Kohdunulkoisesta raskaudesta. Turha huoliko?

Mitään kohdunulkoiseen raskauteen viittaavia oireita ei ole. Ei vuotoja, ei kipuja, ei hartiasärkyä. Mies on lähdössä aikaisin lauantaiaamuna muualle ja tulee takaisin vasta sunnuntai-iltapäivänä ja minä jään yksin kotiin, siitä tämä huoli johtuukin. Niin kovasti pelkään, että just silloin jotain sattuu (joku munanjohtimen repeäminen tms.), kun mies on poissa, että se tulee jo uniinkin. Pyysin aikaa ultraan tälle viikolle, mutta sain ajan vasta ensi tiistaille (yksityistä en raaski maksaa). Nyt raskausviikkoja kasassa 10 4 (lauantaina siis 10 6). Olenko turhaan huolissani? Olisiko kohdunulkoinen raskaus näillä viikoilla jo oireillut jotenkin? Kyseessä ensimmäinen raskaus, joten olen ihan tietämätön.

Neuvolassa kävin jo pari viikkoa sitten rv 8 4 ja siellä yritettiin kuunnella sydänääniä (koska olen niin hoikka ja lupasin olla menemättä paniikkiin, jos ääniä ei löydy). Neuvolantäti oli ne löytävinäänkin ja sai kuulemma sikiön sykettä vastaavat lukemat laitteeseen (missä lie näkyvät), mutta minä en onnistunut niitä kuulemaan. Mulla oli syke 80 ja neuvolantäti löysi myös yhden huomattavan paljon nopeamman sykkeen. Silti vaan pelkään sitä kohdunulkoista. Olenko nyt ihan hölmö? Haluaisiko joku ystävällinen sielu rauhoittaa hermojani?
5180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ole huoleti. On erittäin epätodennäköistä, että sinulla olisi kohdunulkoinen raskaus. Yleensä se alkaa kipuilla jo viikolta 6. Ja kokemuksesta tiedän, että kipu on todella kovaa. Sellaista, etten ainakaan itse miettinyt hetkeäkään, että lähdenkö lääkäriin vai en.

Raskauteen liittyy kaikki pelot. Se on osa sitä äidiksi kasvamista. Sitten kun olet turvallisesti saanut lapsen maailman, sitten ne pelot vasta alkavatkin. :)

Mikäli huolet kasvaa liian suuriksi ja haittaa kovasti elämää, voit keskustella asiasta neuvolapsykologin kanssa. Huoli pois ja onnea odotukseen!

Äänestä

Kiitos ystävällisestä vastauksesta. Josko sitä sitten uskaltaisi suhtautua tulevaan viikonloppuun vähän turvallisemmin mielin :) Vielä ei olla raskaudesta kerrottu kenellekään, joten "neuvonantajat" on vähissä.

Kaikenlaisia kauhukuvia sitä maalailee mielessään, kun joutuu yksin kaikkea pyörittelemään. Joskus tuntuu, ettei mieskään oikein ymmärrä, kun se ei voi koskaan itse kokea mitään tälläistä.

Kiitos vielä sinulle! :)

Äänestä

Tuo on ihan normaalia, että pelkää aina pahinta. Mutta älä huoli, uskoisin tosiaan että kipuja olisi, onhan se alkio noilla viikoilla jo sen kokoinenkin että varmasti kipua aiheuttaisi jos kasvaisi väärässä paikassa. Niin ja tuo neuvolan dopplerlaite on tarkoitettu kuulemaan äänet vasta sieltä noin 11 viikolta alkaen. Mielestäni neuvolan tätisi on ollut vähän ajattelematon kun on edes yrittänyt kuunnella ääniä aikaisemmin. Aiheutti sinulle vain turhaa huolta.

Äänestä

Huoli pois vain juu...:)

Viikkoja on jo kuitenkin niin paljon että ei kannata moista kohdunulkoista edes pohtia!

Itsellä ollut sellainen, ja oireet alkoivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Ymmärrän kuitenkin sua täysin, itsekkin olin huolta täynnä niin esikoista odotytaessa, niinkuin ny tätä pikkukakkosta, mutta yritän rauhoittua kun menee yli, pyrkiä nauttimaan odotuksesta.
mutta ei tää aina helppoa ole.

Mutta yritetään!
Onnea sinulle odotukseen ja nauti viikonlopusta.

Äänestä

Kiitos kaikille asiallisista ja huojentavista vastauksista! Sekoilin jo viikkojenkin kanssa. Tänään on siis 10 6 ja lauantaina tasan 11, vaikka eipä kai se yksi päivä tässä asiassa se ratkaiseva olekkaan.

Olen itsekin yrittänyt lohduttautua sillä, että sikiö on näillä viikoilla jo useamman sentin mittainen ja luulisi sen jo aiheuttavan oireita, jos olisi väärässä paikassa. Mutta kun en näistä asioista tiedä, niin huojentavaa kuulla muiden mielipiteitä :) Välillä sitä tuntee itsensä niin tyhmäksi, mutta tässähän sitä oppii.

Kiitos teille ja kivaa viikonloppua kaikille! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Murhe kirjoitti:

Mitään kohdunulkoiseen raskauteen viittaavia oireita ei ole. Ei vuotoja, ei kipuja, ei hartiasärkyä. Mies on lähdössä aikaisin lauantaiaamuna muualle ja tulee takaisin vasta sunnuntai-iltapäivänä ja minä jään yksin kotiin, siitä tämä huoli johtuukin. Niin kovasti pelkään, että just silloin jotain sattuu (joku munanjohtimen repeäminen tms.), kun mies on poissa, että se tulee jo uniinkin. Pyysin aikaa ultraan tälle viikolle, mutta sain ajan vasta ensi tiistaille (yksityistä en raaski maksaa). Nyt raskausviikkoja kasassa 10 4 (lauantaina siis 10 6). Olenko turhaan huolissani? Olisiko kohdunulkoinen raskaus näillä viikoilla jo oireillut jotenkin? Kyseessä ensimmäinen raskaus, joten olen ihan tietämätön.

Neuvolassa kävin jo pari viikkoa sitten rv 8 4 ja siellä yritettiin kuunnella sydänääniä (koska olen niin hoikka ja lupasin olla menemättä paniikkiin, jos ääniä ei löydy). Neuvolantäti oli ne löytävinäänkin ja sai kuulemma sikiön sykettä vastaavat lukemat laitteeseen (missä lie näkyvät), mutta minä en onnistunut niitä kuulemaan. Mulla oli syke 80 ja neuvolantäti löysi myös yhden huomattavan paljon nopeamman sykkeen. Silti vaan pelkään sitä kohdunulkoista. Olenko nyt ihan hölmö? Haluaisiko joku ystävällinen sielu rauhoittaa hermojani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu