ostettiin kaksi vuotta vanha kia zeed, vähä ajettu ja hyvin siisti. kerta aikomuksena on pitää auto monta vuotta niin kaverini vei sen ruostesuojattavaksi. yllätys, yllätys auto oli jo alkanut ruostuun ! sanoivat että ei ois ollut asiaa tulla enään parin vuoden päästä, sillä silloin kaikki ois ollut myöhäistä.
onko muilla samanlaisia kokemuksia kian ruostumisesta ?
kia ja ruoste
79
11735
Vastaukset
- Ceedisti.
Täyttä soopaa. Ainakin oma Ceedini on hyvin ruostesuojattu ja massattu jo uutena. Tarkistan alustan aina, kun vaihdan renkaita. Myös Ruotsissa tehdyissä vertailuissa KIA on pärjännyt hyvin ruostumista vastaan.
- Todemmasti
Sekin on tehty, että kurkittu max. nelivuotiaiden kiiojen alustoja merkkiliikkeessä. Tarkoituksena juuri selvittää tuon ruostumisen keskimääräinen alkamisvaihe, että uskaltaako ostaa, vai ei. Ainakaan nelivuotiaisiin asti ei löytynyt muita mainittavia ruosteita edes teoriassa, paitsi kiveniskemien kohdalla on tietysti riskiä. Keskustelun aloittajalta taitaa muuten olla pimennossa, että Kiiassa on runsaasti galvanointia. Ei ruostu kovin herkästi.
- kotkotkoo
no mitäpä minä tässä valehteleen ? kaverini oli itse mukana ja näki... ei siellä paljoa ollut ruostetta mutta alulla.
ja kyllä täälläkin keskusteluissa eräs viittasi tutkimiksiin ja ei kia ole huipulla.
mutta suurempaa vahinkoa ei päässyt sattumaan. aisa hoidetaan ja auto kun on lämpimässä tallissa ja hyvässä hoidossa niin varmaan ei ruostu ennen aikoja kaverini. käsissä.
yllätys oli meillekkin ei edes ajateltu ruostetta noin nuoressa autossa. - Mielikuvitusta vain
kotkotkoo kirjoitti:
no mitäpä minä tässä valehteleen ? kaverini oli itse mukana ja näki... ei siellä paljoa ollut ruostetta mutta alulla.
ja kyllä täälläkin keskusteluissa eräs viittasi tutkimiksiin ja ei kia ole huipulla.
mutta suurempaa vahinkoa ei päässyt sattumaan. aisa hoidetaan ja auto kun on lämpimässä tallissa ja hyvässä hoidossa niin varmaan ei ruostu ennen aikoja kaverini. käsissä.
yllätys oli meillekkin ei edes ajateltu ruostetta noin nuoressa autossa.Kia zeed? Suomessa ei kyseistä autoa ole myyty kappalettakaan. :)
- Anteeksi nyt vain..?
kotkotkoo kirjoitti:
no mitäpä minä tässä valehteleen ? kaverini oli itse mukana ja näki... ei siellä paljoa ollut ruostetta mutta alulla.
ja kyllä täälläkin keskusteluissa eräs viittasi tutkimiksiin ja ei kia ole huipulla.
mutta suurempaa vahinkoa ei päässyt sattumaan. aisa hoidetaan ja auto kun on lämpimässä tallissa ja hyvässä hoidossa niin varmaan ei ruostu ennen aikoja kaverini. käsissä.
yllätys oli meillekkin ei edes ajateltu ruostetta noin nuoressa autossa.Lämmin talli ei ole mielestäni "hyvää hoitoa"...
- Anonyymi
Todemmasti kirjoitti:
Sekin on tehty, että kurkittu max. nelivuotiaiden kiiojen alustoja merkkiliikkeessä. Tarkoituksena juuri selvittää tuon ruostumisen keskimääräinen alkamisvaihe, että uskaltaako ostaa, vai ei. Ainakaan nelivuotiaisiin asti ei löytynyt muita mainittavia ruosteita edes teoriassa, paitsi kiveniskemien kohdalla on tietysti riskiä. Keskustelun aloittajalta taitaa muuten olla pimennossa, että Kiiassa on runsaasti galvanointia. Ei ruostu kovin herkästi.
Kikassa ei ole minkäänlaista galvanointia vaan surkeinta laatua oleva rauta kaikkialla. Nimim. 179 kulkinetta tarkasteltavana.
- rio rust?
En tiedä muiden Kia mallien alustakäsittelystä mutta ainakin uuden Rion alusta on massattu kauttaaltaan,vaikea kuvitella miten tuon voisi vielä paremmin tehdä? Paksua mustaa elastista massaa joka paikassa.
Harkitsin ennen ostoa että olisin vienyt lisäsuojaukseen mutta turhaa kun tarkistin pohjan!
En tiedä onko massaus noin hyvä tehtaan jäljiltä vai tehdääkö nimenomaan Rioon joku lisäkäsittely maahantuonnin yhteydessä,muihin malleihin ei ainakaan käsittääkseni tehdä mutta Riosta epäilen että lisäkäsittely olisi tehty sen verran hyvää jälkeä;) - Kia ei ruostu
Ruoste ei ole Kiojen ongelma, päinvastoin. Vastustavat erittäin hyvin ruostetta ja tämä on etenkin maahantuonnin alkuvuosina alkuvuosina tehdyn lisämassauksen ansioita. Uudempien mallien, joissa maahantuojan lisäsuojausta on ilmeisesti kevennetty, tehdassuojauskaan ei ole huonoimmasta päästä. Kiat valovuosia parempia kuin esim. Japanilaiset, missä suojaukset pyörivät huonon ja kelvottoman välillä. Asiaa on myös laajasti tutkittu mm. Vibiligare lehdessä, jossa puolueeton asiantuntija tutkii automallit koteloita myöten ja tehtaan suhtautumisen ruosteenestoon. Ratkaisut ja käytetyt aineet arvioidaan tulevaisuutta silmällä pitäen.
Kian eri mallit ovat pärjänneet Ruotsalaisten varsin ankarissa testeissä keskimäärin 3-4 pisteen arvoisesti, 5 on maksimi. Useimmiten auton loppuarvostelussa on sana "kelvollinen" tai "hyvä".
Esim. kilpailija Toyotan mallit ovat likimain kaikki uusimpia autoja myöten 1-2 tähden arvoisia.
Sehän on selvä, että jos viet autosi massaamoon, heidän mielestään on aina viime hetket tuoda auto satojen eurojen käsittelyyn. Se on heidän bisneksensä. Cee´dejä on pyörinyt liikenteessä aika tarkalleen 5 vuotta, yhtään mätää tai edes vähääkään ruostunutta en ole vielä nähnyt. Jopa Ceratotkin näyttävät olevan erinomaisia koriltaan, vaikka vanhimmilla ikää reilut 7 vuotta. Tuossa ajassa jo esim. Mazda 6:sen helmat alkoivat kukkia.
Turhaksi jälkikäteen tehtyä ruosteenestoa ei voi sanoa, mutta suojauksen todellinen hyöty näkyy vasta auton ollessa ehkäpä n. 10 vuotias. Silloin voi jo alkaa hyvin suojatut erottua huonosti suojatuista. Pieni pintaruoste tukivarsissa, korvakkeissa tai tankin pinnassa ei tee hallaa moniin vuosiin vaikka näyttää ikävältä.
Asia on siitä koukeroinen, että suojaus tulisi tehdä autoon mahdollisimman pian heti uutena, jotta siitä olisi eniten hyötyä. Suojauksen hyödyistä ei yleensä ensimmäinen omistaja pääse nauttimaan lainkaan, eikä suojauksella ole valitettavasti mitään merkitystä uudehkon auton jälleenmyyntiarvoon, joten usein se jää uusissa tekemättä koska ensimmäiselle omistajalle se tuntuu turhalta kululta....Siinä vaiheessa kun seuraavien omistajien aikana asiaan herätään, se voi olla jo hiukan myöhäistä. - puolueeton lausuma
Olikohan se TM kun tutki uusien suositumpien automallien suojausta tehtaiden jäljiltä ja siellä Kia ja muutkin Aasialaiset autot olivat keskiarvon alapuolella verrattuna muihin merkkeihin.
- TM hölynpölyä
Vaan eipä ole merkittäviä ongelmia Kia- autoissa havaittu vuosienkaan jälkeen. Sinäänsä tämän TM:n tai minkälie tulokset ristiriidassa yllämainitun Vibiligaren tuloksien kanssa. Annas, kun arvaan. Kaikki Japanilaiset ja korealaiset rankattu huonoiksi ruosteenestoltaan, mutta VW-konsernin tuotteet täysin vailla huomauttamista...mikäli kyseessä TM:n tutkimukset.
Itse luottaisin enemmän tuohon ruotsalaisten tekemään tutkimukseen ja havaintoin liikenteessä rullaaviin Kiohin jotka koriltaan lähes virheettömiä. toki vanhimmat vertailuyksilöt puuttuvat koska autoa ei ole tuotu vielä edes 10 vuotta maahan. yli 10 vuotiaissa alkaa jo muutenkin olemaan ruostuminen sattuman kauppaa. Vastaan voi tulla uutta vastaava Toyota ja ruostekukkasia täynnä oleva Mersu tai Audi. Tälläinen A3 tuli nähtyä yksi päivä sitten eräällä parkkiksella. Kuskin ovi alareunastaan aivan rokoilla.
Vibiligaren tutkimusten mukaan parhaiten ruostetta vastustava automerkki näyttäisi olevan tällä hetkellä Renault!!! Yksi harvoista merkeistä, jonka useimmat mallit ovat 5 tähden autoja vailla huomauttamisen sijaa. Muut ranskalaiset eivät pärjänneet kuin keskiverrosti tai huonosti.
Jopa VW-konsernissa havaittavissa kustannusten säästöä, moni 90-luvun/2000 luvun alun malli oli jopa parempi, kuin vastaava nykyinen.
- jokiutvh
Sellaista autoyksilöä ei ole olemassakaan,mikä ei ruostu
-talvella lämmin autotalli(lumi sulaa vedeksi joka yö)
-ajat paljon soralla ilman roiskeläppiä
-peset auton kerran vuodessa
-ajaen pieniä metsäkujia pensaiden rapatessa pohjaa
-yms.
Huonolla pidolla ruostuu muovikin- materiaaliasiantunti
kyllähän vedit melkoista faktaa, ihan uutta asiaa korroosion syistä, wauh!!
Muovin ruotuminenkin sitten toinen juttu.
- minätaasen
Näen sitä muovin"ruostumista"päivittäen.Se on aine,joka imee itteensä kaiken,mitä jätetään likaiselle pinnalle.Lahoaminen taas on toinen juttu.
- Uskottavuus 0
Vai vei kaverisi autosi ruostesuojaukseen, mitä se tekee vaimollesi/miehellesi???
YÄK........ - lada laatua..
Ihmettelen näitä "kia-uskovaisia", kia on hyvä ruostumaan, tosin suomen maahantuoja suojaa kiat etteivät mätäne niin hyvin kuin muualla. Toinen asia näistä korean ihmeistä, kia ja huihai saman firman tekeleitä ja rinnakkaismallitkin suht samoja. Miksi huihai on esim. saksassa pärjännyt hyvin laatuvertailuissa, mutta kia häntäpäässä, taisi olla ranskalaisten jälkeen jenkkien kanssa samassa kastissa.
- Ihmettele rauhassa...
Mitä se kaverisi nyt tekee?
- okopkop
osta sinä vaan se hui hai ja maksa samasta laadusta 5000€ enemmän...
- Tiedossa
Kian ruosteen-estokäsittely maahantuojan toimesta lopetettiin 2009 maahantuonnin ulkoistamisen takia. Cee´d on kuitenkin Kian malleista varmaan parhaiten tehtaalla suojattu. Itse olen nähnyt monien tuhansien autojen pohjia vuosien varrella ja moni kalliimpi automerkki kaipaisi enemmän suojausta.
- ladalaatunimim
No lueppa vaikka autobildin kestotestejä niin esim. kia ceed sai loistavat arvosanat 100tkm jälkeen ja jos etsit ko. testin historiaa vähän pidemmälle niin huomaat että esim. volkaari on monella mallilla peräpään pitäjä....kannattaa herätä todellisuuteen eikä lukea ainoastaan kahden viikon tm ja tuulilasi vertailuja, siinä kun laatu ei näy kuin pintamateriaalia hypistelemällä.
- semmosta ja semmosta
kotkotkoo11.5.2012 07:470
"ostettiin kaksi vuotta vanha kia zeed, vähä ajettu ja hyvin siisti. kerta aikomuksena on pitää auto monta vuotta niin kaverini vei sen ruostesuojattavaksi......."
kotkotkoo12.5.2012 18:37-1 SULJE
"no mitäpä minä tässä valehteleen ? kaverini oli itse mukana ja näki... ei siellä paljoa ollut ruostetta mutta alulla.
ja kyllä täälläkin keskusteluissa eräs viittasi tutkimiksiin ja ei kia ole huipulla."
Ostettiin, kuka osti ? Sinäkö ?
Kaverini vei sen ruostesuojattavaksi. Sinun ostaman autonko ?
Kaverini oli mukana ja näki. Sinun mukana, vai auton mukana ? - Hanki elämä
Naapurisi osti siis uuden Kiian ja sinä persaukisena olet moisesta rottelosta vielä kateellinen.
- kotkotkoo
ja naapuri perhana panee mun muijaakin vielä
- mkoomomk
tule sit Zeed vehkeellä takas huuteleen kun oot käyny muillakin 2 vuotta vanhoilla vehkeillä ruostesuojauksessa. Taas sulta vietiin rahat turhan käsittelyn takia. Pyysikö käymään parin vuoden päästä uudestaan tuomaan lisää rahaa ja asiakkaita?
- raflaavia kuvia
Ruostesuojaamot elävät pitämällä yllä legendaa, jonka mukaan kaikki autot ruostuvat parissa vuodessa puhki, jos niitä ei suojata.
Tämän näkee joidenkin yritysten sivuilta, joihin on pelotteeksi poimittu kuvagallerioita liki läpiruostuneista autoista. Kuvien yhteydessä ei ole kylläkään mainittu, millaisissa olosuhteissa ja millä pidolla autot ovat olleet. Kyseessä lienevät ääritapaukset, joilla on helppo mainostaa ruostesuojausta.
Toki historiaan mahtuu mukaan muutamia malleja, jotka tunnetaan erityisestä ruosteherkkyydestä, mutta niissäkin valmistaja on usein korjannut asioita takuuseen (esim. Mercedes tai Ford Focus). Lisäksi näissä tapauksissa ei jälkeenpäinkään tehty ruostesuojaus olisi välttämättä auttanut, koska ovat ruostuneet kohdista, joita ei tyypillisesti voi massata.
Suojaamoketjut ovat perustettu aikana, jolloin korien sinkitys vasta teki tuloaan. Tuolloin tehtaat eivät kiinnittäneet juuri minkäänlaista huomioo suojaamiseen. Autojen yleinen kestoikä oli kaikenkaikkiaan lapsenkengissä. Korien kesto jäi yksinomaan omistajan tekemien/teettämien pohjan massauksien ja öljyämisien varaan.
Nykyään kaikki valmistajat ovat siirtyneet sinkittyihin koripelteihin, käyttävät liimamassoja ja kittejä korisaumoissa, suojamuoveja kriittisissä kohteissa, tankit, helmat usein muovia jne. Suojauksen tarve on keventynyt. Siinä vaiheessa, kun nykyauto alkaa pahasti olemaan ruostunut, sen muukin käyttöikä moottoria myöten alkaa olemaan ehtoopuolella.
Ruostesuojauksesta on hyötyä vain, jos aikoo pitää auton liikenteessä todella pitkään. Auton ensimmäiset omistajat eivät suojauksesta hyödy mitenkään. Jotkut sanovat suojauksen vaikuttavan myös melutasoa alentavasti. - volsulla
raflaavia kuvia kirjoitti:
Ruostesuojaamot elävät pitämällä yllä legendaa, jonka mukaan kaikki autot ruostuvat parissa vuodessa puhki, jos niitä ei suojata.
Tämän näkee joidenkin yritysten sivuilta, joihin on pelotteeksi poimittu kuvagallerioita liki läpiruostuneista autoista. Kuvien yhteydessä ei ole kylläkään mainittu, millaisissa olosuhteissa ja millä pidolla autot ovat olleet. Kyseessä lienevät ääritapaukset, joilla on helppo mainostaa ruostesuojausta.
Toki historiaan mahtuu mukaan muutamia malleja, jotka tunnetaan erityisestä ruosteherkkyydestä, mutta niissäkin valmistaja on usein korjannut asioita takuuseen (esim. Mercedes tai Ford Focus). Lisäksi näissä tapauksissa ei jälkeenpäinkään tehty ruostesuojaus olisi välttämättä auttanut, koska ovat ruostuneet kohdista, joita ei tyypillisesti voi massata.
Suojaamoketjut ovat perustettu aikana, jolloin korien sinkitys vasta teki tuloaan. Tuolloin tehtaat eivät kiinnittäneet juuri minkäänlaista huomioo suojaamiseen. Autojen yleinen kestoikä oli kaikenkaikkiaan lapsenkengissä. Korien kesto jäi yksinomaan omistajan tekemien/teettämien pohjan massauksien ja öljyämisien varaan.
Nykyään kaikki valmistajat ovat siirtyneet sinkittyihin koripelteihin, käyttävät liimamassoja ja kittejä korisaumoissa, suojamuoveja kriittisissä kohteissa, tankit, helmat usein muovia jne. Suojauksen tarve on keventynyt. Siinä vaiheessa, kun nykyauto alkaa pahasti olemaan ruostunut, sen muukin käyttöikä moottoria myöten alkaa olemaan ehtoopuolella.
Ruostesuojauksesta on hyötyä vain, jos aikoo pitää auton liikenteessä todella pitkään. Auton ensimmäiset omistajat eivät suojauksesta hyödy mitenkään. Jotkut sanovat suojauksen vaikuttavan myös melutasoa alentavasti.Juuri näin ikinä en ole suojannut ,kyllä se sen kestää minkä pitääkin eihän öljyäkään vaihdeta ellei tiatsikka ilmoittele.
Ja nyt muuten 277tkm mittarissa ruostetta oli rekisterikilven ruuveissa joka meni poikki.
Ja öljyt vaihdettiin kun taas 40000km on menty,about.
- Näin se on
Ruostesuojaus on aina hyvä teettää,jos autoa aikoo pitää pitkään.
- Kulkukoira
Mikä "Zeed" ????
- 23.4.2009
ostetun Kia Seed yms. farkun takaluukun lukon kohdassa ruostuminen korjattiin huollossa elokuussa 2012, jo enemmin huollossa sanoivat että on ruostetta!
Muuten pelannut hyvin, paitsi kovalla lumisateella täällä pohjoisessa on lumet menneet ajossa etukannen sisään ja aiheuttaneet että kaasari tms. ei toimi, on siinä ajoa ollut, eli minä omistajana en ole ajanut vaan en osaa sanoa mitä tapahtui kun auto kiihdyttää... naisen logiikkaa nyt tuli....- Spede tuotantoa
Naisen logiikkaa on myös tuo korjausajankohta, jota ei ole vielä ollut edes olemassa, kuten sekin, että kaasareita ei autoissa ole ollut 20 vuoteen.:)
- elikkä 23.4.2009
ostetulla autolla on siis tänään ajettu alle 49000 kilometriä autolla vasta!
Muuten on hyvin kulkenut tähän asti pitkilläkin ajoilla ed. mainitusta lumipyryn aiheuttamasta kaasarin hirttäytymisestä kaksi kertaa rekan perässä ajaessa, kuulemma!
Liekö tuo kuuluva kuvioon????
Bensaa vie enempi kuin sanotaan, sanoisin sivusta seuranneena ja kuulleena! - Kulkukoira
Kia "Seed", Mikä se on???
- Buhaaa
Kia, buhahhaa ei voi mitään mutta aina huvittaa kun näen moisia kapistuksia.
- Kannattaa hakea
Mitä ne kapistukset ovat, joita näet? Kulevatko ne kaukaa? Entä oletko kokenut saavasi viestejä kaukaa? Onko muistikatkoja, epäilyksiä sieppauksista ja oudoista kokeista avaruusaluksella? Onko pehvassa aamuisin kihelmöintiä?
Nykyään ei kannata kantaa tällaisia taakkoja kokonaan yksin. On ammattiauttajia, jotka voivat kokonaankin parantaa pahoista!
- rostoppi
Eipä Kia taida olla sen pahempi ruostuja, kuin muutkaan merkit.
Kannattaisi kurkata sinne oman auton alle, ennenkuin naapurin merkkiä solvaa,
saatat nähdä yllätyksen jo parin vuoden ikäisen auton alustassa,
teinipoikien ei kannata vaivautua, ei pohjattomat ruostu. - Koryeanyi
Gia Ceedissä on kyllä hyvä ruostesuojaus. Itselläni ei ole ollut yhtään mutta kaverillani on montakin, varmaan neljä tai viisi.
- NOHYVÄÄ ...
Että ruoste on suojassa , niin ei näy kovin helposti .
Ihme jaarittelua ruostesuojauksesta , ei sitä tarvitse suojata .
Ja autoille tehdään ruosteenESTOKÄSITTELY ...vai,,?
- KohtaEntinenCeedisti
Ruostuu, ruostuu. Peräluukku kukkii -08 ceedissä. Se jo on yhden kerran takuumaalattu. Pitää kysellä delta-autosta, että maalaavatko sen toiseen kertaan takuuseen.
- NoKiaAnymore
Mulla 2015 mallinen Kia CEED farmari mikä lie ecodynamics. Taitaa olla niin eco, että maatuu jo parissa vuodessa. Pohja ihan ruosteessa. Pakoputki saumoista lähes puhki ruostunut. Helmoista massat tippuneet ja helmat ovat ruosteessa. Vuoden päästä läpi ruosteessa. Takajouset paukkuu kumpareissa. Jousien tuennat melkeen läpiruosteessa. Takuu ei korvaa ulkoapäin ruostunutta peltiä. Ei voi suositella kellekään. Kiertäkää Kiiat ihan hemmetin kaukaa ja elkää pysäköikö viereen ettei ruoste vaan tartu omaan autoonne. Kia ei ole auto eikä margariini ole voita! Naurettava nelipyöräinen ruostelaatikko!
- Norust
Panes kuvia todisteeksi arvoisa "satusetä". Ei Kia ruostu edes 20 vuodessa sellaiseen kuntoon, josta kirjoittelit. Oikeasti olet vain kateellinen muille Kian omistajille, joiden merkkiuskollisuus vain kasvaa vuodesta toiseen.
- NoKiaAnymore
Voin laittaa. Anna osoite? Mulla on kuvat koneella ja odottelen maahantuojan lausuntoa.
- sdkljskfjdskl
Mahaanjuojan lausuntoa saadaan odotella niinkauan kunnes herää sieltä ojasta minne on sattunut sammumaan... sittenkin kryptisestä örinästä ja sammaltamisesta voi olla vaikea saada selvää...
- NoKiaAnymore
Niin ja 20 vuodessa Kia on jo maatunut mullaksi, jos kerta 2 vuotia Kia Ceed on tuon näköinen ruostekasa.
- ölöhtoO
Et sinä ole omistanut Kia Ceediä eikä sinulla ole vielä ajokorttiakaan. Menes nyt poju kiltisti kouluun ja jätä autojutut vielä muutamaksi vuodeksi isommille pojille.
- NouKia75
Luulin ostaneeni uuden ja vähän ajetun Ceedin. Joo 35000km ajettu ja joo näyttihän se päällepäin ihan uudelta ja jopa tuoksu sisältäkin vielä uudelta. Paukkuu takapäästä ja pohja ruosteessa helmoja myöten. Tukivarret ruostuneet ja takajarrukilvet. Reikäkin näyttää olevan pohjassa. Maahantuojan kommenttia täälläkin odotellaan heti, kun suostuvat vastaamaan jotakin! Minäkään en suosittele Ceediä kenellekään. Se siemen sais jäädä multaan. Vm. 2015 täälläkin tai oikeesti 2014 valmistettu, mutta rekisteröity 2015. VARSINAINEN MÄTÄKASA!
- Kusivesi
Et sit enempää tarkastellut autoa, ennenkuin ostit sen? Ei hölmö yleensä saa nättiä tyttöä eikä hyvää autoa itselleen!
- pienimmänRiesanTie
Käytetyt Kiiat pitäisi laittaa suoraan paaluun.
- Paalu-paalaamo
pienimmänRiesanTie kirjoitti:
Käytetyt Kiiat pitäisi laittaa suoraan paaluun.
Vai että suoraan paaluun, tarkoitatko kenties paalaamoon?
- NouKia75
Ehkä tää värisokee ei oikeen erottanut sitä ruostetta, mutta todella kauniin vaimon olen kyllä saanut itselleni :)
- Kia.Vanhapiika
Laitoitko Kia vanhaPiicanton xD
- Laitimmainen-kerta
Laitoitko ?
Piiloon ?
Ranttaliksi ?
Minne sen laitoit ? - laukulla.päähän
Laitimmainen-kerta kirjoitti:
Laitoitko ?
Piiloon ?
Ranttaliksi ?
Minne sen laitoit ?Naisystävälle/vaimolle ei passaa vissiin sanoa että olin just Kiiaa laittamassa...
- Tosihomma
Kaunis nainen ei KIAan istu....
- NoKiaCeedAnymore75
Tosihomma kirjoitti:
Kaunis nainen ei KIAan istu....
Kumma homma, kun tää kaunis nainen on istunut siinä jo niin monta kertaa :)
- KIAonköyhienauto
Tarvii kertoa teille että olisi kannattanut jättää ostamatta koko KIAn rotisko, itse en kehtaisi koko merkillä ajaa. Mieluummin ajan Mercedes Benzillä, joka toimii eikä ruostu.
- newmersu
Hah...kyllä se mersu ruostuu..ovia maalattu uudelleen ja ties mitä ruostevikaa..vanhemmat mersut vielä pahempia.
- NoKiaAnymoreCeed2015
Ruosteet laitettiin pois myyjän piikkiin.Kia Ceedin takuuseen niitä ei saanut, koska Kian maahantuojan mukaan ruostuminen on tapahtunut ulkoisista tekijöistä. (Kiven iskemät renkaista lentänyt hiekka ja kivi) (5 vuotta jäljellä tai 150000km) Nyt on takapäässä kolinaa vähän väliä. Kohta mennään takuu huoltoon Teltta autoon katsomaan mitä voidaan tehdä ja meneekö takuuseen vai pitääkö itse maksaa kolinat! Luultavasti "takuu" ei korvaa sitäkään! Kian takuu on vain veteen piirretty viiva!! En ikinä osta enää autoa. Yksityisleasing ois paras ratkaisu mun "Aku Ankka" ongelmaan :D Helvetin romut sanon minä!
- eihuonojuttu
ostin 4 v sitten 2009 Kian, viime vuonna vaihdettiin ruostunut takajarrukilpilevy juuri ennen 7v takuuajan päättymistä, meni takuuseen.
- Mörritär
Ostin uuden Kiaceedin 2016 heinäkuussa! Keväällä huomasin et maalit oli irti ja helmat ruostees! Maahantuoja ei korvannut! Oli kuulemma ainut tapaus! Ihmettelivät kovasti asiaa! Myyjä kehu ettei saisi ajaa hiekkatietä ja olisi pitänyt olla pitemmät roiskeläpät! Lukuisten puhelinsoittojen jälkeen myyjä suostui maksamaan puolet helmojen uusintamaalauksesta! Meni muutama kuukausi helmat samanlaiset! Ei auttanut pitemmät roiskeläpät! Nyt mietin mitä tästä eteenpäin!
- NoKiaCeedAnymore75
Joku ryhmäkanne noista Ceedin helmoista pitäisi nostaa maahantuojaa vastaan! Maahantuoja ei suojaa kunnolla Ceedin helmoja vaan jättää niinsanotun "muovisen suojan" alahelmoista pois ja pelkkä massa ja maali eivät suojaa Ceediä tarpeeksi. Helmat ruostuvat vääjäämättä aina uudelleen! Jo vuoden vanha Ceed voi ollla helmoista ruosteessa ellei siihen laita riittävän pitkiä roiskeläppiä :( PASKA PUHETTA, että olet ainoa tapaus! Minulla siis omassa Ceedissä sama juttu kuin sinulla. Mitä olen katsellut muita samanikäisiä niin vois sanoa, että melkein kaikissa sama ongelma. HELMAT RUOSTUU! Laitetaan siis ryhmäkanne maahantuojalle noista helmoista. Ne ovat selkeesti perseestä! Terveisin: vm.2015 farkku Ceedin omistaja ja mittarissa vasta 46 000km!
Nyt löysin vielä muutama päivä sitten ruostetta takakontin sisäpuolelta konttia avatessani. Farmari siis kyseessä. Menin Deltaan ja tää työnjohtaja väitti, että ei se ruostetta ole! Noh..lopulta sit myönsi, että onhan se ruostetta! Maahantuojalle kuvat ja vastaus tuli, että takuuseen menee. Ruosteet pois ja uudet suojaukset ja maalit tilalle! Tämä takuu vain sen takia, että ruostuminen alkanut sisäpuolelta! Vaikuttaisi olevan valmistusvirhe sanon minä. "Prässäyksen" kohdalta ruoste alkanut. Monenlaisia romuja on minullakin ollut, mut tämä on kaiken huippu! - dskfdjskjfjfdl
Mörrittären mekon helmat on ruostuneet ihan pitsiksi.... xD
- NoKiaCeedAnymore75
NoKiaCeedAnymore75 kirjoitti:
Joku ryhmäkanne noista Ceedin helmoista pitäisi nostaa maahantuojaa vastaan! Maahantuoja ei suojaa kunnolla Ceedin helmoja vaan jättää niinsanotun "muovisen suojan" alahelmoista pois ja pelkkä massa ja maali eivät suojaa Ceediä tarpeeksi. Helmat ruostuvat vääjäämättä aina uudelleen! Jo vuoden vanha Ceed voi ollla helmoista ruosteessa ellei siihen laita riittävän pitkiä roiskeläppiä :( PASKA PUHETTA, että olet ainoa tapaus! Minulla siis omassa Ceedissä sama juttu kuin sinulla. Mitä olen katsellut muita samanikäisiä niin vois sanoa, että melkein kaikissa sama ongelma. HELMAT RUOSTUU! Laitetaan siis ryhmäkanne maahantuojalle noista helmoista. Ne ovat selkeesti perseestä! Terveisin: vm.2015 farkku Ceedin omistaja ja mittarissa vasta 46 000km!
Nyt löysin vielä muutama päivä sitten ruostetta takakontin sisäpuolelta konttia avatessani. Farmari siis kyseessä. Menin Deltaan ja tää työnjohtaja väitti, että ei se ruostetta ole! Noh..lopulta sit myönsi, että onhan se ruostetta! Maahantuojalle kuvat ja vastaus tuli, että takuuseen menee. Ruosteet pois ja uudet suojaukset ja maalit tilalle! Tämä takuu vain sen takia, että ruostuminen alkanut sisäpuolelta! Vaikuttaisi olevan valmistusvirhe sanon minä. "Prässäyksen" kohdalta ruoste alkanut. Monenlaisia romuja on minullakin ollut, mut tämä on kaiken huippu!Plussaa Kian maahantuojalle Sain takakontin sisäpuolisen ruosteenpoiston ja maalauksen Kian 7 vuoden takuun piikkiin! Takuusta oli siis tässä tapauksessa hyötyä! Auton ulkopuolista kulumista takuu ei korvaa. Nuo pitkät roiskeläpät eivät auta ongelmaan vaan tämä "muovinen suoja" alahelmaan samalla tavalla kuin Kia Optimassa niin alkaa homma toimia oikealla tavalla!
- NoKiaCeedAnymore75
Kirjoitin maahantuojalle komenttia Ceedin helmaongelmasta. Toivottavasti alkaisi takaisinkutsut pian ja päästäisiin tästä uuden Ceedin ruostevaivasta eroon! Ongelmahan on ihan selvästi Ceedin valmistuksessa eikä missään muualla!
- Jalkua12
Ei pohjalle tarvitse tehdä mitään jos on uudet massat. Kotelot voi suojata jos ei ole suojattu. Ei kokemusta kiasta. Ford ostin 2003 kolme vuotta vanhana suojasin sen itse kauttaaltaan. ja oon 200tht ajanut hyvin on säilynyt. Katsastus miehen toteamana. Kerran uusin suojauksen pesin massat pois ei alkavaa ruostetta. Ei edes helmoissa eikö ovissa. Vaikka pitäisivät ruostua. Massatussa pohjassa alkavat ruosteen poisto jo riittää. Paikka maalaus Kaksikompomaaleilla ja massaus riittää pitämään pohjan kunnossa.
- kotelot.mätii.sisältä
Mitenkäs olet varautunut koteloiden sisäpuolelta alkavaan ruostumiseen?
- NoKiaCeedAnymore75
Ei tässä ketjussa ole puhuttu mistään pohjan massauksesta! Kokoajan on ollut puhetta Kian helmojen ruostumisesta ei pohjasta! Sulla on vähän väärässä paikassa tuo sun kommenttis. Kirjoita tuo Ford osastolle.
- jalkua12
Kotelot pitäs kuivata ja ovet ohjeen mukaan kolme vuorokautta lämpimässä ja kuivassa ilman paineella ilmaa pumppaamalla tai imemällä joka kotelosta jotta ilma vaihtuu ja sen jälkeen ruiskuttaa kotelo suoja aine suuttimella joka sumuttaa joka paikkaan.
- Palstantutkija
Tämä avaus on trollaus, joka on kopioitu Toyota-palstalta - automerkki on toki vaihdettu toiseksi.
Kia on tutkitusti ihan kohtuullisesti ruostesuojattu, toisin kuin Toyota. - Mörritär
Kia ceed vaihtuu pian toiseen automerkkiin! Ei ikinä enää kiia!
- Waha.arwi
Joopase Joo osta Tesla....halpaa kuin saippua...Tai kysele J. Sippilältä lisää.
- Etelä-Suomi
Mietityttää vaan missä suolasammioissa olette autoillanne ajaneet, kävin nosturilla isäni vm. 2012 Kia Ceedin kanssa ja ainut ruosteessa oleva kohta oli pakoputki. Autolla ajettu nyt 95000 ja ainut ns. oikea vika on toisen päiväajovalo Ledin temppuilu ajovalot päällä. (päivävalot päällä toimii kuten pitää) ja koiranluut.
Oman "täysin ruosteettoman" satalankkuni pohja on aivan kukan peitossa, pitäis varmaan sille tehdä jotain... - NoKiaCeedAnymore75
Taas 2015 kia ceed 1.6 gdi oli takuukorjauksessa. Tälläkertaa oli vuorossa etupenkkien tukirakenteiden ruostuminen. Auto on 3 vuotta vanha! Mitähän ruostuu seuraavaksi? Uskomaton tapaus tämä CEED. Toivottavasti uusi versio ceedistä olisi jo ruostesuojaukselta parempi. Täytyy taas kiittää maahantuojan 7 vuoden takuuta, joka hienosti hoisi tämän tilanteen. Viimeksi vaihdettiin kontin merkit, jotka olivat itsekseen ruvenneet hapettumaan. Tekis mieli poistaa ne kokonaan, mut nyt on uudet. Katsotaan kauanko ne pysyy hyvänä :D Takakontin sisäpuolella saumassakin oli alkava ruoste, mutta onneksi takuu korvasi tämänkin :) Tällainen ruostekasa CEED 2015 farkku siis minulla.
- ghvxgyu
Mullakin ruostui cia keedistä istuinverhoilut ja ratti.
- Korealaisetkestää
Vai "zeed"...Ettei olis ollut toyota, maailman nopeiten ruostuva auto.
Korealaiset kestää. Saksalaiset kestää. Ranskalaiset kestää. Tojota ruostuu - ÄläOstaCeediä2015
KIA CEED 2015 1.6 GDi BENSA FARKKU: Alahelmat ruostuneet ja laitettu kuntoon (myyjä kielsi ajamasta hiekkatiellä :D), ruostetta takakontin sisäpuolella, lokasuojissa alkavaa ruostumista, konepellin saumassa ruosteen alkua, ovien alahelmoissa alkavaa ruostumista, auton pohja kokonaan ruosteessa (Deltan mielestä täysin normaalia, jos Kia Ceedin pohja on kokonaan ruostunut). Pakoputki ruosteessa. Ei muuta vikaa :) Moottori ja hallintalaitteet toimivat moitteettomasti! Autolla ajettu 50 000km.
- Mörritär
Ostin Uuden Kiaceedin 2016 ei mennyt vuottakaan kun helmat ruostuvat! Korjattiin meni kuukausi sama vika! Sen jälkeen maahantuoja maksoi korjauksen meni muutama kuukausi taas sama vika! Nyt eivät luvanneet enää korjata! Kiiat eivät kestä hiekkatiellä ajoa sen takia kuulemma ruostuvat! Ei taida Kiian ostajat tietää ostaessaan ettei hiekkatielle ole mitään asiaa!!!
- stonic
Tämä on aika pitkä lista, mutta lisään siihen vielä tämänvuotisen linkin.
https://www.is.fi/autot/art-2000005958758.html
Löytyy sieltä yksi kia.
Kaikki nämä automallit on suht uusia malleja - Anonyymi
Aivan normaalia. Suojaamaton auto on mennyttä suolatuilla teillä ajettaessa. Ruosteenestokäsittelyn hinta ei ole paha. Jos auton jättää suojaamatta sen jälkeen peli on selvä 1 . . 3 vuodessa. Riippuen auton säilytyspaikasta, alustan pesusta, tallin ilmanvaihdosta jne.
- Anonyymi
Kannattaisiko aloittaa jo uusi keskustelu kun aloitus tehtiin vuonna 2012?
- Anonyymi
Harvoista autoista kannattaa maksaa paljoa käytettynä ellei uutena erikseen ruostesuojattu. Lähinnä joissakin saksalaisissa premiumeissa voi nykypäivänä olla ok tehdassuojaus, aasialaisissa ja halvemmissa eurooppalaisissa on hyvin puutteellinen ruotsalaistestien mukaan (vi bilägare).
Eli vaatikaa aina kunnon alennusta kun ostatte käytettyä jota ei uutena ruostesuojattu. Älkää suostuko kauppaan jos myyjä ei suostu reiluun alennukseen. Tällä tavoin suojaamattomien hyvitysarvot laskee ja useampi uuden ostaja alkaa suojata.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581321Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491155- 1271018
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?207990Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18986Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42889
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875