Katainenkin joutuu jo tunnustamaan, että kyllä mekin liemessä olemme. Emme päässetkään kuin koira veräjästrä? Jo nyt olemme joutuneet ottamaan lainaksi sen mitä olemme kriisapua antaneet. Rahan nyt upottua kankkulan kaivoon, meille jää enää mahtavat velat maksettavaksi!
Voi meitä poloisia. Lainat korkoineen revitään meidän, palkanansaitsijoiden - vain ja ainoastaan - selkänahasta! Harmillisimmalta näyttää se, että meidän hyvää hyvyyttämme kreikkalasille antamat apurahat ovat menneet suorinta tietä (riski)sijoittajien menetysten paikkuuseen.
Eikö kenenkään mieleen ole tullut niinkin yksinkertainen asia, että Kreikan rahahuolet eivät lopu ennekuin maan veronkanto on saatu kuntoon. Ei luulisi olevan vaikeaa? Tasapuolinen oikeutettu verotus poistaa, myös Kataisenkin pelkäämän, kansannousun uhan!
Ainoa mitä Kreikka tähän mennessä on saanut aikaan tällä saralla, on nuorten minimipalkan leikkaus. Sillä ei pitkälle pötkitä, jos pääosa maan nuorista on työttöminä ja pääosa maan markkinavoimista huilii verotuksen ulottumattomissa!
Voi meitä poloisia. Lainat korkoineen revitään meidän, palkanansaitsijoiden - vain ja ainoastaan - selkänahasta! Harmillisimmalta näyttää se, että meidän hyvää hyvyyttämme kreikkalasille antamat apurahat ovat menneet suorinta tietä (riski)sijoittajien menetysten paikkuuseen.
Eikö kenenkään mieleen ole tullut niinkin yksinkertainen asia, että Kreikan rahahuolet eivät lopu ennekuin maan veronkanto on saatu kuntoon. Ei luulisi olevan vaikeaa? Tasapuolinen oikeutettu verotus poistaa, myös Kataisenkin pelkäämän, kansannousun uhan!
Ainoa mitä Kreikka tähän mennessä on saanut aikaan tällä saralla, on nuorten minimipalkan leikkaus. Sillä ei pitkälle pötkitä, jos pääosa maan nuorista on työttöminä ja pääosa maan markkinavoimista huilii verotuksen ulottumattomissa!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tulikohan Kataiselle yllätyksenä, että kriisiapuun annetut rahat jäävätkin meidän maksettavaksi. Ihmettelen jos ei ole sitä tajunnut, koska me tavalliset kansalaisetkin olemme sen tienneet ja hän on sentään pääministeri.
Katainen on jo pudonnut kärryiltä: hän toistelee vanhaa mantraa, ettei Kreikan ero EU:sta ole mahdollista ja että Kreikan konkurssi merkitsisi "aivan kauheita"(!?) Siis mitä? Sanoisi sen julki jos osaa.
Muut Eurooppan johtajat ovat jo kääntäneet kelkkansa ja sanovat, että Kreikan ero ei ole hyvä asia, mutta se on mahdollinen ja näillä näkymin parempi vaihtoehto kuin jatkuva rahan syytäminen maan pohjattomaan kukkaroon.
Kreikkalaiset eivät näytä ymmärtävän ,että muiden maiden kärsivällisyydellä - ja rahanjaollakin - on rajansa? Maan konkurssi tulee tosiasiat heille karvaasti opettamaan! Silloin ei auta iktu markkinoilla.
Rahat jo poies heitimme, mitä jäi? Veli velka otettaissa, velipuoli maksettaissa?
Katainen on tunnettu mantroistaan, mutta mistähän ne ovat peräisin? Keksiikö hän ne itse vai tulevatko ne valmiiksi keksittyinä joltakin taholta? Hänellä ei kylläkään ole hidas puhe ja kankea kieli, puhetta tulee solkenaan.
Kauhukirjailija Kataisen Kreikkalaisia makunautintoja Suomi-liemessä.
Kyllä ne isot pojat laatii ja aivopesee Kataiselle sanat suuhun- kansainvälisellä isolla rahalla on kaikki keinot joilla pitää media-politiikka-nukketeatterinsa pystyssä jolla ohjaavat kansalaisten ajatukset ja mielipiteet.
Kun edellinen tahdoton kapitalistien puolesta-höpöttäjä Vanhanen häipyi, tuli Katainen tilalle- ja kun Jykä on tehnyt tehtävänsä ja saa lähteä, on uusi samanlainen tilalle
Oletan Kataisen ja EU-herrojen ja rouvien pelkäävän sitä, kuinka uskaltavat kertoa sen, että jonossa onkin jo Espanja ja se on siellä tapahtuipa Kreikalle miten hyvänsä.
Jollainlailla näin taviksena on saanut sen käsityksen, että herroilla on nyt muut huolet eivät niinkään Kreikan ongelmat.
Nyt vaan pelotellaan erimaiden kansalaisia sillä, että tapahtuu kaikkia kauheuksia jos Kreikka esimerkiksi eroaa. Minusta tuntuu että niitä kauheksia tapahtuu teki Kreikka niin tai näin. Jos Kreikka eroaa, niin EU-herrat eivät kuitenkaan taida pelätä niinkään sen eroamista kuin sitä, että se saattaa innostaa joitakin muitakin maita eroamaan.
Joidenkin asiantuntioiden mukaan Kreikka, Portugali ja Espanja on jo menetettyjä maita.
Suuri murhe on tulossa 360-kiloisesta gorillasta, joka on sairas ja on Italia.
Katainen ja Mari Kiviniemi tämän hulluuden aloitti, tulokset on jo nähty, nyt on kauheat lorahtamassa pöksyihin. Nämä silloiset päättäjät eivät varmasti seurauksia maksa. kyllä kaikki palkanansaitsijat ja eläkeläiset ne typeryydet maksavat viimeistä penniä myöten kukkarostaan. Ihmeellisintä on, että tämä ministerikakaksikko teki päätöksensä ilman eduskunnan valtuutusta.
Rouvalta ja herralta kaikki omaisuuss takavarikkoon, niin ainakin seuraavat olisivat järkevämpiä käsittämättömässä viisaudessaan.
"Eurojohtajat varoittavat Kreikkaa, että maan ero eurosta panisi "pelastustoimet" poikki ja tuhoaisi maan talouden. Silti juuri samat varoittajat vaativat Kreikalta parhaillaan vielä tuhoisampaa talouden kyykkykuuria. Ero olisi Kreikan taloudelle paha isku – mutta ei niin paha kuin euro."
politikoilla on jo kaikkimuut sanat loppuneet jäljellä on sodallapelottelu.
ja kuka sen tietää miten kansat hermostuu ahneille .
Katainen puhuu aina sitä mikä Kataista ja kokoomustahyöryttää.
Julpit pelkää sitä jos Kreikka ja monimuumaa eroaa eurosta, miten sitten niidenmairen rahat ryöstetään. Kun ei omaporukka ole puikoissa.
Se on huomattavasti vaikeampaa kun kaikilla on oma valuutta, siihen ei hyväveliverkostot ympäri eurooppaa kykene.
Sit pitää pelata omilla varoilla eikä kansan, ja Soroksia on vähän jotka siihen kykenee. Kataisen aivokapasiteetti ei siihen kykene, vaikka oli kaikki ekoon rahavarat käytössä.
Suomessa niin paljon nuijia, että Katainen voi töpeksiä?
kuka ne kreikan rahat vie kun jo mennyt 5 kertaa konkursiin .
aina on jättänyt velat maksamatta .
onko siellä muuta tuloa kuin matkailu.
Jälleen tulee mieleen Korkmanin sanat: - Voi poikani, jos tietäisit kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan. ?
Paitsi että sen on alunperin lausunut joku ihan muu kuin Korkman.
Aikaakin tästä alkuperäisestä lausunnasta on aika kauan, tosin pitää paikkansa tänäpäivänäkin.
parempi ottaa tappio heti ,kuin myöhemmin ilman varoitusta.
No mut eihän se oo Käteiseltä pois? Paitsi sitten ku tulee uudet vaalit niin eiköhän kansa muista millanen K*rpä se on ollu. Ajanu vain ja ainoastaan porvari etuja.
"Jostain on karsittava"
mutta ei koskaan rikkailta koska
"Miksi meitä rankaistaan siitä että olemme menestyneitä?"
Miksi köyhiä rankaistaan siitä että ei anneta mahdollisuutta edetä?
OPiskele!
-Sossuun tulee hakemuksia joissa ne kertoo kuinka niille jää vain 32e loppukuuksi vuokran maksun jälkeen. Se siitä opinto"tuesta"
Mene töihin!
-Sinne ku kysyy niin pitää olla käyty koulut,jonka tuo ensimmäinen kohta jo sulkee pois. Tai sitte pitää olla kokemusta jota ei tule koskaan saamaan mistään. TAI sanotaan että laita CV sähköpostiin niin katotaan sitte. EI onnistu ihan silleen että "Mennään vaan ja kysytään"
Mitäpä muuta vielä köyhä voisi tehdä jotta saisi edes jonkin verran leivän reunasta kiinni?
Ja kaikki ne mitä yrittää,systemaattisesti suljetaan ovet. Joko kaikki on liian kallista ja siihen ei anneta tukea tai sitten keksimällä keksitään jokin mikä estää eteenpäin elämässä pääsemisen.
Voi kumpa suomalaisia kohdeltais ku maahanmuuttajia niin olis asiat paljon paremmin kaikilla.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=3192
minkälainen vastuu on tosipaikantullen päättäjillä.
saako he sössiä koko maan konkursiin.
jääräpäitä ne ainakin ovat .ei saa olla muuta mieltä mistään .
populismia eli aivottomia.
on toisin ajattelevat < mutta loppupelissä ovat oikeassa.
Suomen 90-luvun lama oli, itse tehty.
JOO. Se puolihöhlä merkonomi järjesteli talousasioita, metsään meni liekö päässyt antamaan neuvojaan Nokiallakin. Jäljet ovat ainakin sen suuntaisia.
"sutari pysyköön lestissään"
rahaa oli liianpaljon markkinoilla .se piti saada jakeluun .
ihmiset otti velkaa reilusti tarpeeseen ja osa otti pelirahaksi.
sitten iski päälle kovat korot.
ja matalaksi meni kaikki.takaajat oli maksumiehinä.
ja vieläkin lukussa ollaan.
ja uutta nieltävää työnnetään syötäväksi.
Katainen hokee kantavansa vastuun! Millä hartijoilla ja millä rahakirstulla hän kantaa vastuun? Kreikka-asiasta hänen pitäisi puhua koko hallituksen "suulla", ottaen myös huomioon opposition kannan asiasta.