asia ikään kuin haalistuu eikä tunnu niin akuutilta. Jospa sinullakin siihen menee "vain" vuosi. Itse inhosin sitä, kun kaikki sanoivat ajan parantavan haavat. Kun sitä aikaa ei ole silloin kun on akuutti suru, lama ja pelko yksin elämisestä. Jokainen päivä on ikuisuus, yksinäisistä öistä puhumattakaan.
Vielä siitä toisesta naisesta, kumma kyllä jonkin kuukauden kuluttua asian valkenemisesta se toisen naisen olemassaolo on oikeastaan helpotus. Ei tarvitse enää kuvitella miehen tulevan takaisin. On ihan pakko uskoa, että liitto on ohi. Todennäköisesti miehesi liitto uuden naisen kanssa ei ole kestävää sorttia, laastarit harvoin ovat. Mutta sinulle se osoittaa, että sinä et ollut miehesi pahan olon syy. Luultavasti se oli vain triviaali keski-iän kriisi. Mies oli meittinyt eroa vuosikaudet omassa päässään eikä puhunut siitä sinulle koska ei ymmärtänyt tunteitaan itsekään. Kun olo on tympeä, työ ei miellytä, mikään ei tunnut miltään, niin mitä mies tekee? Vaihtaa naista. Lähtee touhukkaasti pitkästä liitosta. Olo paranee taatusti joksikin aikaa. Eikä siinä euphoriassa muista ajatella, miltä sinusta tuntuu. Mutta kun aikaa kuluu, mies todennäköisesti alkaa taas arvostaa sinuakin. En kuitenkaan tarkoita, että menisitte vielä yhteen. Liikaa on tapahtunut.Hei Sorrow Sue, ja kiitos tästä ihanasta ja kannustavasta viestistäsi!
- Särkynyt luottamus
Sorrow sue. Kiitos tekstistäsi.
Ihana että joku pukee oikeiksi sanoiksi sen minkälaisia tunteita ihminen tuntee kun on jätetty ilman selityksiä.
Minä olen myös sen luontonen että haluan tietää. En halua koota luurankoja kaappeihini sillä ne tulee esille kumminkin.
Se että meidät on jätetty ilman selityksiä osottaa myös että jättäjä voi itse tosi huonosti eikä osaa, eikä pysty hallitsemaan omia tunteitaan eikä varsinkaan ottaan huomioon toisen tunteita. Jättäjä luulee että uusi ihminen tekee hänen elämästä paremman kun luulee että hänen huono olo / onni on kiinni toisesta ihmisestä.Hän tulee kyllä aikanaan huomaamaan olevansa väärässä.
On ihanaa huomata että elämä voittaa. Itselläni elämää on jo takana kohta viisi vuotta. Joka päivä uusi se on. Olen huomannut että onni löytyykin itsestä eikä kenestäkään toisesta ihmisestä.
Aplle sanoisin vielä kuten olen aikasemminkin sanonut puhu, pura pahaa oloasi älä todellakaan usko juttuihin että vuosi tai kaksi menee ja sitten elämää voittaa. Elämä voittaa aivan varmasti mutta ihan sinun omaan tahtiin. Päivä päivältä paremmin. Hoida itseäsi anna itsellesi aikaa.
tänään on uusi päivä ja uudet voimat ja huomenna taas uusi.
Voimia tällekin päivälle.- gsgadgoidngaöodg
"Jättäjä luulee että uusi ihminen tekee hänen elämästä paremman kun luulee että hänen huono olo / onni on kiinni toisesta ihmisestä.Hän tulee kyllä aikanaan huomaamaan olevansa väärässä."
Kuinka oikeassa oletkaan. Näin on niin valitettavan usein.
Kun omaan pahaan oloon ei löydy näkyvää syytä, sitä on niin helppo etsiä puolisosta, vaikka kyseessä voi olla testosteronin laskun aiheuttama masennuksenpoikanen, uupuminen työelämässä tai jokin muu syy. Sen sijaan, että ihan oikeasti yritettäisiin pelastaa se parisuhde avioliittolupauksen mukaisesti niinä huonoina päivinä, on helpompi uskotella itselle, että elämä voisi olla auvoisempaa jonkun toisen rinnalla.
Ja sitten jälkeenpäin huomataan, mitä oikein tuli tehtyä, kuten oman ex-miehenikin kohdalla. Mutta silloin on usein liian myöhäistä.
Jätetyksi tulin minäkin ja surin pitkän liiton loppumista pitkään. Sieltäkin löytyi taustalta ihastuminen toiseen naiseen. Mutta kun arki tuli vastaan, mies ryömi itkien takaisin kotiin ja pyyteli anteeksi. Mutta en ottanut takaisin, ja hyvä niin.
Nyt jälkeenpäin olen saanut koottua oman itseni ja oman elämäni kokoon ja olen onnellinen. Silti usein mietin, miksi näin kävi. Mutta entiseen ei ole enää paluuta. Se mahdollisuus täytyy aina muistaa silloin jos jättää pitkäaikaisen kumppaninsa. - Sorrow Sue
gsgadgoidngaöodg kirjoitti:
"Jättäjä luulee että uusi ihminen tekee hänen elämästä paremman kun luulee että hänen huono olo / onni on kiinni toisesta ihmisestä.Hän tulee kyllä aikanaan huomaamaan olevansa väärässä."
Kuinka oikeassa oletkaan. Näin on niin valitettavan usein.
Kun omaan pahaan oloon ei löydy näkyvää syytä, sitä on niin helppo etsiä puolisosta, vaikka kyseessä voi olla testosteronin laskun aiheuttama masennuksenpoikanen, uupuminen työelämässä tai jokin muu syy. Sen sijaan, että ihan oikeasti yritettäisiin pelastaa se parisuhde avioliittolupauksen mukaisesti niinä huonoina päivinä, on helpompi uskotella itselle, että elämä voisi olla auvoisempaa jonkun toisen rinnalla.
Ja sitten jälkeenpäin huomataan, mitä oikein tuli tehtyä, kuten oman ex-miehenikin kohdalla. Mutta silloin on usein liian myöhäistä.
Jätetyksi tulin minäkin ja surin pitkän liiton loppumista pitkään. Sieltäkin löytyi taustalta ihastuminen toiseen naiseen. Mutta kun arki tuli vastaan, mies ryömi itkien takaisin kotiin ja pyyteli anteeksi. Mutta en ottanut takaisin, ja hyvä niin.
Nyt jälkeenpäin olen saanut koottua oman itseni ja oman elämäni kokoon ja olen onnellinen. Silti usein mietin, miksi näin kävi. Mutta entiseen ei ole enää paluuta. Se mahdollisuus täytyy aina muistaa silloin jos jättää pitkäaikaisen kumppaninsa.Särkynyt luottamus,
kiitos kommenteistasi! Ap:lle ja muille, joilla on tuore trauma, haluan muistuttaa, että paraneminen kauheasta shokista ei etene suoraviivaisesti. Voi edetä päivä päivältä paremmin, ja sitten tulee taas takapakkia ja kauheita surun kausia. Juhlapyhät ovat vaikeaa aikaa. Kun suru iskee nurkan takaa yllättäen ja kurja olo hyökyy päälle, olen antanut itselleni luvan "sairastaa". Mielenterveys kun on kaikkein tärkeintä terveyttä, olen tullut huomaamaan viimeksi kuluneen annus horribiliksen aikana. Eli pahan flunssan tyylisesti verkkarit jalkaan ja sohvalle potemaan nenäliinojen kanssa. Puhelimesta virta pois, ettei tule rasittaneeksi ystäviään omalla kurjuudellaan. Se, joka ei ole itse kokenut, mitä tällainen koivun takaa tuleva ero jätetystä tuntuu, ei nääs tajua, että vielä vuosi erosta voi itkettää. Siksi on hyvä surra itsekseen, ei tarvitse selitellä ja anteeksi pyydellä. Itkeminen tekee hyvää.
Jos kuvittelee toipuneensa vuosikymmenten ihmissuhteen katkeamisesta muutamassa kuukaudessa, voi olla varma, että trauman jälkijäristykset tulevat vastaan seuraavan elämänkriisin iskiessä. Esim. työttömyys, sairaus, läheisen kuolema laukaisevat sitten käsittelemättömän eron murheen ja silloin psyyke on liian kovilla. - abcdefg1111111111
"Jättäjä luulee että uusi ihminen tekee hänen elämästä paremman kun luulee että hänen huono olo / onni on kiinni toisesta ihmisestä.Hän tulee kyllä aikanaan huomaamaan olevansa väärässä."
Minä en luullut vaan tiesin, oikeastaan olin vakuuttunut elämästäni tulevan paljon parempaa ilman exää. Enkä koskaan ole ollut yhtä oikeassa minkään muun asian suhteen :).
- nainen maalta
Onnea matkaan - kuulostaa tutulta, vaikka olen ollut naimisissa vasta 070707. Ei puhu mies ei sano mies mitään, laittaa vain fb;n tiedon, että on sinkku ja sitten ilmoittaa että saan ottaa omat tararani - ETTÄ OIKEIN SAAAAAAAAAAAAAAAAAAN !
- nainen maalta
eteenpäin - sanoi mummo lumessa ja työnsi kelkkaansa apinan raivolla - näin se on ei tää fb;n jätetyn roolikaan kivaa ole ! kyllä me naiset pärjätään ja vielä iloitaan !
- lellu..
Mitä ap:lle kuuluu nyt kun mies on muuttanut pois ?
- Niin järjettömän pah
Hei lellu, tässä ap. Mies tosiaan muutti pois lauantaina. Se lauantai-ilta oli tosi hirveää olla yksin tässä kotona. Puhuin parin kaverini kanssa puhelimessa, itkin ja ihmettelin. Ihmettelen vieläkin. Juuri äsken mietin, että olen vasta viisi yötä nukkunut ilman miestäni ja tuntuu kuin näin olisi ollut jo kokonaisen iäisyyden ajan. Iäisyys on pitkä aika, nyt sen huomaan.
On ikävää mennä yksin nukkumaan ja herätä yksin. Kaupassa käyntikin vaikeaa, kun 21 vuoden kahden hengen talouden jälkeen tuleekin nyt ostaa ruoat ym. vain yhdelle ihmiselle. En osaa keskittyä lukemiseen, en telkkarin katsomiseen. Jos olen tässä kotona, niin istun vain saamatta mitään aikaiseksi. Tuntuu, kuin eläisin jotakin ns. epäelämää. Tämä ei vieläkään tunnu todelliselta, kuin katsoisi jotain huonoa elokuvaa. Vielä kaksi kk sitten elämäni oli täysin erilaista.
Tuntemuksiani kuvaavia sanoja lienevät haikeus, ikävä, epäusko, kaipaus, tyhjyys, yksinäisyys. Vihata en miestäni osaa, en ainakaan vielä. Siitä olen pahoillani, ettei hän, aikuinen ihminen ottanut mieltään vaivaavia asioita puheeksi minun kanssani tässä matkan varrella. Olen tosin niin paljon kuullut näistä ns. puhumattomista miehistä ,että tajuan nyt mieheni kuuluneen tuohon porukkkaan. Ehkä hän ei halunnut puhua, ehkei osannnut. Edelleenkin kieltää toisen naisen. Eipä sillä tosiaan enää väliä ole, mutta mielestäni minulla olisi ollut oikeus tietää, jos kuvioissa joku toinen on. Jos miehellä on lainkaan ns. selkärankaa, niin kertoo asiat rehellisesti.
Töihin olen nyt mennyt ja siellä on tuntunut ihan hyvältä. Olen jopa saanut työni tehdyksi ja ajatukset hetkeksi muualle. Odotan tällä hetkellä jo kovasti syksyä, koska silloin tiedän asioiden olevan jo hiukan erilaisella mallilla. Nyt on 5.5 vkoa siitä, kun mieheni ilmoitti eroa haluavansa ja se tuntuu toisaalta eiliseltä, toisaalta sadalta vuodelta. Mikään, ei yhtään mikään ole enää kuten ennen.
Nyt yllättäen tajuan, miten moni kavereistani/ystävistäni on pariskuntia, joko lapsilla tai ilman. Ympärilläni ei ole oikeastaan juurikaan eronneita, joka on omituista, koska tuntuu, että kaikki nykyään eroavat. Eli jotenkin koen olevani tuossakin suhteessa yksin. En voi sanoa, että olemme tulleet mieheni kanssa hyväksytyksi ainoastaaan pariskuntana vaan jotain siihen suuntaan, ymmärtänette mitä tarkoitan. Maistelen itsekseni sanaa "eronnut nainen" ja kyllä se oudolta ja yllättävältä tuntuu.
Päivä kerrallaan nyt eteenpäin. Hankalaa on nyt sekin kun on kesä. Ihmiset lomilla, harrastustoiminnat kesätauolla jne. Syksyllä on taas enemmän toimintaa ja jotain mukavaa harrastusta on tässä nyt itselleni kehitettävä.
Yksinäisyys, yksinäiset illat, lomat, juhlapyhät pelottavat. En ole itse yksinäisen osaa itselleni valinnut. Kuten tiedämme, on eri asia olla yksin kuin yksinäinen ja ainakin nyt olen yksinäinen. Ehkä sitten tulevaisuudessa suht tyytyväisenä yksin? Uutta ihmissuhdetta en halua, koska en enää kykene luottamaan ja kun olen tässäkin keskustelussa näistä miehistä lukenut, niin eipä oikein kiinnostakaan. Onko kunnollisia, selkärangan omaaavia miehiä olemassakaan?
Jaksamista kaikille kohtalotovereille! - iloinenoonmä
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei lellu, tässä ap. Mies tosiaan muutti pois lauantaina. Se lauantai-ilta oli tosi hirveää olla yksin tässä kotona. Puhuin parin kaverini kanssa puhelimessa, itkin ja ihmettelin. Ihmettelen vieläkin. Juuri äsken mietin, että olen vasta viisi yötä nukkunut ilman miestäni ja tuntuu kuin näin olisi ollut jo kokonaisen iäisyyden ajan. Iäisyys on pitkä aika, nyt sen huomaan.
On ikävää mennä yksin nukkumaan ja herätä yksin. Kaupassa käyntikin vaikeaa, kun 21 vuoden kahden hengen talouden jälkeen tuleekin nyt ostaa ruoat ym. vain yhdelle ihmiselle. En osaa keskittyä lukemiseen, en telkkarin katsomiseen. Jos olen tässä kotona, niin istun vain saamatta mitään aikaiseksi. Tuntuu, kuin eläisin jotakin ns. epäelämää. Tämä ei vieläkään tunnu todelliselta, kuin katsoisi jotain huonoa elokuvaa. Vielä kaksi kk sitten elämäni oli täysin erilaista.
Tuntemuksiani kuvaavia sanoja lienevät haikeus, ikävä, epäusko, kaipaus, tyhjyys, yksinäisyys. Vihata en miestäni osaa, en ainakaan vielä. Siitä olen pahoillani, ettei hän, aikuinen ihminen ottanut mieltään vaivaavia asioita puheeksi minun kanssani tässä matkan varrella. Olen tosin niin paljon kuullut näistä ns. puhumattomista miehistä ,että tajuan nyt mieheni kuuluneen tuohon porukkkaan. Ehkä hän ei halunnut puhua, ehkei osannnut. Edelleenkin kieltää toisen naisen. Eipä sillä tosiaan enää väliä ole, mutta mielestäni minulla olisi ollut oikeus tietää, jos kuvioissa joku toinen on. Jos miehellä on lainkaan ns. selkärankaa, niin kertoo asiat rehellisesti.
Töihin olen nyt mennyt ja siellä on tuntunut ihan hyvältä. Olen jopa saanut työni tehdyksi ja ajatukset hetkeksi muualle. Odotan tällä hetkellä jo kovasti syksyä, koska silloin tiedän asioiden olevan jo hiukan erilaisella mallilla. Nyt on 5.5 vkoa siitä, kun mieheni ilmoitti eroa haluavansa ja se tuntuu toisaalta eiliseltä, toisaalta sadalta vuodelta. Mikään, ei yhtään mikään ole enää kuten ennen.
Nyt yllättäen tajuan, miten moni kavereistani/ystävistäni on pariskuntia, joko lapsilla tai ilman. Ympärilläni ei ole oikeastaan juurikaan eronneita, joka on omituista, koska tuntuu, että kaikki nykyään eroavat. Eli jotenkin koen olevani tuossakin suhteessa yksin. En voi sanoa, että olemme tulleet mieheni kanssa hyväksytyksi ainoastaaan pariskuntana vaan jotain siihen suuntaan, ymmärtänette mitä tarkoitan. Maistelen itsekseni sanaa "eronnut nainen" ja kyllä se oudolta ja yllättävältä tuntuu.
Päivä kerrallaan nyt eteenpäin. Hankalaa on nyt sekin kun on kesä. Ihmiset lomilla, harrastustoiminnat kesätauolla jne. Syksyllä on taas enemmän toimintaa ja jotain mukavaa harrastusta on tässä nyt itselleni kehitettävä.
Yksinäisyys, yksinäiset illat, lomat, juhlapyhät pelottavat. En ole itse yksinäisen osaa itselleni valinnut. Kuten tiedämme, on eri asia olla yksin kuin yksinäinen ja ainakin nyt olen yksinäinen. Ehkä sitten tulevaisuudessa suht tyytyväisenä yksin? Uutta ihmissuhdetta en halua, koska en enää kykene luottamaan ja kun olen tässäkin keskustelussa näistä miehistä lukenut, niin eipä oikein kiinnostakaan. Onko kunnollisia, selkärangan omaaavia miehiä olemassakaan?
Jaksamista kaikille kohtalotovereille!Jaksamista tulevaan. Et usko niin että joskus tulee vielä parempi päivä ja voit vain antaa tuon kaiken olla ikävää menneisyyttä. Minulla avopuoliso jätti kauan kauan sitten yhtäkkiä minut toisen naisen takia ja taisi mennäkkin naimisiin hänen kanssaan. Itse olin vuosikausia sinkku kunnes maailman ihanin mies astui elämääni ja on pysynyt siinä jo kauan. Olen kuullut että silloinen exäni on eronnut jo siitä jonka vuoksi jätti minut.
Lähipiirissä oli myös sellainen mies joka jätti vaimonsa toisen naisen takia, petti sitä naista ja vielä seuraavaakin. Ja kuitenkin kaipasi kovasti ensimmäisen vaimonsa perään ja lapsien. Ja oli tosi pahoillaan kun exät löysi uusia. Kadoksissa itsensä kanssa nämä ihmiset.
Olen tullut siihen tulokseen että näillä ihmisillä on itsellään jokin ongelma siinä miten sitoutua toiseen ja olla itsensä kanssa, niin kauan kuin etsii jatkuvaa hyvää oloa muista, saa pettyä. Ja usein tällaiset ihmiset jäävät kiertämään suhteesta toiseen löytämättä onnea. - Sorrow Sue
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei lellu, tässä ap. Mies tosiaan muutti pois lauantaina. Se lauantai-ilta oli tosi hirveää olla yksin tässä kotona. Puhuin parin kaverini kanssa puhelimessa, itkin ja ihmettelin. Ihmettelen vieläkin. Juuri äsken mietin, että olen vasta viisi yötä nukkunut ilman miestäni ja tuntuu kuin näin olisi ollut jo kokonaisen iäisyyden ajan. Iäisyys on pitkä aika, nyt sen huomaan.
On ikävää mennä yksin nukkumaan ja herätä yksin. Kaupassa käyntikin vaikeaa, kun 21 vuoden kahden hengen talouden jälkeen tuleekin nyt ostaa ruoat ym. vain yhdelle ihmiselle. En osaa keskittyä lukemiseen, en telkkarin katsomiseen. Jos olen tässä kotona, niin istun vain saamatta mitään aikaiseksi. Tuntuu, kuin eläisin jotakin ns. epäelämää. Tämä ei vieläkään tunnu todelliselta, kuin katsoisi jotain huonoa elokuvaa. Vielä kaksi kk sitten elämäni oli täysin erilaista.
Tuntemuksiani kuvaavia sanoja lienevät haikeus, ikävä, epäusko, kaipaus, tyhjyys, yksinäisyys. Vihata en miestäni osaa, en ainakaan vielä. Siitä olen pahoillani, ettei hän, aikuinen ihminen ottanut mieltään vaivaavia asioita puheeksi minun kanssani tässä matkan varrella. Olen tosin niin paljon kuullut näistä ns. puhumattomista miehistä ,että tajuan nyt mieheni kuuluneen tuohon porukkkaan. Ehkä hän ei halunnut puhua, ehkei osannnut. Edelleenkin kieltää toisen naisen. Eipä sillä tosiaan enää väliä ole, mutta mielestäni minulla olisi ollut oikeus tietää, jos kuvioissa joku toinen on. Jos miehellä on lainkaan ns. selkärankaa, niin kertoo asiat rehellisesti.
Töihin olen nyt mennyt ja siellä on tuntunut ihan hyvältä. Olen jopa saanut työni tehdyksi ja ajatukset hetkeksi muualle. Odotan tällä hetkellä jo kovasti syksyä, koska silloin tiedän asioiden olevan jo hiukan erilaisella mallilla. Nyt on 5.5 vkoa siitä, kun mieheni ilmoitti eroa haluavansa ja se tuntuu toisaalta eiliseltä, toisaalta sadalta vuodelta. Mikään, ei yhtään mikään ole enää kuten ennen.
Nyt yllättäen tajuan, miten moni kavereistani/ystävistäni on pariskuntia, joko lapsilla tai ilman. Ympärilläni ei ole oikeastaan juurikaan eronneita, joka on omituista, koska tuntuu, että kaikki nykyään eroavat. Eli jotenkin koen olevani tuossakin suhteessa yksin. En voi sanoa, että olemme tulleet mieheni kanssa hyväksytyksi ainoastaaan pariskuntana vaan jotain siihen suuntaan, ymmärtänette mitä tarkoitan. Maistelen itsekseni sanaa "eronnut nainen" ja kyllä se oudolta ja yllättävältä tuntuu.
Päivä kerrallaan nyt eteenpäin. Hankalaa on nyt sekin kun on kesä. Ihmiset lomilla, harrastustoiminnat kesätauolla jne. Syksyllä on taas enemmän toimintaa ja jotain mukavaa harrastusta on tässä nyt itselleni kehitettävä.
Yksinäisyys, yksinäiset illat, lomat, juhlapyhät pelottavat. En ole itse yksinäisen osaa itselleni valinnut. Kuten tiedämme, on eri asia olla yksin kuin yksinäinen ja ainakin nyt olen yksinäinen. Ehkä sitten tulevaisuudessa suht tyytyväisenä yksin? Uutta ihmissuhdetta en halua, koska en enää kykene luottamaan ja kun olen tässäkin keskustelussa näistä miehistä lukenut, niin eipä oikein kiinnostakaan. Onko kunnollisia, selkärangan omaaavia miehiä olemassakaan?
Jaksamista kaikille kohtalotovereille!Joko olet pannut merkille me-pronominin käytön. Kun kaikki muut puhuvat "me tehtiin sitä ja tätä pläp pläp" ja itse ihemettelet, että 20 v jälkeen voi sanoa vain "minä tein sitä ja tätä". Tuleeko minusta enää koskaan me, olen itse pohtinut. Ja HÄVETTÄÄ, että aiemmin olin itsekin aina "me me me" enkä ajatellut, miten pahalta se yksinelävien korvaan saattaa kaikua.
Että pitää kielioppikin uudistaa erotessa! - leena*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei lellu, tässä ap. Mies tosiaan muutti pois lauantaina. Se lauantai-ilta oli tosi hirveää olla yksin tässä kotona. Puhuin parin kaverini kanssa puhelimessa, itkin ja ihmettelin. Ihmettelen vieläkin. Juuri äsken mietin, että olen vasta viisi yötä nukkunut ilman miestäni ja tuntuu kuin näin olisi ollut jo kokonaisen iäisyyden ajan. Iäisyys on pitkä aika, nyt sen huomaan.
On ikävää mennä yksin nukkumaan ja herätä yksin. Kaupassa käyntikin vaikeaa, kun 21 vuoden kahden hengen talouden jälkeen tuleekin nyt ostaa ruoat ym. vain yhdelle ihmiselle. En osaa keskittyä lukemiseen, en telkkarin katsomiseen. Jos olen tässä kotona, niin istun vain saamatta mitään aikaiseksi. Tuntuu, kuin eläisin jotakin ns. epäelämää. Tämä ei vieläkään tunnu todelliselta, kuin katsoisi jotain huonoa elokuvaa. Vielä kaksi kk sitten elämäni oli täysin erilaista.
Tuntemuksiani kuvaavia sanoja lienevät haikeus, ikävä, epäusko, kaipaus, tyhjyys, yksinäisyys. Vihata en miestäni osaa, en ainakaan vielä. Siitä olen pahoillani, ettei hän, aikuinen ihminen ottanut mieltään vaivaavia asioita puheeksi minun kanssani tässä matkan varrella. Olen tosin niin paljon kuullut näistä ns. puhumattomista miehistä ,että tajuan nyt mieheni kuuluneen tuohon porukkkaan. Ehkä hän ei halunnut puhua, ehkei osannnut. Edelleenkin kieltää toisen naisen. Eipä sillä tosiaan enää väliä ole, mutta mielestäni minulla olisi ollut oikeus tietää, jos kuvioissa joku toinen on. Jos miehellä on lainkaan ns. selkärankaa, niin kertoo asiat rehellisesti.
Töihin olen nyt mennyt ja siellä on tuntunut ihan hyvältä. Olen jopa saanut työni tehdyksi ja ajatukset hetkeksi muualle. Odotan tällä hetkellä jo kovasti syksyä, koska silloin tiedän asioiden olevan jo hiukan erilaisella mallilla. Nyt on 5.5 vkoa siitä, kun mieheni ilmoitti eroa haluavansa ja se tuntuu toisaalta eiliseltä, toisaalta sadalta vuodelta. Mikään, ei yhtään mikään ole enää kuten ennen.
Nyt yllättäen tajuan, miten moni kavereistani/ystävistäni on pariskuntia, joko lapsilla tai ilman. Ympärilläni ei ole oikeastaan juurikaan eronneita, joka on omituista, koska tuntuu, että kaikki nykyään eroavat. Eli jotenkin koen olevani tuossakin suhteessa yksin. En voi sanoa, että olemme tulleet mieheni kanssa hyväksytyksi ainoastaaan pariskuntana vaan jotain siihen suuntaan, ymmärtänette mitä tarkoitan. Maistelen itsekseni sanaa "eronnut nainen" ja kyllä se oudolta ja yllättävältä tuntuu.
Päivä kerrallaan nyt eteenpäin. Hankalaa on nyt sekin kun on kesä. Ihmiset lomilla, harrastustoiminnat kesätauolla jne. Syksyllä on taas enemmän toimintaa ja jotain mukavaa harrastusta on tässä nyt itselleni kehitettävä.
Yksinäisyys, yksinäiset illat, lomat, juhlapyhät pelottavat. En ole itse yksinäisen osaa itselleni valinnut. Kuten tiedämme, on eri asia olla yksin kuin yksinäinen ja ainakin nyt olen yksinäinen. Ehkä sitten tulevaisuudessa suht tyytyväisenä yksin? Uutta ihmissuhdetta en halua, koska en enää kykene luottamaan ja kun olen tässäkin keskustelussa näistä miehistä lukenut, niin eipä oikein kiinnostakaan. Onko kunnollisia, selkärangan omaaavia miehiä olemassakaan?
Jaksamista kaikille kohtalotovereille!Ei millään pahalla "Niin järjettömän pah". Mutta tuskasi vaikuttaa sen verran suurelta, suorastaan äärettömältä, ettei kukaan edes hieman myötätuntoa omaava ihminen kertoisi sinulle mitään poikkipuolista kannaltasi. Viittaan tällä miehesi mahdolliseen toiseen naiseen. On pikemminkin suoraselkäistä olla kertomatta ja rasittamatta sinua vielä enemmän. Myöskään nyt, kun olette eronneet miehesi ei ole sinulle tilivelvollinen. Eikä ole mitään oikeutta saada tietää asioita. Luin kerran kirjan... taisi olla sen niminen kuin "Aidosti kiltti". Siinä sanottiin juuri päinvastoin: jokaisella ihmisellä on oikeus olla kertomatta asioita, joita he eivät halua kertoa.
- särkynyt luottamus
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei lellu, tässä ap. Mies tosiaan muutti pois lauantaina. Se lauantai-ilta oli tosi hirveää olla yksin tässä kotona. Puhuin parin kaverini kanssa puhelimessa, itkin ja ihmettelin. Ihmettelen vieläkin. Juuri äsken mietin, että olen vasta viisi yötä nukkunut ilman miestäni ja tuntuu kuin näin olisi ollut jo kokonaisen iäisyyden ajan. Iäisyys on pitkä aika, nyt sen huomaan.
On ikävää mennä yksin nukkumaan ja herätä yksin. Kaupassa käyntikin vaikeaa, kun 21 vuoden kahden hengen talouden jälkeen tuleekin nyt ostaa ruoat ym. vain yhdelle ihmiselle. En osaa keskittyä lukemiseen, en telkkarin katsomiseen. Jos olen tässä kotona, niin istun vain saamatta mitään aikaiseksi. Tuntuu, kuin eläisin jotakin ns. epäelämää. Tämä ei vieläkään tunnu todelliselta, kuin katsoisi jotain huonoa elokuvaa. Vielä kaksi kk sitten elämäni oli täysin erilaista.
Tuntemuksiani kuvaavia sanoja lienevät haikeus, ikävä, epäusko, kaipaus, tyhjyys, yksinäisyys. Vihata en miestäni osaa, en ainakaan vielä. Siitä olen pahoillani, ettei hän, aikuinen ihminen ottanut mieltään vaivaavia asioita puheeksi minun kanssani tässä matkan varrella. Olen tosin niin paljon kuullut näistä ns. puhumattomista miehistä ,että tajuan nyt mieheni kuuluneen tuohon porukkkaan. Ehkä hän ei halunnut puhua, ehkei osannnut. Edelleenkin kieltää toisen naisen. Eipä sillä tosiaan enää väliä ole, mutta mielestäni minulla olisi ollut oikeus tietää, jos kuvioissa joku toinen on. Jos miehellä on lainkaan ns. selkärankaa, niin kertoo asiat rehellisesti.
Töihin olen nyt mennyt ja siellä on tuntunut ihan hyvältä. Olen jopa saanut työni tehdyksi ja ajatukset hetkeksi muualle. Odotan tällä hetkellä jo kovasti syksyä, koska silloin tiedän asioiden olevan jo hiukan erilaisella mallilla. Nyt on 5.5 vkoa siitä, kun mieheni ilmoitti eroa haluavansa ja se tuntuu toisaalta eiliseltä, toisaalta sadalta vuodelta. Mikään, ei yhtään mikään ole enää kuten ennen.
Nyt yllättäen tajuan, miten moni kavereistani/ystävistäni on pariskuntia, joko lapsilla tai ilman. Ympärilläni ei ole oikeastaan juurikaan eronneita, joka on omituista, koska tuntuu, että kaikki nykyään eroavat. Eli jotenkin koen olevani tuossakin suhteessa yksin. En voi sanoa, että olemme tulleet mieheni kanssa hyväksytyksi ainoastaaan pariskuntana vaan jotain siihen suuntaan, ymmärtänette mitä tarkoitan. Maistelen itsekseni sanaa "eronnut nainen" ja kyllä se oudolta ja yllättävältä tuntuu.
Päivä kerrallaan nyt eteenpäin. Hankalaa on nyt sekin kun on kesä. Ihmiset lomilla, harrastustoiminnat kesätauolla jne. Syksyllä on taas enemmän toimintaa ja jotain mukavaa harrastusta on tässä nyt itselleni kehitettävä.
Yksinäisyys, yksinäiset illat, lomat, juhlapyhät pelottavat. En ole itse yksinäisen osaa itselleni valinnut. Kuten tiedämme, on eri asia olla yksin kuin yksinäinen ja ainakin nyt olen yksinäinen. Ehkä sitten tulevaisuudessa suht tyytyväisenä yksin? Uutta ihmissuhdetta en halua, koska en enää kykene luottamaan ja kun olen tässäkin keskustelussa näistä miehistä lukenut, niin eipä oikein kiinnostakaan. Onko kunnollisia, selkärangan omaaavia miehiä olemassakaan?
Jaksamista kaikille kohtalotovereille!Ap kirjoitat näin ja se kyllä sattui.
"yksinäisyys,yksinäiset illat, lomat juhlapyhät pelottavat. En ole itse yksinäisen osaa itselleni valinnut".
Emme kukaan jäetetty ole itse tuota osaa valinneet. VAlinnan teki toinen tunteeton ja kylmä ihminen jolle meidän hyvinvoiti ei merkinnyt tuon taivaallsita.
Olet kuitenkin ollut tietoinen erosta jo muutaman viikon ja olet alkanut sopeutua.
VAikka tämä vaikuttaa kauhealta sanoa näin niin on ehkä parempi nyt kun mies muutti pois. Sillä niin kauan kun hän on samassa talaoudessa kanssasi et pääsisi eheytymään vaan odottaisit kokoajan merkkiä siitä että hän katuu.
Ny kun olet ns. "yksin" niin sinulla on täysin eri lähtökohta eheytymiseen. Ehkä on alussa tervettä olla hetki yksin jotta pysytisit nollaamaan omat tunteesi ja ajatuksesi. .
Oletko hakenut apua ammattiauttajalta. Se kannattaa.
Kesä on edessä etkä voi tietää mitkä kaikkea kivaa se voi sinulle tarjota.
Ei sinun kannata eikä pidäkkään ajatella uutta suhdetta. Jos uusi on tullakseen se tulee sitten joskus, ajallaan. Käytä tämä aika itsesi hoitamiseen.
Ehkä kornia mutta surussakin on jotain kaunista. Hautaat vuosia kestäneen liiton arvokkaasti tyylillesi sopivasti. Sinusta kuoriutuu voimakas oman arvon tunteva nainen jota kukaan ei petä ja jolle kukaan ei valehtele. KUljet leuka pystyssä eteenpäin. Näen kuvasi kun ajattelen sinua. Voisin kertoa ulkonäkösikin mutta en uskalla tehdä sitä täällä. - Niin järjettömän pah
leena* kirjoitti:
Ei millään pahalla "Niin järjettömän pah". Mutta tuskasi vaikuttaa sen verran suurelta, suorastaan äärettömältä, ettei kukaan edes hieman myötätuntoa omaava ihminen kertoisi sinulle mitään poikkipuolista kannaltasi. Viittaan tällä miehesi mahdolliseen toiseen naiseen. On pikemminkin suoraselkäistä olla kertomatta ja rasittamatta sinua vielä enemmän. Myöskään nyt, kun olette eronneet miehesi ei ole sinulle tilivelvollinen. Eikä ole mitään oikeutta saada tietää asioita. Luin kerran kirjan... taisi olla sen niminen kuin "Aidosti kiltti". Siinä sanottiin juuri päinvastoin: jokaisella ihmisellä on oikeus olla kertomatta asioita, joita he eivät halua kertoa.
Olen itse sitä mieltä, että on suoraselkäistä pysytellä tosiasioissa eikä valehdella. Sen mieheni on mielestäni minulle velkaa. Tosiasiat siedän ja kestän mutta valheet loukkaavat.
- Niin järjettömän pah
leena* kirjoitti:
Ei millään pahalla "Niin järjettömän pah". Mutta tuskasi vaikuttaa sen verran suurelta, suorastaan äärettömältä, ettei kukaan edes hieman myötätuntoa omaava ihminen kertoisi sinulle mitään poikkipuolista kannaltasi. Viittaan tällä miehesi mahdolliseen toiseen naiseen. On pikemminkin suoraselkäistä olla kertomatta ja rasittamatta sinua vielä enemmän. Myöskään nyt, kun olette eronneet miehesi ei ole sinulle tilivelvollinen. Eikä ole mitään oikeutta saada tietää asioita. Luin kerran kirjan... taisi olla sen niminen kuin "Aidosti kiltti". Siinä sanottiin juuri päinvastoin: jokaisella ihmisellä on oikeus olla kertomatta asioita, joita he eivät halua kertoa.
Saat suruni ja tuskani kuulostamaan suorastaan oudolta ja väärältä. Olen surullinen ja tuskainen tilanteeni vuoksi. Ehkä et ole koskaan kokenut itse pitkän ihmissuhteen äkillistä menetystä. Et ainakaan kirjoituksesi perusteella. Tulehan kertomaan, miten sinä voit, jos/kun sinun kumppanisi jättää sinut täysin yllättäen pitkän parisuhteen jälkeen. Ehkä sitten kykenet paremmin hyväksymään oman tuskasi, surusi ja pettymyksesi ja ymmmärtämään meitä muita paremmin.
Jos erotaan, ainoa reilu ja fiksu tapa on kertoa asiat suoraan. Siitä on lähdettävä. Valheella on aina tympeä sivumaku. Näin se vain on. Jos miehelläni on toinen nainen, olisi hän voinut sen tuolloin viikkoja sitten minulle sanoa suoraan eikä vain kertoa jotain ympäri pyöreätä. - Jeleeena
leena* kirjoitti:
Ei millään pahalla "Niin järjettömän pah". Mutta tuskasi vaikuttaa sen verran suurelta, suorastaan äärettömältä, ettei kukaan edes hieman myötätuntoa omaava ihminen kertoisi sinulle mitään poikkipuolista kannaltasi. Viittaan tällä miehesi mahdolliseen toiseen naiseen. On pikemminkin suoraselkäistä olla kertomatta ja rasittamatta sinua vielä enemmän. Myöskään nyt, kun olette eronneet miehesi ei ole sinulle tilivelvollinen. Eikä ole mitään oikeutta saada tietää asioita. Luin kerran kirjan... taisi olla sen niminen kuin "Aidosti kiltti". Siinä sanottiin juuri päinvastoin: jokaisella ihmisellä on oikeus olla kertomatta asioita, joita he eivät halua kertoa.
Leena, eikö ap ole kirjoittanut, että hänen tuskansa tulee siitä, ettei ymmärrä miksi mies jättää ykskaks?
Ehkä ap halusi kuulla tämän poikkipuolisen faktan: minulla on uusi, entistä ehompi nainen etsittynä ja haluan että tuo uusi nainen onnellistuttaa minut. - aino*
Jeleeena kirjoitti:
Leena, eikö ap ole kirjoittanut, että hänen tuskansa tulee siitä, ettei ymmärrä miksi mies jättää ykskaks?
Ehkä ap halusi kuulla tämän poikkipuolisen faktan: minulla on uusi, entistä ehompi nainen etsittynä ja haluan että tuo uusi nainen onnellistuttaa minut.Ehkäpä mies ajattelee, että jokainen on oman onnensa seppä. Huonossa, epätyydyttävässä suhteessa ei voi olla onnellinen. Kun ihminen lähtee yllättäen liitosta, hän kokee liiton ahdistavaksi. Niin ahdistavaksi, ettei mitään ole enää tehtävissä. Siksi on parempi olla puhumatta.
Ap:n pitäisi ajatella itseään ja viisveisata miehestään. Sitä ei tietenkään pysty tekemään, kun on niin hirmuisen rakastunut vielä.... Eli ap antaa tunteidensa ohjata ja häiritä täydellisesti elämäänsä. Ap:lle suosittelenkin esim. Mindfullness -kursseja. - aino*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Olen itse sitä mieltä, että on suoraselkäistä pysytellä tosiasioissa eikä valehdella. Sen mieheni on mielestäni minulle velkaa. Tosiasiat siedän ja kestän mutta valheet loukkaavat.
Olet mitä mieltä tahansa, et pysty saamaan yhtäkään selitystä mieheltäsi enemmän kuin mitä hän haluaa jakaa sinun kanssasi. Kuten tuossa edellä sanottiin, jokainen kertoo vain sen minkä haluaa = tosiasia.
- aino*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Saat suruni ja tuskani kuulostamaan suorastaan oudolta ja väärältä. Olen surullinen ja tuskainen tilanteeni vuoksi. Ehkä et ole koskaan kokenut itse pitkän ihmissuhteen äkillistä menetystä. Et ainakaan kirjoituksesi perusteella. Tulehan kertomaan, miten sinä voit, jos/kun sinun kumppanisi jättää sinut täysin yllättäen pitkän parisuhteen jälkeen. Ehkä sitten kykenet paremmin hyväksymään oman tuskasi, surusi ja pettymyksesi ja ymmmärtämään meitä muita paremmin.
Jos erotaan, ainoa reilu ja fiksu tapa on kertoa asiat suoraan. Siitä on lähdettävä. Valheella on aina tympeä sivumaku. Näin se vain on. Jos miehelläni on toinen nainen, olisi hän voinut sen tuolloin viikkoja sitten minulle sanoa suoraan eikä vain kertoa jotain ympäri pyöreätä.Tuohon kommentti. Minua ei ole jätetty pitkästä suhteesta nopeasti. Olen itse jättänyt exän pitkästä ex-suhteestani todella hitaasti. Jos minut olisi jätetty pikaisesti, se olisi ollut todella paljon helpompaa. Roikuin löysässä hirressä pitkään. Oli todellakin helpotus tempaista vihdoin ja viimein erohakemus yms.
Edellleen. Jokaisella on oikeus miettiä omia asioita ja selvitellä omia tunteitaan. Ottaa tunteisiinsa etäisyyttä. Se on täysin normaalia eikä valehtelemista. Mikset tätä ymmärrä? Tunnen monia, jotka ovat miettineet kumppaninsa toista naista/miestä. Pitkään eron jälkeen sellainen on tullut ilmi tai kerrottukin. Ihmisistä ei kertakaikkiaan eron hetki vanhasta kumppanista ole sopiva kertoa uudesta kumppanista. Näin myös minun mielestäni. Miksi siitä pitäisi kertoa? - aino*
Sorrow Sue kirjoitti:
Joko olet pannut merkille me-pronominin käytön. Kun kaikki muut puhuvat "me tehtiin sitä ja tätä pläp pläp" ja itse ihemettelet, että 20 v jälkeen voi sanoa vain "minä tein sitä ja tätä". Tuleeko minusta enää koskaan me, olen itse pohtinut. Ja HÄVETTÄÄ, että aiemmin olin itsekin aina "me me me" enkä ajatellut, miten pahalta se yksinelävien korvaan saattaa kaikua.
Että pitää kielioppikin uudistaa erotessa!Tuo "me" tehtiin sitä tai "me" tunnetaan niin, jo pelkästään aiheuttaa eroja. Parisuhteessa on kaksi minää. Tästä on jopa asiantuntijoiden suositukset: jokainen puhukoon vain omasta puolestaan, myös ja etenkin parisuhteessa. Pitäisi käyttää "minä" -pronominia kaikessa missä käyttää adjektiivia tai kaikessa mikä liittyy tunteisiin ja ajatuksiin. "Me" kävimme Italiassa. Ok, fakta. "Meidän mielestä/Me tunsimme/Me ajattelimme..." ei ok, koska toinen kertoo mitä toinen tuntee. Harvoin osuu siinä oikeaan.
Ap:n tragedia on myös siinä, että hän rakasti miestään "me rakastamme" kuten oli tottunut "me" -muodossa ilmaisemaan Omia ajatuksiaan. Sitten mies otti ja lähti. Miksi mies lähti, vaikka hän rakasti? Miksi mies lähti, vaikka ap rakasti? Siksi kun mies ei oikeasti rakastanut. - hyväolla
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Saat suruni ja tuskani kuulostamaan suorastaan oudolta ja väärältä. Olen surullinen ja tuskainen tilanteeni vuoksi. Ehkä et ole koskaan kokenut itse pitkän ihmissuhteen äkillistä menetystä. Et ainakaan kirjoituksesi perusteella. Tulehan kertomaan, miten sinä voit, jos/kun sinun kumppanisi jättää sinut täysin yllättäen pitkän parisuhteen jälkeen. Ehkä sitten kykenet paremmin hyväksymään oman tuskasi, surusi ja pettymyksesi ja ymmmärtämään meitä muita paremmin.
Jos erotaan, ainoa reilu ja fiksu tapa on kertoa asiat suoraan. Siitä on lähdettävä. Valheella on aina tympeä sivumaku. Näin se vain on. Jos miehelläni on toinen nainen, olisi hän voinut sen tuolloin viikkoja sitten minulle sanoa suoraan eikä vain kertoa jotain ympäri pyöreätä.Kun erotaan, niin erotaan. Ihan sama mitä kerrotaan, selitetään tai ei kerrota eikä selitetä. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Pyri irti tuskastasi. Se onnistuu vain sinun omilla keinoilla, ilman ex-miestäsi. Suru, menettämisen tuska: ne ovat vain sinussa. Aja ne pois.
- päivänpaiste**
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Saat suruni ja tuskani kuulostamaan suorastaan oudolta ja väärältä. Olen surullinen ja tuskainen tilanteeni vuoksi. Ehkä et ole koskaan kokenut itse pitkän ihmissuhteen äkillistä menetystä. Et ainakaan kirjoituksesi perusteella. Tulehan kertomaan, miten sinä voit, jos/kun sinun kumppanisi jättää sinut täysin yllättäen pitkän parisuhteen jälkeen. Ehkä sitten kykenet paremmin hyväksymään oman tuskasi, surusi ja pettymyksesi ja ymmmärtämään meitä muita paremmin.
Jos erotaan, ainoa reilu ja fiksu tapa on kertoa asiat suoraan. Siitä on lähdettävä. Valheella on aina tympeä sivumaku. Näin se vain on. Jos miehelläni on toinen nainen, olisi hän voinut sen tuolloin viikkoja sitten minulle sanoa suoraan eikä vain kertoa jotain ympäri pyöreätä.Voi hyvä "Niin järjettömän pah" sentään. Kirjoitit -
"Jos erotaan, ainoa reilu ja fiksu tapa on kertoa asiat suoraan"
Ota huomioon, että tämä on vain sinun mielipide. Miehesi, eikä välttämättä kukaan muukaan läheisesi toimi juuri kuten sinä ajattelet ja haluaisit. Sinun mielipiteesi ei ole ainoa oikea tapa toimia, vaan jokainen toimii omalla tavallaan. Selviydyt erosta parhaiten, kun et enää pohdi miestäsi ja esitä mitään toiveita tai vaatimuksia häntä kohtaan. Nyt on aika keskittyä itseesi. Miksi sinulle on tärkeämpää pohtia mitä miehesi tekee/teki, tai miksei tehnyt kuin mitä sinä nyt teet? Miestäsi ajattelemalla pysyt paikoillasi, etkä ikinä pääse tuskastasi eroon. - päivänpaiste**
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Olen itse sitä mieltä, että on suoraselkäistä pysytellä tosiasioissa eikä valehdella. Sen mieheni on mielestäni minulle velkaa. Tosiasiat siedän ja kestän mutta valheet loukkaavat.
Miehesi ei ole sinulle mitään velkaa. Se on selkeä tosiasia, joka sinun pitäisi hyväksyä eikä pyristellä vastaan.
- päivänpaiste*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei lellu, tässä ap. Mies tosiaan muutti pois lauantaina. Se lauantai-ilta oli tosi hirveää olla yksin tässä kotona. Puhuin parin kaverini kanssa puhelimessa, itkin ja ihmettelin. Ihmettelen vieläkin. Juuri äsken mietin, että olen vasta viisi yötä nukkunut ilman miestäni ja tuntuu kuin näin olisi ollut jo kokonaisen iäisyyden ajan. Iäisyys on pitkä aika, nyt sen huomaan.
On ikävää mennä yksin nukkumaan ja herätä yksin. Kaupassa käyntikin vaikeaa, kun 21 vuoden kahden hengen talouden jälkeen tuleekin nyt ostaa ruoat ym. vain yhdelle ihmiselle. En osaa keskittyä lukemiseen, en telkkarin katsomiseen. Jos olen tässä kotona, niin istun vain saamatta mitään aikaiseksi. Tuntuu, kuin eläisin jotakin ns. epäelämää. Tämä ei vieläkään tunnu todelliselta, kuin katsoisi jotain huonoa elokuvaa. Vielä kaksi kk sitten elämäni oli täysin erilaista.
Tuntemuksiani kuvaavia sanoja lienevät haikeus, ikävä, epäusko, kaipaus, tyhjyys, yksinäisyys. Vihata en miestäni osaa, en ainakaan vielä. Siitä olen pahoillani, ettei hän, aikuinen ihminen ottanut mieltään vaivaavia asioita puheeksi minun kanssani tässä matkan varrella. Olen tosin niin paljon kuullut näistä ns. puhumattomista miehistä ,että tajuan nyt mieheni kuuluneen tuohon porukkkaan. Ehkä hän ei halunnut puhua, ehkei osannnut. Edelleenkin kieltää toisen naisen. Eipä sillä tosiaan enää väliä ole, mutta mielestäni minulla olisi ollut oikeus tietää, jos kuvioissa joku toinen on. Jos miehellä on lainkaan ns. selkärankaa, niin kertoo asiat rehellisesti.
Töihin olen nyt mennyt ja siellä on tuntunut ihan hyvältä. Olen jopa saanut työni tehdyksi ja ajatukset hetkeksi muualle. Odotan tällä hetkellä jo kovasti syksyä, koska silloin tiedän asioiden olevan jo hiukan erilaisella mallilla. Nyt on 5.5 vkoa siitä, kun mieheni ilmoitti eroa haluavansa ja se tuntuu toisaalta eiliseltä, toisaalta sadalta vuodelta. Mikään, ei yhtään mikään ole enää kuten ennen.
Nyt yllättäen tajuan, miten moni kavereistani/ystävistäni on pariskuntia, joko lapsilla tai ilman. Ympärilläni ei ole oikeastaan juurikaan eronneita, joka on omituista, koska tuntuu, että kaikki nykyään eroavat. Eli jotenkin koen olevani tuossakin suhteessa yksin. En voi sanoa, että olemme tulleet mieheni kanssa hyväksytyksi ainoastaaan pariskuntana vaan jotain siihen suuntaan, ymmärtänette mitä tarkoitan. Maistelen itsekseni sanaa "eronnut nainen" ja kyllä se oudolta ja yllättävältä tuntuu.
Päivä kerrallaan nyt eteenpäin. Hankalaa on nyt sekin kun on kesä. Ihmiset lomilla, harrastustoiminnat kesätauolla jne. Syksyllä on taas enemmän toimintaa ja jotain mukavaa harrastusta on tässä nyt itselleni kehitettävä.
Yksinäisyys, yksinäiset illat, lomat, juhlapyhät pelottavat. En ole itse yksinäisen osaa itselleni valinnut. Kuten tiedämme, on eri asia olla yksin kuin yksinäinen ja ainakin nyt olen yksinäinen. Ehkä sitten tulevaisuudessa suht tyytyväisenä yksin? Uutta ihmissuhdetta en halua, koska en enää kykene luottamaan ja kun olen tässäkin keskustelussa näistä miehistä lukenut, niin eipä oikein kiinnostakaan. Onko kunnollisia, selkärangan omaaavia miehiä olemassakaan?
Jaksamista kaikille kohtalotovereille!"Onko kunnollisia, selkärangan omaaavia miehiä olemassakaan?"
Kyllä on. Mutta vaikka miehellä on selkärankaa, se ei automaattisesti tarkoita, etteikö hän haluaisi erota jossain vaiheessa, jos siltä tuntuu ja näyttää. - Niin järjettömän pah
aino* kirjoitti:
Ehkäpä mies ajattelee, että jokainen on oman onnensa seppä. Huonossa, epätyydyttävässä suhteessa ei voi olla onnellinen. Kun ihminen lähtee yllättäen liitosta, hän kokee liiton ahdistavaksi. Niin ahdistavaksi, ettei mitään ole enää tehtävissä. Siksi on parempi olla puhumatta.
Ap:n pitäisi ajatella itseään ja viisveisata miehestään. Sitä ei tietenkään pysty tekemään, kun on niin hirmuisen rakastunut vielä.... Eli ap antaa tunteidensa ohjata ja häiritä täydellisesti elämäänsä. Ap:lle suosittelenkin esim. Mindfullness -kursseja.Hei Aino, ap tässä. Olet täysin oikeassa tuossa kun kirjoitat, että minun pitäisi ajatella itseäni ja viisveisata miehestäni. Sitä vain ihmettelen, että oletteko te kaikki muut ihan oikasti sillä samala hetkellä, jolloin puolisonne/kumppaninne on kertonut jättävänsä teidät lakanneet rakastamasta puolisoanne/kumppanianne? Mietin sitä, että miten ihmeessä se on mahdollista? Tulee mieleen, että oletteko siinä vaiheessa enää itsekään rakastaneet, jos tuo eroilmoitus on ollut teille (joillekin) niin helppoa vastaanottaa.
En koe, että tunteeni ohjaavat ja häiritsevät täydellisesti elämääni, mutta jos olisin muutamassa viikossa täysin toipunut mieheni ilmoituksesta, niin tokkopa olisin hänestä enää itsekän välittänyt vaan olisi ollut ehkäpä vain ajan kysymys, milloin olisin itse ilmoittanut erohaluistani miehelleni.
Sitten vastaanotan kritiikkiä, jos vielä aikojen kuluessa tätä samaa asiaa täällä kirjoittelen. Toisaalta, miten kukaan voi sanoa toiselle, miten kauan tällä on oikeus surra ja murehtia? Meneehän joillakin vuosiakin, ennenkuin ovat toipuneet erostaan mutta minä olen päättänyt (yllätys teille kaikille arvostelijoilleni) että tasan vuoden kuluttua siitä päivämäärästä kun mieheni erosta ilmoitti, aion olla jälleen onnellinen, suht tyytyväinen ja sinut itseni kanssa. Toki jos tuo onnistuu aikaisemminkin, niin hyvä niin mutta tuo on itselleni sellainen dead line. Käyn suhteemme läpi omalla tavallani ja laitan sen kauniisti menneisyyden pakettiin.
Tämän kaiken jälkeen olen takuulla vahvempi ihmisenä, kuten moni erosta toipunut ihminen on sanonut. Olen tässä välissä kirjoittanut myös päiväkirjaa asioista (kuten moni muukin tuntuu tekevän) ja nyt jo sieltä löytää mielenkiintoisia ajatuksia/tunteita/välähdyksiä siitä ihan akuuteimmasta tilanteesta. Kymmenen vuoden kuluttua lienee tuota päiväkirjaaa hyvin mielenkiintoista lukea ja pohtia, että olipa kerran... - Niin järjettömän pah
Jeleeena kirjoitti:
Leena, eikö ap ole kirjoittanut, että hänen tuskansa tulee siitä, ettei ymmärrä miksi mies jättää ykskaks?
Ehkä ap halusi kuulla tämän poikkipuolisen faktan: minulla on uusi, entistä ehompi nainen etsittynä ja haluan että tuo uusi nainen onnellistuttaa minut.Hei Jeleena, olet 100% oikeassa. Olisin kestänyt tiedon tästä mahdollisesta toisesta naisesta vaikka se tosi, tosi kova paikka olisikin ollut mutta se olisi ollut sellainen konkreeettinen asia minule tässä tilanteessa. Minun kysymykseni on koko ajan ollut, että MIKSI ei MITÄ.
Tällä hetkellä tuolla tosin ei enää ole väliä, koska erillämme asumme. Olen kuitenkin sitä mieltä, että missä tahansa ihmissuhteessa on syytä olla rehellinen. Valheella on ne kuuluisat lyhyet jäljet ja niistä jää paha maku. - Niin järjettömän pah
päivänpaiste** kirjoitti:
Miehesi ei ole sinulle mitään velkaa. Se on selkeä tosiasia, joka sinun pitäisi hyväksyä eikä pyristellä vastaan.
Olen eri mieltä kanssasi. Jos toinen haluaa avioeron, niin kyllä mielestäni silloin myös kertoo selkeästi syyt siihen. Ehkä sinulle olisi ok, että sinut jätetttäisiin pitkän liiton jälkeen ilman mitään selityksiä, mutta minulle tuo ei riitä. Ehkä niissä perusteissa olisi jotain sellaista, jossa kohdin voisin katsoa itseäni peiliin ja sitten pyrkiä muuttamaan sitä huonoa puolta itsessäni. En sitten tekisi samoja virheitä jatkossa. Siitä on kyse.
- cindy*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Olen eri mieltä kanssasi. Jos toinen haluaa avioeron, niin kyllä mielestäni silloin myös kertoo selkeästi syyt siihen. Ehkä sinulle olisi ok, että sinut jätetttäisiin pitkän liiton jälkeen ilman mitään selityksiä, mutta minulle tuo ei riitä. Ehkä niissä perusteissa olisi jotain sellaista, jossa kohdin voisin katsoa itseäni peiliin ja sitten pyrkiä muuttamaan sitä huonoa puolta itsessäni. En sitten tekisi samoja virheitä jatkossa. Siitä on kyse.
Voi ap, voi ap. Elämässä täytyy tyytyä siihen mitä saa, vaikkei se aina miellytä. Jos osaa iloita siitä, joskus vähästäkin, mitä saa, menee todella paljon paremmin.
Loppuviimein ex-miehesi on vain yksi mies maailmassa. Kaikenlisäksi olette eronneet. Miksi kummassa sinun pitäisi liiton jälkeen muuttaa ex-miehen mielestä huonoja puolia sinussa? Sillä ex-miehen mielestä huonot puolesi voisivat olla jonkun toisen mielestä pelkästään hyviä puolia!
Siispä miettimään mitä sinä arvostat miehessä ja mitä odotat hänen arvostavan sinussa. Tärkeimmät seikat. Näin päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, jotta seuraava suhteesi onnistuisi. Enkä edes sanoisi, että 20v suhteenne on epäonnistunut vain siksi, että nyt erositte. - 100 % totta
Jeleeena kirjoitti:
Leena, eikö ap ole kirjoittanut, että hänen tuskansa tulee siitä, ettei ymmärrä miksi mies jättää ykskaks?
Ehkä ap halusi kuulla tämän poikkipuolisen faktan: minulla on uusi, entistä ehompi nainen etsittynä ja haluan että tuo uusi nainen onnellistuttaa minut.Jeleena, aivan oikeassa olet. Miehillä ei ole selkärankaa.
- 30
Et halua uutta ihmissuhdetta, OK. Jos et ole allerginen, niin suosittelen sinulle loman alkajaisiksi tassuterapiaa, siis koiran- tai kissanpentua. Koirasta on se hyöty, että tulee ulkoiltua paljon, ja samalla tapaa uusia ihmisiä.
Kiva kuulla että aloittaja on paitsi hengissä niin myös hengenvoimissa. - Eimullasittenmuuta
Luin koko ketjun. Laitoin merkille että jokainen, oli sitten mies tai nainen, joka ei ole täydelleen samaa mieltä aloittajan kanssa, saa osakseen melko välittömän ryöpytyksen. En usko hetkeäkään tämän luonteenpiirteen äkilliseen syntymiseen erokriisin yhteydessä. Aloittaja on todennäköisesti ollut liitossaankin "aina oikeassa", hänen tunteensa ja tarpeensa ovat ne aidot, oikeat ja merkitykselliset. Ja nyt tuska on suuri, se jo pelkästään oikeuttaa vaatimaan mitä hyvänsä.
Olen itse miettinyt eroamista jo myös hyvän aikaa. Epäilen että jos toimisin nyt, vaimoni saattaisi hyvinkin ajatella sen tulevan täytenä yllätyksenä. Syystä että hän ei ole rekisteröinyt niitä kymmeniä keskustelunavauksia minään muuna kuin minun henkilökohtaisina ongelminani, tässä liitossahan ei ole koskaan ollut mitään vialla hänen mielestään.
Eräänä päivänä minäkin luovutan, päätä seinään hakkaamalla ei saa kuin pään kipeäksi.- Hiiriä vai miehiä
Keskustelunavauksesta ei ole hyötyä, jos se ei johda keskusteluun. Mitä jos isket nyrkin pöytään ja sanot: nainen, kuuntele minua. Olen tosissani. Luulen että reagoi. Lopeta hyvä mies pään hakkailu, kasvata luonnetta ja avaa se suusi.
- onnensoturi12
Hiiriä vai miehiä kirjoitti:
Keskustelunavauksesta ei ole hyötyä, jos se ei johda keskusteluun. Mitä jos isket nyrkin pöytään ja sanot: nainen, kuuntele minua. Olen tosissani. Luulen että reagoi. Lopeta hyvä mies pään hakkailu, kasvata luonnetta ja avaa se suusi.
Viisas viesti eimullasittenmuuta -miehelle. Kerrankin pidät pääsi ja puhut. Ties mitä vaikutuksia sillä on.
- aino*
Osuit naulan kantaan "Eimullasittenmuuta"
Erityisesti ap jokaisessa viestissään viestittää, ettei mies ole puhunut, mutta ap senkin edestä. Mies ei puhu (eikä nainenkaan), jos kumppaninsa on aina oikeassa. Mitä sitä suotta ilmaisemaan omaa kantaansa, tunteitaan jne? Ne tyrmätään kuitenkin, ovat vääriä. Siitä sitten "puhuja" tuskastuu, kun ei pysty opettamaan kumppanille oikeita ajatuksia, tunteita, tekoja ja sanoja. Voi voi. - aino*
Hiiriä vai miehiä kirjoitti:
Keskustelunavauksesta ei ole hyötyä, jos se ei johda keskusteluun. Mitä jos isket nyrkin pöytään ja sanot: nainen, kuuntele minua. Olen tosissani. Luulen että reagoi. Lopeta hyvä mies pään hakkailu, kasvata luonnetta ja avaa se suusi.
"Eimullasittenmuuta" on väärässä, iski sitten nyrkkiään pöytään tai päätään seinään. Tästä juuri erot johtuvat :D.
- Niin järjettömän pah
aino* kirjoitti:
Osuit naulan kantaan "Eimullasittenmuuta"
Erityisesti ap jokaisessa viestissään viestittää, ettei mies ole puhunut, mutta ap senkin edestä. Mies ei puhu (eikä nainenkaan), jos kumppaninsa on aina oikeassa. Mitä sitä suotta ilmaisemaan omaa kantaansa, tunteitaan jne? Ne tyrmätään kuitenkin, ovat vääriä. Siitä sitten "puhuja" tuskastuu, kun ei pysty opettamaan kumppanille oikeita ajatuksia, tunteita, tekoja ja sanoja. Voi voi.Aino, missähän kohtaa olen kirjoittanut, että kuvittelen olevani aina oikeassa? Siinä suhteessa kyllä väitän olevani oikeassa, että parisuhteessa täytyy molempien puhua. Toinen ei voi olla ajatusten lukija ja sen toisenkin täytyy saada se suunsa auki.
- Löysän hirren mimmi
aino* kirjoitti:
Osuit naulan kantaan "Eimullasittenmuuta"
Erityisesti ap jokaisessa viestissään viestittää, ettei mies ole puhunut, mutta ap senkin edestä. Mies ei puhu (eikä nainenkaan), jos kumppaninsa on aina oikeassa. Mitä sitä suotta ilmaisemaan omaa kantaansa, tunteitaan jne? Ne tyrmätään kuitenkin, ovat vääriä. Siitä sitten "puhuja" tuskastuu, kun ei pysty opettamaan kumppanille oikeita ajatuksia, tunteita, tekoja ja sanoja. Voi voi.Aino alias Mira:
oletko ollut rakastunut koskaan? Vai olitko pitkässä suhteessa muuten vain, esim. taloudellisista- tai statussyistä? Onko sinun vaikea kiintyä ihmisseen? Tuletko paremmin koirien kanssa toimeen, ne kun eivät puhu. Osaatko ilmaista rakentavalla tavalla kielteisiä tunteita vai kätketkö ne sisääsi kunnes sopivan ärsykkeen tullen annat raivon geysirin pulputa? Minkälainen kiintymyssuhde sinulla oli vanhempiisi? - vapaus*
Löysän hirren mimmi kirjoitti:
Aino alias Mira:
oletko ollut rakastunut koskaan? Vai olitko pitkässä suhteessa muuten vain, esim. taloudellisista- tai statussyistä? Onko sinun vaikea kiintyä ihmisseen? Tuletko paremmin koirien kanssa toimeen, ne kun eivät puhu. Osaatko ilmaista rakentavalla tavalla kielteisiä tunteita vai kätketkö ne sisääsi kunnes sopivan ärsykkeen tullen annat raivon geysirin pulputa? Minkälainen kiintymyssuhde sinulla oli vanhempiisi?"Löysän hirren mimmi" ap löytää vastaukset kysymyksiinsä vain itsestään. Hän ei löydä kysymyksiinsä vastauksia (ex)miehestään eikä kenenkään toisten ihmisten suhteista tai lapsuudesta.
Ylipäänsä ihmettelen, miksi ihmiset esittävät itselleen sekä toisilleen vääriä kysymyksiä. Kun ap on ollut tyytymätön miehen puhumattomuuteen 20v, niin miten hän silti on kiintynyt mieheensä ja rakastaa tätä kovasti? Ihan aikaisempien kokemusten perusteella sanoisin, että ap on jo pitkän tovin rakastanut luomaansa ihannekuvaa miehestään, eikä miestä sellaisena kuin tämä oikeasti on. - vapaus*
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Aino, missähän kohtaa olen kirjoittanut, että kuvittelen olevani aina oikeassa? Siinä suhteessa kyllä väitän olevani oikeassa, että parisuhteessa täytyy molempien puhua. Toinen ei voi olla ajatusten lukija ja sen toisenkin täytyy saada se suunsa auki.
Niin ap vielä kiusaan... Miksi sitten olet ollut 20v suhteessa, jossa ei puhuta?
Väität olevasi oikeassa, että parisuhteessa täytyy molempien puhua. Miehesi ei ole koskaan puhunut, 20vuoteen. Jos itse olisit hakenut eroa, olisit todistanut väitteesi oikeaksi. Sellainen mies kannattaa jättää, joka ei vastaa omaa käsitystä toimivasta parisuhteesta - zxcv
vapaus* kirjoitti:
Niin ap vielä kiusaan... Miksi sitten olet ollut 20v suhteessa, jossa ei puhuta?
Väität olevasi oikeassa, että parisuhteessa täytyy molempien puhua. Miehesi ei ole koskaan puhunut, 20vuoteen. Jos itse olisit hakenut eroa, olisit todistanut väitteesi oikeaksi. Sellainen mies kannattaa jättää, joka ei vastaa omaa käsitystä toimivasta parisuhteestaAp kuten moni muukin "kiltti tyttö" kuvittelee voivansa muuttaa miestään puhuvaksi, vaikkei vuosikausiin yhtäkään merkkiä muutoksesta näy eikä kuulu. Apn pitäisi muistaa olla myös itselleen rehellinen. Tunnistaa ja tunnustaa tosiasiat, vaikkei ne ole omaan mieleen ollenkaan.
- loveandpeace
zxcv kirjoitti:
Ap kuten moni muukin "kiltti tyttö" kuvittelee voivansa muuttaa miestään puhuvaksi, vaikkei vuosikausiin yhtäkään merkkiä muutoksesta näy eikä kuulu. Apn pitäisi muistaa olla myös itselleen rehellinen. Tunnistaa ja tunnustaa tosiasiat, vaikkei ne ole omaan mieleen ollenkaan.
Jep jep, ja kiltit tytöt ovat järjestäin riippuvaisia, uhrautuvia ym Tee ap se tunnelukkotesti, josta täällä linkki jossain oli.
- pop+
vapaus* kirjoitti:
Niin ap vielä kiusaan... Miksi sitten olet ollut 20v suhteessa, jossa ei puhuta?
Väität olevasi oikeassa, että parisuhteessa täytyy molempien puhua. Miehesi ei ole koskaan puhunut, 20vuoteen. Jos itse olisit hakenut eroa, olisit todistanut väitteesi oikeaksi. Sellainen mies kannattaa jättää, joka ei vastaa omaa käsitystä toimivasta parisuhteestaJuuri tuota mietin myös. Kun toinen ei täytä parisuhteen tärkeintä asiaa, niin ero on paras ratkaisu. Siitä pitäisi tulla ihan järjettömän hyvä olla, koska viimein voi alkaa tavoittelemaan sitä mitä todella haluaa.
- lellu..
Hämmästelin itsekin ap:n reaktioita 'miehen poismuutto' -keskustelun yhteydessä. Olin kuta kuinkin samoilla linjoilla kommentoijen kanssa, mutta ap:ltä tuli yllättävä ryöppy. Ap halusi poismuuttopäivänä mennä availemaan ovia miehen uudelle asunnolle. Sen jälkeen hän halusi käydä ostamassa wc-paperia ja mennä yhdessä pizzalle. Tämä ei sopinut miehelle.
Ap.;ta neuvottiin lähtisi pois kotoa muuttopäivänä. Ei ole mitään järkeä mennä miehen asunnolle ovia availemaan. Missä on ap:n Itsekunnoitus ja oman arvon tunto. wc-paperit mies voi hakea ennakkoon muuttoa edeltävinä päivinä marketista. Yhteiset pizza-ateriat on syöty 20 avioliittovuoden aikana. Enää ei ole sen aika. Kun mies selkeästi ei halua mitään tuollaista enää, kunnioitetaan miehen toivetta.- hyväolla
Jep, "lellu". Mies haluaisi hoitaa eron mahdollisimman nopeasti, koska tietää aiheuttavansa sillä ap:lle tuskaa. Miksi ap haluaa lisätä eron tuskaa vaatimalla mieheltä sitä ja tätä, olemalla mukana, vaikkei mies ilmiselvästi halua (sitäkö ap nimittää "rakkaudeksi"). Ihan oikeasti. Nyt ap:n olisi etsittävä itsekunnioitus ja oman arvon tuntonsa, itsestään... ja jättää mies rauhaan. Muuten ei ikinä helpota.
- Sorrow Sue
Kuukausiko nyt on kulunut suunnilleen kuuluisan "ap:n " erosta? Ja avioliitto kesti vuoden, ei kun 20?
Nyt itsekunnioituksen pitäisi jo olla vahva.- Sorrow Sue
Ja mitä me eroistamme toipuneet vielä täällä notkutaan? Eikö uusissa uljaissa elämissämme ole muuta sisältöä kuin jäkättää oikeasta tavasta olla ja elää? Ilmeisesti ei minulla ainakaan. Ulkona kesä kauneimmillaan ja mitä teen? Istun näppäilemässä. Säälittävää. Eipä ihme että ukko lähti!
- NIin järjettömän pah
Sorrow Sue kirjoitti:
Ja mitä me eroistamme toipuneet vielä täällä notkutaan? Eikö uusissa uljaissa elämissämme ole muuta sisältöä kuin jäkättää oikeasta tavasta olla ja elää? Ilmeisesti ei minulla ainakaan. Ulkona kesä kauneimmillaan ja mitä teen? Istun näppäilemässä. Säälittävää. Eipä ihme että ukko lähti!
Hei Sorrrow Sue, se "kuuluisa ap" tässä. Olen lukenut sinun muutamat kommenttisi ja täytyy sanoa, että sinulla on hyvä tapa kirjoittaa, sarkasmisi puree, toivottavasti muutkin ymmärtävät nämä kaksi viimeistä kommenttiasi! Kiitos niistä!
- nyt loppu ja heti!
Tätä minäkin ihmettelen, miksi täällä käyn vaikka erosta jo vuosia ja ukolla uus elämä ja elää onnellisena parisuhteessa, ja minä täällä?
- JonJuneJay
Niitä tunnelukkoja kannataa testata, erossahan ne varmasti aktivoituu. Esim. jos on rankasevuutta, niin ei voi antaa anteeksi, mutta ei voi itsekkään jatkaa eteenpäin omaa elämää. Sivu on http://www.tunnelukkosi.fi . Itse tein testin ja luin kirjan ja ymmärrän paljon paremmin miksi meni niin kuin meni. Mielenkiintoinen (ja harvinaisen pitkä) keskustelunaihe ja ihan asiallista keskustelua kiitos siitä!
JJJ- zxcv
Kyllä. Ja jos on tunnelukko esim. uhrautumisesta, ei voi hyväksyä eikä antaa anteeksi, kun toinen ei uhraudu, vaan "kehtaa" jättää.
- en halua nähdä
mites näissä tilanteissa, kun sukujuhlissa näkee ex.ää joka on todella ollut kaltoinkohteleva, niin, miten se kestää, ilman että tulee tunne,äkkiä pois!
en halua sanoa sukulaisille, että en voi tulla siksi, sillä muuten olisin taas sotkemassa heidänkin elämää, ja kaikista pahinta kun ex.llä on uus jo kainalossa, siis miten tekisitte itse..?- tanja*
Itse yritän ajoittaa vierailut siihen aikaan tai osaan aikaan, kun ex ei ole vielä paikalla. Tätä on tietysti vähän mahdoton noudattaa, jos ex on aina ollut paikalla ensimmäisenä sillä kellonlyömällä, jolla kutsut ovat alkaneet.
- vapaus*
Ap:lle
Useassa viestissäsi kyselet miksi ja miten? Haluaisit vastauksia mieheltäsi. Minäpä kerron, että erossa ja kaikissa muissakin muutoksissa ja kriiseissä vastaukset kysymyksiinsä pystyy löytämään vain itsestään. Kriisi on mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja oppia itsestä (sitä kautta myös toisista). Tuo mahdollisuus ei ole kiinni siitä mitä sinun miehesi kertoo tai jättää kertomatta, vaan siitä miten hyvin itse osaat vastata itselle esittämiisi kysymyksiin. Miten tarkkaan pystyt erittelemään tunteitasi ja ajatuksiasi.
Otsikko "Avioero täytenä yllätyksenä" herättää jo yhden kysymyksen sinulle. Miksi ero tuli täytenä yllätyksenä? Millainen ero on täydellä yllätyksellä ja tavallisella yllätyksellä? Luin juuri lehdestä "Vanheneminen on odottamattominta mitä ihmiselle voi sattua" (kirjailija Leo Tolstoi). Kuitenkin jokainen vanhenee, ihan varmasti. Silti sekin tapahtuu odottamattomasti. Mitä olisi elämä ilman mitään odottamatonta, yllätyksiä? Ei mitään, ihan tylsää samaa päivästä toiseen. Elämässä tarvitaan omien mukavuusalueiden ylityksiä. Mitä enemmän niitä järjestää tai saa osakseen, sitä suurempi mahdollisuus on kasvaa.
Sanot, ettei miehesi ole koskaan osanut puhua. Miksi ajattelet, että hän erotessaan olisi alkanut puhumaan? Näin objektiivisesti tarkasteltuna moinen olisi perin juurin mahdotonta. Kerrot monessa viestissäsi, että avioliitossa mielestäsi tarvitaan puhumista. Miksi sitten olet jatkanut liittoa 20v, vaikka puhumista ei ole ollut? Miksi ylipäänsä enää edes odotit sitä? Etkö 20v kokemuksella voi jo sanoa, ettei toinen ole puheliasta tyyppiä? Sanot myös, että sinulle voi paljastaa kaiken, mitään ei tarvitse salata. Näinkö tosiaan? Miksi miehesi salaa? Tuskin piruuttaan, vaan hänellä on sinusta aivan erilainen käsitys kuin sinulla omasta itsestäsi. Yritä nähdä itsesi ulkopuolisen silmin. Moni sanoo kuten sinäkin, että kaikki voi kertoa. Silti kukaan ei kerro, jos pelkää kertomisesta olevan enemmän haittaa kuin hyötyä, tai pelkää toisen reaktioita. Itse myös sanoin aikoinaan, että minulle voi kertoa kaiken suoraan. Toisaalta taas pillahdin herkästi itkuun tai raivostuin, kun kertominen ei jollain tavalla miellyttänyt minua. Kun hoksasin osasin alkaa hillitä tunteitani ja tarkastella asioita objektiivisemmin, niin minulle alettiinkin kertoa kaikenlaista.
Kerrot rakastavasi yhä miestäsi. Miksi rakastat ja olet rakastanut? Tätä kysymystä sinun tulee erityisesti pohtia. Usein ihminen sanoo rakastavansa, koska se on itselle keino välttyä ajattelemasta muutosta, liiton tilaa oikeasti, kumppanin tyytyväisyyttä ym. Se on myös keino suojautua muutoksia vastaan. Kun oikein osoittaa kumppanille rakkautta, niin tämän on erityisen vaikea alkaa eroprosessi - tai edes puhua siitä. - särkynyt luottamus
Anteeksi kaikki jotka kysenalaistatte ap:n surua. Miksi hän kirjoitttaa niinkuin kirjoittaa, hän vain tietää siihen vastauksen.
Tiedän että tuossatilantessa on vaikea pukea tunteitaan oikeiksi sanoiksi. Hänen suru on täyttä totta hänelle, kysymykset ovat tosia joihin etsii vastausta. 20 vuotta ei niin vain pyyhitä pois. Ei kukaan olisi ollut niin pitkään avioliitossa jos siinä ei olisi ollut rakkaustta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
MIEhillä on yleensäkin tapana kävellä ovesta ulos kun vaimo tahtoisi keskustella. Se ei ole rakkaudettomuutta vaan heidän tapansa toimia. Miehet kun on yleensä opetettu että tutneita ei näytetä eikä saa itkeä.
Kriisin akuutti vaihetta eleäessään ei huomaa eikä osaa ottaa toisten neuvoja oikein. KOkemuksesta tiedän että joidenkin hyväätarkoittavat neuvot saivat minutkin vain suuttumaan kun mielestäni toinen ei voinut tietää miltä minusta tuntui.
. Keskustelemme avioerosta ja sen aiheuttamasta surusta ja me jotka täällä otamme kantaa olemme sen tuskan läpikäyneet. Meidän jotka jo olemme päässeet elämässä eteenpäin uskoisi lohduttavan ja kannustavan toista joka juuri taisteelee surunsa kanssa. Jotka kysenalaistavat eivät itsekään ole päässeet eteenpäin ja heille on heidän kokemukset ne kovimmat ja tärkeimmät eivätkä siksi osaa kannustaa toista.
Kaikille kuitenkin ihanaa kesäpäivää, aurinko paistaa.- -------------
Ap:llä helpottaa, kun osaa ottaa neuvot oikein. Yksi hyvä neuvo on, että keksii jotain muuta tekemistä vaikka väkisin. Suruun ei kannata mennä sisään päiväkausiksi.
- vastaaja1
"Ei kukaan olisi ollut niin pitkään avioliitossa jos siinä ei olisi ollut rakkaustta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta."
Mielestäni avioliitossa ollaan etupäässä tavasta ja tottumuksesta, ilman mitään rakkauden tai yhteenkuuluvuuden tunnetta. Näin saattaa mennä hyvinkin vuodesta toiseen. Kun toinen kohtaa rakkauden, erotaan. Useinkin ihmiset muuttuvat esim. 20 vuodessa, ja heidän pitääkin muuttua. Tosin joskus vain muututaan aivan vastakkaisiin suuntiin. Tai sitten toinen muuttuu, toinen ei halua tai kykene.
Ketään ei pidä kannustaa suremaan, vaan surusta pois. Etenkin jos ajatukset alkavat kiertää kehää. Kun pohtii samoja kysymyksiä viikkotolkulla keksimättä niihin vastauksia, on syytä kehittää itselleen kaikkea tekemistä ja toisten ihmisten seuraa, että saa ajatukset ohjattua muualle.- vastaaja1
Ai joo. Noihin kysymyksiinsä ei ehkä osaa vastata koskaan. Tai sitten vastauksia alkaa tulla vasta sitten, kun on päässyt erosta yli aika päivät sitten. Eikä niillä silloin olisi enää mitään merkitystä.
- Iloitse*
Hei ap,
kannattaa hakea asiallista keskusteluapua koulutetulta terapeutilta ja tutustua kiintymyssuhdeteoriaan. Iloitse siitä, että olet itse osannut rakastaa miestäsi. Se kertoo siitä, että sinulla on kykyä solmia turvallinen kiintymyssuhde toiseen epätäydelliseen ihmiseen. Kannattaa käydä terapeutin kanssa läpi myös miestäsi ja hänen taustaansa. Luultavasti löydät sieltä turvattoman kiintymyssuhteen ja puutteeliset vuorovaikutustaidot. Kyky solmia turvallinen kiintymyssuhde on yksilön sisäinen ominaisuus. Olet onnekas, että olet saanut vanhemmiltasi tämän hienon lahjan! - pähkäilijä13
Iloitse* kirjoitti:
Hei ap,
kannattaa hakea asiallista keskusteluapua koulutetulta terapeutilta ja tutustua kiintymyssuhdeteoriaan. Iloitse siitä, että olet itse osannut rakastaa miestäsi. Se kertoo siitä, että sinulla on kykyä solmia turvallinen kiintymyssuhde toiseen epätäydelliseen ihmiseen. Kannattaa käydä terapeutin kanssa läpi myös miestäsi ja hänen taustaansa. Luultavasti löydät sieltä turvattoman kiintymyssuhteen ja puutteeliset vuorovaikutustaidot. Kyky solmia turvallinen kiintymyssuhde on yksilön sisäinen ominaisuus. Olet onnekas, että olet saanut vanhemmiltasi tämän hienon lahjan!Kiinnostava viesti. Kiintymyssuhteen laatu on varmasti aika olennainen osa aikuisen ihmissuhteita. Onko tietoa siitä, millaisia ihmisten kiintymyssuhteet ovat keskimäärin? Ovatko ne juuri näitä turvallisia vai jotakin muuta?
- loveandpeace
Iloitse* kirjoitti:
Hei ap,
kannattaa hakea asiallista keskusteluapua koulutetulta terapeutilta ja tutustua kiintymyssuhdeteoriaan. Iloitse siitä, että olet itse osannut rakastaa miestäsi. Se kertoo siitä, että sinulla on kykyä solmia turvallinen kiintymyssuhde toiseen epätäydelliseen ihmiseen. Kannattaa käydä terapeutin kanssa läpi myös miestäsi ja hänen taustaansa. Luultavasti löydät sieltä turvattoman kiintymyssuhteen ja puutteeliset vuorovaikutustaidot. Kyky solmia turvallinen kiintymyssuhde on yksilön sisäinen ominaisuus. Olet onnekas, että olet saanut vanhemmiltasi tämän hienon lahjan!Ap:llä ei tosiaankaan ole ollut turvallinen kiintymyssuhde mieheensä. Pikemmin riippuvainen. Myöskin vuorovaikutustaidot ovat erittäin heikoissa kantimissa. Ap ei ymmärrä miehen puhettakaan. Mies on sanonut esim monta syytä miksi haluaa eron, silti ap kysyy "miksi", haluaisi vatkata ja veivata aihetta.
- loveandpeace
pähkäilijä13 kirjoitti:
Kiinnostava viesti. Kiintymyssuhteen laatu on varmasti aika olennainen osa aikuisen ihmissuhteita. Onko tietoa siitä, millaisia ihmisten kiintymyssuhteet ovat keskimäärin? Ovatko ne juuri näitä turvallisia vai jotakin muuta?
Kiintymyssuhteen laatu riippuu molemmista puolisoista. Sitä on kaikenlisäksi turha tarkastella erovaiheessa, kun vähintään toinen ei ole enää ollenkaan kiintynyt.
- Tarkuutta*
loveandpeace kirjoitti:
Kiintymyssuhteen laatu riippuu molemmista puolisoista. Sitä on kaikenlisäksi turha tarkastella erovaiheessa, kun vähintään toinen ei ole enää ollenkaan kiintynyt.
Kannattaa tarkistaa asiat ennen kuin kirjoittaa. Kiintymyssuhteesta löytyy sadoittain tutkimuksia. Kiintymyssuhde on ihmisen sisäinen ominaisuus ja rakentuu lapsuudessa, eikä se riipu molemmista puolisoista. Parisuhteen ongelmat voivat johtua juuri siitä, että toinen puoliso on turvattomasti kiintynyt eikä pysty solmimaan tervettä kiintymyssuhdetta. Siksi kanntaa todellakin tarkastella tarkalla silmällä puolison lapsuutta ja kiintymyssuhteen laatua.
- Kiintymyssuhde*
pähkäilijä13 kirjoitti:
Kiinnostava viesti. Kiintymyssuhteen laatu on varmasti aika olennainen osa aikuisen ihmissuhteita. Onko tietoa siitä, millaisia ihmisten kiintymyssuhteet ovat keskimäärin? Ovatko ne juuri näitä turvallisia vai jotakin muuta?
Jos olet kiinnostunut asiasta, googlaa secure insecure attachment. Löydät google scholarilla asiasta sadoittain tutkimuksia. Noin 40% suomalaisista on turvaton kiintymyssuhde.
- Kiintymyssuhde*
loveandpeace kirjoitti:
Ap:llä ei tosiaankaan ole ollut turvallinen kiintymyssuhde mieheensä. Pikemmin riippuvainen. Myöskin vuorovaikutustaidot ovat erittäin heikoissa kantimissa. Ap ei ymmärrä miehen puhettakaan. Mies on sanonut esim monta syytä miksi haluaa eron, silti ap kysyy "miksi", haluaisi vatkata ja veivata aihetta.
Miksi kirjoitat asiasta, jota et selvästikään tunne? Ei ole olemassa "riippuvaista kiintymyssuhdetta". Ap:n mies sen sijaan sopii aika hyvin "välttelevän kiintymyssuhteen" tyyppikuvaukseen.
- -------------
Kiintymyssuhde* kirjoitti:
Miksi kirjoitat asiasta, jota et selvästikään tunne? Ei ole olemassa "riippuvaista kiintymyssuhdetta". Ap:n mies sen sijaan sopii aika hyvin "välttelevän kiintymyssuhteen" tyyppikuvaukseen.
Ihan sama millainen kiintymyssuhde on ollut, kun sitä ei kuitenkaan enää ole. Paremmin voi sanoa, että suhde oli hyvä ja rikas, niin kauan kuin sitä kesti.
- -----------
Tarkuutta* kirjoitti:
Kannattaa tarkistaa asiat ennen kuin kirjoittaa. Kiintymyssuhteesta löytyy sadoittain tutkimuksia. Kiintymyssuhde on ihmisen sisäinen ominaisuus ja rakentuu lapsuudessa, eikä se riipu molemmista puolisoista. Parisuhteen ongelmat voivat johtua juuri siitä, että toinen puoliso on turvattomasti kiintynyt eikä pysty solmimaan tervettä kiintymyssuhdetta. Siksi kanntaa todellakin tarkastella tarkalla silmällä puolison lapsuutta ja kiintymyssuhteen laatua.
"kanntaa todellakin tarkastella tarkalla silmällä puolison lapsuutta ja kiintymyssuhteen laatua"
Erossa kannattaa kyllä keskittyä täysin itseensä eikä alkaa keksiä ja kehittää omia tekosyitä eroon puolison lapsuudesta. - ---------
Tarkuutta* kirjoitti:
Kannattaa tarkistaa asiat ennen kuin kirjoittaa. Kiintymyssuhteesta löytyy sadoittain tutkimuksia. Kiintymyssuhde on ihmisen sisäinen ominaisuus ja rakentuu lapsuudessa, eikä se riipu molemmista puolisoista. Parisuhteen ongelmat voivat johtua juuri siitä, että toinen puoliso on turvattomasti kiintynyt eikä pysty solmimaan tervettä kiintymyssuhdetta. Siksi kanntaa todellakin tarkastella tarkalla silmällä puolison lapsuutta ja kiintymyssuhteen laatua.
Ja vielä. Erot johtuvat hyvin usein siitä, että toinen kumppaneista "parantuu", tietää millaisen kiintymyssuhteen haluaa, samoin sen, ettei sellaista voi vanhan kumppanin kanssa saada.
- Kiintynyt*
--------- kirjoitti:
Ja vielä. Erot johtuvat hyvin usein siitä, että toinen kumppaneista "parantuu", tietää millaisen kiintymyssuhteen haluaa, samoin sen, ettei sellaista voi vanhan kumppanin kanssa saada.
Yleensä juuri ne ihmiset, joilla olisi paljon läpikäytäviä asioita esmerkiksi juuri lapsuuden puuttellisten kiintymyssuhteiden takia, ovat niitä, jotka eivät "halua jauhaa lapsuutta". Lapsuuden kiintymyssuhteiden vaikutus parisuhteeseen ja muihin ihmissuhteisiin on kiistaton tosiasia. Avioeron yhteydessä kannattaa mitä suurimmassa määrin tarkastella omaa kiintymyssuhdettaan sekä puolison kiintymyssuhdetta. Vastuuta kun voi kantaa vain omasta itsestään ja omasta kiintymyssuhteestaan.
Jos kirjoitat kiintymyssuhdeteoriasta, tutustu ensin siihen ja niihin satoihin tutkimuksiin, joita on saatavilla. Erot johtuvat usein siitä, että toinen puoliso on turvattomasti kiintynyt, eikä osaa luoda aikuista parisuhdetta. - Tärkeää*
------------- kirjoitti:
Ihan sama millainen kiintymyssuhde on ollut, kun sitä ei kuitenkaan enää ole. Paremmin voi sanoa, että suhde oli hyvä ja rikas, niin kauan kuin sitä kesti.
Miksi kommentoit asiaa, jota et tunne? Kiintymyssuhde ei tosiaankaan ole "ihan sama", vaan erittäin tärkeä asia parisuhteen luomisessa.
- ninnu*
Tärkeää* kirjoitti:
Miksi kommentoit asiaa, jota et tunne? Kiintymyssuhde ei tosiaankaan ole "ihan sama", vaan erittäin tärkeä asia parisuhteen luomisessa.
Jaahas. Taas kerran "asiasta viidenteen" -keskustelu kiintymyssuhteista. En yhtään ihmettele miksi liitot eivät kestä. Tämä on avioeropalsta. Vaikka kiintymyssuhde näyttelee jonkinlaista roolia parisuhteen luomisessa, niin erossa sillä ei ole todellakaan mitään merkitystä. Kaikkein vähiten 20 v liiton jälkeen. Avioerossa on kysymys ennenkaikkea toisen tai molempien tahdosta erota. Turvallisessa kiintymyssuhteessa kommunikointi, vuorovaikutus toimii, ap:n tapauksessa se ei toiminut koskaan. Jos ap olisi turvallisesti kiintynyt, puolisonsa ei, niin ap olisi eronnut jo aika päivät sitten. Pelkästään siitä syystä, ettei mies puhu. Toisen kiintymyssuhdetta ei pysty muuttamaan. Kukaan ei muuta kiintymyssuhdettaan ilman tarvetta muuttaa sitä. Jos vain itsellä on halu muuttaa toisen kiintymyssuhdetta "paremmaksi", niin siinä vaiheessa kannattaa katsoa peiliin ja mennä itseensä.
- ninnu*
Kiintynyt* kirjoitti:
Yleensä juuri ne ihmiset, joilla olisi paljon läpikäytäviä asioita esmerkiksi juuri lapsuuden puuttellisten kiintymyssuhteiden takia, ovat niitä, jotka eivät "halua jauhaa lapsuutta". Lapsuuden kiintymyssuhteiden vaikutus parisuhteeseen ja muihin ihmissuhteisiin on kiistaton tosiasia. Avioeron yhteydessä kannattaa mitä suurimmassa määrin tarkastella omaa kiintymyssuhdettaan sekä puolison kiintymyssuhdetta. Vastuuta kun voi kantaa vain omasta itsestään ja omasta kiintymyssuhteestaan.
Jos kirjoitat kiintymyssuhdeteoriasta, tutustu ensin siihen ja niihin satoihin tutkimuksiin, joita on saatavilla. Erot johtuvat usein siitä, että toinen puoliso on turvattomasti kiintynyt, eikä osaa luoda aikuista parisuhdetta."Avioeron yhteydessä kannattaa mitä suurimmassa määrin tarkastella omaa kiintymyssuhdettaan sekä puolison kiintymyssuhdetta."
Lähes kaiken tarkastelu kannattaa, jos ero mietityttää ja/tai on siitä epävarma, tai se on kriisi. Jos puolestaan nauttii erosta ja on ratkaisustaan 100% varma, niin mitään tarkasteluja ja pohdintoja ei (enää) eron jälkeen tarvita. - Neuvot*
ninnu* kirjoitti:
"Avioeron yhteydessä kannattaa mitä suurimmassa määrin tarkastella omaa kiintymyssuhdettaan sekä puolison kiintymyssuhdetta."
Lähes kaiken tarkastelu kannattaa, jos ero mietityttää ja/tai on siitä epävarma, tai se on kriisi. Jos puolestaan nauttii erosta ja on ratkaisustaan 100% varma, niin mitään tarkasteluja ja pohdintoja ei (enää) eron jälkeen tarvita.Oman osuuden miettiminen kannattaa aina. Parisuhteesta on aina vastuussa kaksi ihmistä. Surullista on se, että tarkasteluja ja pohdintoja välttävät ne, joilla olisi eniten niille tarvetta. Kyseessä on vain sinun mielipiteesi, ja se eroaa esimerkiksi parisuhdeterapeuttien neuvoista. Kannattaa kuunnella alan ammattilaisia eikä mutu-tuntumaa.
- Asiaa*
ninnu* kirjoitti:
Jaahas. Taas kerran "asiasta viidenteen" -keskustelu kiintymyssuhteista. En yhtään ihmettele miksi liitot eivät kestä. Tämä on avioeropalsta. Vaikka kiintymyssuhde näyttelee jonkinlaista roolia parisuhteen luomisessa, niin erossa sillä ei ole todellakaan mitään merkitystä. Kaikkein vähiten 20 v liiton jälkeen. Avioerossa on kysymys ennenkaikkea toisen tai molempien tahdosta erota. Turvallisessa kiintymyssuhteessa kommunikointi, vuorovaikutus toimii, ap:n tapauksessa se ei toiminut koskaan. Jos ap olisi turvallisesti kiintynyt, puolisonsa ei, niin ap olisi eronnut jo aika päivät sitten. Pelkästään siitä syystä, ettei mies puhu. Toisen kiintymyssuhdetta ei pysty muuttamaan. Kukaan ei muuta kiintymyssuhdettaan ilman tarvetta muuttaa sitä. Jos vain itsellä on halu muuttaa toisen kiintymyssuhdetta "paremmaksi", niin siinä vaiheessa kannattaa katsoa peiliin ja mennä itseensä.
Kiintymyssuhde on tärkeä joka ikisenä liiton päivänä ja koko ihmisen elämän ajan kaikissa ihmissuhteissa, ei missään nimessä vain liiton luomisessa. Se, että et itse tunne tätä teoriaa, ei tarkoita sitä, että kysymyksessä olisi "asiasta viidenteen". Asenteesi kertoo vain siitä, että et tunne kovinkaan hyvin psykologiaa etkä parisuhdeterapiaa. En usko, että sinulla on kompetenssia määritellä ap.n kiintymyssuhteen laatua, koska et selvästikään tiedä, mistä kirjoitat. Turvallisesti kiintyneelle on ominaista tyytyväisyys ihmissuhteisiinsa ja avioliittoonsa sekä myös parempi kyky sietää toisen epätäydellisyyttä, esimerkiksi juuri puhumattomuutta. Ap kuulostaa tyyppiesimerkiltä ihmiseltä, jolla on turvallinen kiintymyssuhde, mies sen sijaan kuulostaa turvattomasti kiintyneeltä.
- opo+
Asiaa* kirjoitti:
Kiintymyssuhde on tärkeä joka ikisenä liiton päivänä ja koko ihmisen elämän ajan kaikissa ihmissuhteissa, ei missään nimessä vain liiton luomisessa. Se, että et itse tunne tätä teoriaa, ei tarkoita sitä, että kysymyksessä olisi "asiasta viidenteen". Asenteesi kertoo vain siitä, että et tunne kovinkaan hyvin psykologiaa etkä parisuhdeterapiaa. En usko, että sinulla on kompetenssia määritellä ap.n kiintymyssuhteen laatua, koska et selvästikään tiedä, mistä kirjoitat. Turvallisesti kiintyneelle on ominaista tyytyväisyys ihmissuhteisiinsa ja avioliittoonsa sekä myös parempi kyky sietää toisen epätäydellisyyttä, esimerkiksi juuri puhumattomuutta. Ap kuulostaa tyyppiesimerkiltä ihmiseltä, jolla on turvallinen kiintymyssuhde, mies sen sijaan kuulostaa turvattomasti kiintyneeltä.
Ap kuullostaa takertuvasti kiintyneeltä. Pelkkä turvallisuushakuisuus ei tee suhteesta turvallista kiintymyssuhdetta.
- opo+
Neuvot* kirjoitti:
Oman osuuden miettiminen kannattaa aina. Parisuhteesta on aina vastuussa kaksi ihmistä. Surullista on se, että tarkasteluja ja pohdintoja välttävät ne, joilla olisi eniten niille tarvetta. Kyseessä on vain sinun mielipiteesi, ja se eroaa esimerkiksi parisuhdeterapeuttien neuvoista. Kannattaa kuunnella alan ammattilaisia eikä mutu-tuntumaa.
Olet tyypillinen esimerkki siitä, miten muut ovat aina väärässä. Koska eivät seuraa tieteellisiä tutkimuksia. Olet itse kovin fiksu, tiedät aina paremmin mikä kenellekin on tarpeellista ja hyvää. Paljon paremmin kuin ihmiset itse. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin onnellisia elämässään. Tuohon onnellisuuteen ei tarvita alan ammattilaisia, ainoastaan itsetuntemusta.
- pähkäilijä13
Kiintymyssuhde* kirjoitti:
Jos olet kiinnostunut asiasta, googlaa secure insecure attachment. Löydät google scholarilla asiasta sadoittain tutkimuksia. Noin 40% suomalaisista on turvaton kiintymyssuhde.
Kiitos tiedosta. Turvaton kiintymyssuhde 40 % suomalaisista. Kuulostaa pahalta. Kun kummallakin tai jommalla kummalla parisuhteen osapuolista on turvaton kiintymyssuhde, se tietää aika varmasti ongelmia parisuhteessa. On mielenkiintoista miettiä sitä, mitä mahtaa itse edustaa. Ilmeisesti kiintymyssuhteeseen liittyvät ongelmat aktivoituvat juuri läheisessä ihmissuhteessa, kuten parisuhteessa.
- pop+
Kiintynyt* kirjoitti:
Yleensä juuri ne ihmiset, joilla olisi paljon läpikäytäviä asioita esmerkiksi juuri lapsuuden puuttellisten kiintymyssuhteiden takia, ovat niitä, jotka eivät "halua jauhaa lapsuutta". Lapsuuden kiintymyssuhteiden vaikutus parisuhteeseen ja muihin ihmissuhteisiin on kiistaton tosiasia. Avioeron yhteydessä kannattaa mitä suurimmassa määrin tarkastella omaa kiintymyssuhdettaan sekä puolison kiintymyssuhdetta. Vastuuta kun voi kantaa vain omasta itsestään ja omasta kiintymyssuhteestaan.
Jos kirjoitat kiintymyssuhdeteoriasta, tutustu ensin siihen ja niihin satoihin tutkimuksiin, joita on saatavilla. Erot johtuvat usein siitä, että toinen puoliso on turvattomasti kiintynyt, eikä osaa luoda aikuista parisuhdetta.Ihmisillä on erilaisia tapoja käsitellä asioita, eikä ketään voi pakottaa tarkastelemaan kiintymyssuhdettaan tai puolisonsa kiintymyssuhdetta. Jos joku "ei halua jauhaa" lapsuuttaan, niin hänelle on toki suotava se oikeus.
Parisuhteet, joissa toinen puoliso on ehdottoman fanaattinen jonkun oppisuunnan, tilastojen tai teorian kannattaja, kiihkeä uskovainen yms. ovat vaikeita. Eikä vähiten hänen puolisonsa kannalta. Mikäli puoliso asettaa uskontonsa, tieteelliset teoriat tai työnsä kumppaninsa edelle, niin sen voi rinnastaa henkiseen väkivaltaan puolisoa kohtaan. Erot johtuvat siitä, ettei toinen tällaista hyväksy. - Neuvot*
opo+ kirjoitti:
Olet tyypillinen esimerkki siitä, miten muut ovat aina väärässä. Koska eivät seuraa tieteellisiä tutkimuksia. Olet itse kovin fiksu, tiedät aina paremmin mikä kenellekin on tarpeellista ja hyvää. Paljon paremmin kuin ihmiset itse. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin onnellisia elämässään. Tuohon onnellisuuteen ei tarvita alan ammattilaisia, ainoastaan itsetuntemusta.
Jos haluaa antaa neuvoja muille, kannattaa varmistaa, että neuvot ovat asiallisia ja että niistä on hyötyä. Ei kannata esiintyä asiantuntijana, jos sille ei ole perusteita. Tutkimukset ja teoriat ovat psykologiatieteen perusta, ja tälle tieteelle pohjautuu myös parisuhteiden tutkimus ja terapia. Enpä usko, että yksikään parisuhdeterapeutti antaisi neuvon olla miettimättä omaa osuutta parisuhteen kehitykseen. Oman osuuden ja esimerkiksi oman kiintymyssuhdehistorian miettiminen on juuri sitä itsetuntemusta.
- Rohkeus*
pop+ kirjoitti:
Ihmisillä on erilaisia tapoja käsitellä asioita, eikä ketään voi pakottaa tarkastelemaan kiintymyssuhdettaan tai puolisonsa kiintymyssuhdetta. Jos joku "ei halua jauhaa" lapsuuttaan, niin hänelle on toki suotava se oikeus.
Parisuhteet, joissa toinen puoliso on ehdottoman fanaattinen jonkun oppisuunnan, tilastojen tai teorian kannattaja, kiihkeä uskovainen yms. ovat vaikeita. Eikä vähiten hänen puolisonsa kannalta. Mikäli puoliso asettaa uskontonsa, tieteelliset teoriat tai työnsä kumppaninsa edelle, niin sen voi rinnastaa henkiseen väkivaltaan puolisoa kohtaan. Erot johtuvat siitä, ettei toinen tällaista hyväksy.Tutkimustiedon käyttö ei ole henkistä väkivaltaa. Jos tieto lisää tuskaa, on yleensä taustalla omia käsittelemättömiä asioita. Niitä ei pidä pelätä, vaan mennä rohkeasti niitä kohti.
- Kiintymyssuhde*
opo+ kirjoitti:
Ap kuullostaa takertuvasti kiintyneeltä. Pelkkä turvallisuushakuisuus ei tee suhteesta turvallista kiintymyssuhdetta.
Mikä ap:ssä mielestäsi sopii takertuvan kiintymyssuhteen kuvaukseen? Erittele ja perustele mielipiteesi.
- parisuhde*
pähkäilijä13 kirjoitti:
Kiitos tiedosta. Turvaton kiintymyssuhde 40 % suomalaisista. Kuulostaa pahalta. Kun kummallakin tai jommalla kummalla parisuhteen osapuolista on turvaton kiintymyssuhde, se tietää aika varmasti ongelmia parisuhteessa. On mielenkiintoista miettiä sitä, mitä mahtaa itse edustaa. Ilmeisesti kiintymyssuhteeseen liittyvät ongelmat aktivoituvat juuri läheisessä ihmissuhteessa, kuten parisuhteessa.
Juuri näin. Parisuhde aktivoi lapsuuden kiintymyssuhteen sekä kodin vuorovaikutusmallit. ja on hieno mahdollisuus selvittää omat kipupisteensä. Siihen tarvitaan kuitenkin rohkeutta lähteä tarkastelemaan lapsuukotia ja suhteita vanhempiin.
- elämä koulu
Kiintymyssuhde* kirjoitti:
Mikä ap:ssä mielestäsi sopii takertuvan kiintymyssuhteen kuvaukseen? Erittele ja perustele mielipiteesi.
"Avioero täytenä yllätyksenä" ei kuka lähtee noin vaan hyvästä ja tasapainosta liitosta. Eli niin sanottu ei kukaa pakene hyvästä seurasta. Ketaan voi pakotaa väkisin mihinkään.
- cindy*
elämä koulu kirjoitti:
"Avioero täytenä yllätyksenä" ei kuka lähtee noin vaan hyvästä ja tasapainosta liitosta. Eli niin sanottu ei kukaa pakene hyvästä seurasta. Ketaan voi pakotaa väkisin mihinkään.
Nimenomaan. Ketään ei pakene hyvästä seurasta eikä ketään voi pakottaa väkisin esim. kertomaan aina vain lisää syitä eroon. Takertuville tämä on lähes mahdotonta ymmärtää. Erityisesti pisti silmään ap:n toiminta ehdotukset miehensä muuttopäivänä. Voihan nenä. Sääliksi käy ap sekä myös hänen ex-miehensä.
- cindy*
Rohkeus* kirjoitti:
Tutkimustiedon käyttö ei ole henkistä väkivaltaa. Jos tieto lisää tuskaa, on yleensä taustalla omia käsittelemättömiä asioita. Niitä ei pidä pelätä, vaan mennä rohkeasti niitä kohti.
Ketään ei voi pakottaa mihinkään. Ei käsittelemään omaa lapsuuttaan tai olemaan käsittelemättä sitä. Ihmisellä on täysi ja aivan tasavertainen oikeus joko käsitellä tai kieltäytyä käsittelemästä tiettyjä asioita, kuten lapsuuttaan. Sama pätee tutkimustiedon käyttöön. Monet eivät myöskään pelkää itse tutkimustietoa, vaan sen innokkaimpia käyttäjiä :).
- cindy*
pop+ kirjoitti:
Ihmisillä on erilaisia tapoja käsitellä asioita, eikä ketään voi pakottaa tarkastelemaan kiintymyssuhdettaan tai puolisonsa kiintymyssuhdetta. Jos joku "ei halua jauhaa" lapsuuttaan, niin hänelle on toki suotava se oikeus.
Parisuhteet, joissa toinen puoliso on ehdottoman fanaattinen jonkun oppisuunnan, tilastojen tai teorian kannattaja, kiihkeä uskovainen yms. ovat vaikeita. Eikä vähiten hänen puolisonsa kannalta. Mikäli puoliso asettaa uskontonsa, tieteelliset teoriat tai työnsä kumppaninsa edelle, niin sen voi rinnastaa henkiseen väkivaltaan puolisoa kohtaan. Erot johtuvat siitä, ettei toinen tällaista hyväksy.Parisuhteessa menee aina huonosti, jos kumppani on ehdottoman jotain. Vuorovaikutus kärsii tästä, estyy jopa kokonaan. Puolison suun voi tukkia melko hyvin viittaamalla esim. tuossa äsken mainittuun "tutkimustietoon". Oikea keskustelu ja vuorovaikutus puolison kanssa estyy, kun vedotaan tutkimustietoon tai mihin tahansa asiaan. Näin kumppani sivuutetaan, jätetään huomiotta, ihan mitätöidäänkin.
- pimpelispompelis
cindy* kirjoitti:
Ketään ei voi pakottaa mihinkään. Ei käsittelemään omaa lapsuuttaan tai olemaan käsittelemättä sitä. Ihmisellä on täysi ja aivan tasavertainen oikeus joko käsitellä tai kieltäytyä käsittelemästä tiettyjä asioita, kuten lapsuuttaan. Sama pätee tutkimustiedon käyttöön. Monet eivät myöskään pelkää itse tutkimustietoa, vaan sen innokkaimpia käyttäjiä :).
"Monet eivät myöskään pelkää itse tutkimustietoa, vaan sen innokkaimpia käyttäjiä :). "
Toisilla vain menee tutkimustieto kaikkien ihmisten edelle ja yläpuolelle. Sellaista kumppania on syytäkin pelätä. - pimpelispompelis
Neuvot* kirjoitti:
Jos haluaa antaa neuvoja muille, kannattaa varmistaa, että neuvot ovat asiallisia ja että niistä on hyötyä. Ei kannata esiintyä asiantuntijana, jos sille ei ole perusteita. Tutkimukset ja teoriat ovat psykologiatieteen perusta, ja tälle tieteelle pohjautuu myös parisuhteiden tutkimus ja terapia. Enpä usko, että yksikään parisuhdeterapeutti antaisi neuvon olla miettimättä omaa osuutta parisuhteen kehitykseen. Oman osuuden ja esimerkiksi oman kiintymyssuhdehistorian miettiminen on juuri sitä itsetuntemusta.
Ota huomioon, että ihmisten itsetunto ja-tuntemus, elämä yleensä voi olla täysin kohdallaan ilman että on edes kuullut kiintymyssuhdeteoriasta. Suurin osa ihmisistä selviytyy myös eri elämänmuutoksista ilman terapiaa.
- pimpelispompelis
Neuvot* kirjoitti:
Oman osuuden miettiminen kannattaa aina. Parisuhteesta on aina vastuussa kaksi ihmistä. Surullista on se, että tarkasteluja ja pohdintoja välttävät ne, joilla olisi eniten niille tarvetta. Kyseessä on vain sinun mielipiteesi, ja se eroaa esimerkiksi parisuhdeterapeuttien neuvoista. Kannattaa kuunnella alan ammattilaisia eikä mutu-tuntumaa.
Parisuhteesta on vastuussa kaksi ihmistä, mutta erosta usein vain yksi. Eropäätökseen tarvitaan nimenomaan mutu-tuntumaa.
- pimpelispompelis
ninnu* kirjoitti:
"Avioeron yhteydessä kannattaa mitä suurimmassa määrin tarkastella omaa kiintymyssuhdettaan sekä puolison kiintymyssuhdetta."
Lähes kaiken tarkastelu kannattaa, jos ero mietityttää ja/tai on siitä epävarma, tai se on kriisi. Jos puolestaan nauttii erosta ja on ratkaisustaan 100% varma, niin mitään tarkasteluja ja pohdintoja ei (enää) eron jälkeen tarvita.Jotkut eivät osaa ottaa vastuuta omasta elämästään. Jos tällaiset epävarmat yksilöt haluavat erota, niin he eivät kykene päättämään asiaa yksin eli mututuntumalta. Heidän on tutkittava tilastoja ja kysyttävä terapeutin kantaa. Voi jestas.
>Terveisin nimim.
Mutu-tuntuma kunniaan - Kiintymys*
cindy* kirjoitti:
Nimenomaan. Ketään ei pakene hyvästä seurasta eikä ketään voi pakottaa väkisin esim. kertomaan aina vain lisää syitä eroon. Takertuville tämä on lähes mahdotonta ymmärtää. Erityisesti pisti silmään ap:n toiminta ehdotukset miehensä muuttopäivänä. Voihan nenä. Sääliksi käy ap sekä myös hänen ex-miehensä.
Kuvaapa tarkkalleen, mikä ap:n kirjoituksissa mielestäsi sopii takertuvaan kiintymyssuhteeseen. Älä käytä käsitteitä joita et hallitse.
- Järkeä*
cindy* kirjoitti:
Parisuhteessa menee aina huonosti, jos kumppani on ehdottoman jotain. Vuorovaikutus kärsii tästä, estyy jopa kokonaan. Puolison suun voi tukkia melko hyvin viittaamalla esim. tuossa äsken mainittuun "tutkimustietoon". Oikea keskustelu ja vuorovaikutus puolison kanssa estyy, kun vedotaan tutkimustietoon tai mihin tahansa asiaan. Näin kumppani sivuutetaan, jätetään huomiotta, ihan mitätöidäänkin.
Oikea keskustelu ja vuorovaikutus puolison kanssa estyy, jos puolison turvallisuudentunne ei kestä esimerkiksi oman lapsuuden tarkastelua tai parisuhteen kannnalta niinkin olennaisen asian kuin kiintymyssuhteen tarkastelua. Kaikesta voi keskustella, jos ihmisen itsetunto on kunnossa. Keskustelusta kieltäytyminen on sivuuttamista ja huomiotta jättämistä.
- Käsitelty*
pimpelispompelis kirjoitti:
"Monet eivät myöskään pelkää itse tutkimustietoa, vaan sen innokkaimpia käyttäjiä :). "
Toisilla vain menee tutkimustieto kaikkien ihmisten edelle ja yläpuolelle. Sellaista kumppania on syytäkin pelätä.Tietoa pelkäävät yleensä ne, joilla on paljon käsiteltävää. Ei kannata pelätä, vaan käydä rohkeasti kohti omaa psyykeä.
- Merkki*
pimpelispompelis kirjoitti:
Ota huomioon, että ihmisten itsetunto ja-tuntemus, elämä yleensä voi olla täysin kohdallaan ilman että on edes kuullut kiintymyssuhdeteoriasta. Suurin osa ihmisistä selviytyy myös eri elämänmuutoksista ilman terapiaa.
Parisuhteen sössiminen ei mielestäni ole merkki hyvästä itsetuntemuksesta, vaan pikemminkin aika kehno todiste omista ihmissuhdetaidoista.
- Aikuisuus*
pimpelispompelis kirjoitti:
Jotkut eivät osaa ottaa vastuuta omasta elämästään. Jos tällaiset epävarmat yksilöt haluavat erota, niin he eivät kykene päättämään asiaa yksin eli mututuntumalta. Heidän on tutkittava tilastoja ja kysyttävä terapeutin kantaa. Voi jestas.
>Terveisin nimim.
Mutu-tuntuma kunniaanAjatteleva aikuinen, joka haluaa hoitaa avioeron mahdollisimman hyvin, hakee apua ja tietoa. Ei kannata ajatella vain itseään, vaan lapsia, joihin ero vaikuttaa aina sekä myös puolisoa. On kaikkien etu, että eri hoidetaan kunnolla. Se on todellista aikuisen vastuuntottoa omasta elämästä.
Jos on sössinyt parisuhteensa, ei ole kauhean hyviä meriittejä näyttää omista ihmissuhdetaidoista, joten itseanalyysi on varmasti hyväksi tulevaisuuden kannalta.
Oletko ajatellut, miksi pelkäät tilastoja ja tutkimustietoa? Millainen on oma koultustasosi? Voisiko kyse olla alemmuudentuntesta? - tolkkua
Järkeä* kirjoitti:
Oikea keskustelu ja vuorovaikutus puolison kanssa estyy, jos puolison turvallisuudentunne ei kestä esimerkiksi oman lapsuuden tarkastelua tai parisuhteen kannnalta niinkin olennaisen asian kuin kiintymyssuhteen tarkastelua. Kaikesta voi keskustella, jos ihmisen itsetunto on kunnossa. Keskustelusta kieltäytyminen on sivuuttamista ja huomiotta jättämistä.
Jos toinen kieltäytyy keskustelemasta, sivuuttaa ja jättää huomiotta, niin terve reaktio toiselta on erota (mikäli haluaa keskustelua ja todellista vuorovaikutusta. Kaikki eivät halua. Ap halusi.). Eikä jäädä "rakastamaan" puolisoaan liittoon, joka ei ollenkaan vastaa omia toiveita.
- tolkkua
Rohkeus* kirjoitti:
Tutkimustiedon käyttö ei ole henkistä väkivaltaa. Jos tieto lisää tuskaa, on yleensä taustalla omia käsittelemättömiä asioita. Niitä ei pidä pelätä, vaan mennä rohkeasti niitä kohti.
Jokainen saa käyttää tutkimustietoa itseensä niin paljon kuin haluaa. Toisen ihmisen sivuuttaminen, ohittaminen ja vähättely tutkimustiedon avulla on julmuutta.
- tolkkua
Aikuisuus* kirjoitti:
Ajatteleva aikuinen, joka haluaa hoitaa avioeron mahdollisimman hyvin, hakee apua ja tietoa. Ei kannata ajatella vain itseään, vaan lapsia, joihin ero vaikuttaa aina sekä myös puolisoa. On kaikkien etu, että eri hoidetaan kunnolla. Se on todellista aikuisen vastuuntottoa omasta elämästä.
Jos on sössinyt parisuhteensa, ei ole kauhean hyviä meriittejä näyttää omista ihmissuhdetaidoista, joten itseanalyysi on varmasti hyväksi tulevaisuuden kannalta.
Oletko ajatellut, miksi pelkäät tilastoja ja tutkimustietoa? Millainen on oma koultustasosi? Voisiko kyse olla alemmuudentuntesta?Ero johtuu useinkin juuri siitä, että toinen kyllästyy olemaan mitätöity, ohitettu ja missä "erotettu" ajattelee aina vain itseään. Sössimistä on jääminen tällaiseen liittoon. Silloin pitää nimenomaan ajatella itseään ja lapsia, ottaa ero vaikka väkisin. Se on todellista vastuunottoa omasta (ja lasten) elämästä. Myös asiantuntijat ohjeistavat näin. Jokainen voi erota mahdollisimman hyvin, mutta vain omasta puolestaan. Jos toinen laittaa hanttiin, tekee kiusaa, härnää, yms ei sille voi mitään.
- tolkkua
Merkki* kirjoitti:
Parisuhteen sössiminen ei mielestäni ole merkki hyvästä itsetuntemuksesta, vaan pikemminkin aika kehno todiste omista ihmissuhdetaidoista.
Kukaan ei sössi parisuhdettaan yksin. Sössimisestäkään ei voi erossa aina puhua. Minkä sille mahtaa, jos puolisosta tulee mielenterveyshäiriöinen tyranni. Tai juoppo. Tai mitä tahansa mille ei itse voi mitään, mihin ei voi vaikuttaa, mutta jonka kanssa ei voi elää.
- tolkkua*
pimpelispompelis kirjoitti:
Parisuhteesta on vastuussa kaksi ihmistä, mutta erosta usein vain yksi. Eropäätökseen tarvitaan nimenomaan mutu-tuntumaa.
Mututuntumaa tarvitaan aina. Kukaan muu kuin itse voi tietää haluaako erota vai ei.
- erja-
Järkeä* kirjoitti:
Oikea keskustelu ja vuorovaikutus puolison kanssa estyy, jos puolison turvallisuudentunne ei kestä esimerkiksi oman lapsuuden tarkastelua tai parisuhteen kannnalta niinkin olennaisen asian kuin kiintymyssuhteen tarkastelua. Kaikesta voi keskustella, jos ihmisen itsetunto on kunnossa. Keskustelusta kieltäytyminen on sivuuttamista ja huomiotta jättämistä.
Pelkkä keskustelu ei riitä. Tarvitaan yhteinen päämäärä ja ymmärrys sen saavuttamiseksi. Jos näitä ei ole, suhteen onnistumisen/tulevaisuuden kannalta kaikki muu on turhaa.
- Turvaton kyh ERÖ
Ollaanko me palstalaiset turvallisesti kiintyneitä tähän sivuun? Toisten mielestä on turha pohtia, miksi ero tuli, ja toipua sopii viikossa. Nämä samat sitten viettävät aikaa palstalla, jonka nimi on avioero. Mitä te täällä roikutte kun olette onnellisia ja toivuitte erosta mahtavan hyvin?
- cindy*
Ha-haa. Ehkä onnelliset eronneet haluavat täällä levittää eron ilosanomaa :).
Oon aika varma, että miehelläs on toinen. Mulla kävi vaan toisten päin vaimo ilmoitti, etttä haluu eron ja kun pengoin...niin toinen mieshän sieltä löytyi puolen vuoden suhde. EX- yritti eroo kaikenlaisilla tekosyillä, siivosin huonosti, laiton astiat väärin kapppiin jne. En ois itse halunnu eroo "rakastin" vaimoani. Yritin puhua, kun ruuneperi, mutt paskat se auta , kun toinen on ihastunu "mielikuvaan" . Arki on kuitenkin aina toinen juttu...ei sen kanssa voi mielikuvan kanssa kilpailla. Siinä meni 20v elämästä....yhteinen omakotitalo..jne.
Masennuksen jälkeen, selvisin niin, että opin vihaamaan toista siis EX:ää, ennen en päässy nousemaan ylös. Alkoholiin en turvautunu ollenkaan...se on turha juttu. Suru pitää surra...onnex oli muutama isolla sanalla YSTÄVÄ, joka autto. Mietin kaikki vaihtoehdot ja kävin läpi siiis ihan kaikki...mutt järki pelas...onnex. En tehny mitään hölmöö, enkä oo katkera, mutt ikään en anna anteex. Mulle ne on kaksi eri asiaa ja ikään en oo EX:än ystävä. Siis mulla toimi viha, ystävät, urheiluharrastus ja lapset auttoi jaksamaan ja elämään. Pitää tehdä itelle jotain hyvää, koska on saanu kärsii toisen takii. Se helpottaa...vaikka en uskonu itekkään...eilen täytin eropapereiden toisen vaiheen ja ei tuntunu pahalta ollenkaan.- särkynyt luottamus
tind67
Noin olen minäkin kokenut, minulla kesti vain pitempään koska puoliso halusi harrastaa on/off suhdetta vuosia mutta kun siitä vihdoin ja viimein tuli selvyyas oli se ensin shokki ja olin täysin pois tolaltani. Teinkin kaikenlaista typerää mutta onneksi niistäkin on jo aikaa.
Minuakaan ei alkoholi lohduta ja olen siitä ihan ylpeä.
Vihasin häntä ja tuota kakkosta joka joskus oli kertonut olevansa ystäväni ja toivovansa minun pystyvän jättämään narsistipuolisoni.
Vihani oli niin käsinkosketeltava että olisin voinut tehdä vaikka mitä. sillä se vääryys ja manipulointi jonka kohteeksi jouduin oli täysin käsittämätöntä.
En millään voinut hyväksyä sitä että ihminen joka sanoi rakastavansa minua teki niinkuin teki ja vielä senkinjälkeen muuttui täysin paholaiseksi. Yrittämällä pilata elämääni monella tapaa.
Enkä ymmärtänyt tuota toistakaan joka vain miehen saadakseen yritti manipuloida minua miestäni vastaan.
Onneksi ystävät tukivat ja auttoivat. Minä jouduin kyllä hakeen apua TK:sta koska olin niin poissa tolalatani. SAin paniikkihäiriö kohtauksia useampaan kertaan. Siihen lisäksi tuli vielä verenmyrkytys ja uusi välilevynpullistuma. Olin sairaalassakin kaksi viikkoa.
Oman terveyteni ja hyvinvointini vuoksi on minun ollut pakko oppia elämään asian kanssa. Koskaan en anna anteeksi enkä hyväksy tapahtunutta. Päivä päivältä kuitenkin helpottaa viha ei enää ole niin voimakas vaan se on muuttunut halveksunnaksi.
Tuosta on jo vuosia mutta en vielä tänäänkään halua nähdä tuota paria missään.
Enkä usko että pystyisin siihen koskaan.
Elämä on helpottunut ja minulla on kaikki tosi hyvin. TAloudellinen tilannekin on parempi kuin koskaan.
Näin se elämä muuttuu ja me sen mukana. opimme elämään yksin ja arvostamaan asioita joita emme aikasemmin edes huomanneet.
Tästä on hyvä jatkaa.
Hyvää Jussia kaikille - anja*
,Onpas pitkä ketju.
Vaikka voi kuullostaa synkältä, niin sanon kuitenkin: pelkäät erossasi eniten sen aiheuttamaa muutosta, kärsit kovasti luopumisen tuskasta ja heikosta itsetunnosta. Jos todella oikeasti rakastaisit miestäsi, "päästäisit" hänet heti vapaaksi. Luottaisit miehen ratkaisuun, et kyseenalaistaisi sitä etkä keksisi miehen puolesta omia selityksiä eroon. Ts. ajattelisit hänen, rakastamasi miehen parasta tekemällä kuten hän toivoo, ajattelematta sen ihmeemmin itseäsi. Paitsi sen verran, että selviydyt kaikesta, niin erostakin.- Korppi sylissä
Olen lueskellut tätä pitkää ketjua. Olen sitä mieltä, että jos ja kun ihminen on sellaisessa tilanteessa kuin ketjun aloittaja, niin hän tarvitsee ensisijaisesti olkapäätä ja korvia - niin pitkään kuin hänestä itsestään siltä tuntuu. Kaikki kiintymyssuhde, tunnelukko yms analyysit on mielestäni parasta jättää siihen vaiheeseen, kun ihminen on kykenevä, valmis ja tarpeeksi toipunut ottaakseen vastaan uutta informaatiota itsestään ja tavoistaan reagoida asioihin. Tottakai jokainen, joka tälle palstalle avautuu ja kriisistään kertoo ottaa vastuun siitä, että myös "besservisserit" ja tahdittomat kirjoittajat asiaa kommentoivat. Ketjun aloittajalle sanoisin, että ota viesteistä vastaan se, mikä sinua auttaa ja lohduttaa ja jätä loput. Uskallan näin sinua "neuvoa", koska itse olen kutakuinkin samantyyppisessä tilanteessa kuin sinä. Toivotan sinulle voimia elämän joka hetkeen.
- vaikea tapaus
Korppi sylissä kirjoitti:
Olen lueskellut tätä pitkää ketjua. Olen sitä mieltä, että jos ja kun ihminen on sellaisessa tilanteessa kuin ketjun aloittaja, niin hän tarvitsee ensisijaisesti olkapäätä ja korvia - niin pitkään kuin hänestä itsestään siltä tuntuu. Kaikki kiintymyssuhde, tunnelukko yms analyysit on mielestäni parasta jättää siihen vaiheeseen, kun ihminen on kykenevä, valmis ja tarpeeksi toipunut ottaakseen vastaan uutta informaatiota itsestään ja tavoistaan reagoida asioihin. Tottakai jokainen, joka tälle palstalle avautuu ja kriisistään kertoo ottaa vastuun siitä, että myös "besservisserit" ja tahdittomat kirjoittajat asiaa kommentoivat. Ketjun aloittajalle sanoisin, että ota viesteistä vastaan se, mikä sinua auttaa ja lohduttaa ja jätä loput. Uskallan näin sinua "neuvoa", koska itse olen kutakuinkin samantyyppisessä tilanteessa kuin sinä. Toivotan sinulle voimia elämän joka hetkeen.
Ihminen vaan ei toivu ollenkaan, ellei hän kykene tarkastelemaan ja kuuntelemaan itseään, käsittelemään omaa tapaansa reagoida eroon, tunnistaa mistä kiikastaa. Toipuminen lähtee vasta tämän jälkeen käyntiin. Starttiin ei auta pelkästään toisen olkapää eikä korvat, ei lohdustuskaan.
- vaikea tapaus
Nimenomaan, huono itsetunto ja erilaiset pelot aiheuttaa ihmisissä suurimmat kärsimykset. Ero on aina moninverroin hankalampi mitä huonompi ihmisen itsetunto on ja mitä vähemmän hän arvostaa itseään.
- kyllä se siitä
Mies saa eron, jos haluaa. Hyväksy tämä tosiasia. Sinun ei ole pakko olla hänen ystävänsä jatkossa, eikä tehdä mitään, mitä hän sattuu haluamaan. Tilanteesi on mikä on, koska miehesi haluaa eron. Pelkosi ovat lähtöisin omista epävarmuuksistasi, joita voit selvittää ajan kanssa. Mene lääkäriin, jos omat voimat eivät riitä. Jos omat voimat riittävät, hanki työpaikka. Tee yksi asia kerrallaan. Enempää ei tarvitse tehdä
- Niin järjettömän pah
Hei te kaikki ihanat ihmiset, täällä se ap jälleen! On ollut mahtavaa lukea teidän kannustavia kommenttejanne ja hiukan myös inhota niitä kommentteja, joissa ei ole ollut oikein "päätä eikä häntää" ja juuri siten, että toipua sopii viikossa, kuten joku sarkastisesti asian heitti ilmoille. Kuitenkin, olemme saaneet aikaiseksi pitkän, vivahteikkaan ja monipuolisen keskustelun, jossa on ollut paljon erilaisia mielipiteitä, kommentteja ja erilaisia ihmiskohtaloita. Kiitos siis kaikille ja paljon!!
Tänään on tasan kaksi kk , kun mieheni ilmoitti haluavansa eron ja kolmisen vkoa siitä, kun hän muutti pois kotoa. Hänellä on uusi nainen, minua jkv nuorempi. Kertoo tavanneensa tämän hetikohta kotoa poismuuttonsa jälkeen. Uskokoon ken tahtoo. Tämän uuden naisen myötä katosivat liki kaikki ne syyt., joiden vuoksi hän halusi erota. Yksi suurimmista syistä oli, että hän halusi olla itsenäinen ja muista ihmisistä riippumaton. Aika huonosti sopii uusi nainen yksinäisyyttä ja itsellisyyttä haluavan miehen profiiliin. En myöskään ymmärrä naisia, jotka lähtevät naimisissa olevan miehen matkaan. He ovat lähiaikoina lähdössä kahden viikon lomamatkalle eli tuossa vaiheessa heidän suhteensa jo on.
Uskonkin, että miehelläni on ollut tuo nainen kuvioissa jo tuolloin, kun niin järkähtämättömästi eroa alkoi vaatimaan ja kaiken piti tapahtua niin nopeasti. Eli minulle kävi ns. klassisesti - miehelläni on toinen nainen ja siksi tämä avioero. En vain jaksa ymmärtää sitä, että miten ihmeessä ihminen voi hypätä pitkästä (21v) suhteesta heti toiseen suhteeseen tai siis ilmeisimmin hänellä on ollut suhde jo jonkin aikaa. Olen pahoillani mieheni epärehellisyydestä. Jos hän olisi ihan heti alkuun myöntänyt tilanteen, niin olisimme tavallaan molemmat päässeet helpommalla. Minä olisin tiennyt, mikä tilanne on enkä olisi vaatinut turhia, enempiä selityksiä. Kaiketi sitten koko ajan tiesin, että totuus on jotakin muuta, jota hän minulle kertoi. Totuus on minulle se asia, jonka avulla pääsen eteenpäin ja alan toipumaan. Nyt minulla ei ole enää kysyttävää mieheltäni vaan tietyllä tavalla olen saanut rauhan vaikka pahalta tietenkin tuntuu. Mieheni on pettänyt minut ja tästä lähden nyt eteenpäin.
Täällä on aika moni todennut, viimeksi Tinde67, että miehelläni on toinen nainen ja oikeassa hän oli ja niin moni muukin. Miksi totuutta on niin vaikea myöntää? Tiedän, että liittomme on nyt lopullisesti ohi. Hän on valintansa tehnyt ja mahdollisesti tulee onnelliseksi tämän uuden naisensa kanssa tai sitten ei. Kuten mieheni aina sanoo, niin elämästä ei koskaan tiedä.
Itse aion nousta vielä siivilleni kuin Fenix-lintu ja selvitä tästä entistä ehommaksi ihmiseksi. En aio enää haikailla mieheni perään, koska se mitä joskus oli, on mennyttä ja se kaikista tärkein on myös mennyt - luottamus. Olen pyytänyt miestäni katsomaan peiliin ja pohtimaan sitä, mitä hän siellä näkee ja pitääkö hän näkemästään. En siedä epärehellisyyttä missään asiassa ja ihmissuhteissa, jos missä tulee olla rehellinen. Jos ei rehellisyyteen kykene, on parempi olla yksinään, niin ei edes vahingossa loukkaa ja satuta toista.
Toivon, että me kaikki petetyt ja jätetyt jaksamme päivä kerrallaan eteenpäin. Elämä kantaa kuitenkin vaikka välillä se onkin vaikeata uskoa. Eletään ihan pieni hetki kerrallaan. Joka ainoa päivä omat voimat lisääntyvät ja jonakin aamuna kun herää, niin tietää olevansa sinut tapahtuneen kanssa. Uskoaan ihmisiin ja elämään ei kuitenkaan kannata menettää. Minulla on ollut aivan mahtavia ystäviä, jotka ovat minua kuunnelleet tunteja, tunteja.
Ei kannata katkeroitua tai alkaa vihaamaan, koska nuo tunteet kääntyvät aina lopulta vain omaa itseä vastaan. Niillä ei rakenneta mitään vaan niillä tuhotaan oma sielu. Pettäjien takia ei kannata omaa mielenrauhaansa menettää, se ei ole sen arvoista. Mielestäni pettäjä ei kunnioita sitä ihmistä, jota pettää ja kunnioitus on aina kahden ihmisen välillä tärkeää, enkä tarkoita ainoastaan parisuhdetta.
Tiedän ja uskon, että tässä maaailmassa on jossakin olemassa se vapaa, ihana mies, joka odottaa juuri minua ja joka ei vain ihan vielä tiedä olemassaolostani. Jonakin päivänä, kun vähiten sitä odotamme, niin kohtaamme toisemme ja tiedämme, että olemme tunteneet jo ihmisiän. Haluan, että tämä mies ottaa minusta kiinni, katsoo silmiini hymy ilmeessään ja sanoo, että minä rakastan sinua. Ja minä tiedän, että minäkin rakastan häntä.
Haluan yhä säilyttää uskoni rakkauteen ja rehellisyyteen. Koen nyt olevani yksin, mutta päivä päivältä tuo yksinäisyys hälvenee ja jonakin päivänä huomaankin olevani tyytyväisenä yksin.
En kovin nopeasti varmaaankaan kykene miehiin luottamaaan, enkä välttämättä halua varsinaista parisuhdetta yhdessäasumisineeen, mutta toisaalta, omaa prinssiäni odotellessani voin vain todeta, että eihän elämästä koskaan tiedä... - avokado
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei te kaikki ihanat ihmiset, täällä se ap jälleen! On ollut mahtavaa lukea teidän kannustavia kommenttejanne ja hiukan myös inhota niitä kommentteja, joissa ei ole ollut oikein "päätä eikä häntää" ja juuri siten, että toipua sopii viikossa, kuten joku sarkastisesti asian heitti ilmoille. Kuitenkin, olemme saaneet aikaiseksi pitkän, vivahteikkaan ja monipuolisen keskustelun, jossa on ollut paljon erilaisia mielipiteitä, kommentteja ja erilaisia ihmiskohtaloita. Kiitos siis kaikille ja paljon!!
Tänään on tasan kaksi kk , kun mieheni ilmoitti haluavansa eron ja kolmisen vkoa siitä, kun hän muutti pois kotoa. Hänellä on uusi nainen, minua jkv nuorempi. Kertoo tavanneensa tämän hetikohta kotoa poismuuttonsa jälkeen. Uskokoon ken tahtoo. Tämän uuden naisen myötä katosivat liki kaikki ne syyt., joiden vuoksi hän halusi erota. Yksi suurimmista syistä oli, että hän halusi olla itsenäinen ja muista ihmisistä riippumaton. Aika huonosti sopii uusi nainen yksinäisyyttä ja itsellisyyttä haluavan miehen profiiliin. En myöskään ymmärrä naisia, jotka lähtevät naimisissa olevan miehen matkaan. He ovat lähiaikoina lähdössä kahden viikon lomamatkalle eli tuossa vaiheessa heidän suhteensa jo on.
Uskonkin, että miehelläni on ollut tuo nainen kuvioissa jo tuolloin, kun niin järkähtämättömästi eroa alkoi vaatimaan ja kaiken piti tapahtua niin nopeasti. Eli minulle kävi ns. klassisesti - miehelläni on toinen nainen ja siksi tämä avioero. En vain jaksa ymmärtää sitä, että miten ihmeessä ihminen voi hypätä pitkästä (21v) suhteesta heti toiseen suhteeseen tai siis ilmeisimmin hänellä on ollut suhde jo jonkin aikaa. Olen pahoillani mieheni epärehellisyydestä. Jos hän olisi ihan heti alkuun myöntänyt tilanteen, niin olisimme tavallaan molemmat päässeet helpommalla. Minä olisin tiennyt, mikä tilanne on enkä olisi vaatinut turhia, enempiä selityksiä. Kaiketi sitten koko ajan tiesin, että totuus on jotakin muuta, jota hän minulle kertoi. Totuus on minulle se asia, jonka avulla pääsen eteenpäin ja alan toipumaan. Nyt minulla ei ole enää kysyttävää mieheltäni vaan tietyllä tavalla olen saanut rauhan vaikka pahalta tietenkin tuntuu. Mieheni on pettänyt minut ja tästä lähden nyt eteenpäin.
Täällä on aika moni todennut, viimeksi Tinde67, että miehelläni on toinen nainen ja oikeassa hän oli ja niin moni muukin. Miksi totuutta on niin vaikea myöntää? Tiedän, että liittomme on nyt lopullisesti ohi. Hän on valintansa tehnyt ja mahdollisesti tulee onnelliseksi tämän uuden naisensa kanssa tai sitten ei. Kuten mieheni aina sanoo, niin elämästä ei koskaan tiedä.
Itse aion nousta vielä siivilleni kuin Fenix-lintu ja selvitä tästä entistä ehommaksi ihmiseksi. En aio enää haikailla mieheni perään, koska se mitä joskus oli, on mennyttä ja se kaikista tärkein on myös mennyt - luottamus. Olen pyytänyt miestäni katsomaan peiliin ja pohtimaan sitä, mitä hän siellä näkee ja pitääkö hän näkemästään. En siedä epärehellisyyttä missään asiassa ja ihmissuhteissa, jos missä tulee olla rehellinen. Jos ei rehellisyyteen kykene, on parempi olla yksinään, niin ei edes vahingossa loukkaa ja satuta toista.
Toivon, että me kaikki petetyt ja jätetyt jaksamme päivä kerrallaan eteenpäin. Elämä kantaa kuitenkin vaikka välillä se onkin vaikeata uskoa. Eletään ihan pieni hetki kerrallaan. Joka ainoa päivä omat voimat lisääntyvät ja jonakin aamuna kun herää, niin tietää olevansa sinut tapahtuneen kanssa. Uskoaan ihmisiin ja elämään ei kuitenkaan kannata menettää. Minulla on ollut aivan mahtavia ystäviä, jotka ovat minua kuunnelleet tunteja, tunteja.
Ei kannata katkeroitua tai alkaa vihaamaan, koska nuo tunteet kääntyvät aina lopulta vain omaa itseä vastaan. Niillä ei rakenneta mitään vaan niillä tuhotaan oma sielu. Pettäjien takia ei kannata omaa mielenrauhaansa menettää, se ei ole sen arvoista. Mielestäni pettäjä ei kunnioita sitä ihmistä, jota pettää ja kunnioitus on aina kahden ihmisen välillä tärkeää, enkä tarkoita ainoastaan parisuhdetta.
Tiedän ja uskon, että tässä maaailmassa on jossakin olemassa se vapaa, ihana mies, joka odottaa juuri minua ja joka ei vain ihan vielä tiedä olemassaolostani. Jonakin päivänä, kun vähiten sitä odotamme, niin kohtaamme toisemme ja tiedämme, että olemme tunteneet jo ihmisiän. Haluan, että tämä mies ottaa minusta kiinni, katsoo silmiini hymy ilmeessään ja sanoo, että minä rakastan sinua. Ja minä tiedän, että minäkin rakastan häntä.
Haluan yhä säilyttää uskoni rakkauteen ja rehellisyyteen. Koen nyt olevani yksin, mutta päivä päivältä tuo yksinäisyys hälvenee ja jonakin päivänä huomaankin olevani tyytyväisenä yksin.
En kovin nopeasti varmaaankaan kykene miehiin luottamaaan, enkä välttämättä halua varsinaista parisuhdetta yhdessäasumisineeen, mutta toisaalta, omaa prinssiäni odotellessani voin vain todeta, että eihän elämästä koskaan tiedä...Oho, en nähnyt tätä viestiä.
Älä ihan oikeasti kuuntele tuota potastaa, että ilman loogisia selityksiä pitäisi pystyä jatkamaan elämää heti kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se on mahdollista, mutta epäreilua sille joka väistämättä joutuu pohtimaan toisen aivoituksia. Tämä ei tarkoita, etteikö sinussa (kuten parisuhteen kummassakin osapuolessa yleensä on) olisi voinut olla jotain "vikaa". Hänellä on oikeus erota ilman perusteita, mutta jätetyn toipumista nopeuttaa kummasti, jos ikäväkin totuus sanotaan suoraan. Täten hyvä, että sait selville.
Suoraan sanoen tulee mieleen, että hän halusi välttää hankalan avioeron. Maan matosen mielipide on, että kysy luottoystäviltäsi mielipide teidän kahden suhteesta, siitä miltä se oikeasti näytti ulkopuolelta. Onko mahdollista, että sekoitit tietyn nahkiaismaisuuden, hitauden ja nihkeyden luotettavuuteen ja rakkauteen?
Ei kannata idealisoida (eikä demonisoida) aikaa hänen kanssaan, mutta yritä miettiä itsesi sijaan sitä minkälainen suhteenne oikeasti oli. Esim. Kuinka paljon asiat tapahtuivat sinun aloitteestasi? Oliko hän läsnä?
En tarkoita missään nimessä syyllistää sinua - kyseessähän on kahden kauppa ja hänen olisi pitänyt ilmaista ettei tykkää yhteisestä tavastanne x tehdä asioita. Hän hoiti asian aivan uskomattoman huonosti.
Pärjäät varmasti, tsemppiä! - eläväelämä
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei te kaikki ihanat ihmiset, täällä se ap jälleen! On ollut mahtavaa lukea teidän kannustavia kommenttejanne ja hiukan myös inhota niitä kommentteja, joissa ei ole ollut oikein "päätä eikä häntää" ja juuri siten, että toipua sopii viikossa, kuten joku sarkastisesti asian heitti ilmoille. Kuitenkin, olemme saaneet aikaiseksi pitkän, vivahteikkaan ja monipuolisen keskustelun, jossa on ollut paljon erilaisia mielipiteitä, kommentteja ja erilaisia ihmiskohtaloita. Kiitos siis kaikille ja paljon!!
Tänään on tasan kaksi kk , kun mieheni ilmoitti haluavansa eron ja kolmisen vkoa siitä, kun hän muutti pois kotoa. Hänellä on uusi nainen, minua jkv nuorempi. Kertoo tavanneensa tämän hetikohta kotoa poismuuttonsa jälkeen. Uskokoon ken tahtoo. Tämän uuden naisen myötä katosivat liki kaikki ne syyt., joiden vuoksi hän halusi erota. Yksi suurimmista syistä oli, että hän halusi olla itsenäinen ja muista ihmisistä riippumaton. Aika huonosti sopii uusi nainen yksinäisyyttä ja itsellisyyttä haluavan miehen profiiliin. En myöskään ymmärrä naisia, jotka lähtevät naimisissa olevan miehen matkaan. He ovat lähiaikoina lähdössä kahden viikon lomamatkalle eli tuossa vaiheessa heidän suhteensa jo on.
Uskonkin, että miehelläni on ollut tuo nainen kuvioissa jo tuolloin, kun niin järkähtämättömästi eroa alkoi vaatimaan ja kaiken piti tapahtua niin nopeasti. Eli minulle kävi ns. klassisesti - miehelläni on toinen nainen ja siksi tämä avioero. En vain jaksa ymmärtää sitä, että miten ihmeessä ihminen voi hypätä pitkästä (21v) suhteesta heti toiseen suhteeseen tai siis ilmeisimmin hänellä on ollut suhde jo jonkin aikaa. Olen pahoillani mieheni epärehellisyydestä. Jos hän olisi ihan heti alkuun myöntänyt tilanteen, niin olisimme tavallaan molemmat päässeet helpommalla. Minä olisin tiennyt, mikä tilanne on enkä olisi vaatinut turhia, enempiä selityksiä. Kaiketi sitten koko ajan tiesin, että totuus on jotakin muuta, jota hän minulle kertoi. Totuus on minulle se asia, jonka avulla pääsen eteenpäin ja alan toipumaan. Nyt minulla ei ole enää kysyttävää mieheltäni vaan tietyllä tavalla olen saanut rauhan vaikka pahalta tietenkin tuntuu. Mieheni on pettänyt minut ja tästä lähden nyt eteenpäin.
Täällä on aika moni todennut, viimeksi Tinde67, että miehelläni on toinen nainen ja oikeassa hän oli ja niin moni muukin. Miksi totuutta on niin vaikea myöntää? Tiedän, että liittomme on nyt lopullisesti ohi. Hän on valintansa tehnyt ja mahdollisesti tulee onnelliseksi tämän uuden naisensa kanssa tai sitten ei. Kuten mieheni aina sanoo, niin elämästä ei koskaan tiedä.
Itse aion nousta vielä siivilleni kuin Fenix-lintu ja selvitä tästä entistä ehommaksi ihmiseksi. En aio enää haikailla mieheni perään, koska se mitä joskus oli, on mennyttä ja se kaikista tärkein on myös mennyt - luottamus. Olen pyytänyt miestäni katsomaan peiliin ja pohtimaan sitä, mitä hän siellä näkee ja pitääkö hän näkemästään. En siedä epärehellisyyttä missään asiassa ja ihmissuhteissa, jos missä tulee olla rehellinen. Jos ei rehellisyyteen kykene, on parempi olla yksinään, niin ei edes vahingossa loukkaa ja satuta toista.
Toivon, että me kaikki petetyt ja jätetyt jaksamme päivä kerrallaan eteenpäin. Elämä kantaa kuitenkin vaikka välillä se onkin vaikeata uskoa. Eletään ihan pieni hetki kerrallaan. Joka ainoa päivä omat voimat lisääntyvät ja jonakin aamuna kun herää, niin tietää olevansa sinut tapahtuneen kanssa. Uskoaan ihmisiin ja elämään ei kuitenkaan kannata menettää. Minulla on ollut aivan mahtavia ystäviä, jotka ovat minua kuunnelleet tunteja, tunteja.
Ei kannata katkeroitua tai alkaa vihaamaan, koska nuo tunteet kääntyvät aina lopulta vain omaa itseä vastaan. Niillä ei rakenneta mitään vaan niillä tuhotaan oma sielu. Pettäjien takia ei kannata omaa mielenrauhaansa menettää, se ei ole sen arvoista. Mielestäni pettäjä ei kunnioita sitä ihmistä, jota pettää ja kunnioitus on aina kahden ihmisen välillä tärkeää, enkä tarkoita ainoastaan parisuhdetta.
Tiedän ja uskon, että tässä maaailmassa on jossakin olemassa se vapaa, ihana mies, joka odottaa juuri minua ja joka ei vain ihan vielä tiedä olemassaolostani. Jonakin päivänä, kun vähiten sitä odotamme, niin kohtaamme toisemme ja tiedämme, että olemme tunteneet jo ihmisiän. Haluan, että tämä mies ottaa minusta kiinni, katsoo silmiini hymy ilmeessään ja sanoo, että minä rakastan sinua. Ja minä tiedän, että minäkin rakastan häntä.
Haluan yhä säilyttää uskoni rakkauteen ja rehellisyyteen. Koen nyt olevani yksin, mutta päivä päivältä tuo yksinäisyys hälvenee ja jonakin päivänä huomaankin olevani tyytyväisenä yksin.
En kovin nopeasti varmaaankaan kykene miehiin luottamaaan, enkä välttämättä halua varsinaista parisuhdetta yhdessäasumisineeen, mutta toisaalta, omaa prinssiäni odotellessani voin vain todeta, että eihän elämästä koskaan tiedä...Syy eroonne ei ole toinen nainen. Syy on se, ettei miehesi rakastanut sinua tarpeeksi. Siksi tuo toinen nainen. Tämä menee näin, se on vieläpä totuus.
On hyvä osata lukea edes hieman rivien välistä ja tuntea kumppani oikeasti. Miehesi ei halunnut sinua säästääkseen kertoa tuosta naisesta ja se on ihan ymmärrettävää, varsin yleistäkin. Miehesi pelkäsi sinun rakkauttasi ja rajua uskoa rehellisyyteen. Mistä hän voi olla 100 varma, ettet vaikka alkaisi riehumaan hänen uudelle naistuttavuudelle ja aiheuttaisit kaikenlaista muuta lisäharmia? Ihmisistä ei koskaan tiedä. Tämä on erittäin yleinen ennakoiva itsepuolustussysteemi. Jopa toivottava, jos on pieninkin epäilys, ettei toiseen voi luottaa. Suut suppuun vaan. - Selkärangattomia hyi
eläväelämä kirjoitti:
Syy eroonne ei ole toinen nainen. Syy on se, ettei miehesi rakastanut sinua tarpeeksi. Siksi tuo toinen nainen. Tämä menee näin, se on vieläpä totuus.
On hyvä osata lukea edes hieman rivien välistä ja tuntea kumppani oikeasti. Miehesi ei halunnut sinua säästääkseen kertoa tuosta naisesta ja se on ihan ymmärrettävää, varsin yleistäkin. Miehesi pelkäsi sinun rakkauttasi ja rajua uskoa rehellisyyteen. Mistä hän voi olla 100 varma, ettet vaikka alkaisi riehumaan hänen uudelle naistuttavuudelle ja aiheuttaisit kaikenlaista muuta lisäharmia? Ihmisistä ei koskaan tiedä. Tämä on erittäin yleinen ennakoiva itsepuolustussysteemi. Jopa toivottava, jos on pieninkin epäilys, ettei toiseen voi luottaa. Suut suppuun vaan.Olisiko mies sitten voinut jkertoa vaimolleen ajat sitten, ettei rakasta tarpeeksi.?Ja jättänyt sitten, rehdisti. Pitikö varmistaa itsensä selusta, että on sitten uus eukko odottamassa.
Miksi piti loukata ja vedättää pettäen ja valehdella vielä eron syykin? Itsenäisyyttä, joo.
Mies ei kertonut petoksestaa säästääkseen itseään. Omatunto ehkä sen verran kuitenkin kolkutti, ettei halunnut tehdä asiasta todellista. Vaimoparka joutui pyörittelemään eroamisen syyn vaihtoehtoja, kun mies valehteli näkyvästi haluavansa "elää itsenäisesti". Eli täys kusetus.
Vai olis vaimo voinut alkaa riehumaan uudelle naiselle ja olisi koitunut lisäharmia. Se lisä harmi on kuule aika pientä verrattuna siihen harmiin, mitä mies vaimollensa tuotti. Mutta pitihän sitä uutta vaimoketta suojella ansaitulta haukkuryöpyltä, vaimosta viis. - xes
Selkärangattomia hyi kirjoitti:
Olisiko mies sitten voinut jkertoa vaimolleen ajat sitten, ettei rakasta tarpeeksi.?Ja jättänyt sitten, rehdisti. Pitikö varmistaa itsensä selusta, että on sitten uus eukko odottamassa.
Miksi piti loukata ja vedättää pettäen ja valehdella vielä eron syykin? Itsenäisyyttä, joo.
Mies ei kertonut petoksestaa säästääkseen itseään. Omatunto ehkä sen verran kuitenkin kolkutti, ettei halunnut tehdä asiasta todellista. Vaimoparka joutui pyörittelemään eroamisen syyn vaihtoehtoja, kun mies valehteli näkyvästi haluavansa "elää itsenäisesti". Eli täys kusetus.
Vai olis vaimo voinut alkaa riehumaan uudelle naiselle ja olisi koitunut lisäharmia. Se lisä harmi on kuule aika pientä verrattuna siihen harmiin, mitä mies vaimollensa tuotti. Mutta pitihän sitä uutta vaimoketta suojella ansaitulta haukkuryöpyltä, vaimosta viis.On se juu selkärangattomuutta sanoa, ettei rakasta tarpeeksi ap.tä ja haluaa erota.
- särkynyt luottamus
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei te kaikki ihanat ihmiset, täällä se ap jälleen! On ollut mahtavaa lukea teidän kannustavia kommenttejanne ja hiukan myös inhota niitä kommentteja, joissa ei ole ollut oikein "päätä eikä häntää" ja juuri siten, että toipua sopii viikossa, kuten joku sarkastisesti asian heitti ilmoille. Kuitenkin, olemme saaneet aikaiseksi pitkän, vivahteikkaan ja monipuolisen keskustelun, jossa on ollut paljon erilaisia mielipiteitä, kommentteja ja erilaisia ihmiskohtaloita. Kiitos siis kaikille ja paljon!!
Tänään on tasan kaksi kk , kun mieheni ilmoitti haluavansa eron ja kolmisen vkoa siitä, kun hän muutti pois kotoa. Hänellä on uusi nainen, minua jkv nuorempi. Kertoo tavanneensa tämän hetikohta kotoa poismuuttonsa jälkeen. Uskokoon ken tahtoo. Tämän uuden naisen myötä katosivat liki kaikki ne syyt., joiden vuoksi hän halusi erota. Yksi suurimmista syistä oli, että hän halusi olla itsenäinen ja muista ihmisistä riippumaton. Aika huonosti sopii uusi nainen yksinäisyyttä ja itsellisyyttä haluavan miehen profiiliin. En myöskään ymmärrä naisia, jotka lähtevät naimisissa olevan miehen matkaan. He ovat lähiaikoina lähdössä kahden viikon lomamatkalle eli tuossa vaiheessa heidän suhteensa jo on.
Uskonkin, että miehelläni on ollut tuo nainen kuvioissa jo tuolloin, kun niin järkähtämättömästi eroa alkoi vaatimaan ja kaiken piti tapahtua niin nopeasti. Eli minulle kävi ns. klassisesti - miehelläni on toinen nainen ja siksi tämä avioero. En vain jaksa ymmärtää sitä, että miten ihmeessä ihminen voi hypätä pitkästä (21v) suhteesta heti toiseen suhteeseen tai siis ilmeisimmin hänellä on ollut suhde jo jonkin aikaa. Olen pahoillani mieheni epärehellisyydestä. Jos hän olisi ihan heti alkuun myöntänyt tilanteen, niin olisimme tavallaan molemmat päässeet helpommalla. Minä olisin tiennyt, mikä tilanne on enkä olisi vaatinut turhia, enempiä selityksiä. Kaiketi sitten koko ajan tiesin, että totuus on jotakin muuta, jota hän minulle kertoi. Totuus on minulle se asia, jonka avulla pääsen eteenpäin ja alan toipumaan. Nyt minulla ei ole enää kysyttävää mieheltäni vaan tietyllä tavalla olen saanut rauhan vaikka pahalta tietenkin tuntuu. Mieheni on pettänyt minut ja tästä lähden nyt eteenpäin.
Täällä on aika moni todennut, viimeksi Tinde67, että miehelläni on toinen nainen ja oikeassa hän oli ja niin moni muukin. Miksi totuutta on niin vaikea myöntää? Tiedän, että liittomme on nyt lopullisesti ohi. Hän on valintansa tehnyt ja mahdollisesti tulee onnelliseksi tämän uuden naisensa kanssa tai sitten ei. Kuten mieheni aina sanoo, niin elämästä ei koskaan tiedä.
Itse aion nousta vielä siivilleni kuin Fenix-lintu ja selvitä tästä entistä ehommaksi ihmiseksi. En aio enää haikailla mieheni perään, koska se mitä joskus oli, on mennyttä ja se kaikista tärkein on myös mennyt - luottamus. Olen pyytänyt miestäni katsomaan peiliin ja pohtimaan sitä, mitä hän siellä näkee ja pitääkö hän näkemästään. En siedä epärehellisyyttä missään asiassa ja ihmissuhteissa, jos missä tulee olla rehellinen. Jos ei rehellisyyteen kykene, on parempi olla yksinään, niin ei edes vahingossa loukkaa ja satuta toista.
Toivon, että me kaikki petetyt ja jätetyt jaksamme päivä kerrallaan eteenpäin. Elämä kantaa kuitenkin vaikka välillä se onkin vaikeata uskoa. Eletään ihan pieni hetki kerrallaan. Joka ainoa päivä omat voimat lisääntyvät ja jonakin aamuna kun herää, niin tietää olevansa sinut tapahtuneen kanssa. Uskoaan ihmisiin ja elämään ei kuitenkaan kannata menettää. Minulla on ollut aivan mahtavia ystäviä, jotka ovat minua kuunnelleet tunteja, tunteja.
Ei kannata katkeroitua tai alkaa vihaamaan, koska nuo tunteet kääntyvät aina lopulta vain omaa itseä vastaan. Niillä ei rakenneta mitään vaan niillä tuhotaan oma sielu. Pettäjien takia ei kannata omaa mielenrauhaansa menettää, se ei ole sen arvoista. Mielestäni pettäjä ei kunnioita sitä ihmistä, jota pettää ja kunnioitus on aina kahden ihmisen välillä tärkeää, enkä tarkoita ainoastaan parisuhdetta.
Tiedän ja uskon, että tässä maaailmassa on jossakin olemassa se vapaa, ihana mies, joka odottaa juuri minua ja joka ei vain ihan vielä tiedä olemassaolostani. Jonakin päivänä, kun vähiten sitä odotamme, niin kohtaamme toisemme ja tiedämme, että olemme tunteneet jo ihmisiän. Haluan, että tämä mies ottaa minusta kiinni, katsoo silmiini hymy ilmeessään ja sanoo, että minä rakastan sinua. Ja minä tiedän, että minäkin rakastan häntä.
Haluan yhä säilyttää uskoni rakkauteen ja rehellisyyteen. Koen nyt olevani yksin, mutta päivä päivältä tuo yksinäisyys hälvenee ja jonakin päivänä huomaankin olevani tyytyväisenä yksin.
En kovin nopeasti varmaaankaan kykene miehiin luottamaaan, enkä välttämättä halua varsinaista parisuhdetta yhdessäasumisineeen, mutta toisaalta, omaa prinssiäni odotellessani voin vain todeta, että eihän elämästä koskaan tiedä...Hei ap.
Ajattelinkin että asia on noin koska minun exmies tomi juuri noin erona ehkä se että minun ex tuli takaisin. Rakastuneena uskoin häntä ja luotin tai ainakin halusin luottaa vaikka epäilys oli läsnä jokapäivä.Olin ehkä tyhmä kun uskoin ja vielä moneen kertaan.
On mahtavaa huomata sinussa taphtunut muutos. et enää kerro tuskastasi vaan katsot jo eteenpäin. Mahtavaa.
Sinun itsesi vuoksi toivon että pysyt päätökessäsi ja jatkat elämääsi kyllä se uusi vielä kohdalle sattuu, kun sen aika on. - Akat.
Niin järjettömän pah kirjoitti:
Hei te kaikki ihanat ihmiset, täällä se ap jälleen! On ollut mahtavaa lukea teidän kannustavia kommenttejanne ja hiukan myös inhota niitä kommentteja, joissa ei ole ollut oikein "päätä eikä häntää" ja juuri siten, että toipua sopii viikossa, kuten joku sarkastisesti asian heitti ilmoille. Kuitenkin, olemme saaneet aikaiseksi pitkän, vivahteikkaan ja monipuolisen keskustelun, jossa on ollut paljon erilaisia mielipiteitä, kommentteja ja erilaisia ihmiskohtaloita. Kiitos siis kaikille ja paljon!!
Tänään on tasan kaksi kk , kun mieheni ilmoitti haluavansa eron ja kolmisen vkoa siitä, kun hän muutti pois kotoa. Hänellä on uusi nainen, minua jkv nuorempi. Kertoo tavanneensa tämän hetikohta kotoa poismuuttonsa jälkeen. Uskokoon ken tahtoo. Tämän uuden naisen myötä katosivat liki kaikki ne syyt., joiden vuoksi hän halusi erota. Yksi suurimmista syistä oli, että hän halusi olla itsenäinen ja muista ihmisistä riippumaton. Aika huonosti sopii uusi nainen yksinäisyyttä ja itsellisyyttä haluavan miehen profiiliin. En myöskään ymmärrä naisia, jotka lähtevät naimisissa olevan miehen matkaan. He ovat lähiaikoina lähdössä kahden viikon lomamatkalle eli tuossa vaiheessa heidän suhteensa jo on.
Uskonkin, että miehelläni on ollut tuo nainen kuvioissa jo tuolloin, kun niin järkähtämättömästi eroa alkoi vaatimaan ja kaiken piti tapahtua niin nopeasti. Eli minulle kävi ns. klassisesti - miehelläni on toinen nainen ja siksi tämä avioero. En vain jaksa ymmärtää sitä, että miten ihmeessä ihminen voi hypätä pitkästä (21v) suhteesta heti toiseen suhteeseen tai siis ilmeisimmin hänellä on ollut suhde jo jonkin aikaa. Olen pahoillani mieheni epärehellisyydestä. Jos hän olisi ihan heti alkuun myöntänyt tilanteen, niin olisimme tavallaan molemmat päässeet helpommalla. Minä olisin tiennyt, mikä tilanne on enkä olisi vaatinut turhia, enempiä selityksiä. Kaiketi sitten koko ajan tiesin, että totuus on jotakin muuta, jota hän minulle kertoi. Totuus on minulle se asia, jonka avulla pääsen eteenpäin ja alan toipumaan. Nyt minulla ei ole enää kysyttävää mieheltäni vaan tietyllä tavalla olen saanut rauhan vaikka pahalta tietenkin tuntuu. Mieheni on pettänyt minut ja tästä lähden nyt eteenpäin.
Täällä on aika moni todennut, viimeksi Tinde67, että miehelläni on toinen nainen ja oikeassa hän oli ja niin moni muukin. Miksi totuutta on niin vaikea myöntää? Tiedän, että liittomme on nyt lopullisesti ohi. Hän on valintansa tehnyt ja mahdollisesti tulee onnelliseksi tämän uuden naisensa kanssa tai sitten ei. Kuten mieheni aina sanoo, niin elämästä ei koskaan tiedä.
Itse aion nousta vielä siivilleni kuin Fenix-lintu ja selvitä tästä entistä ehommaksi ihmiseksi. En aio enää haikailla mieheni perään, koska se mitä joskus oli, on mennyttä ja se kaikista tärkein on myös mennyt - luottamus. Olen pyytänyt miestäni katsomaan peiliin ja pohtimaan sitä, mitä hän siellä näkee ja pitääkö hän näkemästään. En siedä epärehellisyyttä missään asiassa ja ihmissuhteissa, jos missä tulee olla rehellinen. Jos ei rehellisyyteen kykene, on parempi olla yksinään, niin ei edes vahingossa loukkaa ja satuta toista.
Toivon, että me kaikki petetyt ja jätetyt jaksamme päivä kerrallaan eteenpäin. Elämä kantaa kuitenkin vaikka välillä se onkin vaikeata uskoa. Eletään ihan pieni hetki kerrallaan. Joka ainoa päivä omat voimat lisääntyvät ja jonakin aamuna kun herää, niin tietää olevansa sinut tapahtuneen kanssa. Uskoaan ihmisiin ja elämään ei kuitenkaan kannata menettää. Minulla on ollut aivan mahtavia ystäviä, jotka ovat minua kuunnelleet tunteja, tunteja.
Ei kannata katkeroitua tai alkaa vihaamaan, koska nuo tunteet kääntyvät aina lopulta vain omaa itseä vastaan. Niillä ei rakenneta mitään vaan niillä tuhotaan oma sielu. Pettäjien takia ei kannata omaa mielenrauhaansa menettää, se ei ole sen arvoista. Mielestäni pettäjä ei kunnioita sitä ihmistä, jota pettää ja kunnioitus on aina kahden ihmisen välillä tärkeää, enkä tarkoita ainoastaan parisuhdetta.
Tiedän ja uskon, että tässä maaailmassa on jossakin olemassa se vapaa, ihana mies, joka odottaa juuri minua ja joka ei vain ihan vielä tiedä olemassaolostani. Jonakin päivänä, kun vähiten sitä odotamme, niin kohtaamme toisemme ja tiedämme, että olemme tunteneet jo ihmisiän. Haluan, että tämä mies ottaa minusta kiinni, katsoo silmiini hymy ilmeessään ja sanoo, että minä rakastan sinua. Ja minä tiedän, että minäkin rakastan häntä.
Haluan yhä säilyttää uskoni rakkauteen ja rehellisyyteen. Koen nyt olevani yksin, mutta päivä päivältä tuo yksinäisyys hälvenee ja jonakin päivänä huomaankin olevani tyytyväisenä yksin.
En kovin nopeasti varmaaankaan kykene miehiin luottamaaan, enkä välttämättä halua varsinaista parisuhdetta yhdessäasumisineeen, mutta toisaalta, omaa prinssiäni odotellessani voin vain todeta, että eihän elämästä koskaan tiedä...Tässä se taas nähtiin: rehellisyys ja totuus vapauttaa, vaikka se voi olla tuskainenkin prosessi. Melkoisen epäkypsä ja tunteeton ihminen on ex-miehesi, kun ei sinulle tuota vapautusta suonut aikoja sitten. Sitähän tuo nimenomaan on, kypsymättömyyttä ja lapsellisuutta, kun ei osaa kantaa vastuuta omista teoistaan/asioistaan.
Kaikkea hyvää sinulle jatkossa. Olen seurannut tätä keskustelua jonkin verran sivusta ja pahaa tekee joidenkin ihmisten selittelyt ja kommentit. Kovia ja kylmiä ihmisiä on valitettavan paljon maailmassa. Toivon, että löydät vielä itsellesi onnen ja jonkun arvoisesi, rehellisen ja lämpimän ihmisen. Tai ennen kaikkea toivon, että löydät tuon onnen sisältäsi, itsestäsi. - Taas se
eläväelämä kirjoitti:
Syy eroonne ei ole toinen nainen. Syy on se, ettei miehesi rakastanut sinua tarpeeksi. Siksi tuo toinen nainen. Tämä menee näin, se on vieläpä totuus.
On hyvä osata lukea edes hieman rivien välistä ja tuntea kumppani oikeasti. Miehesi ei halunnut sinua säästääkseen kertoa tuosta naisesta ja se on ihan ymmärrettävää, varsin yleistäkin. Miehesi pelkäsi sinun rakkauttasi ja rajua uskoa rehellisyyteen. Mistä hän voi olla 100 varma, ettet vaikka alkaisi riehumaan hänen uudelle naistuttavuudelle ja aiheuttaisit kaikenlaista muuta lisäharmia? Ihmisistä ei koskaan tiedä. Tämä on erittäin yleinen ennakoiva itsepuolustussysteemi. Jopa toivottava, jos on pieninkin epäilys, ettei toiseen voi luottaa. Suut suppuun vaan.ap:n entinen
- avokado
"Useassa viestissäsi kyselet miksi ja miten? Haluaisit vastauksia mieheltäsi. Minäpä kerron, että erossa ja kaikissa muissakin muutoksissa ja kriiseissä vastaukset kysymyksiinsä pystyy löytämään vain itsestään."
Törkeitä kommentteja. Esimerkiksi tuo jostain oppaasta kopioitu ylläoleva höpinä, joka ei ole edes psykologiaa nähnyt.
Olen parisuhteessa joka toimii hyvin, mutta jos eroaisimme niin olisin selityksen velkaa siitä, miksi haluan eron. Usein toista halutaan "säästää" ja ties mitä potaskaa. Oikeasti toinen jää roikkumaan löysään hirteen, jos ei saa tietää miksi ylipäätään erotaan. Ero voi tulla siksi, että AP on liian roikkuva, ehkä miehellä on toinen nainen, ehkä hän haluaa erakkoitua? AP selviää tilanteesta paremmin, jos hän tietää syyn, vaikka syy olisi ilmiselvä kaveripiirille tai muille läheisille. Tämän jälkeen mies saa jatkaa elämäänsä miten haluaa.
Tein kymmenen vuotta sitten virheen ja jätin kertomatta, että haluan toisen miehen takia lopettaa suhteen. Exäni "jatkoi elämäänsä" vasta saatuaan tietää. Myöhemmin väliemme lämmettyä tuttavatasolle kävimme karvaan keskustelun puhumattomuudestani. Sysäsin suhteen aikana kaiken vastuun exäni niskaan ja nilitin sisäisesti siitä, kuinka hänellä on tavoitteita, joita en itse halua. En avoimesti väittänyt vastaan, vaan lönkytin hänen perässään artikuloimatta omia toiveitani. Olisin ehkä exäni kanssa vieläkin, jos olisin tajunnut, ettei hän olisi pistänyt pahaksi jos olisin aika ajoin avoimesti kertonut mielipiteeni minua häiritsevistä asioista.
Vaikutat aika tunteelliselta, joten yritä hillitä sitä ja pysy asialinjalla. Aina kun itket, hän pitää sinua hysteerisenä naisena, jolle ei voi kertoa asioita niin kuin ne ovat. Hän ehkä pelkäsi hankalaa avioeroa ja jätti siksi kertomatta tunteistaan. Kyse ei välttämättä ole toisesta naisesta. Joka tapauksessa on väärin, että hän jättää sinut "ulkopuolelle" tilanteesta, jonka te kumpainenkin olette luoneet 20 vuoden aikana.
Uskaltavatko ystäväsi kertoa mielipiteensä sinulle avoimesti? Käy heillä kylässä ja rauhallisesti keskustellen kysy, minkälaisia aavistuksia heillä on ollut. Korosta, että sinun on helpompi päästä yli, jos he kertovat avoimesti mielipiteensä etkä ajatellut murtua heidän mielipiteistään. Tietenkin teet tämän kun olet valmis - sitä ennen yritä saada heiltä henkistä tukea.
Sinuna yrittäisin keskittyä kaikkeen muuhun, hankkia harrastuksia ja palata asiaan hänen kanssaan kuukausien päästä. En usko, etteivätkö ystäväsi haluaisi viettää aikaa kanssasi tai lähteä kanssasi jollekin matkalla tai edes elokuviin. Eikö joku heistä asunut ulkomailla - ehkä lyhyt kesäloma parhaan ystäväsi suuntaan voisi olla poikaa? Voimia!- eläväelämä
Elävässä elämässä kaikki ei mene oman tahdon mukaan. Avioerossa ehkä kaikkein vähiten. Mutta jos siltä tuntuu, niin kannattaa pyöriä tuskissaan, odottaa turhaan vastauksia, syyllistää tai mitä tahansa ikävää sensijaan että jatkaisi omaa elämää, ja tosiaan miettien omat vastaukset kysymyksiin.
Eroon on suurinpiirtein kaksi syytä: rakkaudeton liitto (ainakin sen eroa haluavan osalta) tai toinen nainen/mies. Mitä ihmeen lisäselvityksiä tähän tarvitaan? - Ap:n
eläväelämä kirjoitti:
Elävässä elämässä kaikki ei mene oman tahdon mukaan. Avioerossa ehkä kaikkein vähiten. Mutta jos siltä tuntuu, niin kannattaa pyöriä tuskissaan, odottaa turhaan vastauksia, syyllistää tai mitä tahansa ikävää sensijaan että jatkaisi omaa elämää, ja tosiaan miettien omat vastaukset kysymyksiin.
Eroon on suurinpiirtein kaksi syytä: rakkaudeton liitto (ainakin sen eroa haluavan osalta) tai toinen nainen/mies. Mitä ihmeen lisäselvityksiä tähän tarvitaan?exä?
- avokado
eläväelämä kirjoitti:
Elävässä elämässä kaikki ei mene oman tahdon mukaan. Avioerossa ehkä kaikkein vähiten. Mutta jos siltä tuntuu, niin kannattaa pyöriä tuskissaan, odottaa turhaan vastauksia, syyllistää tai mitä tahansa ikävää sensijaan että jatkaisi omaa elämää, ja tosiaan miettien omat vastaukset kysymyksiin.
Eroon on suurinpiirtein kaksi syytä: rakkaudeton liitto (ainakin sen eroa haluavan osalta) tai toinen nainen/mies. Mitä ihmeen lisäselvityksiä tähän tarvitaan?"Elävässä elämässä kaikki ei mene oman tahdon mukaan. Avioerossa ehkä kaikkein vähiten."
Avioero on vaikea paikka kummallekin osapuolelle ja tietenkin itse kullakin on oikeus lähteä ja olla vapaa, jos siltä tuntuu. Avioeron voi kuitenkin hoitaa sikailematta.
"Miehesi pelkäsi sinun rakkauttasi ja rajua uskoa rehellisyyteen. Mistä hän voi olla 100 varma, ettet vaikka alkaisi riehumaan hänen uudelle naistuttavuudelle ja aiheuttaisit kaikenlaista muuta lisäharmia?"
Sinulla ei näytä olevaan mitään moraalia, ihan oikeasti. En todellakaan enää nykyisin pystyisi vedättämään puolisoa/miesystävää vuosia, tai edes kuukausia, tai edes päiviä. Jos luet aiemman postauksen, niin tiedät että olen joskus näin tehnyt ja tunnen siitä syyllisyyttä. Tietenkin toinen osapuoli saattaa saada raivarin, mutta pääsepähän jatkamaan omaa elämäänsä ilman, että joutuu arvailemaan asemaansa. Ikävä kyllä ihmiset ovat niljakkeita.
Toki ap:lla on velvollisuus jatkaa elämäänsä, mutta hänen ex-miehensä hidasti tätä prosessia olemalla salaileva niljake. Totuus sattuu, mutta myös nopeuttaa jätetyn toipumista. Haluaisitko itse olla naimisissa tyypin kanssa, joka ei halua olla kanssasi, mutta tuhlaa kallisarvoista aikaasi vuosia, koska ei uskalla kertoa?
ps. Miinustin kommenttisi kuten näytät tekevän kaikille niille, jotka yrittävät kannustaa jätettyä ihmistä oikeasti eteenpäin. - erja-
avokado kirjoitti:
"Elävässä elämässä kaikki ei mene oman tahdon mukaan. Avioerossa ehkä kaikkein vähiten."
Avioero on vaikea paikka kummallekin osapuolelle ja tietenkin itse kullakin on oikeus lähteä ja olla vapaa, jos siltä tuntuu. Avioeron voi kuitenkin hoitaa sikailematta.
"Miehesi pelkäsi sinun rakkauttasi ja rajua uskoa rehellisyyteen. Mistä hän voi olla 100 varma, ettet vaikka alkaisi riehumaan hänen uudelle naistuttavuudelle ja aiheuttaisit kaikenlaista muuta lisäharmia?"
Sinulla ei näytä olevaan mitään moraalia, ihan oikeasti. En todellakaan enää nykyisin pystyisi vedättämään puolisoa/miesystävää vuosia, tai edes kuukausia, tai edes päiviä. Jos luet aiemman postauksen, niin tiedät että olen joskus näin tehnyt ja tunnen siitä syyllisyyttä. Tietenkin toinen osapuoli saattaa saada raivarin, mutta pääsepähän jatkamaan omaa elämäänsä ilman, että joutuu arvailemaan asemaansa. Ikävä kyllä ihmiset ovat niljakkeita.
Toki ap:lla on velvollisuus jatkaa elämäänsä, mutta hänen ex-miehensä hidasti tätä prosessia olemalla salaileva niljake. Totuus sattuu, mutta myös nopeuttaa jätetyn toipumista. Haluaisitko itse olla naimisissa tyypin kanssa, joka ei halua olla kanssasi, mutta tuhlaa kallisarvoista aikaasi vuosia, koska ei uskalla kertoa?
ps. Miinustin kommenttisi kuten näytät tekevän kaikille niille, jotka yrittävät kannustaa jätettyä ihmistä oikeasti eteenpäin.Ap.n mies on kertonut, ettei rakasta. Sehän se sikailua onkin. Erossa jätetylle osapuolelle on kaikki tuskaa, aina on jotain valittamista, voivoteltavaa, syyteltävää, moralisoitavaa, tuomittavaa, moralisoitavaa, tuomittavaa.. yms. Tästä syystä ihmiset välttelevät kertomista.
Itse haluaisin olla avoin. Avoin siinä mielessä, että minulle voisi kakistelematta kertoa mitä miettii. Silloinkin (ja etenkin silloin), kun asia on erityisen vaikea. Ettei tarvitsisi pelätä reaktioitani.
Niinhän se usein menee, että juuri ne, jotka jätetään yllättäen, ovat liiton aikana reagoineet voimakkaasti pienempiinkin asioihin, toisinaan myös aivan mitättömiin. Niille, joille voi avautua pelkäämättä heidän itkupotkuraivarikohtauksia ym. kiukuttelua, ja jotka osaavat ottaa asian asiana, kerrotaan vaikeampiakin asioita jo niiden valmisteluvaiheessa. - Ihanasti jätetty
erja- kirjoitti:
Ap.n mies on kertonut, ettei rakasta. Sehän se sikailua onkin. Erossa jätetylle osapuolelle on kaikki tuskaa, aina on jotain valittamista, voivoteltavaa, syyteltävää, moralisoitavaa, tuomittavaa, moralisoitavaa, tuomittavaa.. yms. Tästä syystä ihmiset välttelevät kertomista.
Itse haluaisin olla avoin. Avoin siinä mielessä, että minulle voisi kakistelematta kertoa mitä miettii. Silloinkin (ja etenkin silloin), kun asia on erityisen vaikea. Ettei tarvitsisi pelätä reaktioitani.
Niinhän se usein menee, että juuri ne, jotka jätetään yllättäen, ovat liiton aikana reagoineet voimakkaasti pienempiinkin asioihin, toisinaan myös aivan mitättömiin. Niille, joille voi avautua pelkäämättä heidän itkupotkuraivarikohtauksia ym. kiukuttelua, ja jotka osaavat ottaa asian asiana, kerrotaan vaikeampiakin asioita jo niiden valmisteluvaiheessa.No sitä avoimuuttahan täällä jätetyt peräpeiliin kuuluttavatkin. Että jättäjä kakistelematta kertoisi, kun ituttaa. Ettei vuosia pihtaa ajatuksiaan ja näyttele, että ihan ookoo menee.
Itkupotkuraivari tulee aivan varppina, kun ensin vuosia hymistelleeään ja sitten ykskaks 20 v avioliiton jälkeen alkaa tapahtua. - olivia*
Ihanasti jätetty kirjoitti:
No sitä avoimuuttahan täällä jätetyt peräpeiliin kuuluttavatkin. Että jättäjä kakistelematta kertoisi, kun ituttaa. Ettei vuosia pihtaa ajatuksiaan ja näyttele, että ihan ookoo menee.
Itkupotkuraivari tulee aivan varppina, kun ensin vuosia hymistelleeään ja sitten ykskaks 20 v avioliiton jälkeen alkaa tapahtua.Ihminen hyvinkin usein uskottelee itselleen, että suhteessa menee hyvin, se on ihan ok. Näin siksi, että siihen uskotaan mitä halutaan uskoa. Ei niitä "ookoo" ajatuksia mitenkään pihdata. Joillain kestää vuosia, kunnes heidän on pakko myöntää itselleen vain kärvistelevänsä suhteessa. Jotkut huomaavat jopa inhoavansa kumppaniaan, kärsivänsä tämän seurasta, tai heräävät muuten huomaamaan, että suhde on kaikkea muuta kuin hyvä ja ok.
Koetapa miettiä miten sanoisi puolisolleen kauniisti, asiallisesti "olen muuten huomannut inhoavani sinua, en kestä seuraasi, ahdistun lähelläsi. Niissä näissä asioissa olet todella veemäinen. Haluan erota, ja sen jälkeen en tahdo edes nähdä sinua".
Nuo äskeiset esimerkit olivat lievemmästä päästä mitä ajattelin ex-miehestäni. En kertonut edes niistä mitään hänelle. Tein eroa vuosikaupalla, ex ei sitä halunnut. Sain näytellä tosissani, opetella vuorosanat oikein viimeisen päälle, etten paljastanut negatiivisia tunteitani exälle. Kamalaa aikaa. Mutta lopulta olin tyytyväinen. Eron sain väkisin hoidettua ilman mitään suurta draamaa. Ex keljuili alkuunsa, mutta lopetti sitten. Näemme joskus pakollisissa merkeissä, vaihdamme muutaman sanan, sekin menee. Mutta se menee vain siksi, etten kertonut exälle hänen olevan veemäisin tuntemani ihminen j akuinka merkityksetön ja tyhjänpäiväinen ihminen hän on, kuinka inhottava minulle. Kertomisesta ei olisi seurannut exän itkupotkuraivari, vaan sota loppuelämäksi.
- Sorrow Sue
Vastaus kaikkiin ap:n kysymyksiin on: suomalaiset miehet ovat pelkureita. Talvisodassa pärjätään, mutta kun vastassa on emansipotunut suomalaismatroona, tutisuttaa. Suomalaismies kyyhöttää mieluummin vuosia matalakantaisen kengän alla tyytymättömänä, kuin karjaisee, kuopaisee rintakarvojaan ja häipyy ilmaisten tyytymättömyytensä. Vuosia ja vuosia he odottelevat, ennen kuin uskaltavat poistua rakkaudettomasta liitosta.
Tietävätkö suomalaisurhot, mitä rakkaus on ja miltä se tuntuu? onko heillä munaa, jossa tunteen voisi edes tuntea? - star amis
Omituista vuodatusta ja vääntämistä.
Jos toinen osapuoli ilmoittaa ettei rakasta toista,silloinhan kaikki muut selittelyt ja pehmennykset ovat turhia.
Kuka haluaa roikkua suhteessa jossa toinen ei rakasta ??.
Ja ihan yhtälailla läpi historian kyseistä ilmoitusta on käyttänyt suhteen lopettamiseen molemmat sukupuolet.
Joten nyt naiset peilin eteen vaan reilusti onko itsellä varaa aukoa suuta,vai roikutteko suhteessa joka ei niin kiinnosta mutta kunhan ollaan vaan- minä ymmärsin heti
Aloittaja on vielä ensishokissa tuosta erosta. Ja suotakoon hänelle nämä purkaukset MUTTA nämä muut kirjoittajat täällä jotka sanovat, erostani vuosia silti yhä katkera ja p..... ei se noin mene. Olette vain harmissanne kun miehenne lähti...viimein...löysi jotain rakastettavaa. Ja miten kävi teille? Jäitte odottamaan miehen paluuta ja aloitte seuraamaan exmiehenne tekemisiä kenties jopa häiritsitte häntä ja hänen kumppania. Nyt sitten vieläkin vuosien jälkeen täällä valitetaan kuinka mies on väkipakolla viety...voihan sylvit! Star amis on oikeassa jos toinen lähtee se on menoa ei siinä mitkään itkut ja maarittelut auta. On turhaa odottaa mieheltä absurdia lausetta " lähdin vaikka rakastan sinua yli kaiken" ...ei se mies lähtisi jo olisi rakastanut.
- erja-
"Jos toinen osapuoli ilmoittaa ettei rakasta toista,silloinhan kaikki muut selittelyt ja pehmennykset ovat turhia."
Tämä on totuus, vaikka miinusta oletkin saanut. Ilmeisesti ihmiset haluavat ummistaa silmänsä totuudelta. - olivia*
minä ymmärsin heti kirjoitti:
Aloittaja on vielä ensishokissa tuosta erosta. Ja suotakoon hänelle nämä purkaukset MUTTA nämä muut kirjoittajat täällä jotka sanovat, erostani vuosia silti yhä katkera ja p..... ei se noin mene. Olette vain harmissanne kun miehenne lähti...viimein...löysi jotain rakastettavaa. Ja miten kävi teille? Jäitte odottamaan miehen paluuta ja aloitte seuraamaan exmiehenne tekemisiä kenties jopa häiritsitte häntä ja hänen kumppania. Nyt sitten vieläkin vuosien jälkeen täällä valitetaan kuinka mies on väkipakolla viety...voihan sylvit! Star amis on oikeassa jos toinen lähtee se on menoa ei siinä mitkään itkut ja maarittelut auta. On turhaa odottaa mieheltä absurdia lausetta " lähdin vaikka rakastan sinua yli kaiken" ...ei se mies lähtisi jo olisi rakastanut.
"On turhaa odottaa mieheltä absurdia lausetta " lähdin vaikka rakastan sinua yli kaiken" ...ei se mies lähtisi jo olisi rakastanut. "
Kyllä näin ja nimenomaan.
Yhtä absurdina pidän, jos toiselle avoimesti selvittäisi "en rakasta sinua enää, mutta etpä voi kuvitellakaan miten paljon rakastan yhtä toista. Nytpä yritän kertoa hänestä ja suhteestamme**tähän tutustuminen, tunteet, romanttiset ajatukset**......"
- Elämä kantaa
Tuli tosi paha olo sun puolesta. Todella julmaa olla vuosia kertomatta tunteistaan/eroaikeistaan ja yht'äkkiä vaan pamauttaa eron virelle. Ja vielä julmempaa on osoittamatta mitään myötätuntoa sinua, omaa vaimoaan, kohtaan.
Ikovä sanoa, mutta ei ole ketään tai mitään, joka voisi poistaa tämänhetkisen kivun ja tuskan sisimmästäsi pois. Ainoa lohtu taitaa olla, että se kipu lievittää ajan kanssa. Ja se on varma.
Ystäväksi ei taida kannattaa ryhtyä. Ei ainakaan tässä vaiheessa, ehkä joskus tulevaisuudessa. Sinun toipumisesi kannalta olisi parasta, ettei tarvitsisi nähdä tai kuulla ex-miehestäsi mitään.
Ota hetki hetkenä. Älä mieti liian pitkälle tulevaisuuteen, keskity selviämään edes yhdestä päivästä yli. Sinun on kaikki oikeus surra kohtaloasi. Älä patoa mitään sisällesi, sinun on paha olla ja se saa näkyä. Se on inhimillistä. Kun pahin paniikki on ohi, voit ottaa ihan tehtäväksesi etsiä jokaisesta päivästä edes yksi hyvä asia.
Aikansa kutakin, rakkautta, iloa ja niin myös surua. On aika surra, mutta ei loputtomiin. Sinulle on selvästi jotakin muuta varattuna tulevaisuudessa. En usko, että universumi antaa kenenkään harteille enemmän kun mitä kukin jaksaa kantaa.
Syitä voi olla monia miehen päätökseen, mutta yksikään niistä ei ole relevantti. On vain sisäistettävä, että näin on ja näillä mennään. Ikäviä asioita sattuu meille kaikille, niistä selvitään vahvempina ja viisaampina eteenpäin.
Sinä selviät tästä ja aurinko alkaa taas paistamaan! Se vie aikaa, muttei loputtomiin. Elämä kyllä kantaa! - Mykkäpaska
Tuttua juttua, ikävä kyllä. Ja sekin on ikävä sanoa, että kyllä siellä kumminkin on kolmas osapuoli. Sä selviät, mutta aikaa se vie. Mikä perkele noita äijiä vaivaa?
- Itsekäs
Kyllä se aurinko vielä paistaa. Itselläni 10v takana ja nyt näyttää siltä että ero tulee, tämä on ensimmäinen suhde joka on ollut elämässäni näin pitkä ja tiivis. Mieheni kokee että on ansassa kanssani koska hänellä ei ole luottotietoja niin kaikki on nimissäni ja hänen vaikeempi saada kämppää ym. Olemme molemmat työssä käyviä ja tienaamme yhtä paljon kuitenkin minä maksan kaikki laskut ja itseeni ei jää yhtään rahaa. Hän syyttää minua siitä että joutuu maksamaan jonkun laskun jos tilini ei riitä. 4 vkoa sitten hän ilmoitti ettei tiedä haluaako olla enää kanssani ja näinollen ei ole mihinkään kustannuksiinkaan osallistunut esim ruokaostokset. Eilen mukavan vkl jälkeen ajattelin että ehkäpä tämä ei ollutkaan tässä ja kysymyksilläni sain hänet alkupisteeseen ja sano häipyvänsä nopeemmin kuin uskonkaan. Pitäisi vain osata olla ja odottaa mutta minun mielestä se väärin minua kohtaan koska eikai ketään ihmistä pitäisi pitää odottamassa että josko sittenkin jatkaisi suhdetta. Olen kuulemma vain minä, minä, minä ja minä enkä osaa ajatella että hänellä nyt paha olla ja varmasti näin onkin. Elämä on paskaa.
- Pelokas
Ihan pakko kirjoittaa tänne itsekin. Runsaasti oli viestejä siitä kuinka se on aina mies joka ilmoittaa erosta yllätyksenä, itselle kuitenkin kävi toisin. Olemme 40/39 vuotiaat ja naimisissa yli 21 vuotta. Vaimo ilmoitti n. 2 kk sitten että haluaa erota. Koko ajan yritti väittää, että haluaa eroa itsensä takia mutta todellinen syy on toinen mies.
Nyt sitten homma on siinä pisteessä, että lapsille on ilmoitettu asiasta ja perheenä on puhuttu. Välit vaimoon kumminkin on hyvät eikä ainakaan vielä ole yltynyt riidaksi asti. Yhdessä ollaan hoidettu asioita eron tiimoilta jotta saataisiin asiat vietyä kivuttomasti loppuun.
Kuitenkin pelko on hiipinyt puseroon. Luotto naisiin meni kyllä totaalisesti, ainakin joksikin aikaa. Tulevaisuus ei todellakaan näytä ruusuiselta. En ole mikään ravintoloissa viihtyvä yksilö vaikka ystäväpiiri enimmällään onkin. Mikään absolutistikaan en ole vaan mielestäni ihan tavallinen suomalainen mies, mutta pelottaa silti.
Kertokaas miehetkin kuinka olette avioerosta päässeet yli kun se on tullut teille ns. "puskista"- kaisa*
Läheskään kaikissa pikaeroissa perimmäinen syy eroon ei ole toinen mies/nainen, vaan haalistunut parisuhde (ainakin näin eroaja kokee). Toinen mies/nainen on vain ponnahduslauta eroon.
- tanja*
kaisa* kirjoitti:
Läheskään kaikissa pikaeroissa perimmäinen syy eroon ei ole toinen mies/nainen, vaan haalistunut parisuhde (ainakin näin eroaja kokee). Toinen mies/nainen on vain ponnahduslauta eroon.
"Toinen mies/nainen on vain ponnahduslauta eroon. "
Ihan faktaa. Elämän varrella ei välty huomaamasta, että ikävä, haalistunut, iloton liitto on erittäin otollista maaperää uudelle suhteelle. Siksi uusi suhde ei ole syy eroon, vaan väljähtynyt liitto. - joosefi
kaisa* kirjoitti:
Läheskään kaikissa pikaeroissa perimmäinen syy eroon ei ole toinen mies/nainen, vaan haalistunut parisuhde (ainakin näin eroaja kokee). Toinen mies/nainen on vain ponnahduslauta eroon.
Voi herranpieksut JOO ei se ole KOSKAAN syynä se toinen nainen tai mies.
Paise on siellä liitossa joka hajoaa. Ne jotka eivät tätä pysty myöntämään vaan syyllistävät toisia omista ongelmistaan eivät tule onnisitumaan muissakaan suhteissaan. Oma pää esille ja tutkikaa missä vika!
- Acca aivan kauhea
Mistä erottaa, onko toinen väsynyt elämäänsä yleensä ja esimerkiksi työhönsä, vai olenko minä se kurjuuden lähde? Mieheni oli äreä ja töistä kotiin tultuaan kuin myrskyn merkki. Kysyin aina: oletko minulle vihainen? Mikä sinulla on? Hän vastasi: töissä oli kauhea päivä. En ole sinulle vihainen.
Pian jätti minut, syytti etten kuuntele häntä, halusi päästä "sitoumuksista". Pari viikkoa myöhemmin kävi ilmi, että hänellähän on uusi nainen.
Jos vielä joskus olisin parisuhteessa, miten voisin luottaa siihen, että mies todellakin potee rankkaa työpäivää? olettaisin koko ajan, että hän on kyllästynyt minnuun eikä vain saa sanottua sitä. Jos kyselen koko ajan, oletko kyllästynyt, aiotko lähteä, niin siitä nyt ainakin sitten bänät tulee. Kuka tuollaista tinkaamista jaksaisi.
Elikkä kyllä nämä tuppisuumammanpoikien äkkierot aika hankalia on ymmärtää meille pelottaville, miehemme munat jyrääville amatsooneille ovat.- kaisa*
No, tuohon en voi sanoa muuta kuin, että opetelkaa luottamaan vaistoonne. Minulla se on ollut aina pelottavan oikeassa, vaikkei pikaero olekaan osunut kohdalle. No ei totisesti ole, vaan ihan kamala kituuttava maailman hitain ero.
Jos nyt yhtään lohduttaa, niin se tapahtuu mikä tapahtuu. Etukäteen ei pidä surra ja kantaa turhaa huolta. Sinulla on jo yksi pikaero ollut, sellaisen on epätodennäköistä osua kohdalle toisenkerran. Sen sijaan voisit miettiä, jos et millään pääsisi eroon miehestäsi, vaikka haluaisit kovasti. Mitäpä tekisit?
- tahrojapaperilla
"Tiedän että on yö kun saavut kotiisi pimeään
Yksinäisyys lyö sanomatta nimeään
Kun luet kirjeeni kaiun kuulet
Tahrat näet joita sateeksi luulet
Kuljen ulkona valossa kasvoillani voin tuntea tuulen
Ei sitä tuntunut talossa johon palaa en koskaan, luulen
En ole menossa minnekkään
Ei missään tule minun luokseni minun vuokseni
Vain tahroja paperilla älä siis suutu, ei niistä asiat miksikäänmuutu
Ei se, että meillä oli retkemme,
eikä se, etta meillä oli hetkemme
Voi tuuli kylmästi kutittaa selkään, se eteenpäin työntää älä siis pelkää
Älä huoli siitä sillä meillä oli hetkemme, aha
Muista, että meillä oli hetkemme
Kutsun saaneena tulin, lähdin kuin varas, säikähdin viimein
Kun itseni tarttuneen, tajusin varttuneen
Imin sut kuiviin, tarttui mun huiviin,
tuoksusi, teit saman minulle, juoksusi, annan anteeksi sinulle
Vain tahroja paperilla älä siis suutu, ei niistä asiat miksikaanmuutu
Ei se, että meillä oli retkemme,
eikä se, etta meillä oli hetkemme
Voi tuuli kylmästi kutittaa selkään, se eteenpäin työntää äläsiis pelkää
Älä huoli siitä sillä meillä oli hetkemme, aha
Muista, etta meillä oli hetkemme, aha
Vain tahroja paperilla älä siis suutu, ei niistä asiat miksikaanmuutu
Ei se, että meillä oli retkemme,
eikä se, etta meillä oli hetkemme
Voi tuuli kylmästi kutittaa selkään, se eteenpäin työntää äläsiis pelkää
Älä huoli siitä sillä meillä oli hetkemme, aha
Muista, että meillä oli hetkemme, aha" - särkynyt luottamus
En usko että ap:n mies on halunnut salata tai siksi että pelkäsi ap:n tunteita. vaan luulen että mies halusi mahdollisimmman pitkään pitää oven auki jos uusi ei onnistukaan,
Miehet ovat niin häikäilemättömiä kun heillä on toinen nainen siinä ei petetyn tunteita ajatella eikä kunnioiteta.
Kaikille jotka saman kokeneet toivon voimia eteenpäin.
Erostni tulee kohta viisi vuotta, meni vuosia päästä eteenpäin, luulin että en koskaan pysty luottaan ja sen vuoksi teinkin tyhmiä ratkaisuja mutta nyt olen onnellisesti uudessa suhteessa.
Rakkaus tulle kun sitä vähiten osaa odottaa. Menneet ovat menneistä vaikka ne ei unohdukaan mutta voi päättää että ei anna menneisyyden pilata tätä päivää. - Tylsä vaimo
Itse sain vahingossa tietää mieheni suhteemme ulkopuolisesta virittelystä pari viikkoa sitten. Ja täytenä yllätyksenä tuli .. ellen sitten ole täysin idiootti ja sokea. Kaksi alaikäistä lasta, asuntovelat ym. "normijutut". Nyt minun pitäisi olla se, joka "ei syyllistä, koska sitten yhteiselo ei ole enää mahdollista", pitäisi varmaan hirveesti ymmärtää toista naista, joka on saanut miehensä haudattua kolmisen kuukautta sitten .. ja mitä vielä. Täytyy sanoa, että ketuttaa ja on todella loukattu olo. Miten hel...tissä ei voi jutella asioista aiemmin?! Tai sitten miehellä ei ole ollut aikoihin hyvä olo eikä ole sitä voinut tuoda julki... Lapset ei vielä asiasta tiedä, koska mitään konkreettista ei ole tapahtunut vielä - mutta luulenpa, että ettei tämä liitto toimi enää ensi vuonna, ja se sattuu tosi kovaa, koska itse en ole muutosta halunnut.
Voimia toivon itselleni ja samassa tilanteessa oleville!!- Tylsä minäkin
se Miehesi haluaa "pelastaa". Karauttaa "auttamaan" leskeä. Asuntolainat ja lapset hoituvat sinulta, mutta miehensä viikatemiehelle menettänyt nainen ei pärjää. Oletan, että miehesi toimii tällä vaistolla.
Et ole tyhmä eikä näössäsi ole vikaa. Olet normaali nainen, jonka ainoa virhe oli luottamus. Tällaista elämä näyttää olevan. Kummastelen. - tanja*
"Tylsä vaimo". Juttusi on ihan normitapaus. Miehesi löysi toisen ja se siitä. ERITTÄIN usein liittoa jatketaan vain tottumuksesta, tavasta, velvollisuudentunnosta... kun se on vähintään edes jotenkin siedettävä. Tulisiko liitosta yhtään parempi, jos toinen kyseenalaistaisi koko liiton? Pohtisi, että erotaanko nyt heti, vai vasta sitten kun jompikumpi kohtaa toisen? Kuka jaksaisi elää tämän jälkeen jatkuvassa hiljaisessa muutoksessa, suurempaa muutosta odotellessa?
On ihan tosiasia, ettei syyllistämisellä voita mitään, päinvastoin. Jos oikein jurppii, niin kiukuttele, raivoa, syyllistä, tuomitse omassa mielessäsi, niin paljon kuin sielusi sietää. Vähitellen kyllästyt ja sinua alkaa jurppia jurppiminen. Sitten osaat jo tarkastella tilannetta objektiivisemmin, ja SE helpottaa. Tämä puolestaan auttaa sinun lisäksi kaikkia läheisiäsi.
- kaikenlaista kokenut
Onko ihan oikein helpompi tietää uudesta naisesta ym. raadollisuudesta?
Eikö tällaisessa tapauksessa "tieto lisää tuskaa" pidäkkään paikkaansa??
Mitä sitten, jos saa tietoonsa sen toisen naisen, siihenkö tuska helpottuisi?..ehei, omasta kokemuksestani voin sanoa, että siitäpä se piina vasta alkaa.
Miettiä mikä toisessa on parempaa, mitä kaikkea he yhdessä tekevät?
On turhaa vääntää veistä haavassa.
Minulla oli mies, joka oli juuri niin idiootti, että kertoi minulle kaiken yksityiskohtaisen tarkasti, kun yritti olla rehellinen...eikä tajunnut lopettaa, vaikka olin ihan rikki, vaan raportoi uudesta vaimostaan ja heidän yhteisistä jutuistaan minulle säännöllisesti, kunnes sanoin, että nyt riitti, tämänkaltaista ystävyyttä en halua..vaikka miehen tunteet oli kokonaan kuolleet, ettei ollut mitään ongelmia kertoa minulle asioita kuin kaverille, niin minun tunteet oli jäljellä ja siksi se kaikki sattui ihan sanoinkuvaamattomasti.
Tyytykää siihen ajatukseen, että aikansa kutakin, ehkä mies on keskiässä tajunnut elämän rajallisuuden ja haluaa kokea elämältään vielä muitakin juttuja.
Pelkkä kyllästyminen riittäköön syyksi..- olivia*
"Tyytykää siihen ajatukseen, että aikansa kutakin, ehkä mies on keskiässä tajunnut elämän rajallisuuden ja haluaa kokea elämältään vielä muitakin juttuja.
Pelkkä kyllästyminen riittäköön syyksi.."
Aivan mahtavaa, juuri noin. Avoimuus ja rehellisyys ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki on pakko kertoa, juuria myöten. Jokaisella on vapaus valita mitä kertoo ja miten. Käyttää hyvää makua, harkintaa, suhteellisuudentajua ym.
- särkynyt luottamus
idiootti mies jos kertoo kaiken noin tarkoin kun kuvaat.
Minä olisin ollut kiitollinen jos mies olisi sanonut että on rakastanut toiseen eikä antanut minulle kuvaa että meillä on kaikki hyvin tässä nyt yritetään taas tosissaan. Päivää ennen kuin lähti vannoi juuri että ei enää ikinä tee minulle pahaa eikä aiheuta surua.Tuo toinen ei neää pääse väliimme. Seuraavana päivänä odotin ruan kanssa monta tuntia eikä miestä näkynyt. Hän vain katosi lähti sen toisen kans.
Minut teki katkeraksi se että nainen joka oli vannonut että ei enää arvosta miestäni eikä tätä halua että saan olla rauhassa tekikin kaikkensa mieheni saadakseen, Ilkeät puheet oli vain minun manipuloimista ja heidän yhteinen ilkeily kun toisensa saivat oli hirveää.
Ilkeilyllä ja maineeni pilaamiskampanjalla yrittivät tosisssaan saada milenrauhanijärkkymään, Läheltä piti, mutta onneksi ystävien tuella selvisin.
Olisin ollut iloinen jos mies olisi ollut rehellinen eikä vuosia vedättänyt minua vannoen rakkauttaan j ahlua olla kanssani.
Tuo oli kauhea elämän koulu mutta ehkä jossakin mielessä tarpeellinen. Opin ainakin ajatttelemaan että mikään ei ole pysyvää ja kenenkään ei voi luottaa. En saa olla avoin kuin kirja jota vain luetaan. Elämässä ei voi ajatella että vaikka itse olen rehellinen että minua kohdeltas samallatavalla, rehellisesti.
Kuten jo edellä kirjoitin: menneet ovat menneitä vaikka ne ei koskaan unohdukaan mutta ei anneta menneisyyden pilata tätä päivää. - Tylsä vaimo
Huomenna on kulunut tasan 4 viikkoa siitä kun sain selville mieheni virittelyt lesken suuntaan. Nyt kuulemma häntä ärsyttää, kun vahdin häntä - sellainen olo kuulemma tullut. Tarkemmin ei osaa sanoa mitä olen tehnyt tms. Keskustelemaan emme pysty silleen järkevästi, koska se on mieheni mielestä "psykologihömppää", jolle nauraa makeasti. Täytyy kyllä myöntää, ettei tämä unelmakoti ym. enää juurikaan kiinnosta ja alan olla jo aika valmis antamaan periksi. Niinkuin täälläkin on niin moneen kertaan kirjoitettu, monet ovat vain tavan tms. vuoksi yhdessä vuosi tolkulla eivätkä tajua kuin lopun ollessa käsillä, ettei tämä olekaan se tärkeä juttu. Kaite se on jo myönnettävä, että mieheni ajattelee juuri noin ja hänelle on tullut mitta täyteen sekä hyväksyttävä se, vaikka pahalta tuntuukin. Itse olin tyytyväinen eikä se ollut mitään "ihan siedettävää on"-tasoa. Oman ja lasten elämän uudelleen kokoaminen vain ahdistaa ja jkv pelottaakin näin etukäteen - miehellähän on valmiina uusi eukko ym. tarpeellinen, tulee pari lastakin kaupan päälle - itse joudun miettimään jäädäänkö tälle paikkakunnalle vai mitä tehdään. Että tasan ei käy, mutta mitä sitä itkemään. Selviydyn kyllä ajan mittaan näin uskon. Kuulumisiin!
- hepokatti++
Hei Tylsä vaimo. Kohtalotovereita riittää. Kummasti se "tylsyys" tuntuu miehille paljastuvan naisen ikääntyessä. No, tulet joka tapauksessa pärjäämään. Meitä kaikkia on pelottanut alussa, mutta on pärjätty. Ja hauskaakin on jopa sitten alkuitkujen jälkeen ollut. Käytännön ongelmat on tietysti aina oma lukunsa.
- exäminäkin
Olen seurannut tätä viestiketjua alusta asti ja olisin voinut kertoa heti että toinen nainen on kuvioissa. Kävin itse saman läpi reilu vuosi sitten, 25 v liiton jälkeen. Jännä miten ihmiset kuvittelevat että kuukaudessa pitäisi pystyä päästämään irti ja sopeutumaan siihen että menettää koko elämänsä? Sillä eihän siinä pelkkä mies mene, miehiähän kyllä löytyy, vaan siihen liittyy niin paljon muutakin: menettää osan sukulaisistaan, ystävistään, mahdollisesti kotinsa,,,, ja joutuu hyväksymään sen että lapsilla on uusi äitipuoli ja ehkä vieläpä uusi koti, ainakin viikonloppuisin...
Suosittelen luettavaksi kirjaa Revitty sydän. Se auttoi minua ymmärtämään miten selvitä tilanteesta. Syy ei ole "huonossa" liitossa, ei minussa, ei toisessa naisessa vaan pettäjässä itsessään !!! Ja ongelma on hänen, ei minun! Jos toinen ei suostu puhumaan, kysymisestä huolimatta, ei siinä ole paljon tehtävissä enkä silloin erosta syytä itseäni. Tietenkin on asioita joita ehkä tekisin eri tavalla jos saisin ne 25 v elää uudelleen, mutta näillä mennään! Jälkiviisaus on ihan turhaa. Niin... ja tutkimusten mukaan erosta toipuminen kestää ihmisestä riippuen 1-3 vuotta... ei pari kuukautta!!!
Uusi onnikin löytyy, ainakin itselläni odottamatta vannottuani että enää en yhdenkään miehen kanssa muuta yhteen.... ja uutta kotiamme nyt yhdessä sisustetaan :)
Toivotan ap:lle ja muille tämän saman läpikäyneille oikein hyvää ja valoisaa loppukesää! - samassa jamassa
Olen itse kokenut vastaavan järkytyksen avioeron saralla 7 kuukautta sitten. Ex-mieheni kertoi lapsellemme autossa että isä muuttaa pois ja minulle puhelimitse. Ex-mieheni oli rakastunut toiseen naiseen. Meillä oli avioliittoa takana 15 vuotta. Yhä tilanne tuntuu kipeältä ja olen "haavoilla", mutta olen huomannut, että aika parantaa. Hienoa, kun olet hakenut apua. Kaikki apu kannattaa ottaa vastaan ja löytää uudestaan ystävät. Yksin jääminen on alussa vaikeaa ja anna itkun tulla. Opettelethan rakastamaan itseäsi uudestaan, koska itse olen huomannut että toipuminen kestää pitkään:)
- Syyssade
Toivottavasti sinulla on hyvä juristi, koska tuleva ex-miehesi on jo vuosia edellä sinua ositussuunnitelmissa ym. Pyydä apua joltain ystävältä, joka voi auttaa sinua hoitamaan asioita.
Itse koin saman muutama vuosi sitten ja ex vakuutti ettei ole ketään vaikka oli jo vuosia sekstaillut kimppakivoissa ja asuu nyt miehen kanssa. Ei kuitenkaan julkisesti myönnä olevansa homo tai bi, vaan ero hänen mukaansa johtui minusta. Tunnistan tuon kylmyyden ja tunteettomuuden, myös omaa lastaan kohtaan. Hae itsellesi hyvä terapeutti, joka auttaa pahimman yli, itse käyn edelleen säännöllisesti. Omaa taakkaani lisää se, että olen eronnut narsistista ja se on tuonut mukanaan omat haasteensa ja välillä olen ollut katkeamispisteessä. Onneksi on olemassa vertaistukiryhmä, jonka myötä olen ymmärtänyt, että sama kaava on toistunut kaikkien narsistien jäljiltä avioeroissa. Vielä on edessä pitkä tie haavojen umpeutumiseen ja siihen, että voisi luottaa enää kehenkään.
Voimia! - Haavoilija
Ei tässä oo vuottakaan kun minulle tuli nykyään ex-vaimolta yllätysilmoitus erosta. Kuolemahan se on tavallaan ainakin sille joka joutuu käytännössä parissa päivässä sulattamaan toisen loppuun asti (omassa päässään) vuosikausia prosessoidun päätöksen. Ei ole millään lailla reilu tilanne mutta eipä se elämä reilua ole. Se sattuu niin prklsti mutta siitä selviää kuin selviääkin. Vaikka paljosta joutuu luopumaan kaukaa katsottuna itse voi vain "voittaa" uuden mahdollisuuden. Läheltä sitä ei vain näe, ei pitkään aikaan, mutta lopulta sen tajuaa.
Kukaan ei omista ketään. - samaa 7 (11) kk sitt
Miten menee? Vielä ap ja muut saman kokeneet käytte täällä?
- Tylsä vaimo
Kiinnostaa minuakin. Siksi tulin tänne. Itse en vielä ole eronnut, mutta täytyy myöntää, että suhde on erilainen. Mitään en pidä itsestäänselvyytenä. Ja luulen olevani vahvempi. Läheisimmät tietää tilanteen ja se helpottaa.
- Marita57
Hei!
Olen samassa tilanteessa - avioliittovuosia oli 21 ja molemmille tämä oli toinen liitto. Mies päätti toimia ripeästi ja heitti minut pihalle kaksi viikko ennen joulua 2011. Olen nyt asunut noin 9 kuukautta poissa kotoa. Syyksi hän ilmoitti taloudelliset asiat. Eli syynä oli raha ja materiaaliset asiat. Liekkö hänellä joku paremmin ansaitseva tulossa tilalle. Eli raha ratkaisi ei rakkaus.
Tiedän tasan tarkkaan tunteesi .- mk
Muista laittaa omaisuus jakoon jos ei ole avioehtoa niin noin pitkän avioliiton jälkeen puoliksi menee että silleen.
- Tiina61
Hei*
Haluatko jakaa asiaa enemmän kanssani sähköpostissa ? Myös puskan takaa tullut tieto, erosta minulla ollut *:( Tuntemukset on vieläkin ristiriitaisia* - Eronnut ja selvinnyt
Kyllä pärjäät, kun vain uskallat hypätä tuntemattomaan.
Ihminen löytää kummasti voimaa, kun vain uskaltaa rohkeasti yrittää.
Minäkin löysin itsestäni sellaisia puolia joita en kuvitellutkaaan itselläni olevan. Laita ensin talousasiasi kuntoon. Hoitakaa ositus, jotta tiedät mitä sinulla on.
Kun se on suoritettu voit tehdä laskelmat miten selviät arjesta.Onneksi teillä ei ole lapsia, joita tarvitsisi ottaa huomioon.
Suosittelen myöskin eroryhmään menoa, jossa voi jakaa kohtalotovereiden kokemuksia ja saada tukea.
Huomio, ystävä ei tee ystävälle tälläista, joten et voi olla ystävä miehellesi. Se on kohtuuton vaatimus. Miehesi on eksyksissä itsensä kanssa ja kuvittelee, että ero ratkaisee omat henkilökohtaiset ongelmat. Näin ei tapahdu, hän huomaa sen kun on päässyt sinusta eroon.
Tsemppiä ja hae apua, elämme vain kerran ja muuta pois omillesi.Tilanne on rasittava saman katon alla,koska ei enää ole mitään yhteistä. Et pääse eteenpäin, jos jäät tuleen makaamaan - avokado
"Onko ihan oikein helpompi tietää uudesta naisesta ym. raadollisuudesta?
Eikö tällaisessa tapauksessa "tieto lisää tuskaa" pidäkkään paikkaansa??"
"Koetapa miettiä miten sanoisi puolisolleen kauniisti, asiallisesti "olen muuten huomannut inhoavani sinua, en kestä seuraasi, ahdistun lähelläsi. Niissä näissä asioissa olet todella veemäinen. Haluan erota, ja sen jälkeen en tahdo edes nähdä sinua. Nuo äskeiset esimerkit olivat lievemmästä päästä mitä ajattelin ex-miehestäni. En kertonut edes niistä mitään hänelle. Tein eroa vuosikaupalla, ex ei sitä halunnut. Sain näytellä tosissani, opetella vuorosanat oikein viimeisen päälle, etten paljastanut negatiivisia tunteitani exälle. Kamalaa aikaa. Mutta lopulta olin tyytyväinen. Eron sain väkisin hoidettua ilman mitään suurta draamaa."
Hyvä, Olivia ja muut puolustelijat, joskus pitää olla munaa sanoa ikävätkin asiat. Aika karseaa, jos olette vuosikausia suhteessa, jossa ette uskalla olla omia itsejänne ja sitten vuosien jälkeen keräätte kimpsunne sanomatta mitään. Heh:D Tässä mielessä vuosikausia vaikenevat tyypit saattavat kärsiä enemmän kuin jätetyt! Toivoisin, että te ongelmaiset vaikenijat miettisitte myös, että ajaudutteko suhteisiin tyyppien kanssa, jotka eivät ymmärrä teitä osittain siksi, ettette kerro puolisoille toiveitanne ja pidä jämäkästi rajojanne. Jos seurustelette esimerkiksi jonkun ylitunteellisen hysteerikon kanssa, niin olisiko loogista heti alussa vetää rajat siihen minkälaisia tunteenpurkauksia ja mustasukkaisuutta jne. olette valmiit kestämään? Jos myötäilette ikävää ihmistä, hänestä tulee entistä ikävämpi eikä hän opi mitään. Miksi ihmeessä roikkua siinä vuosia sanomatta mitään? Miksi ei lähteä jos puoliso on vastenmielinen omasta mielestä?
Te tuhlaatte omaa aikaanne ja exänne aikaa. Tuskin exäkään on tyytyväinen vuosikausien kitkutteluun ja loppupeleissä ette mitenkään pysty täyttämään exienne tarpeita olemalla puoliksi läsnä.
On oikea päätös lähteä, mutta se lähtö pitäisi tehdä mahdollisimman reilusti - ikävien asioiden kuuleminen ja analysoimen voi jopa kasvattaa sekä jättäjää että jätettävää, vaikka se olisi äärimmäisen epämiellyttävää.
Ja kuka on sanonut että lähtijän pitää mässäillä yksityiskohdilla? Haluan erota, koska en rakasta ja haluan tavata toisia ihmisiä pitäisi riittää. Pointti on, että moni vastaaja on valehdellut jätettävälle päin naamaa, ettei toista suhdetta ole/ettei halua toista suhdetta ja että rakastaa jätettävää yhä. Se on täyttä potaskaa ja huonoa käytöstä.
Yksi tärkeä pointti on myös, että kummankin osapuolen pitää voida valmistautua ositukseen ja avioeroon taloudelliselta kannalta. Miten se on mahdollista, jos toinen saa tietää vasta viime tipassa. Tehkää avioehto jo alussa jos pelkäätte edes hypoteettisesti riitaisaa eroa.- riina*
"On oikea päätös lähteä, mutta se lähtö pitäisi tehdä mahdollisimman reilusti - ikävien asioiden kuuleminen ja analysoimen voi jopa kasvattaa sekä jättäjää että jätettävää, vaikka se olisi äärimmäisen epämiellyttävää"
Jos vain toinen haluaa erota, toinen ei millään, niin tilanne ei ole tasapuolinen missään suhteessa. On turhaa haihattelua ajatella, että analysointi, ikävien asioiden kertaaminen tai mikään olisi kasvattavaa, etenkään jätetyn kohdalla. Vaikka jättäjä olisi sanonut useita kertoja, ettei enää rakasta kumppaniaan, niin kumppani ei siitä huolimatta ole valmis eroon. Vaikka jättäjä ilmaisisi eroaikeensa reilusti, niin sillä ei ole useinkaan mitään vaikutusta jätettyyn. Jätetty ei näe muuta kuin oman katkeruutensa. Siksi jätetty kostaa, on hankala, vetkuttelee kaikessa, minkä pystyy, vaikka vuosia eron jälkeen.
Harvemmin liiton alussa pelkää minkäänlaista eroa. Matkan varrella jättäjä on hyvinkin vakuuttunut puolisonsa riitaisuudesta. Ja koska on puoliso on riitainen, ei hän myöskään missään nimessä halua liiton aikana avioehtoa tehdä, ellei hän hyödy siitä. Usein jättäjää on käytetty taloudellisesti hyväksi vuosikaudet (=syy miksi kumppani ei halua erota). Olisi täysin idioottimaista antaa hyväksikäyttäjä jätetyn vielä valmistautua ositukseen. Sehän olisi suora kehoitus käyttää itseään lisää hyväksi.
- puolivuottajaparempi
Olen yksi keväisistä kirjoittelijoista tältä palstalta. Ero on jo virallinen, mutta nyt lähtijä haluaisi palata. Katuu niin pirusti ja on hirmuisen mustasukkainen. Eikä tapaukseni ole ainoa. Monet naiset, joita tunnen samassa tilanteessa ovat selvinneet oikein hyvin ja elävät täyttä elämää, mutta miehillä (lähtijöillä) on sydänsuruja, talousongelmia ties mitä. Ei tietenkään voi yleistää. mutta kyllä minun katujamieheni taitaa olla aika usein nähty tapaus. Eri asia, miten sitten asiat toimisivat, jos ottaisin takaisin. Kuinka pian sitten taas alkaisi levoton olo vaivata.
- samaa nyt 12kk sitte
No, meillä kanssa mies haluaisi ilmeisesti tulla takaisin. Kertoo kuinka rakastaa ja arvostaa, kuinka ei tiedä miten "ajatukset voi mennä joskus väärille raiteille" jne...
Tavallaan toivonkin uutta yritystä. Mikäli voisin luottaa, että hänestä löytyisi taas se hyvä mies, jonka myös tiedän hänessä olevan. Mutta aika vaikea luottaa, varsinkaan kun ex ei osaa selittää miksi näin kävi - ilmeisesti ei tunne itseään ja sielunmaisemaansa?Joten lienee parempi, että jatkamme erillään eloa? Miksi enää ottaa kolmatta riskiä ja mennä samaan tuleen makaamaan? - riina*
Kun on lähtenyt, niin on lähtenyt. Ei ole mitään syytä olla mustasukkainen tai edes katua tuossa vaiheessa.
- riina*
samaa nyt 12kk sitte kirjoitti:
No, meillä kanssa mies haluaisi ilmeisesti tulla takaisin. Kertoo kuinka rakastaa ja arvostaa, kuinka ei tiedä miten "ajatukset voi mennä joskus väärille raiteille" jne...
Tavallaan toivonkin uutta yritystä. Mikäli voisin luottaa, että hänestä löytyisi taas se hyvä mies, jonka myös tiedän hänessä olevan. Mutta aika vaikea luottaa, varsinkaan kun ex ei osaa selittää miksi näin kävi - ilmeisesti ei tunne itseään ja sielunmaisemaansa?Joten lienee parempi, että jatkamme erillään eloa? Miksi enää ottaa kolmatta riskiä ja mennä samaan tuleen makaamaan?Miten voit edes toivoa uutta yritystä? Yritykset jäävät lähes aina pelkiksi yrityksiksi. Onko oma sielunmaisemasikaan ihan kohdallaan :)? Kun liitto on kerran päättynyt, se vain olisi hyväksyttävä tosiasia.
- ohjfdls
riina* kirjoitti:
Kun on lähtenyt, niin on lähtenyt. Ei ole mitään syytä olla mustasukkainen tai edes katua tuossa vaiheessa.
Melko mustavalkoista riinan ajattelu.
- !!!!
ohjfdls kirjoitti:
Melko mustavalkoista riinan ajattelu.
Soutaminen ja huopaaminen, eipäs-juupas suhteessa onkin niin värikästä elämää että. En ryhtyisi moiseen.
- leiland1
heippa!
olen kokenut saman kun sinä vuosi sitten 21v naimisissa. , eräänä päivänä mieheni ilmoitti minulle että ei ole rakastanut minua koskaan ja haluaa erota. ei omia lapsia oli perhekoto joka jäi miehelle. sain hysteerisen kohtauksen ja ambulanssilla sairaalaan. ei ottanut minua takaisin eikä ota. uskoin koko sydämmestäni että meidän liitto ei hajoa koskaan. ole syönnyt lääkkeitä ja saannut terapiaa, ei auta vollotan hänen perään vieläkin hän on kylmä minua kohtaan. terapeutti sanoi että hän on katkera minulle jostain tai ikäkriisi, nim, hän olisi halunut omaa lasta. en tiedä miten tästä jaksan eteenpäin, en tiedä miksi hän teki minulle tämän? - leiland1
heippa!
olen kokenut saman kun sinä vuosi sitten 21v naimisissa. , eräänä päivänä mieheni ilmoitti minulle että ei ole rakastanut minua koskaan ja haluaa erota. ei omia lapsia oli perhekoto joka jäi miehelle. sain hysteerisen kohtauksen ja ambulanssilla sairaalaan. ei ottanut minua takaisin eikä ota. uskoin koko sydämmestäni että meidän liitto ei hajoa koskaan. ole syönnyt lääkkeitä ja saannut terapiaa, ei auta vollotan hänen perään vieläkin hän on kylmä minua kohtaan. terapeutti sanoi että hän on katkera minulle jostain tai ikäkriisi, nim, hän olisi halunut omaa lasta. en tiedä miten tästä jaksan eteenpäin, en tiedä miksi hän teki minulle tämän? - leiland1
heippa!
olen kokenut saman kun sinä vuosi sitten 21v naimisissa. , eräänä päivänä mieheni ilmoitti minulle että ei ole rakastanut minua koskaan ja haluaa erota. ei omia lapsia oli perhekoto joka jäi miehelle. sain hysteerisen kohtauksen ja ambulanssilla sairaalaan. ei ottanut minua takaisin eikä ota. uskoin koko sydämmestäni että meidän liitto ei hajoa koskaan. ole syönnyt lääkkeitä ja saannut terapiaa, ei auta vollotan hänen perään vieläkin hän on kylmä minua kohtaan. terapeutti sanoi että hän on katkera minulle jostain tai ikäkriisi, nim, hän olisi halunut omaa lasta. en tiedä miten tästä jaksan eteenpäin, en tiedä miksi hän teki minulle tämän? - leiland1
heippa!
olen kokenut saman kun sinä vuosi sitten 21v naimisissa. , eräänä päivänä mieheni ilmoitti minulle että ei ole rakastanut minua koskaan ja haluaa erota. ei omia lapsia oli perhekoto joka jäi miehelle. sain hysteerisen kohtauksen ja ambulanssilla sairaalaan. ei ottanut minua takaisin eikä ota. uskoin koko sydämmestäni että meidän liitto ei hajoa koskaan. ole syönnyt lääkkeitä ja saannut terapiaa, ei auta vollotan hänen perään vieläkin hän on kylmä minua kohtaan. terapeutti sanoi että hän on katkera minulle jostain tai ikäkriisi, nim, hän olisi halunut omaa lasta. en tiedä miten tästä jaksan eteenpäin, en tiedä miksi hän teki minulle tämän? - leiland1
heippa!
olen kokenut saman kun sinä vuosi sitten 21v naimisissa. , eräänä päivänä mieheni ilmoitti minulle että ei ole rakastanut minua koskaan ja haluaa erota. ei omia lapsia oli perhekoto joka jäi miehelle. sain hysteerisen kohtauksen ja ambulanssilla sairaalaan. ei ottanut minua takaisin eikä ota. uskoin koko sydämmestäni että meidän liitto ei hajoa koskaan. ole syönnyt lääkkeitä ja saannut terapiaa, ei auta vollotan hänen perään vieläkin hän on kylmä minua kohtaan. terapeutti sanoi että hän on katkera minulle jostain tai ikäkriisi, nim, hän olisi halunut omaa lasta. en tiedä miten tästä jaksan eteenpäin, en tiedä miksi hän teki minulle tämän? - leiland1
heippa!
olen kokenut saman kun sinä vuosi sitten 21v naimisissa. , eräänä päivänä mieheni ilmoitti minulle että ei ole rakastanut minua koskaan ja haluaa erota. ei omia lapsia oli perhekoto joka jäi miehelle. sain hysteerisen kohtauksen ja ambulanssilla sairaalaan. ei ottanut minua takaisin eikä ota. uskoin koko sydämmestäni että meidän liitto ei hajoa koskaan. ole syönnyt lääkkeitä ja saannut terapiaa, ei auta vollotan hänen perään vieläkin hän on kylmä minua kohtaan. terapeutti sanoi että hän on katkera minulle jostain tai ikäkriisi, nim, hän olisi halunut omaa lasta. en tiedä miten tästä jaksan eteenpäin, en tiedä miksi hän teki minulle tämän? - leiland1
heippa!
olen kokenut saman kun sinä vuosi sitten 21v naimisissa. , eräänä päivänä mieheni ilmoitti minulle että ei ole rakastanut minua koskaan ja haluaa erota. ei omia lapsia oli perhekoto joka jäi miehelle. sain hysteerisen kohtauksen ja ambulanssilla sairaalaan. ei ottanut minua takaisin eikä ota. uskoin koko sydämmestäni että meidän liitto ei hajoa koskaan. ole syönnyt lääkkeitä ja saannut terapiaa, ei auta vollotan hänen perään vieläkin hän on kylmä minua kohtaan. terapeutti sanoi että hän on katkera minulle jostain tai ikäkriisi, nim, hän olisi halunut omaa lasta. en tiedä miten tästä jaksan eteenpäin, en tiedä miksi hän teki minulle tämän? - leiland1
heippa!
olen kokenut saman kun sinä vuosi sitten 21v naimisissa. , eräänä päivänä mieheni ilmoitti minulle että ei ole rakastanut minua koskaan ja haluaa erota. ei omia lapsia oli perhekoto joka jäi miehelle. sain hysteerisen kohtauksen ja ambulanssilla sairaalaan. ei ottanut minua takaisin eikä ota. uskoin koko sydämmestäni että meidän liitto ei hajoa koskaan. ole syönnyt lääkkeitä ja saannut terapiaa, ei auta vollotan hänen perään vieläkin hän on kylmä minua kohtaan. terapeutti sanoi että hän on katkera minulle jostain tai ikäkriisi, nim, hän olisi halunut omaa lasta. en tiedä miten tästä jaksan eteenpäin, en tiedä miksi hän teki minulle tämän?- kukkuu9
leiland1: sinulla on huono terapeutti. Hänen pitäisi tsempata sinua löytämään oma itsesi ja toistaa toistamisen jälkeen, että lopetat ex-miehesi miettimisen, keskityt itseesi. Näin pääset itse rauhaan ja ex pääsee rauhaan sinusta. Olet täysin jumissa itsesi kanssa, roikut ex-miehessäsi, vollotat perään. Sitten vielä ihmettelet miksi hän on kylmä sinua kohtaan. Voi hyvä tavaton kun ymmärtäisit edes alkuun mikä riesa olet exällesi, sori nyt vaan!
Sinulla on aivan varmasti jo lapsuudesta lähtöisin oleva syvä perusturvattomuus ja siitä syntynyt läheisriippuvuus. Et ole koskaan löytänyt itseäsi, todellista minääsi. Et Puhu siitä terapeuttisi kanssa. SINUSTA pitää puhua. Ei siitä miksi ex-mies jätti.
- Tylsä vaimo
Pitkästä aikaa täällä taas. Toistaiseksi ei ole erottu, mutta .. Tuntuu, että miehen virittelyistä olisi kulunut kauemminkin, mutta siitä on vasta n. 4,5 kk ja jotain on tapahtunut suhteessamme. En tiedå mitä, mutta .. Näin kun jatkuu voi olla, että minä halua eroa ennen pitkään. Toistaiseksi en ole törmännyt mieheni leskiviritelmään enkä tiedä kuinka käyttäytyisin, mutta se minusta .. Mitä sinulle kuuluu ak?
- jenni233
Mieheni on luopua minua ja lapsia varten menneisyyden 8 kuukautta nyt, ja kieltäytyvät tulla takaisin, koska hän oli hallussaan päälle nainen, jonka hän juuri tavannut, siitä, itseni ja lapset ovat kärsineet, ja se on ollut kantapään taistelu, mutta päätän tehdä kaikin keinoin varmistamaan, että perheeni tulevat yhdessä kuin se käyttää, sitten menin online sinne huomasin niin monta hyvää puhua tästä loitsu pyörän joiden sähköpostiosoite on [email protected] joten jouduin häneen yhteyttä ja vain 2 päivää kuten hän on luvannut, mieheni tuli kotiin ja hänen käytöksensä oli takaisin miehen menin naimisiin to.I cant kiittää loitsu pyörän tarpeeksi mitä hän teki minulle, olen niin kiitollinen. En edes puhunut loitsu pyörän puhelimitse, vahvistaa hänen olemassaoloaan. Hänen sähköposti taas on: [email protected]
- loitsunoita
Minä luopua miehestä ja naisesta joka oli minu a eli meni ja haki taas ja olaa henkevällä tapa ja sitte koira kuin., meni ja oli kanssa..... Voi hallelujah mitä helvetin suomen kieltä tuo edellinen viesti oli! Mullakin sähköposti! Kirjoitelkaa kaikki, minä tietä ja tunne teiä asiat...kirjottukaa mille ja mine sano mite teia tule teha..maksa vaa m
uutama raha..vihreitä sellasii joissa on ykkonen ja pari nolla perassa.. [email protected]
ps.mina loitsuta muos...ja minu ustavat ja napurit loitsuvat muos! Ja minu aiti olla tooooooshi mahhhhtava loitsunoita! :D - sssna
Tuo tunteettomuus viittaa siihen että miehesi käyttää jotain huumeita/lääkkeitä.
- elli*
Kuka on tunteeton? Ellei kerro tunteistaan tai halua jakaa niitä juuri puolison kanssa, se ei ole merkki tunteettomuudesta. Ainoastaan merkki siitä, ettei rakasta/halua jakaa.
- VaikeitaAsioita
Tää on vähän turhan pitkä ketju luettavaksi alusta loppuun ja niinpä voin toistaa jo esillä olleita asioita. Mutta laitetaanpa tähän toisenkin puolen näkemystä.
Olen tilanteessa, missä on lähellä että ilmoitan lähteväni kotoa, n. 25 avioliittovuoden jälkeen. Ja virheeni on että tätä en ole uskaltanut tehdä aikaisemmin.
Nykytilanne: 10 vuoteen ei mitään yhteistä, ei ystävyyttä, ei tunteita. Pelkästään päivästä toiseen puurtamista. Vikaa molemmisa, aivan varmasti. Jotkus osaavat varmaan esittää paremmin onnellisia pitempään ja silloin tilanne voi olla e että tulee yllätyksenä toiselle. Voi olla että yllättää myös meillä, ei paljon mutta vähän kuitenkin.
Miten tällaiseen tilanteeseen päädytään? Nuoruudessa rakastutaan ja ollaan niin onnellisia. Kun sitten arki tulee, alkaa löytyä asioita joiden haluaisi olla toisin. Kun kuitenkin on "opetettu" että ei kaikkea voi saada, tyydyt joissain asioissa kompromisseihin. Jos ei tunne itseään, tekee väärissä asioissa kompromiseesa. Sitten eräänä kauniin päivänä huomaat että olet naimisissa. Olet onnellinen pikku asioista, mutta jokin pieni asia puuttuu. Kun kaikki on hyvin, ei tuo nouse esille. Mutta kun tämä tilanne on molemmilla, erot alkavat kasvaa. Ja kun niitä ei heti tukita (siis ensimmäsiten viiden vuioden aikana) ne kasvavat ja kasvavat. Lapset tulevat ja sitovat tiukemmin yhteen mutta henkinen ero kasvaa pikku hiljaa. Ja tulee isompia kriisejä. Kun niitä ei saada soviteltua, tulee ensimmäiset eron merkit. Tässä vaiheessa sitten usein erotaan 5-7 aviovuoden jälkeen. Tämä on kai se normaali ero.
MIten sitten tilanteeseen jossa ollaan n. 20-25 vuotta yhdessä ja erotaan? Sanotaan että siinä on 50 villitykset ja masennukset yms. Voihan näinkin olla, mutta kyllä se siemen on istutettu jo kauan aikaisemmin. Omassa tilanteessani 15 vuotta sitten otin eron puheeksi. Yritin olla rakentava, mutta vastauksen oli kiristys ja uhkailu lapsilla. Olin löperö ja heikko. Olin muka hyvä isä. Tein päätöksen että katson kun lapset kasvavat aikuisiksi, sitten lähden. Vuosi vuodelta on ollut vaikeampaa. Emme puhu kuin pakollisista asioista, no ei ole mitään puhuttavaa. Toisaalta taas oma saamattomuus ja rehellisyys myös estää sen "toisen naisen" olemassaolon. Ystäviä toki saa, kun avautuu, ja on rehellinen ja kuuntelee toistenkin murheita.
Tässä tilanteessani on toki eroa alkuperäisen kirjoittajan tai muiden kertomaan tilanteeseen. Jokainen tilanne on yksilöllinen ja oikeaa vastausta ei ole. Itse en saisi mitään jäämisellä, kulissit pysyisi pystyssä. Elintaso olisi parempi kahden tuloilla.
Itse toivon että löytyisi se rohkeus lähteä ajoissa, eikä liian myöhään.- .kaisu-
Luin kirjoittuksesi ja yhdyn siihen täysin. Oma kokemukseni on pääpiirteittäin samanlainen.
Nyt olen vihdoin puuhaamassa eroa. Vuosien vatuloinnin jälkeen. Ja toivo, että kantti kestää viedä se loppuun tällä kertaa.
Ja toki toivon, että löydän vielä sen saman henkisen kumpanin. Jonka kanssa voisi viettää hyvän loppu elämän.
- jätetty sinkku
Miksi te Vaikeita asioita ja Kaisu pelkäätte erota? Kun selvästi ette mitään liitossanne saa, ei edes ystävyyttä. Ette kai yksinäisyyttä voi pelätä, sillä olette jo suhteissakin yksin. Mikä vielä mietityttää? hautaan ehditte jos vielä 30 v odotatte.
- -kaisu-
Niin. Helkkarin hyvä kysymys. No kuitenkin yksin yksin on kuitenkin eri asia kuin ihan yksin.
Itsellä yksi syy on ainakin se, että mulla ei ole kovin kattva sosiaalinenverkko.
- sssna
Miten Ap:llä nyt menee, kun aikaa jo yli puolivuotta mennyt? Toivottavasti paremmin. Voimia jatkossakin!
HeiI
olin mieheni kanssa naimisissa 21v. rakastin häntä, asuttiin maatilalla ja tehtiin kaikki nämä vuodet remonttia vanhaan taloon, oli iso urakka. Uskoin että meillä meni hyvin.
eräänä päivänä hän ilmoitti haluavansa erota.jouduin ambulanssilla sairaalaan. mielisairaalaan olin siellä kaksi päivää. sitten kotiin äidin luokse. jossa olen vieläkin.
terapiaa nämä kolme vuotta masennuslääkkeitä, mikään ei auta. menetin miehen ja oman kodin työpaikkani ja hevoset, ja siirto toiselle paikkakunnalle. Jokainen päivä on yhtä tuskaa. En tiedä selviänkö koskaan tästä, nyt pelkään että äiti kuolee niin olen ihan yksin. ystäviä ei ole. mun elämänmuutos teki elämästäni tyhjän ja yksinäisen. olen myös lähesriippuvainen, olen ollut pienestä saakka, kauhea trauma. Jos haluat kirjoittaa minulle olisin iloinen. terv Cilla- Jeesus voi auttaa
Muistan sinua Cilla rukouksin !!
Jeesus rakastaa sinua ja auttaa..että pääset eteenpäin..
itse en jaksaisi ilman Jumalan antamaa voimaa..
- Jeesus voi auttaa
Paras keno on kääntyä Rukouksessa Jeesuksen puoleen..
Jumala voi auttaa...
kun inhimilliset keinot loppuvat , silloin Jumalan mahdollisuudet alkavat..
Ala lukemaan Uutta Testamenttia ja lue sieltä Jumalan lupauksia, miten hän kuulee rukoukset ja voi auttaa..
TV7:ssa ja Radio deissä on ns. rukousohjelmia jonne voi lähettää rukouspyynöjä..
Rukoile ,että Jeesus johdattaa sinua tässä asiassa..
http://www.tv7.fi/
http://www.radiodei.fi/?sid=2
OTA TOSISSAAN tämä neuvo..itse olen selvinnyt varmasta kuolemasta yms...kun käännyin Jeesuksen puoleen - Näinraamatunmukaan
Muista raamatun mukaan, kunnes kuolema teidät eroittaa tarkoittaa myös sitä, että vaikka miehesi ottaa eron, niin sinä et saa ottaa uutta miestä. Jaksamista ja iso hali.
- omatjalatmaassa
Jos minkä, niin erosta opin, etten koskaan turvaudu toisen ihmiseen niin, että masennun.
- voimaannuttavaa
En täysin ehkä ymmärrä kommenttiasi, mutta toivottavasti et oikeasti ajattele noin. Itse tutustuin elämänongelmakohdista, vaikeuksista selviytymiseen ja voimakkuuden ja iloisuuden voimavarojen löytämiseen liittyvän psykologiaoppaan, jossa nimenomaan korostettiin toisten ihmisten merkityksen, kuuntelun ja läsnäolon vaikutusta selviytymiseen ja ylipäätään hyvään elämään. Suomalaisten suurin harha on itsekseen pärjääminen, tosin valitettavan moni joutuu pärjäämään yksin. Tietynlainen riippuvuus ja sitoutuminen on hyväksi ihmiselle, mutta ikävänhän tilanteesta tekee se, jos silloinkun tukea ja apua tarvitset jäät yksin ja erityisesti jos jäät parisuhteessa yksin. Ja jos näin käy toistuvasti niin kukapa sitä enää osaisikaan ulkopuolisten tukeen ja apuun luottaa. Apua voi ja tulee hakea ammattiauttajaltakin, mutta se ei korvaa läheisten apua.
Ei ole hyvä marista kaikesta (sellaisiakin ihmisiä valitettavasti löytyy), mutta kenenkkään ei myöskään tarvitse aina olla positiivinen, näin terveessä parisuhteessa ja ylipäätään aidoissa ihmissuhteissa.
- Kaikenkokenut1
Hyvin samanlainen tilanne kuin sinulla ap. Erosta nyt 2 vuotta. Ja aivan samoin, homma tuli yllätyksenä, ja muutenkin kovin kuvaamasi kaltainen tilanne.
Terapiaan mies tosin lähti muutaman kerran, mutta käyttäyi siellä hyvin tunnekylmästi, ja päätöksensä jo tehneenä.
Tosin perui eron yhdessä vaiheessa, ja myönsi, että vaikeaa on. Vaikka silloin oli jo uusi ihastus kuvioissa. Mutta kuitenkin pysytteli etäällä jne. Hyvin erikoinen juttu.
Tietyllä tavalla jäyhä hän oli kyllä aina, myös suhteessamme. Mutta silti sitä tunnekylmyyttä jne. en voinut edes kuvitellakaan, mitä sain osakseni. Ja miksi, mitään selitystä ei tullut. Eikä mitään isoja ongelmia ollut.
Tulin siihen tulokseen, että hän oli vain pettynyt ikäkriisissään omaan elämäänsä, ja ikäänkuin projisoi kaiken minuun, alitajuisesti, minun syykseni. Esim. oman aiemman konkurssinsa (siis yrityksen), vaikka siinäkin tuin jne., mutta hän vaan koki asiat eritavalla. Ehkä puolustusreaktiona. Ei voi myöntää omaa "vajavaisuuttaan" tai surra menetyksiään jne. - eihän mies niin tee - vaan kääntää sen aggressioksi. Ja sitten kun uusi aulis lohduttaja vielä siihen löytyy, niin ei edes ymmärretä, että ei se hyödytä hypätä uuteen, vaan pitäisi oikeasti käsitellä ongelmat ja "siivota oma pää". Se kantaisi, ja meilläkin olisi varmasti ollut vielä hyvä mahdollisuus. Se lähes 20 vuoden liitto, oli todella onnellinen vuosikausia - ihan varmasti myös hänen mielestään. Uusi onni voi kestää ehkä muutaman kuukauden, parhaimmillaan ehkä vuoden -pari . (Toki poikkeuksiakin on - mutta tarkoitan, että jo 20 vuotta hyväksi havaittua, ptiäisi arvoistaa myös).
Koko 2 vuotta toivoin ihmettä, ja yhteenpaluuta jne. Ja vaikeaa oli. Mutta nyt tilanne alkaa kirkastua pikkuhiljaa. Ja kyllä sinäkin ap selviät, mutta aikansa se ottaa. Ja tosiaan homma voi tuntua pitkään absurdilta. Voimia.- heräsiämieleen
Oliko se onnellinen myös sille toiselle? Sinä arvailet. Ihmisen elämä pysähtyy välillä syystä tai toisesta, helvetinmoista tuskaa ja armoton pelko edes selviytymisestä ja niin siinä joutuu oikeasti pohtimaan koko elämänsä tarkoituksen. Ei sen tarvitse olla mikään ikäkriisi vaan pakollinen pysähdys. Sinnittely päivästä toiseen kunnes lopahdus.
Ja hyvät ihmiset lopettakaa myös tuomitsemasta niitä uusia kumppaneita entisillä puolisoilla. Joku saattaa löytää ihanan kultakimpaleen, paremman kuin se edellinen, kuka nyt huonompaa haluaisi. Lisäksi ihmiset on erilaisia osalle se irtaantuminen suhteesta tuo suuremman halun ja tarpeen muihin ihmisiin, tätä mieltä ovat asiantuntijatkin. Eikä kyseessä välttämättä ole todellakaan mikään laastari vaan todellinen rakkaus. Tai osalle voi olla, mutta sitähän se voi olla heti eron jälkeen ja joillekin laastareita voi olla vuosikymmeniä. Mutta rehellinen kannattaa olla eikä satuttaa ketään tahallaan ja tarpeettomasti.
- muutoksenkokenut
Uusi onni voi kestää vuosikymmeniä, ja jos joku haluaa muutoksen, antaa hänen se tehdä.
Itse roikuin eron jälkeen miehessä, jolla oli jo vuosien salainen suhde avioliittomme aikana. Ovat yhdessä edelleen ja onnellisia. Olin liian riippuvainen silloisesta puolisosta, nyt tunnen itseni kokonaiseksi. Elämä on ihanaa ilman miestäkin, kun osaa seisoa omilla jaloillaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Katso: Ohhoh! Miina Äkkijyrkkä sai käskyn lähteä pois Farmi-kuvauksista -Kommentoi asiaa: "En ole.."
Tämä oli shokkiyllätys. Oliko tässä kyse tosiaan siitä, että Äkkijyrkkä sanoi asioita suoraan vai mistä.... Tsemppiä, Mi1305045- 323177
Haluan jutella kanssasi Nainen
Olisiko jo aika tavata ja avata tunteemme...On niin paljon asioita joihin molemmat ehkä haluaisimme saada vastaukset...O161827Poliisiauto Omasp:n edessä parkissa
Poliisiauto oli parkissa monta tuntia Seinäjoen konttorin edessä tänään. Haettiinko joku tai jotain pankista tutkittavak221790Onko mies niin,
että sinulle ei riitä yksi nainen? Minulle suhde tarkoittaa sitoutumista, tosin eihän se vankila saa olla kummallekaan.191655Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta711501Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt111275Armi Aavikko Malmin hautausmaa
Haudattiinko Armi arkussa Malmin hautausmaalle vai tuhkattiinko hänet? Kuka tietää asiasta oikein?111266Miksi näin?
Miksi vihervassut haluaa maahan porukkaa jonka pyhä kirja kieltää sopeutumisen vääräuskoisten keskuuteen? Näin kotoutumi191257Haluisin suudella ja huokailla
ja purra kaulaasi ja rakastella sinua. Haluisin puristella rintojasi ja pakaroitasi. Ei sinulla taida olla kuitenkaan ni161247