Jauhetuista sikiöistä potenssilääkettä.

Itämainen viisaus

Muinaisen itämaisen viisauden lähteet avautuvat; ikuinen syvähenkinen kiinalainen lääketiede osoittaa ylivertaisuutensa verrattuna länsimaiseen big pharmaan. Etelä-Koreassa ihastellaan kiinalaisen kansanlääkinnän nerokkuutta:

Etelä-Korean tulli takavarikoi tuhansia potenssin kohottamiseen tarkoitettuja kapseleita.
Tutkimukset osoittivat, että luontaislääkkeet sisälsivät kuolleista vauvoista ja sikiöistä tehtyä jauhetta. Tapauksesta kertoo Huffington Post.

Etelä-Korean tulliviranomaisten mukaan maahan on salakuljetettu ainakin 17 000 vastaavaa kapselia Kiinasta sitten elokuun 2011.

Vauvojen ja sikiöiden kudoksista tehdyn jauheen uskotaan parantavan sairauksia ja kohottavan mieskuntoa. Viranomaisten mukaan kapselit ovat kuitenkin täynnä bakteereja, ja niihin liittyy sen vuoksi vakava
terveysriski.

- On varmistettu, että nämä kapselit sisältävät ihmiselle haitallista materiaalia, kuten superbakteereja. Meidän täytyy turvautua kovempiin keinoihin yleisön terveyden suojelemiseksi, totesi eräs tulliviranomainen Korea Timesille.

Etelä-Korean viranomaiset ovat jo ottaneet tiukemman linjan Koillis-Kiinasta tuotavia tuotteita kohtaan. Kyseisten kapseleiden tiedetään olevan peräisin sieltä.

Salakuljettajia ei ole toistaiseksi rankaistu toimistaan, sillä maahan tuodut määrät ovat olleet pieniä. Lisäksi salakuljetukseen syyllistyneillä kiinankorealaisilla ei ole ollut tarkoituksena myydä tuomiaan luontaislääkkeitä.

Salakuljettajat ovat kiistäneet tienneensä potenssilääkkeinä pitämiensä kapseleiden sisällöstä.

BBC:n mukaan kapseleitten sisältöön kohdistuvat väitteet nousivat ensimmäisen kerran esille viime vuonna Korean television tuottamassa dokumentissä. Sen myötä Kiinan terveysministeriö kertoi tutkivansa ohjelmassa esitettyjä väitteitä.

Samoihin aikoihin San Francisco Times kertoi korealaisten tutkineen kapseleita dna-testien avulla. Tulosten mukaan niiden sisältämä jauhe oli 99,7-prosenttisesti ihmisperäistä.

Kiinan terveysministeriön edustaja kertoi China Dailylle, että maa suhtautuu tiukasti vauvojen, sikiöiden ja istukoiden jäänteiden käyttöön.
IS
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/luontaislaakkeen-jarkyttava-sisalto-paljastui/art-1288467529549.html?ref=rss

6

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luonnollista

      Onko kellään tästä positiivisia kokemuksia? Millä nimellä tuotetta saa Suomesta vai pitääkö tilata iHerbistä?

      • Kyllä!

        Tässäkin asiassa kumarramme kohti iHerbiä, tuota luontaistuotteiden Mekkaa! Kysypä sieltä, ja sitten ei muuta kuin sikiötä sisuksiin.


      • iherp
        Kyllä! kirjoitti:

        Tässäkin asiassa kumarramme kohti iHerbiä, tuota luontaistuotteiden Mekkaa! Kysypä sieltä, ja sitten ei muuta kuin sikiötä sisuksiin.

        Muista vitosen alennus tällä koodilla: BEM257


    • ;-)

      Eikö sperman juonti aja saman asian?

      • LK

        No ensin pitäisi saada ne potenssiongelmat hoidettua että saisi spermaa juotavaksi.


      • ;-)
        LK kirjoitti:

        No ensin pitäisi saada ne potenssiongelmat hoidettua että saisi spermaa juotavaksi.

        Voihan ne tuottaa spermaa, joilla on potenssia. Sitten sitä voi pakata niihin gelatiinikapseleihin ja myydä kalliilla ;-)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      249
      15216
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      125
      10146
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9371
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7099
    5. 182
      6537
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      176
      6228
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5612
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      47
      4806
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      25
      1696
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      145
      1690
    Aihe