Haukuttiin vastuun kiertämisestä
Mutta katajaisen vastuu oli vain pään hakkaamista seinään.
SOINI TIESI KREIKKA KAATUU
4
58
Vastaukset
- Ruskaa pakkaseen
Kyllähän tuon ovat tienneet kaikki jo vuosikausia,mutta kaikki eivät vain ole uskoneet näkemäänsä.Eräskin ministeri piti Kreikkaan "sijoitettavia" rahoja hyvänä sijoituksena,mistä taottaisiin tulevaisuudessa muhkeat voitot.Kun tiedot ovat tätä tasoa niin lopputuloskin oli jo silloin tiedossa.Hallitusratkaisutkin tehtiin vastoin kansan tahtoa,kun piti saada maahan sellainen hallitus jonka "tahtotila" on rahan kantaminen kankkulan kaivoon.Tätä kuuluisaa tahtotilaa on löytynyt "kiitettävästi" ja tulostakin on syntynyt.Vastuut muiden veloista senkun kasvavat ja omat asiat kotimaassa ovat rempallaan.Vasta eilen uutisoitiin hallituksen olevan pahasti myöhässä lakien ja asetusten käsittelyssä,kun ministerit vain touhuavat muiden ongelmien kimpussa.Ollaan tietoisesti valittu linja missä omat asiat ovat toisarvoisia muiden ongelmien rinnalla.Kymmenen päivän mieskin Brysselissä vetää omaa showtaan tiukkana talousmiehenä,mutta EU:n talouskin on nyt kuralla.Fan sanon minä näiden tolkkujen touhuista.
- syksy lähestyy
Meidän verorahojen täysin järjetön syytäminen Kreikkaan oli typerimmillään sitä Kokoomuksen paljon mainostettua vastuunkantamista, josta saamme maksaa nyt sitten vuosikymmeniä.
Muistakaa nyt hyvät ihmiset ketä äänestätte syksyn kuntavaaleissa !
Jyrkkä EI Kokoomukselle !! - Vissi suuri ero
Muttei tiennyt perusteita,jos Kreikka kaatuu, kaatuu se omaan sisäpolitiikkaansa.
- idioottipuolue KOK
jopa Halla-ahokin tiesi että panssarit oli ainoa keino millä kreikkalaiset olisivat suostuneet eu:n tossun alle!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad911487- 541033
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että384877- 156859
- 56733
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 51668
- 57641
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76632