Kyllä se tuntuu ihan siltä että on naiselle (valtionvaraniministeri) rahapussi annettu. Meni ja humputteli rahat ja varat eu:n shoppailuparatiiseihin mitä jäi käteen pelkää velkaa.
Että sellainen lahja on tullut meille Kokkolasta.
EI SITÄ SDP JÄÄTELÖLLÄ HYVITETÄ !
4
51
Vastaukset
- vahinko kietämään
Urpulainen pannaan ensi talvena kerjäämään takaisin menetettyjämme rahoja yhdessä pääministerin kanssa.
http://yle.fi/uutiset/kerjalaisperheet_tuovat_nyt_myos_lapsensa_suomeen/3384153 - Osmium 76
Pieniä on nuo rahat kun niitä vertaa maatalouden tukirahoihin.
Yli 500 000 000 euroa joka vuosi maatalouden eläkkeisiin.
Yli 200 000 000 euroa joka vuosi maatalouslomiin.
Noin 150 000 000 euroa joka vuosi luopumiskoevauksiin ja muutamat kymmenet sieltä sun täältä, esimerkiksi muilta eläkevakuutusyhtiöiltä.
Tässä olisi jo noin yksi miljardi täysin siirrettäväksi muihin kuluihin. Muut ryhmät maksavat omalla työllään eläkkeensä, lomansa jne, paitsi viljelijä"yrittäjät".
Lisäksi maataloustuissa olisi leikattavaa.
Metsätaloutta veronmaksajat tukevat 200 tuen voimi. Näillä tuilla metsänomostäjat pystyvät vedättämään kantohinnan niin ylös, että puujalostusta on ollut pakko vähentää Suomessa.
Kemijärven sellutehtaan lopettamisen syyksi tehdas ilmoitti 60 % korkeamman hinnan kuin Ruotsissa.
Ei puunjalostuskapitalistit voi panna päätänsä sellaiseen silmukkaan jota on kiristämäsä MTK-Keskusta.
MTK:n henki on vioelä sama kuin Isäntien Isännä'n, Heitteille Jättäjien Tuomitsemattoman Kuninkaan aikana.
Se röyhkeys ja musita piittaamattomuus leimaa vieläkin MTK/Kepua.- Ptss.. Osmoo
laske mitä valtion ja kuntien maksamat eläkkeet tekee ja lomat päälle ja kaupunkilais penteleet jotka omistavat metsät ne pitåisi ottaa niiltä pois !
- Roosa Kuorre
Osmium 76 hei ! Huomaatko eron ?
Tiesitkö....... että 3 miljardia = 3 000 000 000 jonka Jutan pitää antaa Kreikkaan
sataviisikymmentä milljoonaa=150 000 000
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741410Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13957Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79882Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.90818Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51704- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv45605Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs47603Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134598Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.50564