Onko muilla voimakkaita fyysisiä oireita? Kaikki lähti luulotaudista, hiv:n pelosta. Sairauspelkoja on vähä väliä kuolemanvakavia sairauksia kohtaan.Suosituimmat ovat hiv, hepatiitti, ms-tauti ja aivokasvain.
Fyysisiä oireita on jatkuvasti jonkin tyyppistä. Usein ne vaihtelevat, esim on jakso jolloin keskityn puutumisoireisiin ja kädet puutuvat vähän väliä. Hetken päästä tulee uusi oire johon keskityn enemmän.
Vuosien varrella oireita mainitakseni, mitä muistan nyt yhtäkkiä, on ainakin ollut seuraavanlaisia:
- Elohiirtä
- Sähkömäisiä iskuja päässä
- Päänsärky joka tuikkivaa
- Puutumiset
- Huimaus
- Kipu raajoissa
- Näön heikkeneminen (pitäisi olla lasit käytössä)
- Säpsähtely nukkumaan mennessä
- Olen herkkä erilaisille äänille, valoille ja liikkeelle. Ja pelkään niitä näköhäiriöitä, joita tulee esim kun katsoo suoraan valoon. Niitä minulle tulee herkästi ja pelkään että on aivokasvain.
Magneettikuvaukseen en todellakaan uskalla mennä, koska olen varma että sieltä löytyy kuolemanvakava sairaus. Lääkärillä ravasin vuosia sitten vaivojeni kanssa, yksi ulkomaalainen lääkäri otatti minusta kaikki mahdolliset verikokeet, kaikki olivat normaaleja. Kilpirauhasarvot on katsottu moneen kertaan. Hiv on testattu useaan otteeseen. Yritin saada lähetettä pään kuvausta varten aiemmin, mutta lääkäri ohjasi minut vain puhumaan ammattiauttajan kanssa.
Sairauspelkojen lisäksi elämääni varjostaa töissä ahdistus-, paniikki- ja pelkotilat. Sosiaaliset tilanteet ahdistavat, uudet tilanteet ahdistavat, ruokailutilanteet ovat hyvin vaikeita (käsien tärinä, nielemisvaikeudet) ja joskus kotona ja muistelen vaikeita asioita voin saada paniikkikohtauksen jolloin tuntuu että happi loppuu.
Ahdistustilanteissa saan erilaisia fyysisiä, voimakkaita oireita esim juuri sosiaalisissa tilanteissa. Tällaisia ovat esimerkiksi:
- Nielemisvaikeudet
- Kahvikuppineuroosi
- Kova huimaus
- Lihasjännitys -> pelkään, että yhtäkkiä teen jotain pakkoliikkeitä koska olen niin jännittynyt.
- Pelkään, että en kykene esim. nousemaan tuolilta, pelkään etten hallitse jalkoja, että rojahtaisin maahan kun nousen.
Näiden oireiden vuoksi jään sosiaalisissa tilanteissa varjoon koska en pysty olla rennosti oma itseni. Nyt tilanne on äitynyt niin pahaksi, että jopa kavereiden kanssa ollessa saan noita ahdistuskohtauksia.
Olen vuosi sitten eronnut väkivaltaisesta poikaystävästä joka hakkasi, löi, potki, kuristi, väänsi raajoja ja teki vaikka mitä seitsemän vuoden ajan. Uhkasi usein tappaa minut ja lukkiuduin vessaan piiloon. Nukuin siellä joskus kun en uskaltanut tulla ulos. Exä myös vahingoitti meidän yhteisiä kissoja ja särki omaisuuttani. Eroon exästäni pääsin terapian ja lääkityksen ansiosta.
Vieläkin joudun syömään Seronil 20mg, ehkä koko loppu elämäni. En ole terapiassa käynyt nyt kahteen vuoteen. Olen aloittanut uuden suhteen hyvän miehen kanssa jolle olen pystynyt purkamaan asioita, mutta asioiden käsittely aktivoi heti pelkotilat päälle ja aiheuttaa jäävuoren huippuna paniikkikohtauksen.
Nyt tarkoituksena olisi mennä traumaterapiaan. Tilanne on niin paha että tiedän että nyt on saatava apua tai kohta en jaksa enää. En jaksa katsoa kuinka pilaan elämäni, sosiaaliset suhteet ja sen ilon elämästä kun oikea minä jää varjoon pelkojen alle. En jaksa kuolemanpelkoa. En jaksa pelätä. En jaksa hävetä itseäni. En halua että läheiset joutuvat kestämään vaivojeni ainaista kuuntelua. Opamoxejen varassa elämistä en koe elämisen arvoisena.
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Onko teillä muilla ollut takana jonkunlaista traumaa?
Fyysisiä oireita on jatkuvasti jonkin tyyppistä. Usein ne vaihtelevat, esim on jakso jolloin keskityn puutumisoireisiin ja kädet puutuvat vähän väliä. Hetken päästä tulee uusi oire johon keskityn enemmän.
Vuosien varrella oireita mainitakseni, mitä muistan nyt yhtäkkiä, on ainakin ollut seuraavanlaisia:
- Elohiirtä
- Sähkömäisiä iskuja päässä
- Päänsärky joka tuikkivaa
- Puutumiset
- Huimaus
- Kipu raajoissa
- Näön heikkeneminen (pitäisi olla lasit käytössä)
- Säpsähtely nukkumaan mennessä
- Olen herkkä erilaisille äänille, valoille ja liikkeelle. Ja pelkään niitä näköhäiriöitä, joita tulee esim kun katsoo suoraan valoon. Niitä minulle tulee herkästi ja pelkään että on aivokasvain.
Magneettikuvaukseen en todellakaan uskalla mennä, koska olen varma että sieltä löytyy kuolemanvakava sairaus. Lääkärillä ravasin vuosia sitten vaivojeni kanssa, yksi ulkomaalainen lääkäri otatti minusta kaikki mahdolliset verikokeet, kaikki olivat normaaleja. Kilpirauhasarvot on katsottu moneen kertaan. Hiv on testattu useaan otteeseen. Yritin saada lähetettä pään kuvausta varten aiemmin, mutta lääkäri ohjasi minut vain puhumaan ammattiauttajan kanssa.
Sairauspelkojen lisäksi elämääni varjostaa töissä ahdistus-, paniikki- ja pelkotilat. Sosiaaliset tilanteet ahdistavat, uudet tilanteet ahdistavat, ruokailutilanteet ovat hyvin vaikeita (käsien tärinä, nielemisvaikeudet) ja joskus kotona ja muistelen vaikeita asioita voin saada paniikkikohtauksen jolloin tuntuu että happi loppuu.
Ahdistustilanteissa saan erilaisia fyysisiä, voimakkaita oireita esim juuri sosiaalisissa tilanteissa. Tällaisia ovat esimerkiksi:
- Nielemisvaikeudet
- Kahvikuppineuroosi
- Kova huimaus
- Lihasjännitys -> pelkään, että yhtäkkiä teen jotain pakkoliikkeitä koska olen niin jännittynyt.
- Pelkään, että en kykene esim. nousemaan tuolilta, pelkään etten hallitse jalkoja, että rojahtaisin maahan kun nousen.
Näiden oireiden vuoksi jään sosiaalisissa tilanteissa varjoon koska en pysty olla rennosti oma itseni. Nyt tilanne on äitynyt niin pahaksi, että jopa kavereiden kanssa ollessa saan noita ahdistuskohtauksia.
Olen vuosi sitten eronnut väkivaltaisesta poikaystävästä joka hakkasi, löi, potki, kuristi, väänsi raajoja ja teki vaikka mitä seitsemän vuoden ajan. Uhkasi usein tappaa minut ja lukkiuduin vessaan piiloon. Nukuin siellä joskus kun en uskaltanut tulla ulos. Exä myös vahingoitti meidän yhteisiä kissoja ja särki omaisuuttani. Eroon exästäni pääsin terapian ja lääkityksen ansiosta.
Vieläkin joudun syömään Seronil 20mg, ehkä koko loppu elämäni. En ole terapiassa käynyt nyt kahteen vuoteen. Olen aloittanut uuden suhteen hyvän miehen kanssa jolle olen pystynyt purkamaan asioita, mutta asioiden käsittely aktivoi heti pelkotilat päälle ja aiheuttaa jäävuoren huippuna paniikkikohtauksen.
Nyt tarkoituksena olisi mennä traumaterapiaan. Tilanne on niin paha että tiedän että nyt on saatava apua tai kohta en jaksa enää. En jaksa katsoa kuinka pilaan elämäni, sosiaaliset suhteet ja sen ilon elämästä kun oikea minä jää varjoon pelkojen alle. En jaksa kuolemanpelkoa. En jaksa pelätä. En jaksa hävetä itseäni. En halua että läheiset joutuvat kestämään vaivojeni ainaista kuuntelua. Opamoxejen varassa elämistä en koe elämisen arvoisena.
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Onko teillä muilla ollut takana jonkunlaista traumaa?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jotakin psyykelleni sopimatonta on varhaislapsuudessani tapahtunut. Olen vahvasti traumoja omaksunut. Saattaa olla, että kaikkien traumojen pohjilta löytyy varhaislapsuuden pahat kokemukset.
Paitsi, että minulla niitä oikeasti ollut. En ollut toivottu lapsi. Kaikki meni pieleen siitä lähtien kun täydellinen pikkuveli syntyi. Siis sisarkadetapaus olen.
On se hiljaista taistelua ollut koko ikäni. En koskaan uskonut selviäväni edes keski-ikään. Vetelen kaikki alhot läpitte ilman lääkkeitä.
Suosittelen traumaterapiaa.
Ohhoi, ihan kuin mun tekstiä! Mä olen aivan samanlainen noiden tautien kanssa, mutta vahvalla järjellä, venttiilin höllentämisellä, kirjottamisella ja huumorilla olen onnistunut karsimaan noita ongelmia huomattavasti pois. Mulla on noissa taustalla se, että ikään kuin pelkäisin karman lakia. Jollain tavalla mulla on vahvasti takaraivossa ajatuksena, että olen paha ihminen ja ansainnut sen, että mulle tapahtuu jotain ikävää.. Jollei se kostaudu sitten epäonnisuutena muissa asioissa, niin olen varma että Jumala kostaa sen jollain taudin muodossa. Tä ajatus taas kumpuaa lapsuudesta ja lapsuuden turvattomasta ympäristöstä, sekä jatkuvista pettymyksistä. Mut suljettiin yhteisöjen ulkopuolelle, uskotellen niin aikuisten kuin muidenkin toimesta, etten ole riittävä tai kelvollinen tai olen vain niin paha ihminen. Nyt kun katson taakseni, niin en näe muuta kuin epävarman lapsen, joka oli ihan samanlainen kuin ne kaikki toisetkin, jopa kiltimpikin. Sitten kuulin sanonnan, että ihmiset jotka suljetaan ihmisyhteisöstä pois erilaisuuden takia suljetaan siksi, ettei toisille aiheudu siitä erilaisesta ihmisestä liikaa vaivaa. Totta.
En ole lääkäri, mutta ihan vain vinkkinä:
- Elohiirtä - Yleinen vaiva lähes jokaisena edes joskus, toisilla usein, toisilla harvemmin. Ihan normaalia.
- Sähkömäisiä iskuja päässä - Syönyt? Juonut? Liikkunut hyvin? Vai tuleeko ennen nukahtamista, silloinkin se on aivan normaalia - juuri luin erään artikkelin aiheesta, jossa käsiteltiin näiden yhteyttä nukahtamiseen ja se on yleistä ja aivan normaalia.
- Päänsärky joka tuikkivaa - Migreeni. Oletko taas syönyt, juonut hyvin ja onko tullut ulkoiltua? Entä niskat, miten jumissa ne ovat? Onko perusasentosi jännittynyt, ettet uskalla rentoutua?
- Puutumiset - Niska- tai selkäjäykkyys! Milloin viimeksi olet käynyt hierojalla? Millainen on istuma-asentosi? Oletko venytellyt? Miten paljon liikut? Jos takerrut puutumisen tunteisiin, niin ne tavallaan saavat lisää bensaa siitä ja puutuminen tuntuu kahta kauheammalta. Todellisuudessa puutumisen taustalla on vain verenkierron heikentyminen johtuen lihasten jäykistymisestä.:P Mulla oli vahvoja puutumisenoireita, mutta ne johtu vääränlaisesta istuma-asennosta ja nk. hiirikädestä jolloin niskat menivät aivan loukkuun ---> puuduin.
- Huimaus Taas uudelleen kysyn, miten olet venytellyt, liikkunut ja syönyt ja nukkunut? Jännitätkö? Millainen on hengitystaktiikkasi? Oleskeletko tiloissa joissa ei toimi ilmanvaihto hyvin?
- Kipu raajoissa - Millaista kipu on? Se liittyy vahvasti taas lihasjäykkyyteen? Miten paljon oikeasti liikut?
- Näön heikkeneminen (pitäisi olla lasit käytössä) Kovin harvassa ovat ihmiset, joilla ei olisi laseja käytössä joko lukiessa tai koko ajan. Et ole poikkeus, ja usein asiansa osaavat optikot jo huomauttaisivat jos huomaisivat jotain outoa.
- Säpsähtely nukkumaan mennessä - Se on aivan normaalia! Sitä ei vieläkään tiedetä, mistä ne tunteet unen ja valveen rajamailla johtuvat, mutta säpsähtely ei ole tahatonta.
- Olen herkkä erilaisille äänille, valoille ja liikkeelle. Ja pelkään niitä näköhäiriöitä, joita tulee esim kun katsoo suoraan valoon. Niitä minulle tulee herkästi ja pelkään että on aivokasvain.
Uskon, että olet herkkä kaikille ärsykkeille, ja varsinkin silloin, kun olet virittäytynyt pelkotiloihin. Mutta kukapa ei olisi herkkä kaikelle, mikäli on valpustunut ja keskittynyt havaitsemaan vain kaikki mahdolliset vaaratilanteet? Olet nyt vain varma siitä, että olet vakavasti sairas ja etsit ja tutkit itseäsi liian tarkkaan. takerrut ja varmistelet, oletko varmasti terve ja etsit viitteitä mahdollisesta sairaudesta. Usko pois, ihminen joka pystyy katsomaan valoon näkemättä mitään häiriöitä on aika Skywalker - ihmissilmä kun ei saa edes tihrustaa suoraan valoon. Millä tavoin olet herkkä liikkeelle ja äänille?
Voimia aloitajalle. Hyvä että olet hakuetumassa traumaterapian asiantuntijalle.
Uskon , että sitä kautta apua löytyy.
Täällä myös kohtalotoveri.
Oon nuoresta pitäen kärsinyt paniikkihäiriöstä enemmän tai vähemmän, mutta nyt viimeinen puoli vuotta on ollut aivan tuskaa. Se alkoi kun kuulin viime syksynä erään nuoren ystäväni kuolemasta. Tammikuussa alkoivat paniikkikohtaukset uudelleen ja fyysiset tuntemukset.
Nämä kaikki aiheuttivat sen, että olen ollut erittäin ahdistunut yhtäjaksoisesti, jolloin mielessä pyörii kaikki mahdolliset pelot. Kuolemanpelko päällimmäisenä. Tarkkailen kehoani jatkuvasti ja vaikka haluaisin miettiä jotain muuta, sairaudet ja kohtaukset kummittelevat jatkuvasti takaraivossa.
Minulla fyysisiä oireita ovat olleet
-sydämenmuljahtelu ja sykkeen nopea kohoaminen
-painon tunne rintakehässä
-vaikea hengittää
-päänsärky
-huonovointisuus, oksetus
-ripuli
-pään alueen oudot tuntemukset (paineen tunne, huimaus)
-kamala väsymys
ja sitten on hajamielisyyttä, unohtelua, puhun mitä sattuu, tavarat ei pysy käsissä yms..
Suurin pelkoni liittyy sydämen pysähtymiseen, sillä muljahteluja on ollut enemmän tai vähemmän kolmen vuoden ajan. Kaikki tutkimukset on suoritettu (ultraääni, ekg, rasituskokeet) ja kävin pari viikkoa sitten verikokeessa jossa katsottiin kaikki tulehdusarvot, hemoglobiinit yms. mutta silti mieli ei rauhoittunut että ei minua mikään vakava vaivaa.
On erittäin uuvuttavaa elää jatkuvassa pelossa ja ahdistuksessa, ja miettiä että niin se elämä vaan lipuu ohitse kun ei pysty keskittymään muuhun kun tarkkailemaan kehoaa ja ympäristöään. Olen jopa jättänyt menemättä bussiin kun pelkäsin että joku huumehörhö räjäyttää bussissa pommin.
Eniten tässä ahdistaa lääkepelkoni. En halua enkä suostu syömään mielialalääkkeitä sillä pelkään niiden aihettavan vielä pahemman olon joka olisi aivan sietämätöntä. Asun yksin joten minulla ei olisi edes ketään tukihenkilöä lääkkeiden sivuvaikutusten varalta. Pelkään myös etten kykene elämään tasapainoista ja hyvää elämää ilman niitä lääkkeittä.
Puuh... Jos vaan jaksaisi uskoa ja toivoa että elämä voittaa.
lääke pelko on aika huono juttu koska se voi kohentaa elämää huomattavasti,tiedän tapauksia missä ihminen on menettänyt henkensä oman käden kautta loppujen lopuksi ja uskon siihen että jos ihminen ottaisi sen viimeisen oljen korren eli suostuisi syömään lääkkeitä jos mikään muu ei enään auta se voi pelastaa.itse olen kärsinyt ennen lääkkeitä pahasta ahdistuksesta joka on kausi luontaisesti päätynyt anoreksiaan sen takia,onko muita joilla on ollut tämä ongelma?kun aloin syömään ahdistukseen tarkotettuja lääkkeitä anoreksiakin loppui miltei kokonaan!
Niin tuttua tuo kaikki myös mulle.. Olen käynyt terapiassa nyt puolitoistavuotta (dissosiaatiohäiriö,ahdistus,lapsena koetut traumat). Nyt olemme päässeet vasta terapiassa eteenpäin ja fyysiset oiret alkoivat pukkaamaan toden teolla loppukevään parisuhdekriisin jälkeen. Oireina on puutumiset,elohiiret,sähköiskumaiset humaukset vasemmalla puolella kehoa,nyt vas.korvan soiminen,tukkoisuus...kauhea pelko taas jostain vakavammasta,vaikka kuitenkin jo ymmärrän,että psyyke on niin kuormittunut,että somaattiset oireet pukkaa läpi.Varsinkin traumakokemuksiin liittyvät nuo fyysiset tuntemukset... Lääkärillä olen käynyt nyt noiden kummallisten oireiden takia (korvalääkäri,neurologi) ja mitään ei löydy...
Jostain syystä nyt ahdistaa tavallista enemmän,terapiassa kuukauden tauko....
Cipralex nyt nostettu 15mg /vrk,ei vastetta ainakaan vielä. Kuitenkin olen työelämässä ja pystyn hoitamaan perheen jne. Mutta rankkaa on.
nuo syömänne lääkkeet ja surfailkaa sivuilla.
Fyysiset oireet johtuvat selvästi lääkkeiden sivuvaikutuksista. Turha kantaa rahoja terapioihin, se ei poista elimistöstä lääkkeitä. Tai kyllähän terapian ansiosta voi oppia elämään ja sietämään paremmin lääkkeiden haittoja jos niin haluaa. Mutta onko se ihmiarvoista elämää?
Opamoxin käyttäjälle on luultavasti syntynyt riippuvuus lääkkeeseen. Haittoja vaan alkaa tulla toleranssin kehittymisen myötä. Siitä et pääse eroon helpolla, tämä on hyvä muistaa.
Tuo kauhea sairauden pelko on myös tuttua, sekin loppui ssri-lääkityksen loputtua.Tosin sen takana saattaa olla pakko-oireinen häiriö. Mutta lääkitys vain pahentaa sitäkin ja lamaanuttaa ihmisen aivot entistä enemmän pyörimään spiraalia asioiden ympärillä.
Huomatkaa, että virallinen lääketeollisuuskin on lääkkeiden mukana tulevan selostuksen mukaan kertonut lääkkeen aiheuttavan mm. ahdistusta, pelkoja väsymystä ym.
Pienikin määrä liikuntaa voi rauhoittaa noita kehon säpsähdyksiä, itselle sopivaa. Ei välttämättä mitään rääkkiä, vaan kenties kävelyä sopivan mittaisina pätkinä.
Hei
Helpotti kovasti lukea viestisi koska kärsin itse vähän samasta. Suurin pelkoni on HIV ja pelkään saavani sen suutelusta, verikokeesta tai muusta tilanteesta josta asiantuntijoiden mukaan ei kyseinen virus voi tattua.
Mullakin on ollut väkivaltainen parisuhde vaikkakin siitä on jo monta vuotta.
Lisäksi pelkään sosiaalisia tilanteita ja käytän beetasalpaajia.
Vihdoin uskaltauduin psykiatrille hiv pelosta ja sain masennus lääkettä. Se auttaa ajattelemaan vähän loogisemmin.
Joko olet päässyt traumaterapiaan? Onko se auttanut?
Kyllä mullakin on aika lailla lähes noita kaikkia oireita mutta aina epäilyttää että ehkä ne onkin oikeita fyysisen sairauden merkkejä. Terveyskeskus ei juur tutki vaikka noista valittais
Mulla on ahdistuksen takia ihan helvetillinen lihas jännitys koko ajan niskassa ja hartioissa. En pysty aina edes juomaan enää kunnolla mukista vaan käytän pilliä Koko vartalo hikoilua jos joutuu ahdistavaan tilanteeseen ja jatkuvaa käsien hikoilua, vatsa menee helposti sekaisin. Jos nyt ihan suoraan sanon niin ahdistus on tähän mennessä pilannut elämäni.Psykologeihin meni usko jo sen 5 vuoden jälkeen ja lääkkeistä ei tule kuin lisää ongelmia.
Minulla on ollut fyysisiä oireita jotka liittyvät tähän minun ahdistuneisuushäiriöön noin kymmenen vuotta. Pelkoja on ollut jo pienenä. Minua ahdistaa juuri sairaudet ja pelkään koko ajan että olen sairastunut johonkin vakavaan. Migreenistä kärsin mutta se ei sinänsä "haittaa" koska tiedän mikä se on ja se ei pelota, mutta pelkään juuri niitä kuolemanvakavia sairauksia, juuri niitä mitkä täällä on jo mainittu. Fyysisiä oireita (jotka en tietenkään varmasti voi tietää johtuvatko ne ahdistuksesta vai jostain muusta, mutta sehän se ahdistus juuri onkin!) :
paineen tunne päässä
lihasjännitykset ja säryt
elohiiret
hengenahdistukset, tai siis tunne että täytyy vetää henkeä
jännityspäänsärky
pistelyt
vilunväristykset
väsymys
hampaiden pureskelua yöllä
vilustun herkästi kun keho koko ajan on jännitystilassa ja flunssat sitten taas laukaisevat ahdistusta
on myös muita mutta juuri nyt ehkä keskityn näihin enemmän, esim ennen oli jossain vaiheessa käsien vapina.
Ahdistus ja jatkuva itsensä tarkkaileminen haittaa minun elämää. Olen muuten iloinen ihminen mutta kun ahdistus tulee päälle ei mikään iloita koska uskoo niin kovasti siihen että on sairastunut johonkin, johonkin joka pilaisi elämää. Vaikka yhtälailla tämä ahdistus elämää pilaa.
Joka päivä yrrittää painaa ahdistusta pois mielestä, ja lääkäreillä ravaaminen auttakin vain hetkeksi. Olisi mukava kuulla jos joillain teistä on jotain niksejä tähän ajattelutapaan. Miten esim jaksatte nousta sängystä kun oikein ahdistaa?
Itsellä 7 vuotta ahdistusta takana ja lisää edessä, mietin et pitäiskö tappaa itsensä kun ei enää jaksais tätä....
On käynyt tuo itsensä tappaminen mielessä, mutta kun siinäkään en onnistuis niin kuin missään muussakaan asiassa elämässä! Nyt olen aivan tosissani ajatellut yksityiselle psygiatri psykologille menoa, koska tämä ahdistus on 30h/vrk!
Sinä hihhuli80, hae apua! Kuulostaa niin samalta kuin mitä minä olen käynyt läpi. Ei kenenkään kuulu jaksaa yksin jos on noin paha olla! Olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Sinua ahdistaa, mutta et ole yhtä kuin ahdistuksesi. Oireiden ja ahdistuksen takana on aina jokin syy. Voimia!
Aloittajan wanhaan viestiin totean: säpsähtely nukahtaessa on normaali ilmiö kun lihakset rentoutuvat juuri ennen unen tuloa.
Veikkaan että aloittaja on tarkoittanut erityyppistä säpsähtelyä, ei sitä normaalia, johon ei liity kauhuntunnetta. Minulla nimittäin ahdistuksen ollessa pahimmillaan oli sellaista hereille säpsähtämistä, johon liittyi sydämen kova syke ja täyteen valmiustilaan havahtuminen. Erittäin epämiellyttävä kokemus.
Kehittelin tälle kahta teoriaa:
Joko alitajunnan kanssa yhteyteen joutuminen (mikä unessa tapahtuu) oli liian pelottavaa psyykelle kovien kokemusten ja niiden torjumisen jälkeen tai sitten psyyke ei sallinut täydellistä rentoutumista koska oli (ilman syytä) sitä mieltä, että en ole turvassa.
Alussa elohiiret yläselässä, jotka levisivät kaikkialle. Lievää lämpöä alkupuolella oireilua. Outo 3 päivää kestänyt vatsan vetisyys (ripuli); maha pulputti myös alinomaa vaikka sieltä ei ollut mitään edes tulossa Aamuyöllä/aamulla herätessä korvissa kummallista hurinaa ennen sängystä nousua. Samaten aamuyöllä pimeässä herätessä kiertää hetken rinkulat näössä (vihreitä/valkeita).