Onko kukaan käynyt tänä kesänä Pihliksessä?
Tekisi mieli käydä muijan kanssa kunhan paikka ei ole aivan pervojen valtaama.
Viimeksi olin kolme vuotta sitten, onko meno muuttunut? Silloin about 90% oli miehiä.
Tekisi mieli käydä muijan kanssa kunhan paikka ei ole aivan pervojen valtaama.
Viimeksi olin kolme vuotta sitten, onko meno muuttunut? Silloin about 90% oli miehiä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
>Tekisi mieli käydä muijan kanssa kunhan paikka ei ole aivan pervojen valtaama.
>Viimeksi olin kolme vuotta sitten, onko meno muuttunut? Silloin about 90% oli miehiä.
Luen viestistäsi että paikka on pervojen valtaama silloin kun siellä on miehiä jopa 90 %. :-)
Et kai tarkoita sitä?
Kyllähän siellä miehiä on enimmäkseen kun naiset ovat arempia ottamaan aurinkoa alasti edes yksikseen puhumattakaan sitten oikeasti uimarannalla. Ja ne vähän rohkeammat naiset menevät varmastikin mieluummin Seurasaaren rannalle, jossa on omat aidatut alueet erikseen miehille ja naisille ja siten tunnelma on rauhallisempi ja rennompi.
En ole kertaakaan huomannut siellä pervoilua vaan ihan rauhallista auringonottoa ja uimista. Toiset ottavat aurinkoa loikoillen ja toiset käppäilemällä ympäriinsä. Tuntuu että ehkä osa niistä osan ajasta kiertelemällä käyttävistä ovat katsomassa muita ihmisiä, mutta ei se ole vakavaa tai perverssiä muuta kuin yliherkkien mielestä.
Ehkä viikonloppuna jo tarkenee, toivottavasti!
Pihliksessä häiritsee itsensäpaljastajat, ympärillä käppäilevät tirkistelijät ja kylkeen liimautuvat naapurit. Jostain syystä pervot ovat aina miehiä ja jos miehiä on paljon niin pervojakin on paljon.
Homot siellä ovat yleensä asiallisesti omissa oloissaan. Yleensä, ei aina. Kerran yksi äijä piti lähes potkimalla lähettää matkaan kun ei uskonut etten ole seurasta kiinnostunut.
Mutta ilmapiiri sen ratkaisee viitsiikö muijansa kanssa sinne tulla.
Moro!
Kävin eilen ensimmäistä kertaa tänä kesänä ja totesin saman vanhan asian, että oman muijan kanssa en Pihlikseen menisi!
Siellä tuntuu riittävän niitä, jotka ei ole pillua muualla nähnyt!
Härskin näköisiä äijiä ja vanhoja ukkoja!
Ja just ne munasillaan edestakaisin jatkuvasti patsastelevat tyypit. Missä uimarannalla olette nähneet kenenkään "kävelevän" jatkuvasti ristiinrastiin??!!
Tietysti minäkin liikun uimarannalla. Lähinnä silloin, kun vaikka pelaan rantapallolla tyttäreni kanssa tai haen munkkikahvit kiskalta.
Mutta tommosta hiton patsastelua ja munien esittelyä ympäri saarta tai juuri niiden harvojen naisten läheisyydessä!
Itselleni tuli sama fiilis, että homot ovat siellä tietyllä alueella? En tiedä, ei ole kokemusta eikä tarvetta ottaa selvää.
Yyterissä toi varmasti 150 naita mielestäsi pervojen joukkoon, kun he liikkuivat ja keskustelivat muiden rannalla olijoiden kanssa.
voisiko edellisen saada myös suomeksi käännettynä että minäkin ymmärtäisin, kiitos.
Jep,
kävin itse kattomassa paikan myös eilen, parin vuoden tauon jälkeen.
Toi patsastelu on ihmeellinen harrastus, sitä esiintyy vain pihliksessä, ei esim Uunisaaressa tai pihliksen tekstiilipuolella.
Homoista ei mulla pahemmin haittaa ole ollut, kerran yksi ranskalainen kaveri piti lähettää matkoihinsa suomalaisten kirosanojen säestämänä, meinasin tulla about samalle pyyhkeelle makaamaan.
Mutta pihliksen suurin ongelmahan on noin ilmeisesti ensimmäistä kertaa oikean pillun näkevät äijät.
Suurin osa porukasta on kuitenkin kunnolla, muistetaan nyt sekin.
Mutta en silti omaa muijaa sinne raahaa, ei tykkäisi olla siellä tuijotettavana. Ja ymmärrän häntä.
Naturistipäivillä oli sama meiniki kuin Pihliksessäkin. 70-80% yksinäisiä pervoja miehiä
samoilmessa ympäri rantaa aina siellä missä vain nainen näkyi. Lippis päässä ja kassi kainolossa.
Ei tule ainakaan meidän emäntä enää yyteriin pervojen tuijoteltavaksi.
Tänään kävin. Porukkaa oli aika vähän, useita kymmeniä kuitenkin näkyi laiturilta katsottuna. Sää oli muuten hyvä, mutta oli ohutta pilveä ja siksi paikoin vähän koleahkoa jo alkuillasta.
Miehiä suurin osa. Naisia huomasin ainakin puolisenkymmentä ja heistä yksi taisi olla yksin siellä ihan meren lähellä mutta ei siinä kuitenkaan kukaan ollut töllöttämässä.
Pervoilua en nähnyt ja muutamat naiset kyllä näyttivät saavan olla ihan rauhassa.
Eli ihan rauhallistahan tuolla oli. En ilennyt mennä sitten ylemmälle kalliolle kun jo siinä rinteellä näytti niin vahvasti olevan pari erääseen seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvaa henkilöä. Eivät ne tehneet toki muuta kuin tuijottivat kun kuljin vähän lähempää wc:ltä tullessani, mutta en silti mennyt ylemmäksi.
Kukaan ei lähennellyt tai muutenkaan liimautunut kylkeen vaikka kroppani on hyvässä kunnossa. Olen myös keskimääräistä nuorempi, nimittäin kolmikymppinen. Jotkut kulkivat läheltä mutta huomasin että olin kulkureitin vieressä.
En osaa sanoa itsensäpaljastajista, mutta ei siellä ainakaan tänään kukaan kulkenut niin että olisi ollut takki päällä niin että olisi sitä aukonut muiden kohdalla. Eikä kukaan ns. seisottanut.
Jos on muijan kanssa tulossa, niin kannattaa ehkä olla jossain laiturin lähellä (jossa on monesti yhdistyksienkin porukkaa) tai muualla rannan lähellä niin ettei siinä ole ihan yleistä kulkureittiä, siis jos pelkää sitä että kaikki muut katsovat ja näkevät.
Olen käynyt muutaman kerran Pihliksessä tänä kesänä ja porukkaa on ollut huomattavasti vähemmän kuin normaalisti joten on paha sanoa sukupuolijakaumaa.Ainahan miehiä on enemmän mutta pervoja on nyt mielestäni ollut vähemmän.Ihan rauhassa on saanut olla.Kesän surkeat ilmat ovat vaikuttaneet varmasti siihen että porukkaa ei ole yhtä paljon kuin ennen.Toivottavasti säät paranevat ja porukkaa tulee runsaasti Pihlikseen.
Miksi täällä aina jotkut kirjoittelevat "pervoista". Pervo on ymmärtääkseni henkilö, joka nude alueella kiertelee tirkistelemässä puettuna. Näin ainakin tanskalaiset tuntuvat määrittelevän asian. Ei se tee ihmisestä pervoa, että on mies ja menee nude alueelle. Taitaa nyt joillakin olla pallo hukassa.
Suomessa pervo on pervo riippumatta siitä onko housut jalassa vai ei.
Ja pervon tunnistaa heti, paitsi pervo itse.