Nyt kävi ruotsiin kiekolle suorastaan hävettävästi, ja nyt olis iltapäivälehdillä suomessa revanssinpaikka, esim: näin, Typerän uhoamisen ja suomalaisten aliarvioimisen kautta häntä koipien välissä kotiin,superammattilaiset velttoa porukkaa.
Pakko sanoa että olen kyllä hieman vahingoniloinen, olletikki jos tuo olis tapahtunut leijonille olisvat ipv- lehdet siellä taas hehkuttanu.
Kyllä sveamammanpojat ovat kateellisempia kuin suomalaiset, ainakin mitä urheiluun tulee.
No kova venäjähän on vielä vastassa ja toivottavasti vielä jatkuu pelit senkin jälkeen.
Lööppi
3
175
Vastaukset
- -
Tuskinpa Ruotsissa paljonkaan surraan. Ei lätkä ole Ruotsin suosituin tai seuratuin laji...
Ruotsalaisten itsetunto kestää pienen tappoin. - hyvä linja
Täällä lehdistö osoittaa hieman enemmän itsekritiikkiä ja sivistyneisyyttä, kun eivät tee vahingoniloisia juttuja ruotsalaisista, toisin kuin ruotsalaiset suomalaisista, usein jopa ennen kisojen alkua. Ihan hyvä ettei lähdetä siihen leikkiin mukaan. Ei me sitä sillä saataisi lopetettua, päinvastoin se lisäisi vettä kiukaalle. Ollaan vain itseksemme (vahingon)iloisia siitä että Ruotsi jäi kerrankin nuolemaan näppejään ja suuret puheet kostautuivat.
Tässä mainio lööppi nii suomelle kuin ruotsille:
http://www.iltalehti.fi/mmjaakiekko2012/2012051615583808_j0.shtml
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka882503- 671455
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww821363EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111192- 81913
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19900Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe33773- 54773
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta102771- 30706