Olen ajanut pääsääntöisesti pakettiautolla 30 tkm vuodessa työn vuoksi. Tätä on jatkunut noin 25 v ajan. Tänä aikana rekkakuskien ammattitaito on huonontunut koko ajan. Koko ajna isompi osa kuskeista, ei tietenkään kaikki, ajaa koko ajan ylinopeutta eli kait rajotinta vasten ja aivan liian lähellä takapuskuria. Koulutuksessa ei tällaisiin asioihin varmaankaan kiinitetä huomiota. Pitäisi kyllä. Mutta vinkki. Miten saa turvaväliä lisää? Ajaa ylämäen alkaessa vain 40 kmh ja sitten kiihdyttää pois alta. Kyllä nykyinen Trafic pois alta pääsee.
Rekat ajaa ylinopeutta ja liian lähellä.
30000 vuodessa
331194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Mitä jos keskittyisit vain omaan ajamiseesi? Ajat 40km/h ylämäessä? Mitä jos minä tulisin työpaikallesi sammuttelemaan tietokonettasi tai viemään muita työtavaroitasi? Vaan sen takia että tykkään kyykyttää sinua ja pidän itseäni parempana kuin muut! Kyllä huonoja kuskeja on mutta ei kenenkään pitäisi alkaa kouluttaa toisia liikenteessä....
Pakukuskille on tainna kehittyä itselleen asennevamma tuon 25v aikana?Tiedän kyllä,että typeryksiä löytyy rekkakuskienkin ammattikunnasta,jotka todella ajavat jonkun takapuskurissa kiinni.
Mielestäni on vähintäänkin yhtä typerää,ellei typerämpää alkaa kouluttamaan toisia liilenteessä esimerkkisi kaltaisella tavalla,eli tappamalla rekan vauhdin ylämäkeen.
Olen kyllä laittanut viime vuosina merkille myös pakukuskien liikenne käyttäytymisen huonontumisen merkittävällä tavalla,ei toki kaikki,mutta hyvin yleistä on,että juuri pakulla kaahataan tuhatta ja sataa sulkuviivoilla ohi.
Usein näkyy tämä käytös riivaavaan varsinkin esim,asennus yms.työporukoiden ajamista,auton teippauksista päätellen.
Ajatteleppa jos me alkaisimme kouluttamaan näitä hurjastelijoita,eli pyrittäisiin estämään nämä mainitun kaltaiset ohitukset kiilaamalla eteen,mitähän siitäkin seuraisi.
Eiköhän sovita,että jätetään se koulutus poliisin huoleksi,eli ilmoitus heille jos koet tilanteen vaaralliseksi.
Toinen vaihtoehto,että ajat pakusi yksinkertaisesti tien sivuun ja päästät kiireisemmän ohitse,vai onko se sinulta jotenkin pois?
Suomalainen luonteen piirre näyttää valitettavan usein olevan vaan sellainen,että jos minä olen oikeassa ja minulla on oikeus,niin missään nimessä minä en voi tinkiä niistä?
Joo eipä tahvoille muuta koulutusta annetakaan. Lahjattomille peltikoppiin tuomituille ei kannata haaskata ruutia. Pakettiautokuski puhuu asiaa, autokuskiksi ei ennen päässytkään kaikki mouhot. Viisi vuotta vanhemman kuskin ohjauksessa saattaisi tuoda muutoksen. Kahvilan väliä ajamalla ei autokuskiksi opi. Puumiehet opettajiksi ja käytännön työssä oppimista. Asennevammaiset jalkautetaan.
Onko 30 tkm sinun mielestäsi paljon vai onkose älyttömästi? Kai sinä sen ymmärrät että ne ketä sinä koulutat siellä tien päällä ajavat kolminkertaisen määrän työkseen eivät työn vuoksi. Eli kyllä tuo 30 tkm on vielä melko vaatimaton määrä kilometrejä, otetaan esimerkki 30 000 x 25v = 750 000 km, ammattimeihillä tulee esim. 100 000 x 10v = 1 000 000 km kaiken lisäksi 10 vuotta ajanut on vasta noin kolmikymppinen joka sinun mielestäsi näyttää vielä räkänokalta ja joka ei osaa ajaa
Isäukko ajoi rahtia 45 vuotta ja tietääkseni yhden kerran meni joskus rahtiuran alkutaipaleella tankkiauto apilaan,sen jälkeen ilman suurempia kolhuja.Minä taas kasvoin pikkupojasta aikuiseksi papan ja isäni puutavara ja rahtiautojen katkussa,mutta vaikka autokomppaniassa sain pitkän kortin,niin ala ei sitten tullut minun kohdallani jäädäkseen,vaan pari kolme vuotta olin mukana. Tienpäällä kuitenkin nykyisen yritystoimintani takia joudun paljon liikkumaan Suomea ristiin rastiin ja kyllä minä pienemmällä autolla kulkiessani pyrin joustamaan ja antamaan tietä isoimmille autoille. Siitä on jotenkin jäänyt kunnioitus rahtikuskeja kohtaan ,kun sitä touhua pikkupojasta asti vierestä seurasi ja jonkin verran tuli ajettuakin ,joten tietää,että mitä se touhu on ja se ei ole mitään lasten leikkiä. Siksi jurppii joidenkin asenne raskasta liikennettä kohtaan,kun he ei ymmärrä , että silloin mennään ,eikä meinata kun tiellä liikutaan.
Hitto melkein samanlainen historia mullakin ja hienosti kerroit meikäläisenkin ajatukset tuolla liikenteessä. Jotenkin on jäänyt tuo isompien autojen arvostus takaraivoon ja aina tilaisuuden tullen pyrin jeesaamaan enkä kusipäisesti kiusaamaan niin kuin moni kinnerikuski nykyään tekee.
"Ajaa ylämäen alkaessa vain 40 kmh ja sitten kiihdyttää pois alta. Kyllä nykyinen Trafic pois alta pääsee. "
No nyt kyllä repäsit aikamoisen...ei herranen aika :DDDDDDD
Kuorma päällä hyytyy jo ihan tarpeeksi kesälläkin ylämäkiin, niin mietippä nyt vähän, että millä ihmeellä esim. 60 tonnin kokonaismassa mahtaa kiivetä ylös jäistä ylämäkeä 40 km/h aloitusvauhdilla?
Kyllä koulutuksessa KO asia huomioidaan, mutta useinkin työelämassä oppeja ei voi käyttää useinkin syynä on kuljetusten tilaajien tolkuttomat aikataulu vaatimukset. onneksi on myös sellaisia kuljetuksen tilaajia jotka vaativat rajoittimien asetuksen esim 82kmh. mutta tuohon tielllä tapahtuvaan "mäessä 40kmh" koulutusta en suosittelisi meillä kuten monella muullakin on autossa kamera joka tallentaa kaiken siinä voi tulla kutsu poliisin pakeille jos luikaa alkaa kouluttamaan. enneminkin suosittelisin joko väistämään tai painamaan kaasua.. jos se trafic mikälie kerran kulkee...
No kyllä on rekkapojat täällä niin setämiestä. Jos olette tyhmiä liikenteessä niin teitä kohtaa ollaan ikäviä. Niin se maailma toimii. syy ja seuraus. Yksi asia olisi kätevä jos rekka hölläisi kaasun kun sitä ohitetaan.
Itse olen päässyt jokaisesta autosta kohtuu helposti ohi. Enimillään taisi mennä kerralla 8 henkilöautoa ja kaksi täysperävaunuyhdistelmää yhdellä ohituksella. Jos tällainen luuserikuski kuin minä (joka ei osaa ajaa) ohittaa tuollaisen määrän autoja kerralla, niin sinäkin löydät varmasti sillä 100km/h huippunopeudella varustetulla vanhalla polollasi ohituspaikan. Salaisuus on siinä, ettet nuohoa edessä menevän perseessä kiinni, vaan odotat ohituspaikkaa kauempana ja keräät ohituspaikkaan vauhtia, jolloin sinulla on jo valmiiksi ohitukseen tarvittava nopeusero. Ohitus sujuu sujakammin ja turvallisemmin, ellet sitten yritä päästä kovin monesta ohi kerralla.
eikö 24valve ole kunnossa kun ei ohi pääse vai pitääkö olla kilometri suoraa tietä eessä
Herää kysymys miksi käytit nimeä "Trafic" koska sehän ei ole kovinkaan tunnettu auto, olisit siis mielummin sanonut esim Hiace, Transporter, Vito niin olisi heti tiedetty millaisesta autosta on kyse
Oletkos tullut ajatelleeksi, mitä pakusi kuluttaa kiihdyttäessäsi vaikkapa neljästäkympistä kahdeksaankymppiin? Ja mikä ero on tehdä sama 60-tonnisella yhdistelmällä? Taloudellinen ajotapa edellyttää jouhevaa ajotapaa elikkä vältellä jatkuvaa kiihdyttelyä ja jarruttelua eli ennakointia. Se myös pienentää päästöjä ja täten säästää sekä ympäristöä että polttoainelaskun maksavan kukkaroa. Miten tätä voidaan toteuttaa esim. maantieliikenteessä, jos porukka polkee kinnereillään servoja pohjaan joka peltipoliisin kohdalle sattuessa? Eikö tasainen, tiekohtaisen nopeuden noudattaminen riitä ohittamaan sitä kameralaatikkoa ilman, että pitää paniikissa jarruttaa ja onko se jopa ylivoimaista? Autossa pitäisi keskittyä ajamiseen eikä touhuilla siellä muuta ylimääräistä ja epäolennaista.
Terv: 60-tonnia ja max. 80 km/h.
Ei nyt ihan niinkään. Katsos jos nostat nopeuden 80km/h =>90km/h niin säästät siinä polttoainetta koska aikaa kuluu vähemmän niin myöskään POLTTOAINETTA EI EHDI KULUA YHTÄ PALJON kuin hitaammin ajamalla! Kysy vaikka nimimerkki 87k:lta!! Jos nopeutta voisi nostaa tarpeeksi niin ajamiseen kuluu niin paljon vähemmän aikaa ettei POLTTOAINETTA EHTISI KULUA ENÄÄ YHTÄÄN!! Näin on opastanut meitä suuri tietäjä ja nero eli nimimerkki 87k!
Asia ei mene näin.
Rekan polttoaineen energiaa kuluu ajossa mm. ilmanvastuksen, moottorin sisäinen kitkan ja vierintävastuksen tekemään työhön sekä rekan liike-energiaan. Näistä ilmanvastuksen tekemällä työllä on suurin merkitys polttoaineen kulutukseen. Ilmanvastuksen suuruus on taas likimain suoraan verrannollinen nopeuden neliöön.
Jos rekan nopeutta kasvatetaan, niin ilmanvastuksen suuruus kasvaa samassa suhteessa kuin nopeuden neliö ja samalla ilmanvastuksen tekemä työ kasvaa. Suurentunut ilmanvastuksen tekemä työ kasvattaa polttoaineen kulutusta. Täytyy huomata, että nyt ilmanvastuksen tekemää työtä ja polttoaineen kulutusta tulee tarkastella paikan suhteen, koska työ määritetään aina paikan suhteen. Tällöin sillä ei ole merkitystä, että ajamalla suurempaa nopeutta matka-aika lyhenee, koska kuljettu matka on kuitenkin sama. Siis kulkemalla suurempaa nopeutta polttoainetta kuluu enemmän kuin kulkemalla alhaisempaa nopeutta olettaen, että kuljetun matkan pituus on sama.
Tämä oli sitten ihan perusfysiikkaa, jota toivoisin monien muidenkin osaavan.
Tuota perusfysiikkaa olen muutaman kerran yrittänyt 87k:n kaaliin takoa mutta huonoin tuloksin. Vaarallisen tyhmä kaveri ammatikseen autoilevaksi. Naurattaa kyllä ihan reilusti 87k:n nerokkaat päättelyt että kun nostaa nopeutta niin kulutus ei ehdi lisääntyä suhteessa hitaammin ajamiseen. Heheh...
Siis onko joku vittänyt (muukuin sinä) että nopeuden nosto ei lisäisi kulutusta?
Tottakai se lisää, se on päivänselvä juttu, mutta kun matka-aika lyhenee myös kun ajaa kovemmin, eli ei se asia ole niin mustavalkoista miten sen koitat selittää.
Kun nopstaa nopeutta, niin ilmanvastus, viereintävastua yms kasvaa, ja se nostaa kulutusta
Huomaathan, että kulutusta ei tule nyt tarkastella ajan suhteen, koska ilmavastuksen tekemä työ määritellään paikan suhteen. Tarkoitan tällä sitä, että nopeuden nosto lisää polttoaineen kulutusta paikan suhteen eli tietyllä matkalla. Vaikka matka-aika toki lyhenee nopeuden noustessa (matkan pituus on vakio), niin polttoainetta kuitenkin kuluu enemmän tällä matkalla, koska ilmanvastuksen tekemä työ on suurempi tällä matkalla. Polttoaineen energiaa kuluu siis mm. ilmanvastuksen tekemään työhön, joka on suurin yksittäinen tekijä, joka vaikuttaa polttoaineen kulutukseen.
Mainitset itsekin, että polttoaineen kulutus kasvaa nopeuden noustessa. Mitä täsmälleen ottaen tarkoitat tällä? Tarkoitatko sitä, että polttoaineen kulutus kasvaa suhteessa matkaan vai suhteessa johonkin muuhun? Joka tapauksessa polttoaineen kulutus kasvaa suhteessa matkaan, eli tietyllä matkalla polttoainetta kuluu enemmän, kun nopeus on suurempi.
Jos et vieläkään usko, että nopeuden noustessa polttoaineen kulutus kasvaa suhteessa matkaan, niin mihin luulet polttoaineen sisältämää energiaa käytettävän? Polttoaineen energiaa kuluu, kuten ensimmäisessä viestissäni mainitsin, ilmanvastuksen, moottorin sisäinen kitkan ja vierintävastuksen tekemään työhön sekä ajoneuvon liike-energiaan. Ja näistä ilmanvastuksen tekemä työ on merkittävin. Pienellä nopeudella ilmanvastuksen tekemä työ on pieni suhteessa matkaan, jolloin polttoaineen kulutus on pieni suhteessa matkaan. Suurella nopeudella taas ilmanvastuksen tekemä työ on suuri suhteessa matkaan, jolloin polttoaineen kulutus on suuri suhteessa matkaan.
Minäkin yritin 87k:lle kertoa massan fysiikkaan ja liike-energiaan mutta ei mene jakeluun. 87k ei millään ymmärrä että jos/kun kappaletta siirretään tietty matka tietyssä ajassa siihen kuluu x-määrä energiaa. Jos sama matka liikutetaan kappaletta(auto esim.) lyhyemmässä ajassa siihen kuluu enemmän energiaa(polttoainetta). Vaikka aika käytettyyn matkaa lyhenee pitää surempi tehty "työ" ja erilaiset kitkat ja vastukset (erityisesti ilmanvastus!) huolen siitä että polttoainetta kuluu kuitenkin enemmän. Tämän nyt jokainen muu,paitsi 87k ymmärtää. Juuri kyseisen ilmiön takia autoillekin valmistajat ilmoittaa eri kulutuslukemia eri nopeuksille per ajettu sata kilometriä. Jos autolla ajaa 100 km viittäkymppiä tai satasta niin varmasti kyseisellä matkalla satasen vauhdilla kuluu enemmän polttoainetta vaikka aikaa kuluukin puolet vähemmän. Tämäkin on ihan perusalkeellista fysikkaa joka opetetaan jo peruskoulussa ja myös autokoulussa ja eteenkin siihen perehdytetään taloudellisen ajonkoulutuksessa jossa nimimerkki 87k:in on kuulemma käynyt.
87k.lta voisi kysyä että pääseekö hän autollaan täysillä ajaen yhdellä tankillisella bensaa/dieseliä yhtä pitkälle kuin vaikka puolella kaasulla ajaessa? Tankillinen polttoainetta häviää tankista täysillä ajaen tietysti nopeammin kuin hitaasti ajaen mutta EHTIIKÖ samalla polttoainemäärällä yhtä kauas? Miten on 87k??
Tietonne ehkä ovat oikeita ,mutta eivät päde liikenteessä. Käytäntöön vaikutaan
epäolennaiset tekijät. Mitenkä kaksi samaista ja saman merkkistä autoa kulkee
peräkkäin, yhtä painavat kuormat,eroa ainoastaa kuljettajin ulkokuoressa. (lihavempi)
Kuitengin kulutus luvuissa 10 litr/100 km eroa? Tämä on käytännössä koittua tietoa.
Autot olivat saman ikäisiä 16 litr.koneita,ajomäärätkin lähellä toisiaan. Ratkaiskaa
tämä ,niin saadaan kirjoitteluun toinenenkin näkökulma.
Moottorit ovat kuitenkin yksilöitä vaikka liukuhihnalta valmistuvatkin. En muista kuinka monen valmistuneen moottorin jälkeen mm. Scania ottaa koemoottorin liukuhihnalta sen tarkastaakseen. Tuota 10L/100km ero en kyllä usko mutta litra tai pari saattaa sadalla kilsalla tulla eroa. Omassa työpaikassani on n. 15 kpl jokseenin samanlaisia/merkkisiä autoja ja kulutuslukemat ovat kaikki viiden litran sisällä sadalla kilometrillä. Kuskeja pyöreesti 20 jotka autoja ajavat. Vaihteiden/kierrosten käyttö oikein tai väärin ovat ratkaisevassa osassa eteenkin mäkisessä maastossa. Omassa ajokissa nopeuden pudottaminen 85:stä 80:een laski kulutusta 3L/100km. Se tuntuu jo kyseisen auton vuosittaisessa n.120000 km suoritteessa.
Peruslähtökohta on se, että fysiikan lait pätevät sekä teoriassa että käytännössä. Silloin kun kuvitellaan, että fysiikan lait eivät päde käytännössä, niin silloin jossakin lähtöoletuksessa on oltava virhe.
Jos autot ovat samanlaiset, kuljettajien ajotapa on sama ja ilmanvastus on sama, niin kulutuksenkin tulee olla sama. Tilanteessa, jossa on huomattu kulutusero näiden ajoneuvojen välillä, tulee olla jokin virhe lähtöoletuksissa. Siis todennäköisesti autot eivät ole täysin samanlaiset (siitä huolimatta, että ne ovat samanmerkkiset ja -malliset ja ajomäärä sama) tai kuljettajien ajotapa (esim. vaihteiden käyttö) on erilainen. Lisäksi myös se seikka, että autot ajavat peräkkäin, vaikuttaa takana tulevan auton kulutukseen. Tällöin takana kulkevan auton ilmanvastus voi olla jonkin verran pienempi kuin edellä ajavan auton, ja takana tulevan auton polttoaineen kulutus matkan suhteen on pienempi.
Kuitenkin se, että nopeuden lisäys lisää polttoaineen kulutusta matkan suhteen, pitää paikkaansa, kun nopeudet ovat riittävän suuria (ainakin nopeuksissa >60 km/h). Ainoastaan vain pienillä nopeuksilla (esim. 10 km/h) polttoaineen kulutus matkan suhteen on suurempi kuin esim. nopeudella 50 km/h, koska tällöin moottorin sisäisen kitkan tekemä työ nousee merkittävämmäksi tekijäksi kuin ilmanvastuksen tekemä työ, joka on alhaisilla nopeuksilla lähes merkityksetön. Suuremmissa nopeuksissa taas ilmanvastuksen tekemä työ tulee niin merkittäväksi, että pelkästään sen perusteella voi sanoa, että polttoaineen kulutus suhteessa matkaan kasvaa, kun nopeutta lisätään.
Juuri näin. Vielä lisää vastausta Enskan viestiin että epäilen kyseessä olevan vika moottorin säädöissä tai suoranainen vika jos 10Litraa eroa samanlaisilla autoilla. Esim. vuotava polttoainesuutin lisää kulutusta pahimmillaan reilusti.
Ajotapa ratkaisee kulutuksen,raskaissa-autoissa.Koskaan ei ole ollut varaa ajaa
vuotavilla suuttimilla.Vajaa kuntoisten autojen paikka on korjaamo tai romuttamo.
Tämä oli vaikein paikka viedä viestiä itäpuolen kuljettajille,mutta perille meni
Hankala työpaikka tuo tien päällä oleminen.
Ajat vaikka etelästä pohjoiseen niin alkaa tuntumaan ajassakin se että joudut vähän väliä kykkimään jonkun alle 80kmh köröttelijän takana.
Tuskimpa kukaan rekkamies nyt kuitenkaan niin tosissaan noita aikataluluja ottaa etteikö myöhästyäkin vois noiden hidastelijoiden takia, mutta kyllähän se vituttaa niin maan perkeleesti.
Rekka ajaa 83kmh ja henkilöauto tulee kesällä yhtäkkiä perse edellä vastaan niin jotain on pahasti vialla.
Ja se on ihan sama mitä vauhtia raskasliikenne ajaisi, nuo kaikenmaailman kykkijät olisivat siltikin aina edessä koska ajavat yksinkertaisesti niinkuin seniili 100 vuotias (onpa siellä välillä oikeastikin näitä ratin takana).
Et noita temmuja kauan tee,jos huomaat muutut rusinaksi. Kuljettajan jalka lipsahti.
Turvallisin keino päästä eroon tilanteesta on omassa hallinnassasi.Autossa pitäisi olla
kaasu ja jarrupoljin,niissä ratkaisu. Omalta kohdaltani se hyvin toiminut.Ei jonoja edessä eikä takana.pätee myös Euroopassakin..
"Tuskimpa kukaan rekkamies nyt kuitenkaan niin tosissaan noita aikataluluja ottaa etteikö myöhästyäkin vois noiden hidastelijoiden takia, mutta kyllähän se ******** niin maan perkeleesti."
Myöhästyppä lastaus tai purkuajastasi niin olet päivän viimeinen auto jollei satu joku muukin myöhästymään, että pääsisit työn alle sen vuorolla. Tällaiset ohjeet löytyy melko monen paikan seinältä...Esmeks Purku klo 14 olet paikalla 15:15, odotat muut autot edestä ja pääset purkamaan klo 20:30. Hyvällä tuurilla paikka menee kiinni klo 21 niin olet aamulla ensimmäisenä purkamassa mutta koko loppuviikon keikat ihan persllään. Julmaksi on mennyt.
Kerrankin oli virkavalta oikeaan aikaan oikeassa paikassa! Muutama viikko sitten Iisalmen liepeillä oli taas kerran yksi "ammattiautoilija" osoittanut ammattitaitoaan rekalla ja ajanut rajoituksen mukaan etenevän henkilöauton takakontissa kiinni, ja vielä varmemmaksi vakuudeksi vilautellut valojaan, että pois alta, täältä tulee ammattikuski isolla autolla. Olisi ollut kiva olla näkemässä rekkapentin ilme, kun edellä ajavasta autosta löytyikin siniset vilkut...No, kortti on sadekesän lopun ja syksynkin kuivumassa kaikessa rauhassa sillä penalla.
Tämähän on niiiiiin tavallista, jos ajat vaikka jonossa ja eteenpäin ei pääse yhtään sen nopeampaa, ja vaikka ajetaan jo rajoituksen mukaista nopeutta, niin se rekka tunkee aivan siihen takakonttiin kiinni. Saisi useamminkin olla noita virkavallan siviiliautoja tuolla rekkojen ahdisteltavana, kyllä se pikkuhiljaa alkaisi järki pakottamaan ammattikuskienkin päätä, kun kortteja olisi enemmänkin kuivumassa.
Minuakin ihmetytti, kun eilen ajoin vitostietä ja oli ehkä hionoin ajokeli, niin oli pakko ajaa 80 alueella 70. No, minut ohitti yksi henkilöauto, mutta nauroin paskaisesti, kun näin hänen perävalot vieöä puolen tunnin jälkeen ja otin hänet kiinni, koska ei tuolla voinut ajaa yli 80.
No, rekka tuli roikkumaan perääni. Ajoin 70hkm, ja en nähnyt enää edes rekanperävaloja! Mietin, että onpa idioottikuski, roikkui kokopuolituntisen melkein kokoajan tuolla tavalla. Ystäväni kuoli vuosi sitten samoissa olosuhteissa ja kyllä minuakin alkoi ärsyttää, että miksi ammattikuski tuolla tavalla hiillostaa? Ei ole edessäajavan vika, jos lasti on myöhässä. Huonokeli tulisi ottaa huomioon aikatauluja suunnitellessa.
Viestisi perusteella tunnut olevan niin sekaisin, että vika löytyy mitä todennäköisimmin sinusta itsestäsi. Enkä kyllä havainnut eilen huonoa ajokeliä, jos tuo sanasi sitä yrittää tarkoittaa.
Siinä vaiheessa kun sataa lunta (joissain tapauksissa vesikin riittää), niin nopeutta ei tarvitse pudotaa 60-70km/h. Teillä on henkilöautoissa nastarenkaat eikä mitään ongelmia päästä nyppylöiden ja mäkien yli, me tarvitsemme sen vauhdin niihin mäkiin, jotta pääsemme ne turvallisesti ylös asti. 60km/h ei riitä, emmekä oikein voi pysähtyäkään odottamaan että te henkilöautolla ajatte sen mäen ensin ylös.
Keliolosuhteita ei oteta huomioon aikatauluja suunnitellessa, eikä myöskään taukoja tms. ja arvaa mitä: se ei ole meidän kuskien vika. Me emme suunnitele niitä aikatauluja, eikä meidän sana paina sinne ajojärjestelyyn päin tippaakaan.
Alaa vaivaa jatkuva kiire ja valitettavasti meidän liikkumiseemme vaikuttavat muut tienkäyttäjät. Ja pitää muistaa, että myös me rekkakuskit ollaan niitä henkilöauton kuljettajia vapaa -ajalla. Ainoa ero meissä ja muissa on se, että me tiedämme miten hankalaa ison auton kanssa on sompailla tuolla henkilöautojen seassa. Antakaa tilaa ja ymmärtäkää, että me olemme töissä tuolla tien päällä ja joskus vaan palaa siltä kylmähermoisimmaltakin kuskilta hihat. Ihmisiä me ollaan kaikki.
Nämä on jo yli vuoden vanhoja jorinoita, mutta kun polttoaineen kulutuksesta keskustellaan, niin Scanialla..Volvolla..Mersulla on varmasti tiedot kulutuksista, jos nopeutta nostetaan 80 nostetaan 90Km/h. Mutta jos sillä ei ole mekitystä, ei kun hanaa putkeen...
Mutta kun näinä päivinä on tämä polttoaine (liksat) tärkein argumentti tilin muodostukseen firmoissa,niin eikö vauhti ole sitä jota pidetään yhtenä autoilun tilinmuodostajana, rahtien laskutöppäyksien mukaan, joka yleensä siirretään suoritusportaan piikkiin! Tämä koskee lähinnä pitkäälinjaa.
Mutta nyt on rekkakuskeille annettu lupa ajaa ylinopeutta, kunhan väittää että paikannin ilmoitti että ajettu sallittua nopeutta.
Lieneekö sattumaa, että eka henkilö ketä voitti nopeuskameran oli ammattiautoilija, eli MINÄ