Kerjäämään

Jäin työttömäksi määräaikaisesta työstä ja saan vain peruspäivärahaa ja asumistukea. Sosiaalista joudun joka kuukausi hakemaan tukea, ja kuitenkin vuokran maksun jälkeen jää käteeni kuukaudessa 340 euroa. Eivät ota huomioon kuin 620 euroa vuokraan, olen eronnut hiljan ja vuokrani on 720 e/kk. En tiedä menenkö kadulle kerjäämään vai mitä tapahtuu jos muutan pois ja jään ilman asuntoa. Helsingin kaupungin asuntoa olen anomassa, mutta jonot on kovat. Joskus Korkein hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen jollekin samassa tilanteessa olevalle että HGIN Kaupungin alueen vuokrataso on niin korkea, että on otettava huomioon erotus vuokra-asumistuki kokonaisuudessaan. valituksen olen lähettänyt lautakuntaan tammikuussa 2012. ei vastausta vielä. Onko kenelläkään hjyvää vastausta tilanteeseeni.
3116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Varasta maahanmuuttajilta, heillä sitä rahaa. Sinne teidänkin kaikki tukirahat menee. Näin juuri valokuvan maahanmuuttajan tilikuitista, siinä oli Lieksan kaupunki maksanut saman päivän aikana 3suoritusta tilille, yhteensä 1600€. Nykyään se Lottovoitto EI OLE syntyä Suomeen, vaan Lottovoitto on päästä maahanmuuttajana elämään meidän suomalaisten verorahoilla.

Äänestä

Elät pikkuisen pihimmin. Minulta menee asuntoa huomioon ottamatta noin 600 euroa kuukaudessa, syön hyvin ja pidän tuolla summalla jopa autoa. 340 riittää kyllä, jos vähänkään viitsit yrittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kadulleko 60 vee? kirjoitti:

Jäin työttömäksi määräaikaisesta työstä ja saan vain peruspäivärahaa ja asumistukea. Sosiaalista joudun joka kuukausi hakemaan tukea, ja kuitenkin vuokran maksun jälkeen jää käteeni kuukaudessa 340 euroa. Eivät ota huomioon kuin 620 euroa vuokraan, olen eronnut hiljan ja vuokrani on 720 e/kk. En tiedä menenkö kadulle kerjäämään vai mitä tapahtuu jos muutan pois ja jään ilman asuntoa. Helsingin kaupungin asuntoa olen anomassa, mutta jonot on kovat. Joskus Korkein hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen jollekin samassa tilanteessa olevalle että HGIN Kaupungin alueen vuokrataso on niin korkea, että on otettava huomioon erotus vuokra-asumistuki kokonaisuudessaan. valituksen olen lähettänyt lautakuntaan tammikuussa 2012. ei vastausta vielä. Onko kenelläkään hjyvää vastausta tilanteeseeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu