Olen alkoholistiperheestä ja ihan rikki ja hajalla?! Minua kasvatettiin yhtäaikaa sekä syyllistämällä, halveksimalla ja kohdeltiin alempiarvoisena meidän perheessä. Mutta kun taas asetelma oli meidän perhe vs. muu maailma, niin olimme tietenkin parempia, lahjakkaampia, upeampia kuin muut! Sitten laitoksessa, jossa piti oppia valehtelemaan saadakseen hyvää kohtelua.
Olen nyt reilut 20 v ja aivan hukassa.. Olen huonompi kuin muut ja parempi kuin muut enkä saa koskaan mielenrauhaa.. En vain ymmärrä tätä! Löydän itsestäni tosi paljon narsistisia piirteitä, ja ne menevät vaiheittain. Silloin kun on hyvä fiilis käyttäydyn ylimielisesti ja täysin järjettömästi, kohtelen ihmisiä huonosti enkä arvosta heitä ollenkaan.. halveksin! Valehtelen silmittömästi, ja aivan turhista asioista.
Vihaan sitäkin, että riitatilanteissa puhun aina kaikki asiat toisten syiksi, pääsen kuin koira veräjästä ja olen ollut osallisena tähän ikään mennessä jo useamman itsetunnon luhistamisessa. Toden puhuminen on minulle äärimmäisen vaikeaa, ja valheet karkaavat suustani niin käsittämättömän helposti, liioittelen kaikkea aivan huomaamattani, vaikken tahtoisi!
Yleensä sitten tämä katumus iskee päälle kun tulee sellainen vaihe että kohtaan pahat tekoni, tai riittävän vahvan ihmisen joka näkee lävitseni ja alan tuntea suurta häpeää, masennusta.. sitten luhistun ja alan käyttäytyä nöyristellen, olemaan "hyvä ihminen", hyvittämään tekojani, ja kun tätä hyvää ihmisyyttä on jatkunut tarpeeksi se nousee minulle päähän ja alan taas toistaa vanhaa kaavaa.
Mä olen oikeasti aivan kiltti tyttö kun mä en tarkoita pahaa, olen vaan välillääärimmäisen itsekeskeinen.. Tunnen itseni niin pahaksi ihmiseksi, ja koen rasittavaksi sen että joudun aina katsoa ihmisiä joko ylöspäin tai alaspäin, sen mukaan olenko korviani myöden kusessa käytökseni vuoksi ja tunnen huonoa omatuntoa, vai olenko maailman hienoin tyyppi jonka seurasta kaikki muut saisivat olla onnellisia. En voi muodostaa minkäänlaista tervettä käsitystä itsestäni tai minäkuvaa, kun olen toisinaan yö ja toisinaan päivä.
En tiedä miksi edes kirjoitin, on vaan niin lohduton olo.. miten voisin kehittää itseäni, onko minulla edes toivoa muuttua koskaan, tulenko aina olemaan epävakaa? voiko tosiaan koko tuleva elämäni olla tuhottu lapsuuden asioiden vuoksi, tuleeko kaikki olemaan aina tunnemyrskyä.. en halua olla paha ihminen, enkä halua olla narsisti missään määrin, mutta miten taistella sellaista vastaan mikä tuntuu juurtuneen selkärankaani niin vahvasti..
Olen nyt reilut 20 v ja aivan hukassa.. Olen huonompi kuin muut ja parempi kuin muut enkä saa koskaan mielenrauhaa.. En vain ymmärrä tätä! Löydän itsestäni tosi paljon narsistisia piirteitä, ja ne menevät vaiheittain. Silloin kun on hyvä fiilis käyttäydyn ylimielisesti ja täysin järjettömästi, kohtelen ihmisiä huonosti enkä arvosta heitä ollenkaan.. halveksin! Valehtelen silmittömästi, ja aivan turhista asioista.
Vihaan sitäkin, että riitatilanteissa puhun aina kaikki asiat toisten syiksi, pääsen kuin koira veräjästä ja olen ollut osallisena tähän ikään mennessä jo useamman itsetunnon luhistamisessa. Toden puhuminen on minulle äärimmäisen vaikeaa, ja valheet karkaavat suustani niin käsittämättömän helposti, liioittelen kaikkea aivan huomaamattani, vaikken tahtoisi!
Yleensä sitten tämä katumus iskee päälle kun tulee sellainen vaihe että kohtaan pahat tekoni, tai riittävän vahvan ihmisen joka näkee lävitseni ja alan tuntea suurta häpeää, masennusta.. sitten luhistun ja alan käyttäytyä nöyristellen, olemaan "hyvä ihminen", hyvittämään tekojani, ja kun tätä hyvää ihmisyyttä on jatkunut tarpeeksi se nousee minulle päähän ja alan taas toistaa vanhaa kaavaa.
Mä olen oikeasti aivan kiltti tyttö kun mä en tarkoita pahaa, olen vaan välillääärimmäisen itsekeskeinen.. Tunnen itseni niin pahaksi ihmiseksi, ja koen rasittavaksi sen että joudun aina katsoa ihmisiä joko ylöspäin tai alaspäin, sen mukaan olenko korviani myöden kusessa käytökseni vuoksi ja tunnen huonoa omatuntoa, vai olenko maailman hienoin tyyppi jonka seurasta kaikki muut saisivat olla onnellisia. En voi muodostaa minkäänlaista tervettä käsitystä itsestäni tai minäkuvaa, kun olen toisinaan yö ja toisinaan päivä.
En tiedä miksi edes kirjoitin, on vaan niin lohduton olo.. miten voisin kehittää itseäni, onko minulla edes toivoa muuttua koskaan, tulenko aina olemaan epävakaa? voiko tosiaan koko tuleva elämäni olla tuhottu lapsuuden asioiden vuoksi, tuleeko kaikki olemaan aina tunnemyrskyä.. en halua olla paha ihminen, enkä halua olla narsisti missään määrin, mutta miten taistella sellaista vastaan mikä tuntuu juurtuneen selkärankaani niin vahvasti..
Vastaukset 3
Vanhimmat
.. tähän vielä lisätäkseni. "Ihastun" aina useimmiten vain sellaisiin poikiin jotka välittävät minusta ja olen ollut monissa suhteissa joiden osapuolesta en ole oikeastaan ollut kiinnostunut,vain siksi että toinen on rakastanut minua niin hulluna... Olen puhunut pahuudestani ja he ovat kieltäneet sen olemassaolon ja on ollut luonnollisesti ihanaa olla puhtain omatunnoin.. kunnes sitten olen lopettanut suhteet sen kummempia miettimättä ja siinä vaiheessa on todettu että olen todella julma ja itsekeskeinen..
Toisaalta, eikö ole välttämätöntä nostaa itsensä oman elämänsä jalustalle elääkseen sellaista elämää jota tahtoo? Löysin yhden suhteen keskellä intohimon kipinän erääseen harrastukseen ja aloinkin käyttää kaiken aikani siihen, eikä parisuhteelle ollut aikaa enää (koska minulla oli parempaa tekemistä) enkä halunnut luopua omista vakaumuksistani ja jätin sitten tämän miehen.
Ihastuin yhteen poikaan tämän vuoden alussa, mietin häntä 24/7 all the time,kuolasin ja odotin viestiä ja puheluita ja kyttäsin kuvia jatkuvasti ja se oli niin kauhean turhauttavaa että itkin yöt ja tajusin vasta vähän aikaa sitten että se olikin vaan ENSIMMÄINEN KERTA kun olen oikeasti pyyteettömästi ihastunut johonkuhun ihmiseen ihmisenä.. ulkonäköön, olemukseen, luonteeseen, kaikkeen.. enkä sen perusteella miten voisin hänestä hyötyä. se tuntuu todella surulliselta. :(
Epävakaaseen persoonallisuuteen on olemassa hoito ja lääkitys, jos kauheasti ahdistaa...Kauhean narsistiselta et kyllä mielestäni vaikuta.
Jos ei halua olla sitä mitä on, on neljä vaihtoehtoa:
1. Elää tilassa jossa ei pidä itsestään.
2. Opetella hyväksymään se mitä on ja pitämään siitä.
3. Tulla sellaiseksi mitä haluaa olla.
4. Olla elämättä.
Valitse näistä mieluisin ja tee se. Jos se ei onnistu, koita seuraavaksi parasta.