Voiko ocd:sta koskaan parantua?

Onko sulla muita pakko ajatuksia tai pelkoja?
kuinka kauan on ollut?

Onko sulla minkäälaisia tic-oireita? Jos niin sulla voi olla tourettee. En tiädä sitten voiko ikinä parantua. Liian stressitön elämä varmaa ois parasta lääkettä.

Minäkin kaipaisin apua samaan asiaan, miten lähteä työstämään asioiden hyväksymistä, ei se noin vain onnistu. 2 kertaa vasta psykillä käynyt puhumassa pakko-oireista ja peloista, sanoivatkin että hidas prosessi työstää. Sanoivat että pakko-oireisiin on omat lääkkeetkin, tiedä sitten niistä toimivatko miten...

Minulla on lieviä pakko-oireita, jotka alkoivat vasta vanhemmalla iällä. Niistä ei kovin suurta harmia vielä ole ollut, mutta voisin antaa muutamia vinkkejä, jotka ovat auttaneet minua. Ole itsellesi armollinen. Kaikkia oireita ei varmasti saa pois, ainakaan heti. Mitä sitten, jos peset käsiäsi pitempään tai lasket jotain asioita. Se on sinun persoonaa, mielenkiintoinen sellainen. Kaikkia oireita ei tarvitsekkaan sulkea kokonaan pois. Jos pystyt vähentämään edes vähän, sekin on jo hienoa, jos et, ei se haittaa. Usein pakko-oireiset ovat herkkiä ihmisiä, jotka reagoi maailman asioihin näin. Ole siis ylpeä itsestäsi. Et ole mikään tunteeton robotti, jota ei mikään heilauta. Minua henkilökohtaisesti on auttanut oma usko. Jos tuntuu että olet yksin, voit ainakin kuvitella, että Jumala on sinun ystäväsi. Silloin et ole enää yksin.
Toivottavasti näistä on jotain apua. Ikä auttaa myös. Voi suhtauta elämään vähän rennommin. Voimia kaikille tätä sairautta sairastaville.

No itellä alkanu tuossa hiljattain vasta selkenemään mikä ocd on. Eli semmosta lievää on ollut jo vajaan vuoden, mutta vasta kun sain oikein kunnollisen ahdistuskohtauksen ajatuksesta että tekisin jotain todella järkyttävää rakkaimmille aloin ottaa selvää.

Googlesta ensin otin selvää ja jotenkin löysin tämmöisen "sairauden". Oireet allekirjoitin pakkoajatuksiin, ja lainasin kirjastosta asiaan kuuluvaa kirjallisuutta. Harmi vain että jokin muukin tästä neuroosista kärsii ja jouduin palauttamaan kirjan kuukaudessa. Pitempää käyttöä olisi ollut sillä ajan ja viitsimättömyyteni vuoksi luin sen vähän hätäisesti. Mutta paljon se auttoikin ja auttaa edelleen mikäli noudattaa kirjan neuvoja. Helppoa se ei ole, mutta ei elämä kuulukkaan olla. Harmittaa vain että piti tämäkin "tauti" sattua kohdalleni. Viime aikojen ampumis tapaukset on sitten laittanut ahdistuksen taas kunnolla vauhtiin.

Silti nyt en kellekkään tuttavalleni tai läheiselleni ole asiasta puhunut. Ehkä voisi olla paikallaan, en vain koe että se on välttämätöntä, mutta lääkärille kyllä voisin mennä heti kun ehdin. Saikkua en halua koska, työ sentään osittain antaa muuta ajateltavaa.

Mutta hyvät siskot ja veljet, kyllähän tämä voitettavissa on. Tai ainakin helpotettavissa. Helppoa se ei ole, mutta ajan kanssa :)

Moro kanssa kärsijät.

Yllä olevan teksti on kuin omista sormistani.. tai päästäni.

Olen normaali.. no, lähes normaali :) työssä käyvä vähän alta nelikymppinen perhaallinen mies jolla on ollut tämä tauti jostain lapsuudesta lähtien.
Viimeiset neljä vuotta sitten löysin sitten nämä pakkoajatukset ja siitä lähtien ollaankin oltu välillä aika syvällä.

Nämä viimeaikojen ampumiset tms. ovat saaneet tosiaan kaikki demonit taas pöytien alta kimppuun ja en tiijä miten tässä jaksaa mennä.

Olen epäsäännöllisesti käynyt terapiassa, viimeeksi pari vuotta sitten ja syönyt mietoa annosta citalopramia ja cipramilia. Omalla kohdalla terapia on auttanut, mutta psykiatri ei ottanut kuuleviin korviinsa vaan halusi vaan nostaa reilusti lääkkeen annosta. 5 milligrammasta tuonne 30-40 milligrammaan. Se vaan rupeaa sitten muuttamaan persoonaa siten että en siihen millään haluaisi.

Enpä tämän enempää jaksa nyt, mutta vaikeaa on, todella vaikeaa.

Rauhoittavia lääkkeitä en ole koskaan syönyt, tarpeen varmaan olisi.

Häiriön syy ei ole geeneissä vaan piilevässä ahdistuksessa, mikä kumpuaa esiin erilaisina vastenmielisinä ajatuksina / uhkakuvina. Rituaaleilla tätä ahdistusta saa tilapäisesti helpotettua, ne ikäänkuin tarjoavat hetkellisen ratkaisun kontrolloida kaoottista maailmaa. Periaatteessa kyse on samasta asiasta kuin uskovaisen rukouksessa, tunne siitä että pystyy jotenkin konkreettisesti vaikuttamaan asioihin, joihin ei todellisuudessa voi vaikuttaa mitenkään. Itse kärsin häiriöstä alta parikymppisenä parin-kolmen vuoden ajan. Oma ratkaisuni oli yksinkertainen: yhtenä päivänä lopetin rituaalit kuin seinään. En suostunut toteuttamaan mieleni vaatimista järjettömistä toimista enää yhtäkään. Tällä tavoin pakkoajatukset jäivät vähitellen kokonaan pois. Tämä tosin ei poistanut sisäistä ahdistusta, joka sai uusia ilmenemismuotoja, mutta näitä sitten on pystynyt paremmin tiedostamaan ja työstämään kun ajatukset eivät enää pyörineet rituaalien ympärillä.

Kyllähän näitä jo itsekkin pystyy kontrolloimaan melkoisen hyvin. Tällä viikolla on ollut taas tosin astetta ankarammat ahdistukset(juurikin Hyvinkään tapauksen johdosta) mutta tänään oli jo helpohko päivä. Heinäkuun puolivälin tienoilla alkoi itsellä tämä pahin ahdistushäiriö ja olen kyllä edennyt yllättäen nopeasti. "Kerrasta poikki" kirjasta sain sen kaavan millä tavalla voi helpottaa ahistusta. Kunhan tämän itselleen hyväksyy että ocd:tä pukkaa niin se itsessään on jo isohko askel. Kunhan samalla päättää että tämä oire ei elämää hallitse niin voidaan aloittaa parantuminen pienin askelin.

Olen lukenut jostain että ocd:tä kärsivät ovat keskivertoa älykkäämpiä ihmisiä. Tiedä sitten onko totta, mutta kyllähän se järkeen käy kun kerta tällä omallakin "mitä jos." ajatusmallilla tuntuu että olen kohta käynyt kaikki pahimmat skenariot läpi mitä elämä voisi antaa. Ahdistaahan se mahottomasti, mutta hyvänä puolena olen myös huomannut että olen alkanut arvostaa pieniäkin seikkoja. Elämäkin tuntuu välissä mukavammalta kuin aikoihin.

Pahimpina hetkinä tosin haluaisin turvautua johonkin lääkkeeseen jolla tätä hoidetaan. Sitten taas toisaalta, vihaan lääkkeitä ja jos vain tämänkin voi hoitaa ilman niin, näin myös menetellään. Onko muilla kokemuksia hyödyistä tai haitoista.

Kävin tänään sitten lääkärillä asian tiimoilta. Eilen tuntui huonosti nukutun yön jälkeen että pää hajoaa ja psykoosia tarjoilee. Aivan kauhea kohtaus. Ei muutaku työterveyteen soitto ja pakeille. Olikin sitten ensimmäinen ihminen jolle näistä kerroin ja kyllähän se piristi mieltä jakaa tätä taakkaa jollekkin. Fiilis parani heti ja sanoinpa erälle kaverillekkin sitten asian myöhemmin facebookin chatissä(ocd:stä itsestään). Tuntui kuitenkin ettei hän täysin ymmärrä mistä on kyse, vaikka linkkejä hänelle asiasta laitoinkin.

Ensiviikolla sitten psykologin juttusille ja katsomaan mitä asialle tehdään. Sinäänsä tuntuu nyt kyllä ettei hätä ole todellakaan tämän näkönen ja tästä mahdollisesti ilmankin pärjäisi, mutta jos kerran aletaan niin tehdään loppuun. Eihän sitä koskaan tiedä milloin se huono jakso taas alkaa.

Ei parannu koskaan, mutta sen kanssa oppii elämään. Pakko-oireista täytyy opetella pois ja se vaatii kovaa työtä. Minulta vei yli kome vuotta päästä sairaalloisesta sairauden pelosta, tarkistuspakosta ja muista pakkoajatuksista eroon.

Psykologilla kävin pari kertaa viikossa ensimmäisen vuoden. Lääkkeitä kokeilin ilman vaikutusta. Tiukalla opettelulla ja sallimalla ahdistuksen tulla (se ettei tarkista/anylysoi asioita) siitä pikkuhiljaa pääsee yli. alkoholi pahentaa asiaa, ainakin minulla niin oli ja lopetin niiden harvojenkin oluiden juomisen.


Nykyäänkin stressin ollessa pahimmillaan tulee tilanteita joissa olisi pakonomainen tarve tarkistaa asioita (kotona ja töissä) olen sallinut itselleni yhden ainoan tarkistus kierroksen, josta pidän kiinni, sillä siitä jos alkaa lipsumaan saat viettää taas puolet ajastasi pelkkään tarkistuksiin.

Vaikka minulla ei ollut koskaan sairaalloista tarvetta pestä käsiä tms. Niin ainut keino on opettu tavoista pois. Rankkaa hommaa, mutta toimii ja lopussa kiitos seisoo.

Kilpirauhasfoorumilta luin, että ainakin joillain on ilmeisesti vajaatoiminta aiheuttanut pakkoajatuksia ja ne ovat poistuneet, kun olivat saaneet kilpirauhaslääkityksen oikealle tasolle. Kilpirauhasen vajaatoimintahan saattaa myös olla piilevänä eli sitä voi olla, vaikka perusverikokeiden tulokset olisi viiterajoissa eikä lääkärit siksi läheskään aina osaa diagnosoida/epäillä sitä. Kannattaa tutustua aiheeseen.

Yhdestä lehdestä (olisikohan ollut ehkä Hyvä Terveys) luin, että eräs mies oli kärsinyt pakkoajatuksista melkein kymmenen vuotta ja päätynyt aivoleikkaukseen, joka vasta oli poistanut oireet. Aika mielenkiintoista ja todella hurjaa. Hirvittää vain, kun kuvan perusteella mies näytti aika selkeältä kilpirauhasen vajaatoimintaiselta henkilöltä, sillä hänen kulmakarvansa olivat ulkosyrjistä todella olemattomat, mikä on yksi aika selkeä oire sairaudesta. Olisi erittäin mielenkiintoista tietää, mitkä olisivat hänen verikokeidensa tulokset. Olisiko hän ehä selvinnyt ajatuksista ilman leikkausta? :-(

Voi parantua. Googlaa PANDAS/PANS/PITANDS/Alternative Fever Response. Katso myös yksi potilastapaus, jossa täysin tervehtynyt potilas: http://www.youtube.com/watch?v=50bQtkfiHvs

Suomesta en ole löytänyt hoitavia lääkäreitä. Jos joku tietää näitä, niin ilmoitelkaahan.

PARANEE.

Itselläni on OCD ja olen varma, että tästä voi parantua. Esteenä ei ole kuin pelon ja epävarmuutensa voittaminen. Itselläni suurin ongelma on hellan levyjen tarkistelu. Tiedän, että voisin lopettaa sen, mutta pelkään tulipaloa. Olen kuitenkin suunnitellut, että jonain päivänä otan sen riskin, että voi tulla tulipalo, ja lopetan levyistä huolehtimisen.

itse olen toisinaan täysin terve ja silloin voin jopa olla hetken "normaali" ja iloinen. Aina kun minua ahdistaa joku asia, pakko-oireet iskevät ja lujaa!!!! En kestä stressiä yhtään. En usko tämän ikinä menevän ohi, ellen saa "tälliä" päähän siihen kohtaan jossa ahdistus ja muistot sijaitsevat......

Minkälaisia pakko- oireita sinulla on?

itelläni on triko.. tai oli, niin haluan sanoa. pariviikkoa sitten LOPETIN 10 vuotta kestäneen hiusten repimisen ja nyhtämisen (aloitin 13v nyt 23v)..
Haluan uskoa että tämä oli nyt tässä. 10 vuotta, ja nyt on päästävä eteenpäin!
Elämäni on ollut välillä hyvää, välillä huonoa.. Nyt hiukan masentavaa...
Elämä on aika vaikee juttu joskus, mutta haluan uskoa että pakkooireista voi parantua.

Itse lopetin NOIN VAIN. olin lukenut erästä kirjaa - saat sen mistä luovut - , ei liity trikoon mutta elämään yleensäkin.. Siinä oli kohta tupakan polton lopettamisesta, muistaakseni kirjailija oli lopettanut tupakan polton tosta vaan..

Kun ei oota seuraavaa päivää (koska tää päivä alkoi huonosti), eikä seuraavaa "oikeeta hetkeä" lopettaa, kos semmostai EI OLE!.

Itse siis keskellä päivää, olin tukkaani repinyt aamupäivän monta tuntia, päätin että nyt tämä on tässä, keskellä päivää (maailman huonoin hetki), vailla ennakko päätöstä. päätin että se oli täsäs ja nyt, kaikki ne kerrat kun olen yrittänyt lopettaa.. ei koskaan toimineet. nyt päätin lopettaa, vaikka yhä EPÄILEN ja PELKÄÄN.
Eli lopetin noin vain, ei mitään suunnitelmaa/taulukkoa, ei odottelua parempaan päivään, ei mitään korvausta toisella tavalla, ei palkintoa, pelkkä päätös "lopettaa se ikuinen lopettaminen" ja tehdä loppu tälle..

Joudun kohtaamaan elämän TYLSYYDEN. olen huomannut (kuten ennenkin) että elämäni on hyvin sisällötöntä ajoittain, aloite kyky on todella huono ajoittain.. olkoon nyt näin, kunhan trikosta olen päässyt eroon.
Mutta hienolta varmaan tuntuu joskus tulevaisuudessa katsoa taaksepäin ja TIETÄÄ ETTÄ SELVISI asiasta josta ei uskonut selviävänsä ikinä..

Kaikkeen saa apua. Keskustelemalla, terapialla, vertaistuella. Pääasia ettet koe olevasi yksin, koska et ole yksin ocd:n kanssa.
Ei kannata "nukkua ikuisuuteen"! Hei, elämä on niin kaunis ja ainutlaatuinen juttu että siitä varmasti löytyy jokaiselle asioita, joista myös nauttia.

Itsellä auttoin kun annoin itselleni luvan olla sellainen kuin olen, hyväksyin itseni ja ajatukseni, joita vastaan olin yrittänyt kamppailla. Pakko-oireet olivat osittain minulla oire niistä.
Opettelin siis olemaan mitä olen omalla tavallani, paskat muiden ajatuksista, ja tekemään niitä asioita, jotka tuottavat itselleni mielihyvää.
Toteutumattomat halut ja toiveet sisimmässä kaikkineen ovat ruokaa pakko-oireille - ei väliä minkälaiset: eläkää elämää, opetelkaa tuntemaan itsenne.

Lisäksi päästin irti: jos jokin asia pelotti, sanoin täydestä sydämestäni että sitten olkoon niin, pahin käyköön. Kämppä vaikka palakoon. Parempi niin kuin jatkuva stressi.

Noista se kehitys lähti, omat ajatukset muuttuivat pikkuhiljaa ja annoin niiden muuttua.

Näin siis ainakin itselläni.

En usko, että voi täysin parantua, joten sen kanssa tulee vain oppia elämään. Oireita voi kuitenkin merkittävästi lievittää esim. terapian ja lääkkeiden avulla. Kannattaa myös yrittää välttää stressiä, sillä se pahentaa aina oireita.

En, tiennyt, koko "taudista" koskaan, ennen, kuin nyt "nostettu"! Olen 55 vee ja, on paljon, miksi?

Pakko oireet ovat aina olleet lieviä mutta kun äitini löysi poikaystävän asiat kaatuiva ahdistus paheni mulla on rituaali joka on pakko thedä ja pitää imurida mopata aina kun se on tääl yötä pitää katsoa hanat monta kertaa jos katsot ne 5 tai 13 kertaa jotain pahaa käy en tii parhaat katsomus kerrat ovat 7, 8, 9 enitii joskus käy 3, 4 tiedättekö apua haluan tästä erooon ja olen aina ollut tosi puhdas lapsi jo pienestä pesin aina kädet en koskaan tajunnut miksi pitäisi olla pesemättä hyi ja nii mut jos teillä on vinkkejä kertokaa vaa.

Olen elänyt koko elämäni ocdn kanssa. Kolme vuotta sitten tuli mitta täyteen ja päätin mennä terapiaan. Omat ocdni olivat trauman tuottamia selviytymiskeinoja joita käytin ns. Peittääkseni oikeat haasteeni.
Kärsin hygienia kammosta myös mutta suurin haasteeni oli ajatuksissani.
Hygieniakammo oli todella raastavaa joten ymmärrän tunteesi. Oma kokemukseni hygieniakammon suhteen oli se että silloin kun elämäntilanteeni rauhoittui jäi oireet vähemmälle. Edelleen huomaan tietyt asiat arjessani jotka ovat tästä hygienia ocdsta. Se sallittakoon että vessa pestään vieraiden jälkeen ja yleiset vessan ovet avataan paperilla. Hygienia ocd ei kuitenkaan vaikuta liikaa tällähetkellä.

Oma neuvoni olisi se että luovu pikkuhiljaa turvapaikastasi hygienian suhteen. Itsellä se on aina ollut koti. Etenkin oma huoneeni ja sänky.
Voit aloittaa pienin askelin ns. Sinulle turvallisimmalla aluellaa. Aloita vaikka siitä että eteinen voi olla ns. Saastunut. Voit edelleen tehdä turvarituaalisi mutta eteinen voi olla helpotus.
Lisää haasteita hallitusti, koske "vähiten likaiseen" esineeseen, odota kaksi minuuttia ja pese sitten kätesi.
Lisää minuutteja kun koet olosi vahvaksi. Jonain kertana koske jotain esinettä mitä et tarvitse koskea muutoin, hyväksy se että esim lampun kupu on saastunut.

Lisää aluetta pikkuhiljaa.

Toinen asia joka on itselleni toiminut on hyväksyminen, etenkin ajatusten tasolla. Ajatukset voivat olla aivan sairaita ja kauheita, kokeile hyväksyä se että ajatukset ovat ajatuksia, ocdssä usein suurimpia pelkojasi. Rituaalit ovat luomasi turvakeino. Se voi olla hiton raskasta ja hirveää kun kohtaat ensimmäisiä kertoja aivoillesi uudella tavalla kohdata nämä ajatukset. Jos pelkään esimerkiksi toisen kuolemaa, kokeile kääntää ajatusmaailma rituaalin ympärillä siten, että sinä olet jo omalla toiminnallasi tehnyt sen mitä itseltäsi olet vaatinut, nämä vaatimukset ovat ocd hahmon luomia ja olet jo niihin vastannut tarpeeksi omilla rituaaleillasi. Jos pohdit kertoja, eli sitä kuinka monesti asia pitää tehdä ennen kuin asia on ns. Turvassa, pohdi sitä että voisitko esim vain katsoa kerran esim. Taivaaseen ja rituaalisi olisi se. Tee sopimus itsesi kanssa. Sano että tämä ei toimi oikeassa elämässä, joten kokeillaan tätä, edes siksi että en itse ansaitse tätä. Se on ocd hahmo joka sitä vaatii. Ketään ei ajatuksen voimalla voi vain pelastaa, tai satuttaa, se on fakta.

Kun olet saanut keksittyä itsellesi helmpomman keinon kohdata asiaa, lähde työstämään itse ongelmaa. Suosittelen terapiaa, kelan kautta saa ilmaista, myös lääkitys,itselläni pakko oireisiin tarkoitettu optipar ja tadaa huomattin että itselläni on myös adhd mikä kulkee usein ocdn kanssa rinnalla. Adhd lääke auttanut myös.

Kun saat hiljennettyä vanhan ajatuskaavan, rukoilun tai muun johonkin sinulle helpompaan "väliaikaiseen helpotukseen" toimivaa rutiinia keskity keskushermoston rauhoittamiseen.

Ocd ihmisillä on usein herkkyyttä, erityisherkkyyttäkin ja keskushermosto huutaa punaisella, hätätilassa. Tuolloin ajatukset juoksevat tuhatta ja keho koittaa löytää keinoja sammuttaa tulipalo.

Tutustu rentousharjoituksiim, ihan vain hengitys tavat auttoivat itseäni ocd polun alussa.
Rutiinit olisi hyvä saada jossain vaiheessa kokonaan pois, mutta itse olen kehittänyt uusia helpompia rutiineita hankalien ja kuormittavien tilalle. Saatan esim.kirjata puhelimen muistioon ajatuksen tai asian ylös jolloin tiedän että minulla on lupa palata siihen sitten, kun pahin hätätila on ohi. Kun olet hätätilassa et voi käsitellä asioita niin järkevästi ja ns kauempaa, vaan olet asiassa ahdistuneena täysin sisässä.

Kokeile olla armollinen ja anteeksi antava. Hyväksy että asia on ocd puhetta eikä sinua. Tiedän, pelkäät että se on sinua, entäs jos edes yksi prosentti ajatuksesta on oikeasti sinua. Ajattelen itse samoin,ocd puhuu tuolloin. Hyväksy että ocd on eri asia kuin mitä sinä olet, se on todennäköisesti pelko, häpeä tai joku muu mitä et ikinä haluaisi tapahtuvan.

Monella saattaa olla pelko pettämisestä, lapsen satuttamisesta tai valehtelusta, jonkin asian pilaamisesta ym. Se että ajattelet tai koet tunteen pelkoa aiheuttavan asian tiimoilta on usein ocdssa juuri se mikä aiheuttaa rituaalin.

Olen ajatellut olevani kauhea, paha ja huono ihminen. Kunnes älysin että kaikilla on ajatuksia joihin ei ocd ihmiset vaan eivät tartu.

Ole lempeä, opi milloin ocd pirulainen huutaa, etkä sinä. Keksi hahmo, ocd hahmo. Tuolloin voit todeta vain että se on ocd en minä.

Hae apua, nämä keinot toimivat minulle vain sen vuoksi että olen käsitellyt traumojani ja harjoitellut näitä yhdessä lääkityksen ja terapeutin kanssa. Siltikin harjoittelen taitoja edelleen ja opettelen keinoja ocdn kanssa. Lupaan että olo helpottuu kun löydät vain voiman kohdata ocd piru ja keinot hallita sitä, juuri sinulle sopivalla tavalla.

Toivon sydämestäni että tähänkin tulee kaikille apu eikä kukaan kärsisi tästä.Tiede tämän asian suhteen on mennyt hiukan eteenpäin mutta tuloksia pitäisi jo tulla.Mitä olen läheltä seurannut niin voi parantua toimintakykyiseksi mutta saattaa viedä elämästä vuosia.Aivot on monimutkainen elin siellä kaikki ajatukset muotoutuu ja jos pakkoajatus jää päälle niin sitä ei saa sammutettua.Käsittäisin että kyse on jonkinlaisesta tulehdustilasta mutta tutkimusta kyllä tarvittaisiin jo tällä vuosisadalla.Toivoa siis on,jos mietit eikö tämä koskaan lopu.

Kävin terapiassa ja nyt en pese enää itseäni, vaatteitani, tai siivoa, enkä koe itseäni tai ympäristöäni yhtään likaiseksi, jopa koiran *askata kävely ja *skaiset jälket eteisen matolla eivät haittaa yhtään. Kaikki on siis suhteellista ja kun laskee rimaa on elämä kuin ruusuilla tanssimista.

Mä luulen, että oon kärsinyt tästä viimeiset 30 vuotta.
Olen ihan pienestä jo osannut sen "mitä jos" ajattelun, yhdistettynä katastrofien ja kuoleman pelkoon. Kaikenlaista tarkistuspakkoa on ollut. Esim. hellanlevyt piti tarkistaa aina ennen kotoa lähtöä tai nukkumaan menoa, asunnon ovi piti tarkistaa tullessa ja mennessä että on varmasti kiinni, ettei kukaan pääse kotiini luvatta... Olin myös vakaasti sitä mieltä, että mm. persianlahden sota oli tasan ja vain mun syytä ja sekin siksi että satuin syntymään vähän ennen koko sotaa.

Jokainen näistä on ihan itse kitketty pois. Jossain kohti kun tarkistelin hellanlevyjä, tajusin kuinka typerää se oli, varsinkin kun tarkistelin niitä vaikka koko hellaan ei olisi kahteen päivään koskettu. Jotenkin ajatus siitä että talo palaa jos en tarkistele hellaa kokoajan, jälleen kerran tarkistaessani että se on varmasti pois päältä, tuntui niin älyttömältä että se vain jäi. Kuten kaikki toimintaa edeltävät pakkomielteet.

Se, miksi se vain jäi, ei mulla ole kunnollista selitystä. Siitäkään ei muuten ollut penninjenin verran apua, kun toisesta syystä aloitettiin vahva mielialalääkitys. Osittain pahensi tilannetta, varsinkin pakkoajatuksia siitä, että jos en tee jotain tiettyä asiaa tietyllä tavalla, joko joku läheinen kuolee tai minä ja ne tavat kuolla mitä kehitin mielessäni oli hyvin karmivia.

Ihmiselle on luotu kyky muistaa eilinen ja olla huolissaan huomisesta. Myös kyky ajatella mahdollisia asioita, jotka voi ehkä olla uhka. Nykyisin yritän ajatella sellasten ihan kunnon katastrofiajatusten tullessa mieleeni, että ne on vain ajatuksia ja ajatus ei välttämättä tarkoita tekoa tai että se ajatus oikeasti tapahtuisi tai satuttaisi jotakuta. Mieltään ei voi täysin hallita ja kahlita. Mielikuvituksella ei ole rajoja. Se on vain hyväksyttävä.

Yksi ihminen kerran lohdutti mua, kun kärsin hirveistä ajatuksistani. Hän sanoi, että sitä voi ja saa vaikka tappaa toisen, omissa ajatuksissaan, mutta se muuttuu rangaistavaksi teoksi, vasta kun sen ajatuksen toteuttaa.

Luulen että osittain lapsuuden aikainen pelottelu laukaisi pakko-oireet.Niitä oli mm.Jumala heittää kuuman kiven taivaasta jos ei olla kunnolla tai joulupukki tuo vain tulisia hiiliä jos ei olla kiltisti tai tikkaiden alta kulkeminen tietää epäonnea tai musta kissa menee tien yli kohdalla tai särkynyt peili 7 vuoden epäonnea ym.mukavaa. Eipä ihme että alkoi pelottaa kun taikauskolla peloteltiin ja vain sen takia että olisi pitänyt olla hiljaa ja näkymätön.Onneksi kuitenkin noihin uskomuksiin ei tarvi jäädä enää kiinni ja pakko oireet ovat poissa.

OCD:hen liittyen, kaveri aloitti juuri pitämään instablogia ko aiheesta. https://instagram.com/kunkaikkionliikaa?igshid=NGExMmI2YTkyZg== jos jotain kiinnostaa :)