Raha-asiat kuntoon

Velallinen93

Eli homman nimi on tämä.

Helmikuussa tuli tuhlailtua todella paljon rahaa ajattelemattomasti ja tuli otettua vippejäkin. Siitä lähtien on lähtenyt vippikierre, josta ei ole tällä hetkellä poispääsyä tiedossa, koska ei ole mitään ideoita kuinka saisi hoidettua rahat kaikkiin vippeihin. (lähes kaikista firmoista vipit otettu jo, koska pitänyt maksaa edellisiä pois ja ostaa ruokaa ja maksaa muitakin laskuja)

Olen siis avoliitossa asuva 18 vuotias opiskelija ja avopuolisoni myös opiskelee ja on 18, joten minkäänlaisia tuloja ei ole ja näin ollen emme saa pankista isompaa pienikorkoista lainaa. Opintolainat on nostettu (niitähän tulee nykyään pienissä erissä joten ei edes auttaisi)

Tiedämme molemmat että nyt on tullu möhlittyä pahasti rahojen kanssa, mutta haluaisimme päästä pois tästä oravanpyörästä, joten ideoita otetaan todella mieluusti vastaan.

Vanhemmiltamme emme voi lainata, koska molempien vanhemmat todella köyhiä sekä velallisia myös, (omien velkojen yhteismäärä tällä hetkellä 1500e)

Turhat postailut siitä kuinka ei kannattaisi näin toimia jnejne. Voi jättää omaan pääkoppaan. Tiedostamme kyllä todella vahvasti, että ei näin. Ja jos/kun tästä joskus pääsemme yli niin estot kaikkiin vippifirmoihin ja ainoat lainat mitä otetaan on pankista sitten kun on säännölliset tulot ja asunnon osto edessä.

Joten vinkkejä tänne kiitos! :)

123

7346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lksdfjna

      1. Soitto kaikkiin paikkoihin, joihin olette velkaa. Sovi maksuaikaa ja ole rehellinen tilanteestasi. Kysy myös maksuaikaa muihin laskuihin (sähkö, netti, puhelin jne).
      2. Hakekaa kummatkin töitä. Nyt ei ole aika nirsoilla, vaan otatte kummatkin vastaan ihan mitä töitä tahansa heti. Siivousfirmat esim ottavat myös alalle kouluttamatonta työvoimaa. Opintojen ohessa pystyy tekemään töitä (illat viikonloput). Kaikki palkkatulot lainojen lyhennykseen.
      3. Ruoka-apua on tarjolla. Seurakunnat ym jakaa ruokaa, joka kannattaa hyödyntää.
      4. Kaikki hankinnat jäihin, eli uudet vaatteet ym. Muutto halvempaan asuntoon, mikäli mahdollista.
      5. Jos/kun vipeillä tuli osteltua jotain kiinteää omaisuutta, niin tavarat myyntiin esim huuto.netissä.

      • kokemusta on

        2. siivousfirmatki ottaa töihin ennemmin niitä keillä on se koulutus, kun muuten joutuvat kouluttamaan..
        Nimimerkillä en artesaanin papereilla ole kelvannut edes siivoojaksi...

      • autoasentaja
        kokemusta on kirjoitti:

        2. siivousfirmatki ottaa töihin ennemmin niitä keillä on se koulutus, kun muuten joutuvat kouluttamaan..
        Nimimerkillä en artesaanin papereilla ole kelvannut edes siivoojaksi...

        Kuinka niin EDES siivoojaksi?
        Se kun vain sqattuu olemaan
        niitä tärkeimpiä töitä mitä olla
        voi.Hakkaa moneen kertaan
        jotku artesaanit tärkeydessä.

      • Onhan se tärkeä
        autoasentaja kirjoitti:

        Kuinka niin EDES siivoojaksi?
        Se kun vain sqattuu olemaan
        niitä tärkeimpiä töitä mitä olla
        voi.Hakkaa moneen kertaan
        jotku artesaanit tärkeydessä.

        siinnä mielessä että ei koko ihmiskunta voi elää paskassa, mutta toisaalta kuka tahansa osaa siivota edes jotenkuten niin ei tuo ammattikuntana mikään maan selkäranka ole.

      • kokemusta on kirjoitti:

        2. siivousfirmatki ottaa töihin ennemmin niitä keillä on se koulutus, kun muuten joutuvat kouluttamaan..
        Nimimerkillä en artesaanin papereilla ole kelvannut edes siivoojaksi...

        itse siivosin yliopisto-opiskeluaikana lukuisissa paikoissa, sekä kahdessa suuressa siivousfirmassa. eli ylioppilaan papereilla ei ollut ongelmia asian kanssa.
        ehkä tilanne on muuttunut; oma puhtaanapitoaikani oli 90-luvun puolivälissä.

      • Onhan se tärkeä kirjoitti:

        siinnä mielessä että ei koko ihmiskunta voi elää paskassa, mutta toisaalta kuka tahansa osaa siivota edes jotenkuten niin ei tuo ammattikuntana mikään maan selkäranka ole.

        ei muuten pidä paikkaansa. ammattitermi siivoussilmä on asia jota ei ole kaikilla. ja ne joilla sitä ei ole eivät he osaa siivota. ja nyt puhutaan nopeasta tehokkaasta ammattitaitoisesta siivoamisesta, ei kotinyhräyksestä.

      • asdasdasasdasd
        kielibasa kirjoitti:

        ei muuten pidä paikkaansa. ammattitermi siivoussilmä on asia jota ei ole kaikilla. ja ne joilla sitä ei ole eivät he osaa siivota. ja nyt puhutaan nopeasta tehokkaasta ammattitaitoisesta siivoamisesta, ei kotinyhräyksestä.

        Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

    • velallinen93

      Hyviä vinkkejä kiitos. Soittelemme varmasti paikkoihin mihin olemme velkaa.

      Töitä emme voi tällä hetkellä hankkia, koska avopuolisolla on kesätöitä tiedossa kesäkuulle ainakin, mutta itse olen opintosuunnitelmani takia kesäkuun kiinni työssäoppimisjaksolla.

      Halvempaa asuntoa saa hakea, koska asumme tällä hetkellä opiskelija-asunnossa

      ja vipeillä tuli osteltua lähinnä bensaa. Hurmiossa ajelimme pitkin suomea kun tuli saatua kortti helmikuun alussa

      • jdsflkdjask

        Mikäli puolison työt on arkisin, niin ehdottomasti töitä myös viikonlopulle ja illoille. Uskon, että esim mainitsemiani siivoushommia löytyy myös viikonloppuvuoroja. Töitä myös nyt toukokuun aikana - kesätyö ensikuussa ei ole este tehdä nyt töitä.

        Myös itsellesi kannattaa etsiä töitä, vaikka oletkin työssäoppimisjaksolla (mikäli tämä on normaalia arkiduunia). Vaikka olisikin epäsäännölliset työajat, kannattaa ilmoittautua vaikka vuokrafirman listoille, jos löytyisi satunnaista duunia sinulle sopivaan väliin. Kyllä yksi työvuoro siellä ja täällä on parempi kuin olla pelkästään opintotuella oleminen. Itse koin käteväksi opiskeluaikana (muutama vuosi sitten) juuri vuokrafirman kautta työnteon. Töihin ei ollut pakko lähtä, jos ei käynyt yhteen työssäoppimisjakson aikataulun kanssa (oli 2 vuorotyö), mutta sopivia vuoroja tuli silti useampi kuukaudessa.

      • puutepois

        Toisaalta ymmärrän hyvin teitä nuoria, 1500 euroa on äkkiä hassattu elämän pikku iloihin, kuten bensaan autoiluun ja maailman katselemisen iloon! Olette havahtuneet asioita hoitamaan mikä on tärkeä asia luottotietojen yms takia.

        En ymmärrä miksi ette voi yrittää hankkia töitä? Onko tässä nyt vähän semmoista pullamössösukupolven oiretta ja ajattelua, josta teidän on päästettävä irti? Eihän työssäoppimisjakso ole este hakea jonkinlaista työtä jota voi tehdä iltaisin ja viikonloppuisin! Jos haluaa töitä heinäkuulle, sitä on etsittävä NYT. Rahaa voi kiskoa paitsi seinästä, myös monenlaisista pikkutöistä, tilapäisavustuksesta yms. Lapsiperheet ehkä ja vanhukset hyvinkin ostavat mielellään pieniä palveluja Eihän se helppoa ole ja kesäkin viilettää mukamas ohi töitä tehden, mutta ota siltä kantilta että kesä on tässä ja nyt ja siinä ympäristössä sinä toimit!

        Älä pahastu tästä kovistelusta, tiedän mitä on olla köyhä ja opiskelija ja yksinhuoltaja yhtä aikaa, vieläkin näen joskus ahdistavia unia siitä ajasta, vaikka aikaa on kulunut paljon. Nyt minulla on oskus varaa jopa palkata innokas opiskelija ikkunanpesuun yms.

        Askel kerrallaan, mutta aina askel askeleelta:)

      • Yritä ymmärtää

        Töitä on tällä hetkellä hankittava. Kyse ei ole tuolla mokailulla nyt siitä että te voisitte valita. Mitä odotat, lottovoittoa? Ensimmäiseksi vastaat "Töitä emme voi tällä hetkellä hankkia, koska avopuolisolla on kesätöitä tiedossa kesäkuulle ainakin, mutta itse olen opintosuunnitelmani takia kesäkuun kiinni työssäoppimisjaksolla."

        Kuule, silloin kun mokaa, siitä maksaa. Ja se saattaa tarkoittaa että sinun opintosuunnitelmasi muuttuivat juuri ja miehesi tekee töitä myös viikonloppuisin. Älä ole enää idiootti.
        Teillä on valittavana joko työt ja velkojen maksu tai kohta 400% korolla varattomaksi julistaminen, se käy tuolla 1500 euron summalla aika nopeasti.
        Olitte jo hölmöjä, nyt se kitinä seis. Nyt sitten vastaamaan omista teoista. Nyt sitten kasvatte aikuisiksi.
        Avopuolisosi hakee nyt vaan lisätöitä ja sinä myös, opintosuunnitelmasi joustaa tarvittaessa ja sinun opintosi nyt sitten venyy... Voi, voi. Mutta sitä se on kun itse mokaa, itse vastaa.

        Joskus tässä elämässä joutuu vastaamaan, vaikkei itse mokaisikaan. On tehtävä mitä on tehtävä eikä seliteltävä.

        Se on ihan vi*tun sama minne soittelette jos ei löydy todellista tahtoa tehdä vaadittavia uhrauksia. Velkojista OSA tekee maksusuunnitelman. Osa ei tee. Ja se tarkoittaa parissa kuukaudessa ulosottoa. Ja ne loput tekee sen kerran. Tuolla asenteella, teille se ei tule riittämään. Ja kun yksikin erä maksusuunnitelmasta on myöshässä, se voi olla Game Over.
        Kyllä, se menee muistutukseen ja perintään eikä kukaan sovi enää mitään. Perintäkustannukset on sitten niin kalliit, että voittekin heittää huolettomalle nuoruudellenne hyvästit ihan samantien. Että nyt mieti. Mikä on tärkeämpää. Mikä on prioriteetti. Mitäs te nyt oikesti pystettekään tekemään...

        Unohdatte lisäksi myös sen auton, laitatte sen seisontaan. Kävelette ja menette pyörällä jos on. Ostatte ruokaa ja pääosin kasvisruokaa, pääsette noin 100 euroon kuussa. Tingitte kaikesta mistä voitte: maito on turhaa, shampoon voi lantrata ja vaatteita ette tarvitse uusia juuri nyt. Nyt hoidatte velat pois, pikavipit vie teidät konkkaan. Nyt se vaatii muutaman kuukauden tinkimistä ja taistelua, kohta se vaatii muutaman vuoden. Maksakaa nyt ja nopeasti, niin pääsette vähemmällä.

        Lainabensalla on kiva ajella, ja nyt koette, mitä se maksaa. Olkoon se yhtenä niistä monista opetuksista mitä tulette saamaan, mutta muista, että on helpompi joustaa nyt, kun sitten kun se velka on paisunut. Teitä EI välttämättä pelasta kukaan. Ei sossu, vaikka moni niin luulee. Velkajärjestelyyn pitää olla suunnitelma. Sen hätälainan lopulta, saa KERRAN elämässään ja jos ei ennen sitä tajua, tulee möhlimään uudelleen: ja siihenkin pitää olla työtä maksaa se pois. Jos nyt ei mene jakeluun se, että on todellakin tehtävä rankasti jotain muuta kun kitistävä ettei jaksa ja kun on opintosuunnitelma, saattaa olla, että parissa vuodessa te kumpikin olette päätyneet tilanteeseen, että kun nyt olisitte selvinneet vuoden raadannalla, te ette selviä enää 10 vuodessakaan.

        Yritä ymmärtää, että nyt ei ole aika selitellä, vaan toimia. Tämä on nyt sitä aikuiseksi kasvamista. Ne ketkä tuossa tilanteessa ei kasva, löydät tapapummeina luukulta, ja puistosta ja vielä 30-vuotiainakin makselemassa stereoita, mitkä tuli ostettua parikymppisenä.
        Sanot, että olette tajunneet, mitä tuli tehtyä. Tuosta vastauksestasi päätellen, ette todellakaan ole. Sanot, ettet halua kuulla saarnoja: etpä tietenkään, kukapa haluaisi? Me haluaisimme päähän silittellyjä ja myötätuntoa, mutta tämä vastauksesi kertoo, että sinä tarvitset saarnaa ja et ole tajunnut.
        Ette tiedosta seurauksia riittävän vahvasti, jos vielä luulet (-te), että on varaa selitellä, ettei voi mennä töihin.

      • puutepois kirjoitti:

        Huolehdithan myös että verot tulevat maksettua? Vai kannustatko harmaaseen talouteen kehottamalla myymään palveluja vanhuksille ja lapsiperheille ilman y-tunnusta?

      • tiedän erään...
        Yritä ymmärtää kirjoitti:

        Tiedän kuule parikin ammattia missä sitä ei voi kesätöitä suorittaa kuin touko-syyskuu välisenä aikana..
        Et jos meinaa edes joskus päästä tosta velkakierteestä on se ammattii valmistuminenkin tärkeetä.
        Kuitenki 18v. kyse, valmistuu varmasti syksyn ja kevään aikana!

        Toinen minne kannattaa kääntyä on velkajärjestely, vaikka takeita en voi antaa että ne auttaa mut aina kannattaa kysyä..

        olen myös sivusta seurannut kun eräs opiskelija pikavipeillä pilasi elämän..sillä hetkellä kun velat ois pitäny maksaa ettei ulosotto merkintää tule, oli vähän vajaa 2000e, ei kelvannut tälle tyypille mun ja puolisoni apu.
        myöhemmin tällä henkilöllä myös kasvoi se ulosoton määrä kun jätti sitten vuokratkin maksamatta ja sai häädön..
        eikä se vielkään osaa käyttää rahaa...

        On se hyvä että edes sä aiot koittaa hoitaa asias ennenku o myöhästä...josus joutuu vaan ne oppirahat väistämättä maksamaan...

      • kiikunkaakun
        simasuuneiti kirjoitti:

        Huolehdithan myös että verot tulevat maksettua? Vai kannustatko harmaaseen talouteen kehottamalla myymään palveluja vanhuksille ja lapsiperheille ilman y-tunnusta?

        On kait sinulla rikas pikku- tai isosisko joka voisi avuastaa sinua tai isukki joka on aivan varmasti pikkutöpösensä kanssa sujut. Äitihän ei yleensä tytärtään auta, se on jo vuosisatojen ajan ollut selviö. niin tai mummot, he ovat mukavaa porukkaa. Kysyppä heiltä avustusta hätääsi. Älä mene velkasaneeraukseen, olet silloin pahemmassa lirissä.

      • vieras...
        jdsflkdjask kirjoitti:

        Mikäli puolison työt on arkisin, niin ehdottomasti töitä myös viikonlopulle ja illoille. Uskon, että esim mainitsemiani siivoushommia löytyy myös viikonloppuvuoroja. Töitä myös nyt toukokuun aikana - kesätyö ensikuussa ei ole este tehdä nyt töitä.

        Myös itsellesi kannattaa etsiä töitä, vaikka oletkin työssäoppimisjaksolla (mikäli tämä on normaalia arkiduunia). Vaikka olisikin epäsäännölliset työajat, kannattaa ilmoittautua vaikka vuokrafirman listoille, jos löytyisi satunnaista duunia sinulle sopivaan väliin. Kyllä yksi työvuoro siellä ja täällä on parempi kuin olla pelkästään opintotuella oleminen. Itse koin käteväksi opiskeluaikana (muutama vuosi sitten) juuri vuokrafirman kautta työnteon. Töihin ei ollut pakko lähtä, jos ei käynyt yhteen työssäoppimisjakson aikataulun kanssa (oli 2 vuorotyö), mutta sopivia vuoroja tuli silti useampi kuukaudessa.

        Mainoslehtien jakamisestikin saa rahaa ja sitä voi tehdä pääsääntöisesti iltaisin ja viikonloppuisin. Sitä voisi löytyä ja kun jaatte yhdessä poikaystävän kanssa on työ nopeammin tehty. Yhden kuukauden palkalla voitte saada jo vaikka kuinka paljo lyhenettyä vikapippeja. Kyllä siitä vähitellen kun nyt hankitte lisätyötä, myytte tarpeentota tavaraa ja elättet niukasti. Ruokaan ei nyt kannata tuhlata.

      • Autoton ahkera
        vieras... kirjoitti:

        Tein opiskelun ohessa kahta työtä iltaisin ja viikonloppuisin. Kun sain opinnot päätökseen rahaa oli jopa säästössä tilillä, mutta täytyy sanoa, että ei siinä kyllä paljon biletetty. Rankkaa oli.

        Miksi ap ei myy sitä autoa, jolla ajeltiin ympäri Suomea? Vai onko senkin pitämiselle jokin pettämätön selitys?

      • näinseon
        Yritä ymmärtää kirjoitti:

        Töitä on tällä hetkellä hankittava. Kyse ei ole tuolla mokailulla nyt siitä että te voisitte valita. Mitä odotat, lottovoittoa? Ensimmäiseksi vastaat "Töitä emme voi tällä hetkellä hankkia, koska avopuolisolla on kesätöitä tiedossa kesäkuulle ainakin, mutta itse olen opintosuunnitelmani takia kesäkuun kiinni työssäoppimisjaksolla."

        Kuule, silloin kun mokaa, siitä maksaa. Ja se saattaa tarkoittaa että sinun opintosuunnitelmasi muuttuivat juuri ja miehesi tekee töitä myös viikonloppuisin. Älä ole enää idiootti.
        Teillä on valittavana joko työt ja velkojen maksu tai kohta 400% korolla varattomaksi julistaminen, se käy tuolla 1500 euron summalla aika nopeasti.
        Olitte jo hölmöjä, nyt se kitinä seis. Nyt sitten vastaamaan omista teoista. Nyt sitten kasvatte aikuisiksi.
        Avopuolisosi hakee nyt vaan lisätöitä ja sinä myös, opintosuunnitelmasi joustaa tarvittaessa ja sinun opintosi nyt sitten venyy... Voi, voi. Mutta sitä se on kun itse mokaa, itse vastaa.

        Joskus tässä elämässä joutuu vastaamaan, vaikkei itse mokaisikaan. On tehtävä mitä on tehtävä eikä seliteltävä.

        Se on ihan vi*tun sama minne soittelette jos ei löydy todellista tahtoa tehdä vaadittavia uhrauksia. Velkojista OSA tekee maksusuunnitelman. Osa ei tee. Ja se tarkoittaa parissa kuukaudessa ulosottoa. Ja ne loput tekee sen kerran. Tuolla asenteella, teille se ei tule riittämään. Ja kun yksikin erä maksusuunnitelmasta on myöshässä, se voi olla Game Over.
        Kyllä, se menee muistutukseen ja perintään eikä kukaan sovi enää mitään. Perintäkustannukset on sitten niin kalliit, että voittekin heittää huolettomalle nuoruudellenne hyvästit ihan samantien. Että nyt mieti. Mikä on tärkeämpää. Mikä on prioriteetti. Mitäs te nyt oikesti pystettekään tekemään...

        Unohdatte lisäksi myös sen auton, laitatte sen seisontaan. Kävelette ja menette pyörällä jos on. Ostatte ruokaa ja pääosin kasvisruokaa, pääsette noin 100 euroon kuussa. Tingitte kaikesta mistä voitte: maito on turhaa, shampoon voi lantrata ja vaatteita ette tarvitse uusia juuri nyt. Nyt hoidatte velat pois, pikavipit vie teidät konkkaan. Nyt se vaatii muutaman kuukauden tinkimistä ja taistelua, kohta se vaatii muutaman vuoden. Maksakaa nyt ja nopeasti, niin pääsette vähemmällä.

        Lainabensalla on kiva ajella, ja nyt koette, mitä se maksaa. Olkoon se yhtenä niistä monista opetuksista mitä tulette saamaan, mutta muista, että on helpompi joustaa nyt, kun sitten kun se velka on paisunut. Teitä EI välttämättä pelasta kukaan. Ei sossu, vaikka moni niin luulee. Velkajärjestelyyn pitää olla suunnitelma. Sen hätälainan lopulta, saa KERRAN elämässään ja jos ei ennen sitä tajua, tulee möhlimään uudelleen: ja siihenkin pitää olla työtä maksaa se pois. Jos nyt ei mene jakeluun se, että on todellakin tehtävä rankasti jotain muuta kun kitistävä ettei jaksa ja kun on opintosuunnitelma, saattaa olla, että parissa vuodessa te kumpikin olette päätyneet tilanteeseen, että kun nyt olisitte selvinneet vuoden raadannalla, te ette selviä enää 10 vuodessakaan.

        Yritä ymmärtää, että nyt ei ole aika selitellä, vaan toimia. Tämä on nyt sitä aikuiseksi kasvamista. Ne ketkä tuossa tilanteessa ei kasva, löydät tapapummeina luukulta, ja puistosta ja vielä 30-vuotiainakin makselemassa stereoita, mitkä tuli ostettua parikymppisenä.
        Sanot, että olette tajunneet, mitä tuli tehtyä. Tuosta vastauksestasi päätellen, ette todellakaan ole. Sanot, ettet halua kuulla saarnoja: etpä tietenkään, kukapa haluaisi? Me haluaisimme päähän silittellyjä ja myötätuntoa, mutta tämä vastauksesi kertoo, että sinä tarvitset saarnaa ja et ole tajunnut.
        Ette tiedosta seurauksia riittävän vahvasti, jos vielä luulet (-te), että on varaa selitellä, ettei voi mennä töihin.

        Järki käteen myös tässä! Henkilökohtaisesta hygieniasta on huolehdittava vaikka olisikin rahavaikeuksissa, se on suurempi taloudellinen haitta jos ei siitä huolehdi... Eli ei lantrata shampoota ym. Jos ei pidä hyvästä puhtaudesta huolta kantaa pian viruksia ja bakteereita ym.. Huom.Täit! Ja jotta itse pysyy terveenä ja pysyy työkuntoisena on saatava riittävä ja monipuolinen ravinto ruoasta!!!! TERVEYSTIETO!!! Joten maksusuunnitelmia ja niistä kiinni pitäminen, sekä pihistely uusien vaatteiden tai ym. ostaminen jäihin... Ja toki töitä opiskelun ohella mahdollisimman paljon, kuolema kuittaa univelat. Opiskelu on kuitenkin tärkeää jotta saa sen ammatin että saa tulevaisuudessa töitä ja pärjää tässä yhteiskunnassa! Tsemmpiä aioiden järjestelemiseen, asioilla on aina tapana järjestyä tavalla tai toisella. Itse voi vaikuttaa niihin paljon :)

      • Adolf Eichmann
        simasuuneiti kirjoitti:

        Huolehdithan myös että verot tulevat maksettua? Vai kannustatko harmaaseen talouteen kehottamalla myymään palveluja vanhuksille ja lapsiperheille ilman y-tunnusta?

        No eihän 1500eur paljon edes ole. Eikö kannattaisi yrittää hankkia osa-aika työ ja mennä pankkiin ja ottaa 1500eur kertaluotto, jossa maksuerä noin 100eur kuussa. Tietty jos ei lainaa saa, niin vippifirmojen kanssa voi sopia maksuajasta ja kyllä ne tulee paljon vastaan kunhan vaan sopii ja yrittää asiansa hoitaa.

      • Adolf Eichmann
        Yritä ymmärtää kirjoitti:

        Töitä on tällä hetkellä hankittava. Kyse ei ole tuolla mokailulla nyt siitä että te voisitte valita. Mitä odotat, lottovoittoa? Ensimmäiseksi vastaat "Töitä emme voi tällä hetkellä hankkia, koska avopuolisolla on kesätöitä tiedossa kesäkuulle ainakin, mutta itse olen opintosuunnitelmani takia kesäkuun kiinni työssäoppimisjaksolla."

        Kuule, silloin kun mokaa, siitä maksaa. Ja se saattaa tarkoittaa että sinun opintosuunnitelmasi muuttuivat juuri ja miehesi tekee töitä myös viikonloppuisin. Älä ole enää idiootti.
        Teillä on valittavana joko työt ja velkojen maksu tai kohta 400% korolla varattomaksi julistaminen, se käy tuolla 1500 euron summalla aika nopeasti.
        Olitte jo hölmöjä, nyt se kitinä seis. Nyt sitten vastaamaan omista teoista. Nyt sitten kasvatte aikuisiksi.
        Avopuolisosi hakee nyt vaan lisätöitä ja sinä myös, opintosuunnitelmasi joustaa tarvittaessa ja sinun opintosi nyt sitten venyy... Voi, voi. Mutta sitä se on kun itse mokaa, itse vastaa.

        Joskus tässä elämässä joutuu vastaamaan, vaikkei itse mokaisikaan. On tehtävä mitä on tehtävä eikä seliteltävä.

        Se on ihan vi*tun sama minne soittelette jos ei löydy todellista tahtoa tehdä vaadittavia uhrauksia. Velkojista OSA tekee maksusuunnitelman. Osa ei tee. Ja se tarkoittaa parissa kuukaudessa ulosottoa. Ja ne loput tekee sen kerran. Tuolla asenteella, teille se ei tule riittämään. Ja kun yksikin erä maksusuunnitelmasta on myöshässä, se voi olla Game Over.
        Kyllä, se menee muistutukseen ja perintään eikä kukaan sovi enää mitään. Perintäkustannukset on sitten niin kalliit, että voittekin heittää huolettomalle nuoruudellenne hyvästit ihan samantien. Että nyt mieti. Mikä on tärkeämpää. Mikä on prioriteetti. Mitäs te nyt oikesti pystettekään tekemään...

        Unohdatte lisäksi myös sen auton, laitatte sen seisontaan. Kävelette ja menette pyörällä jos on. Ostatte ruokaa ja pääosin kasvisruokaa, pääsette noin 100 euroon kuussa. Tingitte kaikesta mistä voitte: maito on turhaa, shampoon voi lantrata ja vaatteita ette tarvitse uusia juuri nyt. Nyt hoidatte velat pois, pikavipit vie teidät konkkaan. Nyt se vaatii muutaman kuukauden tinkimistä ja taistelua, kohta se vaatii muutaman vuoden. Maksakaa nyt ja nopeasti, niin pääsette vähemmällä.

        Lainabensalla on kiva ajella, ja nyt koette, mitä se maksaa. Olkoon se yhtenä niistä monista opetuksista mitä tulette saamaan, mutta muista, että on helpompi joustaa nyt, kun sitten kun se velka on paisunut. Teitä EI välttämättä pelasta kukaan. Ei sossu, vaikka moni niin luulee. Velkajärjestelyyn pitää olla suunnitelma. Sen hätälainan lopulta, saa KERRAN elämässään ja jos ei ennen sitä tajua, tulee möhlimään uudelleen: ja siihenkin pitää olla työtä maksaa se pois. Jos nyt ei mene jakeluun se, että on todellakin tehtävä rankasti jotain muuta kun kitistävä ettei jaksa ja kun on opintosuunnitelma, saattaa olla, että parissa vuodessa te kumpikin olette päätyneet tilanteeseen, että kun nyt olisitte selvinneet vuoden raadannalla, te ette selviä enää 10 vuodessakaan.

        Yritä ymmärtää, että nyt ei ole aika selitellä, vaan toimia. Tämä on nyt sitä aikuiseksi kasvamista. Ne ketkä tuossa tilanteessa ei kasva, löydät tapapummeina luukulta, ja puistosta ja vielä 30-vuotiainakin makselemassa stereoita, mitkä tuli ostettua parikymppisenä.
        Sanot, että olette tajunneet, mitä tuli tehtyä. Tuosta vastauksestasi päätellen, ette todellakaan ole. Sanot, ettet halua kuulla saarnoja: etpä tietenkään, kukapa haluaisi? Me haluaisimme päähän silittellyjä ja myötätuntoa, mutta tämä vastauksesi kertoo, että sinä tarvitset saarnaa ja et ole tajunnut.
        Ette tiedosta seurauksia riittävän vahvasti, jos vielä luulet (-te), että on varaa selitellä, ettei voi mennä töihin.

        "yritä ymmärtää" Älä jauha paskaa!! Ei ole olemassa velkojaa joka ei maksusopimusta tee!! Kaikki haluavat sen tehdä, koska muuten voi olla että luu jää käteen!!!! Eikä siinä mitään 400% korkoa tule.. miostähän sinä tuon repäisit. Oikeudenkäyntikulu on riidattomassa velka-asiassa 72eur plus lisäksi luoton korko kertyy. Mutta kyllä sinä siinä oikeassa olet että kalliiksi se tulee jos käräjäoikeuteen asti pääsee. Varattomaksi julistaminen ei ole KENENKÄÄN etu ja kyllä sitä aika pitkään odotetaan varsinkin noin naurettavan pienissä veloissa. Totta on kuitenkin että AP:n tulee tuloja hankkia ja opintosuunnitelma saa venyä sen mukaan. Ensinnäkin riippuu paljon siitä että monestako vipistä tuo 1500e muodostuu???? jos niitä on esim 10kpl, ja minimilyhennykseksi voi sopia 50eur per luotto, kuukaudessa tekee 500eur. JOten en näe mitään haastetta asian hoitamisessa. Tosin tuolla minimilyhennyksellä siinä menee useampi kuukausi, mutta jouluun mennessä asia on varmaan jo unohdettu. Jos tonninkin pystyy lyhentämään niin asia hoituu kesän aikana. Kumpikin nyt vaan työhön.. sovi koulusi kanssa uudesta opintosuunnitelmasta tilanteesi vuoksi. Riittää kun toisen palkka ohjataan velkojen maksuun, toisen jää elämiseen.

      • Ei taida ihan olla
        näinseon kirjoitti:

        Järki käteen myös tässä! Henkilökohtaisesta hygieniasta on huolehdittava vaikka olisikin rahavaikeuksissa, se on suurempi taloudellinen haitta jos ei siitä huolehdi... Eli ei lantrata shampoota ym. Jos ei pidä hyvästä puhtaudesta huolta kantaa pian viruksia ja bakteereita ym.. Huom.Täit! Ja jotta itse pysyy terveenä ja pysyy työkuntoisena on saatava riittävä ja monipuolinen ravinto ruoasta!!!! TERVEYSTIETO!!! Joten maksusuunnitelmia ja niistä kiinni pitäminen, sekä pihistely uusien vaatteiden tai ym. ostaminen jäihin... Ja toki töitä opiskelun ohella mahdollisimman paljon, kuolema kuittaa univelat. Opiskelu on kuitenkin tärkeää jotta saa sen ammatin että saa tulevaisuudessa töitä ja pärjää tässä yhteiskunnassa! Tsemmpiä aioiden järjestelemiseen, asioilla on aina tapana järjestyä tavalla tai toisella. Itse voi vaikuttaa niihin paljon :)

        Rakas terveystiedosta huolestunut: suihkussa yleensä käydään päivittäin, ja me käytämme joka tapauksessa liikaa kemikaaleja ja niistä riittää kevyempikin versio. Silti voi olla täysin puhdas. Henkilökohtainen hygienia ei kärsi siitä, jos käyttää aivojaan ja vähentää kemikaalien käyttöä. Nykyään on jo tutkimuksilla todettu, että jopa vaatteiden pesuun riittäisi suurimmaksi osaksi puolet minimimäärästä pesuainetta, koska pesuaineet ovat niin tehokkaita nykyään ja ihmiset sekä itse peseytyvät usein että pesevät vaatteitaan usein. Kuinka likainen sä oikein olet?

        Shampoot voi tosiaankin lantrata aivan hyvin, vähenee hiuspohjan kuivuminen, hiusten rasvoittuminen ja kemikaalien käyttäminen.
        Ihon voi kuoria ja pestä pelkällä pesusienellä: pehmeämpi kasvoille ja kovempia vartalolle, ei tarvitse pesuainetta ollenkaan!

        Täit eivät myöskään ilmesty tyhjästä. Viruksia ja bakteereita sinä nimenomaan kannat koko ajan, flunssa riippuu yleiskunnostasi. Minkä saat paremmaksi syömällä laadukkaammin, minkä voit saada halvemmallakin, kun käytät aivojasi. Yleensä ihmiset syövät liikaa... Roskaa. ja kuvittelevat määrän korvaavan laadun.
        Ylihygienia nykyään on johtanut allergioihin ja superbakteereihin: superbakteeri ei syntynyt liian vähästä siisteydestä, vaan liiallisesta.
        Toki pitää siivota ja peseytyä, mutta on monta kohtaa, missä voi elää laadukkaasti, halvemmalla ja jopa säästää ihoaan kuivumiselta.

        Monipuolisen ravinnon saa nimenomaan panostamalla kasviksiin.
        Että panostapa itse siihen terveystietoon ja saatat huomata jopa myrkyttäväsi itseäsi kemikaaleilla, ja pilaavasi hiuspohjasi liian usealla ja rajulla pesulla.
        Huomaan että sinulla on puutteelliset tiedot siitä, mikä on laatua ja mikä on määrää, missä voi säästää sekä itseään että rahojaan ja mikä on hygieniaa. Lisäksi et ole huomannut että monipuolisen ruokavalion saa aika halvalla, nimenomaan koska esimerkiksi kaali 0,50€/kg, peruna 0,45€/kg, pari sipulia noin 20 centtiä, kdney-pavut noin 70 centtiä purkki, ja soija-rouhe maksaa puolet lihan hinnasta, mutta proteiinin lisäksi sisältää mm. magnesiumia, rautaa ja kaliumia.

        Että ota tosiaan asioista selvää, perehdy terveystietoon, ravintoon hieman nykyistä paremmin, ja ota järki käteen. Olet todella pihalla.

        Ps. Valmistuminen on tärkeää, mutta asioita pitää järjestellä realistisesti ja jos mokaa, voi olla että valmistumistaan joutuu vaikka vuodella siirtämään. Sitä sen lainabensalla ja pikavipeillä kaahaaminen teettää. Asioilla on seuraukset. Luottotietojaan ei kannata menettää eikä tuommoisia pikavippejä kasvattaa, vaan maksaa ne mahdollisimman nopeasti pois. Nimittäin jos aikoo tässä yhteiskunnassa pärjätä, olisi suotavaa, että luottotiedot säilyy, maksurekordi pysyy kunnossa ja kuolema ei kuittaa univelkoja: burnouttiin voi päätyä myös nuori.
        Ihminen on vain yksi.

      • yritä ymmärtää
        Adolf Eichmann kirjoitti:

        "yritä ymmärtää" Älä jauha paskaa!! Ei ole olemassa velkojaa joka ei maksusopimusta tee!! Kaikki haluavat sen tehdä, koska muuten voi olla että luu jää käteen!!!! Eikä siinä mitään 400% korkoa tule.. miostähän sinä tuon repäisit. Oikeudenkäyntikulu on riidattomassa velka-asiassa 72eur plus lisäksi luoton korko kertyy. Mutta kyllä sinä siinä oikeassa olet että kalliiksi se tulee jos käräjäoikeuteen asti pääsee. Varattomaksi julistaminen ei ole KENENKÄÄN etu ja kyllä sitä aika pitkään odotetaan varsinkin noin naurettavan pienissä veloissa. Totta on kuitenkin että AP:n tulee tuloja hankkia ja opintosuunnitelma saa venyä sen mukaan. Ensinnäkin riippuu paljon siitä että monestako vipistä tuo 1500e muodostuu???? jos niitä on esim 10kpl, ja minimilyhennykseksi voi sopia 50eur per luotto, kuukaudessa tekee 500eur. JOten en näe mitään haastetta asian hoitamisessa. Tosin tuolla minimilyhennyksellä siinä menee useampi kuukausi, mutta jouluun mennessä asia on varmaan jo unohdettu. Jos tonninkin pystyy lyhentämään niin asia hoituu kesän aikana. Kumpikin nyt vaan työhön.. sovi koulusi kanssa uudesta opintosuunnitelmasta tilanteesi vuoksi. Riittää kun toisen palkka ohjataan velkojen maksuun, toisen jää elämiseen.

        Äläs nyt tukehdu tärkeyteesi. Pikavipeillä on 400% korko. Opettelepas ensin vaikka lukemaan, se on tosi hyödyllinen taito. Sitten kokeilet siirtyä siihen luetun ymmärtämiseen.

        Kyllä on olemassa velkojia jotka ei paljon sovittele, kaikki eivät halua sopia. Osa menee sinne käräjille.

        Moni ei ole nähnyt mitään haastetta pikavippien sopimisessa, heitä kutsutaan nykyään velkaongelmaisiksi.
        Hekin ovat kuvitelleet asian unohtuvan jouluun mennessä.

        Hienoa, kun olet noin tietävä ja puhut noin asiaa, mutta hei hienoa myös, että käsitit edes jonkun asian oikein, sen käräjäoikeuden kalleuden.

        Varattomaksi julistaminen kestää, mutta muistapa että velka kasvaa korkoa koko ajan.
        Lisäksi velkojan kustannukset ovat todella riemukkaat. Kun asia menee muistutuksen jälkeen perintään, saattaa 20 euron laskuun tulla päälle 21 euroa kuluja. Sitä voit nyt miettiä siellä sillä välin kun tukehdut pullaan, kiva asenne sulla. Vois luulla että sulla on jotain omakohtaista kokemusta siitä, miten velkoja hankitaan.
        Mitään haastetta et nää tulottomien opiskelijoiden velan maksussa asenteella "ei me voida töihin mennä, mut joo, me soitellaan noille velkojille... ajeltiin vähän rundian tolla tonniviidelläsadalla"...

        Niin, mä kyllä nään.
        Tonnin lyhennys... Ok, sulle vissin raha tosiaan kasvaa puissa. Jos 18-vuotias valmistumaton opiskelija saa duunin, missä tienaa 800 euroa kuussa, mistä maksaa vuokrat, ruoan, sähköt ja muut, niin hyvä on.
        Minimilyhennyksistäsi on unohdettu korko ja kulut.
        Hyvin laskettu, sinuna en kuitenkaan velkaneuvojaksi ihan tuolla alkaisi.

      • EsaL-74
        vieras... kirjoitti:

        Mainoslehtien jakamisestikin saa rahaa ja sitä voi tehdä pääsääntöisesti iltaisin ja viikonloppuisin. Sitä voisi löytyä ja kun jaatte yhdessä poikaystävän kanssa on työ nopeammin tehty. Yhden kuukauden palkalla voitte saada jo vaikka kuinka paljo lyhenettyä vikapippeja. Kyllä siitä vähitellen kun nyt hankitte lisätyötä, myytte tarpeentota tavaraa ja elättet niukasti. Ruokaan ei nyt kannata tuhlata.

        Mainoslehtisillä nyt ei tienaa yhtään mitään... Jos sen "palkan" muuttaa määrään perustuvasta urakasta laskennalliseksi tuntipalkaksi, niin pääsee lähelle kahta euroa tunti.

        Jos opiskeluelämä ei ole tärkeää, niin voi kysyä varhaisjakoon. Siellä saa sentään noin 9€/h, ja kierrokset noin nelituntisia. Opiskelun ohessa se tarkoittaisi sitä, että yöllä yhden/kahden aikaan kierrokseen, viiden/kuuden aikaan ehtii ehkä torkahtmaan ja sitten kun päivän menoista selviää, on aikaa ottaa vuorokausilepo... Ai niin, nythän on kesä.... kesätyön/harjoittelun jatkona, sama juttu.

        Varhaisjaossa tosiaan on niitä, jotka tekevät sitä ainoana tönään, opikselujen ohessa tai jopa kakkostyönä päivätyön lisäksi.

    • jkdsjfhsdjf

      ja se tärkein neuvo:

      ÄLÄ OTA ENÄÄ YHTÄÄN LAINAA!

    • 3+2

      1500€... voi teitä pienokaisia. Itselläni on yli 15000€ ulosotossa pikavippejä, eli ette te vielä ole kaikista hakeneet. Mutta jos haluatte selvitä tuosta suosta, niin missään nimessä älkää ottako lisää velkaa. Ainoastaan silloin se voi tulla kyseeseen jos korot/kulut pienevät, eli otatte yhden ison ja maksatte kaikki muut pois. Teidän pitää nyt karsia kaikki mahdollinen kulutus minimiin ja koittaaa saada lisätuloja jostain, siivousfirmasta varmasti saa ilta/viikonloppu keikkoja.

      • Kuka on pienokainen?

        Kumpikohan se on pienokainen? Hyvä olla alentuva, kun on ollut niin idiootti, että on hankkinut 15 000 ulosottovelat pikavipeillä?
        Pikavippien korko saattaa olla (ja sen nyt jokainen lukutaitoinen kyllä ymmärtää) nelinkertainen, joten 1500 euroakin voi johtaa konkkaan... Ai niin, mutta sinä pienokainen tiedätkin sen jo, ja olet silti ottanut 10 kertaisen määrän.

        Tuolla idiotismilla en kovin paljon muita väheksyisi, enkä suhtautuisi alentuvasti. Jos olisit ollut nöyrä aikaisemmin, et olisi ehkä tuossa tilanteessa.

      • 5+15
        Kuka on pienokainen? kirjoitti:

        Kirjotuksesi kertoo paljonkin, et tiedä hevon.paskaa vippien kuluista, NE KOROT OVAT NE PIENIMMÄT KULUT mitä niistä tulee, kaikki muut kulut ovat paljon suurempia, käsittelykulut sun muut, niistä vippipaikat ne rahat nyhtävät. Tämän jälkeen se velka siirretään omaan perintäfirmaan, josta saadaan lisää kuluja. Luoton alkuperäistä korkoa saa periä vain 180päivää, tämän jälkeen se tippuu lain määräämäksi. Ja miksi haukut ihmisiä idiootiksi, onko sulla paha olo?

      • SikaSeppoSaatana

        Pienokaisia!! Minulla on 177.000 eur ulosotossa. Niistä tosi ei ole yksikään pikavippi. Yrityslaina ja kansiollinen laskuja ja veroja jäi käteen kun yritystoimintani loppui kuin seinään! Samalla myös tulot. Töihin menin, vaikka eipä työllä voi tuollaisia summia sopia. Kolmasosa palkasta meni ulosottoon. Tosin olen pääsemässä velkajärjestelyyn. Ei 1500 tai 15000 takia kannata hermoilla. Ne voi vielä työnteolla hoitaa!!

      • kiitos tiedosta!
        5+15 kirjoitti:

        Kirjotuksesi kertoo paljonkin, et tiedä hevon.paskaa vippien kuluista, NE KOROT OVAT NE PIENIMMÄT KULUT mitä niistä tulee, kaikki muut kulut ovat paljon suurempia, käsittelykulut sun muut, niistä vippipaikat ne rahat nyhtävät. Tämän jälkeen se velka siirretään omaan perintäfirmaan, josta saadaan lisää kuluja. Luoton alkuperäistä korkoa saa periä vain 180päivää, tämän jälkeen se tippuu lain määräämäksi. Ja miksi haukut ihmisiä idiootiksi, onko sulla paha olo?

        Jos jooku ottaa pikavippejä 15 000 edestä se ei ole haukkumista kutsua häntä idiootiksi. Ei siitä oikein muutakaan voi sanoa. Älykästä? Normaalia? Ihan hyvin harkittu? Normifiksu liike? Todellista finanssi-hallintaa?
        Joo, ei... Kyllä se vaan siinä asiassa kuvaa aika hyvin.
        Että en haukkunut, se oli vain tosiasia.
        Ei, ei ole paha olo.

        Niin, ja idiotismia on kyllä kohdella muita alentuvasti kuin "leuhkien" että tässäpä ollaan vielä enemmän ku*essa. Että voi pienokaiset... Ööö, haloo, ei taida olla paljon valoo?

        Katsoin juuri tuossa yhden mainoksen, missä oli reilusti ilmoitettu: todellinen vuosikorko 400%
        Ja sinä siis tiedät, että se on pienin kulu? "kaikki muut kulut ovat paljon suurempia" hmm... kuinkahan suuria ne lieneekään.
        Hyvä, tätä en tosiaan ole tiennyt, täytyy sitten sanoa, että kyllä se pikavipin ottaminen on vielä tyhmempää kun luulin.

    • veloistaan irtipäässyt

      puskurirahasto.nettisivu.org

    • 2358425

      Myykää auto pois. Bussillakin pääsee liikkumaan tai polkupyörällä. Ostakaa uusi auto kun velat hoidettu.

      • reaaliteetti

        Velka auton tietysti kunnes luottohäirömerkintä on poistunut ikää silloin n 25v ja elämä edelleen auki tosin tiedän että jotkut 30 v harrastanut tota samaa vippailua ja lopputulos on sama.Kustannukset ovat 50 vipin maksamattajättämisestä n 300 euroa (varattomaksi julistaminen ,ulosotto ja kustannukset lisääntyy jatkuvasti. joten usemman tonnin velasta riesaa vuosiksi

    • ggghuh

      Töitä "ainakin kesäkuuksi", ei todellakaan ole mikään hyvä tilanne. Parempi jättää moinen paikka väliin ja hakea pidempiaikainen paikka. Ja itse voisit hakea todellakin niitä viikonlopputöitä työssäoppimispaikan lisäksi.

      • Realismia

        Pakko olla vähän eri mieltä. Monessa firmassa on se tilanne, että henkilö otetaan ensin lyhyeksi aikaa ja kun tyyppi on havaittu hyväksi ja saanut jalan oven väliin löytyy niitä pidempiäkin pätkiä.

        Olen itse esimies ja hain kolmen kuukauden sijaisuuteen tekijää. Yksi hakija ilmoitti, että ei olekaan kiinnostunut, mutta pidempiin sijaisuuksiin häntä saa pyytää. Tiedän jo nyt, että tuo sijaisuus tullee jatkumaan ainakin kuukauden, mahdollisesti paljon pidempään, mutta tässä kohtaa voidaan tehdä vain 3kk:n soppari. Lisäksi minulla on sellainen tapa, että pyydän uusiin sijaisuuksiin meillä ennenkin töissä olleita (nyt vaan kaikki "vakkarisijaiset" on vakinaistettu tai heillä on jo parin vuoden sopimukset, joten tarvitaan uutta porukkaa). Aikaisemminkin sijaistaneissa on se hyvä puoli, että heidät tunnetaan jo ja he osaavat hommat, joten heitä ei tarvitse perehdyttää ainakaan ihan alusta alkaen. Lisäksi minulta kysellään talomme sisältä vinkkejä, kun tarvittaisiin aikaisia muille osastoille ja olenkin päässyt vinkkaamaan hyviä tyyppejä muihinkin tehtäviin.

        Eli erityisesti silloin, kun on työuransa alussa ja nuori, kannattaa oikeasti ottaa niitä lyhyempiäkin pestejä vastaan. Niistä voi muutaman mutka jälkeen löytyä vakkarityö.

        Mutta toki aloittajan avopuolison kannattaa aktiivisesti hakea töitä siltä varalta, että nykyisessä paikassa ei työt jatkumaan heinäkuussa.

    • ®©½הּ

      Descartesin sanoin: "Väitetään, että apinat osaisivat puhua jos tahtoisivat, mutta tahallaan ne eivät tee sitä, jottei niitä pakotettaisi tekemään työtä."

    • JupsJups

      Toihin ja kaikki liikenevä omaisuus myyntiin, ensimmäisenä se auto.
      Opiskelussa voi pitää välivuoden ja tienata. Opintoneuvojan juttusille vaan.
      Oikoteitä ei ikävä kyllä ole.

    • Vippimies

      Ton summanhan nyt kerää vaikka pulloja tai myy vanhoja vaatteita yms. Itselläni on 34 000€ ulosotossa pikavippejä ja erilaisia luottokorttilaskuja. Maksan tonnin kuussa tätä velkataakkaa eikä loppua näy. Vipeillä en ostanut mitään, vaan maksoin muita vippejä pois ja karuselli pyöri.

      • Toivoa on

        Jos maksat tonnin kuussa niin eikös se velka ole maksettu vajaassa kolmessa vuodessa? Eli kyllä sille loppu näkyy. Jatka maksamista. Normaali asuntovelkainen maksaa velkaansa pois samassa tahdissa ja sitä velkaa saattaa olla vaikka 200 000. Tietysti jos koko ajan kertyy korkoa korolle tilanne on paha, mutta Takuusäätiö auttaa tällaisessa tilanteessa kun kuitenkin olet maksukykyinen ja -haluinen

    • of_triin..

      En ole kyseinen aiti2 mutta ihmettelen, että mitä härskiä siinä on? Tarjota toiselle mahdollisuus ansioihin?

      Pakko ei ole pitää yksiäkään kutsuja, ei tarvitse rekrytoida mukaan yhtäkään ihmistä. Toimin itsekin oriflamen tiiminvetäjänä ja suurin osa tiimissäni olevista ei ole rekrytoinut mukaan yhtäkään ihmistä. Alennuksen saa pienistäkin tilauksista, saa paljon ilmaisia tuotteita joita myymällä voi tienata vielä vähän extraae, ai aloitusmaksuja, ei pakkotilauksia jne.

      Ja kyllä, aiti2 on oikeassa eli ei vaikuta opintotukeen eikä tarvitse veroja maksaa, ellei sitten ryhdy tiiminvetäjäksi jolloin tulee yksityisyrittäjäksi.

      • verottajaaaa

        No näytähän se pykälä Suomen laista jossa Oriflamen työntekijät, eli verkosto-markkinointiin haksahtaneet ovat jotenkin vapautettu veroista! U r so full of s.., ei tarvitse tulla valehtelemaan tänne, nimittäin Suomessa maksat veroa kaikesta työstä. (Pl. pokeri netissä)

      • kyllänäeo
        verottajaaaa kirjoitti:

        Voit vaikka ihan itse tiedustella asiaa verottajalta. Tähän on saatu Oriflamelta vastaus, joka on asian varmistanut verottajan kanssa kuntoon. Siinä vaiheessa jos alkaa omaa tiimiä perustamaan niin pitää hommata y-tunnus ja tällöin tulo on myös verollista koska tällöin Oriflame maksaa sinulle provisiota.

        Kukaan ei maksa tavalliselle edustajalle provisiota tai palkkaa joten ei ole verotettavaa. Verottaja ei tiedä kenelle tavaroita tilaat, vaikka tilaisit kaikki itsellesi tai myisit omakustannehintaan sukulaisillesi. Edustaja ostaa tavaraa oriflamelta ja myy sitten jos haluaa. Verrataan vaikkapa kirpputorimyyntiin. Olet ostanut tavaran X ja myyt sen kirpputorilla, ei verotettavaa tuloa.

        Ja edustajat eivät ole Oriflamen työntekijöitä. Oletko koskaan tilannut mitään postimyynnistä? Vaikka Anttilan verkkokaupasta, Hobbyhallin verkkokaupasta tai vaikka verkkokauppa.comista? Oletko tällöin ollut heidän työntekijänsä? ET!

        Kyseessä ei ole työsuhde, eikä edustajat ole työntekijöitä, he vain tilaavat Oriflamen postimyynnistä tavaraa, kukaan ei kysele sen jälkeen mitä tavaroilla sitten teet, käytät itse tai myyt tai annat vaikka lahjaksi.

      • susijosynt.
        kyllänäeo kirjoitti:

        Voit vaikka ihan itse tiedustella asiaa verottajalta. Tähän on saatu Oriflamelta vastaus, joka on asian varmistanut verottajan kanssa kuntoon. Siinä vaiheessa jos alkaa omaa tiimiä perustamaan niin pitää hommata y-tunnus ja tällöin tulo on myös verollista koska tällöin Oriflame maksaa sinulle provisiota.

        Kukaan ei maksa tavalliselle edustajalle provisiota tai palkkaa joten ei ole verotettavaa. Verottaja ei tiedä kenelle tavaroita tilaat, vaikka tilaisit kaikki itsellesi tai myisit omakustannehintaan sukulaisillesi. Edustaja ostaa tavaraa oriflamelta ja myy sitten jos haluaa. Verrataan vaikkapa kirpputorimyyntiin. Olet ostanut tavaran X ja myyt sen kirpputorilla, ei verotettavaa tuloa.

        Noh, sitten sitä evidenssiä, eli verottajan kirje näytille tänne?

        Kyllä se vaan niin on että työn teosta maksetaan verot, MYÖS verkostomarkkinoinnista, oli sitten kyseessä Aloe Vera, Oriflame, Goldenit ym. Tämä ko. opiskelija siis jälleenmyy tavaraa, joka on kotoisin Oriflamelta. Luoja auttakoon teitä jotka jäätte kiinni jossain vaiheessa verottajalle..

      • Totta on!
        verottajaaaa kirjoitti:

        No näytähän se pykälä Suomen laista jossa Oriflamen työntekijät, eli verkosto-markkinointiin haksahtaneet ovat jotenkin vapautettu veroista! U r so full of s.., ei tarvitse tulla valehtelemaan tänne, nimittäin Suomessa maksat veroa kaikesta työstä. (Pl. pokeri netissä)

        Myin joskus Oriflamea ja totta se on, ettei veroja tarvinnut maksaa.
        Tosin jos alkaisi laskemaan, että mitä käteen jäi niin eipä olisi ollut mitään verotettavaakaan! ;o)
        Itsekin kuskailin tuotteita ostajille ja oma vaivansa sekä kulunsa siitäkin on.

        Myyjä maksaa itse esitteistä ja näytteistä.
        Muistaakseni tilauksen piti olla tietyn suuruinen tai siitä meni joku pientoimituslisä(?). Eli pakkohan ei ollut tietyllä summalla myydä, mut sitten tuli päälle muistaakseni joku toimitusmaksu...

        Itsellänikin oli tuolloin nuoria ystäviä, joilla ei ollut paljoa ylimääräistä rahaa, joten en suosittele tätä aloittajalle. Ostajat pitäisi löytyä sellaisesta porukasta, jolla on oikeasti ylimääräistä rahaa. Ettei käy niin, että kohta makselet kavereidesikin meikit...

        Oriflame antoi ylimääräisiä meikkejä kun myi jollain tietyllä summalla. Sekä uutuustuotteita sai ostaa etukäteen, muttei niitä tietysti voinut nähdä etukäteen. Joku myyjä täällä sanoi, että niitä ilmaisia/halpoja voisi myydä eteenpäin. Hieno ajatus, mutta arpapeliä, että joku haluaa jotain sellaista mitä sinulla on varastossa.
        Huono puoli oli myös se, että purkit vaihtuivat välillä. Sama tuote, mutta uusi kuori. Kuka ostaa enää vanhaa purkkia jos esitteessä on uusi? Itsekin miettisin, että kuinkahan vanha se on ja ilmeisesti jättäisin ostamatta.

      • fftt-
        susijosynt. kirjoitti:

        Noh, sitten sitä evidenssiä, eli verottajan kirje näytille tänne?

        Kyllä se vaan niin on että työn teosta maksetaan verot, MYÖS verkostomarkkinoinnista, oli sitten kyseessä Aloe Vera, Oriflame, Goldenit ym. Tämä ko. opiskelija siis jälleenmyy tavaraa, joka on kotoisin Oriflamelta. Luoja auttakoon teitä jotka jäätte kiinni jossain vaiheessa verottajalle..

        tietyn summan saa tiwnata ettei me veroa, olikohan 5000

      • fftt- kirjoitti:

        tietyn summan saa tiwnata ettei me veroa, olikohan 5000

        Ja kuitithan on tallessa kaikesta myynnistä niin että verottaja voi halutessaan ne tarkistaa?

      • pek naks poks
        kyllänäeo kirjoitti:

        Voit vaikka ihan itse tiedustella asiaa verottajalta. Tähän on saatu Oriflamelta vastaus, joka on asian varmistanut verottajan kanssa kuntoon. Siinä vaiheessa jos alkaa omaa tiimiä perustamaan niin pitää hommata y-tunnus ja tällöin tulo on myös verollista koska tällöin Oriflame maksaa sinulle provisiota.

        Kukaan ei maksa tavalliselle edustajalle provisiota tai palkkaa joten ei ole verotettavaa. Verottaja ei tiedä kenelle tavaroita tilaat, vaikka tilaisit kaikki itsellesi tai myisit omakustannehintaan sukulaisillesi. Edustaja ostaa tavaraa oriflamelta ja myy sitten jos haluaa. Verrataan vaikkapa kirpputorimyyntiin. Olet ostanut tavaran X ja myyt sen kirpputorilla, ei verotettavaa tuloa.

        Jaa että jos ostan tuotteita jostain itselleni niin voin ne myydä ilman veroseuraamusta? Tilaampa kiinasta kontillisen tavaraa ja myyn sen sitten pois (ilman veroja), mitenkäs tämä eroaa normi kaupan toiminnasta?

    • Ei pikavippejä

      Kesätyökeikka molemmille heinäkuussa, vaikka mansikanmyyntiä.
      1500e on sillä hoidettu.

      Hienoa, kun opiskelette ! Jatkakaa sinnikkäästi, kyllä tästä vielä hyvä tulee.

    • Ensin pienin maksuun

      Maksakaa ensin pienin laina pois, sitten seuraavaksi pienin.
      Lainojenlukumäärä pienenee, kulut jäävät pois.

      Jos korko vaihtelee, kalleimmat myös kannattaa hoitaa ensimmäisten joukossa.

    • aiti2

      Mielestäni ei myöskään ole härskiä tarjota mahdollisuutta lisätienesteihin.
      Kyseiselle henkilölle varmasti joka penni tervetullutta. Oriflamen avulla on moni tienannut kivat rahat helposti.
      Penniäkään ei tarvitse panostaa, joten mitään riskiäkään ei ole.

      Olen pahoillani jos kirjoitukseni on jotakin loukannut. Itse vaan olen saanut raha-asiani hyvälle tolalle juuri Oriflamen avulla. Monessa muussa jälleenmyynti tms jutussa täytyy ostaa ensin todella kalliit aloituspaketit jota ei Oriflamessa tarvitse.
      Kutusjakaan ei tarvitse pitää ellei sitten tse halua. Moni tilaa vaan itselleen omalla as.numerolla kun saa halvemmalla, osa myy ja osa pitää kutsuja, kaikki on ihan oman päätöksen takana mitä haluaa tehdä. Kukaan ei pakota mihinkään vaan kaikki on täysin VAPAEHTOISTA.

      • Ja kaikki tuo aika on pois jostain muusta, joka auttaisi oikeasti eteenpäin.

        Verkostomarkkinoinnin tehtävä on rikastuttaa pyramidin huipulla olevia.

    • En suosittele

      Älkää missään nimessä menkö oriflamelle. Paljon kuluu aikaa siihen että saatte pari purkkia myytyä. Nopeammin saatte enemmän kun meette oikeisiin töihin. Siskoni teki tätä hommaa joskus. vaikka hän saikin niitä myötyä niin suhteutettuna ajan käyttöön se ei kyllä kannata. ja osan palkasta saat tuotteiden tilausalennuksina. Niillä ei kauheena laskuja maksella.

    • Veloissa rypenyt

      2009 minulla oli velkaa jos johonkin suuntaan 50 000€.

      Tänä päivänä minulla ei ole velkaa.

      Yritin jos jonninnäköisiä kikkoja velkojen hoitamiseksi, mutta lopulta ratkaisu oli varsin yksinkertainen. Menin töihin.

      Ulosottomies vei suoraan palkasta kaiken, mitä sai viedä, ja lopuilla maksoin niin paljon muita velkoja, kuin suinkin mahdollista.
      Toki tein enemmän työtä, kuin järkevää olisi ollut. 2420 työtuntia vuonna 2009, 2390 työtuntia vuonna 2010 ja 2110 työtuntia vuonna 2011.

      ja olin velaton vuoden 2011 heinäkuussa.

      Toki, kun teitä on kaksi, niin moiselle itsekidutukselle ei liene tarvetta, ja velat voinee sopia pidemmällekin ajanjaksolle.

      Erinnäiset tahot antaa työssäkäyville nuorille sosiaalilainaa (sossu), Järjestelylaina (takuusäätiö), tms lainaa, jolla saa maksettua kiirehtivien velkojien maksuja, jotta säästytään oikeudenkäyntikuluilta, sähköjen katkaisulta yms lisäharmeilta.

      Näitä kannattaa udella ja kysellä. Mutta töitä asian hoitaminen vaatii. Ilmaiseksi ei veloista eroon pääse.

    • mk

      Noin pienen summan saa pankista kulutusluottona kun selittää asian ja tarpeeksi pitkäksi ajaksi tuollainen summa eli vaikka vuodeksi niin helpottaa. Pnakin kutusluoton korko ona siinä 4-8% paikkeilla että silleen. Tuollainen summa on helppo hoitaa mutta jos olisi 15000€ ja yli niin sitten vasta vaikeeta olisi jos ei ole tuloja. Jos teillä kummakin kesätöitä niin varmasti saatte pamkista lainan ja jos ei muuten niin joku takaajaksi kun on noin pieni summa mutta muistakaa maksaa se myö.

    • vieraat

      Ota kunnaltasi heti halpa sosiaaliluotto ja maksa velat pois, kun se on vielä näin vähäinen. Soita kuntaasi välittömästi!

    • ei velkaa

      Ottakaa yhteyttä kunnan velkaneuvontaan. Löytyy kuluttajaviraston nettisivuilta. Se on ilmaista ja siellä on ammattilaiset auttamassa.

      • Ainakin Helsingissä jono velkaneuvontaan on 4-6 kk.

      • Niinpä niin
        simasuuneiti kirjoitti:

        Ainakin Helsingissä jono velkaneuvontaan on 4-6 kk.

        Onpa yllättävää, että tiedät tämän.

    • ÄLLITÄLLI

      Mitähän sitä nyt kirjoittaisi... No onneksi on "vain" 1500 velkaa, monilla on paljon enemmän. Nyt kipinkapin ilta-, viikonlopputyötä hankkimaan -ihan mitä tahansa. Onneksi olette ymmärtäneet tuossa vaiheessa, että pieleen meni. Toinen asia, koittakaa keskustella pankin kanssa lainasta (tosin lainasummasta tulee isompi, kun pankki vie omat kulunsa päältä), mutta olisi velkaa vain yhteen paikkaan ja pankki taatusti ottaa omansa pois suoraan "tilistä" ei tarvitsisi itse päätään vaivata lainanlyhennyksistä, voisin kuvitella että tuosta summasta ei tulisi isoa kk-maksua.Omille kakaroilleni olen sanonut, että älkää koskaan ottako pikavippilainoja, takaisin maksusummat on tähtitieteellisä niiden korkojen kanssa, rahat revin vaikka mistä jos tarve tulee.

    • allsop

      Heips! 1500 on aika pieni, suosittelisin sosiaali luototusta vaik siinä menee luottotiedot vähäks aikaa, oottehan niin nuoria elämä edessä. Toista on mulla 8500 vippejä, kaikki menee ulosottoon. Neuvoksi älkää ikinä kaikki muutkin ottako pikavippejä huijareita kaikki firmat.

    • JK

      EIOLE ANTAA VINKKEJÄ

    • Hinkattu rutosti

      Turvautukaa sossuun.

    • Kitinätpois

      Jos te saatte vaikka hinäkuuksi kesätyön josta maksetaan 10€/h, on summa kuitattu kahdessa viikossa. Tuo laskujen maksujärjestysvinkki oli myös hyvä eli aloittakaa pienimmästä.

      Kahden aikuisen pitäisi saada pari tonnia helposti tienattua, joten itkut pois ja hommiin. Jos viikolla on jo töitä, niin viikonloppuisin 10 tunnin vuorot niin aikaa menee kuukauden viikonloput.

    • vieras...

      Mitä ostitte niillä pikavipeillä? Nyt myymään sitä ja turhaa tavaraa pois. Vaikka huuto.net tai tori.fi sivuille. Nillä rahoilla mitä niistä saatte maksatte sitten heti kokonaisuudessaan velkoja pois. Eihän ne tietenkään kaikeen riitä, mutta saatte edes pienemmäkisi sitä velkamäärä. Soitatte myös velkojille ja kerrotte tilanteen sekä pyydätte maksuaikaa. Siitä tulee tietenkin korkoja ja kuluja, mutta aina ne on vähemmän kuin perintäkulut. Sitten vaan kaurapuuro ja makaroonilaatikko linajalle niin pitkään kuin velat on maksettu.

    • Oppiaikäkaikki

      Olette onnekkaita kun havaihduitte asiaan 1500 euron kohdalla. Monet ikäisenne ja vähän vanhemmatkin ovat heränneet vasta kun velkaa on 15 000. 1500 euroa on pieni raha tästä tärkeästä opetuksesta, jonka toivottavasti muistatte pitkän aikaa.

      Niinkuin muutkin ovat täällä neuvoneet, soitelkaa velkojille ja sopikaa takaisinmaksu. Maksakaa velat vaikka poikaystävän kesätyöpalkasta.

    • Riistoperintä OK!

      Perintäfirmat lienee saaneet sinustakin kovan otteen.

      Se on armotonta ja epäeettistä, raakaa epäinhimillistä rahastusta jossa sen uhriksi joutuneella ei Suomessa ole juuri minkäänlaista turvaa.

      Suomalaista perintäjärjestelmää voi hyvin verrata sairaanhoitojärjestelmään jossa pulaan joutunutta järjestelmällisesti hakattaisiin vielä pahempaa jamaan.

      Päättäjät eivät tätä ymmärrä koska he ottavat Kansan varoista itse niin paljon että heillä ei ole huolen häivää!

      • Half Woman

        Puhumattakaan käräjäoikeudesta jonka yksi allekirjoitus maksaa jo pari sataa lisää sen jälkeen kun perintätoimisto on vienyt velan käräjäoikeuteen.

    • PenaÄllä

      Tilaa aika kunnalliselle velkaneuvojalle ennen kuin möhlit enempää. Velkaneuvoja osaa neuvoa käytännön asioissa, tekee realistisen laskelman miten pääset "kuiville" näistä. Seurannasta voi sopia ja yhteyttä ottaa tilanteen vaatiessa. Itse joskus takasin yhden firman jonka omistaja käytti lainarahat muualle ja ajoi firman konkurssiin ja heittäytyi varattomaksi. Mulle jäi sikamaiset maksut. "Ystävät" neuvoivat, että ei kannata maksaa mitään. Olisi laina mennyt ulosottoon ja nyt olisin ihan "kusessa" ja yhteiskunnan maksuliikenteen ulkopuolella. Maksoin velan pikku hiljaa velkaneuvojan ohjeiden mukaan jolloin jäi vielä elämiseen riittävästi. Nyt on taseet plussalla ja luottotiedot kunnossa. Aina löytyy joku hyvä ratkaisu, älä panikoi äläkä yritä mitään pikaratkaisua vaikka kova hätä ja kiire tuntuu näillä asioilla olevan. Ps. _noudata niitä velkaneuvojan ohjeita_ !

      yst terv. Pena :-)

    • TERVEEEEE

      simasuu neiti kuule!!

      Harmaa talous on se mikä kannattaa arkityön ohella kaikki muu vaan murenee käsistä! harmaalla taloudella pystyy tienaamaan!!

    • jep,jep

      Lindorffilla on Kaarinasa liki 500 työntekijää. Todella kannattava business.
      Heidän kautta ei kannata rahoja kierrättää.
      Parempi miettiä velkaantumisen syyt kunnolla, sillä jos parikymppisenä ei hallitse raha-asioita ei niitä erittäin todennäköisesti halitse 50-vuotiaanakaan.
      Uskon, että pärjäät.
      Töitä vaan etsimään, mitä vaan.

      • Kaarinalainen...

        Turussa ;)

    • 56

      Soittakaa ja kysykää neuvoa tästä numerosta 0800 9 8009 on ilmainen päivystää arkisin klo. 10 - 14

      Neuvo älää missää nimessä ottako enää vippejä, itse velkaantunut vipeillä ja tällä hetkellä velkaneuvonnassa.

    • velallinen93

      Vipeillä ostimme lähinnä bensaa, joten tavaraa mitä myydä ei ole. Auto ei ole oma vaan äitini. joten siitäkään ei kuluja tule. Olemme saaneet jo jonkin verran maksettua vippejä pois mutta vielä noin 1000 euroa jäljellä. Hyvään suuntaan menossa :) Ja tästä on opittu paljon.

      Oli pienoinen yllätys, että etusivun juttu vei juuri minun kirjoittamaani keskusteluun :)

      Vieläkin saa jakaa vinkkejä toki!

    • Velkaneuvojalta ehkä saisi opastusta.

    • kokeillut

      Saattehan varmaan toimeentulotukea nyt kesän aikana ja asumistukea
      ympäri vuoden ? Suosittelen vettäleipää niin saatte säästettyä
      vippien maksuun.

    • velallinen93

      juu toimeentulotukea on saatu. vuokra maksettu ja muut laskut. pikavippejä muutamia pieniä maksettu ja loput rahat menossa ruokaan

    • qwerty

      Myytte sen autonne

    • accaeq

      Opetelkaa säästämään. Esmerkkejä säätöistä. Onnibusilla menin tampereelta poriin niin joku maksoi lipusta 15€ autossa kun ite maksoin samasta matkasta 3€ ostamalla lipun netistä noin vajaa kuukausi enenen. Tämä maksoi samasta matkasta siis 5 kertaa enemmän.

      Jotkut osaa paljon kaupasta ruokaa. Tuleeko ne kaikki odella syötyä vai meneekö siitä osa roskiin?

      Kaikki turhat pois mitä ei tarvi niin rahaa jää jopa säästöön.

      • accaeq2

        Opetelkaa säästämään. Esimerkkejä säätöistä. Onnibusilla menin Tampereelta Poriin niin joku maksoi lipusta 15€ autossa kun ite maksoin samasta matkasta 3€ ostamalla lipun netistä noin vajaa kuukausi enenen. Tämä maksoi samasta matkasta siis 5 kertaa enemmän.

        Jotkut ostaa paljon kaupasta ruokaa. Tuleeko ne kaikki todella syötyä vai meneekö siitä osa roskiin?

        Kaikki turhat pois mitä ei tarvi niin rahaa jää jopa säästöön.

    • tsempppiä!!!

      heippa!

      Voi ei, olen itse ollut samassa tilanteessa aiemmin. kyllä sinä selviät, usko pois.

      ja unohdat tuollaiset oikeasti jotka eivät ymmärrä tilannetta tai halua ymmärtää, niiden puheista i kannata lannistua!

      Jos olet ottanut paljon pikavippejä firmoista ja et pysty maksamaan, loppujen lopuksi se menee perintään (monen muistutuslaskun jälkeen)
      pystyt perintätoimistojen kanssa sopimaan maksusuunnitelman jota lyhennät pienen osan kuussa.(ehkä noin. 40-60e/kk) ja tällöin kun noudat maksusopimuksia niin säilytät luottietosi:)

      ja todella hyvä kun olette jo noin paljon saaneet maksettua!
      Tsemppiä sulle niihin!

      hiljaa hyvä tulee :)!

    • velallinen93

      qwerty:

      Joskus kannattaisi ehkä lukea hieman vastauksia. Auto ei ole oma joten sitä ei voi myydä

    • isoisäFiiinlaaand

      - kiristäkää vyötä eli menot minimiin, jotta jää rahaa velanmaksuun
      - miten ois joku työntapanen josta sais rahaa ja sillä maksaa velkaa pois
      - on sitten se vaihtoehtoa, että jos pankista saatte lainaa niin koko lainasummalle ottaa pankkilainan, se on kuitenkin halvempi kuin ne vippilainojen korot sekä viivästyskorot. On helpompi hoitaa sitä yhtä pankkilainaa kuin kymmeniä vippilainoja ja sopia niille takaisinmaksua ja kun on kymmeniä niin niissä on myös kaikenlaisia lisämaksuja (tilinhoito/toimitus ym. maksuja)

      Tuo 1500 € ei ainakaan mun mielestä ole ylitsepääsemätön asia hoitaa pois päiväjärjestyksestä vaan aika pieni summa johon elämä ei todellakaan kaadu. Eri asia jos ois sitten vaikkapa 100 000 € lainaa.

      Ja jatkossa järkikäteen eli elettävä sen mukaan mitä rahavarat antaa myöden eikä sen mukaan että on kiva kuluttaa ja mennä vaikke olisi siihen varaa, tälläinen kun on kovin tuiki tavallista ettei osata raha-asioita hoitaa (niin ja vaikka sanoitte "turhat postailut siitä kuinka ei kannattaisi toimia" niin pistin tämä kuitenkin loppuun koska jos haluaa apua niin pitää olla sen verran paksu nahka, että uskaltaa ja kestää pienen saarnan ja mikä ei tapa niin se vahvistaa.

      Onne jatkoon ;-)

    • rdtfyu

      Tällainen turhanpäiväinen kommentti tulossa, sanonpa kuitenkin.

      Ihan hienoa, että "hurmiossa kiertelitte ympäri Suomea". Se on just oikein. Hiukan pitää elää, mutta ottaa myös opiks, että se pitää tehä omien tulojen puitteissa. Ootte nuoria, silloin opitaan asioita kantapään kautta. Hyvä jos nyt ootte ottaneet itteenne niskasta kiinni, pääsette varmasti vippiongelman yli, vaikka se aikaa vähän viekin. Tulevisuutta aatellen ehkä tää tsemppaa hankkimaan hyvän koulutuksen duunin, sillä vaikkei raha pelkästään tätä maailmaa pyöritäkään, niin sen avulla kuitenkin pystyy avaan monia ovia ja löytään hienoja kokemuksia (esim. matkailu).

      Nimim. "2 vuotta sitten elin opintotuella, nyt 7500e/kk"

      • liftari---

        Matkustamaan pystyy vaikka ei suuria tuloja olisikaan. Liftaten pääsee pitkälle :)

    • vänä

      Siinähän kärsitte omasta tyhmyydestänne, tuossa tilanteessa järkevintä on vain odottaa muuntorangaistusta ja mennä istumaan pariksi kuukaudeksi linnaan. Sillähän ne velat kuittaantuu helpoiten eikä tarvitse ottaa paineita niistä.

      • Lala_Maa

        Älä säkään siellä heittäydy tekopyhäksi ja tyhmäksi, ei noista mennä istumaan

    • hikl

      Hae sosiaaliluottoa Sossusta Toimeentulotuesta! Takaisinmaksu tulojen lisääntyessä!
      Kannattaa etsiä pitkällä maksuajalla olevia luottoja ensiavuksi!

    • laitapuolen hyökkääj

      On pakko tulla sanomaan, että olet erityisen tyhmä ihminen ja ansaitset velka taakkasi. Ei kukaan voi olla noin edesvastuuton edes 18 vuotiaana. kiitos moro

    • vakavarainen hemmo

      Kannattaisi varmaan ensimmäisenä maksaa ne vipit pois ja sitten vasta ihmetellä, että mitäs nyt tehdään?

    • tekojenpuolestapuhu

      Herääkin ? Millä tolalla Suomessa ON MONEN nyt hyvääpalkka saavan raha-asijat? Vaikkei hän oikeesti suuren palkkansa eteen mitää oikeesti hyödyllistä
      työtä tekiskään?
      Velkaa taitaa olla kun...ja luottoa sekä luottamusta kanssa?
      Sopivasti? Suhteessa tekoihinsa?

    • välivuosi opiskeluun

      toisen teistä on pidettävä välivuosi opiskelusta ja mentävä hakemaan töitä, kun kerrotte rehellisesti työantajalle velkatilanteenne, niin on hyvin mahdollista että pääsee töihin, töitä on rakennus alalla etenkin helsingissä ja kauppa ottaa kyllä mielellään nuoria töihin, myös muutto firmoissa on avoimia työpaikkoja. tiedän kyllä nuoria jotka on velkaantunnut ja saannut lainaa sitten isovanhemmiltaaan, eli mummoilta ja papoiltaan.

    • selviätte kyllä

      Kurja tilanne. Velkasumma sinänsä on pieni, mutta kun se koostuu monesta pienestä vipistä/laskusta niin perintäkulut/ oikeuden kulut/ ulosottokulut tekevät tilanteen opiskelijalle todella hankalaksi. Minäkin suosittelen välivuotta opiskeluista jos vaan työtä on tarjolla sen verran, että voi pienenkään summan noita lyhentää per kk. Ja tosiaan. Ei enää yhtään velkaa. Paitsi ehkä pankkilaina, jossa matala korko (jos saisitte takaajan). Ja tietty ne kulut minimiin.

    • janssonska

      Varatkaa aika sosiaalityöntekijälle. Mahdollisuus anoa sosiaaliluottoa. Olettehan hakeneet myös opiskelijan asumistukea? Velkaneuvonta auttaa myös. Joskus kannattaa hakea apua, eikä ominpäin ryhtyä asioita hoitamaan, jos ei tiedä kuinka. Yhteystiedot saatte vaikka netistä googlettamalla ja sieltä samalla ohjeet, kuinka toimia.

    • Hesatar67

      Kyllä tonnin saa maksettua pois parissa kuukaudessa jopa opintotuella, kun teitä on vielä kaksi.. Toisen kaikki tuet lainojen lyhennykseen ja toisen rahalla eletään eli ruokaan. Itse aikuisopiskelija ja yh-äitinä olen elättänyt itseni ja teinini kohta kolme vuotta, rahaa kuukaudessa on ollut käytettävissä ruokaan 200 euroa muiden pakollisten maksujen jälkeen (netti puhelin, sähkö ja bussiliput). 50 eurolla viikossa syö jopa ihan hyvin, kun katsoo mistä ostaa ja mitä syö. En ole käynyt ruokajonoissa.
      Lähipiirille kannattaa kertoa tilanteesta, sieltä voi saada apua vaikka ruokana. Sitten voi itse auttaa vastaavasti muita kun on paremmassa tilanteessa.
      Kannattaa maksaa velka pois mahdollisimman pian.
      Vyön kiristystä ja tsemppiä :)

    • jhhkhkh.kjh

      Yhteys sosiaalitoimiston oman alueen sosiaaliohjaajaan. Jospa opiskelijat saisivat jotain. Netissä on laskureita toimeentulotuen selvittämiseksi. Eivät kylläkään hyväksy vippejä menoiksi laskelmassa.

      Yhteys seurakunnan diakoniin. Saatte ruokakasseja, ainakin 10 e:n maksusitoumuksen per hlö per vko ruokakauppaan ja mahdollisesti noin sataan euroon asti tukea laskujen maksuun (esim. sähkö tai muu "järkevä" lasku). Vai onko liian nöyryyttävää?

      Ja myykää se auto.

      Itse tein helvettikierteessä (noin tonni vippejä) aikoinaan niin, että otin yhden isomman vipin pidemmällä maksuajalla (muistaakseni alle puoli vuotta) ja maksoin kaikki ne muut pois. Pääsinpähän eroon. Kun ei töitä löytynyt riittävän nopeasti. Hain kyllä mutta olin kuulemma ylikoulutettu.

    • dsfadsfdsf

      velkaneuvontaan. saisitteko pankista lainaa vaikka 1500e(takaaja tarvitaan), jolla maksaisitte vipit pois ja lyhentäisitte enää sitä pankin lainaa?

      tiedän tunteen. itekkin olin melko nesteessä noitten vippien kanssa, 1000e oli velkaa, luottotiedot onneksi kunnossa, aina olen ajallaan maksanut vippini pois. nyt sitten meni siihen pisteeseen että mistä hitosta maksan kaikki vipit kun pitäisi ruokaakin ostaa. lainaa en saisi koska takaajia ei ole. otin sitten kerralla ison 1000e:n lainan credit24:sta, jolla maksoin kaikki vipit pois, nyt lyhennän enää tuota tonnia seuraavat 9kk, mutta tajusin että minun on pakko ottaa iso laina jolla maksan kaiken muun pois, jottei luottotiedot mene kun ei ole enää varaa maksella niitä vippejä. nyt olen maksanut kaikki muut pois ja seuraavaksi alan pisteleen vippikieltoja joka paikkaan. loppu tähän tää p..ka nyt.

    • nuukalainen

      Sovi maksuajasta ja järjestelystä joille olet velkaa. Ja hae hyvä ihminen töitä, joilla saat vippisi maksettua. Vippivelkasi eivät ole suurensuuria. Niihin ei elämä kaadu.

      Ota mitä tahansa töitä vastaan ja muista että teet työsi sitten hyvin. Hae vaikak lehtimyyjän paikkaa. Tiedän, se työ ei ole mukavaa, mutta ei ole mikään muukaan.

    • Unohda byrokratia ym

      Älä stressaa ja välitä, se on vain rahaa ja näkyy vain paperilla, tämä meidän yhteiskuntasysteemi on yksi sirkus, kannattaa mahdollisimman vähän olla senkaa tekemisissä.

    • onnellinenvelaton

      Huh, pikavipit pitäisi kieltää tai ainakin niiden hakeminen pitäisi olla vaikeampaa ja korot pienempiä! Velkaneuvojakin voi auttaa, koittakaa etsiä töitä viikonlopuille. Sopikaa lisää maksuaikaa, jos olisi edes johonkin firmoihin mahdollista saada. Tsemppii!

    • dassda

      Oma on vikasi. Toivottavasti et selviä tuosta. Ja 18 vuotiaana jo avoliitossa.. Hahaha ei käy sääliksi

    • He lukekaa vastaukset joita kysyjä laittaa ___ jhhkhkh.kjh eli
      EI OLE OMAA AUTOA.... ÄIDIN ON

    • toimisto

      Velkaantuneena kannattaa soittaa jokaiseen yritykseen, maksaa pienin velka ensin ja pyytää osamaksuerissä. Yritykset kohtuullistavat mös velkaa pyynnöstä jos voi maksaa velan kerralla. Itselläni n.10000 euron velat, josta jäljellä vain 1700 euroa (säästöjä myönnetty ( n.700 euroa). Maksa vain pois, kyllä ahneilta perintätoimistojen johtajilta on elämästään pois jossain vaiheessa.

    • JJ87

      Hei, tiedän tilanteen varsin hyvin.. :( onnistuin itse sössimään asiani vastaavasti muutama vuosi takaperin, ja toivon ettei sinulle sattuisi käymään yhtä huonosti.
      joten tässä muutama vinkki, mitä itselle tulee mieleen:
      1. varaa aika velkaneuvottelijalle, sieltä saat ehkä hyviä vinkkejä miten edetä.
      2. soita firmoille joille olet velkaa, yleensä maksuista saa sovittua, laitat vaikka sitten ihan minimaaliset erät, maksussa kestää, mutta eivätpähän mene perintään ja vaikka olisivatkin jo, niin ei ainakaan ulosottoon.
      3. suosittelen vahvasti ottamaan jokaisen mahdollisen duunin mitä vastaan tulee, oli se sitten siivousta tai puhelinmyyntiä, ei sovi nirsoilla.
      4. tai voit yrittää kysyä nöyrästi perheeltä/sukulaisilta jonkinlaista lainaa/jelppiä edes osaan velkoja.
      5. laitatte ne estot välittömästi noihin firmoihin, ettei tule retkahdettua.
      6. jos jotain tavaraa on tullut ostettua, nii kaikki turha myyntiin.

      tuossa nyt muutama pointti mitä itselle tuli mieleen, varmaan osa samoja mitä jo mainittu, ei jaksanut lukea kaikkia viestejä :D

      ja lopuksi voimia sinulle ja avokillesi, toivottavasti saatte asiat järjestettyä :)

    • RUMPUVATSA

      HEH HEH HÖÖ HÖHH IHAN OIKEIN SULLE.KÄRSI SIITÄ KUN OLET LEVEILLYT VAIKKA RAHAA EI OLE OLLUT MUUTEN KUIN LAINANA.SULLE PITÄÄ MYÖNTÄÄ OIKEIN ISO POKAALI SUORIYUKSESTASI !!!!!!!!! ONNEA ONEA KIH KIH KIHH

    • Nimimerkki erkki

      Lisää velkaa ei ainakaan kannatte ottaa missään nimessä, kannattaisi selvittää miten velat saisi laitettua yhteen ja alkaa lyhentämään sitä yhtä lainaa pikkuhiljaa. Se rahasumma 1500 ei niin suuri nykypäivän mittasuhteissa ole, etteikö siitä selviäisi. Tiukkaa taloudenpitoa, eikä turhia ostoksia, kyllä ne asiat siitä pikkuhiljaa järjestyy..

    • Hyvä hyvä velat on jo pienentyneet 500eurolla joten 1000e vielä/ ei niin kovin suuri ole mutta jos vähästä koettaa niitä maksaa niin suurelle sekin varmaan tuntuu.Hyvä että on tälläsisa ihmisiä jotka vastuun ottaa kun huomaa että on velkaantunut.Ja sitkeästi makselee niitä pois.Kaikenlaisten rumpuvatsojen kommentit on ihan hanurista..

    • Jos lisäansio kelpaa, niin monissa vuokratyöfirmoissa on käytössä jokin kalenteri, jonne ilmoitetaan kaikki avoinna olevat keikat, josta jokainen työntekijä voi itse varata työvuoroja haluaminaan ajankohtina.

    • Manna

      Heips,
      Olen itse työskennellyt perinnässä sekä velkaneuvojana.
      1. Älä ota lisää velkaa
      1.1 Ota yhteyttä Asiakastieto Oy.hyn ja laita omaehtoinen lainakielto
      (toki tämä on purettavissa)
      1.2 Laita pikavippifirmoihin omaehtoinen lainakielto-nämä ovat ikuisia eli
      firmat eivät pura niitä
      2. Ota yhteyttä Takuusäätiöön
      3. Varaa aika oman kuntasi velkaneuvontaan
      4. Tee laskelma: laske velat ja tulot
      5. Yritä tehdä maksusuunnitelmia
      6. Karsi välittömästi maksettavat eri pinoon
      6.6 Yritä ottaa isompi laina, jolla maksaa kaikki pienet lainat pois
      (Jos mahdollista)
      7. Realisoi niin paljon omaisuutta kuin mahdollista

      Itse olen kerännyt matkustamiseen rahaa seuraavasti: Asunut yksiössä kimppakämpässä, (aina olen löytänyt vuokralaisen), (esim. Huutonet/Keltainen pörssi-> vaatepakettien myynti, pelit, hajuvedet, kaikki tarpeeton: iltapuvut, rullaluistimet, retkeilyreput, koulukirjat, käytetyt kosmetiikkapaketitkin menee (yllätys), lasiesineet esim. Marimekon tuotteet. Yhdesti reppureissuun lähtiessäni myin koko omaisuuteni: huonekalut ja tv.t. Lisäksi kuljen aina polkupyörällä eli dösäkorttiin ei mene rahaa. Puhelinlaskuun rajoitukset ja soittelet sitten skypellä..
      Kimppäkämppä on erinomainen keino säästää rahaa tai hetkeksi vanhempien luo muutto. Eli jos olet töissä ja asut joitain kk.sia vanhemmilla-> Jää vuokrarahat kesän ajalta käteen..Kannattaa muistaa, että vaikka ratkaisut tuntuvat vaikeilta, ne on tilapäisiä. Ja jos haluat nopeasti rahaa..Tai esim. kalliimpien huonekalujen myynti ja ostaa tilalle joku halpa kierrätyskeskuksesta..Vuorotyö on keino tienata paremmin rahaa: yövuorot/viikonloput. Lisäksi voi esim. tarjoutua hoitamaan naapurin/tuttavien lapsia/ulkoiluttamaan vkottain jonkun koiraa, tehdä kevätsiivousta/ikkunanpesua, varaston siivousta ja tienata sillä. Tai jos vanhemilla on jotain krääsää, jos ne haluaa luopua, niin olen itse saanut niitä ja myynyt. Tai kerätä pulloja festareilla..
      Ulkomailla, kun reppureissattiin niin asuttiin monen henkilön kanssa samassa huoneessa. Lisäksi olen kerännyt rahaa, että olen ottanut yksiööni vuokralle ihmisiä, jotka esim. tarvitsevat lyhyemmiksi ajoiksi majoitusta: esim. satunnaiset työmatkaajat tai opiskelijat (syksy, kun opiskelija-asuntojen saanti viivästyy), festareille tulijat jne. Vuokrausaika: esim. viikonloppu, viikko tai välillä jopa kuukausia.

      Velkaneuvojien/oman kokemuksenikin mukaan osa velkaantuneista/velkajärjestelyyn päässeistä on ajaunut samaan tilanteeseen parin vuoden kuluttua (Huom! ei kaikki).Kannattaa muistaa, että aina on suurempi riski velkaantua uudelleen, jos on kerran velkaantunut. Mielestäni velkaantuminen on seuraus aina jostain muusta elämän alueesta, jota ei hallitse ja mielestäni se kannattaa hoitaa..oli se sitten peliriippuvuus, liika alkoholin käyttö tai muu osa-alue elämässä, johon ei ole tyytymätön ja jonka purkaa sitten holtittomana rahakäyttönä..eli ratkaisuksi ei riitä se, että saa rahatilanteen kuntoon vaan täytyy korjata omaa elämäntilannetta ja sen seurauksena rahan käyttöä..Tsemppiä! Ota yhteyttä viranomaisiin tai hae jutteluapua ja tukea tilanteeseesi jostain..Kannattaa muistaa, että jos itsellä on esim. 5000 euron velat..niin jollain voi olla niskassa miljoonavelat..Eli helposti voit olla noilla summilla kuivilla 5 vuodessa..Luottorekisterikin puhdistuu nykyään lyhyemmällä ajalla kuin ennen...

    • Ei saa tuhlata

      Eihän tuossa muuta ole kuin tiukka kulukuri vaan päälle. Ainakin seuraavat asiat kannattaa tehdä.

      1.Vaatteiden ja käyttötavaroiden "hankintakielto". Mitään ei osteta, jos ei ole pakko ja jos on pakko, niin hankinta kierrätyksestä.

      2. Vaihda puhelinliittymä sellaiseen jossa ei ole juuri mitään perusmaksua ja pudota puhelusi minimiin.

      3. Ruokamenot: Syö pääasiassa edullista ruokaa. Leipä tee itse, äläkä sorru muutenkaan valmisruokiin. Ne ovat halpoja yhdelle syönnille, mutta eivät yleensä täytä pitkäksi aikaa ja itsetekemällä annos tulee kuitenkin halvemmaksi. Proteiinit kannattaa ostaa -50% tarjouksesta. Halvimpia ovat yleensä kana ja jauheliha. Jos joku tuttusi kalastelee, pyydä häneltä saalis itsellesi. Monikin antaa hauen tai ahvenet mielellään, kun ei tarvitse siivota. Seurakuntien yms. muiden hätäapupaketit kannattaa käyttää hyväkseen.

      4. Ei mitään reissuja, ainakaan pitempiä matkoja kuin naapuriin :) Jos sinulla on auto, niin pistä se vähäksi aikaa seisontavakuutukseen ja pyöräile tai kävele lähimatkat.

      Jos et kesäaikaan nosta opintotukia, niin yritä saada mahdollisimman paljon pätkätöitä ja lisätienestiä. Myöhemmin kesällä/syksyllä voit hankkia lisätienestiä mm. metsämarjojen poiminnalla ja sienestämällä (ei vaikuta tukiin). Sovi maksujärjestelyistä ja maksa korkeakorkoisimmat ensin pois, älä missään tapauksessa päästä perintään. Noilla konsteilla tuollainen pikkuvelka pitäisi olla suhteellisen helppo hoitaa pois alle vuoden pienemmilläkin tuloilla.

    • Teette

      henkilökohtaisen konkan. Kymmenen vuotta hiljaiseloa ja sitten rynnitte uudestaan, ehkä hieman viisastuneina.

    • gweee

      menkää kerjäämään johonkin ostoskeskuksen edustalle , sieltä sitä rahaa tulee...niin nuo ulkolaisetkin tekee.

    • Sossu

      Soittakaa Takuu-Säätiöön (www.takuu-saatio.fi) ja yrittäkää järjestää sitä kautta pankista järjestelylaina, jolla saisitte maksettua pikavipit pois ja yhden pidemmän, matalakorkoisemman lainan.

    • Jokota
    • pikavippihelvetissä

      1. Ei enää lisää velkaa
      2. 1500 e on todella pieni summa, monella on kymmeni ellei satojatuhansia ulosotossa
      3. pankista opiskelijat eivät saa lainaa, joten toisille kommentoijille tiedoksi, tuo on ihan turhaa, sillä opiskelijastatuksella saa vain ja ainoastaan opintolainaa
      4. tehkää maksusuunnitelmat, eli ottakaa yhteyttä sinne mihin olette velkaa ja yrittäkää sopia mahdollisimman pienet kuukausittaiset lyhennyserät
      5. hankkikaa ilta- ja vklopputöitä, esim. siivous, puhelinhaastattelu, mäkkäri, pizzapaikka ym.
      Joissakin siivousfirmoissa halutaan siivoojia, joilla on kokemusta, huom. ei siis koulutusta alalle, vaan kokemusta, mutta älkää lannistuko, varmasti löytyy joku firma, joka ottaa teidät töihin, kannattaa soitella ja nimenomaan soitella kaikki firmat läpi, eli ihan perinteinen puhelinluettelo käteen ja sieltä kaikki siivousfirmat plus netistä kattokaa joka ikinen pulju mitä löytyy
      6. kyseisen summan voi sitten maksaa vaikka kerralla takaisin, jos olette saaneet kokoon enemmän rahaa

      Kaikille tiedoksi, sossu ei anna pikavippien maksuun rahaa eikä pääsääntöisesti myönnä toimeentulotukea jos on tilillä pikavippejä, vipit lasketaan tuloiksi. Vasta sitten kun pikavipit on ulosotossa tai maksettu pois, sossu myöntää tukea. Tässäkin silti on tarveharkintainen kohta, mutta pääasiassa näillä mennään.

    • -

      Mielestäni pikavipit pitäisi kieltää kokonaan. Hävytöntä touhua -.-

    • työ.palkka.maksu

      1500 velat maksaa nopsaan, jos etsii työpaikan. Onneksi olet herännyt ongelmaan jo näin alkumetreillä. viestiäsi lukee varmasti monikin joilla on velkaa kymmeniä, jopa satoja tuhansia euroja ja eivät koe oelvansa pulassakaan, kunhan töitä on ja rahaa tulee enemmän kuin menee. velka ei ole ongelma vaan maksukyky. Pyri vaikuttamaan siihen maksukykyyn niin velkakin pienenee itsellään

    • Uusi Salomon

      Kyllä Te kaikki olette unohtaneet, John F. Kennedyn kuuluisat sanat. Älkää odottako, mitä maanne antaa Teille, vaan mitä Te annatte maallenne. Siis töihin. Suomessa on luonnonrikkauksia, puut, malmit ja knowhow. Tuollaiset pikkujutut vaivaavat vain tämän alkuperäisen jutun jatkajia. Kaikki, jotka pystyvät töihin tai jatko-opintoihin, niin kukin kantaa kortensa kekoon. Kaikenmaailman neuvonantajia on maailma täynnä, mutta tekijöitä vähän. Toki olen huomannut, että tämä lintukotomme on pahoinvointi yhteiskunta, ei hyvinvointi yhteiskunta.

      • Gojamo

        Niissä luonnonrikkauksissa vain on se paha ongelma, että ne sijaitsevat jonkun toisen omistamalla maalla. Sahaapas pari mottia puita metsästä niin saat poliisin kimppuusi.

    • perseenhaju

      Ei muutaku lopetat turhat moiset opiskelut ja menet vuorotöihin tehtaalle. Siellä oppii työn ääressä ja kuinkas huomaatkaan, kun säästöjä alkaa kertyä.

      19-vuotta nyt ja 30:senä sulla on fyrkkaa jemmassa ja elämä reilassa, että hupsista keikkaa. Huonoa velkaa ei kannata ikinä ottaa ja kannattaa seurata talousmaailmaa.

    • pekkarii

      Ihminen joka haluaa olla jokin maailman selkäranka ja vippailee itsensä velkasuohon .
      Järjen alkeelliset häivätkään eivät ole pesiytyneet hänen pikkuiseen aivotoimintaan , sitä ei siis ole .

    • voikukkanen

      Meillä on sama juttu edessä kuin alkuperisessä viestissä, eli aika laittaa raha-asiat kuntoon. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan myös täälä, mieluiten sellaisia asioita mitä voisi tehdä itse, en halua sukulaisilta yms pyytää apua, ainakaan vielä. Harkitsen myös Kukkaron herraksi ohjelmaan hakemista, tuntuvat muut saaneen sielä hyvin apua ja kannustusta..onko kellään samoja ajatuksia tai kokemusta vastaavasta?

    • Jokota

      Kukkaron herraksi pyöri useita vuosia sitten ja sarja jäi yhteen kauteen. Sen sijaan Livillä haetaan kandidaatteja vastaavanlaiseen sarjaan:

      http://www.livtv.fi/ajankohtaista/uutinen/kirsi-salo-valmentaa-tuhlureita-livillä-ensi-keväänä

      Näin alkuun kannattaa varmaan soittaa kuntasi velkaneuvontaan, siellä kun voi olla muutamien kuukausien jonot. varaamalla ajan nyt ehdit ehkä neuvonnan tiskille ennenkuin peli on menetetty.

    • Nopeasti nopeasti

      Kannattaa ottaa joku asiakaspalvelu yms myyntityö ainakin muutamaksi kuukaudeksi, palkalla ja kertyneillä lomarahoilla saatte maksettua helposti tuon 1000 euroa. Velkaneuvontaan on pitkät jonot eikä siellä oikeastaan muuta tehdä kuin kirjata tulot ja menot paperille ja neuvota olla yhteydessä velkojiin.
      Onnea matkaan.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      350
      8878
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2581
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2358
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1955
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1542
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1401
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1347
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      184
      1328
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1310
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1227
    Aihe