Ihmisen elämä.

Tämmöseltä todella näytää ihmiselon kaari. Lapsena, nuorena ja työtätekevänä aikuisena ihminen on ylen "rakas" ja tärkeä..Mutta kun vanhuus ja/tai sairaus saapuu, silloin rakas sukulainen tahtoo uhohtua omaan lokeroonsa yhteiskunnan hoidettavaksi laitokseen tai palveluasuntoon. Suvulla on omat menonsa ja kiireensä, ja silloin ajatellaan vaan, että kyllä ne ammattilaiset huoltaa ja hoitaa...Ja sitten kun koittaa poismenon aika, niin tottakai suku on läsnä "surren ja suuresti kaivaten edesmennyttä" = MAHDOLLISTA PERINTÖÄ kaipausella kärkkymässä...

Juokaa kaikki rahanne.;-) Ei tule tommosia ongelmia.. No niin perinnön kärttäjät nyt saa tekopyhästi haukkua , mutta et edelleenkään käy ennenkuin siuataan ja perunkirja kirjoitetaan. Silloin jopa eteisen matto on rakas ja muistoja tuova. Silloin pitäisi sanoa= Niin kyllähän se muistoja tuo, nimmittäin niin pitkä aika on siitä kuin kävit..! Silloin taisi kyllä olla musta, valko, ketaraitainen matto..;-)

Kirjailija Heikki Turunen kirjoitti osuvasti kirjassaan Simpauttaja, että "Ihmisen elämä on pelkkä keltainen k,usiraitti klinikan ja krematoorion välillä"! Eipähän kukaan vanhoista välitä, senkummemmin omaiset kuin valtiokaan, varsinkaan jos kaikki hyöty on jo ihmisestä kaluttu!
Toteen käy myös sanonta monen kohdalla hautajaisten jälkeen, "Että hyvä olit eläessäsi vaan vielä parempi kuoltuasi"! Varsinkin jos sukulaisille jää jotain perintöä jaettavaksi!

Syntymä on ihmiselle se elämänalku, johon syntyjä itse ei voi vaikuttaa millään lailla. Isät ja äidit ovat päättäneet lahjoittaa sinulle elämän, sen elämän, jota sinun tulee vaalia ja kunnioittaa läpi elämäsi, kunnes se kuolema on rajana siellä toisessa päässä, tämän kuolemankin pitäisi olla ajassa mitattuna itsestä riippumaton. Lapsuus, nuoruus ja keski-ikä, ovat oppimisen sekä kokemusten kautta kasvamista, tämän jälkeen alkaa vanhuus. Vanhuus on juuri sellaista, kun olet elämäsi aikana sitä oppia kartuttanut ja millä asenteella omaa vanhenemistasi sitten elät? Jos elämässä ei ole saanut 60 ikävuoteen mennessä mitään materiaa kasattua, ei sitä tämän jälkeen enää tarvitakaan. Vanhuuden luonnollinen olotila on riutua ja kivuliastakin se on, mutta ei sen tarvitse etukäteen elämää pilata. Näillä vanhoilla joilla on kertynyt paljon perittävää, ei niistä kertymistä tarvitse murhetta kantaa ja neuvonkin tärväämään itse ne vakituiset kuukausitulot viimeistä senttiä myöten, vieläpä ottamaan lisää sieltä paperikasan alta. Hyvä neuvo vielä, niille ihmisille joilla on rintaperillisiä, jakakaa ne omaisuutenne jo silloin, kun omapää on vielä pelikunnossa. Asennoitumisella myös voi lieventää elämäänsä, vaikka se ikä tuo vain kipuja, sekä kouristuksia. Vastapainona voi mieltään pitää yllä hauskoilla nuoruus asioilla ja elää ajatuksissaan elämä uudelleen, sillä jokaisella ihmisellä on myös hyvää ollut.

Perustetaan me vaaadimme vanhaa Wonkamiestä takaisin liike..;-) Puuhaa ja iloa eläkeläisille.!

Antakaa todellakin lapsillenne pikkuhiljaa ylimääräiset rahanne, niin verottaja jää nuolemaan näppejään kun lopullinen perinnönjako on!