Ei se sitä tilannetta miksikään muuta, että tiedät todelliset tunteeni. Olen alunperin jo ymmärtänyt, että tämä on oma ongelmani, ja sellaisena sen hoidankin.
Siitäkin huolimatta, että aina sinut kohdatessani, sisälläni käy yhtä aikaa kaikki luonnonilmiöt maanjäristyksestä tulivuorenpurkaukseen, päälle päin sitä et tule huomaamaan, tämä on minun sotani.
Sitä en tiedä, kun ei ole aikaisempaa kokemusta, että kuinka kauan tässä vielä aikaa menee. Varmaa on vain se, että sinun elämääsi tämä ei tule sotkemaan.
Siitäkin huolimatta, että aina sinut kohdatessani, sisälläni käy yhtä aikaa kaikki luonnonilmiöt maanjäristyksestä tulivuorenpurkaukseen, päälle päin sitä et tule huomaamaan, tämä on minun sotani.
Sitä en tiedä, kun ei ole aikaisempaa kokemusta, että kuinka kauan tässä vielä aikaa menee. Varmaa on vain se, että sinun elämääsi tämä ei tule sotkemaan.
Vastaukset 47
Vanhimmat
huomasin kyllä eräästä hieman minua vanhemmasta naisesta jotain sellaista mitä hän ei varmaa oman tilanteensa takiakaan haluaisi tuntea, jotenkin hän säpsähtää ja jottenkin paistaa läpi jotain... jostain myös voin olla täysin väärässä. :)
Ai jaha vai niin....
Sodi rauhassa
Ei kukaan voi olla varma toisen tunteista jos ei niistä ole kahden puhuttu.Olet varmaan käsittänyt kaiken väärin tai kuunnellut muita tahoja.Pyydänkin sinua ottamaan oikeesti selvää asioista.Voitpa jopa yllättyä.Sisälle kaivamisella ei ole mitään hyviä seurauksia.Suhteita luodaan elävässä elämässä.
Olisiko mitenkään mahdollista olla kuitenkin tekemisissä, jos ihminen on tärkeä, vai estävätkö tunteet liikaa? Tekemisissä ilman mitään sotkemisia?
Et ole tainnut sydämestäsi rakastaa toista niin että esimerkiksi ilomielin kuolisit milloin tahansa hänen puolestaan... koska tämä neuvosi on perseestä.
Se ei ole mikään neuvo, se on lievästi epätoivoisen ihmisen omaa pohdintaa omassa tilanteessaan, kohdattuaan upean ihmisen, jonka kanssa niin mieluusti olisi enemmänkin tekemisissä, mutta joka ei ole itsekään ihan varma siitä, pysyvätkö omat tunteet hallinassa, saatika sitten toisen.
Toi on vielä lievää ihastumista. Se menee varmaan ohi. Jos mietit hänen tapaamistaan, että tahtoisit. Musta tuntuu, että mä tekisin melko pitkälti mitä tahansa, jos voisin päästä hänestä täysin eroon. Ja kyseessä on ihminen jota mä rakastan enemmän kuin ketään tai mitään.
miksi tunteiden pitää pysyä hallinnassa? olette siis molemmat varattuja??
Miksi tämä nyt niin kovin kiinnostaa?
Saat pitää itselläsi, vaikka ei ne niin piilossa ole. Saan minäkin päläpälä. Sääli se silti on.
Minusta tuntuu, että lintu on ollut liian kauan häkissä, se kaipaisi vapauteen, lentämään minne sen mieli vie.
Ja tähän on vielä sanottava että mä kyllä kieltämättä haluaisin vähän lennellä hänen kanssaan, suorastaan toisiin ulottuvuuksiin asti.
Ap, olen elänyt kuvaamaasi elämää jo kaksi vuotta. Olen kärsinyt mittaamattomasti. En olisi ikinä halunnut tällaista kokea enkä tiedä, onko tämä hyvä tie. Ei ainakaan minulle ole ollut, enkä voisi tätä kenellekään suositella.
Suosittelen sydämestäni ja todella lämpimästi sinulle, että jos vain vielä voit perääntyä noista ajatuksistasi, valitse joku toinen tie!!! Muuta, vaihda työpaikkaa, ota etäisyyttä. Älä vaadi itseltäsi sitä mitä minä idiootti olen itselleni tehnyt.
Pahoja nuo työpaikkaromanssit, pilannut monta hyvää perhettä ja avioliittoa, kun ei osata pitää työtä ja vapaa-aikaa erillään ja sotketaan tunteita työasioihin. Itsekuri, sanooko mitään sellanen teille tollopäille!
Omalla kohdallani ei ole työpaikkaromanssista kyse. Voit olla varma, että tätä kärsimystä en varmasti tilannut pinnallisuuttani ja typeryyttäni.
Minun käytös on ollut rikkeetöntä eikä siitä kukaan besserwisser pysty tulla sanomaan, että itsekäs tai ajattelematon kodinrikkoja olisin.
Sitä paitsi hän on perheetön. Itseni minä tässä sisältä tapan, en ketään muuta.
Kun Rakkaus tulee kohdalle, se vain on eri asia kuin flirttailu työpaikalla ynnä muu älyvapaa.
Tämä voi tapahtua myös kunnon ihmisille ja me just ollaan sitten niitä, jotka piilottavat tunteet ja oikeasti kärsivät. Niin kuin nyt kärsitään elämässä. Mä ainakin olen itkenyt vuosia jo joka ikinen päivä, kun saan olla hetken yksin. Mieti sitä.
Ole siis mieluummin onnellinen, ettet tällä hetkellä itse joudu tätä kärsimään, kuin ylenkatsot kärsiviä. Mikä tahansa päivä kun voi yllättäen olla se päivä, että sunkin sydän hajoaa.
Kukaan ei ole tältä turvassa. Rakastuminen ja rakastaminen on inhimillistä. Ainoastaan se, miten toimii tunteidensa kanssa, on merkityksellistä.
Tämmönen vuodatus ja ap:lle tsemppiä. Mieti, onko toista tietä. Mä ja mun elämä ei ole hyvä esimerkki. Se menee ehkä oppikirjan mukaan, mutta hinta on järjetön.
Vaan mistäpä sinä ap tiedät mitkä myllerrykset tuon toisen sisällä käyvät. Molemmat esittävät tyyntä ja kaipaavat. Järkeä?
Joku on jo saattanut käydä sotaansa vuosia, kätketäkseen syvimmät tunteensa ja halunsa. Vain pikku pikku purkauksia on näkynyt päälle päin, jottei elämäsi sotkeutuisi.
Oma elämä on jo kolhuja, kuhmuroita, haavojen nuoleskelua.
Ei minustakaan sitä taida nähdä.. mikä myllerrys hänestä aiheutuukin sisimpääni. Aina vain, eikä se vaan mene pois. Ja silti ulospäin välinpitämätöntä olemusta. Mitä järkeä!
Minä yritin, hän yritti, minä yritin, hän yritti, kumpikaan ei yritä, yrittääkö kumpikaan enää koskaan. No mutta, meneehän tämä näinkin, ei tässä valittamista. Elämähän tässä vaan koko ajan kuluu, ja mieltäni vaivaa sitkeästi ajatus siitä että tuo toinen olisi voinut todellakin olla se, jota en aiemmin tiennyt olevankaan. Enkä ollut osannut etsiä.
Kuvittelen pienen hetken hänet ja vastaan tähän. Eivät ne kauniit silmäsi sitä ole minulta onnistuneet kätkemään. Sun sotasi... mun sotani... Eikö mieluummin olisi rauhaa ja rakkautta? :) Kun olet sisäisen sotasi kanssa vielä jonakin päivänä ehkä sovussa, niin mä odotan sua vielä silloinkin elämääni, jos sä siihen vaan haluat. Etkä sä mitään sotkisi, tosielämä kun on tarua ihmeellisempää.
Voisitko tarkentaa, miten niin en sotkisi?
No sinä saattaisit sotkeakin, joten älä erehdy luulemaan minua keneksikään häneksi.
En halua paljonkaan tarkentaa. Ei ole pettämistä, ei valehtelua. On rakkautta ja rehellisyyttä.
Loppujen lopuksi, kaikkihan on kiinni siitä, mitä sinä todella tunnet. Jos se on kaikki totuus, minkä olet minulle jo kertonut, meillä on vielä hyvätkin mahdollisuudet saada tilanne tasaantumaan. En pidä sitä edes kovinkaan suurena mahdottomuutena, että opin vielä tuntemaan sinut "pelkkänä ystävänä"
Oikeastaan, todelliset vaikeudethan alkaisivatkin vasta siitä, että et olisikaan kertonut minulle vielä aivan kaikkea. Menee sitten, miten ikinä meneekin, minä saan perusilmeeni kyllä pitämään, onhan sitä tässä saanut jo harjoitella.
Toinenko sanoo, ettei hänellä ole tunteita sinua kohtaan, mutta voisi olla ystävä? Olette puhuneetkin, ei ole pelkän kirjoittelun varassa?
Ap; koska tapasit hänet viimeksi?
Sitäkö muka oikeasti haluaisit, "pelkkää ystävyyttä"? .
Aloittaja ei kaiketi ole kuitenkaan "mysteerimies", mysteerimieshän aikoi selvittää kaiken, maksoi mitä maksoi? Vai oliko se juuri mysteerimies, joka vasta ilmoitti poistuvansa kokonaan irl-elämään...
Sanot ap, että "Ei se sitä tilannetta miksikään muuta, että tiedät todelliset tunteeni."
Minuakin jäi vaivaamaan, että oletko kertonut ne tunteesi hänelle oikeasti, vai täällä pelkästään, olettaen, että oikea tajuaa?
Itse olen omalle hänelleni puhunut irl, joten et ainakaan minun hän ole.
Mikä mysteerimies? Mysteeristä tässä on ainoastaan tulevaisuus, siitä ei ole nyt hajuakaan. Edellisille: Puhuttu kyllä on. Tunteita on. Tunteiden laatu, ja määrä on epäselvä. Monelta kannalta asioita tutkittuna, voi olla parempikin, kun niitä ei enempää avattaisi.
"mysteerimies" kirjoitteli vähän aikaa sitten tosi aktiivisesti milloin milläkin nimimerkillä, et ole selvästikään hän :).
Tsemppiä vaan omaan tilanteeseesi, hienoa, että jotkut toimiikin eikä vain ihmettele ;).
Ap haluaisi olla enemmän kuin ystävä, tämä toinen on sanonut että olisi vain ystävä. Ap:lle tämä riittäisi, mutta miettii että mahtaako toinen tuntea enemmänkin häntä kohtaan. Jos tuntee, niin asiat mutkistuvat koska toinen tai molemmat ovat varattuja. Kohdatessa pidetään naamat peruslukemilla ja mietitään toisen aivoituksia. Menikö tilannearvio oikein?
On se vaan kumma, että niin monet painiskelevat samanlaisten ongelmien parissa.
Juuri, kun koko elämä oli niin tasatsta ja seesteistä, että sai oikein nautiskella "suvantovaiheesta", itselleni kävi kuten arvioitsija arvelee. Paitsi, ettei olla puhuttu siitä, mitä kumpainenkin haluaa tai mihin olisi valmis tai kykenevä. Molemminpuolinen vetovoima vain on ja pysyy...
Tilannearviosi meni meni aika lähelle. Miten lähelle, jääköön tarkentamatta, mutta kuitenkin, suunnilla olet.
Ap:lle tosiaan riittäisi sekin, mitä nyt on, tunteista johtuvia haluja kylläkin olisi enempäänkin, mutta tilanne täytyy hyväksyä. "Ongelma" onkin se, että vaikka toinen ei ole aivan suoraan kertonut tunteistaan, käyttäytyminen osoittaa jotain siihen suuntaan, että jotain suurempaakin olisi.
Molempien tilanneäly hillitsee tekemästä ainakaan mitään suunnittelematonta. Näillä mennään, mitä on annettu, tilanteen mukaan.
Kannattaisiko puhua asioista?
Omassa tapauksessani en usko että kannattaisi. Parempi kärvistellä vaan ;). Tilanne ja tunteet kun eivät muuksi muutu.
Ei pidä paikaansa koska tilanteet voi aina muuttaa mutta tunteita ei ;)
Tilanteet voi muuttaa, jos haluaa, mutta kun ei halua. Ihan typerää mennä ihastumaan!!!
Jos pelkkä ihastus on kyseessä niin sitten ei kannatakaan. Ap:llä tuntuu olevan enemmänkin tunteita ja sun nikkisi antoi vaan osviittaa että oisi suuremmistakin tunteista kyse jos kerta liekkejäkin näkyy mutta ei ollutkaan kuin joku typerä ihastus.
No jaa. Väittävät ihastuksen menevän ohi puolessa vuodessa. Kohta 3 x se aika kulunut, ei vain ole kaikonnut mielestä hän.
Vähän sama tilanne itsellä. Paitsi että me ollaan kyllä aina välillä laitettu sitä bensaa liekkeihin. Jos löydät keinon, jolla unohtaa, kerro ihmeessä. On toki typerää mennä ihastumaan mutta ei kait sitä voi oikein estääkään. Äh, kärvistelen täällä ja se on mulle ihan oikein. Voisko joku lääkäri keksiä jonkin lääkkeen näihin ei toivottuihin -ihastuksiin?
Enpä ole keinoa löytänyt, joten sama pyyntö sinulle ;).
Niinpä, en minä ainakaan "halunnut" ihastua, se vain tapahtui. Käsittämätöntä. Ja turha tulla kenenkään "asiantuntijan" kitisemään, että täytyy olla omassa parisuhteessa vikaa tai joku kulissiliitto, tai ei rakasta enää kumppaniaan, jos varattúna ihastuu. Se kai se tavallisin kuvio on, mutta eipä sitä osaa kuvitellakaan, ennen kuin se nasahtaa omalle kohdalle. Olen elävä esimerkki siitä, että elämä järjestää yllätyksiä ;).
Pää pensaaseen ja per.se pysyyn ;) Sillä se ikävä lähtee :)
Sotkit kuitenkin ja kostoksi sotken mahdollisimman paljon jatkossakin niin että varaudupa siihen.
No mitkä tuon osapuolen tunteet sitten on? Oletteko sopineet, että juttu on tässä, vai ettekö ole puhuneet mitään keskenänne asiasta. Voisihan tuo kovasti helpottaa, mitä toinen oikein ajattelee, keskustelu auttaa aina, vaikka se toisaalta pelottaa. Pelottaa, että itse sanoo jotain liikaa, ja toinen ei olekaan varautunut sellaiseen ollenkaan, mokaa ja joutuu luopumaan kokonaan henkilöstä. Olisko se kuitenkin parempi kuin kitua ja kituuttaa?
Olen varmaan vähän samanlaisessa tilanteessa, mutta en halua kieltää itseltäni tunteitani, vaan seurailen niitä varovaisesti. Osittain se tietysti johtuu siitä, että en osaa/ voi luovuttaa, mutta en rupea tilanteessa kitumaan, vaan ajattelen, että minun elämässäni on tällainen erikoinen rikkaus nyt tällä hetkellä, nautin elämästä ja elän tätä hetkeä. Joskus epätietoisuus ja haaveilu tuntuvat tietysti raskailta, mutta on tässä elämässä niin paljon muutakin :-).
Minkä teet kun toinen ei puhu?
Miten niin ei puhu? Jos kysyt suoraan livessä niin pakkohan hänen on vastata.
No on niitä sellaisiakin paskiaisia, jotka ei puhu mitään, mutta suurin osa puhuu, ainakin jotakin. Tilanne voi vaan tulla toiselle yllätyksenä, ja silloin voi pulautella suustaan sellaistakin, mitä ei ehkä tarkoita tai ainakaan ihan ensimmäiseksi haluaisi sanoa. Ujoinkin puhuu, jos toinen näyttää olevan tosissaan eikä vain pellekoulun harjoituksissa.
Onko tämä sota jo sodittu ja voitettu vai miten ap:lle kävi?