Henrik Arnstad: Mannerheim oli natsi!

"Suomen ja Saksan välillä ei kuitenkaa ollut liittosopimusta."

Tyypillistä suomalaista saivartelua ja juristeriaa, joka ei kumoa sitä tosiasiaa että Suomi oli silti DE FACTO sotilaallisesti ja poliittisesti Saksan liittolainen. Kuten eräs Yhdysvaltain edustaja tylysti totesi suomalaisille sodan aikana: "Suomi on akselimaa." Suomen asema kyllä tiedettin ja ymmärrettiin oikein.

"Suomen ulkopolitiikan yksi kulmakivi oli teesi siitä, että Suomi käy erillissotaa Neuvostoliittoa vastaan, jota tuotiin jatkuvasti esiin mm. länsiliittoutuneille."

Se oli Suomen PROPAGANDAN yksi kulmakivi, mutta aivan kuten emme luota neuvostopropagandaan ei meidän pitäisi sekoittaa myöskään Suomen sodanaikaista propagandaa historialliseen totuuteen. Suomen ulkopuolella erillissotateesi on herättänyt lähinnä naurua vuodesta 1941 saakka, ja presidentti Halonenkin tunaroi pahasti yrittäessään herättää sitä henkiin joitakin vuosia sitten.

"Mannerheim teki sen, mitä hän itse ja Suomen valtiojohto näki välttämättömänä."

Mannerheim teki sen, mitä v. 1941 pidettiin EDULLISENA. Näytti varmalta että Saksa voittaisi Neuvostoliiton sen kimppuun hyökättyään. Suomi tahtoi päästä saaliinjaolle. Natsien avulla toteutuisi kauan haaveiltu Suur-Suomi, kokonaisen AKS:n hengessä kasvatetun sukupolven unelma. Mannerheimin ja Rytin sodanpäämäärät olivat kesällä 1941 todella kunnianhimoiset. Ryti piirteli saksalaisia varten karttoja, joissa Suomen rajat kulkivat Vienanlahdesta Laatokkaan. Monien muiden suomalaisten tavoin Ryti hyväksyi myös saksalaisten suunnitelman Leningradin kaupungin hävittämisestä maan tasalle.

Kun saksalaiset lyötiin Leningradin, Rostovin ja Moskovan edustalla ja oli selvää, että Barbarossa-sotaretki oli epäonnistunut, suomalaiset alkoivat korjata ajatteluaan varovaisempaan suuntaan. Alettiin puhua ainoastaan v:n 1939 rajojen palauttamisesta. Se oli muka ollut tavoitteena koko ajan, ja Itä-Karjalaan oli tunkeuduttu ainoastaan "puolustuksellisista" (!) syistä. Emme kuitenkaan unohda, että kesällä 1941 Suomen sotakabinetin päämääränä oli Suur-Suomi ja että suomalaiset yrittivät tosissaan auttaa saksalaisia katkaisemaan Muurmaniin radan ja valtaamaan Leningradin ("kädenlyönti Syvärillä").

Koroljov kirjoitti:

"Suomen ja Saksan välillä ei kuitenkaa ollut liittosopimusta."

Tyypillistä suomalaista saivartelua ja juristeriaa, joka ei kumoa sitä tosiasiaa että Suomi oli silti DE FACTO sotilaallisesti ja poliittisesti Saksan liittolainen. Kuten eräs Yhdysvaltain edustaja tylysti totesi suomalaisille sodan aikana: "Suomi on akselimaa." Suomen asema kyllä tiedettin ja ymmärrettiin oikein.

"Suomen ulkopolitiikan yksi kulmakivi oli teesi siitä, että Suomi käy erillissotaa Neuvostoliittoa vastaan, jota tuotiin jatkuvasti esiin mm. länsiliittoutuneille."

Se oli Suomen PROPAGANDAN yksi kulmakivi, mutta aivan kuten emme luota neuvostopropagandaan ei meidän pitäisi sekoittaa myöskään Suomen sodanaikaista propagandaa historialliseen totuuteen. Suomen ulkopuolella erillissotateesi on herättänyt lähinnä naurua vuodesta 1941 saakka, ja presidentti Halonenkin tunaroi pahasti yrittäessään herättää sitä henkiin joitakin vuosia sitten.

"Mannerheim teki sen, mitä hän itse ja Suomen valtiojohto näki välttämättömänä."

Mannerheim teki sen, mitä v. 1941 pidettiin EDULLISENA. Näytti varmalta että Saksa voittaisi Neuvostoliiton sen kimppuun hyökättyään. Suomi tahtoi päästä saaliinjaolle. Natsien avulla toteutuisi kauan haaveiltu Suur-Suomi, kokonaisen AKS:n hengessä kasvatetun sukupolven unelma. Mannerheimin ja Rytin sodanpäämäärät olivat kesällä 1941 todella kunnianhimoiset. Ryti piirteli saksalaisia varten karttoja, joissa Suomen rajat kulkivat Vienanlahdesta Laatokkaan. Monien muiden suomalaisten tavoin Ryti hyväksyi myös saksalaisten suunnitelman Leningradin kaupungin hävittämisestä maan tasalle.

Kun saksalaiset lyötiin Leningradin, Rostovin ja Moskovan edustalla ja oli selvää, että Barbarossa-sotaretki oli epäonnistunut, suomalaiset alkoivat korjata ajatteluaan varovaisempaan suuntaan. Alettiin puhua ainoastaan v:n 1939 rajojen palauttamisesta. Se oli muka ollut tavoitteena koko ajan, ja Itä-Karjalaan oli tunkeuduttu ainoastaan "puolustuksellisista" (!) syistä. Emme kuitenkaan unohda, että kesällä 1941 Suomen sotakabinetin päämääränä oli Suur-Suomi ja että suomalaiset yrittivät tosissaan auttaa saksalaisia katkaisemaan Muurmaniin radan ja valtaamaan Leningradin ("kädenlyönti Syvärillä").

Tehtaankatu valvoo meitä sunnuntaiaamuisinkin? Siitä muistuukin mieleen, jonkin mutkan kautta:

http://www.youtube.com/watch?v=pd8BBAlhaIk

Koroljov kirjoitti:

"Suomen ja Saksan välillä ei kuitenkaa ollut liittosopimusta."

Tyypillistä suomalaista saivartelua ja juristeriaa, joka ei kumoa sitä tosiasiaa että Suomi oli silti DE FACTO sotilaallisesti ja poliittisesti Saksan liittolainen. Kuten eräs Yhdysvaltain edustaja tylysti totesi suomalaisille sodan aikana: "Suomi on akselimaa." Suomen asema kyllä tiedettin ja ymmärrettiin oikein.

"Suomen ulkopolitiikan yksi kulmakivi oli teesi siitä, että Suomi käy erillissotaa Neuvostoliittoa vastaan, jota tuotiin jatkuvasti esiin mm. länsiliittoutuneille."

Se oli Suomen PROPAGANDAN yksi kulmakivi, mutta aivan kuten emme luota neuvostopropagandaan ei meidän pitäisi sekoittaa myöskään Suomen sodanaikaista propagandaa historialliseen totuuteen. Suomen ulkopuolella erillissotateesi on herättänyt lähinnä naurua vuodesta 1941 saakka, ja presidentti Halonenkin tunaroi pahasti yrittäessään herättää sitä henkiin joitakin vuosia sitten.

"Mannerheim teki sen, mitä hän itse ja Suomen valtiojohto näki välttämättömänä."

Mannerheim teki sen, mitä v. 1941 pidettiin EDULLISENA. Näytti varmalta että Saksa voittaisi Neuvostoliiton sen kimppuun hyökättyään. Suomi tahtoi päästä saaliinjaolle. Natsien avulla toteutuisi kauan haaveiltu Suur-Suomi, kokonaisen AKS:n hengessä kasvatetun sukupolven unelma. Mannerheimin ja Rytin sodanpäämäärät olivat kesällä 1941 todella kunnianhimoiset. Ryti piirteli saksalaisia varten karttoja, joissa Suomen rajat kulkivat Vienanlahdesta Laatokkaan. Monien muiden suomalaisten tavoin Ryti hyväksyi myös saksalaisten suunnitelman Leningradin kaupungin hävittämisestä maan tasalle.

Kun saksalaiset lyötiin Leningradin, Rostovin ja Moskovan edustalla ja oli selvää, että Barbarossa-sotaretki oli epäonnistunut, suomalaiset alkoivat korjata ajatteluaan varovaisempaan suuntaan. Alettiin puhua ainoastaan v:n 1939 rajojen palauttamisesta. Se oli muka ollut tavoitteena koko ajan, ja Itä-Karjalaan oli tunkeuduttu ainoastaan "puolustuksellisista" (!) syistä. Emme kuitenkaan unohda, että kesällä 1941 Suomen sotakabinetin päämääränä oli Suur-Suomi ja että suomalaiset yrittivät tosissaan auttaa saksalaisia katkaisemaan Muurmaniin radan ja valtaamaan Leningradin ("kädenlyönti Syvärillä").

Tämän hetkinen kokonaiskuva vastaa pitkälti Koroljovin kirjoittamaa. Koska pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1947 pantiin kirjat kiinni aluevaatimusten ja sotakorvausten osalta, en käsitä, miksi presidentti Halonen ja UM:n valtiosihteeri Torstila ovat vielä 2000-luvun puolella pyrkineet kiistämään asiat.

Tosiasiat, jotka ovat tulleet sodan jälkeisinä vuosikymmeninä melko hyvin selvitetyiksi ja myös julkisesti keskustelluiksi Suomessa, eivät ole mikään tabu, vaikka Arnstad niin väittäisikin. Ihmettelen todella, mikä on se vaikutin, joka panee nk. virallisen Suomen yhä harrastamaan mainittua juristeriaa.

Itä-karjalan keskitysleireistäkin on Suomessa julkisesti keskusteltu melko runsaasti, ja tietoakin niistä on jonkun kohtuullisesti saatavilla. Moraalinen vastuumme keskitysleirien ja etniseksi puhdistukseksi nimitetyn toiminnan osalta ei häviä mihinkään, vaikka virallisen Suomen edustajat tekisivät mitä tahansa.

Ruotsalaisten haluttomuus keskustella omasta kaksinaismoralismistaan on subjektiivisen käsitykseni mukaan ollut suurempi "ongelma" kuin suomalaisten väitetty haluttomuus keskustella liittolais-aseveli-kysymyksestä.

Perssoni kirjoitti:

Tämän hetkinen kokonaiskuva vastaa pitkälti Koroljovin kirjoittamaa. Koska pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1947 pantiin kirjat kiinni aluevaatimusten ja sotakorvausten osalta, en käsitä, miksi presidentti Halonen ja UM:n valtiosihteeri Torstila ovat vielä 2000-luvun puolella pyrkineet kiistämään asiat.

Tosiasiat, jotka ovat tulleet sodan jälkeisinä vuosikymmeninä melko hyvin selvitetyiksi ja myös julkisesti keskustelluiksi Suomessa, eivät ole mikään tabu, vaikka Arnstad niin väittäisikin. Ihmettelen todella, mikä on se vaikutin, joka panee nk. virallisen Suomen yhä harrastamaan mainittua juristeriaa.

Itä-karjalan keskitysleireistäkin on Suomessa julkisesti keskusteltu melko runsaasti, ja tietoakin niistä on jonkun kohtuullisesti saatavilla. Moraalinen vastuumme keskitysleirien ja etniseksi puhdistukseksi nimitetyn toiminnan osalta ei häviä mihinkään, vaikka virallisen Suomen edustajat tekisivät mitä tahansa.

Ruotsalaisten haluttomuus keskustella omasta kaksinaismoralismistaan on subjektiivisen käsitykseni mukaan ollut suurempi "ongelma" kuin suomalaisten väitetty haluttomuus keskustella liittolais-aseveli-kysymyksestä.

"Itä-karjalan keskitysleireistäkin on Suomessa julkisesti keskusteltu melko runsaasti, ja tietoakin niistä on jonkun kohtuullisesti saatavilla."

Hyvä johdatus aiheeseen on Helge Seppälän teos Suomi miehittäjänä 1941-1944 (1989).

"Moraalinen vastuumme keskitysleirien ja etniseksi puhdistukseksi nimitetyn toiminnan osalta ei häviä mihinkään, vaikka virallisen Suomen edustajat tekisivät mitä tahansa."

Muistettakoon että suomalaiset viehättyivät keskitysleireistä jo v. 1918, kauan ennen kuin niitä alettiin pystyttämään neuvosto-Venäjällä tai natsi-Saksassa. Neuvostobolševikkeihin verrattuna suomalaiset olivat v. 1918 edelläkävijöitä sekä poliittisen joukkoterrorin että etnisten puhdistusten (venäläisten kansanmurha Suomessa v. 1918) alueella. Mitä suomalaiset v. 1918, sitä Stalin myöhemmin... Totean tämän lähinnä siksi, että suomalaisia aina kiinnostaa inttää siitä, "kuka aloitti" minkäkin, ikään kuin historia olisi jotain toisiaan kiusaavien pikkukakaroiden hiekkalaatikkoleikkiä.

Sotasankari Mannergeim tilasi sentään sodan aikan hiusvettä Pariisista ja viiksivahaa Sveitsistä. Hieno mies. Ei haissut paskalle kuten jotkut muut.