Näin se menee

Tämä kuuluisi luultavasti Nato-osioon, mutta
Katainen ja Wallin johtavat näitä suunnitteluja.

Presidentti Niinistö osallistuu Naton huippukokoukseen parin viikon kuluttua ja jotenkin tuo Wallinin lausuma eilen Washingtonissa seuraavassa kuvaa jotakin mitä heidän mielessään liikkuu.


Lainaus Ylen sivuilta: Yleisö tivasi Nato-jäsenyydestä

Torstaina puolustusministeri Stefan Wallin piti myös luennon ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan erikoistuneessa CSIS-tutkimuslaitoksessa. Yleisöä kiinnosti, miksi Suomi pysyy edelleen sotilaallisesti liittoutumattomana.

- Tämän hallituksen aikana Suomi ei tule hakemaan Nato-jäsenyyttä, Wallin selvensi tilannetta amerikkalaiselle yleisölle.

Wallin arvioi, että kansan mielipiteen on muututtava Suomessa perusteellisesti nykyisestä Nato-vastaisuudesta ennen kuin jäsenyyden hakeminen on mahdollista.

- Kansan tuen on näyttävä mahdollisessa Nato-päätöksessä tavalla tai toisella, olipa kyse sitten kansanäänestyksestä tai laajapohjaisesta päätöksestä eduskunnassa, sanoi Wallin CSIS-tutkimuslaitoksessa.

Wallin arvioi, että Suomen liikkuminen Nato-myönteisemmäksi vaatii myös samanlaista poliittista johtajuutta päätöksentekijöiltä kuin aikanaan nähtiin EU-jäsenyyden kanssa.

- EU-jäsenyyden hakeminen oli mahdollista, koska presidentti Mauno Koivisto otti aktiivisen roolin EU-jäsenyyden puolestapuhujana. Tämä vaikutti myös kansan mielipiteeseen. Naton jäsenyyshakemus vaatisi samantapaista tapahtuvaksi, Wallin sanoi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mielipiteet kirjoitti:

Tämä kuuluisi luultavasti Nato-osioon, mutta
Katainen ja Wallin johtavat näitä suunnitteluja.

Presidentti Niinistö osallistuu Naton huippukokoukseen parin viikon kuluttua ja jotenkin tuo Wallinin lausuma eilen Washingtonissa seuraavassa kuvaa jotakin mitä heidän mielessään liikkuu.


Lainaus Ylen sivuilta: Yleisö tivasi Nato-jäsenyydestä

Torstaina puolustusministeri Stefan Wallin piti myös luennon ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan erikoistuneessa CSIS-tutkimuslaitoksessa. Yleisöä kiinnosti, miksi Suomi pysyy edelleen sotilaallisesti liittoutumattomana.

- Tämän hallituksen aikana Suomi ei tule hakemaan Nato-jäsenyyttä, Wallin selvensi tilannetta amerikkalaiselle yleisölle.

Wallin arvioi, että kansan mielipiteen on muututtava Suomessa perusteellisesti nykyisestä Nato-vastaisuudesta ennen kuin jäsenyyden hakeminen on mahdollista.

- Kansan tuen on näyttävä mahdollisessa Nato-päätöksessä tavalla tai toisella, olipa kyse sitten kansanäänestyksestä tai laajapohjaisesta päätöksestä eduskunnassa, sanoi Wallin CSIS-tutkimuslaitoksessa.

Wallin arvioi, että Suomen liikkuminen Nato-myönteisemmäksi vaatii myös samanlaista poliittista johtajuutta päätöksentekijöiltä kuin aikanaan nähtiin EU-jäsenyyden kanssa.

- EU-jäsenyyden hakeminen oli mahdollista, koska presidentti Mauno Koivisto otti aktiivisen roolin EU-jäsenyyden puolestapuhujana. Tämä vaikutti myös kansan mielipiteeseen. Naton jäsenyyshakemus vaatisi samantapaista tapahtuvaksi, Wallin sanoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu