Tänään sanomalehti Kalevassa oli tutkimus maamme hirvikannoista. Isoja uroita saisi olla enempi, koska geeniperimä heikkenee, koska isot uroot eivät pääse astumaan vähäisyytensä takia ja niitä tapetaan liikaa. On siis käynyt niin, että naaraita on paljon ja pieniä uroksia, joiden geenit ovat heikkoja, suorastaan jatkamiskelvotomia, eli nyt sellainen aines jonka ei tulisi edes päästä astumaan astuu hirvilehmiä. Paska juttu!
Sama se on ihmiskunnassakin, että pienille miehille ja ei tulisi tarjoutua edes astumispaikkaa, mutta maailman kieroutumisen myötä pienikin mies voi ostaa vaikka rahalla naista ja pahimmassa tapauksessa jatkaa geenejään vastoin luonnon lakeja nokkimisjärjestyksestä.
Lihaksiakin moni pikkumies nykyisin kasvattelee, mutta kyllä astumisen ja tiineeksi astumiseen ennenkaikkea tulisi laittaa kriteereiksi 185 - 200cm pituus ja yli sata kiloa painoa kuivapaino, jotta kanta paranisi ihmisissäkin.
Onko muita metsästäjiä paikalla?
Sama se on ihmiskunnassakin, että pienille miehille ja ei tulisi tarjoutua edes astumispaikkaa, mutta maailman kieroutumisen myötä pienikin mies voi ostaa vaikka rahalla naista ja pahimmassa tapauksessa jatkaa geenejään vastoin luonnon lakeja nokkimisjärjestyksestä.
Lihaksiakin moni pikkumies nykyisin kasvattelee, mutta kyllä astumisen ja tiineeksi astumiseen ennenkaikkea tulisi laittaa kriteereiksi 185 - 200cm pituus ja yli sata kiloa painoa kuivapaino, jotta kanta paranisi ihmisissäkin.
Onko muita metsästäjiä paikalla?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei taida happea riittää noin korkealle tuolla hirvellä...:D
192-115-17 - nimimerkin tyylinen raapustelu. Jotenkin tuosta saa sellaisen käsityksen, että kateus painaa kuitenkin pienempiä miehiä kohtaan. Eli kullikateus, kun arvelee, että pienemmilläkin miehillä on isompi peli kuin itsellä.
Miettisin toisenkin kerran pienikullisena kaksimetrisenä, haluaisinko antaa pojalleni perinnöksi korkealta kaatuvaa massaa ja pienen kullinpätkän.
Ehkä tyytyisin jatkamaan tumputtelua ja valvomaan, ettei kukaan ilmoita yli 13 senttisiä onko koolla väliä-palstalle.
Mies saa mahtua vaikka pöydän alle seisomaan, jos sillä on edes himppasen älyä. Älyn puutetta ei massalla korvata...
Iso mies, pieni muna=katkera tapaus
(iso uroshirvi paloi poroksi...........
Äläs homoseksuaali ala siellä märisemään kuin akat, kun nyt joku kirjoittaa kristallinkirkasta faktaa joka on absoluuttinen totuus En kyllä ymmärrä sitä, että mies on kuin ravunsyötti (kuten H-X eli asddfds) ja tällä pieni muna näyttää suhteessa isolle. Taitaa kateus olla enempikin siellä homoseksuaalila joka on pieneksi jäänyt niin älyllisesti, ruumiillisesti kuin genitaaleiltaankin;)
Tuosta mä tykkään kun sä sanot; kun nyt joku kirjoittaa kristallinkirkasta faktaa joka on absoluuttinen totuus...
Naurattaa. Piti vielä tarkistaa, mutta saman näppiksen takaatahan tämäkin teksti kirposi. :D
Tässä kyllä näkyy taas miten fiksua olisi käydä se peruskoulu loppuun. Katkera katkarapu ei ymmärrä evoluutiosta edes peruskäsitteitä. Aikuisena ihmisenä.
Onneksi tämä ihmisraunio ei pääse saastuttamaan geeniallasta. Pieni penis ja alhainen älykkyysosamäärä ovat tehneet siitä erittäin vaikeata. Toivottavasti tarpeeksi vaikeata, sillä tyhmyys on hyvin pitkälti periytyvää. Maailmassa on jo tarpeeksi idiootteja. Sääliksi kävisi tämän tyypin jälkikasvua. Se ei itse valitse pientä pikkupippeliä ja typerää päätä, mutta joutuu siitä tällaisen isän vuoksi kärsimään.
Ootko mode? Pikkuinen mies on päsäkkä tietokonealan töissä:)