Mä haluan uskoa iltasatuun. Se menee näin: olipa kerran mies, joka vaelsi synkässä metsässä. Hän vaelsi yksin, vaikka pimeässä rinnalla kulki toinen ihminen. He eivät koskaan kunnolla nähneet toisiaan, koska silmät eivät nähneet pimeässä ja auringossa he pitävät aurinkolaseja. Keinovalossa he eivät katsoneet toisiaan. He kompastelivat aina ja syyttelivät siitä toisiaan. Lopulta heidän tiensä erosivat. Mies kulki eräänä päivänä valoisalle rannalle. Hän otti lasit silmiltään ja näki maailman pitkästä aikaa kauniina. Hän katsoi ympärilleen ja näki ensimmäistä kertaa ihmisen. Uuden, erilaisen. Hän oli valoisa, mutta ei liian kirkas. Hän toi valoa muttei häikäissyt. Häntä oli hyvä katsoa. He kulkivat rinnakkain, kumpikin omaa polkuaan. He näkivät toisensa ja vaikka he kompastelivat, he tiesivät tehneensä sen itse. Ei sen vuoksi ettei toinen tehnyt jotain tai jättänyt tekemättä. He näkivät toisensa ja he näkivät polun edessään. He ottivat askeleensa itse mutta yhdessä. Toisiaan tukien. Mies näki ympärilleen, koska hän avasi silmänsä ja näki toisen. Erillisen, kokonaisen. Valoisan. Sen pituinen se.
Joskus taru on todellisuutta ihmeellisempää.
Hyvää yötä.
9405
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hieno satu, sellainen johon haluaa uskoa, kaikesta sydämestään.
Hieno, vertauskuvallinen satu. Pistää ihan miettimään, omaakin elämää.
Mitäs jos tämä synkässä metsässä kulkeva mies näkee tämän toisen ihmisen,mutta on epävarma onko hän todellakin se oikea jonka kanssa kulkea yhteistä polkua?Hän on riisunut lasinsa aikaisemminkin ja se tuotti hänelle vain harmeja.Nyt hän epäröi tehdä sitä uudelleen!Ehkäpä totuus voisi olla tälläinen?
Kaunis tarina, vaikka osittain myös surullinen. Ja niin monen elämässä totta :/
Ihmissuhteen tulisi olla juuri kuin tuo jälkimmäinen osa tarinaa, yhdessä mutta itsenäisinä, samaan suuntaan kulkien toista tukien :)
Kaunis tarina!
Joskus tarinat muuttuvat todeksi, toivon sitä sinulle.
Tähän tarinaan palaan aina uudelleen. Siinä on jotain kiehtovaa ja jotain tuttuakin.
Kaksi ihmistä kulkee toistaan arvostaen ja kunnioittaen. Ensin erillään ja toistaan tunnustellen ja elämää ihmetellen ja toistensa valosta hetkeksi hämmästyen. Kaunista ja elämää parhaimmillaan.
Niin se on. Täydellistä. Se kertoo siitä, mitä hänelle toivon. Ja itsellenikin. Joku päivä.
Mitä se mies teki sitten?
Kaunis taru, sellainen johon tahtoisin minäkin uskoa.Yritän olla kompastelematta, vaikka muuten kolhinkin itseäni.Hyvää yötä aloittajalle ja kauniita unia zzzz.