töissä, olen aina ollut se ujo hiljainen poika. olen puhunut vain kun jotain kysytään.. en juuri muuta. samaa työtä olen tehnyt jo vuosia, ja tutustunut työkavereihini. heidän kanssaan olen vapautunut, mukavaa seuraakin ehkä. pyytävät illanviettoihin ja kaikkea. luulevat nykyisin kai sosiaaliseksi positiiviseksi nuoreksi mieheksi..
todellisuus on toinen.. töistä kun pääsen, tulen suoraan kotiin ja olen siellä koko illan, en käy juuri missään, ahdistun ihmisten seurassa todella pahasti jos minun pitää mennä johonkin tilaisuuteen utelen tarkkaan ketä kaikkia sinne on tulossa.. jos joukossa on paljon ihmisiä joita en tunne, en lähde edes mukaan. koska silloin en pysty keskustelemaan edes tuttujen ihmisten kanssa. menen aivan lukkoon, mielessä jyskyttää ajatus että haluan pois..
etenkin naisten kanssa ongelma on ylitsepääsemätön. en ole ikinä seurustellut vaikka ikää on jo 28 vuotta, tutut, läheiset ihmettelevät miksi olen sinkku vaikka olen kaikkien mielestä hauska, kiltti, mukava. enkä ilmeisesti ole aivan tolkuttoman rumakaan, tai niin ruma ettenkö voisi naista sen puolesta löytää.
jos olen ystävien kanssa sattumalta baarissa ja joku nainen tulee juttelemaan, olen aivan tuppisuu. menen valtavaan paniikkiin en saa sanaa suustani ja yritän päästä jollakin tapaa tilanteesta pois.
olen aina kuvitellut että kyllä minulle vielä se nainen löytyy, elänyt toivossa. niinhän sitten melkein kävikin.. eräs työkaverini ihastui minuun, vaihtelimme viestejä, olin jo siitä maailman onnellisin mies.. en ikinä unohda sitä hetkeä kun istuin yksin parvekkeella ja sain tuolta naiselta viestin jossa hän kertoi minun olevan niin ihana ettei saa minua mielestään..
mutta, nainen on todella sosiaalinen, puhelias.. tulee kaikkien kanssa juttuun niin helposti. mitään vakavampaa kohdallamme ei koskaan tapahtunut, edes sänkyyn asti emme päässeet joka johtunee siitä että olen niin arka, jännitän ja olen seksuaalisesti melkein kokematon..
noh. osaatte varmasti arvata että eihän siinä kauan mene, kun ihminen joka sinua on pitänyt ihanana, huomaa että oletkin tylsä, kotihiiri.. ja kaiken pahan lisäksi jännitän vielä niin valtavasti että en uskaltanut missään kohtaa kertoa mitä koen.. ulospäin kun minusta ei sitä varmaankaan monestikaan näe..
nyt mieleeni on tullut kamala ajatus, suurena haaveenani on aina ollut perhe, jos minulta meni melkein 30 vuotta löytää se yksi nainen joka ihastuu minuun, ja johon minä ihastun.. ja kaikki menee pepuilleen sen takia että olen rikkinäinen.. joudunko odottamaan toiset 30 vuotta uuteen mahdollisuuteen?
itken, olen ahdistunut.. en tiedä mitä tehdä.. kaikilla ystävilläni on parisuhde.. melkein kaikilla on lapsiakin jo.. kun ajattelen elämääni viiden vuoden päähän.. olen varma.. että 14.5.2017 tähän aikaan.. makaan yksin sängyllä miettien miksi olen tälläinen? ja huomaan, että ystävyyssuhteeni ovat kuihtuneet siihen että silloin tällöin puhun puhelimessa jonkun ystäväni kanssa..
se tunteellinen, hauska kiltti mies on poissa.. jäljellä on vain yksinäisyys.. suru. kyyneleet valuvat pitkin poskiani ja mietin että olenko ollut joskus niin paha ihminen että minua rankaistaan siitä ikuisella yksinäisyydellä?
noh, onhan minulla ainakin muistot tuosta naisesta joita vaalia, muistaa se miten ihanalta tuntui halata ihmistä joka pitää sinua maailman ihanimpana.. jota sinä pidät upeimpana ihmisenä jonka voisit kohdata.. miten ihanalta tuntui pelkästään katsoa häntä silmiin ja pitää kädestä kiinni, miten onnellinen olin pelkästään niistä hetkistä kun hän halasi minua.. :)
ja ei.. älkää sanoko että olen masentunut ja tarvitsen lääkitystä.. noin tunnen tällä hetkellä, mutta normaalisti olen hyvin iloinen, reipas.. eikä kukaan läheisitäni varmasti voisi ikinä kuvitellakaan mitä koen..
todellisuus on toinen.. töistä kun pääsen, tulen suoraan kotiin ja olen siellä koko illan, en käy juuri missään, ahdistun ihmisten seurassa todella pahasti jos minun pitää mennä johonkin tilaisuuteen utelen tarkkaan ketä kaikkia sinne on tulossa.. jos joukossa on paljon ihmisiä joita en tunne, en lähde edes mukaan. koska silloin en pysty keskustelemaan edes tuttujen ihmisten kanssa. menen aivan lukkoon, mielessä jyskyttää ajatus että haluan pois..
etenkin naisten kanssa ongelma on ylitsepääsemätön. en ole ikinä seurustellut vaikka ikää on jo 28 vuotta, tutut, läheiset ihmettelevät miksi olen sinkku vaikka olen kaikkien mielestä hauska, kiltti, mukava. enkä ilmeisesti ole aivan tolkuttoman rumakaan, tai niin ruma ettenkö voisi naista sen puolesta löytää.
jos olen ystävien kanssa sattumalta baarissa ja joku nainen tulee juttelemaan, olen aivan tuppisuu. menen valtavaan paniikkiin en saa sanaa suustani ja yritän päästä jollakin tapaa tilanteesta pois.
olen aina kuvitellut että kyllä minulle vielä se nainen löytyy, elänyt toivossa. niinhän sitten melkein kävikin.. eräs työkaverini ihastui minuun, vaihtelimme viestejä, olin jo siitä maailman onnellisin mies.. en ikinä unohda sitä hetkeä kun istuin yksin parvekkeella ja sain tuolta naiselta viestin jossa hän kertoi minun olevan niin ihana ettei saa minua mielestään..
mutta, nainen on todella sosiaalinen, puhelias.. tulee kaikkien kanssa juttuun niin helposti. mitään vakavampaa kohdallamme ei koskaan tapahtunut, edes sänkyyn asti emme päässeet joka johtunee siitä että olen niin arka, jännitän ja olen seksuaalisesti melkein kokematon..
noh. osaatte varmasti arvata että eihän siinä kauan mene, kun ihminen joka sinua on pitänyt ihanana, huomaa että oletkin tylsä, kotihiiri.. ja kaiken pahan lisäksi jännitän vielä niin valtavasti että en uskaltanut missään kohtaa kertoa mitä koen.. ulospäin kun minusta ei sitä varmaankaan monestikaan näe..
nyt mieleeni on tullut kamala ajatus, suurena haaveenani on aina ollut perhe, jos minulta meni melkein 30 vuotta löytää se yksi nainen joka ihastuu minuun, ja johon minä ihastun.. ja kaikki menee pepuilleen sen takia että olen rikkinäinen.. joudunko odottamaan toiset 30 vuotta uuteen mahdollisuuteen?
itken, olen ahdistunut.. en tiedä mitä tehdä.. kaikilla ystävilläni on parisuhde.. melkein kaikilla on lapsiakin jo.. kun ajattelen elämääni viiden vuoden päähän.. olen varma.. että 14.5.2017 tähän aikaan.. makaan yksin sängyllä miettien miksi olen tälläinen? ja huomaan, että ystävyyssuhteeni ovat kuihtuneet siihen että silloin tällöin puhun puhelimessa jonkun ystäväni kanssa..
se tunteellinen, hauska kiltti mies on poissa.. jäljellä on vain yksinäisyys.. suru. kyyneleet valuvat pitkin poskiani ja mietin että olenko ollut joskus niin paha ihminen että minua rankaistaan siitä ikuisella yksinäisyydellä?
noh, onhan minulla ainakin muistot tuosta naisesta joita vaalia, muistaa se miten ihanalta tuntui halata ihmistä joka pitää sinua maailman ihanimpana.. jota sinä pidät upeimpana ihmisenä jonka voisit kohdata.. miten ihanalta tuntui pelkästään katsoa häntä silmiin ja pitää kädestä kiinni, miten onnellinen olin pelkästään niistä hetkistä kun hän halasi minua.. :)
ja ei.. älkää sanoko että olen masentunut ja tarvitsen lääkitystä.. noin tunnen tällä hetkellä, mutta normaalisti olen hyvin iloinen, reipas.. eikä kukaan läheisitäni varmasti voisi ikinä kuvitellakaan mitä koen..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näytä todellinen itsesi naisellesi, ja laita kaikki peliin. Ehkei hän pidäkään sinua tylsänä, vaan haluaa kärsivällisesti kulkea rinnallasi ongelmiesi ohi. Ehkäpä hänen sosiaalisen kuorensa takaa paljastuu myös rikkinäisiä kohtia, joiden kanssa työskennellessään hän kaipaa sinun tukesi. Älä anna häpeäsi estää itseäsi elämästä. Seksuaalinen kokemattomuus ei ole taakka, vaan tässä yliseksuaalisessa nykymaailmassa harvinainen ja omaperäinen piirre. Jos tälle naiselle et kotihiirenä ja jännittäjänä kelpaa, ei hän kenties ollutkaan sinulle sopiva kumppani. Parempi olla oma rehellinen itsensä kuin teeskennellä kiinnostavampaa kuin on. Joskus totuus kuitenkin tulee ilmi.
Ethän sinä voi oikeasti TIETÄÄ, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kukaan ei tiedä. Sinä vain LUULET tietäväsi, mutta voit olla todella väärässä. Jospa muuttaisit tuota tulevaisuuden odotustasi hieman valoisampaan suuntaan, niin olosikin kohentuisi. Sitä paitsi sinä et ole mikään olosuhteitten uhri! Voit itse päättää, minhinkä suuntaan lähdet itseäsi kehittämään. Entä jos alkaisit etsimään sopivaa kumppania netin kautta? Siinä ei aluksi tarvitsekaan olla kovin sosiaalinen vaan voi rauhassa vaihtaa sähköposteja. Kyllä ujoillekin löytyy se toinen puolisko. Et ole todellakaan ainut ujo tässä maailmassa! Onhan sinulla jo yksi todeiste siitä, että nainen voi kiinnostua sinusta ja pitää sinua ihanana! Arvosta omaa herkkyyttäsi. Kaikkien ei tarvitse olla niin rohkeita.