Meillä kaikilla yksinäisilläkin on äiti tai ainakin on joskus ollut.
Minulla oli hyvät suhteet äitiini ja yksinäisyys kasvoikin aikalailla
kun hän kuoli.
Kai muistat äitiäsi?
Mä menen istuttamaan ruusun äidin haudalle
Minulla oli hyvät suhteet äitiini ja yksinäisyys kasvoikin aikalailla
kun hän kuoli.
Kai muistat äitiäsi?
Mä menen istuttamaan ruusun äidin haudalle
Vastaukset 8
Vanhimmat
En halua muistaa, todella pettynyt nk.kasvatukseen, voin henkisesti pahoin, kun joudun táistelemaan sen asian kanssa, että ihmistä syyllistetään siitä ettei pidä yhteyttä. yhteyttä ei voit pitää ihmiseen, joka on kasvattanut ihmisestä sellaisen, että itsetuntoa ei ole pönkitetty vaan vedetty alas ym todella tuhoisaa. voiko sellaista kutsua äidiksi, joka kasvattaa ihimisestä sellaisen, että tuntee koko elämänsä olevansa huono ja mitätön eikä ole minkäänlaista tunnesidettä, vain syvää ahdistusta, vastenmielisyyttä ja inhoa tuntien, ei sellaista kukaan halua, mutta niin vain on. äitiys pitää ansaita.
Itellä samanlaiset fiilikset mutta ajattelin että kai se on joskus anteeksi annettava ja viime vuosina mennytkin jo paremmin äidin kanssa. Ajattelin jopa laittavani äitienpäiväviestin hänelle, soittamiseen en kykene.
Kiitos sinulle viisaudestasi. Olet pystynyt päättelemään että kaikki ongelmat ovat lähtöisin äidistä ja kasvatuksesta.
Olen alle seitsemänkymppinen ,yli nelikymppisen miehen äiti.
Yritin kasvattaa lapsestani vastuuntuntoista, rakastavaa , rehehellistä ja ahkeraa ihmistä. Sain aikaiseksi jotain aivan muuta.
Tiedätkä kuinka iso on äidin syyllisyyden taakka, kun hän kymmeniä vuosia joutuu päivittäin miettimään mitä kaikkia virheitä onkaan tehnyt, kun kasvatuksen tulos on jotain ihan muuta kuin itse on ja oma lapsi käyttäytyy kaikkien opetusten ja esimerkkien vastaisesti. Oletko niin viisas että tiedät millä tavalla mikin lapsi pitäisi kasvattaa. Oletko koskaan miettinyt perintötekijöiden ja geenien merkitystä sille minkälaisia meistä tulee ja mikä on se oikea metodi kasvattaa lasta?. Minä tiedän sen että se mikä sopii yhdelle lapselle, voi olla täysin väärä tapa toiselle lapselle ja kolmas ei kertakaikkiian suostu elämään normien ja säännösten mukaan. Äiti ei ole mikään ihmeidentekijä, äiti on vain tavallinen ihminen kaikkine puutteineen ja ongelmineen.
Toisilla lapsilla itsetuntoa on pienestä pitäen , toinen raukka syntyy täysin vailla itseluottamusta, eikä sitä edes äiti pysty antamaan. Minä yritän edelleen kaikkien karvaiden pettymysten jälkeenikin sanoa, Sinä poikani olet ihan hyvä juuri tuollaisena kuin olet, omana itsenäsi, arvokas ja rakastettava. Sinun ei tarvitse olla yhtään enempää,sinä kelpaat omana itsenäsi.
Voin sanoa että olen kohta 50 vuotta yrittänyt ansaita sitä äitiyttä, läheiset ihmiset sanovat ettei kukaan voisi tehdä enempää kuin minä olen tehnyt ja teen lapseni eteen, mutta minä kannan syyllisyyden taakkaa ja riittämättömyyttä äitinä elämäni jokaisena päivänä.Synnyttäminen ei anna mitään muita valmiuksia ansaita äitiyttä kuin pohjattoman rakkauden lastaan kohtaan ja toiveen että lapsen tie kulkisi onnellisten tähtien alla
Kulje sinäkin onnellisten tähtien alla .
Upeasti kirjoitettu. Itse olen monta kertaa ajatellut, että jos olisin tiennyt ennen lapsen saamista kasvatuksesta ja psykologiasta yhtä paljon kuin nyt tiedän, en ikinä olisi uskaltanut perustaa perhettä. Kaikkien virheideni jälkeenkin sain silti aikuiseksi onneksi upean, terveen, onnellisen lapsen. Mutta en yksin, siihen tarvittiin myös hänen isäänsä.
Jokainen äiti toimii sen pohjalta, mihin on itse saanut elämältä eväät. Tarkoituksellisesti pahoja äitejä on varmasti hyvin vähän. Tärkeintä olisikin katkaista se huono perintö, oli se sitten päihdeongelma, väkivaltaisuus tai jotain muuta. Olla itse se, joka hakee apua ja lakkaa tekemästä samoja virheitä.
Ja katkeruus vahingoittaa vain kokijaansa. Siitä kannattaa päästää irti _itsensä_ takia.
Ei sinun kannata noita traumoja ja kasvatusvirheitä vaillasella painaa, mutta myös oman eheytymisen kannalta on tärkeää tehdä sovinto ja anteeksianto menneisyyden kanssa. Äidilläsi ei ollut itsellä enemmän rahkeita vanhemmuuteen ja hänkin on varmaan oman menneisyyden uhri. KUn on rikkinäinen niin ei jaksa panostaa lapsen kasvatukseen. Voi olla että äidilläsi on ollut taitelemsita, että pysyy itse hengissä ja kasassa tai hänen on ollut luonnehäiriöinen.
Vapadu katkeruudesta. Ei sunun tarvitse jäädä kiinni menneisyyteen.
Minunkin äitini oli aika huono kasvattaja, mutta nyt laitoin äitienpäivänä viestin hänelle, vaikka en ole sitä tehnyt moneen vuoteen.
Äitini kuolemasta tulee pian 14 vuotta. En ole itsekkään äiti, mutta lienen sellainen äitihahmo muutamalle. Ajattelin että en lähde seurakuntaan, kun siellä on sitä tavanomaista liirunlaarumia. Ja tietenkin, sitä tyypillistä
, olette tervetulleita myös muutkin naiset, jotka ette ole äitejä. No menin ja oli siellä eräs kiva uusi naisihminen mukana. Oli erittäin puhelias ja kiva. Kannattaa aina lähteä liikkeelle, ei jäädä ennakoimaan sellaista jota ei ole ennalta tiedossa.
Kävin sitten illalla lenkillä ja kiersin äidin ja isän haudan kautta. Mitään kukkia en kyllä vineyt.
Itse mietin näin äitienpäivänä miten voin antaa anteeksi äidilleni sen, kun lapsena isäni humalapäissään lähenteli minua seksuaalisesti, ja kun yritin kertoa siitä äidilleni, hän ei uskonut minua ja jäin yksin. Elin pelossa lapsuuteni ja yritin ymmärtää.
Nyt olen kohta keski-iässä ja traumat ovat seuranneet minua läpi elämän. Parisuhteet ovat kariutuneet ja töitä en ole kyennyt tekemään kuin välillä. Toivomani perhe on vielä saamatta ja mietinkin olisinko edes hyvä äidiksi. En tiedä saanko elämässäni mitään niistä asioista mitä toivoin. Joskus äitini sanoi että parhaansa hän on yrittänyt ja että minun pitäisi ymmärtää. Mutta miten?
Mutta toivon hyvää äitienpäivää niille äideille, jotka eivät hylkää lastaan hädässä.