Happomyrkytys,ketoasidoosi

Kiitos Sinulle, että kerroit mitä voi tapahtua, jos hoito unohtuu. Lukijoille vielä nyt pitänee tarkentaa, että kyseessä on siis tyypin 1 diabetes. Olet vielä nuori, ja Sinulle on jo ehtinyt kehittyä lisäoireita. Alathan hoitaa itseäsi, niin Sinulla on edessä hyvä elämä. Vielä ei ollut aikasi lähteä! Hyvää jatkoa!

Itse olen viimeksi kokenut ketoasidoosin joskus vuolla 1984. Sitä ennen kertoja oli aina välillä. joskus tiheämmin, joskus harvemmin.

Valitettavasti tosiaan noita ambulanssikäyntejä on kohdallani tullut, ihan liikaa. Ja silloin nuorempana syynä yleensä oli pistosten unohtaminen.

Kokemukseni ovat aika samanlaisia kuin sinullakin, Diabetes-03. Tosin tehohoitoon en joutunut, päivystysosasto ja sitten normaali osasto riittivät. Hba1c oli 14,5% kun sairaalaan jouduin, hetkellistä verensokeriani en enää edes muista. Mutta olivat kyllä tosi herättäviä kokemuksia, valitettavasti itselläni kesti vain turhan pitkään, ennenkuin se opetus todella meni perille, pikkuhiljaa liu'uin aina takaisin välinpitämättömyyteen hoitoni kanssa.

No lopulta kuitenkin tuli herätys, joska jo kertoo tuo, että vuoden 1984 jälkeen ei noita tilanteita enää ole ollut.

Olen kokenut molemmat ääripäät kerran. Ja nämä kerrat riittivät, uusia kohtauksia ei ole sittemmin ilmennyt. Hypoglykemia iski monen päivän alhaisen verensokerin jälkeen. Nuorena hoitoa lähinnä hallinnoi lääkäri, jonka mielestä 3 mmol/l aamuisin oli ihan normaalia verensokeritasoa. Ruokaa ei ollut saatavilla kovin usein. Kyseisen reilun viikon matkan ja paastoilun jälkeen taju lähti, onneksi juuri päästyämme takaisin Suomeen. Tuo huonosta insuliinista / insuliinin puutteesta johtunut happomyrkytystila alkoi hitaasti päivien aikana. Kokoajan tuntui että piti nousta sängystä ja sitten taas mennä takas makaamaan. Kokoajan pit oksennella kehon vettä ulos.Lopulta sitten sairaalaan teholle jossa vasta iski keuhkoihin se kipu ettei saanut kuin pikkasen otettua ilmaa kerralla. Useampi tunti siellä teholla taisi mennä kunnes laihtuneena vaihdettiin osastolle. Ja koska tämä tapahtui nuorella iällä, voitte arvata miten erinnäköiset psykologitaustaiset ammattilaiset yrittävät jatkuvasti udella itsetuhoajatuksista :D ...
Mutta kerta siis riittää ja vaikka hoitotasapaino ei olekkaan aina mitään parhaimpia, kyllä nuo ääripäät osataan varoa vastaisuudessa.
Muistakaapa tuoreet ykköset että koskaan ei pidä päästää elimistöä tyhjenemään insuliinista!

Itse oon kans kokenut tuon hypon monta kertaa, öisin varsinkin herää siihen kun hiki valuu, kädet tärisee ja olo on sekava. Suoraan sanottuna inhoan noita tilanteita yli kaiken! Hyvä puoli on että siihen herää ja osaa tunnistaa hypon oireet.

Ja en myöskään tuota happomyrkytystä enään ikinä halua kokea! Siitä kun jäi pelko päälle joka seuraa koko loppu elämän. Nyt lasken tarkasti hiilarit sekä kuinka monta yksikköä tarvin insuliiniä..Verensokereiden mittaus on myös ehdottoman tärkeää!

Myös itse kun menin sairaalaan happomyrkytyksen takia, luuli eräs lääkäri että olin huumeissa! On se siis kumma kuinka jotkut voikaan olla niin idiootteja! huoh. Myös hengitykseni haisi asentonille, joten kova happomyrkytys oli siis kyseessä. Onneksi sain nopeasti apua ja tarvittavaa hoitoa.

Mutta vaikka joskus ottaakin päähän ja ei jaksaisi jatkuvaa kontrollia ja tahtoisi elää sitä " normaalia" elämää..se on ihan normaalia, Mutta niinhän se menee että vaikeuksien kautta voittoon! :)

Ja saadaan olla onnellisia että meillä Suomessa on niin hyvä sairaanhoito ja lääkkeet!

Tsemppiä myös sinulle!! :)

Minullakin on kokemusta ketoasidoosista.
Olin nielurisaleikkauksessa ja sen takia en kyennyt syömään ollenkaan eli fiksuna tyttönä ajattelin että tiputan insuliiniannokset puoleen. Eli pistin Levemiriä 3 13 kun normaalisti pistin 6 26.
Aamulla olo oli huono,oksetti ja mahaan koski. No ajattelin tietysti että se johtuu syömättömyydestä koska vs oli normaali, 6.7 tai jotain sinnepäin. No isäni sitten käski minut sairalaan ja siellä sitten knk osastolle tippaan. Illalla osastolla ihmettelin kun oli kamalan levoton olo ja pulssi koko ajan lähes 120. RR oli koholla myös ´ja oksentaminen jatkui. No,kävin yöunille kunnes ihana pelastava enkeli yökkö tuli huoneeseeni ja totesi että täällä haisee asetoni ja siitä sitten tuli kiirelähtö teholle.

Olen siis nyt 21-vuotias ja sairastanut olen 19vuotta.
Kiitokset hengissä olemiselleni kuuluu tälle ihanalle yöhoitajalle!:)

Voi kamalaa, sua on varmaan pelottanut! Toivon että toivut vielä, kroppa kun voi toipua, kuulin se vasta kun olin sairastanut 20 vuotta.

Mukavaa kesää sullekin!

En ole varma oliko kysymys minulle mutta siis kun menin sairaalaan niin kukaan ei minulta mitannut sokereita/ketoaineita.
Sokerit kylläkin oli kotona ihan normaalit,6-10 koko ajan että tuskin niistä olisi mitään näkynyt.
Ainakin opin paljon tuolta reissulta:D

Itse koin saman kun olin 14 v. Hoitotasapaino oli huono, en liikkunut paljoa, pelasin suurimmat osat ajastani ja en jaksanut hoitaa diabetesta, söin koulun jälkeen paljon karkkia enkä pistänyt niiden takia. monet iltapistokset unohtui ja yhtenä aamuna olo oli todella huono, aluksi makoilin vain, syötyäni pari leipää kesti n. tunti ja aloin oksentelemaan kaiken pois. luulin olevani mahataudissa ja siksi en pistänyt pitkävaikutteista insuliiniä yhtään vaikka juuri niin ei olisi saanut tehdä MUTTA enhän minä tiennyt kyseisestä "happomyrkytyksestä" mitään. hengitykseni nopeutui ja hengittäminen oli raskasta, heti noustua tuli oksennuksen tunne ja sydän tykytti lujaa ja todella nopeaa. päivemmälle päin kaikki oireet rauhottui vain hieman, vieläkin läähätin lujaa kuin koira. myöhemmin söin muroja ja yritin pitää ne sisällä. aluksi tuntui hyvältä mutta taas n. tunnin päästä ne tulivat ulos ja hengitys kiivastui ja sydän taas tykytti lujaa. lähdimme sairaalaan, olo oli mitä kauhein ja odottaessa vastausta pyörrytti, silmissä sumeni ja jalat eivät jaksaneet enää kantaa, levoton ja huono olo, suu kuiva kuin saharan aavikko. minut vietiin teholle tippaan ja mittailtiin verensokeria läpi yön jatkuvasti. tarkasti en muista yöstä mutta olin täynnä johtoja ja nukkuminen oli epämukavaa. aamulla olo oli jo parempi mutta syöminen sattui, mikään ei maistunut ja kurkun yläosa oli arka. olin teholla n. viikon en edes muista oliko loma menossa vai koulua. niin järkyttävä tapaus se oli. jouduin terapeutin puheille ja siellä epäiltiin itsetuhoisuutta vaikka en tiennyt tämmöisen mahdollisuudesta mitään. harmittaa vain tietää että suurin osa nuorista 1tyypin diabetikoista ei tiedä tälläisestä mahdollisuudesta mitään ja siksi luulevat sitä alunperin oksennustaudiksi. lääkärin mukaan hengenlähtöni oli lähellä, vanhempi ihminen siihen olisi kuulemma menehtynyt. pisti miettimään ja tapahtuman jälkeen arvot olivat paremmat mutta lipsahduksia on tapahtunut. yritän skarpata parhaani mukaan.

Mulla oli vatsatauti ja lähdin sitten sairaalaan kun ei pysynyt mikään sisällä ! Sokerit oli 64 !! No mulla ollut aina 20-30 sokerit! Hoitaja kysyi kävelitkö? Että vedin enkat ! Joku toinen olis jo kuollut! Meni 5pv teholla ja pari päivää osastolla!
Nyt en oo pistäny tänään kun haluan pari kiloa pois asetoni haisee taas kurkku ja maha kipeä taidan laittaa pitkävaikutteisen nii uskaltaa nukkua!

Jatkoa edelliseen .. Kahdeksalta laitoin lyhytvaikutteisen ja kymmeneltä oli jo laskusuunnassa jalat ei pitänyt ja huippasi no 3kiloa putosi varmaan nesteitä! Eipä kannata hengellä leikkiä! Nyt pistän taas!

Mitekäs pitäis suhtautua siihen, kun ei ole ruoka maistunut aamulla, ja on käynyt kaupassa ja siellä täällä, eikä ole tullut syötyä, kun ei ole nälkä. Virtsateissä alkaa tuntua ärsytystä, ja mittauksessa virtsassa ketoja 4 millimoolia litrassa. Tervarissa on turha kysyä asiasta, koska heidän mukaan ruokaa (kaurapuuroa) pitää mättää oli nälkä tai ei.