18-vuotiaan taposta vain 3 vuotta vankeutta

"Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 22-vuotiaan nuorukaisen viime syksynä yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen. Tapauksesta valitettiin Helsingin hovioikeuteen, jossa asiaa on käsitelty kevään ajan.

Hovioikeus muutti tiistaisella päätöksellään rikosnimikkeen taposta hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tappoon. Samalla miehen tuomio lyheni kuuteen vuoteen. Muilta osin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Puukotus tapahtui yksityisasunnossa Helsingin Tapanilassa viime juhannuksena. Tilanne sai alkunsa, kun 18-vuotias nuorukainen alkoi riehumaan sillä seurauksella, että asunnon eteisessä ollut naulakko putosi maahan.

22-vuotias mies puuttui tilanteeseen ja meni poistamaan miestä asunnosta. Tilanne päättyi lopulta siihen, että 22-vuotias mies puukotti kuolettavasti 18-vuotiasta."

Hovi näkyy olevan automaatti alentamaan tuomioita tai vapauttamaan. Ensikertalaisena selviää 3 vuodella, mikä tuomio tuollainen on. Mikä v-tun hätävarjelu, kun naulakko tippuu. Vastaavasta saa siis tappaa mitättömällä tuomiolla.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012051515575867_uu.shtml

Olisi syytä valittaa korkeimpaan oikeuteen, alkaa hovin päätökset olla täysin naurettavia.
7246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itse asiassa tekijä istuu vain kolmasosan eli 2 vuotta koska oli alle 21-vuotias teon tehdessään.

Äänestä
  • Tuolla tappajalla ei ollut minkäänlaista hengenvaaraa. Uhrilla ei ollut asetta ja paikalla useampi, jotka olisivat menneet väliin nyrkkitappeluun. Kaksi vuotta taposta on hävyttömän vähän, taitaa olla taas suhteita päättäjiin.

    Äänestä

ja hammas hampaasta.

Äänestä

joo suomi on paska maa. oikeasti!

tuttuni miesystävä tapettiin ilman mitään syytä , kaksi sekopää naapuria tappoi ja puukottaja sai 4 vuotta, mutta 2 vuotta koska ensikertalainen ja toinen jonka idea se oli sai ehdollista vankeutta 6kk!! tappoivat koska uhri ei halunnut niitä sinne asuntoon meuhkoomaan. toinen syyllinen käytti aineit ja aina soitteli poliiseja ilman syytä..luulis niistä jo suurempi tuomio tulleen , mukaan lukien että häiriköivät..mistä näitä sairaita tulee.

Äänestä
  • Mätä oikeuslaitos

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mätä oikeuslaitos

    Niin on, olen aivan samaa mieltä. Toista se on Amerikassa, jossa mustan miehen tappanut poliisi sai 40 vuotta vankeutta. Tämä suomi on rikollisten luvattu maa ja tarkoittaa sitä, että vain rikollisilla on oikeutta, ei uhreilla. Rikollisia pitää aina viimeiseen asti vain epäillä , mutta uhria ei tarvitse epäillä. 😁

    Äänestä

Nais tuomarit ihastuu aina näihin tummiin ja tulisiin, sen takia mitättömiä tuomioita näille kunnia kansalaisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hovit sekoilee kirjoitti:

"Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 22-vuotiaan nuorukaisen viime syksynä yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen. Tapauksesta valitettiin Helsingin hovioikeuteen, jossa asiaa on käsitelty kevään ajan.

Hovioikeus muutti tiistaisella päätöksellään rikosnimikkeen taposta hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tappoon. Samalla miehen tuomio lyheni kuuteen vuoteen. Muilta osin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Puukotus tapahtui yksityisasunnossa Helsingin Tapanilassa viime juhannuksena. Tilanne sai alkunsa, kun 18-vuotias nuorukainen alkoi riehumaan sillä seurauksella, että asunnon eteisessä ollut naulakko putosi maahan.

22-vuotias mies puuttui tilanteeseen ja meni poistamaan miestä asunnosta. Tilanne päättyi lopulta siihen, että 22-vuotias mies puukotti kuolettavasti 18-vuotiasta."

Hovi näkyy olevan automaatti alentamaan tuomioita tai vapauttamaan. Ensikertalaisena selviää 3 vuodella, mikä tuomio tuollainen on. Mikä v-tun hätävarjelu, kun naulakko tippuu. Vastaavasta saa siis tappaa mitättömällä tuomiolla.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012051515575867_uu.shtml

Olisi syytä valittaa korkeimpaan oikeuteen, alkaa hovin päätökset olla täysin naurettavia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu