Tänään kun olet laittamassa Abbey Roadin kuluneet typeryydet soimaan, mikset - mikset - kokeilisi sittenkin Mendelssohnin oktettia?
Se on ikuinen sävelteos, jonka nerokas, ainutlaatuinen Felix-sankarimme sävelsi 16-vuotiaana.
Mendelssohnin jousioktetin nuotti on elämää suurempi, suunnaton , hulppea - kuten sen soiva muotokin.
Miksi minä tahtoisin kuunnella Beatlesia kun on sävelletty esimerkiksi tämä oktetti?
Ja miksi minä, jolla on rikas ja varioiva musiikkimaku, tarvitsisin lääkityksen? Miksi ylipäätään pitää ottaa lääkkeet puheeksi kun oikeasti on puhe musiikista.
Se on ikuinen sävelteos, jonka nerokas, ainutlaatuinen Felix-sankarimme sävelsi 16-vuotiaana.
Mendelssohnin jousioktetin nuotti on elämää suurempi, suunnaton , hulppea - kuten sen soiva muotokin.
Miksi minä tahtoisin kuunnella Beatlesia kun on sävelletty esimerkiksi tämä oktetti?
Ja miksi minä, jolla on rikas ja varioiva musiikkimaku, tarvitsisin lääkityksen? Miksi ylipäätään pitää ottaa lääkkeet puheeksi kun oikeasti on puhe musiikista.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Ai kuinka Mendelssohn oksetti.Ennemmän kyllä oksettaa substanssisi joka ilmenee pakkomielteenä tuputtaa uskontoasi väärällä osastolla.Vilkaskaapa Beatle fanit Klassinen musiikki osastoa.Sielläkin on viriämässä Beatleskeskustelu tämän sairaan maskottimme pyynnöstä.
Lapselliset sanailusi eivät vaikuta musiikin laatuun.
Onkin ilmeisesti niin että musiikki ei ole tärkeää Biitles-faneille. Aivan muut asiat ovat.
Juuri näin, sivistyksen tiellä ei ole voittamattomia esteitä!
En löytänyt sitä Mendelin bändin esityksenä - erilaisia covereita riitti.
Voisiko niistä suositella jotain? Vai onko ihan sama mitä niistä versioista kuuntelee?
JOs on, miksi niitä on niin monta? Ja eikö tekijöiltä lopu jo into toistaa samaa - ei voi kokeilla mitään uutta.
Tohon voisi esim. käyttää Beatlesin kehittämiä tallennustekniikoita - ne voidaan toki tehdä tietokoneella paljon helpommin.
VOisi silti tehdä hyvää vaikka kastella joku pätkä cokikseen, silputa, heittää ilmaan, liimata ja laittaa se taustalle.
Miks klasari ei kehitä?
han kun soittais vaan leipänsä eteen, ihan kuin katusoittaja.
Ykskin bändi veti ilon oodia 5 vuotta joka perjantai Kluuvikadulla - ei edes loppuun päässyt. Naapurissa joku tosin toisti Sweet home alabaman introa pari vuotta - koko biisiä en kuullut.
"En löytänyt sitä Mendelin bändin esityksenä - erilaisia covereita riitti."
Mendelssohn ei ollut bändi. Hän oli lapsinero ja säveltäjä, ainutlaatuinen lahjakkuus, jonka veroista (yhtäkään) ei ole vielä popista löydetty.
"Voisiko niistä suositella jotain? Vai onko ihan sama mitä niistä versioista kuuntelee?
Jos on, miksi niitä on niin monta? Ja eikö tekijöiltä lopu jo into toistaa samaa - ei voi kokeilla mitään uutta."
Voi suositella esim. tätä
Ei ole sama, mitä tulkintaa kuuntelee. Jousien artikulaatio, intonaatio, vire ja tulkinnan tempo ja dynamiikka vaihtelevat. Aina voi siirtyä uusien tulkintojen pariin! Tekijöiltä ei lopu into esittää teosta, koska se on laadukas ja koska tekijät toki myös vaihtuvat, kuten kestävän musiikin kohdalla on laita.
Mendelssohnin nuottien esittäminen sellaisenaan on nautinto - ja teoksessa on jatkuvasti keksintöjä ja uutta sisältöä, mikä tekee siitä kuulijalle aina mieluisan (ei voi kyllästyä).
"Tohon voisi esim. käyttää Beatlesin kehittämiä tallennustekniikoita - ne voidaan toki tehdä tietokoneella paljon helpommin"
Beatles ei kehittänyt tallennustekniikoita - ja Mendelssohn on laatumusiikkia eli livemusiikkia, jossa on harmoniaa. Tallentaminen on ensisijaista roskamusiikissa, ei laatumusiikissa.
"VOisi silti tehdä hyvää vaikka kastella joku pätkä cokikseen, silputa, heittää ilmaan, liimata ja laittaa se taustalle."
Mitä?
"Miks klasari ei kehitä?"
Klasari kehittää aina, poppari ei kehitä ollenkaan.
Niin siis tässä se briljantti tulkinta,
http://www.youtube.com/watch?v=6K3W2DeNkoQ
Missä lie se kehitys. Samoja "kikkoja" koko ajan.
Niin tässäkin sinänsä kivassa mendelin työssä. Tietyn keveyden, joka on löydetty briljanttiin tulkintaan, lisäksi käytetään vain perinteisiä tekiniikoita pinottuna päällekkäin.
Niinpä: klasari ei osaa laajentaa tajontaansa
"VOisi silti tehdä hyvää vaikka kastella joku pätkä cokikseen, silputa, heittää ilmaan, liimata ja laittaa se taustalle."
Mitä?
Mendehlson ei ollut bändi - aha.
The Beatles oli bändi.
Tulkinnan tempo vaihtelee....varmaan nuotin vierestäsoittaminenkin on taiteellista tulkintaa, jos ei edes rytmissä pysytä.
Miksi siis tallentaa, jos se on toissijaista?
"Missä lie se kehitys. Samoja "kikkoja" koko ajan.
Niin tässäkin sinänsä kivassa mendelin työssä. Tietyn keveyden, joka on löydetty briljanttiin tulkintaan, lisäksi käytetään vain perinteisiä tekiniikoita pinottuna päällekkäin. "
Sinänsä ihan kiva teos sattuu ylittämään kaiken Beatlesin säveltämän roskan.
Mitkä ovat sinusta perinteiset jousitekniikat? Ja miten ne on pinottu tuossa tulkinnassa "päällekkäin"?
Mitkä ovat ne "samat kikat", joita tulkinta "kehittymättä" viljelee?
Mitä viestisi höpötys tarkoittaa kaikkinensa?
"Mendehlson ei ollut bändi - aha.
The Beatles oli bändi."
Onko sinulle huono-onniselle tärkeää kuunnella juuri bändejä? Merkitseekö se itsessään sinulle jotain?
Mikset kuuntelen sinfonioita? Voittavat kyllä ihan kaiken mitä mikää bändi on saanut aikaan.
"Tulkinnan tempo vaihtelee....varmaan nuotin vierestäsoittaminenkin on taiteellista tulkintaa, jos ei edes rytmissä pysytä.
Miksi siis tallentaa, jos se on toissijaista?"
Niin, tempo on eri. Hyvin merkittävä seikka. Tempo- ja dynamiikkavaihtelut muuten aikalailla uupuvat tasapaksusta Biitles-pötköstä: myös sävelmateriaali on samaa moduloimatonta ja haasteetonta pop-skeidaa. Miksi siis kuuntelet tätä ahdasta Biitlesiä?
Nuotin vierestäsoittaminen, mitä tarkoitat?
Ei rytmissä pysytä - tarkoitatko temmossa? Ja kyllä pysytään.
Taiteellista tulkintaa on toki mm. dynamiikka, tempo ja fraseeraus.
Livemusiikkia ei tarvitse tallentaa - oikea musiikki onkin livemusiikkia. Ihmiset tahtovat mennä konserttisaliin kuulemaan musiikkia vain musiikin vuoksi.
Tämä ei koske heikkoa poppia ala Beatles ja Robin.
Taitaa nyt olla popparilla sekaisin käsitteet "tempo" ja "rytmi".
Tai ihmiset voivat soittaa ja laulaa ihan itse, missä vaan, milloin vaan.
"Mitä viestisi höpötys tarkoittaa kaikkinensa?"
Aivan niin, klasari. Mitä jatkuvat höpötysviestisi tarkoittavat? Et tunnu pääsevän lainkaan eteenpäin, kun jankutat aina samaa asiaa. Sulla on jokin autismiin viittaava sairaus?
kumpi on tärkeämpää, suola vai sokeri?
"Sinänsä ihan kiva teos sattuu ylittämään kaiken Beatlesin säveltämän roskan."
Millä mitaten ja mihin perustuen ylittää?
Avoimella rock-asteikolla, joka toimii siten että pannaan jotain soimaan ja seurataan alkaako kuuntelutilassa tennarit rahvaalla musan mukana vipattamaan, mikä tahansa Beatles-"roska" ylittää minkä tahansa Mendelson-"roskan" koska tahansa.
Sitä on olemassa semmoinen sana kuin "VIITEKEHYS", joka ei tarkoita oikestaan mitään, mutta silti kattaa jokseenkin kaiken.
Klasarihönöllä on outo tapa irroittaa kaksi aivan eri viitekehykseen kuuluvaa asiaa ja vertailla niitä sitten keskenään käyttäen sinänsä turhaan niiden keskinäisen paremmuuksien arviointiin vain toisen vertailtavan viitekehystä.
Tuo klasarihönöys on kuin sitä että otamme omenan ja otamme appelsiinin ja maistamme että kumpi on enemmän omenan makuinen ja sitten tuomitsemme appelsiinin siitä että eihän siitä omenana ole mihinkään. Tai tuomitsemme omenan siitä että se ei toimi ollenkaan appelsiinina.
Klassiseksi musiikiksi kutsuttu musiikkin alalaji tai tyyli ei ole sotajalalla rockmusiikiksi kutsutun musiikin alalajin tai tyylin kanssa. Ei Mozart säveltänyt yhtään mitään sillä periaatteella että nyt näytetään rokkareille että mistä päästä se kana pissaa, ja sama pätee rokkareihin, luultavasti yksikään tehty rocksävellys ei ole tehty siksi että tässä sitä nyt pyritään rollaamaan yli Beethovenin ja kerrotaan Tsaikovskille missä mennään eli uutiset, vaan rokettirolleja tehdään ihan vaan muista tekijöidensä omaehtoiseen musikilliseen ilmaisuun pyrkivistä syistä.
Rockmusiikki ei siis ole sotajalalla klasarin kanssa. Rockmusiikilla on oma universuminsa jota se tutkii ja pyrkii pikkuhiljaa kartoittamaan, ja klasarilla on ollut vastaavasti omansa, mutta sen universumin rajat on jo pääosin löytyneet ja mitään uutta ja ihmeellistä ei enää tunnu ilmaantuvan.
Siltikin tai siksi aina vaan enemmän ilmaantuu musiikin tekijöitä joiden luokittelu joksikin alkaa olla hyvin vaikeaa. He tekevät tänään sävellyksen klassiselle sinfoniaorkesterin kokoonpanolle ja ehkä jo huomenna kitarabändille jotain. Yrittääkö se sanoa että uusia musikillisia universumeja tutkittavaksi putkahtelee esiin, osa niistä katoaa hedelmättöminä mutta osa jää elämään.
Ja hyvä niin että putkahtelee, sillä ei 1800-luvulla taiteellisesti ja teknologisesti vallinnut tilanne musiikissa ollut eikä ole se ainoa oikea musiikin tila, vaan uutta ja erilaista voi ja pitääkin pyrkiä etsimään ja kehittämään ja löytämään.
Mutta otammeko välissä musikillis-esimerkin?
http://www.youtube.com/watch?v=SKd0VII-l3A
Oikein hienoa ns. klassista musiikkia säveltänyt eräs Claude Debussy
http://www.youtube.com/watch?v=gEZau5ZGpqI
Oikein automaattisesti huonoa ns. klassista musiikkia säveltänyt eräs Claude Debussy.
Miksikö automaattisesti huonoa? Koska siinä käytetään soittimina saxofoneja, jotka soittimina eivät kuulu 1800-luvulla vakiintuneeseen sinfoniaorkesterin soitinkokoonpanoon. Ja kun saxofoni ei kuulu sinfoniaorkesteriin, niin kaiken sille tehdyn musiikin täytyy olla automaattisesti huonoa musiikkia, aivan kuten kaikki sähkökitaralle perustuva tai tehty musiikki on automaattisesti huonoa musiikkia, kuten klasarihönö on meille toistuvasti pyrkinyt todistamaan. Sähkökitarasta aivan kuten saxofonistakin tekee soittimena hylkiön se että se instrumenttina ei kuulu sinfoniaorkesterin tai jousikvartetin tai mihinkään muunhunkaan vakiintuneen klasarimusiikin esittämiseen käytettyyn soitinkokoonpanoon. Ja näinollen kaiken musiikin noille soittimnille täytyy olla automaattisesti huonoa musiikkia eli roskaa jos klasarihönö on oikeassa jankutuksessaan.
Kaikki uusi ja erillainen tulisi klasarifanin mukaan musiikissa siis olla kiellettyä, se on hyi hyi ja joutaa heti poistoon, sillä se on automaattisesti aina huonoa. Mitään uutta ei saisi musiikissa enää yrittää tai etsiä sillä mitä ikinä silloin löytyykään se on musikillisesti aina huonoa.
Mutta kun suuret ja pyhät Bach ja Mozart ja Beethoven ja usea muu omana aikanaan rikkoivat silloin musiikissa vallinneita sääntöjä ja rajoja. Ja saivat ne rajat siirtymään uusiin paikkoihin ja säännöt menemään uusiksi. Miksi tätä vallitsevien tapojen ja sääntöjen venyttämistä tai rikkomista tai uusiksi tekemistä ei enää saisi musiikissa tehdä tai edes yrittää? Miksi musiikin taiteena pitäisi olla jämähtänyt johonkin 1800-luvulla vallinneeseen käsitykseen siitä mikä on hyvää ja mikä ei, mitä saa tehdä ja mitä ei, ja mitkä soittimet on kaanonisoitu käytettäviksi ja mitkä eivät? Miksi musiikki ei saisi olla sitä mitä se parhaimmillaan on eli rajaton riemu?
Siksi että muuten klasari(t) eivät saisi hokea täällä väärällä palstalla tuota iänikuista mantraansa ja arvostella muita tajuamamatta sitä (vaikka usemman henkilön toimesta on kyllä kerrottu) että ketään ei kiinnosta. Sinänsä erikoista että noinkin älykkäinä itseään pitävät ihmiset eivät tajua lopettaa saman asian mihinkään johtamatonta jankkaamista. Heillä ei taida olla elämässään muuta sisältöä.
"Kaikki uusi ja erillainen tulisi klasarifanin mukaan musiikissa siis olla kiellettyä, se on hyi hyi ja joutaa heti poistoon, sillä se on automaattisesti aina huonoa. Mitään uutta ei saisi musiikissa enää yrittää tai etsiä sillä mitä ikinä silloin löytyykään se on musikillisesti aina huonoa."
Rock ei tuo mitään uutta, tai ole koskaan tuonut. Voimakkaalla volyymilla ja rumputaustalla varustettu kolmisointupoppi ei ole mitään uutta ilmaisua.
Rock siis myös siksi (ettei se innovoi vähääkään) on tuomittu olemaan totaalisen köyhää ja huonoa.
Klassinen musiikki uudistuu ja klasareille uudistaminen ja kehittyminen on tarve ja intohimo, klassisen taiteen ydinajatus.
Tajuatko?
"Rockmusiikki ei siis ole sotajalalla klasarin kanssa. Rockmusiikilla on oma universuminsa jota se tutkii ja pyrkii pikkuhiljaa kartoittamaan, ja klasarilla on ollut vastaavasti omansa, mutta sen universumin rajat on jo pääosin löytyneet ja mitään uutta ja ihmeellistä ei enää tunnu ilmaantuvan."
Millähän perusteella sinä arvioit sisältöjä ja teet johtopäätöksiä mahdollisesta innovaatioasteesta?
Yhtä lailla sinua voidaan syyttää kontekstin hukkaamisesta siltä osin, että tosiasiassa MUSIIKILLISET kriteerit ovat ja pysyvät. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä tyylillisten eroavaisuuksien kanssa. Tosiasia vain sattuu olemaan se, että MUSIIKILLISILLA kriteereillä arvioituna 1900 -luvulla tuotteistettu varsinainen kevyt musiikki on symboli MUSIIKILLISELLE romahdukselle (MUSIIKILLISILLA kriteereillä arviointi eri tyylilajien välillä on täysin luontevaa ja korrektia). Tässä arvioinnissa ei auta kiukuttelu tai perustelut tyylillisestä "kehittymisestä" - sanoituksista (= popfanien todellinen perusteesi) nyt puhumattakaan.
Popissa voi olla monia muita innovaatioita, joilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä MUSIIKILLISEN sisällön innovoinnin kanssa. Jokainenhan voi myös vapaasti kuunnella poppia, ts. kukaan tuskin voi pakottaa ketään kehittyneemmän MUSIIKILLISEN ilmaisun pariin. Tästäkin huolimatta syyllistyt saarnassasi samaan virheeseen muiden poppareiden kanssa: arvioit itsellesi vieraita alueita jämäkällä otteella ja "päädyt" negatiiviseen käsitykseen ulkomusiikillisine perusteluinesi. Tämä on se tuttu defenssimekanismi, joka vaikka sitä kuinka pöyhisi, ei koskaan tarjoa mitään MUSIIKILLISTA argumenttia tuekseen.
P.S. Jos sinä et kuule Beatlesin ja Beethovenin välistä laatueroa (aika vaatimaton nimitys, muuten), niin sitten tilanteelle on aika vähän tehtävissä. Popmaailmassa onnelliset ihmiset ovat tyytyväisiä ja jatkavat valitsemallaan tiellä; omat rajat ylittävä kommentointi ja "analyysien" teko kannattaisi kuitenkin jättää suosiolla sivuun.
Klassisessa tapahtuu uudistamista koko ajan. Kevyessä musiikissa ei ole tapahtunut mitään merkittävää koskaan. Rockissa ei ole koskaan ollut musiikillista innovointia (paitsi tietysti suhteessa muuhun rokkiin, esim. 60-luvulla suhteessa 50-luvun rokkiin, mutta tämä konteksti on tietysti varsin vaatimaton!)...
Rockissa ei tänä päivänä todellakaan tapahdu mitään uutta, toisin kuin klassisessa koko ajan.
Nämä EIVÄT ole kaksi vertailukelpoista/tasaista genreä. Toinen on aina kehittyvä, loputtoman merkitsevä musiikkia tuottava kulttuuri. Toinen on lähtökohtaisesti vain rahatekoväline, eikä siksi musiikkikaan ole koskaan yltänyt oikein mihinkään.
Kitarabändin ja sinfoniaorkesterin rinnastaminen osoittaa uskomatonta typeryyttä.
Avoin rock-asteikko tarkoittaa sitä että rockille ja sen kuulijoille pitäisi antaa armopisteitä epämusikaalisuudesta. Tottahan HELVETISSÄ tarttuva rytmi saa jalan vipattamaan. Ensimmäinen "hyvän rockin" kriteeri on siis kenen tahansa tuotettavissa! Kenen tahansa.
Beatles ja CCR ovat hyvää rokkia, mutteivät hyvää musiikka yleisillä laatukriteereillä.
"Millä mitaten ja mihin perustuen ylittää?"
Melodioissa ja melodisuudessa
Harmoniassa
Soinnissa
Tekstuurissa
Rakenteessa
Kestossa
Ideoiden määrässä
Ideoiden jäsentelyssä
Karakteerin runsaudessa
Kestävyydessä
Kompeksisuudessa
Kauneudessa
Aitoudessa
Epäkaupallisuudessa
Klassinen on aina oikeaa musiikkia, musiikin ja muusikon tarpeisiin. Ihmisen sielulle.
Pop on angloamerikkalainen tapa tuotteistaa simppeli laulu ja tehdä siitä bisnes. Yesterday ja Eleanor Rigyby ovat rakenteellisesti saman heikkouden vankeja, vaikka ovatkin monta muuta angloamerikkalaista kevyt-poppia uskottavampaa melodiankirjoittamista (harmoniasta ei voi puhua)
Pyydä perusteluja, jos tahdot.
"Tosiasia vain sattuu olemaan se, että MUSIIKILLISILLA kriteereillä arvioituna 1900 -luvulla tuotteistettu varsinainen kevyt musiikki on symboli MUSIIKILLISELLE romahdukselle (MUSIIKILLISILLA kriteereillä arviointi eri tyylilajien välillä on täysin luontevaa ja korrektia). "
-Siis musikille tapahtui 1900-luvulla romahdus? Ja tapahtui koska ns. kevyt musiikki eri lajeineen nousi esiin?
No jos noin oli, niin mikä muka esti klasarisäveltäjiä sitten pitämästä sitä tasoa 1900-luvulla edelleen ylhäällä? Eihän heidän tarvinnut kevyttä musiikkia säveltää, hehän osin kevyen musiikin kustannuksella saivat täyden työrauhan kehitellä omasta musiikistaan mitä ikinä sitten kehitellä halusivatkaan, mutta jotain epäsäveltäjäksi näillä palstoilla alennettua Nino Rotaa ja paria kolmea Neuvostoliittolaista lukuunottamatta käytännössä juuri mitään kuuntelemisen arvosta ei ole siellä taholla viimeiseen 100-vuoteen saatu aikaan.
Siis eräänlainen musikillinen demokratia jota rockmusiikki kaikessa karkeudessaan että hienoudessaan edustaa, tappoi musiikin? Pikemminkin sanoisin että se toi mahdollisuuksia musiikin tekoon sellaisillekkin jotka muuten olisi musiikin tekijöinä ehkä täysin haaskaantuneet. Esim P.McCarney, 1900-luvun menestynein lauluntekijä ja säveltäjä. Hän olisi parhaassa tapauksessa jäänyt joksikin kapakka- ja tanssibändipianistiksi ilman rock-musiikkia. Ei hänestä sinfonikkoa olisi koskaan tullut ilmeisestä musikillisesta lahjakkuudestaan huolimatta. ja sama pätee aika moneen muuhun rockmusiikissa varsin pitkälle päässeeseen. Ja sama pätee iskelmään tai muuhun viihdemusiikkiin ja niiden parissa ison jäljen tehneisiin. Esim Toivo Kärki on suurin Suomalainen säveltäjä toistaiseksi, hän ylittää vaikutuksellaan Sibeliuksen mennen tullen. Ilman iskelmämusiikkia hänestä säveltäjänä tuskin olisi mitään kuultu.
Esim Toivo Kärki on suurin Suomalainen säveltäjä toistaiseksi, hän ylittää vaikutuksellaan Sibeliuksen mennen tullen
Nino Rotaa ja paria kolmea Neuvostoliittolaista lukuunottamatta käytännössä juuri mitään kuuntelemisen arvosta ei ole siellä taholla viimeiseen 100-vuoteen saatu aikaan
Mitkä ovat sinun kompetenssisi esittää noita näkemyksiä? Heitätkö heittoja lonkalta sillä tunnetulla mutuvaihteella kuten Beatlessakilla ihan normikäytöksenäkin on käytäntö?
Vai ajettlitko kenties, että klassisten säveltäjien olisi pitänyt pysyä barokin, klassismin ja romantiikan segmenteissä ilman uusien tuulien etsintää?
Voitko kenties vielä perustella reflektoimalla hieman 1900 -luvun klassista ottaen esimerkkejä sen ajan tuotoksista ja suhteuttamalla vaikka nimenttyjä teoksia aiempien vuosisatojen aikaansaannoksiin. Vankat perustelut (siis MUSIIKILLISET) katsannon tueksi ovat tietysti itsestäänselvyyksiä...
"Rockissa ei tänä päivänä todellakaan tapahdu mitään uutta, toisin kuin klassisessa koko ajan."
Täysin perseestä eli klasarin päästä vedetty ajatys. Rock ja pop on koko olemassa olonsa ajan tuonut kaiken aikaa jotain uutta musiikkiin. Eri tyylejä ja niiden variaatioita, ja niillekin löytyy eri versioita. Loputtomasti.
Klassisen ongelma on paikallaan seisominen. Se ei uudistu. Jos klassisessa olisi tapahtunut uudistumista, vaikkapa esim. hyvien melodioiden myötä, olisi sillä suurempi kuulijakunta. Kuulijoiden määrä pysyy marginaalin ulkopuolella, sillä nuoria ei kiinnosta melodiaton ja paikallaan junnaava musiikki.
Mitään mielenkiintoista ei ole tapahtunut sitten Mozartin kuoleman, ellei lasketa rockbändien tekemiä versioita klassisesta musiikista. Rokkarit tekivät sen mitä monikaan klasariorkka ei ole kyennyt tekemään: he saivat vanhat sävellykset uuteen eloon.
-juup,olis se kivaa,kun Ludwig van,Mozart ynnä muut klasarihemmot vois kuulla esim. Beatles Anthologyltä version Eleanor Rigbystä,jossa on lauluääni poistettu; pelkät jouset jätetty leijailemaan...jos nuo jo kauan sitten edesmenneet,sinänsä muutaman hyvänkin jutun säveltäneet,olisivat kuulleet Eleanor Rigbyn jouset,he olisivat saaneet varmasti uudenlaisen innoituksen säveltämiseensä,eivätkä olisi tehneet niin tuhottoman paljon sitä tylsää,sekavaa,taustamuzakiksi kelpaavaa hömppöpömppöä...
Juuri näin, veit jalat suustani! Oisivat saaneet oivaa oppia todellisilta elämää suuremmilta popsäveltäjiltä, joille kuitenki olisivat olleet kade...näihä se menee, totuus lähempänä ku osaa kattookkaan.
Nii ja tääki kaikki on VARMAA TIETOO, usko huvikseks!!
Eleanor Rigby on täysin arvoton sävellys.
Mozart sävelsi jo 5-vuotiaana parempaa.
Kukaan klassinen säveltäjä ei kirjoita noin huonosti jousille. Beatlesin "tiimin" huonous on lähes itkettävää tasoa.
Palstan biitles-fanit eivät ümmarra musiikista yhtään mitään.
Pakkomielteinen hullu sä oot, et mitään muuta.
"Heitätkö heittoja lonkalta sillä tunnetulla mutuvaihteella kuten Beatlessakilla ihan normikäytöksenäkin on käytäntö?"
Mitä ihmettä tarkoittaa "sillä tunnetulla mutuvaihteella kuten Beatlessakilla ihan normikäytöksenäkin on käytäntö?"
"tunnettu Mutuvaihde"
-?. Musiikki on aika pitkälti minä tykkää - minä ei tykkää, eli mutu asiaa. Onhan sillä ns. teoria, mutta mielestäni musiikki on ensisijassa taidetta korville, ei niinkään silmille. Joten musiikki joka teorian mukaan ja partituuria katsellen on upeaa mutta josta korva sanoo että tämähän on silkkaa paskaa, = nyky klasari, on mutu huonoa musiikkia.
"kuten Beatlesillakin"
-? Beatles on ollut olematon jo yli 40 vuotta. 50% sen jäsenistä on jo kuollut. Beatlesia ei ole enää, vain yhtyeen musiikki on jäljellä. Musiikki (yleensä) on abstrakti asia, ei sillä ole mutua vaihteella tai ilman, musiikki vain on.
"normikäytöksenäkin on käytäntö" ?: ? On? po: Oli, mutta silti en ymmärrä mitä tarkoittaisi "normikäytöksenäkin oli käytäntö"?
Siis on vuosi 1966. Eräänä päivänä P.McCartney ottaa ja säveltää jokseenkin klassisen laulunsa For no one. Laulu on taidepläjäyksenä lähes täydellinen sekä musiikiltaan että sanoiltaan että toteutukseltaan. Vaan tuosta laulusta ei silti sen enempää, paitsi että Beatles lauluna se siis tunnetulla mutuvaihteella ihan
normikäytöksenäkin oli käytäntö?
Ettei olisi paras arvio jonka tuosta laulusta olen koskaan nähnyt.
"Eleanor Rigby on täysin arvoton sävellys. Mozart sävelsi jo 5-vuotiaana parempaa.
Kukaan klassinen säveltäjä ei kirjoita noin huonosti jousille."
Beatles ei kirjoittanut tuohon lauluun jousisoitin osuuksia vaan G.Martin kirjoitti. Olet luultavasti jokseenkin ainoa ihminen mailmassa joka pitää tuota laulua musikillisesti täysin kelvottomana.
Useimmat ovat sitä mieltä että se on erittäin kaunis laulu yksinäisyydestä ja vieraantumisesta, ja että sen laulun sanoitus ja melodia ja sovitus on varsin tiivis ja toisiaan tukeva paketti. Odotamme mielenkiinnolla linkkiä youtubeen kaikista niistä Mozartiin 5-vuotiaana tekemistä sävellyksistä ja nimenomaan lauluista jotka ovat sitä lauluina parempia. Muistammehan myös että lauluissa on aina sanat. Eleanor Rigby sanoitus on osin sellaista tekstiä jota 5-vuotias Mozart tuskin vielä olisi pystynyt kirjoittaan.
"Siis on vuosi 1966. Eräänä päivänä P.McCartney ottaa ja säveltää jokseenkin klassisen laulunsa For no one. Laulu on taidepläjäyksenä lähes täydellinen"
Et ole tainnut yhtään taidepläjäystä koskaan kuulla.
"Beatles ei kirjoittanut tuohon lauluun jousisoitin osuuksia vaan G.Martin kirjoitti. Olet luultavasti jokseenkin ainoa ihminen mailmassa joka pitää tuota laulua musikillisesti täysin kelvottomana.
Useimmat ovat sitä mieltä että se on erittäin kaunis laulu yksinäisyydestä ja vieraantumisesta, ja että sen laulun sanoitus ja melodia ja sovitus on varsin tiivis ja toisiaan tukeva paketti. Odotamme mielenkiinnolla linkkiä youtubeen kaikista niistä Mozartiin 5-vuotiaana tekemistä sävellyksistä ja nimenomaan lauluista jotka ovat sitä lauluina parempia. Muistammehan myös että lauluissa on aina sanat. Eleanor Rigby sanoitus on osin sellaista tekstiä jota 5-vuotias Mozart tuskin vielä olisi pystynyt kirjoittaan. "
En varmasti ole ainoa, jonka mielestä Eleanor Rigby on heikko tekele. Esim. soitinnuksena se on hyvin typerä (kuinka typerä se olisi ollut jos beatlet olisivat itse koittaneet käyttää siinä jousia?).
Sanoitukset eivät ole musiikkia, koita jo sisäistää.
Mozart on ylivertainen muusikkona, soittajana, muistikapasiteetiltaan, säveltäjänä, musiikkipsykologina ja taiteentekijänä kaikkeen kevyeen musiikkiin verrattuna.
Mozartin teoksia ihmetellään oikeasti, ne ovat niin kovaa ainesta.
Beatlesin viisuissa ei ole mitään ihmettelemistä. Vai pitäisikö vaahdota "kuinka joku saattoi säveltää niin kauniin melodiakulun?"
"Sanoitukset eivät ole musiikkia, koita jo sisäistää."
Mutta ovat osa laulua. Ovat se mitä laulun melodia ja harmoniakin pyrkivät säestämään ja tavallaan myötä elämään. Eleanor Rigby on laulu josta sen säveltäjä P.McCartney tuntuu yhä olevan ylpeä. P.McCartneytä on pidetty yhtenä 1900-luvun suurista lauliuntekijöistä. Jos suuri laulun tekijä tuntuu vuosikymmenten päästäkin jostakin laulustaan erityisesti pitävän niin luultavasti tuo laulu mielestään on jotain keskimääräistä lauluaan hieman parempi. No eihän kenenkään tietenkään ole pakko siitä pitää. Ja arvottomana lauluna/musiikkina se ei siis mielestäsi tunnetulla mutuvaihteella ihan normikäytöksenäkin ole käytäntö
Mutta, odotamme edelleen linkkejä niihin Mozartin 5-vuotiaana kirjoittamiin paljon parempiin lauluihin, ehkä niitä ei ollutkaan vaikka ehdit niitä lauluja jo kehua? Moni on sitä mieltä että lauluntekijä Mozartista kehkeentyi vasta Figaron aikoihin, sitä ennen tuli W.A:lta tuli lähinnä jollotuksia.
Vaan eilen myös kirjoitettiin:
"Tosiasia vain sattuu olemaan se, että MUSIIKILLISILLA kriteereillä arvioituna 1900 -luvulla tuotteistettu varsinainen kevyt musiikki on symboli MUSIIKILLISELLE romahdukselle (MUSIIKILLISILLA kriteereillä arviointi eri tyylilajien välillä on täysin luontevaa ja korrektia). "
Ja siihen vastattiin:
-Siis musikille tapahtui 1900-luvulla romahdus? Ja tapahtui koska ns. kevyt musiikki eri lajeineen nousi esiin?
No jos noin oli, niin mikä muka esti klasarisäveltäjiä sitten pitämästä sitä tasoa 1900-luvulla edelleen ylhäällä? Eihän heidän tarvinnut kevyttä musiikkia säveltää, hehän osin kevyen musiikin kustannuksella saivat täyden työrauhan kehitellä omasta musiikistaan mitä ikinä sitten kehitellä halusivatkaan,
Niin miksi kevyen musiikin levysoittimien myötä tapahtunut näennäinen esille nousu, näennäinen siksi että oli kevyt musiikki olemassa jo ennen 1900-luvun alkuakin, mutta levysoittimien ilmaantuminen toi sen tanssihalleista jokakotiin, siis miksi klassinen musiikki muun musiikin myötä romahti 1900-luvulla kun kevyt musiikki yleistyi? Ja mikä esti klasarisäveltäjiä 1900-luvulla kulkemasta taiteellisesta riemuvoitosta toiseen? Sama kai se heille oli jos esim Beatles julkaisi singlen She loves you, klasarisäveltäjäthän ainakin Suomessa pelkästään hyötyivät siitä. Teosto lohkaisi tuonkin Beatles-laulun tuotoista hyvin ison osan klasaristisäveltäjien taskuun.
Miksi kirjoitat niin paljon kun sinulla ei ole mitään sanottavaa musiikista.
"Mutta, odotamme edelleen linkkejä niihin Mozartin 5-vuotiaana kirjoittamiin paljon parempiin lauluihin, ehkä niitä ei ollutkaan vaikka ehdit niitä lauluja jo kehua?"
Miksi pitäisi verrata laulua lauluun? Voimme huoletta verrata myös laulua vaikkapa sonaattiin. Mozartin tiedän säveltäneen 11-vuotiaana ensimmäisen oopperansa, siinäkin on musiikkia joka voittaa Eleanor Rigbyn aivan helposti. Haluatko linkkejä?
"Moni on sitä mieltä että lauluntekijä Mozartista kehkeentyi vasta Figaron aikoihin, sitä ennen tuli W.A:lta tuli lähinnä jollotuksia."
Ei pidä paikkaansa. Opus1:stä alkaen Mozart oli laatutyötä.
The Beatles ei ollut sitä koskaan.
Miksi pitäisi verrata laulua lauluun?
Viitekehys verrattavilla on silloin jokseenkin sama, vaikka laulut sijoittuisivatkin eri musiikkityyleihin.
Sonatti tai sinfonia ovat aina eri viitekehyksessä kuin suora 3,5 minuutin rokettirolli tai rockballadi.
Mutta, mikä skandaali!. Jorma Panula, tuo armoitettuna kapellimestarien kouluttajana pidetty aikoinaan sävelsi myös iskelmiä ainakin Ritva Oksaselle ja Irina Milanille. Esim:
http://www.aanitearkisto.fi/firs2/fi/kappale.php?Id=Musta tango
http://www.aanitearkisto.fi/firs2/fi/kappale.php?Id=Rappiotango
http://www.aanitearkisto.fi/firs2/fi/saveltaja.php?Id=Panula Jorma Juhani
Olivathan nuo kaksi tangoa olivat aika mielenkiintoisia lauluina myös soitinnukseltaan. Taiteiden väliset keinotekoiset rajat siinä kolisten kaatui, ja hyvää musiikkia teki tuolloin JP.
Mutta, näin klasarifanina, eikö ole huolestuttavaa että jokseenkin kaikki nykyiset Suomalaiset kapellimestarit on kouluttanut tuo salapuuppari. Sillä kerran puuppari on aina puuppari, näinhän täällä on todistettu. Ja syntien anteeksiantoa ei tässä asiassa ole.
Olemmehan palstoilta lukeneet kuinka rokkari-McCartney olemassaolollaan automaattisesti pilasi klasari-McCartneyn. Elokuvamusiikki-Nino-Rotan olemassaolo automaattisesti pilasi klasari-Nino-Rotan, Näinpä iskelmä-JormaPanulan täytyi siis automaattisesti tärvätä kapellimestari-JormaPanulan. Ja tuo puupilla tärväytynyt JormaPanula sitten tärväsi kaikki nuoremmat Suomalaiset kapellimestarit? Taitavat olla sala- eli kaappipuuppareita koko kööri! Mihin me klasarifanit voimme enää uskoa?
Miksi popparit eivät koskaan puhu MUSIIKISTA? Miksi popparit heitävät lonkalta kommentteja klassisesta ja nolaavat itsensä täydellisellä tietämättömyydellä?
Musta tuntuu, musta tuntuu, musta tuntuu jne...fiilis, fiilis, fiilis...
Koska te kuuntelette ne ensimmäiset klassiset teoksenne, jotta pääsemme keskustelemaan asiatasolla näistä aiheista? Milloin se oikeasti tapahtuu?
Me olemme jo poppimme kuunnelleet, eikä se tarjoa mitään uutta ja yllättävää. Teille uutta ja yllättävää (MUSIIKKIA) olisi tarjolla pilvin pimein, tarttukaa siis viimein tilaisuuteen ja lopettakaa loputon höpöttäminen Abbey roadista...
Abbey Road ei ole topperpopper. Se on vain kevyt iskelmälevy.
Omat näkemykset kannattaa aina tarkistaa ammattilaisilla. Esim. Sibelius-akatemian opettajat ovat TODELLISIA ammattilaisia musiikissa (eivät suinkaan Rolling Stone -lehden toimittajat).
Ja voitte olla varmoja, ettei kunnon korva nauti Abbey roadista.
Miksi sinun pitäisi? Nostalgian takia.
Oletko niin kiinnitetty "lojaliteetiltasi" Beatlesiin, ettet voi irroittaa Abbey Roadista ja edes HARKITA sitä mahdollisuutta että parempaa on kuin onkin olemassa?
Kuka tuntee sibbeakatemian opet? ne samat, jotka antoivat fuduja popin soittamisesta?
fakki-idiootteja klasareita.11
Ei Sibelius-akatemiassa tai muussa oikeassa musiikkimaailmassa tänä päivänä ole mikään ankara meno. Siellä tottakai tiedetään se että Rolling Stones, Beatles ja ABBA ovat selvästi alempaa ilmaisua, mutta varmasti moni suhtautuu noihin empaattisesti, ilman nokkavuutta. Viihdettä massoille, mikäs siinä.
Sibasta ei voi saada potkuja soittamalla rokkia, koska koko paikassa ei ole rock-linjaa. Rock ei todellakaan ole sellainen "musiikkiyliopisto"-tasoinen suuntaus. Lisäksi, eihän kellään rokkarillakaan suunnilleen ole mitään koulutusta.
Koulutuksen avulla todellinen lahjakkuus (jota esim. biitleillä ei ollut) valjastuu parhaimmillaan neroudeksi. Rockiin tämä prosessi ei liity edes lähtövalmiuksen osalta. Kukaan, jolla on rahkeita muuhunkin kuin laulujen kirjoittamiseen, (siis tajuaa muitakin muotoja), ei valitse kevyttä musiikkia.
"Tänään kun olet laittamassa Abbey Roadin kuluneet typeryydet soimaan, mikset - mikset - kokeilisi sittenkin Mendelssohnin oktettia?"
Minulla ei ole sellaista levyä jolla olisi tuo moteetti, mutta Abbey road sentään löytyy. Olisiko siinä jo syytä kyllin?
Toisaalta sinfoniathan ne musiikista musiikkia tekee, ja sinfonia... no sehän on musiikitaiteen ylittämätön ilmentymä.., vaitetään, joten jospa sittenkin kuuntelisinkin tätä:
http://www.youtube.com/watch?v=fG6du4OeRQA
Ja nyt kun vanhahtavan keskieurooppalaisen syntikkamusan makuun tässä ollaan päästy, ja ihmislaulua tekisi mieli kuulla, niin samaan syssyyn sitten vielä tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=PJFShE1VfEc
Ei noitten jälkeen enää Felixiä ja musiikkiaan ole yhtään ikävä. MUsikillinen luovuus on ehtymätön voimavara. Ja niin Saksassa kuin Sveitsissä asiat selvästi ovat oikealla tolallaan musiikin luomisen suhteen, vaan mites Alankomaat, löytyisikö sieltä jotain hieman vanhahtavaa jossa on syntsansoittajakin mukana?
http://www.youtube.com/watch?v=xCuA-JZdMDM
No mutta, onpas pirun kaunis melodia tuossa.
Felix Mendelssohn päihittää ylivoimaisesti kaiken syntikkapopin.
Se "melodisuus" mitä yhdessä poplaulussa on, esiintyy jo 10 sekunnissa klassisessa laatuteoksessa. Klassisessa jäsentely on omaa luokkaansa, mutta myös materiaalin määrä ja rikkaus takaavat sen että teos kestää kuuntelua.
Popmusiikki on torsomusiikkia, äärimmäisenä esimerkkinä lopen uuvuttava Abbey Roadin loppu. Kertoo huonosta mausta pitää tuollaisesta musiikista.
Huono = harjaantumaton
Pätee poppiin ja sen kuulijoihin
Mitä jankutat? Nykyklassisesta puuttuu hyvät melodiat. Biisit pääosin pelkkää teeman kehittelyä. Ei ole mitään mitä vertaisi esim. Beethovenin ja Mozartin "sulosäveliin". Kun heihin on jo kyllästynyt, niin mitä on tarjota tilalle? Ei mitään.
Missä ovat nykysäveltäjien tekemät (vuodet 1950 - 2012) samankaltaiset reippaat menoklassikot kuin Beeethovenilla ja Mozartilla? Ei missään, sillä ei ole taitoa säveltää reipasta menoa ja hyvää melodiaa. On vain utopiasäveltäjiä ja niistä hyvänä esimerkkinä on kotimainen Rautavaara. Ei yhtään teosta/kappaletta, joka olisi soinut B:n ja M:n tavoin radion kevyemmällä puolella. Mitä tekee musiikilla, jonka kuunteleminen on kuin seuraisi liiman kuivumista??!!??
Sana harjaantumaton on tässä erinomaisen kuvaava ja esimerkki Abbey roadin ja klassisen sävelteoksen välillä hyvin havannollistava. Jos et vielä tätä tiennyt, niin otapa selvää kuuntelemalla!
ikävää jos huono ja harjaantumaton miellyttää miljardia ihmistä, siinä misssä HKO lla on se 270 kuulijaa päivässä
Klassisen kuuntelijoiden vähyys selittynee musiikin monotoonisuudella ja melodiattomuudella. Niiden puute vähentää ihmisten kiinnostusta. Pelkkä teemankehittely ei oikein vastaa nykyihmisten käsitystä musiikista ja siihen liittyvästä hauskanpidosta. Klasarimusa on huonoa seurustelu-, joraamis- ja pogoamismusaa.
Kotimainen naislaulaja mielipide : "Mikään ei ärsytä mua niin paljon kuin itsensä liian vakavasti ottava taide". Siinäkin yksi syy klassisen musiikin kuulijakatoon.
"Miksi popparit eivät koskaan puhu MUSIIKISTA? Miksi popparit heitävät lonkalta kommentteja klassisesta ja nolaavat itsensä täydellisellä tietämättömyydellä?
Musta tuntuu, musta tuntuu, musta tuntuu jne...fiilis, fiilis, fiilis..."
No eipä noissa klasarihönön omissa kommenteissa varsinkaan Beatles musiikkiin varsinaisesti syväanalyysiä yhtään mistään esiinny.
Ompahan vain että paskaa paskaa, kuunnelkaa Mendelssohnia, kuunnelkaa Mozartia, kuunnelkaa sitä kuunnelkaa tätä, mutta älkää kuunnelko Beatlesia.
Jos Beatles laulussa esiinntyy sointukulku I - IV - V7 se on roskaa, jos Mozartin laulussa esiintyy sointukulku I - IV - V, se on taidetta. Tätäkään emme edelleenkään tiedä että miksi.
Vaan edelleen siis olemme odottamassa tarkempaa tietoa niistä Mozartin 5-vuotiaana kirjoittamista sävellyksistä (lauluista) jotka ovat musikillisesti paljon parempia kuin Beatles laulu Eleanor Rigby. Joka puolestaan siis on musikillisesti aivan arvoton, tosin että millä perusteella sitä emme tiedä, emme tiedä vaikka toisin kuin rockmusiikin harrastajat klasarihönö ei sinänsä koskaan heitä lonkalta kommetteja kirjoittaessaan musiikista.
mutta, mutta, eihän Beatlesista voi tehdä MUSIIKILLISESTI syväanalyysia. Voimme vain keskustella siitä, mistä Beatlesin ralleista pidät eniten ja mistä saat parhaimmat "viilikset". Ei niin kevyt tavara anna mahdollisuutta saatikka houkuttele mihinkään oikeaan analysointiin...
"Jos Beatles laulussa esiinntyy sointukulku I - IV - V7 se on roskaa, jos Mozartin laulussa esiintyy sointukulku I - IV - V, se on taidetta. Tätäkään emme edelleenkään tiedä että miksi."
Beatlesin harmoniankäyttö on AINA kevyen musiikin ahtaissa raameissa kirjoitettua.
Mozartilla on aina kunnollinen harmoninen rakenne, kuten klassisen musiikin helmillä muutenkin. Myös melodiapuoli liikkuu taivaallisissa sfääreissä verrattuna pienten sävelkulkujen Beatlesiin.
Helvetttti, millainen musiikinystävä EI kuuntele klassista? Valitsee kevyen? Uskomaton asenne on ainoa syy ohittaa selvästi kehittyneimmät rikkaudet ja valita kaupallinen viihde sen sijaan.....
"Ei niin kevyt tavara anna mahdollisuutta saatikka houkuttele mihinkään oikeaan analysointiin... "
Mistä biisistä se pitäisi tehdä? Hard days night? Yesterday? Let it Be? Strawberry Fields forever?
Se ettei noista voi oikein tehdä edes pintapuolista analyysiä (kaikki biisin tasot kuulee nimittäin heti), liittyy siihen samaan ilmiöön, minkä vuoksi Beatleseita jaksaa kuunnella vain vähän aikaa. Siihen kyllästyy nopeasti.
Musiikin pitää olla kuin sipuli jota voi aina kuoria. Valitettavasti tämä ei päde poppiin. Tai ehkä Beatles-fanit ovat NIIN harjaantumattomia musassa, että heille noinkin yksinkertainen tarjonta edustaa sipulia. Siis asiat jotka klassiselle kuuntelijalle ovat itsestäänselvyyksiä, ovat Beatles-fanille henkeähaukkomisen paikka (ja heillä kestää pitkään omaksua vaikkapa Let it be)