Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

"VALT § 9
Esitys: Valtuusto päättää, että Puolangan kunnan perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen palvelut lukuunottamatta päivähoitoa ja ympäristöterveydenhuoltoa järjestetään 1.1.2013 alkaen kokonaisulkoistuksena.

Päätös: Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen."

Siinäpä taas reilu ja puolueeton päätös. Eikö ympäristöterveydenhuoltokin olisi pitänyt ulkoistaa?
741515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Ehdottomasti reilu päätös, saadaan pidettyä omassa kunnassa pätevät työntekijät, ulkoistamisen kautta voisi loppua tietyiltä henkilöiltä työt.

Äänestä
  • No. Olin siellä työharjoittelussa sote-puolella aikoinaan. Lähinnä niiden vakipalkkalaisten hommana oli lakata varpaankynsiään ja kammata tukkaansa. Keikkalääkäreiden homma taas pelitti ihan hyvin.

    Äänestä

kukahan siellä näitä ympäristöasioita hoitaakaan;)...

Äänestä

silloin hyvinä aikoina oli teknisestä lautakunnasta kolme henkilöa valvomassa töiden kunnolla suorittamista. saivat käydä koulun ruokalassa syömässa. kaikki tapahtui asian mukaisesti ja ajallaan..

Äänestä

Äskettäin uutisoitiin, että kunnat pyrkivät eroon kalliista ostopalveluista, Puolangalla mennään aivan toiseen suuntaan. Miksi?

Ettei kyse olisi vain ideologiasta eikä siitä, mikä on kuntalaisille parasta. Pitää muistaa, että edellä viitattu Puolangan hallintojohtaja, ent. pohjoiskarjalainen kokoomuksen kansanedustajaehdokas Paula Karsi-Ruokolainen oli vielä viime syksynä entisen kotikuntansa Juuan kunnanvaltuutettu ja mukana yksityistämässä huolestuttavin seurauksin Juuan terveydenhuoltoa.

Juuan kunta ulkoisti terveyskeskuksensa Coronaria Oy:lle keväällä 2010. Kilpailutuksen hävinnyt Attendo MedOne eli nykyinen Attendo Terveyspalvelut Oy valitti asiasta ja valitus on edelleen vireillä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Sopimuserimielisyyksien vuoksi Juuan kunta joutui myös vaihtamaan nopeasti ja kalliisti terveyspalvelujen tuottajansa. Lisäksi kunnalle voi tulla pahimmillaan vielä miljoonaluokan lasku myös oikeuskäsittelyjen seurauksena. Kaikki tiedot on julkisesti luettavissa asiantuntevan ja maankuulun juukalaisen blogikirjoittajan Saku Timosen blogeista. Kannattaisi puolankalaisten ja muidenkin kainuulaisten lukea esim. blogi "Kädet kunnan taskussa" http://sakutimonen.blogit.fi/kadet-kunnan-taskussa/

Timonen piirtää blogeissaan koruttoman kuvan siitä, mihin ideologinen yksityistäminen voi pahimmillaan johtaa. Hyvä olisi Puolangallakin tietää ja tiedostaa tämä eikä vain seurata passiivisena miten kunta ja erityisesti sen hallintojohtaja vie härkäpäisesti eteenpäin kilpailutusprosessia. Olisi myös hyvä noteerata kokoomuksen eduskuntaryhmän vpj Petteri Orpon haastattelulausunto kesäkuun alussa Kainarissa. Orpo sanoo suoraan, että "Hirvittää Puolangan ratkaisut terveydenhuollon järjestelyistä. Kova investointi pienelle kunnalle, jossa väki vanhenee. Vetoaisin, että ratkaisua mietittäisin vielä." Tuo kun vain Puolangallakin ymmärrettäisiin eikä pidettäisi kuntalaisia koekaniineina omien arvovalta- ja etupyrkimysten vuoksi.

Äänestä

  • attendoa... kirjoitti:

    näin se menee, rajala/ ruokolainen kaksikko ovat varmaan tyytyväisiä!!

    http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194751162704/artikkeli/puolanka sai sote-palvelunsa 12 2 miljoonalla.html

    On tosiaan varmaan Karsi-Ruokolainen ainakin tyytyväinen kun lääkärimiehensä firma "yllättäin" voitti koko tarjouskilpailun. On tiedossa muhkea palkkapussi kotiin. Lienevätkö tarjouskilpailun hävineet firmat yhtä tyytyväisiä ja mitkä ovat niiden reaktiot. Se jää nähtäväksi ja se poikiiko Puolangan tapaus yhtä paljon oikeusriitoja kuin hallintojohtajan entisessä kotikunnassa..

    Äänestä

  • Seuraavassa linkissä esitetty PIIRIKUNTAMALLI ei ole minkään 8 eduskuntapuolueen ohjelmassa. Se on erittäin lähellä Kainuun mallia, mutta parannettuna versiona voisi olla Puolangalle sopiva.

    Suomessa on löydettävä kokonaisratkaisu sosiaali- ja terveyspalveluiden (sote) hoidon vaikuttavuuden parantamiseen, osaoptimoinnin poistamiseen, hallinto- ja muiden kustannusten pienentämiseen ja tuottavuuden parantamiseen.

    Ratkaisuehdotukset tähtäävät kuntien asukkaitten lähipalveluiden säilyttämiseen sekä päivystyspalveluiden saavutettavuuteen, leikkausjonojen lyhentämiseen, ennaltaehkäisevään hoitoon ja hyvään kuntoutukseen.

    LINKKI 1

    Puheenaihe: PIIRIKUNTA RATKAISEE PULMAN

    http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194794631686/artikkeli/puheenaihe piirikunta ratkaisee pulman.html

    LINKIN EHDOTUKSEN MUKAISESTI

    KAINUU

    1) 9 taloudellisesti vahvaa peruskuntaa: lähivaltuustot, omat kuntaveroprosentit.

    2) Kainuun sote-piirikunta: demokraattisesti valittu piirikuntavaltuusto, oma budjetti ja kuntaveroprosentti.

    3) Yhteensä 10 peruskuntaa.

    Verohallinnon tietokone laskee sote-piirikunnan kuntaverotulot samalla kun lasketaan 9 peruskunnan kuntaverotulot.

    MANNER-SUOMI

    Vuoden 2013 alun tilanteen mukaan:

    1) 304 peruskuntaa, omat kuntaveroprosentit.

    2) 10–20 sote-piirikuntaa, 10–20 vaalilla valittua sote-piirikuntavaltuustoa, joilla omat kuntaveroprosentit.

    3) Yhtensä 314–324 kuntaa.

    THL

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on epäpoliittinen asiantuntijaorganisaatio.

    THL esittää YKSIKANAVAISTA alueellista (edellisen linkin sote-piirikunnat) sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusta, jossa kaikki julkinen rahoitus siirretään alueellisille sote-rahoittaja-järjestäjille eli 10–20 sote-piirikunnalle. Tästä seuraa erittäin monia etuja ja kustannuksia vähentäviä parannuksia kuntien asukkaille ja peruskunnille, myös Puolangalle.

    Yksi esimerkki:

    Suomen 10–20 sote-piirikuntaa saavat vastatakseen Kela-kelamatkakorvaukset.

    – Koska Kainuun sote-piirikunta vastaa matkakorvauksista, niin sen kannattaa järjestää hyvät lähipalvelut Kainuun nykyisille kunnille, koska se näin välttyy maksamasta matkakorvauksia.

    – Koska sote-piirikunta rahoittaa omilla kuntaverotuloillaan yhtenäiset hoitoketjut lähiterveysasemien perusterveydenhoidosta erikoissairaanhoitoon, niin sote-piirikunnan kannattaa hoitaa kuntien asukkaitten lähiperusterveydenhoito tehokkaasti niin, että vältytään kalliilta erikoissairaanhoidolta.

    – Sote-piirikunnan etu on siirtää leikkauspotilaat mahdollisimmat nopeasti pois kalliilta erikoissairaanhoidon paikoilta laadukkaille, mutta edullisemmille vuodeosastoille, jolloin jonossa seuraavat leikkausasiakkaat saavat nopeasti paikan erikoissairaanhoidossa. Leikkauksen jälkeen, kuten yleensäkin on taloudellisesti kannattavaa järjestää hyvä kuntoutus, jolloin asiakkaat pääsevät nopeasti kotiin tai takaisin työhön. Tämä on myös työnantajien etu.

    LINKKI 2

    Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen kehittäminen: Kohti yksikanavaista alueellista järjestäjä-rahoittajaa

    http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/45285222-2d5e-449f-9ddc-e9ed5d4cec6b

    Äänestä

  • Yksikanavainen sote kirjoitti:

    Seuraavassa linkissä esitetty PIIRIKUNTAMALLI ei ole minkään 8 eduskuntapuolueen ohjelmassa. Se on erittäin lähellä Kainuun mallia, mutta parannettuna versiona voisi olla Puolangalle sopiva.

    EVA ANALYYSI KUNTAUUDISTUKSEN KORJAUSSARJA 18.1.2013

    http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2013/01/Kuntauudistuksen-korjaussarja.pdf

    http://www.eva.fi/blog/2013/01/18/eva-analyysi-kuntauudistuksen-korjaussarja/

    .
    ETLA MUISTIOITA HALLITUKSELLE Talouspolitiikan linjaus keväällä 2013

    http://pub.etla.fi/ETLA-Hallitukselle-2013.pdf

    Äänestä

  • Polemiikki-lehti - Professori Kaarlo Tuori: Sote-palveluiden vastuukuntamalli perustuslain kannalta ongelmallinen

    4.03.2013 | Kirjoittanut: Eeva-Liisa Hynynen | Kuva: Merja Ojala

    http://www.kaks.fi/node/5824

    Lainaus alkaa

    Hallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus saattaa törmätä perustuslakiin, jos hallitus lähtee ajamaan sote-palveluiden järjestämistä kaavailemansa vastuukuntamallin pohjalta, arvioi akatemiaprofessori Kaarlo Tuori.

    - Vastuukuntamalli on kunnallisen itsehallinnon kannalta ongelmallinen, Kaarlo Tuori painottaa.

    Tuori on valtakunnan johtavia perustuslain ja valtiosääntöoikeuden asiantuntijoita ja usein nähty vierailija eduskunnan perustuslaki- ja hallintovaliokunnissa.

    Professori muistuttaa, että aikoinaan perustuslakivaliokunta arvioi kuntien tehtävien siirtoa varsin laajalti Kainuun hallintokokeilun lainsäädännön yhteydessä. Kun siirrettävänä olivat keskeiset sote-palvelut ja merkittävä osa kuntien budjettivallasta, perustuslaillinen arviointi oli välttämätön, koska kunnallinen itsehallinto nauttii perustuslain suojaa.

    - Tällöin Kainuun mallin kohdalla ratkaisevaa oli, että tehtävät siirrettiin maakuntatasolle, jossa päätösvaltaa käytti suorilla vaaleilla valittu maakuntavaltuusto.

    Nyt hallitus on suunnitellut ensisijaisesti vastuukuntamalliin pohjautuvia sote-ratkaisuja, joissa esimerkiksi keskuskaupungit ottaisivat vastuulleen naapurikuntiensa sote-palvelut. Kun tähän asti sairaanhoitopiirejä on moitittu suoran demokratian puutteesta, nyt valtaosa kunnista päätyisi tilanteeseen, jossa alueen suurimman kunnan valtuusto käyttäisi käytännössä yksin päätösvaltaa useiden kuntien sote-palveluista ja -rahoista.

    Kataisen hallituksen sote-uudistuksen tavoitteena on lakkauttaa sairaanhoitopiirit ja keskittää sote-palvelut ja osa erikoissairaanhoitoa vahvojen peruskuntien käsiin, jotta perusterveydenhuolto saataisiin toimimaan.

    Kun on kuitenkin todennäköistä, että Suomeen ei synny valtiovarainministeriön kuntaosaston kuntakarttojen mukaista 70 suurkunnan Suomea, sote-palvelut ovat irtoamassa enemmän tai vähemmän yksittäisten kuntien käsistä yhteistoiminnallisten alueiden järjestämisvastuulle.

    Hallituksen tähän mennessä linjaamat mallit ovat ensisijaisesti vastuukuntamalli ja toissijaisena sote-alueet.

    Kaarlo Tuorin mielestä sote-alueetkaan eivät ole ongelmattomia kunnallisen itsehallinnon kannalta. Suora kansanvaltainen ohjaus puuttuu, ellei alueellisella tasolla järjestetä vaaleja.

    - Mutta vastuukuntamallia eli ns. isäntäkuntamallia pidän kaikkein ongelmallisimpina.

    "Renkikunnat" ilmeisesti olisivat vain maksajien asemassa. Jos kunnat pakotettaisiin tällaiseen malliin lainsäädännöllä, kunnallinen itsehallinto olisi todella uhattuna. Kaiken lisäksi näyttää vahvasti siltä, että vastuukuntamallilla pyritään luomaan painetta kuntaliitoksiin, Tuori kritisoi.

    Lainaus loppu

    Äänestä

  • Suomen perustuslaki kirjoitti:

    Polemiikki-lehti - Professori Kaarlo Tuori: Sote-palveluiden vastuukuntamalli perustuslain kannalta ongelmallinen

    Etelä-Suomen Sanomat 26.3.2013

    http://www.ess.fi/?article=408783

    Omatkin moittivat hallituksen sote-linjauksia

    "Jouko Skinnari (sd) arvioi, että eduskunnasta on vaikea löytää enemmistöä, joka kannattaa isäntä- tai vastuukuntamallia."

    Äänestä

Kenties se kainuulaisten terveydenhoito on niin hyvää bisnestä, että kannattaa ruotsalaisen yhtiön kiilata itsensä apajille rokottamaan puolankalaisten hiipuvia verosenttejä.

Miksei muuten Puolangan kunta itse ota voittoja näin hyvästä tulolähteestä? Santaa ne vapaahehtoisesti Ruotsiin? Miksi?

Attendon voitot kiristetään palkkaamalla liian vähän työntekijöitä, jolloin palvelut ovat minimaalisia ja usein jopa ala-arvoisia. Ruotsissa Attendon hoivattavia on pidetty nälässä ja vaipoissa, joku on jopa kuollut.

Muuttakaa puolankalaiset äkkiä pois sieltä ennen kuin ihan konkreettisesti hukutte omaan ja Attendon paskaanne.

Äänestä
  • Nyt on kuun alussa tapahtunut muutos huonompaan suuntaan, ainakin hoitajien työoloissa.

    He joutuvat jakamaan potilaille ruuat, yöhoitajat keittelevät aamupuurot..onko keittiöhenkilökuntaa saneerattu?

    Luulis hoitajilla olevan muutakin työtä kuin kapustaa heiluttaa..eiks ne potilaat ole tärkeintä ja heidän hoitonsa.

    Miten se menikään se iskulause..hoitoa sinua kuunnellen..

    Äänestä

  • huono homma kirjoitti:

    Nyt on kuun alussa tapahtunut muutos huonompaan suuntaan, ainakin hoitajien työoloissa.

    He joutuvat jakamaan potilaille ruuat, yöhoitajat keittelevät aamupuurot..onko keittiöhenkilökuntaa saneerattu?

    Luulis hoitajilla olevan muutakin työtä kuin kapustaa heiluttaa..eiks ne potilaat ole tärkeintä ja heidän hoitonsa.

    Miten se menikään se iskulause..hoitoa sinua kuunnellen..

    kutu nuo lestat sinne talkoo kokeiksi,,

    Äänestä

  • vellitön kirjoitti:

    kutu nuo lestat sinne talkoo kokeiksi,,

    Joo, saisivat mennäkin..ruokana on puuroa, puuroa, puuroa ja talkkunaa.

    Muuten taitavat lämmittää valmiita einesruokia. Juustoa ei ole, makkara on puolitettu lauantaimakkaran siivu. Kyllä vanhukset ansaitsisivat paremmat eväät.

    Äänestä

  • Kyllä hoitajien käsitys Attendosta pysyykin "erikoisena", jos vakinaistetaan työpaikkoja, ja perään ilmoitetaankin etteivät olekaan vakinaisia vaan uudet haastattelut edessä. Työsopimukset varsin erikoisia. Kyllähän Attendo itse tässä kasvonsa näyttää mitä firmasta ollaan mieltä. En ihmettele jos työntekijät ovat muualta paikkoja hakemassa, varsinkin uudet tulokkaat. Kuulostaa et joku esimiehistäkin on jo irtisanottu, ovi käy...

    Äänestä

  • Attendo, Attendo kirjoitti:

    Kyllä hoitajien käsitys Attendosta pysyykin "erikoisena", jos vakinaistetaan työpaikkoja, ja perään ilmoitetaankin etteivät olekaan vakinaisia vaan uudet haastattelut edessä. Työsopimukset varsin erikoisia. Kyllähän Attendo itse tässä kasvonsa näyttää mitä firmasta ollaan mieltä. En ihmettele jos työntekijät ovat muualta paikkoja hakemassa, varsinkin uudet tulokkaat. Kuulostaa et joku esimiehistäkin on jo irtisanottu, ovi käy...

    Vaan paikallislehti se jaksoi pääkirjoituksessaa hehkuttaa puolankalaisten tyytyväisyyttä palveluja kohtaan. Totuus tai olla toista..

    Äänestä

  • paikallisaviisi kirjoitti:

    Vaan paikallislehti se jaksoi pääkirjoituksessaa hehkuttaa puolankalaisten tyytyväisyyttä palveluja kohtaan. Totuus tai olla toista..

    Ihan kuvottavaa kehumista,,

    Äänestä

Jouduin viikonlopulla Kajaanissa tietämättäni Attendon keikkalääkärin asiakkaaksi. Toiminta oli luokatonta.

Äänestä

Suomussalmi on ulkoistanut yö- ja viikoloppupäivystykset Attendolle. Kuhmon terveykseksus on ulkoistettu. Siellä on jatkuvaa kränää. Lisäksi terveyskeskuksen kehittäminen vaikeutuu.
Pelaako valtapuolue kok yhteen. Entä muut apupuolueet.

Äänestä
  • näyttää ainakin nyk kepun Johtaja sipilä olevan vahvasti kokoomuksen linjoilla puolangalla, samoin muut puolueet...!!

    Äänestä

Ruotsin TV-uutisissa tänään (4.7.) sanottiin, että suunnittelevat siellä kaikki poliittiset puolueet, porvareista kommunisteihin, lailla kieltää ns. hyvinvoinnilla bisneksen tekemisen. Perustelevat sitä hoidon ala-arvoisella tasolla ja sillä rahastamisen ja vielä että voitot siitä katoavat veroparatiiseihin, ei siis edes omaan maahan (=Ruotsi).

Tänään uutisissa käyttivät esimerkkinä nimeltä mainiten juuri tätä Attendoa, jolle siis Suomen Puolanka on antanut täydet valtuudet rahastaa ja tehdä bisnestä. Tyhmä ja tietämätön kansa, helppo huijata.....

Äänestä

Tämäkö on Puolangallakin edessä?

Yle uutiset Savo:
31.5.2012 klo 9:22 | päivitetty 31.5.2012 klo 9:22
Varkaus ja Attendo kiistelevät sopimussakosta

Ulkoistetut terveydenhuoltopalvelut eivät ole toimineet kaupungissa odotetulla tavalla. Attendo Medone on kiistänyt Varkauden sille asettaman 100 000 euron sopimussakon. http://kokeile.yle.fi/uutiset/varkaus_ja_attendo_kiistelevat_sopimussakosta/6145413

- eikä ole ollenkaan ainoa paikka missä "taitavat kunnanvirkamiehet" ovat päässeet/joutuneet kilpasille monikansallisen terveysbusinesyrityksen kanssa. Arvata sopii kuinka sellaisissa väännöissä käy, kun vastapauolella ovat taitavat sopimusjuristit. Kuka puolangalla on sellainen?

Äänestä
  • ihmeellistä oo, kuntalaiset maksaa sen mistä päättäjät sopii ja sillä siiisti... ainakin puolangalla...kele!

    Äänestä

Kuntayhtymä on ongelmissa Kuhmon yksityisille annetun terveyskeskuksen kanssa. On ollut joka vuosi. Oikeudenkäyntikuluja tulee. Kuntayhtymän virkamiehiä joutuu turhanpäiten työjelemään niskuroiva yrittäjän kanssa.

Kuntalaiset maksaa. Maakuntavaltuusto on yksityisen kannalla yksimielisesti. Perussuomalaiset hyväksyvät keinottelun. Miksi?

Äänestä

Tätä herkkuako on puolankalaisillekin tiedossa...

Lainaus Kainariin 17.5.2012 kirjoitetusta kommentista:

"Yksityisiä lääkäripalveluja tuottava Attendo haluaa korottaa roimasti Virolahden ja Miehikkälän terveyspalvelumaksuja. Kaakon kaksikon ja Attendon palvelusopimus päättyy tämän vuoden lopussa.

Osapuolet neuvottelevat sopimuksen sisältämästä optiovuodesta, eli ensi vuoden terveyspalveluista. Attendo vaatii nykyisiin palvelumaksuihin 37 prosentin korotuksen, mikä merkitsee yli 350 000 euron korotusta.

Attendo perustelee vaatimusta kustannusten, lähinnä lääkäreiden palkkojen nousulla. Kuntapari pääsisi halvemmalla, jos suostuisi laskemaan palvelutasoa. Se merkitsisi pidempiä odotusaikoja hammashoidossa ja kesäseisokkeja terveysasemille. Sosiaali- ja terveysjohtaja Marjo Seuri sanoo, että kunnat ovat neuvotteluissa puun ja kuoren välissä."

- Puolangan sopimusosaajat(?) ja talousviisaat(?) taitavat saada mukavasti haastetta Attendosta..

Äänestä
  • Niin? ja mikä muuttuu maakuntaan verrattuna? ei ole täällä tarvinnut hammaslääkärissä käydä kun pelkkään tarkstuksen saa ajan puolentoistavuoden päähän, TK on ollut kesät kiinni jo useamman vuoden. ELI KERRO JOTAIN UUTTA???

    Äänestä

Onnea matkaan puolankalaiset! Kuvittelitte olevanne fiksuja kun torppasitte Kainuun mallin. Kohta se on totuus edessä teilläkin; ei muuta ku karvalakki kouraan ja Kajaanin suuntaan.

Olette te muuten niin typeriä,että....

Äänestä
  • Kainuun maakunnan sairaanhoito ei ole koskenut puolankalaisia moneen vuoteen Terveyskeskuslääkärit eivä lähetä puolankalaisia erikoissairaanhoitoon koska maakunnan säästöt ovat etusijalla sairaanhoidon sijaan. Tälläkin viikolla on ollut uutisia,joiden mukaan puolanka on suomen sairain, itsemurha herkin ja alkoholisoitunut kunta. Se osoittaa maakunnan ja puolangan sairraan hoidon tason. Luultavasti tulevakaan systeemi ei tuo parannusta sairaanhoitoon.

    Äänestä

  • Sie voit muuten vaikka paskataa siihen lakkiis... Kyllä sullekkin totuuss ensivuoden alusta alkaa selviimään. Mutta ei muuta kun kajaanista ylihintainen talo kaupaks ja muutat tänne, kun ei koto kaupungissa palvelut pelaa.

    Äänestä

  • Perus SS kirjoitti:

    Sie voit muuten vaikka paskataa siihen lakkiis... Kyllä sullekkin totuuss ensivuoden alusta alkaa selviimään. Mutta ei muuta kun kajaanista ylihintainen talo kaupaks ja muutat tänne, kun ei koto kaupungissa palvelut pelaa.

    Kajaanissa on aina palvelu pelannut. 24/7.

    Olishan se jos kajaanin talon möis, sillä rahallahan ostain puoli puolankaa ja sais naiset kaupan päälle. Mutten kuitenkaan. Kuka sitä vapaaehtoisesti köyhälään muuttaa?

    Äänestä

Puolangan keskustalaiset eivät torpanneet kuntayhtymää siksi, että siellä olisi suosittu kunnallista sosiaalihuollon toteuttamisen mallia.
Keskusta torppasi Puolangan ulos saadakseen maakunnan alueella vauhtia terveystoimen (ja vanhushuollon) yksityistämiselle.

Yksityinen firma laittaa ensin "halvan" tarjouksen ja kun kunta on lirissä, hinnat nousevat. Se on liiketoiminnan laki. Lääkäreiden ja hoitajien palkat eivät suinkaan kohoa.

Tämä operaatio on Kainuun Keskustan piirissä yhteisesti sovittu lnja. Valitettavasti kaikki maakunnan puolueet juoksevat Keskustan perässä saadakseen muutaman virkapaikan ja vastineeksi myyvät ihmisten terveydenhoidon.
Tulevissa kunnallisvaaleissa tämäolisi otettava huomioon. Ja sekin, että enää ei jätettäisi kannanilmaisut vain 4 vuoden välein tapahtuviksi.

Keskusta toteuttaa yleistä linjaa työväestön varojen siirtämiseksi kansallisille että ylikansallisille suursijoittajille. Uusi pomo Sipilä on vahvistanut tämän.

Äänestä
  • Hui hai, onkohan lääkitys ihan varmasti kunnossa? vitsi vitsi, persut vaan vaalityötä tekevät.. haittaaks se? Taitaa ahdistaa? Muuta hyvä ihminenn vaikkapa hyrylle, niin näät miten asiat hoituu tulevassa kuntayhtymässä.

    Äänestä

Tässä asiassa ei mikään puolue saa kannuksia, taitaa pienyrittäjä kokeilla omia kannuksiaan,,,mitäpäs se hyvejää,,

Äänestä

Nyt kupparit ja hierojat kuntoutukaa, ennenkuin menette manalaan, opettakaa taito nuoremmille,,

Äänestä

Nyt kun Puolangalla jäölleen hommat meni munilleen, Attendo Terveyspalvelut Oy voi halutessaan vaatia sopimusrikkomuksesta ja tulonmenetyksestä kunnalta miljoonakorvaukset. Ja Kainuun yhtymän taholta tulee kylmää kyytiä eikä erityisehtoja kuunnella. Voi voi.

Äänestä
  • Onpas ainoa kunnan "lakiasiaintuntija" hallintojohtaja Paula Karsi-Ruokolainen tehnytkin "hyvää työtä". On varmaan muistanut tehdä päättäjille selväksi sen mitä Puolangan kunnan päätökset ja toimet voivat korvausvastuiden ja muiden sössimisistä mahdollisesti seuraavien toimenpiteiden johdosta kunnalle merkitä?!? Muutenhan saattaisivat vastuut kilahtaa omaan nilkkaan..
    Eikös virkamies aina vastaa tehtävien päätösten lainmukaisuudesta ellei jätä eriävää mielipidettä...

    Äänestä

Ei ole vielä Leskinen ja Jokelainen saaneet nurin Puolankaa, mutta jos lisää Vapaamuurareita loossiin hommaavat, tiijähäntä sitten. Kainuu ja Pohjoissuomi on vapaamuurareiden vaikutuskenttä, missä mitäkin tehdään tai ollaan tekemättä.
Jokelainen varmaan saa taas vapaamuurareissa ylennyksen..

Äänestä
  • ai nyt syyllinen onkin vapaamuurarit? Kyllä ne taitaa kuitenkin löytyä sieltä kunnantalolta...

    Äänestä

  • Joo, loosseissahan puumerkit löytyy, on sanonta, että veljeä ei jätetä,,

    Äänestä

Aivan itse on Puolangan niin sanottu johto ajanut kunnan umpikujaan. Kaikki muut Kainuun kunnat ovat asiat ymmärtäneet vaan ei Puolanka.
Yritetään jotain, mitä ei itsekään ymmärretä.
Saispa edes kunnallisvaalit aikaan jotain muutosta, mutta lienee turha toivo. Puolanka-lehti pitää siitä huolen!

Äänestä

Ilmainen mammografia ja kynekolookin palvelut tarjolla puolankan torilla joka päivä. Vastaanotto sinisen hiasen takapaksissa. Useita asijantuntijoita paikalla ja varma hoito.

Äänestä

Meitä Puolangan työssäkäyviä on noin 700 ja lokakuussa 2 vähemmän kun muutetaan vaimon kanssa Kajaaniin. Eikä olla ainoita, monella tuttavapariskunnallakin on haku päällä muualle. Vaikka on monta tervettä lasta niin ei koskaan tiedä mitä tapahtuu ja parempi että apu on silloin lähellä. Taloa on turha edes yrittää kaupata, jätetään kesämökiksi tänne. Surullista mutta muukaan ei enää auta. Terveiset maailman jääräpäisimmälle kunnanjohtaja Rajalalle. Ei tule ikävä.

Äänestä
  • Tervetuloa Kajaaniin! Varsinkin lapsiperheet ovat tervetulleita :)

    Äänestä

  • Jep jep. Minäkin laitan liikkeen kiinni ja muutan johonkin viisaampaan kuntaan. Sanon vaan että olette Puolankalaiset ihmeissään kun meidän firman palvelu loppuu. Joudutte Kajaaniin asti lähtemään jos kyseistä palvelua haluatte...

    Äänestä

  • valonsammuttaja kirjoitti:

    Jep jep. Minäkin laitan liikkeen kiinni ja muutan johonkin viisaampaan kuntaan. Sanon vaan että olette Puolankalaiset ihmeissään kun meidän firman palvelu loppuu. Joudutte Kajaaniin asti lähtemään jos kyseistä palvelua haluatte...

    On tainnut metsät loppua valonsammuttajalta,eikä liikettä osaa hoitaa.Kukapa siellä liikkessä haluaa käydä kun ei ole muuta tarjolla kuin vanhaa tavaraa ja puolet kalliimpaa kuin Kajaanissa.Kajaanista on tähänkin asti palvelut ja tavarat joutunut hakemaan.

    Äänestä

  • irvistellään Kajanis kirjoitti:

    Ei ole hyllyillä vanhaa tavaraa, sittenpähän näette. Ja tässä tuli se toinen syy. Jos joku yrittää tulla toimeen omillaan ja sattuu olemaan yrittäjä niin hei ollaan kadehtimassa ja puhumassa pashaa selän takana. Olisin laittanut uuden auton, mutta pakko ajaa vanhalla kun muuten kyläläiset kadehtii niin ettei kauppa enää kannata. Olette te niin kummalista sakkia että...

    Äänestä

  • Yritttttäää kirjoitti:

    iliman kunnan tukijaisija,, yrittäjänä rahasi tienannu, osta vaan! Sinä oot autosi ja omaisuutesi ansainnut!!

    Äänestä

  • irvistellään Kajanis kirjoitti:

    On tainnut metsät loppua valonsammuttajalta,eikä liikettä osaa hoitaa.Kukapa siellä liikkessä haluaa käydä kun ei ole muuta tarjolla kuin vanhaa tavaraa ja puolet kalliimpaa kuin Kajaanissa.Kajaanista on tähänkin asti palvelut ja tavarat joutunut hakemaan.

    Ja tämä on suurin syy miksei yrittäminen puolangalla kannata: köyhät puolankalaiset, kateelliset vellihousut. Kuka siellä edes haluaa yrittää?

    Äänestä

  • Samat ajatukset täälläkin. Rajala ja hallintojohtaja Paula Karsi-Ruokolainen vaikuttavat ajattelevan vain omaa etuaan. Jälkimmäinen oli mukana järjestelemässä myös puolisolleen hyvät edut Attendon palkkalistoilla olevana vanhuslääkärinä. Lapsiperheitä ei ilmeisesti Puolangalle kaivata, joten kunta voi ryhtyä toteuttamaan päiväkoti- ja koulupuolen alasajoa (sosiaalipuolen palveluthan ovatkin Puolangalla hyvää vauhtia jo historiaa). Säästyypähän tuotakin kautta varoja Attendon voittojen maksuun ja saahan selvästi suurimmat valtionosuudetkin saa vanhuksista. Liekö tuollainen kehitys sitä uutta kuntastrategiaa.. Ainakin asukasluvun vähennykset ovat olleet varsin suuria vuoden vaihteen molemmin puolin. Voitaneen sanoa, että strategia tuottaa tulosta!

    Äänestä

Surullista että jääräpäisyys ja jääräpäiset asioidenhoitajat ajavat kunnan ja kuntalaiset ahdinkoon että häpeä tunnustaa mistä lähtöisin, ai siis Puolangalta. siellähän...

Äänestä

NOH niin Puolankalaiset, jotka haluatte jotain oikeaa tietoa tulevaisuudessa lopettakaa Kainuun Sanomien tilaus, ja tilatkaa Kaleva , ainut lehti joka kirjoittaa asioista,eikä korosta joka asiasta Puolangan osalta negatiivistä.

Äänestä
  • Kaleva uutisoi ihan samat asiat. Mistä johtuu tuo kuvitelma että Kajaanilaisilla olisi jotain puolankaa vastaan? Ei voisi vähempää kiinnostaa puolanka tai puolankalaiset.

    Miten muuten tuollaista hölmöilyä voisi uutisoida kuin kertomalla totuuden?

    Äänestä

Miksi kunnanhallituksen puheenjohtajan virkaa ei yksityistetty?

Äänestä

Ympäristöterveyshuoltoa ei ulkoistettu joten sopii kysyä onko eläimet koirat,kissat ja karja tärkeämpiä kuin sairaat ihmiset?

Äänestä

Puolangan kunnnan nettisivut 27.8.2012:

"Terveys- ja sosiaalipalvelut

Teveys- ja sosiaalipalvelut puolangalla järjestää Kainuun maakunta-kuntayhtymä. Puolangan kunta tuottaa kuitenkin päivähoitopalvelut.

Terveyspalvelut (linkki maakuntakuntayhtymän sivulle)

Perhepalvelut (samoin)

Vanhuspalvelut (samoin)

Päivähoito (perustiedot)

Muokattu viimeksi: 2010-12-29 13:07:22"

Tuossa kaikki mitä löytyy sote-palveluista. Minkäänlaista tietoa ei ole vieläkään vuodenvaihteen jälkeisestä tilanteesta, vaikka lakikin velvoitaa kuntaa informoimaan kuntalaisia palveluista ja niitä koskevista muutoksista asianmukaisesti ja hyvissä ajoin.

Käykö tässä taas niin, että tiedot jäävät jälleen päivittämättä, vaikka asiat ovat muuttuneet jo kauan sitten. Kunnan sivuillahan luki pitkään, että Puolanka kuuluu Oulun lääniin, vaikka läänit oli lakkautettu jo kaksi vuotta aikaisemmin.

Äänestä

Muutin pois Puolangalta jo -70 luvulla, varmuuden vuoksi. Näihän siinä kävi kun silloin ennustelin.

Äänestä

Onko kunnan sivuilla mitään tietoa viikonloppupäivystyksestä? Lapsi sairastui ja pitäisi saada se lääkäriin? Autokin meni rikki ja löytyisikö korjaamoa? Muutimme Puolangalle hyvät palvleun ja halvan asunnon toivossa Kajaanista viime keskivikkonna.

Äänestä

-ainakint 112 ja autolle Shelliltä, jos ei kovin paha vika,Autohuoltoon on viikonloppuna ainut paikka.

Äänestä
  • "Meitä Puolangan työssäkäyviä on noin 700 ja lokakuussa 2 vähemmän kun muutetaan vaimon kanssa Kajaaniin. Eikä olla ainoita, monella tuttavapariskunnallakin on haku päällä muualle. Vaikka on monta tervettä lasta niin ei koskaan tiedä mitä tapahtuu ja parempi että apu on silloin lähellä. Taloa on turha edes yrittää kaupata, jätetään kesämökiksi tänne. Surullista mutta muukaan ei enää auta. Terveiset maailman jääräpäisimmälle kunnanjohtaja Rajalalle. Ei tule ikävä."

    - On tämä surkuhupaisaa seurata tätä Puolangan kunnna alkanutta konkurssikehitystä. Kunnan johto vain kehuskelee lehtien palstoilla yhdessä Attendon edustajien kanssa miten hyvin kuntalaisilla nyt menee. Vuoden alun poikkeuksellisen rumat kuolintilastot ja muuttotilastot vain kertovat aivan jotain muuta. Nyt saisi halvalla lomakäytöön talviasuttavia asuntoja Puolangalta. Ei vaan viitsi vielä ostaa, kun hinnat näyttävät entisestään vain putoavan, sitä myöden kun kiinteistömarkkinoiden ylitarjonta vain kasvaa... Ansiot tästä kuuluvat kunnantalolle. Pian saatte kuntaanne tuloveroja maksamattomia loma-asukkaita palvelutarpeineen...

    Äänestä

Ylä-Kainuu kirjoitti maantaina näin:
"Puolangan apteekin apteekkarina tällä hetkellä toimiva Merja Niskanen siirtää liiketoimintansa Puolangalta Kajaaniin. Niskanen tulee siirtymään kesäkuussa Kajaanin 2. apteekin uudeksi apteekkariksi, johon hän on saanut apteekkiluvan.

Puolangan apteekki tulee saamaan uuden apteekkarin tulevaisuudessa, kun lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA löytää apteekille uuden apteekkarin.

– Luovun apteekkiluvastani Puolangalla, kun uusi apteekkari Puolangan apteekille löytyy, kertoo Niskanen."

- Tokkopa uutta apteekkaria noin vain löytyy. Uutinen kuvastaa hyvin sitä, että pois kunnasta nyt hakeudutaan kiihtyvään tahtiin, kun kiinteistöistä (ehkä) saa vielä jotain hintaa..

Äänestä
  • Apteekki lienee vuokralaisena, joten eipä siitä paljon mukaan saa.

    Toisaalta kaupungin ostovoima on eri luokkaa kuin pienen kuihtuvan kylän. Joten jos tilaisuus koittaa, tuskinpa siitä kukaan adioita pidemmälle ajatteleva kieltäytyy. Tilipussinkin vuoksi.

    Äänestä

  • ULKOISTAA SEKIN JA PÄIVYSTÄVÄ APTEEKKI SHELL HUOLTAMOLLE. TULEE HALVAKSI JA HUOLTO PELAA.
    EN KÄYTÄ APTEEKIN TUOTTEITA, EN MITÄÄN NE TUHOAA MUNUAISET, MAKSAN JA VATSAN.. JÄÄ PILLERI KOUKKUUN BURANA KUOLEMAT OVAT VAIJENNETTU ASIA JOPA IKÄIHMISTEN KUOLIN SYYNÄ KIRJOITTI ILTALEHTI.

    Äänestä

ULKOISTAMINEN TULEE KALLIIMMAKSI, MUTTA PIITTAAMATTOMUUS JA VASTUUTTOMUUS PÄÄTÖKSEN TETOSSA NÄKYY JUURI PITÄÄ ULKOISTAA KAIKKI PLAVELUT YLIKANSALLISILLE FIRMOILLE.
ULKOISTETAAN KUNNAN HALLINTO TULEE SIINÄ LAATU MYÖS KAUPANPÄÄLLE EIKÄ PELKÄT SUURET TALOUDELLISET SÄÄSTÖT..
HUONON HALLINON VOISI ULKOISTAA KYPROKSEN PANKEILLE NE OSAA JOHTAA..

Äänestä

Puolanka tulee jakaa ympäröivien kuntien kesken ja nykyisten johtajien on lopetettava riitelevä politoikointi.Huusko Peltonen, TMoilanen, Rajala, Karsikko-Ruokolainen muuttakaa huitsin nevataan.

Äänestä

No mitäs sitten . paluuta entiseen ei varmaankaan ole. Tehdään sen verran hyvät systeemit että kelpaa hoidot muillekkin eipähän rasita kuntayhtymien talouksia..näin...

Äänestä

Terveyskeskuksen rakentaminen näyttää alkavan. Kyllä nauratta; Puolangan konkurssin jälkeen tulee kuntaliitos Suomussaleen. Yli kymmenen miljoonat velat siirtyvät Suomussalmelaisten maksettavaksi. Puolanka ei tuota mitään, kuten ei nytkään.

Äänestä

sää sen tiedät alkaneen! onko jo perustukset tehty, vai?

Äänestä

Perustukset tehtiin tiistaina ja keskiviikkona tuli ensimmäiset terveyskeskus lohkot,

Äänestä
  • Ja yhtä vinossa kuin uimahallin pohja.

    Äänestä

ainakin laskutukset pelaa Kunnan osalta erittäin hyvin... tosin Hoito puoli on vähän niin ja näin... vaan kait se oli tarkoituskin...!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Fair play? kirjoitti:

"VALT § 9
Esitys: Valtuusto päättää, että Puolangan kunnan perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen palvelut lukuunottamatta päivähoitoa ja ympäristöterveydenhuoltoa järjestetään 1.1.2013 alkaen kokonaisulkoistuksena.

Päätös: Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen."

Siinäpä taas reilu ja puolueeton päätös. Eikö ympäristöterveydenhuoltokin olisi pitänyt ulkoistaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu