Viesti miehelleni, johon en saanut vastausta: "Tuntuu että vajoan vaan syvemmälle ja syvemmälle ja lopulta hukun. Mulla ei ole mitään turvaverkkoa siellä luonasi, olen henkisesti yksin. Sun tapas osoittaa rakkautta on sellainen jota on vaikea ymmärtää. Haluat elää elämääsi riippumattonana minusta tai riippumattomana siitä että sun elämässä on ihminen joka ei ole henkisesti niin vahva kuin sinä. Elämänmuutos jonka olen kokenut repii minua sisältä päin palasiksi. Luulin että sun rakkaus ja kiintymys auttaisi minua jatkamaan ja rakentamaan elämäni uudelleen vieraalla paikkakunnalla, jossa mulla ei ole ketään johon turvautua kun on yksinäinen olo. Haluaisin kuulla että onko sulla enään mitään intressejä meidän suhteen? Olenko vain pelkkää ilmaa? Meidän kuuluisi olla onnellisia. Meidän kuuluisi tukea toisiamme (rukoilen sitä sulta enemmän koska aika ajoin tulee olo että mulla ei ole siellä mitään tai ketään). Menee varmasti aikaa ennen kuin juurtuu uuteen paikkaan ja löytää elämäänsä sisältöä, mutta mulla on tunne että en jaksa edes yrittää koska suhteemme yllä roikkuu mustia pilviä päivästä toiseen. En osaa näyttää tunteitani ja se purkautuu ahdistuneisuutena kaikkeen. Luulin että rakastat mua ja haluat että mullakin olisi koti siellä missä sinä olet. Et ehkä ymmärrä miten vaikeaksi koen totaalisen ympäristönvaihdoksen, koska tämä tuli itsellekkin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kaipaan ystäviäni, kaipaan sitä että on joku joka välittää. Vanhemmiltani en tukea saa enkä ole koskaan saanut. Ei olla kiinnostuneita miten minulla menee. Yksin olen yrittänyt elämässäni aina pärjätä ja kärsin siitä valtavasti. Olen pahoillani, että mieleni on musta ja ajatukseni synkkiä. En osaa löytää elämääni sitä rauhaa mitä pitäisi tuntea kun on löytänyt ihmisen jota rakastaa. Tukeudun liikaa sinuun, ja olen riippuvainen. Se on kierre jota en osaa katkaista. Rukoilen joka päivä mielessäni että huomenna asiat olisi paremmin että tuntisin sydämessäni varmuutta ja rauhaa ja nauttisin elämästäni. Tarvitsen sua ja tarvitsen sun tukea enemmän kuin osaat arvatakaan ilmaisemalla sen kuitenkin väärin. Pelkään näyttää tunteeni olematta heikko. Pelkään että jos näytän olevani hiekko sitä käytetään hyväksi. Pelkään että jätät mut. En osaa näyttää että rakastan ja välitän sinusta. Tunnen että olet mulle todella tärkeä ihminen mutta en osaa nauttia siitä. Mietin miten sen tekisin? Miten saisin käännettyä ajatukseni niin että otan asiat haasteena joiden läpi täytyy taistella. Aika varma olen siitä että yksin en siihen pysty. Olen jotenkin liian syvällä itseinhossani. Mietin usein että en ole tarpeeksi hyvä. Haluasin saada selvyyden miksi ajattelen näin... Rakastan sinua. Auta minua."
Miten jaksan jatkaa?
Onko kellään samanlaista oloa?
Miten jaksan jatkaa?
Onko kellään samanlaista oloa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ainahan sä voit palata takaisin sinne omalle paikkakunnallesi.
Totta. Mutta minulla on velvollisuuteni uudella paikkakunnalla ja koen itseni epäonnistuneeksi jos palaan "maitojunalla" takaisin. Haluaisin vain että löytäisin ystäviä koska mieheni ei ymmärrä yksinäisyyttäni. Aikuisena uusien ystävien löytäminen tuntuu lähes mahdottomalta.
Missä asut?
Varsinais-Suomen alueella.
Väkisin tulee ajatus, että mies ei ole sulle oikea, koska et tunne oloasi hyväksi ja rakastetuksi hänen kanssaan.
Jos sinusta tuntuu paremmalta palata omalle paikkakunnallesi niin tee se.
Joskus pitää ottaa pakkia, ei se ole mitään maitojunalla palaamista, päinvastoin, se on rehellisyyttä itseään ja toista kohtaan.
Jos haluat yrittää miehen kanssa, niin avaudu tunteistasi, vain sillä tavalla voi päästä toinen toistaan aidosti lähelle.
Jokatapauksessa kaikkea hyvää sinulle.
Kiitos kannustavista sanoistasi. En tiedä oikein enään itsekään missä olen ja mikä olisi oikea ratkaisu. Kuulen mieheltäni usein kuinka huono ihminen olen ja kuinka paljon hän joutuu kestämään takiani. Kuitenkin itse tunnen,että teen kaikkeni hänen eteensä,mutta jostain syystä en vain riitä. Viimeisin riitamme oli siitä miten lihava olen. Tunnen tämän kaiken loukkaavaksi,koska olen 176cm pitkä ja painan 80kg. Totta-minulla on ylipainoa, ja tiedän sen, mutta onko oikein käyttää sitä aseena minua vastaan? Ja ylipainokin on suhteellista. Ehkä mieheni rakastaa naisia joilla ei ole tippaakaan ylimääräistä. Itse olen aina ajatellut että itsevarmuus on kauneiden mittari, tosin sekin rupeaa murenemaan ja pahasti tässä suhteeessa. Olet oikeassa, että minun ehkä pitäisi vain tehdä päätös ja palata takaisin kotipaikkaani. Se on kuitenkin todella iso askel itselleni ja tuntuu että petän itseni ja kaikki jotka surivat lähtöäni. Olin niin varma että tein oikean ratkaisun.... Miten vanhat ystäväni sen enään ymmärtäisivät?
Vaikuttaa vähän siltä, että mietit liikaa muita (yrität miellyttää kaikkia).
Älä elä muiden tunteista käsin vaan opettele kuuntelemaan omia tunteitasi!
Elämässä tulee tehtyä vääriä ratkaisuja, mutta niiden avulla voimme kasvaa ja oppia.
Itsekin menin nuorena väärän ihmisen kanssa naimisiin, koska en yksinkertaisesti osannut laittaa suhdetta poikki, vaikka syvällä sydämessäni olisin halunnut. No, vuoden ajan kipuiltuani olin siinä pisteessä, että en kyennyt enempää valehtelemaan itselleni vaan oli pakko myöntää, että naimisiinmeno oli virhe.
Kävi minullakin silloin ajatus, että mitä kaikki nyt ajattelee, kun oli häätkin ja ostivat häälahjoja jne. Mutta hyvänenaika sentään, kyse on jokaisen omasta elämästä.
Mieti jos sinun ystäväsi/sukulaisesi olisi muuttanut ja huomaisi, että se oli virhe ja palaisi takaisin. Tuskin sinä sen takia häntä halveksisit?! Ei ystävyys voi olla tuommoisista asioista kiinni. Ystävät tukevat silloin kun itsellä on vaikeaa.
Ja miehesi muuten kohtelee sua ala-arvoisesti.
http://www.youtube.com/watch?v=Lvvug0w4dtE