Aito suomalaisuus ei ole SL:n tai vaikkapa Heikki Talan määrittelemää
"suomalaisuutta", vaan suomalaisuus on suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin etujen ajamista, ei suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden vastakkain asettelua ja konfliktien väkisinkin etsimistä!
Suomalaisuuden liitolla on n. 800 jäsentä anopit ja veljenpojat mukaan luettuina. Kansamme n. 5 000 000 kunnon kansalaisen joukkoon verrattuna SL:n jäsenten määrä on mitätöntä, ja niistä 800:sta osa on saatu harhauttamalla mukaan. Mutta tuo 800 on vain n. 0,00015 prosenttia Suomen rehdistä kansasta. Tällainen rääpälejoukkio räyhää täällä jatkuvasti kielivähemmistöjä vastaan. Sietäisi tarkistaa linjaansa ja vaihtaa johto. Valtionapuhan siltä on evätty jo aikaa sitten. Syistä, jotka itse kukin voi hyvin kuvitella.
"Fennomaanisoturit" ovat pyörineet liian kauan Internetin pienessä kielisotamaailmassa ja ovat sen takia kadottaneet tuntuman todelliseen maailmaan. He pohtivat päivästä toiseen tavallisille suomalaisille täysin merkityksettömiä ongelmia. He uskovat itse tekevänsä hyvinkin merkittävää kielipoliittista työtä, mutta eivät tajua että ympäröivä maailma suhtautuu heihin lähinnä hyväntahtoisen huvittuneesti. Niin kuin on tapana suhtautua harmittomaan kylähulluun, joka esittelee ylpeänä keksimäänsä ikiliikkujaa.
Ei heillä ole mitään valtakirjaa kiihkoilla suomenkielisen väestönosan nimissä.!

Vastaukset 11
Vanhimmat
Hyvä Beng Svendahl, täällä netissä on käynnissä svekojen ja fennojen, nettisvekojen (= nesve : nesveitten, nesveiden) ja nettifennojen (= nefe : nefeitten, nefeiden) välinen kieliottelu, jopa svekomaani- ja fennomaanisoturien välinen kielisota, jolla on vahvat ja vankat juuret menneisyydessä. Onpa täällä käynnissä myös omituinen oikeinkirjoitussota yhdyssanojen 'nettifenno' ja 'nettisveko' yhdysosien erilleen kirjoittamisesta. Olet ilmeisesti puolesi valinnut.
Oletko sitä mieltä, että koulutuksen ja virkakoneiston vähemmistökielipakko ovat tavallisille suomalaisille ja siten tavalliselle suomalaisuudelle "täysin merkityksettömiä ongelmia"? Niiden ongelmien ympärillä täällä kuitenkin tavalla tai toisella otellaan.
Nämä kysymykset pyrkii olemaa jo arkipäivää, suomalaisen taloudesssa.
1=Onko pakkoruotsi, Suomen vai Ruotsin etu..?
2=Onko virkamiesruotsi tullut nykyisessä muodossaan tiensä päähän.
3=Onko nämä kaksi asiaa haittaamassa suomenpyrkimyksiä eurooppalaisuuteen.
Kansainvälisyyteen sekä yhdeksi maaksi EU perheessä.
Esimerkiksi pakkoenglanti avaa aivan toisenlaiset työmarkkinat , kuin pakkoruotsi
Virkamiesruotsi on jäänne menneisyydestä, virkamiehiltä pitää vaatia jonkun hallitsevan EU-kielen Englanti, Saksa, Ranska , Italia tai Espanja nuo malliesimerkkinä eri kielistä.
Muutama kommentti ”pisti silmään”
”…koska suomenkielisiä pitää rangaísta koska emme halua olla ruotsalaisia”
Ole sinä vaan rohkeasti suomalainen. Niin olen minäkin, vaikka ruotsinkielinen.
” Onko virkamiesruotsi tullut nykyisessä muodossaan tiensä päähän”
Mitä on virkaruotsi? Sekö, että ruotsinkielisellä ja kaksikielisellä paikkakunnalla virkamies puhuu usein ruotsia, ei aina. Täysin suomenkielisellä paikkakunnalla virkamies ei puhu ruotsia, tai erittäin harvoin. Jos tämä on virkamiesruotsin nykymuoto, se on hyvä jatkaa samaan mallin.
” …että ainakin 75% pääväestöstä vastustaa pakkoruotsia”
Ylioppilaskirjoituksissa yli 60...70% oppilaista kirjoittavat edelleen ruotsia, vaikka aine nykyään on vapaaehtoinen ko kirjoituksissa.
” Harkimo ei tietääkseni ole RKP:n jäsen”
Minäkään en tiedä. Vähemmän kuin 10% Suomen ruotsinkielisistä on RKP:n jäseniä.
Tarpeeksi vaikutusvaltaisia ihmisiä kuitenkin. Toisaalta ei minkään puolueen linja juuri eroa RKP:stä joten sama kai mikä jäsenkirja on. Soinikin edustaa lähinnä maltillista oikeistolaisuutta jos sitäkään.
Tuo ruotsin kirjoittamisen vapaaehtoisuus on hyvin kyseenalainen ilmaus, koska yleinen pakollinen virkaruotsi on vielä voimassa. Juuri sen avulla oppilaat "motivoidaan" eli pelotellaan lukemaan ja kirjoittamaan pakkoruotsinsa.
Todellinen tilanne tulee esiin vasta sitten, kun ruotsi on kokonaan valinnainen oppiaine ja yleinen virkaruotsivaatimus on poistettu.
Muuten! Jos kerta mielestäsi ruotsin kieli on NOIN suosittu "vapaaehtoisenakin", niin eikö se voisi olla kokonaan vapaaehtoinen?
Ylioppilaskirjoituksissa ruotsia kirjoittavien osuus kaikista oppilaista on n.65%. En väitä että se olisi pakkoruotsin kannattajien luku, vaan kirjoittavien luku. Luku ei ole kyseenalainen, vaan se on juuri niin.
En olekaan väittänyt että ruotsi on suosittu. Tällä palstalla on selvä enemmistö pakkoruotsia vastaan. Suuri osa kirjoittajista on selvästi juuri tästä ”kärsiviä” teinejä. Mahdollisessa äänestyksessä asiasta teineillä ei ole kuitenkaan äänestysoikeutta, joten vaikea sanoa miten sellaisessa äänestuksessä kävisi.
Mahdollisen äänestyksen tuloksesta löytyy varmasti montakin eri arvioita eikä oikeata arvio voi kukaan etukäteen tietää. Äänestämällä toteutuisi enemmistön demokraattinen tahto ja se olisi siinä mielessä ainoa oikea ratkaisu.
>Tällainen rääpälejoukkio räyhää täällä jatkuvasti kielivähemmistöjä vastaan.
Hyvin sanottu: rääpälejoukko. Pikku joukko keskenkasvuisia, hukassa olevia huonosti koulussa pärjääviä lapsosia ja nuoria johtajanaan eläkkeellä oleva Ruotsista pois ajettu markiisi.
> "Fennomaanisoturit"
Viddu, ne todellakaan mitään sotureita ole. Ne on nettifennorasisteja, oikeita äidin tissiposkia, puskista huutelevia mammanpoikia.
Hyi, helv*tti.
Ps. Ei ruotsinkieliset täällä pelle-foorumilla viihdy. Turhaa te meille suomenkielisille, senkin rasistit, pahaa mieltänne puratte. Menkää äänestämään vaaleissa.
Pakollinen ruotsi peruskoulusta korkeakouluihin on väärin suomalaisia kohtaan kielestä riippumatta. Suomenkielisille ja uussuomalaisille moninaisin äidinkielin se on turha rasite ja riistää oikeuden rakentaa itselle merkityksellisiä kielisiltoja. Ruotsinkielisille se tuo mukanaan muunkielisten taholta nyreyttä, oli ruotsinkielinen itse mukana pakon puolustajissa tai ei.
Kaikkien etu on vapaa kielivalinta. ja nopeasti kiitos!
oikeasti poistuisi, niin mistä sitten sisältö elämään?
Miksi tällä palstalla tunnetaan kiinnostusta Suomalaisuuden liittoa kohtaan? Onko se jotenkin merkittävä tekijä yhteiskunnassa?
> Miksi tällä palstalla tunnetaan kiinnostusta Suomalaisuuden liittoa kohtaan?
Koska nettifennorasistit ovat ottaneet tämän foorumin häiriköintipaikakseen.
> Onko se jotenkin merkittävä tekijä yhteiskunnassa?
Suomalaisuuden liitolla on muutama sata jäsentä. Se on yhtä tärkeä yhdistys kuin vaikkapa Pohjois-Savon ajokoirayhdistys. (Anteeksi kaikki pohjois-savolaiset ja ajokoirien ystävät, että mainitsen teidän tällaisessa paskaseurassa.)
Ps. Jussi Niinistö (PS) on Suomalaisuuden liiton tolleroita, eikä hän julkaise blogissaan Heikko Tala -kriittistä aineistoa.