En oikein tiedä, mistä pitäisi aloittaa. Tutustuin muutama kuukausi sitten erääseen tyttöön kaverini kautta. Aloimme pitää tiiviisti yhteyttä ja meistä tuli oikein hyvät kaverit, ellei jopa ystävät. Meillä on paljon yhteistä, tyylimmekin on jopa samantapainen ja pidämme paljon samoista asioista. Siksi kai tulemme hyvin toimeen.
Hän on jo yli 20 vuotias ja kaikinpuolin hänen elämänsä näyttää olevan mallillaan. Hänellä on mies, elämä edessä ja ulkopuolisen silmin tulevaisuus näyttää oikein hienolta eikä minkään pitäisi olla pielessä.
Silti tavallaan "ulkopuolisena" huomaan että tällä ihmisellä on kuitenkin kaikki niin pielessä, kuin vain on mahdollista. Hän on vahva ihminen ja osaa myös näyttää siltä.
Kerran kuitenkin olimme kaksin viettämässä iltaa ja kävimme juomassa muutamat. Keskustelumme siirtyi lapsuuden kokemuksiin. Kerroin omista kokemuksista ja hän kertoi omistaan. Avoimesti puhuimme, sillä olimme tavanneet monta kertaa aikaisemminkin.
Järkytyin miten paljosta hän oli selvinnyt: äidin alkoholiongelmat, koko kouluajan koulukiusaaminen, joka ei jäänyt paitsi myös kouluun vaan hän joutui kestämään sitä myös vapaa-ajallaan (kiusaaminen oli nimittelyä, uhkailua, porukasta pois jättämistä). Hän kertoi että hänellä ei ollut koskaan ollut niin paljon kavereita kuin silloin, kun hän tapasi miehensä ja alkoi tutustua uusiin ihmisiin.
Hän vakuutti että oli onnellinen. Osittain tämä saattaa pitää paikkansakin, sillä muistan kuinka hän sanoi että miten kaikki olisi romahtanut jo aikoja sitten, ellei hän olisi onnellisesti yhdessä sen miehen kanssa.
Mutta silti, elämä ei ole ollut pelkästään ruusuilla tanssimista. Jopa ulkopuolisen silmissä parisuhdetta lukuunottamatta hänen elämänsä kuullostaa pelkältä epäonnistumiselta. Hänen luottamuksensa on petetty monesti. Hän joutuu vaikeuksiin ja väärinkäsityksiä syntyy, vaikka hän ei muuta haluaisi, kuin olla onnellinen ja tulla kaikkien kanssa toimeen.
Mutta, siinä illan edetessä ja kun aina vain uusia haimme, puheenaihe siirtyi terapiahoitoon, jota me molemmat käymme. Hän oli käynyt myös terapiassa, mutta lopettanut sen sitten kesken - syytä en tiedä. Hän kyllä mietti, tekikö hän silloin kamalan virheen, kun masennustestien pistemäärät olivat kuitenkin 40 pisteestä ylöspäin. Joskus jopa 52, se taisi olla hänen suurin pistemääränsä.
Lisäksi näin aivan tuoreita viiltelyjälkiä hänen käsissään, vaikka hän sanoi, että ne on jo muutaman kuukauden vanhoja. Näkyi myös vanhoja jälkiä, jotka näkyivät yhä selvästi, vaikka ne olivat n. 2 vuoden takaa.
Minua pelottaa, että jos elämä jatkuu hänen kohdallaan näin - siis että epäonnistumisia tulee aina vain lisää, hän ei ehkä enää jaksakaan. Hän ei halua enää käydä terapiassa. Hän sanoo että kaikki hänen ongelmansa ratkeaisivat, jos ihmiset vain antaisivat hänen olla rauhassa ja onnellinen ja ettei joku koko ajan menisi pieleen.
Ulkopuolisena on vaikea antaa apua, jos toinen ei sitä itse halua, mutta onko mitään tehtävissä? Voinko tehdä mitään?
Hän on jo yli 20 vuotias ja kaikinpuolin hänen elämänsä näyttää olevan mallillaan. Hänellä on mies, elämä edessä ja ulkopuolisen silmin tulevaisuus näyttää oikein hienolta eikä minkään pitäisi olla pielessä.
Silti tavallaan "ulkopuolisena" huomaan että tällä ihmisellä on kuitenkin kaikki niin pielessä, kuin vain on mahdollista. Hän on vahva ihminen ja osaa myös näyttää siltä.
Kerran kuitenkin olimme kaksin viettämässä iltaa ja kävimme juomassa muutamat. Keskustelumme siirtyi lapsuuden kokemuksiin. Kerroin omista kokemuksista ja hän kertoi omistaan. Avoimesti puhuimme, sillä olimme tavanneet monta kertaa aikaisemminkin.
Järkytyin miten paljosta hän oli selvinnyt: äidin alkoholiongelmat, koko kouluajan koulukiusaaminen, joka ei jäänyt paitsi myös kouluun vaan hän joutui kestämään sitä myös vapaa-ajallaan (kiusaaminen oli nimittelyä, uhkailua, porukasta pois jättämistä). Hän kertoi että hänellä ei ollut koskaan ollut niin paljon kavereita kuin silloin, kun hän tapasi miehensä ja alkoi tutustua uusiin ihmisiin.
Hän vakuutti että oli onnellinen. Osittain tämä saattaa pitää paikkansakin, sillä muistan kuinka hän sanoi että miten kaikki olisi romahtanut jo aikoja sitten, ellei hän olisi onnellisesti yhdessä sen miehen kanssa.
Mutta silti, elämä ei ole ollut pelkästään ruusuilla tanssimista. Jopa ulkopuolisen silmissä parisuhdetta lukuunottamatta hänen elämänsä kuullostaa pelkältä epäonnistumiselta. Hänen luottamuksensa on petetty monesti. Hän joutuu vaikeuksiin ja väärinkäsityksiä syntyy, vaikka hän ei muuta haluaisi, kuin olla onnellinen ja tulla kaikkien kanssa toimeen.
Mutta, siinä illan edetessä ja kun aina vain uusia haimme, puheenaihe siirtyi terapiahoitoon, jota me molemmat käymme. Hän oli käynyt myös terapiassa, mutta lopettanut sen sitten kesken - syytä en tiedä. Hän kyllä mietti, tekikö hän silloin kamalan virheen, kun masennustestien pistemäärät olivat kuitenkin 40 pisteestä ylöspäin. Joskus jopa 52, se taisi olla hänen suurin pistemääränsä.
Lisäksi näin aivan tuoreita viiltelyjälkiä hänen käsissään, vaikka hän sanoi, että ne on jo muutaman kuukauden vanhoja. Näkyi myös vanhoja jälkiä, jotka näkyivät yhä selvästi, vaikka ne olivat n. 2 vuoden takaa.
Minua pelottaa, että jos elämä jatkuu hänen kohdallaan näin - siis että epäonnistumisia tulee aina vain lisää, hän ei ehkä enää jaksakaan. Hän ei halua enää käydä terapiassa. Hän sanoo että kaikki hänen ongelmansa ratkeaisivat, jos ihmiset vain antaisivat hänen olla rauhassa ja onnellinen ja ettei joku koko ajan menisi pieleen.
Ulkopuolisena on vaikea antaa apua, jos toinen ei sitä itse halua, mutta onko mitään tehtävissä? Voinko tehdä mitään?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ilmeisesti olette jo aika läheisiä ystäviä, koska hän on näyttänyt viilteyjäljet. Sano, että olet huolestunut ja että sun kanssa hän voi keskustella näistä asioista. Sen jälkeen ehdota, että hän palaisi terapiaan, äläkuitenkaan pakota.
Olisipa minullakin sinunlainen ystävä.
Joskus kannattaa terapia lopettaa, jos ei synkkkaa terapeutin kanssa. Jos hän vielä viilltelle niin hänellä on konkreettisesti paha olla mutta onnistuu sen peittelemään.
On hyvä että teillä on syntynyt luottamaus ja ystävyys. Väkisin ei voi toista auttaa.
"Joskus kannattaa terapia lopettaa, jos ei synkkkaa terapeutin kanssa."
Siinä tapauksessa kannattaa vaihtaa terapeutin.
Hei
Olet tehnyt jo paljon! Ystävystynyt, jakanut kipeitä asioita ja kuunnellut!
Meidän jokaisen elämästä päätetään me itse, ja siihen ei enempää voi toinen vaikuttaa.
Harmillisthan se on, mutta tukemalla, mitä juuri olet tehnyt ,on iso vaikutus.
Terapian kesken jättäminen voi olla hyvä tai huono asia, sitäkään ei osaa sanoa...elämäntilanteet ja oma vointi sen mittareina toimii.
Ole rinnalla jos vain pystyt, älä sääli vaan kuuntele ja älä myöskään taakoita itseäsi!
Kiusaamisesta hyviä keskusteluja kiusaaminen.fi foorumilla, oletko käynyt tutustumassa?