Onko kenellekään samaa kuin minulla, eli jotenkin tulkitsee ihmisten katseita liikaa (jopa vainoharhaisesti?). Eli häiritsevät vääristyneet ajatukset hallitsevat elämää jokapäiväisesti, eikä niistä pääse yli? Esim. kävin tässä vähän aikaa lääkärillä ja minua häiritsi hänen katseensa. Jotenkin tuli syyllistynyt olo. Tulkitsin hänen silmistään ja kasvon ilmeistään sen, että hän pitää minua jotenkin tyhmänä. Siis se oli päällimmäinen ajatus siinä koko ajan. Jälkeenpäin mietin tilannetta vielä pitkään ja kesti tosi kauan että pystyin toistamaan itselleni, että eihän se nyt niin ollut... että ylireagoin liikaa.
Ärsyttää kun teen aina kärpäsestä härkäsen... enkä pysty ihan heti unohtamaan ihan vain sellaisia mitättömiäkin ja harmittomiakin tilanteita. Myös päivittäin tulee ajatuksia siitä, ettei kukaan ymmärrä minua, olen huono enkä pärjää missään. Minulla ei ole ystäviä jotka kannustaisivat minua, vaikka sitä kipeästi tarvitsisin. Toisaalta tulee syyllisyys olla vain toisen riippana. Haluaisin niin olla onnellinen ja haluaisin luottaa itseeni! Kommentteja...
Ärsyttää kun teen aina kärpäsestä härkäsen... enkä pysty ihan heti unohtamaan ihan vain sellaisia mitättömiäkin ja harmittomiakin tilanteita. Myös päivittäin tulee ajatuksia siitä, ettei kukaan ymmärrä minua, olen huono enkä pärjää missään. Minulla ei ole ystäviä jotka kannustaisivat minua, vaikka sitä kipeästi tarvitsisin. Toisaalta tulee syyllisyys olla vain toisen riippana. Haluaisin niin olla onnellinen ja haluaisin luottaa itseeni! Kommentteja...
Vastaukset 4
Vanhimmat
onko sulla vähän yksipuolinen elämä? Itse kärsin sosiaalisesta jännittämisestä ja ei ole oikein ihmissuhteita ja elämä on rutinoitunutta niin sitä alkaa jotenkin ylitulkitsemaan ihmisiä silloin kuin niitä tapaa. Suhteellisuudentaju huononee mitä vähemmän harjaannuttaa itseään sosiaalisesti.
Mua itseä ahdistaa katsekontaktit ja tuntuu että ihmiset jotenkin näkee mun läpi, että jännitän tai pitävät outona. Oon myös aina ollut tosi kömpelö sosiaalisissa tilanteissa ja mulla on epäilty aspergeriakin. Pitäis vaan voittaa ihmistenpelko ja alkaa harjoittelemaan kanssakäymistä mutta kun se vie vaan voimat :( No, meitä on niin paljon erilaisia et pitäis vaan hyväksyy itsensä.
masennukselta. Mene lääkäriin jospa sitä kautta pääset terapiaan. Kun ajoissa saa asianmukaista hoitoa niin toipumisaikakin lyhenee.
Mulla on vaikea masennus ja epävakaa persoonallisuushäiriö diagnoosina ja tuo kuulostaa ihan just multa.
Ihan minimaaliset pettymykset aiheuttaa ihan järkyttävän paranoian, alan miettimään kuinka se pettymyksen aiheuttaja haluaa vain hyväksikäyttää minua jne. Havainnoin hirveästi ympäristöäni ja tulkitsen kaikkea, yleensä ne tulkinnat ovat epäedullisia minulle tai suoranaisesti haitallisia. Sitä en tiedä onko niissä totuuspohjaa.
Mitä voin sanoa sinulle. En mitään. Luulin aina että terapiassa voisi saada helpotusta näihin oloihin ja tunteiden ylikuumenemiseen ja ailahteluihin mutta psyka sanoi viimeksi, että mun reagointia voidaan opetella muuttamaan mutta pään sisäistä höttöä ei voi muuttaa. Se on osa mun persoonaa, se olen minä. Mun päässä tulee aina olemaan sota itseäni vastaan ja haen sodalle aseita itseäni vastaan toisista ihmisistä.
Itselläni on 2 kaveria, jotka tietävät tilanteeni täysin, pystyisin puhumaan mutta.. en halua. En halua huolestuttaa, en halua kertoa kuinka sekaisin mun pääni oikeasti on. Eikä ne ymmärrä, ei ole sitä omakohtaisuutta heillä, he voivat pintapuolisesti tajuta, mutta he eivät tunne sitä. Olen alkanut epäilemään, että vaikka mulla olisi miljoona ihmistä mun lähellä ja voisin kertoa kaiken heille, olisin silti täydellisen yksin. Turhauttavaa. Kukaan ei voi pelastaa minua, en edes minä itse. Elämä tulee aina olemaan tälläistä ja tämän kun tajusin viikko sitten, en tiedä miten tässä pitäisi olla.
Vanha threadi, mut Kyllä todellakin :D Haittaa jokapäiväistä elämää vitusti.