Tietoa...

Hei!
Nyt kaipaisin tietoa kilpikonnista. Onko ne kuinka vaativia lemmikkeinä? Hieman hoito ohjeita myös?
Pikku siskoni (13vuotta) on jo pitkään halunnut lemmikiksi kilpikonnaa, nyt vihdoin sitten sai vanhemmiltamme luvan sellaisen ottaa. Olen kyllä varma että hoitointoa hänellä riittää pitemmällekkin kuin muutamaksi viikoksi, hänellä oli aijemmin hamsteri joka eli paljon vanhemmaksi mitä hamsterit yleensä, hoiti aina kaiken viimeisen päälle oikein.
Mutta olisi kuitenkin mukava kuulla toisten mielipiteitä niiden hoidosta ja onko kilppari sopiva eläin tuon ikäiselle?
Ystävällisiä vastauksia odotellen!
6318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vaativuus riippuu paljolti kilpikonnan rodusta, sekä miten omistaja määrittelee vaativuuden. Itsellä oli punakorvakilpikonnia kaksi kipaletta useamman vuoden ajan, kerran viikossa piti niiden akvaario putsata. Kun ne olivat pienempiä ja akvaario myös, ei putsaaminen kestänyt kovinkaan kauaa. Mutta kun konnat kasvoivat, kasvoi myös akvaarion ja koneen koko, kuin myös siivous ajankin. Jos putsaamassa oli kaksi ihmistä niin alle tunnilla siitä kuitenkin selvisi. Ikävä kyllä juuri noita kilpikonnia heitellään pois kun niiden hoitaminen on suht työlästä, silloin kun se kerran viikossa siivota pitää. Motivaatiota siis kannattaa olla, toivottavasti paljonkin. Ovat ne kuitenkin sen arvoisia :)

Äänestä

konnaa olette hankkimassa? Maa vai vesi? eipä sillä hoidon vaativuuden kanssa kyllä hyvin ole merkitystä, sillä kaikki konnat ovat erittäin vaativia lemmikkejä. Itselläni ei maakonnien hoidosta kokemusta ole, mutta minulla on kaksi punakorvaa. Vesikonnille on oltava vähintään 250 litrainen akva, (eläinsuojeluyhdistyksen vaatimus yli 450) litraa, itselläni on 650 litrainen, joten hoitoa vaatii niin konnat kuin akvaariokin. Kokonaissiivoukseen aikaa kuluu kolmatta tuntia, eikä se todellakaan ole mitään lastenleikkiä vaan ihan raskasta hommaa pitemmän päälle. Konnille on myös oltava hyvin tarkka ravinnon suhteen, mitkään halpis kuivaruuat ym. eivät riitä. Onhan pikkusiskosi tietoinen, ettei konna, olipa se sitten maakonna tai vesikonna, ole mikään sylilemmikki, eikä se kiinny omistajaansa. Erittäin mielenkiintoisia ja ihania otuksia ne kuitenkin ovat, enkä omistani luopuisi mistään hinnasta vaikka rahaa ja aikaa kuluukin. Mutta niinhän sen pitääkin olla. Niin, sekin vielä, että rahaa todella kuluu paljon. Esim. vesikonnaa et voi pitää liian pienessä akvaariossa (tai maakonnaa liian pienessä terrassa), ja isot altaat taas maksaa paljon, ja lisäksi suodattimet, muut tarvikkeet ja kunnon ruoka eivät ole halpoja nekään. Olettehan huolella tutustuneet kaikkeen mahdolliseen tietoon konnista, niiden hoidosta ja vaatimuksista :) Esim. herppi.net sivut ovat todella hyvä käydä läpi ennen konnan hankintaa.

Äänestä

Ja konnaa harkittaessa täytyy muistaa aina se salmonella-vaara kuten myös se että hyvin hoidettuna konna saattaa olla vielä pikkusiskollasi kun siskosi siirtyy eläkkeelle :)

Äänestä

hei maiju! minulla on kaksi vesikilpikonnaa.
on ollut jo monta vuotta.eivät kilpikonnat tarvitse paljon hoitoa niille
riittää että ne ruokkii hyvin (ei liikaa)ja että
ne pääsevät tarpeeksi usein veteen.kilpikonnat
eivät tykkää että niitä pidetään paljon sylissä.
ne tykkäävät vaeltaa itsekseen.joten hyvä hoito ja
rakkaus riittää niille.
ps:niillä on hyvä kuulo joten ei kovia ääniä.
ja ne tuntevat kaiken mitä niiden kilvellä tapah-
tuu.
T:kilpikonna rakas.

Äänestä
  • Enpä olisi välttämättä tahtonut lukea viestiäsi, ja sinulla on konnia?!!! Konnat tarvitsevat erittäin paljon hoitoa, niinkuin aiemmista viesteistä ilmi on käynyt, ne eivät todellakaan pärjää että "ruokkii hyvin ja pääsevät tarpeeksi usein veteen"! Mitä ihmettä tarkoittaa tarpeeksi usein veteen?? Eikö konnillasi ole akvaariota jos vesikonnia omistat?! Vesikonnia ei tarvitse välttämättä pitää ollenkaan lattialla vedossa kävelemässä. Jo sekin riittää, että vedenvaihdon aikana antaa konnien olla lattialla, sillä nimensä mukaisesti ne ovat vesikonnia, eikä maalla eläviä.

    Äänestä

  • ömm.. ja sä väität omistavas kilpparin.. konna raukka..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Maiju- kirjoitti:

Hei!
Nyt kaipaisin tietoa kilpikonnista. Onko ne kuinka vaativia lemmikkeinä? Hieman hoito ohjeita myös?
Pikku siskoni (13vuotta) on jo pitkään halunnut lemmikiksi kilpikonnaa, nyt vihdoin sitten sai vanhemmiltamme luvan sellaisen ottaa. Olen kyllä varma että hoitointoa hänellä riittää pitemmällekkin kuin muutamaksi viikoksi, hänellä oli aijemmin hamsteri joka eli paljon vanhemmaksi mitä hamsterit yleensä, hoiti aina kaiken viimeisen päälle oikein.
Mutta olisi kuitenkin mukava kuulla toisten mielipiteitä niiden hoidosta ja onko kilppari sopiva eläin tuon ikäiselle?
Ystävällisiä vastauksia odotellen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu