Sosialistipuolue Pasokin vuoro

Kana-aulis

Pasok avaamaan Kreikan hallitussolmua

Jutan puoluekaveri, jonka kanssa teki sopimuksiaan.
Tuskin kukaan edes uskoo että hallitus tulisi.

Kreikassa on tänään sosialistipuolue
Pasokin vuoro yrittää muodostaa maalle
uusi hallitus.

Jos puolue epäonnistuu hallituksen
kokoamisessa, joudutaan Kreikassa
järjestämään uudet vaalit.

Eilen hallitustunnusteluja tehnyt
laitavasemmiston Syriza-puolueen
puheenjohtaja Alexis Tsipras ilmoitti,
ettei pysty muodostamaan hallitusta.

Ensimmäinen yritys kaatui jo
maanantaina, kun parlamenttivaalit
voittanut konservatiivipuolue Uusi
demokratia epäonnistui.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Konkka tulee

      Ei tuu mittään

      Jutta " piikki kiinni "

    • Romahdus tulee

      Mikäli hallitus saataisiinkin kasaan,ei siitä tule pitkäikäinen.Kreikkalaiset pelaavat vain aikaa,eikä tavoitteena olekkaan oikeasti muuttaa talouden rakenteita.Nyt siellä tehdyt muutokset on kosmeettisia siihen verrattuna mitä niiden tulisi olla jotta maa selviytyisi tulevaisuudessa.Nyt tehdyt muutokset ovat vain koskeneet irtisanomisia ja leikkauksia,mitkä ovat saaneet kansan kaduille.Perusteelliset muutokset ovat tekemättä,kuten mittavan valtio-omistuksen yksityistäminen.Tälläisiin muutoksiin ei yksikään puolue ole juurikaan rohjennut puuttua.Päättäjillä pitäisi olla rohkeutta tunnustaa ettei valtio pysty toimimaan Emussa ja siksi maan olisi vaihdettava valuutta takaisin Drakmaan.Kaikki mitä siitä seuraa on pienempi paha kuin tämän tilanteen jatkuminen vuosikausia.Elintaso tippuu jokatapauksessa vaikka he yrittäisivätkin pysyä Emussa.Miksi he jatkaisivat Emussa kun toinen vahtoehto on oma heikko valuutta jota voidaan devalvoida tarvittaessa.Työpaikat säilyvät ja muutokseen jää aikaa,vaikkakin ostovoima katoaa ulkomaisilta tuontitavaroilta.

    • ootellaan taas

      Pasok luopui jo.

      On kunkun vuoro.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1713
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1123
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      438
      1094
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      801
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe