Ojattijoen laakso: Vinnitsant.th-Vinnitsa-Vilhala-Hetevistö-Ojat

-- jatkoa –

Vinnitsantien haarasta etelään kahden kilometrin päästä tulee oikealta näkyviin Kimjärvi. Järvi väikkyy kolme-neljä kilometriä tien varrella, välillä näkyvissä, välillä niemen takia näkymättömissä. Järven selällä näytti on pieni kalankasvattamo.

Tien alkupää oli kesällä 2011 kulunutta, mutta kuopatonta asvalttia. Kun tullaan Kimjärven kaakkoispään tasalle, tie puikahtaa kaartaen järven ja suon välistä itään. Seitsemän neliökilometrin laajuinen Simassuo jää tien vasemmalle puolelle, mutta reunapuustonsa takia se ei näy tielläkulkijalle.

Homorovitsin tienhaarasta on tasan 7,7 kilometriä kohtaan, jossa oli Jatkosodan aikainen etulinja vuosina 1941-44. Paikka on nimeltään Särkijärvi.
Se on sekä kylä että luiro vesistö (järvi jää tien oikealle puolelle, etelään).

Nykyisen tien kohdalla oli siis Särkijärven kylä, jonka korkeimpana kohtana oli asemasodan aikana Pirunkukkulaksi nimetty mäki. Suomalaiset yrittivät valloittaa kukkulaa iskuosastomaisilla hyökkäyksillä. Mäki jäi lopulta venäläisten haltuun, ja sen puolustajat hallitsivat tulellaan vaarallisesti lähimaastoa.

Alikersantti Viljam Pylkkään (JR 8) korsu ja konekivääripesäke olivat eräässä vaiheessa asemasotaa vastapäätä tätä kukkulaa. Pesäkkeen ja kukkulan välissä oli ei-kenenkään-maa.

Alikersantti Väinö Linna (JR 8), joka muissa tukikohdissa kyllä kirjoitteli ahkerasti muistiinpanojaan, keskittyi hänkin Pirunkukkulan edustalla vain vartiopalvelukseen ja suojautumiseen niin tarkasti, että majoituskorsun hämärässä tehtyihin kirjoitustöihin tuli tauko. Jatkuvassa taistelurasituksessa ei ollut varaa olla hajamielinen.

Pirunkukkulalla vaaniva vihollisen tarkka-ampuja tarvitsi vain yhden tilaisuuden sammuttaakseen sekunnin sadasosassa ainutkertaisen elämän.

Nykyinen tieura jyrää osin Pirunkukkulan ylitse, ja kukkulan paikkaa täytyy erikseen hakea maastosta hyvät kartat kädessä. Etulinja leikkaa tässä tieuran pohjois-eteläsuunnassa, kukkula jää tien oikealle puolelle.

Särkijärveltä Syvärin tukikohtaverkko ja etulinja jatkuivat länteen Vadrusjärvelle ja Jandebajoelle. Etulinja Särkijärveltä itään kulki Vaskusjärven ja Kusrajärvien kautta Ostan edustalle.

Tällä linjalla Suomen armeija seisoi vartiossa, lyömättömänä ja voimakkaana.

Paikannimet:

- Kimjärvi (Озеро Кимозеро)
- Simassuo (Болото Шимакса)
- Särkijärvi (Озеро Сяргозеро)
- Pirunkukkula
- Vadrusjärvi (Озеро Вадрусиозеро)
- Vaskusjärvi (Озеро Вашкуса)

>

-- jatkoa –

Matkani kohti Ojattijokea ja Vinnitsaa jatkuu, ja seuraavaksi kuljen kuulun taistelutantereen halki.

Särkijärveltä linnuntietä pari kilometriä etelään on Saksjärvi, ja siitä muutamia kilometrejä itään ovat Orenshenskojejärvi ja Gongenitsijärvi. Nämä ovat tärkeitä, isoja vesistöjä jokainen.

Tie H147 menee järvirintaman läpi kohti etelää. Näillä paikkeilla käytiin ns. Kirgiisimotin syntyyn ja tuhoutumiseen johtaneet taistelut lokakuussa 1941.

Silloin, Jatkosodan lokakuussa 1941, Jalkaväkirykmentti 30 ja Jalkaväkirykmentti 51, jotka molemmat olivat 7. Divisioonan rykmenttejä, etenivät Syvärin ylityksen jälkeen näiden järvien maastoon. Tarkoituksena oli sulkea järvikannas Saksjärvi–Orenshenskojejärvi–Gongenitsijärvi ja pysäyttää oma hyökkäys sitten siihen, kaivautua asemiin.

Ennen kuin tämä ehdittiin kunnolla tehdä, venäläiset suuntasivat reserveistään tuoreen ja hyvin varustetun 114. Divisioonan suomalaisia vastaan.
Alkoi kymmenpäiväinen taistelu, joka tunnetaan Kirgiisimotin taisteluna.

Mistä tällainen nimitys? Tavatessaan näitä uusia ja oudonnäköisiä vastustajiaan, joilla oli hieman vinot silmät, pyöreät kasvot, pikimustat hiukset ja lyhykäinen olemus, suomalaiset päättelivät heidän olevan ”kirgiisejä”.
Joku oli kansakoulussa joskus nähnyt kuvan ja lukenut kuvatekstistä jotain sen suuntaista. Kohta ”kirgiisi”-nimitys levisi yleiseen käyttöön ja siitä edelleen historiankirjoihin.

Toimivan käsitteen antaminen ilmiöille on samaa suomalaista konstailemattomuutta kuin mitä oli polttopullon nimeäminen Molotovin cocktailiksi Talvisodassa.

Tai, kun mm. Britannia ja Uruguay julistivat sodan Suomelle joulukuussa 1941, miehet eivät olleet moksiskaan, vaan kyselivät, että millaiset kokardit niillä on. Että erottaa taistelussa sitten ja että voisi viedä kotiin uudet merkit.

>

-- jatkoa --

Kirgisian sijasta uusi vastustaja - 114. Divisioona - keskitettiin Siperiasta Syvärille. Se saapui lokakuun alussa 1941 Syvärin eteläpuolelle Uralilta., missä se oli ollut valmiudessa ja reservinä saksalaisten varalta. Uralille joukko-osasto oli saapunut aiemmin syksyn kuluessa junakuljetuksin kaukaa, Baikalin takaa, Itä-Siperiasta.

Uralilta divisioona piti suunnata saksalaisia vastaan joko "Taisteluun Moskovasta" tai "Taisteluun Leningradista". Kun suomalaiset yllättävästi ylittivät Syvärin, divisioona käskettiin ja lähetettiin suomalaisia vastaan.

Siperiasta tulleet taistelijat olivat hyvin sotakoulutettua ja nuorta joukkoa.
He olivat tottuneet metsiin ja talviolosuhteisiin. Varustus oli hyvä: paljon automaattiaseita ja hyvät talvikamppeet, mm. lumipuvut. Tämän myös suomalaiset panivat merkille. Säiden yhä kylmetessä kaatuneilta siperialaisilta riisutut huopatossut ja talvitakit olivat haluttua sotasaalista.

Siperialaisdivisioona blokkasi suomalaisten yritykset edetä Saks-, Orenshenskoje- ja Gongenitsijärvien muodostamalle kannakselle, työnsi suomalaisia noin 5 kilometriä taaksepäin sekä vakiinnutti etulinjan Kimjärvi-Särkijärvi-Verandaoja-Vaskusjärvi -linjalle. Nämä tapahtumat tunnetaan siis Kirgiisimotin taisteluina.

>

-- jatkoa --

Kirgiisimotin taisteluissa siperialainen 114. Divisioona osoittautui arvostettavaksi ja aktiiviseksi taistelujoukoksi.

Divisioonan sotilaat taistelivat peräänantamattomasti ja urhoollisesti.
Saarrettuinakaan he eivät antautuneet, vaan taistelivat pesäkkeissään sitkeästi loppuun asti. He olivat aloitteellisia ja toimivat ennennäkemättömillä taistelutavoilla.

Niinpä syksyn taisteluista väsyneet ja alivahvuisiksi huvenneet suomalaisjoukot joutuivat vetäytymään monivaiheisten taisteluiden jälkeen viisi kilometriä pohjoisemmaksi jo mainitulle Kimjärvi–Särkijärvi-Verandaoja-Vaskusjärvi -tasalle. Siihen vakiintui etulinja tällä suunnalla yli kahdeksi ja puoleksi vuodeksi.

Siperialaisdivisioona oli suorittanut sille annetun tehtävän.

Kuitenkin, massamaisissa ihmisaaltohyökkäyksissä divisioonan tappiot (partiokahakassa myöhemmin sotasaaliiksi saadun luettelon mukaan) olivat: 3180 kaatunutta ja noin 6000 haavoittunutta. Divisioona jouduttiin heti täydentämään ja varustamaan uudelleen.

Junat härkävaunuineen höyrysivät Siperian ja Syvärin rintaman väliä.
Kuorma-autot jurnuttivat syksyisillä teillä sotamateriaalia eteen.
Tuoreet miehet marssivat rautatien suunnasta kohti rintamaa.
Loppusyksyn apea aurinko kimmelsi pistimissä.

Seuraavan kerran tämä sama, mutta siis täydennetty 114. Divisioona aiheutti järkytystä ja kauhua Goran taistelussa vuodenvaihteessa 1941-42.

Seuraavassa karttakuvassa on taistelumaasto.

Tie H147 kulkee Orenshenskojejärven länsipuolelta kohti etelää.
Luoteessa näkyvät Särkijärvi ja Kimjärvi.

http://wikimapia.org#lat=60.828515&lon=34.9353219&z=12&l=17&m=b

Paikannimet:

- Saksjärvi (Шокшозеро)
- Orenshenskojejärvi (Озеро Оренженское)
- Gongenitsijärvi (Озеро Гонгинское)
- Särkijärvi (Озеро Сяргозеро)
- Vaskusjärvi (Озеро Вашкуса)
- Verandaoja (peka Веранда)
- Prokovjevskaja. Entinen kylä Orenshenskojejärven pohjoisrannalla, nyt niittyaukeita vain. Kylään tuli tie pohjoisesta Juksovanjärveltä. Tämän tien suunnassa taisteltiin kiivaasti.

>

-- jatkoa --

Ajettaessa tietä H147 etelän suuntaan jää itäpuolelle, vasemmalle Ristijärvi.
Se pilkottelee tien varressa näin:

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=23&with_photo_id=16942237&order=date_desc&user=2563984

Tietä H147 kunnostettiin Särkijärven ja Vinnitsan välisellä osuudella kesällä 2011. Työkoneista ja –porukoista päätellen loppuosuuskin Vinnitsaan asti lienee tarkoitus päällystää asfaltilla. Hiekkatiekään ei ollut huono, mutta uusi asvaltti on tietysti parempi.

Vinnitsantien haarasta 35 kilometrin päässä tie laskeutuu jylhänkomeaan Ojattijoen laaksoon. Näkymä on aikamoinen maisemayllätys varsin tasaisen Aunuksen kannaksen jälkeen. Näkemisen arvoinen paikka.

On mielenkiintoista, että laakson rinteet kohoavat molemmin puolin yli 100 metrin korkeuteen verrattuna laakson pohjalla virtaavaan jokeen.
Mahtavasti kumpuileva ja mutkitteleva jokilaakso jatkuu länsi-lounaaseen silmänkantamattomiin. Siihen suuntaan myös tie H147 vie. Kuvat maisemista:

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=86&with_photo_id=30831511&order=date_desc&user=3886301

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=6&with_photo_id=35437835&order=date_desc&user=4479577

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=84&with_photo_id=30831518&order=date_desc&user=3886301

Laakson majesteetillisista mittasuhteista maallikolle tulee mieleen, että joskus suuretkin vedet ovat täällä virranneet? Joka tapauksessa Ojattijoki ja vesien muovaama laakso ovat olleet historiallisesti merkittävä kulkureitti Laatokan ja Äänisen sekä Laatokan ja Volgan välillä. Esimerkiksi, Vepsän ylängöllä Ojattijoen latvavesiä pitkin pääsee aivan lähelle Sudajokea, joka kuuluu jo Volgan vesistöön.

Nimistö:

- Ristijärvi (Озеро Крёстное)
- Ojattijoki (peka Оять)

>

-- jatkoa --

Vinnitsa, joka on ensimmäinen kylä heti Ojattijoen laakson rinteeltä laskeuduttaessa, oli aikoinaan eräänlainen kaupan keskuskylä.
Keramiikkaa, turkiksia ja erämaiden riistarikkauksia vaihdettiin etelän hopeaan, metalliesineisiin, mausteisiin ja koruihin, ym.

Näin Ojattijoki oli tavaroiden, informaation ja vaikutteiden leviämisväylä.
Kaupankäynnistä kehittyi jokikyliin tärkeä toimeentulon lisä.

Nykyisin Vinnitsan ikivanhassa kylässä asuu noin 2300 asukasta.
Kolmannes heistä on vepsäläisiä. Kylässä on keskikoulu, kirjasto, kulttuuritalo, sairaala ja kaksi ortodoksista kyläkirkkoa. Kulttuuritalossa on kotiseutumuseo.

Eräs Vinnitsan nähtävyys ovat keskustassa sijaitsevat hautakummut, ns. kurgaanihaudat. Niillä on korkeutta kolmisen metriä ja laajuutta kymmenkunta metriä. Hautakummut ovat noin tuhannen vuoden takaa. Pitkin Ojattijoen vartta niitä on löydetty noin 200. Kumpuun haudatun arvohenkilön mukaan laitettiin myös koruja ja yhteisön lahjoittamia uhriesineitä.

Tässä on lyhyt ja selkeä selostus kurgaanihaudoista:

http://heninen.net/vasina/suomeksi.htm

Paikannimet: Vinnitsa (Vidla, Vidl, Vinnici, Vinnitsy, Винницы)

>

-- jatkoa --

Vinnitsassa vietetään vuosittain kesäkuun toisena viikonloppuna "Elämän Puu" –festivaalia (праздник Древо жизни).

Tänä vuonna juhla on viikonloppuna 8.-10.6.2012. Päätapahtumat ovat sunnuntaina 10. kesäkuuta. Tässä on pari näkymää aikaisemmista juhlista:

http://vinnici.ru/foto.php

http://vinnici.ru/foto_121.php

http://vinnici.ru/foto_194.php

http://vinnici.ru/foto_147.php

Sivustolta http://vinnici.ru/ löytyy kiinnostuneille matkailijoille lisää materiaalia, muun muassa lisätiedot Elämän Puu -tapahtumista sekä kuvia ja tarinaa Vinnitsan kylän ja Vepsän historiasta.

Mitähän jos Kuhmon kamarimusiikkifestivaalin tai Kihauksen sijasta tänä tai ensi vuonna suihkisinkin Elämän Puu –juhlille, awot.

Vinnitsan koordinaatit internet-kartalla:

http://spb.nemoshop.ru/rayon/r29199-vinnicy

>

-- jatkoa –

Vinnitsan kohdalla on silta Ojattijoen ylitse:

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=11&with_photo_id=31452003&order=date_desc&user=231548

Kuvassa näkyy asvattipintaa. Kylän pääraitit onkin kokonaan asvaltoitu.

Seuraavassa kuvassa näkyy sillantakainen maisema ja tie H182, joka nousee jokilaakson rinteen päälle. Maisemasta näkyy hyvin myös Ojattijoen laakson mittasuhteet, niin leveys 400-600 metriä kuin syvyyskin 100-120 metriä:

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=147&with_photo_id=19132131&order=date_desc&user=2856061

Tie H182 johtaa etelä-kaakkoon Vepsän ylängön kyliin. Tiet siellä ovat kapeita ja mutkaisia hiekkateitä, mutta henkilöautolla kuljettavissa.
Ylängön vepsäläiskyliä ovat muun muassa:

- Järvienkylä (Järved), matkaa Vinnitsasta 25 km
- Kurppa (Kurba), 35 km
- Ladva (Ladv), 48 km

Myös Vepsän ylängön kylät sijaitsevat vesireittien varrella ja järvien rannoilla.
Ne näyttävät samanlaisilta kuin sata vuotta sitten. Maalaamattomat ja harjakattoiset talot ovat taidokkaasti rakennettuja. Talot ovat yleisesti kaksiosaisia; rakennuksen toinen pää on talouskäytössä, toinen asuinkäytössä. Pihat ovat puuttomia, aidattuja ja hyötykasvien peitossa.

Erityisesti Ladva on ollut aikoinaan suuri ja vauras kylä. Se sijaitsee Ojattijoen latvavesillä, josta on vain lyhyt maakaistale Sudajoen latvavesiin. Suda on jo Volgan-Kaspianmeren vesistöä. Ladvasta on lyhyt matka (linnuntietä 120 km) pikkujokia pitkin Valkeajärvelle, Vepsänmaan suureen kauppa- ja logistiikkakeskukseen. Näin Ladvan kylä on muinaisen kauppareitin varrella ja isomman keskuksen äärellä.

Tässä kertomuksessa, joka tarkastelee matkailijatietä H147 Vinnitsantien tienhaara-Vinnitsa-Hetevistö-Ojat, en käsittele tällä erää enempää Vepsän ylänköseudun elämää, vaan palaan jatkamaan Vinnitsasta eteenpäin, mutta merkitsen tähän Ladvan kylän paikan kiinnostuneille löytöretkeilijöille tiedoksi.
Ladvan kyläseudun halkaisee keskeltä pitkä ja kapea järvi:

http://wikimapia.org#lat=60.4106315&lon=35.0546265&z=12&l=17&m=b

Kirjallisuus: Lassi Saressalo, ”Vepsä - Maa, kansa ja kulttuuri”, 2005.

>

-- jatkoa --

Vepsää voi olla haastavaa hahmottaa selkeinä rajoina ja maantieteellisenä alueena.

Osaksi tämä johtuu siitä, että vepsäläinen asutus on aikojen kuluessa muodostunut rantamaille, jokien ja järvien rannoille. Salomaat ja korvet ovat jääneet autioiksi. Näin ollen selkeitä rajoja ei ole, on vain vesien mukaisia vepsäläisiä asutusrönsyjä ja -vyöhykkeitä.

Voisi kai todeta: vepsäläinen = rantalainen, ranta-asukas.
Vepsäläinen kansanlaulu kiteyttää asian:
”Vepsän ma om randanröunal” (‘Vepsän maa on rannan reunalla’).

Vepsänmaa on kuitenkin olemassa. Helsingin yliopiston tekee arvokasta työtä Vepsän tutkimuksen parissa. Tälle kartalle yliopistossa on paikannettu vepsäläisiä kyliä, mikä auttaa hahmottamaan myös maantieteellistäkin aluetta:

http://www.helsinki.fi/hum/sugl/oppimat/imsjohd/vepsa.gif

Kartan perusteella Vepsän yleiset rajat ovat:

- lännessä Paksujoki (Paša, Паша́) ja Säsjoki (Sääs, Sjas, Сясь)
- etelässä Sudajoki linjalla Tihvinä-Tserepovets
- idässä Tserepovets-Valkeajärvi-Kargopol
- pohjoisessa Kargopol-Petroskoi, Äänisen länsirannikko sekä Syväri-Laatokka

Vepsän isompia kulttuurikyliä ja hyviä matkakohteita ovat:

- Soutjärvi, Šoutarv´ (Шёлтозеро) Äänisenrannassa
- Vinnitsa, Vidl (Vidla, Vingl, Винницы) Ojattijoen laaksossa
- Ladv eli Ladvan kylä Vepsän ylängöllä
- Arskalahti, Arškaht’ (Радогощь) Etelä-Vepsässä

>

-- jatkoa –

Vinnitsassa Ojattijoen ylittävän maantiesillan kohdalta ja etelä-lounaaseen tietä H147 alkaa varsinainen Vinnitsan taajama, joka on nauhamaisesti joen rannalla noin kolmen kilometrin matkalla.

Keskusta on sillalta 1,5 kilometrin päässä. Kauppaliikkeitä ja muuta kylän toimintaa on keskustassa. Erikoinen nähtävyys, kurgaanihaudat, ovat myös täällä. Samoilla paikkeilla on myös jalankulkijoiden riippusilta Ojattijoen yli.

Taajaman jälkeen tie H147 ylittää Saksjoen, joka virtaa oikealta ja yhtyy Ojattijokeen. Saksjoen lähtövesistö on Saksjärvi (Шокшозеро).

Tie jatkuu laaksossa lounaaseen jokea myötäilevänä hiekkatienä. Tiessä on varsin hyvä pinta. Esimerkiksi täristävää pyykkilautaa ei juuri ole. Matkanopeus vaihtelee välillä 50-70 kilometriä tunnissa.

Laakson molemmilla puolilla kohoaa vihreiden mäkikumpujen jylhä rivi jopa sadan metrin korkeuserona:

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=90&with_photo_id=30831311&order=date_desc&user=3886301

Kolmentoista kilometrin päässä Vinnitsasta tie ylittää Kusrapuron.
Edelleen, runsaan parinkymmenen kilometrin päässä tie johtaa Jaroslavitsin kylään. Kylän vepsänkielinen nimi on Vilhala. Siellä elää noin 200 asukasta. Kuvat:

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=2&with_photo_id=67423155&order=date_desc&user=6722492

http://photos.wikimapia.org/p/00/00/32/93/26_big.jpg

Kylässä on koulu, kirjasto, kerhotalo ja kotiseutumuseo koulun yhteydessä.

Kilometri Vilhalan (Jaroslavitsin) kylän jälkeen on vankka silta Ojattijoen ylitse:

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=14&with_photo_id=16942857&order=date_desc&user=2563984

Sillantakainen tie vie takaviistoon Vepsän ylängölle Järvienkylään.

>

-- jatkoa –

Vilhalan jälkeen hiekkatie jatkaa joen rinnalla laaksomaisemassa. Seuraava isompi vepsäläiskylä on Koskenpä. Vinnitsasta on tähän 36 kilometriä. Kylässä on hieman vajaat sata asukasta.

Kohta Koskenpä´n kylän jälkeen Ojattijoki kääntyy jyrkästi etelään – ja tie seuraa mukana. Seuraava kylä on Ratinmäki, jossa asuu muutama kymmenen asukasta.

Kun Vinnitsasta on tultu 47 kilometriä, tie ylittää Sapsajoen ja saapuu Onttoilan kylään. Tämäkin on pieni kylä, vain muutama kymmenen asukasta.

Onttoilan jälkeen tie etääntyy joesta ja oikoo sen isot mutkat. Samalla maisema alkaa muuttua tasaisemmaksi, ja kohta vastaan tulee Mustoilan kylä. Se on noin 60 kilometrin päässä Vinnitsasta. Asukkaita kylässä on muutama kymmenen jälleen.

Mustoila on sikäli merkittävä paikkakunta, että siellä on pieni keramikkkapaja. Pajassa tehdään ruukkuja, patoja, kulhoja, mukeja, kuppeja ja kukkopillejä. Keramikkapajan olemassaolo on signaali ammoisista toimeentulonlähteistä Vepsässä.

Ojattijoen laakson alueella on hyvää savea, etenkin joen alajuoksulla, ja täällä vepsäläiset valmistivat saviastioita. Alueella oli useita pieniä saviastiatehtaita. Keramiikan tekeminen vaati osaamista. Astiat valmistettiin taidokkaasti alusta loppuun käsityönä. Tämä tekniikka soveltui hyvin paikallisiin oloihin. Myöhemmin tekniikaksi omaksuttiin dreijaus. Dreija teki mahdolliseksi saviastioiden nopean massatuotannon. Astiat myytiin isompiin kyliin, kasvukeskuksiin.

Savenvalanta on erityisen tärkeä vepsäläisen kulttuurin jäänne. Astioiden pinnat ja reuna-alue kommunikoivat, ja ne kertovat Vepsän kulttuurista.

Mustoilasta tie H147 jatkaa kaartelua kumpuilevien peltomaiden keskellä, kunnes 72 kilometrin päässä Vinnitsasta tie liittyy tiehen P36 Lotinanpelto-Tihvinä.

Paikannimet ja matka Vinnitsasta:

- Vilhala, Vilhal (Jaroslavitši, Яросла́вичи), 21 km
- Koskenpä (Nadporozhe, Надпорожье), 36 km
- Ratinmäki (Ratigora, Ратигора), 41 km
- Onttoila (Efremkovo, Ефремково), 47 km
- Mustoila (Mustinitši, Мустиничи), 60 km

Tieosuus Vinnitsa – Tie P36 (Lotinanpelto-Tihvinä -tie) on 72 km.

>

-- jatkoa –

Teiden H147 ja P36 risteys on Ojattijoen pohjoispuolella (keltaisten teiden risteys):

http://wikimapia.org#lat=60.4087667&lon=33.8626957&z=15&l=17&m=b

Tämä on Hetevistön kylän aluetta. Kylän kirkolle, joka on nähtävyys sinänsä, löytää näin:

* lähde risteyksestä tietä P36 oikealle, pohjoiseen
* aja 300 metriä ja käänny vasempaan (y-muotoinen risteys)
* jatka tätä pienempää tietä 550 metriä, ja kirkko on vasemmalla puolella tien varressa:

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=4519&with_photo_id=24144807&order=date_desc&user=1980240

Kirkko (Церковь Михаила Архангела) on rakennettu vuonna 1730.
Neuvostoliiton alkuvuosina se suljettiin. Toisessa maailmansodassa se toimi sotasairaalana. Sotien jälkeen kirkko oli perunavarastona. Vuodesta 1989 alkaen kirkko on toiminut jälleen kirkkona. Kirkosta tekee erikoisen se, että sen sisustus on koristeltu paikallisella keramiikalla ja saviesineillä.

Kaukaa Vepsän ylängöltä Ojattijoen tuomana on tällä alueella laadukasta punaista savea. Kylän keramiikkaperinteitä pitää yllä tehdas LLC Oyatskaya Keramiikka. Se sijaitsee joen pohjoispuolella, tämän kirjoituksen alussa olevan karttakuvan keskipisteessä (valkea risti). Tuotteet näyttävät tältä:

http://www.rgo.ru/wp-content/uploads/2010/12/35.jpg

http://www.rgo.ru/wp-content/uploads/2010/12/2-22.jpg

>

-- jatkoa –

Hetevistön kirkolta palaan kylälle ja ylitän Ojattijoen päätietä pitkin. Kohta sillan jälkeen saavun keskustaan, tienristeysalueelle. Risteyksessä on kylän poliisiasema.

Hetevistö on kylä, jossa risteävät tiet H147 ja P36 (Lotinanpelto-Tihvinä). Etäisyydet täältä ovat seuraavat:

* Lotinanpellon ohitustie (M18) 37 km
* Lotinanpelto 44 km
* Tihvinä 120 km
* Vinnitsa 72 km
* Vinnitsantien tienhaara (Homorovits) 109 km
* Ojatin luostari 50 km
* Domozhirovo-Доможирово (M18) 53 km

Taajaman alueella asuu 1800 asukasta, ja siellä ovat mm. kulttuuritalo, kirjasto, keramiikkamuseo ja käsityökeskus.

Nimistö: Hetevistö (Olehisto, Aljohovštšina, Алёховщина).

>

-- jatkoa --

Tervenitši (Тервеничи) eli Tuomisto on noin 300 asukkaan kylä.
Kylässä sijaitsee kaunis nunnaluostari. Viisi kuvaa luostarista:

1) http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=15&with_photo_id=54271407&order=date_desc&user=1954140

2) http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=12&with_photo_id=54372444&order=date_desc&user=1954140

3) http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=31&with_photo_id=57849503&order=date_desc&user=2774376

4) http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=208&with_photo_id=63993955&order=date_desc&user=6454119

5) http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=215&with_photo_id=63993920&order=date_desc&user=6454119

Luostari kehittyi kolmen tyttären ja heidän äitinsä ympärille alkuun Pietarissa, jossa sijaitsee nyt luostarin kaupunkikirkko. Luostarin perustaminen tapahtui kesäkuussa 1991, jolloin ensimmäiset luostarin asukkaat saapuivat etsimään paikkaa perustamiselle Tuomiston kylään.

Samana kesänä paikalle perustettiinkin nunnaluostari. Luostari on Venäjän kaikkein nuorimpia. Tänä päivänä luostarissa asuu noin 40 nunnaa.

Hetevistöstä on 19 kilometrin matka Tervenitšin luostarille.
Lähde Hetevistön keskustasta etelään eli Tihvinän suuntaan tietä P36.
Kun olet ajanut noin 13,5 kilometriä, tien varressa on tällainen opaskyltti:

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=262&with_photo_id=66050275&order=date_desc&user=2972607

Käänny vasempaan ja saavut 5,5 kilometrin päästä luostarille.

Luostarin sijainti kartalla:

http://spb.nemoshop.ru/rayon/r29158-tervenici

Tervenitšin-Tuomiston kylässä on myös Vepsän kulttuurin museo.
Se esittelee paikallista elämänmenoa, kulttuuria, perinteitä ja vepsäläisiä käsitöitä. Auki la-su klo 13-15.

>

-- jatkoa –

Palataanpa tarinassa Tervenitšin luostarilta takaisin Hetevistön kylään.

Lähden jatkamaan kylästä tietä H147 länteen. Tavoitteena on Ojatin luostari
50 kilometrin päässä. Se on tärkeä nähtävyys ja matkailukohde.

Taajama-asutusta on alkuun vajaat pari kilometriä. Maisema on tasaista. Ojattijoki kiemurtelee tien oikealla puolella, pohjoisempana. Asvalttipintainen tie kaartelee metsien läpi.

Kahdenkymmenen kilometrin kaartelun jälkeen tullaan tien H185 risteykseen.
Tie lähtee oikealle, kulkee siltaa pitkin Ojattijoen ylitse ja jatkuu kapeana, mutta asvalttipintaisena tienä koilliseen, ylätakaviistoon.

Kohta siellä, noin 20 kilometrin päässä, se liittyy tiehen P36 Lotinanpelto-Tihvinä. Risteys on Lykkälän kylässä (Ljugovici, Люговичи). Matkaa Lykkälästä pohjoiseen Lotinanpellon ohitustielle on kymmenisen kilometriä.
Lykkälän kylän järven rannalla on kelpo matkailukeskus Zolotaya Gorka.

Jatkan kuitenkin Ojattijoen sillalle vievän tien risteyksestä edelleen tietä H147 kohti länttä. Parin kilometrin päässä risteyksestä tullaan Jarovschinan (Яровщина) kylän alueelle. Edelleen pari kilometriä, ja tien varressa on kirkosta vihjaava merkki:

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=130&with_photo_id=37755566&order=date_desc&user=1130631

Kun tästä lähtee sivutielle oikealle, saapuu Pyhän Nikolauksen kirkolle noin kilometrin päästä. Se on historialliselle paikalle vajaat kymmenen vuotta sitten rakennettu puukirkko:

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=75&with_photo_id=38240187&order=date_desc&user=400088

Edelleen kohti länttä ja kohti Ojatin kylää tie H147 on verrattain hyvää asvalttia:

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=268&with_photo_id=60036704&order=date_desc&user=5511486

Liekö jossain näillä main, Ojattijoen varrella, Manderen kylässä aikoinaan syntynyt Syvärin luostarin perustaja Aleksanteri Syväriläinen? Hän oli sukujuuriltaan vepsäläinen. Manderen kylää en ole löytänyt kartoilta, lienee kadonnut aikojen saatossa.

Ojatin kylään saavuttaessa tie H147 ylittää Muurmannin radan.
Kohta ylityksen jälkeen oikealle lähtee päällystämätön tie.
Se vie Ojatin luostarille. Matkaa on kilometri. Tiessä on laajoja kuoppia.
Isot bussit näyttävät nikottelevan niitä, hiljentelevät ja poimivat niitä yksilöllisesti.

Henkilöautoilijana itselläni ei ole juuri vaikeuksia. Kohta laitan auton parkkiin ja lähden tutkimaan luostarin aluetta.

>

-- jatkoa –

Ojatin nunnaluostari on yleissävyltään keltainen ja aika korea.
Sen rakennuksissa on vauraan oloinen, hoidettu ilme:

1) http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=123&with_photo_id=37757797&order=date_desc&user=1130631

2) http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=50&with_photo_id=72104717&order=date_desc&user=2331427

Tällä paikalla Ojattijoen mutkassa lienee ollut luostari jo 1400-luvulta alkaen.
Myöhemmin luostarista tuli hallinnollisesti Syvärin luostarin yksikkö.
Ojatin luostari itsenäistyi 1760-luvulla. Sen jälkeen se on kokenut historian aallokossa monia eri vaiheita. Neuvostoliiton kuoleman (21.12.1991) jälkeen luostari on jälleen herätetty henkiin.

3) http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=84&with_photo_id=38239807&order=date_desc&user=400088

4) http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=620&with_photo_id=51716810&order=date_desc&user=5170459

Ojatin luostarissa on Aleksanteri Syväriläisen - joka perusti Syvärin luostarin - vanhempien hauta. Ojatin luostarin kirkko oli perheen kotikirkko.

>

-- jatkoa –

Ojatin luostarilta on vajaat viisi kilometriä tien H147 ja valtatien M18 risteykseen.
Risteyspaikan nimi on Domozhirovo (Доможирово). Kartta:

http://spb.nemoshop.ru/rayon/r29152-domozirovo

Itä-koilliseen (oikealle) Ojattijoen sillalle on matkaa yksi kilometri ja Lotinanpellon sillalle 52 kilometriä.

Länsi-lounaaseen (vasempaan) Paksujoelle on 10 kilometriä.
Nevajoen sillalle on 145 kilometriä.

Tien H147 kokonaispituus on 162 kilometriä (Vinnitsantien tienhaara (Homorovits) – Vinnitsa – Hetevistö – Domozhirovo).

>

-- jatkoa --

Vyöryivätkö Äänisen vedet joskus muinoin Ojattijoen laakson kautta Laatokkaan?

Tämä miete tulee väistämättä matkailijan mieleen, kun hän liikkuu Ojattijoen maisemissa.

Laakson mittasuhteet - niin leveys 400-600 metriä kuin syvyyskin 100 metriä - olisivat mahdollistaneet nykyistä Syvärin virtaa vastaavan vesimäärän siirtymisen Äänisestä Laatokkaan tätä kautta.

Kun kartalta tai satelliittikuvalta tätä geologista muotoa tarkastelee, huomaa, että Kurvoilan suunnasta (lähellä Äänistä) jokirotko jatkuu mutkitellen, mutta yhtenäisenä Ojattijoen samantyyppisesti kumpuilevaan laaksoon.

Katsopa itse.
Tässä satelliittikuvassa Suuri Ostajärvi (Озеро Большое Охтинское) ja
Pieni Ostajärvi (Озеро Малое Охтинское) ovat keskellä kuvaa.
Ne ovat kaksi länsi-itä -pitkulaista järveä, suurempi pienemmän pohjoispuolella. Järviltä lähtee Ostajoki, joka virtaa Äänisen suuntaan.

Ostan kylä (Oshta) näkyy kuvan oikeassa yläkulmassa.

Ostasta lounaaseen puolivälissä ennen Ostajärviä, on laaja Kurvoilan kyläaukea (Курвошский Погост).

Kurvoilasta länteen on tummana näkyvä rantu ja rotko, joka Ostajärvien jälkeen luikertelee kuin käärme kohti vasemman alakulman Vinnitsaa:

http://wikimapia.org/#lat=60.7598303&lon=35.1795959&z=11&l=17&m=b

Ovatko tätä kautta Äänisen aallot vyöryneet Laatokkaan joskus tuhansia vuosia ennen nykyisen Syvärin uoman syntyä?

>

-- jatkoa --

Kysymys ja vastaus saattavat liittyä viimeisen jääkauden loppuvaiheeseen ja ns. Baltian jääjärveen.

Jääkauden ollessa laajimmillaan Äänisen ja Laatokan alueet olivat kokonaan mannerjään alla. Tässä on selkeä esitys karttoineen:

http://www.pilvivene.com/suurijoki/index.php?option=com_content&view=article&id=3:jaeaekauden-taittuminen&catid=10:jaeaekauden-paeaettyminen&Itemid=10

Sulamisen alettua muodostui Itämeren alueelle Baltian jääjärveksi kutsuttu sulamisvesien allas. Huom! Seuraavan linkin kuvaan on merkitty oletuksena Syväri, ja nuolet kuvaamaan veden virtausta jo silloin sen kautta. Merkintä on kuitenkin arvailua:

http://www.pilvivene.com/suurijoki/index.php?option=com_content&view=article&id=5:laempoekaudet-13-000-vs-saakka&catid=10:jaeaekauden-paeaettyminen&Itemid=10

Tässä vaiheessa Äänisestä on voinut virrata vesiä Laatokkaan reittiä
Osta – Kurvoila - Ojattijoen laakso – Hetevistö - Laatokan kaakkoiskulma.

Näin on ollut varsinkin, jos jää on peittänyt ja tukkinut Syväri-joen alueen.
Myös vedenpinta lienee ollut korkeammalla kuin mitä se on nykyään.

Toisaalta, alueella ei liene tapahtunut jääkauden jälkeen kovin paljoa maanpinnan kohoamista.

Tällöin virtauksen on täytynyt olla väliaikaista ja vain jään sulamiseen liittyvää?

>

-- jatkoa --

Edellä esitetty Baltian jääjärvi -tarkastelu on kiinnostava ja mahdollinen selitys laakson synnylle.

Teoriaa puoltaisi se, että Äänisen länsirannalla on kulkenut karjalaisen poimuvuoriston - Karelidien - itäisin haarake. Tämän vuoriston rinteet ja laet paljastuivat, kun jääkauden jäät hävisivät pois.

On mahdollista, että näillä seuduilla juuri korkeimmille paikoille jäi pitkäksi aikaa ns. kuollutta jäätä. Nämä korkeimmat paikat olivat ja ovat yhä:

1) Äänisen länsirannikko, Äänisenranta (korkein kohta yli 200 metriä).

2) Ostan länsipuoleinen Travnikin ylänkö (korkeustasot yleisesti yli 160 metriä; korkein kohta yli 220 metriä. Tällä alueella on myös Gora-niminen vaara, kuulu taistelupaikka).

3) Ostajoen eteläpuoleinen Vepsän ylänkö (korkeustasot yleisesti yli 260 metriä; korkein kohta lähes 290 metriä).

Edellä mainitussa Baltian jääjärvi -teoriassa ehdotetaan, että sulamisvedet ovat voineet huljuta ja virrata Äänisen ja Laatokan välillä Ojattijoen laaksoa pitkin, kun kuollut jää hallitsi sekä Äänisenrannan ylänköä että Travnikin ylänköä (ja lisäksi Vepsän ylänköä).

Vedet siis koversivat reitin ja uoman Travnikin ja Vepsän ylängön väliseen matalaan kohtaan (nykyinen Ostajoki-Ojattijoki -uoma), ja tätä uomaa pitkin vedet aikansa virtasivat Äänisestä Laatokan suuntaan.

Myöhemmin, kun jää oheni ja suli myös Äänisenrannan ja Travnikin ylängöiltä, Äänisen vedet löysivät uuden reitin noiden ylänköjen välistä, ja tämä uoma tunnetaan nimellä Syväri.

Ojattijoen kautta kulkeva uoma kuivui entisestä mahtavuudestaan, ja sitä käyttivät jatkossa Vepsän ylängöltä tulevat Tuksha- ja Ojattijoen vedet matkallaan Laatokkaan.

Sen sijaan Ostajärviltä vedet alkoivat virrata Äänisen suuntaan.

Eli tämä on nykyisin vallitseva tilanne.

>

-- jatkoa --

Sitten spekuloin toisen teorian puolesta.

Lähdetään liikkeelle siitä, että Äänisen ja Laatokan välisiä maisemia voi tarkastella myös vanhojen karttojen avulla. Ylempänä olikin jo tuoreen satelliittikuvan informaatio, jolla olen pyrkinyt selvittämään kysymystä:

Vyöryivätkö Äänisen vedet joskus muinoin Ojattijoen kautta Laatokkaan?

Seuraava 1:250 000 -mittakaavainen kartta perustuu Saksan Armeijan ja NL:n laatimiin topografisiin kartta-aineistoihin ja ilmakuvauksiin vuosilta 1932-41. Kartan on koostanut ja painanut Yhdysvaltain Armeijan karttapalvelu 1950-luvulla osana omaa toimintaansa.

Karttalehti on Syvärin eteläpuolelta. Se kattaa Ojatti- ja Ostajoen. Kartan pintaa napsauttamalla saa esiin helppolukuisen suurennoksen.

http://www.lib.utexas.edu/maps/ams/eastern_europe/txu-oclc-6519747-np35-16.jpg

Kartalta voi lukea, että:

1) Äänisen nurkka, Osta (Oshta) ja Ostajoki näkyvät kuvan oikeassa yläkulmassa.

2) Ostasta lounaaseen on Kurvoila (Kurvoshkiy Pogost, Курвошский Погост).

3) Kurvoilasta länteen näkyy rotko, jonka perukoilla lännempänä on kaksi järveä: Suuri Ostajärvi (Озеро Большое Охтинское) ja Pieni Ostajärvi (Озеро Малое Охтинское), suurempi pienemmän pohjoispuolella.

Järviltä lähtee Ostajoki, joka nykyään virtaa siis Ääniseen.

4) Jatkettaessa Ostajärviltä lounaaseen ollaan yhä uomassa, joka luikertelee ja syvenee kohti Vinnitsaa (Vinnitsy Andronovskayaa). Jokiuoman nimeksi on tällä välillä merkitty Tuksha, joka liittyy etelän suunnasta tulevaan Ojattijokeen hieman ennen Vinnitsaa.

5) Vinnitsa on siis jo Ojattijoen laaksossa.

6) Edelleen, joki virtaa 80-120 metriä syvässä laaksossa mutkitellen, lopussa tasaisempia maita kulkien ja liittyy sitten Syväriin, joka laskee Laatokkaan.

>

-- jatkoa --

Hallussani myös suomalaisten Jatkosodan aikana valmistama peruskartta
1:20 000 Ostajärvien tienoilta. Hankin sen Sota-arkistosta. Tämä topografinen kartta perustuu kartoitusilmakuviin ja stereokartoitukseen sekä partioimalla saatuihin maastotietoihin.

Tuolta kartalta voin todeta, että:

1) Vedenjakaja on Suuren Ostajärven länsipäästä yksi kilometri lounaaseen.

2) Vedenjakaja on noin 9-10 metriä Suuren Ostajärven pintaa korkeammalla.

3) 110 metrin korkeuskäyrät, joista toinen osoittaa Äänisen suuntaan, toinen Laatokan suuntaan, ovat 300 metrin päässä toisistaan (vedenjakajan kohdalla).

4) Käyrien välissä on tasainen avosuo, joka jatkuu ja "valuu" molempiin suuntiin korkeuskäyrien yli.

Yhteenvetona spekuloimastani toisesta teoriasta tämä:

Lienee mahdollista, että Ääninen on muinoin purkanut vetensä Laatokkaan käyttäen tätä uomaa pääväylänään ilman, että asia liittyisi jääkauden sulamisvesiin tai Baltian jääjärveen.

On mahdollista, että pääuoma on sitten osin täyttynyt sen sivuilta, ylängöiltä valuneista irtomaa-aineksista (vedenjakajan synty), kun käytössä ei ollut sellaista veden virtausvoimaa, joka olisi kuljettanut eroosion sortaman maa-aineksen pois.

Uoman täyttyminen Ostajärvien lounaispuolella (nykyisen vedenjakajan kohdalla) lienee alkanut tapahtua sen jälkeen, kun Ääninen oli lopulta puhkaissut itselleen uuden uoman, joka tunnetaan Syvärinä. Vedenpinta Äänisessä on silloin saattanut ratkaisevasti myös aleta.

Eräs näihin mullistuksiin vaikuttava tekijä on saattanut olla maankohoaminen ja maakuoren kallistuminen. Esimerkiksi Päijänne on aikoinaan laskenut luoteeseen, Pohjanlahteen, ennen kuin se puhkaisi Salpauselät ja alkoi Kymijokena virrata Suomenlahteen, etelään. Myös Vuoksi on virtaillut eri suuntiin historian aikana.

Loppuun vielä kuva Ojattijoen laaksosta.

Kuvassa uoman pohjalla virtaavat nykyisen Ojattijoen vedet.
Kuvan taustalla näkyy laajemman uoman toinen rinne, joka on yhtä korkea ja samanlainen myös joen toisella puolella. Laaja uoma jatkuu näin kymmeniä kilometrejä alavirtaan. Samat asiat voit todeta 1:250 000 kartalta (edellä):

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=80&with_photo_id=30831721&order=date_desc&user=3886301

Summa summarum: uoman mittasuhteet ovat mahdollistaneet Syvärin virtaa vastaavan vesimäärän siirtymisen Äänisestä Laatokkaan tätä kautta.

Mitä todellisuudessa on 10 000 vuotta sitten tapahtunut, on osin selittämätöntä.

Olipa laakso syntynyt niin tai näin, matkailijalle se tarjoaa todella hienon, erikoisen maiseman. Jokilaakso on myös vepsäläiskulttuurin takia kiinnostava.

>

Saanko tallentaa tämän kirjoituksesi tietokoneelle?

Mandrogin tienristeyksestä eteenpäin muutama km ( podporozen suuntaan) on tievarteen kunnostettu suomalaisten pommisuoja joka näkyy valkoisena kupolina tielle. Pommisuoja oli tarkoitettu 10hengelle.
Käykää katsomassa jos ajatte ohitse se on tieltä noin 70 metriä aukealla sähkölinjan alla, näkyy jo kaukaa ja siihen kirjoitettu venäjäksi suomalaisten pommisuoja ja vuosiluku....
60;53`21,05"P .... 34;05`48,24"I on koordinaatit josta löytyy

Mielenkiintoinsta tarinaa, kun historiasta ei ollut niin tietoa ei sitä ole arvannut missä maisemissa seikkailee. Vepsän sydänmaat on jäänyt käymättä mutta reunoja näemmä kierretty muutaman kerran.

Helpommin huomaa missä kun kirjottaa tuohon karttaan alas keskelle lokaattoriruudun

http://f6fvy.free.fr/qthLocator/fullScreen.php

Kesäkuussa 2006 KO79BW Zukozero jonne mentiin Tihvinän liikenneympyrän kautta

Kesäkuussa 2008 KP70HA Pashozerolla meni muutama päivä, sinnekin reitti kulki Tihvinän liikenneympyrän kautta. Hyvä tunniste ko ympyrälle on sen keskelle sijoitettu - kuva aiheesta

http://www.elisanet.fi/oh5lid/kp70ha_2008_mig21.jpg

Elokuussa 2010 käytiin Äänisen kaakkoisrannalla Lotinapellon kautta ajaen P37 pitkin KP81AB rannalla Goljazissa ja matkalla oltiin yksi yö KP80AV ssä (Verhnie Ponizove). Muutama valokuva matkalta

Aina ei kannata luottaa navigaattoriin, tässä se yritti opastaa meitä takaisin P37 tielle Podporozesta

http://www.elisanet.fi/oh5lid/kp80av_kp80ab_2010_11.jpg

Lähempänä Megraa (paikalliset kehuivat paikka, siellä on kuulemma "yksityisiä tyttöjä") P-37 oli paikka paikoin kapulatietä

http://www.elisanet.fi/oh5lid/kp80av_kp80ab_2010_09.jpg

Goljazissa Äänisen rantapenger on jyrkkä ja korkea, uimaan oli hankala mennä limaisia kiviä pitkin. Paikallinen kalastaja kertoi että kilometri rannasta järvi on jo 5 metriä syvä.

http://www.elisanet.fi/oh5lid/kp80av_kp80ab_2010_07.jpg

Matkailun tarkoitus on tutustua uusiin kulttuureinin ja saada elämyksiä. Meillä on ainutlaatuinen tilaisuus toteuttaa se ihan kohtuullisen automatkan päässä :)

Eräs yleisesitys Suomen armeijan Syvärin rintamasta tässä kirjoitusketjussa tällä samalla palstalla:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8287452#comment-52808812

Goran 1941-42 taistelun yleiskartta:

http://aijaa.com/0090410147981