Olen kuullut ja nähnyt juuri15 vuotta täyttäneen ja N. viikko sitten mopokortin saaneen mopoilian,mopoilija on kuulemani mukaan ajanut sankari niemen sillan yli,joka on tarkoitettu vain jalan kulkioille ja pyöriliöille.Kyseinen henkilö on ajanut/meinannut ajaa useita kolareita ja hän tekee aivan älyttömiä temppuja mopollaan,eikä osaa edes ajaa.perus sääntö jonka mukaan oikealta tulevia väistetään ei näköjään kiinnosta kyseistä mopoilijaa vaan ajaa aina oikealta tulevien eteen eikä edes katso oikealle,miksi näin huolimattomalle ajajalle annetaan mopokortti
Huligaani mopolla Iisalmessa
jasdojaoiwjdjea
1
<50
Vastaukset
- ödsflkgöfk
Yleensä aika moni asia pysähtyy pesäpallomailaan. En tosin kehoita väkivaltaan. Sanon vain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2562348- 1921704
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä501389Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad581088- 41856
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä32821Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .26794Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23788Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647